LUKU 17

APOLLONIOS TYANALAINEN

Hunnuttomassa Isiksessä sanotaan jumaluusopin suurten opettajien olevan yhtä mieltä siitä, että lähes kaikki muinaiset kirjat kirjoitettiin symbolisesti ja kielellä, jota ymmärsivät vain vihityt. Apollonios Tyanalaisen elämäkerta tarjoaa esimerkin. Kuten jokainen kabbalisti tietää, se sisältää koko hermeettisen filosofian ja on monessa suhteessa kuningas Salomosta meille jääneiden perimätietojen vastine. Se muistuttaa satukertomusta, mutta, kuten viimeksi mainitunkin tapauksessa, joskus tosiasiat ja historialliset tapahtumat kuvataan maailmalle kaunokirjallisuuden värein. Matka Intiaan kuvaa joka vaiheessa, vaikka tietenkin allegorisesti, oppilaan kokeita antaen samalla maantieteellisen ja topografisen kuvan tietystä maasta sellaisena kuin se on jopa nykyisin, jos etsijä tietää vain mistä hakea sitä.
Apollonioksen pitkät keskustelut bramiinien kanssa, heidän viisaat neuvonsa ja dialogit korinttilaisen Menippoksen kanssa ovat oikein selitettyinä esoteerinen katekismus. Hänen vierailunsa viisaiden valtakunnassa ja hänen tapaamisensa heidän kuninkaansa Iarkhaan, Amfiaraoksen oraakkelin kanssa selittävät symbolisesti Hermeksen – nimen yleismerkityksessä – monia salaisia oppeja ja okkultismia. Se on ihmeellinen kertomus, ja ellei selostusta tukisi lukuisat jo esitetyt käsitykset ja jo puoliksi paljastettu salaisuus, kirjoittaja ei olisi koskaan uskaltanut esittää sitä. [z128] Suuren tietäjän matkoja kuvataan oikein, joskin allegorisesti – toisin sanoen kaikki Damiksen kertoma oli todella tapahtunut – mutta kertomus pohjautuu eläinradan merkkeihin. Damiksen translitteroimana [1] Apollonioksen opastuksella ja Filostratoksen kääntämänä se on todella ihmeellinen. Tarkoituksemme tulee selvemmäksi lukijalle hänen luettuaan sen, mitä nyt voidaan kertoa Tyanan ihmeellisestä adeptista.
Haluamme vain sanoa toistaiseksi, että kyseiset dialogit paljastavat oikein ymmärrettyinä luonnon tärkeimpiä salaisuuksia. Éliphas Lévi huomauttaa siitä suuresta samankaltaisuudesta, joka vallitsee kuningas Iarkhaan ja legendaarisen Hiramin välillä, jolta Salomo hankki Libanonin setripuut ja Ofirin kullan. Mutta hän vaikenee toisesta samankaltaisuudesta, josta hän oppineena kabbalistina oli varmasti tietoinen. Lisäksi omaksumansa tavan mukaisesti hän paremminkin hämmentää lukijan kuin opettaa häntä, ilmaisematta mitään ja johtaen hänet pois oikealta suunnalta. Kuten useimmat hämärän muinaisuuden historialliset sankarit, joiden elämä ja teot poikkeavat suuresti arkipäiväisten ihmisten vaiheista, Apollonios on ollut tähän päivään saakka arvoitus, jota kukaan ei ole vielä ratkaissut. Hänen olemassaoloaan ympäröi sellainen mysteeriverho, että hänen luullaan usein olevan myytti. Kuitenkin johdonmukaisuuden ja järkevyyden nimessä on aivan selvää, ettei Apolloniosta pitäisi koskaan tarkastella sellaisessa valossa. Jos tyanalaista teurgia voidaan pitää taruhahmona, silloin historialla ei ole mitään oikeutta Caesareihinsa eikä Aleksantereihinsa. On totta, että tämä viisas, jonka ihmeitä tekevät kyvyt ovat olleet ainutlaatuisia tähän päivään asti – historiallisen todistusaineiston mukaan –, tuli julkisen elämän areenalle – kukaan ei tunnu tietävän milloin – ja katosi sieltä – kukaan ei tunnu tietävän minne. Mutta syyt tähän ovat ilmeiset.
Erityisesti neljännen ja viidennen vuosisadan aikana käytettiin kaikki keinot pyyhkimään ihmisten mielistä tämän suuren ja pyhän miehen muisto. Kuten tullaan näkemään, kristityillä oli todella hyvä syy estää hänen monien innostusta herättävien elämäkertojensa leviäminen. Damiksen päiväkirja säilyi kuin ihmeen avulla esittääkseen kerrottavansa. Mutta ei pidä unohtaa, että Justinus Marttyyri puhui usein Apollonioksesta, ja koska tuon hyvän ihmisen luonne ja rehellisyys ovat moitteettomat, hänellä oli [z129] sitäkin suurempi syy olla hämmentynyt. Kuutena ensimmäisenä vuosisatana Apollonios jäi tuskin keltään kirkkoisältä huomaamatta. Vallitsevan kristillisen rakkauskäsitteen mukaisesti he vain kastoivat kynänsä odium theologicumin, teologisen vihan, suvaitsemattomuuden ja yksipuolisuuden mustimpaan musteeseen, kuten tavallista. Hieronymus esittää lopulta kertomuksen Johanneksen väitetystä kamppailusta Tyanan viisaan kanssa: se on kilpailu ”ihmetöistä”, jossa uskollinen pyhimys [2] tietysti kuvaa Apollonioksen häviön hehkuvin värein ja hakee vahvistusta Johanneksen apokryfistä, jonka jopa kirkko [3] on julistanut epäluotettavaksi.
Sen vuoksi kukaan ei voi sanoa, missä ja milloin Apollonios syntyi, ja kaikki ovat yhtä tietämättömiä siitä, milloin ja missä hän kuoli. Jotkut sanovat hänen olleen 80 tai 90 vuoden ikäinen kuollessaan, toiset taas, että hän oli 100 tai jopa 117 vuotta vanha. Kuoliko hän Efesoksessa vuonna 96 jKr., kuten jotkut sanovat, vai tapahtuiko se Lindoksen Pallas-Athenen temppelissä vai katosiko hän Diktynnan temppelistä tai, kuten toiset väittävät, eikö hän kuollut ollenkaan vaan aloitti 100-vuotiaana uuden elämän magian avulla ja jatkoi työskentelyään ihmiskunnan hyväksi, kukaan ei voi [z130] kertoa. Vain salaiset aikakirjat ovat rekisteröineet hänen syntymänsä ja elämänsä. Mutta toisaalta, kuka uskoo siihen raporttiin?
Kaikki mitä historia tietää on, että Apollonios oli uuden mietiskelykoulun innostunut perustaja. Ehkä vähemmän metaforisena mutta käytännöllisempänä kuin Jeesus hän kuitenkin painotti samaa henkisyyden tärkeyttä, samoja korkeita moraalisia totuuksia. Häntä syytetään siitä, että hän esitti tietojaan vain korkeammille yhteiskuntaluokille sen sijaan että olisi Buddhan ja Jeesuksen tavoin saarnannut niitä köyhille ja onnettomille. Sitä, miksi hän toimi tällä toisia hylkivällä tavalla, ei voida arvostella näin pitkän ajan päästä. Mutta karman laki tuntuu vaikuttaneen asiaan.
On hyvin todennäköistä, että hän syntyneenä aristokraattien keskuuteen tahtoi saada päätökseen sen työn, jota hänen edeltäjänsä eivät olleet suorittaneet tällä erityisellä taholla, ja yritti saada aikaan ”rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa” kaikkien ihmisten keskuuteen eikä pelkästään hylkiöiden ja rikollisten pariin. Sen vuoksi hän seurusteli aikansa kuninkaiden ja mahtavien kanssa. Joka tapauksessa kolme ”ihmeidentekijää” osoitti hämmästyttävän samanlaisia pyrkimyksiä. Kuten Jeesus ja Buddha, Apollonios oli kaiken ulkoisen hurskauden näyttämisen, hyödyttömien uskonnollisten seremonioiden, kiihkoilun ja tekopyhyyden ehdoton vastustaja. On myös totta, että hänen ”ihmetekonsa” olivat ihmeellisempiä, vaihtelevampia ja historian paremmin todistamia kuin muiden ihmeteot. Materialismi kiistää ne, mutta jopa kirkon itsensä todisteet ja vakuuttelut – olipa se leimannut hänet kuinka pahasti tahansa – puhuvat niiden puolesta.[4]

Apolloniosta vastaan levitetyt panettelut olivat yhtä lukuisat kuin valheelliset. Vielä niin myöhään kuin 1800 vuotta hänen kuolemansa jälkeen piispa Douglas halvensi häntä teoksessaan, joka on suunnattu ihmeitä vastaan. Tässä kohden kunnianarvoisa piispa törmäsi rajusti päin historiallisia tosiasioita. [Sillä meidän ei tule etsiä Buddhan, Jeesuksen ja Apollonioksen samankaltaisuutta ihmeistä vaan heidän julistamistaan ajatuksista ja opeista.] Mikäli tutkimme kysymystä maltillisin mielin, oivallamme piankin, että Gautama Buddhan, Platonin, Apollonioksen, Jeesuksen, Ammonios Sakkaan sekä hänen opetuslastensa etiikka perustui samaan mystiseen filosofiaan. Huomaamme myös, että he kaikki palvoivat yhtä Jumalaa riippumatta siitä, pitivätkö he tätä [z131] ihmiskunnan ”Isänä”, joka elää ihmisessä samoin kuin ihminen hänessä, vai käsittämättömänä Luovana Prinsiippinä, ja että kaikki viettivät jumalallista elämää. Puhuessaan filosofiastaan Ammonios opetti, että heidän koulunsa oli peräisin Hermeksen ajoilta, joka puolestaan oli saanut viisautensa Intiasta. Oli kyse läpikotaisin samasta mystisestä kontemplaatiosta, jota joogit harjoittavat: yhteydestä Brahmanin ja oman, loistavan Itsen – ”âtmanin” – välillä.[5]

Eklektisen koulun perusta oli siis samanlainen kuin joogien – hindumystikkojen – oppi. Sen osoitetaan olevan peräisin samasta lähteestä kuin Gautaman ja hänen arhatiensa varhaisempi buddhalaisuus.

Lausumaton nimi, jonka etsinnässä niin monet kabbalistit – tietämättä yhdestäkään itämaisesta tai edes eurooppalaisesta adeptista – kuluttavat turhaan tietämyksensä ja elämänsä, piilee jokaisen ihmisen sydämessä. Tämän ihmeitä tekevän nimen, joka vanhimpien oraakkelien mukaan ”tunkeutuu äärettömiin maailmoihin, ”,[6]voidaan löytää kahtalaisella tavalla: säännönmukaisella vihkimyksellä sekä sen ”heikon äänen” avulla, jonka Elia kuuli luolassa Hoorebilla, Jumalan vuorella. ”Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni…” [7] Kun Apollonios Tyanalainen tahtoi kuulla ”heikon äänen”, hänellä oli tapana kääriytyä kokonaan hienosta villasta tehtyyn vaippaan. Hän laittoi sille molemmat jalkansa tehtyään määrättyjä magnetisoivia liikkeitä ja lausui, ei ”nimeä” vaan loitsun jonka jokainen adepti hyvin tuntee. Sitten hän veti vaipan päänsä ja kasvojensa yli, ja hänen astraalihenkensä oli vapaa. Tavallisesti hän ei käyttänyt villaa sen enempää kuin temppelien papitkaan. ”Nimen” salaisen kirjainyhdistelmän tunteminen antoi hierofantille vallan kaikkiin olentoihin, niin inhimillisiin kuin muihinkin, jotka eivät olleet sielullisesti yhtä vahvoja kuin hän. [8]

Kuuluipa Apollonios Tyanalainen mihin kouluun tahansa, hän jätti kuitenkin kuolemattoman nimen jälkeensä. Satoja teoksia on kirjoitettu tästä ihmeellisestä miehestä. Historioitsijat ovat vakavasti keskustelleet hänestä. Itsestään suuria luulevat typerykset, jotka eivät ole voineet päätyä mihinkään tulokseen tästä viisaasta, ovat yrittäneet kieltää hänen koko olemassaolonsa. Kirkko puolestaan vaikka se kiroaakin hänen muistonsa, on kyllä aina yrittänyt esittää hänet historiallisena merkkihenkilönä. Sen pyrkimyksenä näyttää nyt olevan [z132] hänen jättämänsä vaikutelman kohdistaminen toiseen suuntaan – mikä on hyvin tunnettu ja vanha salajuoni. Samalla kun esim. jesuiitat ovat myöntäneet hänen ”ihmetekonsa”, he ovat panneet liikkeelle toisenkin ajatusvirran ja onnistuneet tehtävässään, kuten he onnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät. Yksi ryhmä pitää Apolloniosta kuuliaisena ”saatanan meediona”, jonka manaamiskyky nähdään ihmeellisessä ja häikäisevässä valossa, kun taas toinen ryhmä tunnustaa pitävänsä koko aihetta nokkelana sepustuksena, joka on kirjoitettu ennalta päätetty tavoite tähtäimessä. Käsitellessään ”Saatanan muistelmissaan” Jumalan vihollisen tunnustamista hengellisten ilmiöiden tuottajaksi markiisi de Mirville omistaa kokonaisen luvun tälle suurelle adeptille. Seuraavien kohtien käännös paljastaa koko juonen. Lukijaa pyydetään muistamaan, että markiisi kirjoitti jokaisen teoksensa paavinvallan suojeluksessa ja valtuutuksella.

Salaisimme tietoa ensimmäiseltä vuosisadalta ja loukkaisimme Johanneksen muistoa, jos sivuuttaisimme vaitiololla sen henkilön nimen, jolla oli kunnia olla Johanneksen erityinen vastustaja, kuten Simon oli Pietarin vastustaja, Elymas Paavalin jne. Kristillisen ajan alkuvuosina… Kappadokian Tyanassa esiintyi eräs hyvin merkillinen ihminen, jollaisia pythagoralainen koulu tuotti niin ylen määrin. Opettajansa tavoin suurena matkustajana, joka oli vihitty kaikkiin Intian, Egyptin ja Kaldean salaisiin oppeihin ja sen vuoksi varustettuna muinaisten maagien kaikilla manaamiskyvyillä, hän saattoi hämilleen kaikki maat, joissa hän kävi, ja ne kaikki – meidän on pakko myöntää – näyttävät siunanneen hänen muistoaan. Voimme kyllä uskoa tämän tosiasian hylkäämättä historian todellisia aikakirjoja. Eräs historioitsija neljänneltä vuosisadalta [Filostratos], joka käänsi Damiksen, filosofin oppilaan ja läheisen ystävän, kirjoittaman päiväkirjan, joka selosti päivä päivältä kyseisen henkilön elämää, on kuvannut seikkaperäisesti hänen elämäänsä.[9]

De Mirville myöntää sen mahdollisuuden, että sekä tietojen tallentaja että kääntäjä ovat voineet liioitella jonkin verran. Mutta hän ei usko että mielikuvitukselle olisi jäänyt paljon sijaa. Sen vuoksi hän on pahoillaan huomatessaan abbé Freppelin kaunopuheisissa kirjoitelmissaan [10] [z133] kutsuvan Damiksen päiväkirjaa romanttiseksi kertomukseksi. Miksi?

[Koska] puhuja kuvittelee voivansa perustaa mielipiteensä oletettuun täydelliseen yhtäläisyyteen legendan ja Vapahtajan elämän välillä. Mutta tutkittuaan aihetta syvällisemmin hän [abbé Freppel] voi vakuuttua siitä, ettei Apollonios eikä Damis tai Filostratos koskaan vaatinut korkeampaa kunniaa kuin Johanneksen kaltaisuutta. Tämä suunnitelma itsessään oli riittävän lumoava ja ivamukaelma tarpeeksi törkeä. Sillä maagisten kykyjensä vuoksi Apollonioksen oli onnistunut vastata päällisin puolin useisiin [Johanneksen suorittamiin] ihmetekoihin Efesoksessa jne.[11]

Anguis in herba [nurmikossa oleva käärme] on näyttänyt päänsä. Apollonioksen elämän täydellinen ja ihmeellinen samankaltaisuus Vapahtajan elämän kanssa asettaa kirkon Skyllan ja Kharybdiksen väliin. Edellisen elämän ja ”ihmetekojen” kieltäminen johtaisi niiden samojen apostolien ja patrististen kirjoittajien uskottavuuden kieltämiseen, joiden todistuksen varaan rakentuu koko Jeesuksen elämä. Sanoa adeptin hyvää tekeviä tekoja, hänen kuolleista nousemistaan, rakkaudenosoituksiaan, parantavia kykyjään jne. ”vanhan vihollisen” tekemiksi olisi melko vaarallista tänä aikana. Tämän vuoksi tehtiin salajuoni sekoittamaan niiden ajatukset, jotka luottavat todisteisiin ja arvosteluihin. Kirkko on paljon terävänäköisempi kuin kukaan suuri historioitsija. Kirkko tietää, että tuon adeptin olemassaolon kieltäminen pakottaisi sen kieltämään keisari Vespasianuksen ja hänen historioitsijansa, keisarit Aleksanteri Severuksen ja Aurelianuksen historioitsijoineen ja lopulta Jeesuksen sekä kaikki todisteet hänestä, mikä valmistaisi tietä sille, että sen lauma kieltäisi lopulta sen itsensä. On mielenkiintoista saada tietää, mitä se tässä vaikeassa tilanteessa sanoo valitun puhujansa de Mirvillen välityksellä. Näin se kuuluu:
Mitä uutta ja mahdotonta on Damiksen kertomuksessa, joka koskee heidän matkaansa kaldealaisten ja gymnosofistien maihin? hän kysyy. Yrittäkää muistaa ennen kieltämistä, mitkä olivat noina aikoina varsinaisten ihmetekojen maita samoin kuin sellaisten ihmisten kuin Pythagoras, Empedokles ja Demokritos todistus; heidänhän olisi pitänyt saada tietää, mistä kirjoittivat. Minkä perusteella meidän on lopulta arvosteltava Apolloniosta? Senkö vuoksi, että hän, kuten oraakkelitkin, esitti sarjan ihmeellisesti toteutuneita ennustuksia? [z134] Ei: koska tutkittuamme nyt asiaa paremmin tiedämme, mitä ne ovat.[12] Oraakkelit merkitsevät meille nyt samaa kuin mitä ne olivat jokaiselle menneinä vuosisatoina Van Dalesta Fontanelleen. Senkö vuoksi että hän oli selvänäköinen ja näki matkan päästä? [13] Ei: sillä sellaisia ilmiöitä esiintyy nykyisin puolessa Eurooppaa. Senkö vuoksi että hän kerskui osaavansa kaikkia Auringon alla tavattavia kieliä opiskelematta koskaan yhtäkään niistä? Mutta kuka voi olla tietämättä sitä, että tämä on paras kriteeri [14] ties minkälaisten henkien läsnäolosta ja avusta.
Vai senkö vuoksi että hän uskoi sielunvaellukseen (reinkarnaatioon)? Meidän aikanamme siihen uskotaan (miljoonat ihmiset uskovat) yhä. Kellään ei ole aavistustakaan niiden tiedemiesten lukumäärästä, jotka kaipaavat druidien uskonnon ja Pythagoraan mysteerien palauttamista. Vai senkö vuoksi että hän ajoi ulos demoneja ja vitsauksia? Egyptiläiset, etruskilaiset ja kaikki roomalaiset paavit olivat tehneet samoin kauan aikaisemmin.[15] Senkö vuoksi että hän seurusteli kuolleiden kanssa? Teemme samoin tänään tai uskomme tekevämme – mikä on aivan sama asia. Senkö vuoksi että hän uskoi empuseihin? [16] Missä on demonologi, joka ei tiedä että empuse on ”etelän demoni”, johon viitataan Daavidin psalmeissa ja jota pelättiin silloin, kuten sitä pelätään vielä nytkin Pohjois-Euroopassa? [17] Senkö vuoksi että hän teki itsensä näkymättömäksi milloin tahansa? Se on yksi mesmerismin saavutuksista. Senkö vuoksi että hän ilmestyi (oletetun) kuolemansa jälkeen keisari Aurelianukselle Tyanan kaupunginmuurien yläpuolella ja pakotti hänet siten luopumaan kaupungin piirityksestä? Niin teki jokainen sankari haudan takaa, ja sen vuoksi [z135] palvottiin maaneja, vainajien sieluja. [18]
Senkö vuoksi että hän astui Trofoniuksessa villieläinten luolaan ja otti sieltä vanhan kirjan, jota keisari Hadrianus säilytti vuosia myöhemmin Antiumin kirjastossaan? Luotettava ja vakavamielinen Pausanias oli laskeutunut samaan luolaan ennen Apolloniosta ja tuli takaisin ei yhtään vähemmän uskovana. Senkö vuoksi että hän katosi kuollessaan? Kyllä, kuten Romulus, Votan, Lykurgos tai Pythagoras,[19] aina mitä salaperäisimmissä olosuhteissa, mitä seurasi alituiseen näkyjä, ilmestyksiä jne. Lopettakaamme tähän ja toistakaamme vielä kerran: jos Apollonioksen elämä olisi ollut vain seikkailuromaani, hän ei olisi koskaan saavuttanut sellaista kuuluisuutta elämänsä aikana tai herättänyt niin monia ihmisiä, jotka olivat niin haltioissaan hänen kuolemansa jälkeen.
Ja lisätkäämme tähän, että jos tämä kaikki olisi ollut vain mielikuvitusta, Caracalla ei olisi koskaan korottanut häntä sankarin maineeseen [20] tai Aleksanteri Severus sijoittanut hänen rintakuvaansa puolijumalia ja todellisia jumalia esittävien rintakuvien väliin [21] (tai eräs keisarinna ollut kirjeenvaihdossa hänen kanssaan). Tuskin selvittyään Jerusalemin piirityksen rasituksesta Titus ei olisi kiirehtinyt kirjoittamaan Apolloniokselle kirjettä pyytäen tätä tapaamaan hänet Argosissa ja lisäten, että Titus itse ja hänen isänsä saivat kiittää häntä, suurta Apolloniosta, ja että sen vuoksi hän ensimmäisenä ajatteli hyväntekijäänsä. Keisari Aurelianus ei myöskään olisi rakentanut temppeliä ja pyhäkköä tuolle suurelle viisaalle kiittääkseen häntä hänen ilmestymisestään ja viestistään Tyanassa. Tuo hänen kuolemansa jälkeen tapahtunut keskustelu pelasti kaupungin, kuten kaikki tietävät, koska Aurelianus oli sen seurauksena luopunut piirityksestä. Lisäksi, jos se olisi ollut seikkailuromaani, historia ei olisi saanut Vopiscuksen, [22] erään luotettavimpiin [z136] kuuluvan pakanallisen historioitsijan, vahvistusta asiaan. Apollonios ei myöskään olisi ollut sellaisen jalon henkilön kuin Epiktetoksen ja jopa monien kirkkoisien, kuten esimerkiksi Hieronymuksen ihailun kohde, joka parhaimpina hetkinään kirjoitti Apollonioksesta:

Tämä matkusteleva filosofi löysi aina jotakin opittavaa minne tahansa hän menikin. Ja oppien kaikkialla hän edistyi joka päivä.[23]

Mitä tulee hänen ihmeisiinsä, tahtomatta päästä perille niistä Hieronymus kieltämättä myöntää ne sellaisiksi, mitä hän ei olisi varmasti koskaan tehnyt, elleivät tosiasiat olisi pakottaneet häntä siihen. Lopettaaksemme tämän aiheen: jos Apollonios olisi ollut vain neljännellä vuosisadalla dramatisoitu romaanisankari, efesolaiset eivät olisi innostuneen kiitollisina pystyttäneet hänelle kultaista patsasta kaikesta siitä hyvästä, mitä hän oli heille tehnyt. [24]

[z137] [b150-169]

LUKU 18

ADEPTIEN ELÄMÄKERTOJEN PERUSTANA
OLEVAT TAPAHTUMAT

Hedelmistään puu tunnetaan, adepti sanoistaan ja teoistaan. Nämä rakkauden ja armeliaisuuden sanat sekä suurenmoiset ohjeet, jotka on pantu Apollonioksen (tai hänen tähtivarjonsa) suuhun, kuten Vopiscus esittää, ilmaisevat okkultistin, jollainen Apollonios oli. Miksi häntä sitten kutsutaan ”saatanan välikappaleeksi” seitsemäntoista vuosisataa myöhemmin? On oltava hyvin painava syy, joka oikeuttaa siihen ja selittää, miksi kirkko vihasi niin voimakkaasti yhtä aikansa jalointa ihmistä. Syy siihen on olemassa ja esitämme sen Key to the Hebrew Egyptian Mystery in the Source of Measures -teoksen tekijän ja professori Seyffarthin sanoin. Jälkimmäinen analysoi ja selittää Jeesuksen elämän merkittäviä ajankohtia ja selvittää siten päätelmiä edellisestä. Esitämme otteen kummastakin yhdistäen ne.

(Kolmenkymmenen päivän) ”aurinkokuukausien mukaan (eräs heprealaisten keskuudessa käytetty kalenteri) kaikki huomattavat Vanhan testamentin tapahtumat sattuivat päiväntasaus- ja päivänseisauspäivinä. Esimerkiksi temppelien ja alttarien perustamiset ja vihkimiset” ja liitonmajan vihkiminen tapahtuivat näinä aikoina. ”Samoina tärkeinä päivinä tapahtuivat Uuden testamentin huomattavimmat tapahtumat: esimerkiksi Marian ilmestys, Kristuksen syntymä ja ylösnousemus sekä Johannes Kastajan syntymä. Huomaamme siis, että Uuden testamentin kaikki tärkeät ajankohdat oli Vanhassa testamentissa pyhitetty esikuvallisesti kauan aikaisemmin, alkaen luomisen loppua seuraavasta päivästä, joka oli kevätpäiväntasauksen päivä. Ristiinnaulitsemisen aikana nisan-kuun neljäntenätoista päivänä Dionysios Areiopagilainen näki Etiopiassa auringonpimennyksen ja sanoi: ’Nyt Herra (Jehova) kärsii.’ Kristus nousi kuolleista maaliskuun 22. päivänä, nisanin 17. päivänä, sunnuntaina, kevätpäiväntasauksen päivänä [Seyffarth, lainaten Filonin de Septeniä] – toisin sanoen pääsiäisenä, päivänä, jolloin Aurinko antaa Maalle uuden elämän. Johannes Kastajan sanat ’hänet on korotettava, mutta minut alennettava’ vahvistavat kirkkoisien mukaan, että Johannes oli syntynyt vuoden pisimpänä päivänä ja Kristus, joka oli kuusi kuukautta nuorempi, lyhimpänä eli kesäkuun 22. ja joulukuun 22. päivänä, päiväntasauspäivinä.”
Mitä tulee asian toiseen puoleen, tämä osoittaa ainoastaan, että Johannes ja Jeesus esittivät historiallisesti vain samaa Aurinkoa eri aspekteissa tai vaiheissa. Yhden vaiheen seuratessa toista pakostakaan selostus (Luuk. 9:7) ei ollut vain tyhjä ilmoitus, vaan oli totta, mitä ”muutamat sanoivat: (Jeesuksessa) Johannes on noussut kuolleista”. (Tämä näkökohta selittää sen, miksi Filostratoksen Apollonios Tyanalaisen elämän käännös ja sen yleinen tutkiskelu on niin itsepintaisesti estetty. Niiden, jotka ovat [z138] tutkineet sitä alkukielellä, on ollut pakko huomauttaa, että joko Apollonioksen elämä on otettu Uudesta testamentista tai Uuden testamentin kertomukset on otettu Apollonioksen elämästä, näin on kertomuksen rakenteellisten seikkojen ilmeisen yhtäläisyyden vuoksi. Selitys on aivan yksinkertainen, kun otetaan huomioon, että Jeesuksen nimi :* ja Apollonios eli Apollo muistuttavat kummatkin taivaissa olevan Auringon nimiä. Välttämättä toisen historia, mitä tulee hänen matkoihinsa merkkien kautta, personoiden hänen kärsimyksiään, voittojaan ja ihmetekojaan, voi olla vain toisen historiaa siellä, missä oli laajalle levinnyt yleinen tapa kuvata noita matkoja personoituman avulla.) Tuntuu myös siltä, että paljon myöhemmin tämän kaiken tiedettiin perustuvan astronomiselle pohjalle. Näin siksi, että maallinen kirkko, niin sanoaksemme, oli Konstantinuksen perustama, ja syntyneen kultin asiallisena ehtona oli se osa hänen päätöstään, jossa vahvistettiin, että Auringon kunnianarvoisa päivä sunnuntai olisi varattava Jeesus Kristuksen palvontaa varten. Eräissä toisissa tosiseikoissa on jotakin outoa ja hämmästyttävää. Profeetta Daniel (todellinen profeetta, sanoo Graetz)[25] ennusti pyramidin eli astrologisten lukujen avulla Méshiacin poistempaamisen, niin kuin se tapahtui (mikä osoittaisi hänen omaamansa astronomisen tiedon paikkansapitävyyden, jos tuona aikana oli auringonpimennys)… Nyt kuitenkin temppeli hävitettiin vuonna 71, Neitsyen kuussa, ja luku 71 on rauhankyyhkyn luku, kuten on jo osoitettu, eli 71 x 5 = 355, ja kalan kanssa Jehovan luku. [26]

Tekijä kysyy edelleen ja vastaa siis jokaisen hänen teostaan lukevan ja tutkivan kristityn ja okkultistin syvimpään ajatukseen:
Onko mahdollista, että ihmiskunnan tapahtumat kulkevat rinnakkain näiden numeromuotojen kanssa? Jos näin on, samalla kun Jeesus Kristus astronomisena lukuna todensi kaiken sen mikä on ennakoitu ja ehkä vielä enemmän, hän ihmisenä, joka on saattanut täyttyä numeroiden mukaan, vastaa elämän valtameressä ennalta määrättyä tyyppiä. Jeesuksen persoonaa ei ilmeisesti ole hävitetty, koska hän ehtona vastasi astronomisia muotoja ja suhteita. Arabialainen sanoo: Kohtalosi on kirjoitettu tähtiin. [27]
Apollonioksen ”persoona” ei myöskään ”häviä” [z139] samasta syystä. Jeesuksen tapaus antaa saman mahdollisuuden kaikkien adeptien ja avatârojen – sellaisten kuin Buddha, Shankarâchârya, Krishna jne. – tapauksissa. Kaikki mainitut henkilöt ovat olleet yhtä suuria ja historiallisia omien seuraajiensa keskuudessa ja maissaan kuin Jeesus Nasarealainen on nyt kristityille ja tässä maassa.
Mutta varhaisten vuosisatojen vanhassa kirjallisuudessa on jotakin vielä enemmän. Jamblikhos kirjoitti suuren Pythagoraan elämäkerran.

Se muistuttaa niin läheisesti Jeesuksen elämää, että sitä voidaan pitää travestiana. Diogenes Laertios ja Plutarkhos kertovat Platonin historiasta samaan tyyliin.[28]

Miksi sitten ihmetellä epäilyjä, jotka ahdistavat jokaista oppinutta, joka tutkii heidän kaikkien elämiä? Kirkko tiesi kaikki nämä epäilyt varhaisvaiheessaan. Ja vaikka vain yhden sen paaveista tiedettiin olevan julkisesti ja avoimesti pakana, kuinka paljon enemmän oli niitä, jotka olivat liian kunnianhimoisia paljastaakseen totuuden?
Tämä ”mysteeri”, sillä mysteeri se on todella niille, jotka olematta vihittyjä eivät voi löytää täydellisen yhtäläisyyden avainta Pythagoraan, Buddhan, Apollonioksen jne. elämien välillä – on vain luonnollinen asia niille, jotka tietävät, että kaikki nämä suuret henkilöhahmot olivat saman koulukunnan vihittyjä. Heille ei ole olemassa yhden ”travestiaa” eikä ”jäljennöstä” toisesta. Heille he ovat kaikki alkuperäisiä hahmoja, jotka on kuvattu esittämässä yhtä ja samaa aihetta: vihittyjen mystistä ja samalla julkista elämää, vihittyjen, jotka on lähetetty maailmaan pelastamaan osa elleivät he voi pelastaa koko ihmiskuntaa. Sen vuoksi heitä kaikkia varten on sama ohjelma. Oletettu ”saastaton alkuperä” viittasi jokaisen kohdalla hänen ”mystiseen syntymäänsä” vihkimysmysteerin aikana. Massat hyväksyivät sen kirjaimellisesti, ja tähän heitä rohkaisi paremmin tietävä mutta kunnianhimoinen papisto. Siten heidän jokaisen äidin ilmoitettiin olevan neitsyt, joka hedelmöittyi suoraan Jumalan Pyhän Hengen kautta. Pojat olivat sen johdosta ”Jumalan poikia”, vaikka kukaan heistä ei todellakaan ollut yhtään sen enempää oikeutettu sellaiseen tunnustukseen kuin muut vihityt veljensä, sillä he kaikki olivat – mitä heidän mystisiin elämiinsä tulee – vain saman [z140] Auringon historia pienoiskoossa, mikä taas on toinen mysteeri Mysteerissä.
Tuollaisten sankarien nimiä kantavilla ulkoisten henkilöiden elämäkerroilla ei ole mitään tekemistä itse sankarien tai heidän yksityiselämiensä kanssa. Ne ovat vain mystisiä aikakirjoja heidän julkisesta elämästään ja sen lisäksi vastine heidän sisäisestä elämästään oppilaina tai vihittyinä. Tästä johtuu heidän kunkin oman elämäkerran ilmeinen tulkinnallinen samuus. Ihmiskunnan alusta asti risti eli ihminen kädet ojennettuina vaakasuoraan, mikä esittää hänen kosmista alkuperäänsä, yhdistettiin hänen psyykkiseen luonteeseensa ja ponnisteluihin, jotka johtivat vihkimykseen. Mutta jos kerran osoitetaan, a) että jokaisen todellisen adeptin oli ja on yhä käytävä läpi seitsemän ja kaksitoista vihkimyskoetta, joita symboloi Herakleen kaksitoista tehtävää; b) että hänen todellista syntymäpäiväänsä pidetään sinä päivänä, jolloin hän on syntynyt maailmaan henkisesti, ja hänen todellinen ikänsä lasketaan hänen toisen syntymänsä hetkestä, joka tekee hänestä ”kahdesti syntyneen” dvijan eli vihityn, jona päivänä hän on todella syntynyt Jumalasta ja saastattomasta äidistä; c) että kaikkien näiden merkkihenkilöiden kokeet saadaan vastaamaan vihkimysmenojen – jotka kaikki vastasivat kahtatoista eläinratamerkkiä – esoteerista tarkoitusta, silloin jokainen huomaa, mikä tarkoitus on kaikkien noiden sankarien matkoilla läpi taivaassa olevan Auringon merkkien. Lisäksi ne personoivat kussakin yksilöllisessä tapauksessa adeptin ”kärsimyksiä, voittoja ja ihmetekoja” ennen ja jälkeen hänen vihkimyksensä. Kun tämä kaikki selitetään koko maailmalle, silloin myös noiden elämien mysteeri, jotka niin läheisesti kuvaavat toinen toistaan, että yhden historia näyttää olevan toisen historia ja päinvastoin, selviää kuten kaikki muukin.
Ottakaamme esimerkiksi legendat – sillä ne kaikki ovat legendoja eksoteerisessa mielessä, vaikka se ehkä kielletäänkin yhdessä tapauksessa – Krishnan, Herkuleen, Pythagoraan, Buddhan, Jeesuksen, Apollonioksen ja Chaitanyan elämistä. Maailmallisella tasolla heidän elämäkertansa, jos ne ovat piirin ulkopuolisten kirjoittamia, eroaisivat suuresti siitä, mitä luemme heistä kertomuksista, jotka ovat säilyneet heidän mystisestä elämistään. Ovatpa ne naamioidut ja kätketyt kuinka hyvin tahansa maalliselta katseelta, sellaisten elämien pääpiirteet ovat kuitenkin samat. Kukin noista hahmoista kuvataan jumalallisesti ainosyntyiseksi Soteriksi (Vapahtajaksi), nimi [z141] joka annetaan jumaluuksille, suurille kuninkaille ja puolijumalille. Vastakkainen voima (aineen ja illuusion maailma), kutsutaanpa sitä sitten kuningas Kansaksi, Herodekseksi tai kuningas Mâraksi (paha voima), etsii ja uhkaa kuolemalla (kuitenkaan tappamatta koskaan) jokaista heistä joko heidän syntyessään tai myöhemmin. Heitä kaikkia koetellaan ja vainotaan ja sanotaan, että heidät vihdoin murhataan vihkimysmenojen lopussa, toisin sanoen fyysisinä persoonallisuuksina, mistä heidät vapautetaan ainiaaksi henkisen ylösnousemuksen eli ”syntymän” jälkeen. Koettuaan tällaisen oletetun väkivaltaisen kuoleman he kaikki laskeutuvat alempaan maailmaan, helvettiin, kiusauksen, himon ja aineen, niin muodoin pimeyden valtakuntaan, mistä palatessaan voitettuaan ”Khrestos-tilan” he kirkastuvat ja tulevat ”jumaliksi”.
Heidän elämiensä samankaltaisuutta ei pidä tietenkään etsiä heidän jokapäiväisestä elämästään vaan heidän sisäisestä tilastaan ja tärkeimmistä tapahtumista heidän toimiessaan uskonnollisina opettajina. Kaikki tämä rakentuu astronomian pohjalle ja on yhteydessä siihen, mikä on samalla perustana vihkimysasteiden ja -kokeiden kuvaukselle: laskeutuminen pimeyden ja aineen valtakuntaan viimeisen kerran ja tuleminen sieltä esiin ”oikeudenmukaisuuden Aurinkona” on kaikkein tärkein tapahtuma ja sen vuoksi se tavataan kaikkien Vapahtajien historiassa – Orfeuksesta ja Herakleesta Krishnaan ja Kristukseen. Euripides sanoo:

Herakles, joka on lähtenyt Maan huoneista jättäen Pluton seudun, manalan.[29]

Vergilius kirjoittaa:

Stykskin on vavissut sinun tähtesi, myös Manan vahti… Ei pelottaa sua voinut Tyfoeus… Terve, Zeun tosi poika, jo nyt jumaliin korotettu.[30]

Orfeus etsii Pluton valtakunnasta Eurydikeä, kadonnutta sieluaan. Krishna menee alas manalaan ja pelastaa sieltä kuusi veljeään, hänen ollessa seitsemäs prinsiippi; selvä allegoria hänen tulostaan ”täydelliseksi vihityksi”, [z142] kaikkien kuuden prinsiipin sulautuessa seitsemänteen. Jeesus pannaan laskeutumaan saatanan valtakuntaan pelastamaan Aadamin sielu, mikä on aineellisuuden, fyysisen ihmiskunnan symboli.
Onko kukaan oppinut orientalistimme koskaan ajatellut etsiä hänen allegoriansa alkuperää ”elämänpuun” alku-”siemenestä”, joka puu kantaa niin vehmaita oksia, koska sen ”rakentajien” kädet istuttivat sen ensin maahan? Me epäilemme. Kuten nyt osoitetaan, se tavataan kuitenkin jopa Vedojen – Rigvedan, vanhimman ja luotettavimman kaikista neljästä – eksoteerisissa, väärissä tulkinnoissa. Tätä kaikkien tulevien vihitty-vapahtajien juurta ja siementä kutsutaan siinä Vishvakarmaniksi, ”Isä”-prinsiipiksi, mikä on ”käsittämätön kuolevaisille”. Toisessa vaiheessa sitä kutsutaan Sûryaksi, ”Pojaksi”, joka tarjoaa itsensä uhriksi itselleen. Kolmannessa vaiheessa sitä kutsutaan vihityksi, joka uhraa aineellisen puolensa henkiselle Itselleen. Juuri Vishvakarmanissa, ”kaikkitekevässä”, josta tulee (mystisesti) Vikartana, ”säteensä menettänyt Aurinko”, joka saa kärsiä liian tulisesta luonteestaan ja joka kirkastuu sitten (puhdistautumalla), piilee vihkimysavain luonnon suurimpaan mysteeriin. Tästä johtuu ihmeellisen ”samankaltaisuuden” salaisuus.
Kaikki tämä on allegorista ja mystistä ja kuitenkin täysin ymmärrettävää ja selvää jokaiselle idän okkultismin tutkijalle, vaikka hän olisi perehtynyt vihkimysmysteeriin vain pintapuolisesti. Meidän objektiivisessa aineen ja väärien vaikutelmien maailmassamme Aurinko on mitä sopivin elähdyttävän, hyvää tekevän jumaluuden vertauskuva. Hengen ja todellisuuden subjektiivisessa, rajattomassa maailmassa kirkkaalla valonlähteellä on toinen mystinen merkitys, jota ei voida täysin kuvata julkisesti. Niin kutsuttuja jumalankuvia palvovat parsilaiset ja hindut ovat varmasti lähempänä totuutta uskonnollisessa Auringon kunnioituksessaan kuin mitä kylmä, aina analysoiva ja yhtä usein erehtyvä yleisö on valmis nykyään uskomaan. Teosofille, joka ainoastaan pystyy käsittämään merkityksen, voidaan kertoa, että Aurinko on planetaarisen systeemimme seitsemännen prinsiipin ulkoinen ilmaus, kun taas Kuu on sen neljäs prinsiippi loistaen isäntänsä lainapuvussa, ollen karkean materiaalisen kehonsa, Maan, kaikkien kiihkeiden sysäysten ja intohimojen kyllästämä ja heijastaen niitä. Adeptiuden ja vihkimyksen koko kierros ja kaikki sen mysteerit ovat yhteydessä näihin kahteen sekä seitsemään planeettaan ja riippuvat niistä. Henkinen selvänäköisyys on peräisin [z143] Auringosta. Kaikki psyykkiset tilat, sairaudet ja jopa mielenvikaisuus johtuvat Kuusta.
Jopa historian tietojen mukaan – sen johtopäätösten ollessa huomattavan virheellisiä, kun taas sen lähtökohdat ovat useimmiten oikeat – vallitsee hyvin erikoinen yhtäpitävyys jokaisesta uskonnonperustajasta kerrottujen legendojen (ja myös kaikkien uskonnollisten menojen ja oppien) sekä Auringon johtamien planeettojen nimien ja ratojen välillä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että sekä perustajat että heidän uskontonsa olisivat – toiset mielikuvituksen tuotteita ja toiset taikauskoa. Ne kaikki ovat erilaisia versioita luonnon samasta alkumysteeristä, jolle viisaususkonto perustui ja sen adeptien kehitys vastaavasti rakentui.
Vielä kerran meidän on pyydettävä lukijaa olemaan kallistamatta korvaansa teosofeja ja erityisesti kirjoittajaa vastaan esitetyille syytöksille, että he eivät kunnioita adeptiuden historian erästä suurinta ja jalointa henkilöhahmoa – Jeesus Nasarealaista – tai että he vihaavat kirkkoa. Totuuden ja tosiasioiden esittämistä voidaan tuskin pitää, oikeudenmukaisesti ajatellen, pilkkana tai vihana. Koko asia riippuu yhden kohdan ratkaisemisesta: Oliko Jeesus ”Jumalan Poikana” ja ihmiskunnan ”Vapahtajana” ainutlaatuinen maailman historiassa? Oliko hänen tapauksensa – niin monien samanlaiseksi väitettyjen tapausten joukossa – ainoa poikkeus ja ennen tapahtumaton? Oliko hänen syntymänsä ainoa yliluonnollinen saastaton sikiäminen? Olivatko kaikki muut, kuten kirkko väittää, vain etukäteen tehtyjä herjaavia saatanallisia plagiointeja ja jäljennöksiä? Vai oliko hän vain ”tekojensa poika”, ilmeisen pyhä ihminen ja uudistaja, yksi monista, joka maksoi elämällään röyhkeästä pyrkimyksestään tietämättömyyden ja hirmuvallan edessä valaistakseen ihmiskuntaa ja keventääkseen sen taakkaa etiikkansa ja filosofiansa avulla? Ensimmäinen edellyttää sokeaa, kaiken torjuvaa uskoa, jälkimmäinen puhuu jokaiselle järjen ja logiikan avulla. Onko kirkko lisäksi aina uskonut, kuten se uskoo nyt – tai paremminkin, kuten se teeskentelee tekevänsä ollakseen oikeutettu suuntaamaan pannajulistuksensa niitä vastaan, jotka ovat eri mieltä sen kanssa – tai onko se läpikäynyt saman epäilyn, vieläpä salaisen kieltämisen ja epäuskon tuskan, jonka voimakas kunnianhimo ja vallanhalu vain on tukahduttanut?
Jälkimmäiseen vaihtoehtoon on vastattava myönteisesti. [z144] Se on kumoamaton johtopäätös ja luonnollinen päätelmä, joka perustuu historiallisista aikakirjoista tunnettuihin tosiasioihin. Jättäen toistaiseksi käsittelemättä niiden monien paavien ja pyhimysten elämää, jotka esittivät äänekkäästi valheellisia väitteitä erehtymättömyydestä ja pyhyydestä, lukija tutkikoon kirkon historiaa ja kristillisen kirkon (ei kristinuskon) kehitystä ja edistystä koskevia arkistoja, niin hän löytää vastauksen noilta sivuilta. Eräs kirjoittaa:

Kirkko on tiennyt liian hyvin vapaan ajattelun herättämät ajatukset, samoin kuin kaikki ne epäilyt, jotka aiheuttavat nykyään sen vihan. ”Salaiset totuudet”, jotka se tahtoi saattaa julkisuuteen, on vuoroin myönnetty, vuoroin kielletty, muutettu ja taas muutettu ja niitä on lisätty ja karsittu kirkkohierarkian korkeiden henkilöiden toimesta ja jopa aivan perusoppien osalta.

Missä on se Jumala tai puolijumala, jonka alkuperä, elämäkerta ja sukupuu olisivat epäselvempiä tai vaikeampia selvittää ja lopulta päästä yksimielisyyteen kuin Jeesuksen? Miten lopulta ratkaistiin nyt peruuttamattomat opit hänen todellisesta luonteestaan? Äitinsä kautta hän oli evankelistojen mukaan ihminen – pelkkä kuoleva ihminen. Isänsä kautta hän on Jumala! Mutta miten? Onko hän siten ihminen vai Jumala, tai onko hän kumpaakin samalla kertaa? kysyy hämmästynyt kirjoittaja. Opin tästä kohdasta esitetyt väitteet ovat todella aiheuttaneet muste- ja verivirtoja, jotka on vuorostaan vuodatettu onnettoman ihmiskunnan päälle, ja epäilyt jatkuvat yhä. Tässä kuten niin monessa muussakin asiassa viisaat kirkkoneuvostot ovat puhuneet ristiin ja muuttaneet mieltään lukuisia kertoja. Tehkäämme yhteenveto ja luokaamme silmäys tarkasteltavaksemme annettuihin teksteihin. Tämä on historiaa. Piispa Paulos Samosatalainen kielsi Kristuksen jumaluuden Antiokian ensimmäisessä kirkolliskokouksessa [269 jKr.]. Aivan teologisen kristinuskon alkuaikoina häntä kutsuttiin Jumalan Pojaksi pelkästään hänen pyhyytensä ja hyvien tekojensa perusteella. Hänen verensä oli katoavainen ehtoollissakramentissa.

Nikaian kirkolliskokouksessa v. 325 jKr. esiintyi Areios perusteluineen, jotka melkein hajottivat katolisen unionin. Seitsemäntoista piispaa puolusti Areioksen oppeja, ja Areios ajettiin maanpakon niiden takia. Kuitenkin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, v. 355 Milanon kirkolliskokouksessa, 300 piispaa allekirjoitti Areioksen näkemyksiä kannattavan kirjeen siitä huolimatta, että kymmenen vuotta [z145] aikaisemmin, vuonna 345, Antiokian uudessa kirkolliskokouksessa Eusebios kannattajineen julisti, että Jeesus Kristus oli Jumalan Poika ja yhtä Isänsä kanssa.
Sirmiumin kirkolliskokouksessa vuonna 357 ”Poika” ei ollut enää samaa olemusta. Olemuksen yhteisyyden kieltäneet Eunomios Kyzikoslaisen kannattajat ja areiolaiset voittivat. Vuotta myöhemmin, Ankyran toisessa kirkolliskokouksessa sovittiin, että ”Poika ei ollut samaa olemusta vaan ainoastaan Isän kaltainen olemukseltaan”. Paavi Liberius vahvisti päätöksen.
Useiden vuosisatojen aikana kirkolliskokousten osanottajat taistelivat ja riitelivät kannattaen täysin vastakkaisia näkemyksiä. Heidän raskaan raadantansa tulos oli Pyhä Kolminaisuus, joka kuin Athene tuli esiin teologisista aivoista ja kirkonkirouksella varustettuna. Uusi mysteeri saatettiin maailmaan eräiden hirveiden erimielisyyksien vallitessa, jolloin murhia ja muita rikoksia tehtiin mielivaltaisesti. Saragossan kirkolliskokouksessa vuonna 380 julistettiin, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama persoona, ja Kristuksen inhimillinen olemus on vain ”illuusio” – kaiku hindulaisesta avatâra-opista. ”Kerran isien oli laskeuduttava tätä iljanteista polkua ad absurdum, mielettömiin – ja tässä he onnistuivat.” Miten voi kieltää sellaisen inhimillisen olemuksen, joka on syntynyt naisesta? Eutykhes teki ainoan viisaan huomautuksen eräässä Konstantinopolin kirkolliskokouksessa. Hän oli kyllin rohkea sanoakseen: ”Jumala varjelkoon minua järkeilemästä Jumalani olemusta.” Sen vuoksi paavi Flavius julisti hänet pannaan. Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 449 Eutykhes sai kostaa. Koska Kesarean rehellinen piispa Eusebios [31] pakotti hänet myöntämään Jeesuksen Kristuksen kaksi eri olemusta, kirkolliskokous kapinoi häntä (Eusebiosta) vastaan, ja ehdotettiin, että hänet piti polttaa elävänä. Piispat nousivat yhtenä miehenä ja nyrkkejään puiden sekä raivoten vaativat, että Eusebios piti jakaa ja repiä kahtia, kuten hän tahtoi kohdella Jeesusta, jonka olemuksen hän jakoi. Eutykhes palautettiin valtaan ja virkaansa. Eusebios ja Flavius syöstiin paikoiltaan. Sen jälkeen kaksi puolta hyökkäsi toistensa kimppuun mitä kiivaimmin ja taisteli keskenään. Hyökätessään Flaviuksen kimppuun ja potkiessaan häntä piispa Diodorus kohteli häntä niin huonosti, että hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin saamiinsa vammoihin. [z146] Näissä kirkolliskokouksissa antauduttiin alttiiksi kaikille epäsuhdille, ja tuloksina on kirkon opeiksi kutsutut, nykyisin elävät paradoksit. Esimerkiksi Ankyran ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 314 kysyttiin: kun kastetaan äiti lapsineen, tuleeko syntymätön lapsi myös näin kastetuksi? Kirkolliskokouksen vastaus oli kielteinen, koska väitettiin, että kasteen saavan henkilön on oltava suostuva osapuoli, mikä on mahdotonta äitinsä kohdussa olevalle lapselle. Siten tietämättömyys on kanoninen este kasteelle, ja niin muodoin kukaan nykyisin kastettu lapsi ei ole itse asiassa ollenkaan kastettu! Entä miten on niiden kymmenien tuhansien nälkää näkevien pakanalasten laita, joita lähetyssaarnaajat kastoivat nälänhädän aikana ja liian innokkaat isät ”pelastivat” muuten luvatta? Lukijaa kehotetaan seuraamaan lukuisten kirkolliskokousten toinen toistaan seuraavia väittelyjä ja päätöksiä huomatakseen, mihin vastaväitteiden sekamelskaan nykyinen erehtymätön ja apostolinen kirkko perustuu! Voimme nyt nähdä, kuinka paradoksaalinen kirjaimellisesti otettuna on Genesiksen väite: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.” Sen räikeän tosiseikan lisäksi, ettei jumalalliseksi kuvaksi luoda siten Aadamia maan tomusta (luku 2) vaan jumalallinen kaksisukuinen (luku 1) eli adam kadmon, voi jokainen itse nähdä, että ihminen loi Jumalan – kristittyjen Jumalan joka tapauksessa – omaksi kuvakseen varhaisten kirkolliskokousten potkujen, lyöntien ja murhien keskellä.
Eräs omituinen seikka, joka valaisee sitä väitettä, että Jeesus oli vihitty ja marttyyrikuoleman kärsinyt adepti, esitetään (jo niin usein lainatussa) teoksessa, jota voidaan kutsua ”matemaattiseksi ilmoitukseksi” – The Source of Measures.

Matteuksen evankeliumin 27. luvun 46. jae kiinnittää huomiota. Se kuuluu seuraavasti: ”Eli, Eli, lama sabakhthani? – se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” [32] Käännöksemme on tietenkin otettu alkuperäisestä kreikkalaisesta käsikirjoituksesta (syy siihen, miksi meillä ei ole näitä tapahtumia koskevia alkuperäisiä heprealaisia käsikirjoituksia, johtuu siitä, että hepreankielellä arvoitukset paljastuisivat verrattaessa niitä niiden vanhatestamentillisiin alkulähteisiin). Kreikkalaiset käsikirjoitukset antavat poikkeuksetta seuraavat sanat:

[z147]Ne ovat heprealaisia sanoja ilmaistuna kreikaksi, ja hepreaksi ne kuuluvat:

//(puuttuu)

Raamatunteksti sanoo omana käännöksenään: ”Se on, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Näistä sanoista ei voi kiistää ja epäilemättä Raamattu antaa niistä sellaisen tulkinnan. Sanat eivät kuitenkaan sisällä tällaista tulkintaa ja kyseessä on väärä käännös. Todellinen merkitys on juuri päinvastainen kuuluen:

Jumalani, Jumalani, kuinka sinä minut kirkastat!

Mutta vielä enemmän, sillä samalla kun lama on miksi tai kuinka, sanana siihen liittyy ajatus häikäistä eli adverbin tavoin se voisi kuulua ”kuinka häikäisevästi” jne. Ajattelemattomalle lukijalle tämä tulkinta saadaan väkisin vastaamaan ikään kuin profeetallisen ilmaisun täyttymistä viittaamalla Psalmien 22:1 kohtaan, joka kuuluu:

”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Tämän säkeen heprealaiset sanat kuuluvat:

//(puuttuu)

mikä kohta on virheetön ja tulkinta oikea ja hyvä, mutta aivan eri sanoin. Sanat ovat:

Eli, Eli, lamah azabvta-ni?

Oppineimmankaan ihmisen järki ei pysty pelastamaan tätä kohtaa väärältä tulkinnalta, ja niin siitä tulee mitä hirvittävin isku lauseen omalle ensisijaiselle pyhyydelle.[33]

Yli kymmenen vuotta sitten kokoontuivat Raamatun tarkistajat(?), mitä vaikuttavin joukko maan oppineita, Englannin suurimmat heprean ja kreikan tuntijat, tarkoituksenaan korjata vähemmän oppineiden edeltäjiensä, Raamatun kääntäjien, virheet ja törkeät erehdykset ja laiminlyönnit. Aiotaanko meille kertoa, että kukaan heistä ei nähnyt räikeää eroa Psalmien 22. luvun heprealaisten sanojen azabvta-ni ja Matteuksen evankeliumin sabakhthani välillä ja että he eivät olleet selvillä harkitusta väärennöksestä?
Sillä se oli väärennös. Ja jos kysytään syytä siihen, miksi varhaiskirkon isät turvautuivat siihen, vastaus on selvä: [z148] Koska nuo sakramentilliset sanat kuuluivat oikein tulkittuina pakanallisiin temppelimenoihin. Ne ilmoitettiin pelottavien vihkimyskokeiden jälkeen, ja ne olivat vielä joidenkin ”isien” tuoreessa muistissa, kun Matteuksen evankeliumi julkaistiin kreikan kielellä. Lopuksi, koska monet mysteerien hierofantit ja vielä useammat vihityt elivät vielä noina aikoina ja koska oikein sanoin käännetty lause olisi luokitellut Jeesuksen suoraan tavallisten vihittyjen joukkoon. Sanat ”Jumalani, Aurinkoni, sinä olet vuodattanut säteesi minuun!” olivat viimeiset sanat, jotka päättivät vihityn, ”Auringon loistavan valitun ja pojan”, kiitosrukouksen. Egyptistä löydämme vielä tänäkin päivänä veistoksia ja maalauksia, jotka kuvaavat tätä riittiä. Kokelas on kahden jumalallisen takaajan keskellä; toinen, ”Osiris-Aurinko” haukanpäineen, edustaa elämää, toinen, Merkurius – iibispäinen psykhopompos-jumaluus, joka opastaa sieluja kuoleman jälkeen uuteen olinpaikkaan, Haadekseen – vastaa vertauskuvallisesti fyysisen ruumiin kuolemaa. Kummatkin kaatavat ”elämän virtaa”, puhdistavaa vettä, vihityn päälle, ja nämä kaksi virtaa muodostavat leikatessaan ristin. [34] Totuuden pitämiseksi paremmin salassa tätä basso rilievoa [matalaa kohokuvaa], on myös selitetty ”kristillisen totuuden pakanalliseksi ennakkoaavistukseksi”. Chevalier des Mousseaux kutsuu tätä Merkuriusta: [35]

Osiris-Solin avustajaksi, kuten Mikael on sanan avustaja, ferouer.

Khrestoksen monogrammi ja labarum, Konstantinuksen – joka muuten kuoli pakanana eikä häntä koskaan kastettu – lippu, on edellä olevasta riitistä peräisin oleva symboli ja merkitsee myös elämää ja kuolemaa. Kauan ennen kuin ristinmerkki omaksuttiin kristilliseksi symboliksi, sitä käytettiin salaisena tunnistamismerkkinä oppilaiden ja adeptien keskuudessa. Éliphas Lévi sanoo:

Ristinmerkki, jonka kristityt ottivat käyttöönsä, ei kuulu yksin heille. Se on kabbalistinen ja kuvaa elementtien vastakkaisuutta ja neljää tasapainotilaa. Huomaamme Isä meidän -rukouksen okkulttisesta säkeestä, [z149] johon olemme kiinnittäneet huomiota eräässä toisessa teoksessa, että alun perin oli kaksi tapaa tehdä se tai vähintään kaksi aivan erilaista sanakaavaa ilmaista sen merkitys: toinen oli pappeja ja vihittyjä varten, toinen annettiin oppilaille ja maallikoille.[36]

Voimme nyt ymmärtää, miksi Matteuksen evankeliumi, ebionilaisten evankeliumi, on heprealaisessa muodossaan suljettu ainiaaksi maailman uteliaalta katseelta.

Hieronymus löysi oikean, alkuperäisen apostoli-publikaani Matteuksen hepreaksi kirjoittaman evankeliumin marttyyri Pamfiliuksen kokoamasta Kesarean kirjastosta. ”Tätä kirjaa [evankeliumia] käyttäviltä Syyrian kaupungissa Beroiassa asuvilta nasarealaisilta minäkin sain mahdollisuuden sen jäljentämiseen”, hän kirjoitti neljännen vuosisadan lopulla. [37] ”Evankeliumissa, jota nasarealaiset ja ebionilaiset käyttivät”, Hieronymus lisää, ”jonka me hiljattain käänsimme hepreasta kreikaksi ja jota kovin monet kutsuvat Matteuksen autenttiseksi tekstiksi” jne.[38] Hetken varomattomuudessa Hieronymus tuli tunnustaneeksi, että apostolit olivat saaneet Jeesukselta ”salaisen opin” ja että tämä itse opetti sellaista. Tämä käy ilmi seuraavista Hieronymuksen sanoista. Kirjoittaessaan piispa Chromatiukselle ja piispa Heliodorukselle hän valittaa, että ”vaikea työ on annettu tehtäväksi, koska teidän Autuutenne ovat minulle määränneet tämän käännöksen, jota Matteus itse, apostoli ja evankelista, EI TOIVONUT AVOIMESTI KIRJOITETTAVAN. Sillä ellei tämä olisi ollut salaista, hän [Matteus] olisi lisännyt evankeliumiin, että se mitä hän levitti oli hänen omaansa; sen sijaan hän teki siitä heprealaisia kirjaimia käyttämällä suljetun kirjan. Omakätisesti hepreaksi kirjoittamansa esityksen hän laati sellaiseksi, että sitä saattoivat ymmärtää kaikkein uskonnollisimmat ihmiset, jotka myös ajan oloon saivat sen haltuunsa edeltäjiltään. Mutta tätä nimenomaista kirjaa he eivät koskaan antaneet kenellekään kopioitavaksi ja sen tekstin he kertoivat yksi yhdellä ja toinen toisella tavalla.” [39] [z150] Myöhemmin samalla sivulla hän lisää: ”Ja kävi niin, ettei tämä kirja, kun sen oli julkaissut Manichaeuksen [Manes] oppilas nimeltä Seleukos, joka perättömän puheen mukaan kirjoitti myös Apostolien teot, vaikuttanut rakentavasti vaan hajottavasti ja että se hyväksyttiin synodissa, jota kirkko täysin oikein menetellen kieltäytyi kuuntelemasta. [40]
Hieronymus myöntää, että kirja, jonka hän todistaa ”Matteuksen omakätisesti” kirjoittaneen, oli hänelle melkeinpä käsittämätön siitä huolimatta, että hän käänsi sen kahdesti, sillä se oli arcanum eli salaisuus. Tästä huolimatta Hieronymus piti kaikkia sen kommentaareja, omaansa lukuun ottamatta, kerettiläisinä. Eikä tässä kaikki. Hieronymus tiesi, että tämä Matteuksen alkuperäinen evankeliumi oli ainoa todellinen Kristuksen opin tulkitsija ja että se oli sen evankelistan teos, joka oli ollut Jeesuksen ystävä ja kumppani. Hän tiesi, että jos näistä kahdesta evankeliumista, kyseisestä heprealaisesta ja nykyiseen Raamattuumme kuluvasta kreikkalaisesta, toinen oli epäaito ja tästä syystä kerettiläinen, niin se ei ollut nasarealaisten evankeliumi. Ja kuitenkin tietäen tämän Hieronymus alkoi entistä innokkaammin vainota ”kerettiläisiä”. Miksi? Koska sen hyväksyminen olisi merkinnyt kuolemantuomiota vastaperustetulle kirkolle. Evankeliumi heprealaisten mukaan vain oli liian tunnettu ollakseen neljänsadan vuoden aikana ainoa, jonka juutalaiskristityt, nasarealaiset ja ebionilaiset hyväksyivät. Eikä kumpikaan näistä tunnustanut Kristuksen jumalallisuutta.[41]

Ebionilaiset olivat ensimmäisiä, varhaisimpia kristittyjä, joiden edustaja oli Klemensiläisten Saarnojen gnostilainen tekijä. Ja kuten Supernatural Religion -teoksen tekijä osoittaa,[42] ebionilainen gnostilaisuus oli kerran ollut kristinuskon puhtain muoto. He olivat varhaisten nasarealaisten – kabbalististen gnostikkojen – oppilaita ja seuraajia. He uskoivat maailmankausiin, kuten kerinthoslaisetkin uskoivat, ja että [z151] ”enkelit (dhyâni-chohanit) olivat panneet maailman kokoon”, kuten Epifanos valittaa (Contra Ebionitas):[43] ”Ebionilla oli nasarealaisten mielipiteet ja kerinthoslaisten ulkoinen olemus.” ”He päättivät, että Kristus oli ihmisen siemenestä”, hän pahoittelee. [44] Lisäksi:

…Dan-Skorpionin tunnus on kuolema-elämä, symbolissa //P kaksi ristikkäin olevaa luuta ja pääkallo eli takaraivo… eli elämä-kuolema: ja tämä oli Khrestoksen monogrammi ja Rooman keisari Konstantinuksen labarum eli lippu. Abelin on osoitettu olevan Jeesus, ja Kain-Vulcain eli Mars keihästi hänet. Konstantinus oli Rooman hallitsija, jonka sotaisa jumala oli Mars, ja roomalainen sotilas keihästi Jeesuksen ristillä… Mutta Abelin keihästäminen täydellisti hänen liittonsa Kainin kanssa, ja tämä oli sopivaa Mars-synnyttäjän muodossa. Tästä johtuu kaksinkertainen merkki, toinen Mars-synnyttäjä [Osiris-Aurinko] ja toinen Mars-hävittäjä [Merkurius, kuoleman jumala egyptiläisessä basso rilievossa]. Tämä tarkoittaa elävän kosmoksen eli syntymän ja kuoleman alkuperäistä ideaa, välttämätön elämän virran jatkumiselle [45].

Lainataksemme vielä kerran Hunnutonta Isistä:

Serapeionin kaikkein pyhimmästä löydettiin pyhäkön erääseen graniittilaattaan hakattu, latinalainen, täydellisesti kristillisen mallin mukainen risti…ja munkit vakuuttivat, että pakanat olivat pitäneet ristiä pyhänä ”profeetallisessa hengessä”. Ainakin Sozomenos on tämän seikan kirjannut muistiin voitonriemuisesti.[46] Mutta arkeologia ja symbolientutkimus, nuo papiston valheellisten verukkeiden väsymättömät, leppymättömät viholliset, ovat löytäneet kuvion ympärillä olevan kirjoituksen hieroglyfeistä ainakin osittaisen tulkinnan sen merkityksestä. Kingin sekä muiden numismaatikkojen ja arkeologien mukaan risti sijoitettiin paikkaansa ikuisen elämän symboliksi. Sen kaltaista tau- eli egyptiläistä ristiä käytettiin Bacchuksen ja Eleusiin mysteereissä. Se oli kaksinaisen luovan voiman vertauskuva, ja se laitettiin vihityn rintaan, kun hänen [z152] ”uudestisyntymisensä” oli tapahtunut ja kun mystit olivat palanneet meressä tapahtuneesta kasteestaan. Se oli mystinen merkki siitä, että hänen henkinen syntymänsä oli uudistanut hänen astraalisen sielunsa ja yhdistänyt sen hänen jumalalliseen henkeensä ja että hän oli valmis hengessä kohoamaan valon ja kirkkauden autuaille sijoille – Eleusiniaan. Tau oli samalla sekä maaginen talismaani että uskonnollinen vertauskuva. Kristityt saivat sen itselleen gnostikkojen ja kabbalistien kautta, jotka käyttivät sitä laajalti, kuten heidän lukuisat amulettinsa todistavat, ja jotka saivat kaksi- tai kolmesataa vuotta eaa. taun (eli kahvaristin) egyptiläisiltä ja latinalaisen ristin buddhalaisilta lähetyssaarnaajilta. Nämä toivat sen Intiasta, mistä se on löydettävissä tänäkin päivänä. Assyrialaiset, egyptiläiset, Amerikan muinaiskansat, hindut ja roomalaiset käyttivät sitä erilaisissa vain hieman muunnelluissa muodoissa. Vielä varsin myöhään keskiajalla sitä pidettiin voimallisena taikakuviona kaatumatautia ja riivaajademoneja vastaan, ja ”elävän Jumalan sinetti”, jonka toi alas Johanneksen näyssä idästä nouseva enkeli painaakseen ”sinetin Jumalamme palvelijan otsaan”, ei ollut muuta kuin tuo sama mystinen tau – egyptiläinen risti. Saint-Denis’n (Ranskassa) lasimaalauksessa tämä enkeli kuvataan painamassa merkkiä valitun otsaan, tekstin kertoessa: SIGNUM TAK. Gnostics-teoksessa King muistuttaa, että ”yleensä tätä merkkiä kantaa Pyhä Antonios, egyptiläinen erakko”.[47] Kristitty Johannes, egyptiläinen Hermes sekä hindulaiset bramiinit selittävät meille, mikä taun todellinen merkitys oli. On varsin ilmeistä, että ainakin apostolille se merkitsi ”Lausumatonta Nimeä”, koska hän kutsuu tätä ”elävän Jumalan sinettiä” muutamaa lukua edempänä,[48] ”otsaan kirjoitetuksi Isän nimeksi”.
Brahmâtmâlla, hindulaisten vihittyjen johtajalla, oli päähineessään kaksi ristiin asetettua avainta, elämän ja kuoleman paljastuneen salaisuuden symboli. Muutamissa Tartarian ja Mongolian buddhalaisissa pagodeissa on temppelien sisällä olevan kammion sisäänkäynti, jossa tavallisesti ovat sisempään dagobaan [49] johtavat portaat, sekä muutamien prachidojen [50] pylväiköt koristettu ristillä, joka on muodostettu kahdesta kalasta, samalla tavoin kuin eräissä buddhalaisten eläinratakuvioissa. Meidän ei tule ollenkaan ihmetellä saadessamme tietää, että Rooman katakombihaudoissa nähtävä kuvio, ”vesica piscis”, johtuu edellä mainitusta buddhalaisesta eläinratamerkistä. Kuinka yleinen tuon geometrisen kuvion on täytynyt olla maailman symbolien joukossa, sen voi päätellä siitä seikasta, että vapaamuurareilla on perimätieto, jonka mukaan Salomon temppeli rakennettiin kolmelle perustukselle, jotka muodostivat ”Kolminkertaisen taun” eli kolme ristiä.
Egyptiläinen risti sai mystisessä merkityksessään alkunsa vertauskuvana varhaisimpien filosofien nähdessä selkeästi luonnon kaikkien ilmennysten androgyynisen dualismin, luonnon joka kehkeytyy niin ikään androgyynisen jumaluuden abstraktisesta ihannekuvasta. [z153] Sitä vastoin kristillinen vertauskuva on yksinkertaisesti sattuman satoa. Jos olisi vallinnut Mooseksen laki, Jeesus olisi pitänyt kivittää.[51] Ristillä riiputtaminen oli kidutuskeino, joka oli aivan yleinen roomalaisilla ja tuntematon seemiläisillä kansoilla. Sitä kutsuttiin ”häpeäpuuksi”. Vasta myöhemmin se omaksuttiin kristilliseksi symboliksi, mutta kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä apostolit katselivat sitä kauhuissaan.[52] Johanneksella ei varmastikaan ollut mielessään kristillinen risti, kun hän puhui ”elävän Jumalan sinetistä”, vaan mystinen tau – Tetragrammaton eli mahtava nimi – joka esitettiin vanhimmissa kabbalistisissa talismaaneissa neljällä heprean kirjaimella, joista Pyhä Sana muodostuu.
Kuuluisalla lady Ellenboroughilla, joka tunnetaan eräällä aavikolla sekä Damaskoksen arabien keskuudessa viimeisimmän avioitumisensa jälkeen Hanoum Midjwalina, oli hallussaan talismaani, jonka eräs Libanon-vuoren druuseista oli lahjoittanut hänelle. Eräästä tietystä merkistä sen vasemmassa kulmassa se tunnistettiin kuuluvaksi siihen luokkaan, jonka jalokiviä nimitetään Palestiinassa ”messianistiseksi” amuletiksi toiselta tai kolmannelta vuosisadalta eaa. Se on vihreä, viisikulmainen kivi, ja sen alaosaan on kaiverrettu kala, ylempänä on Salomon sinetti [53] ja aivan ylinnä neljä kaldealaista kirjainta, jod, he, vau, he [JAHO], joista muodostuu Jumalan nimi. Näiden järjestys on melko epätavallinen, alhaalta ylöspäin käänteisessä järjestyksessä, ja ne muodostavat egyptiläisen taun. Näiden ympärillä on kirjoitus, jota meillä ei ole oikeutta ilmoittaa, koska kivi ei ole meidän omaisuuttamme. Mystisessä merkityksessään tau on, kuten myös crux ansata, elämänpuu.
On varsin tunnettu seikka, että varhaisimmat kristilliset symbolit – ennen kuin oli yritettykään kuvata Jeesuksen ulkonäköä – olivat Karitsa, Hyvä Paimen ja Kala. Viimeksi mainitun symbolin alkuperä, joka on aiheuttanut niin paljon päänvaivaa arkeologeille, käy täten ymmärrettäväksi. Koko salaisuus kätkeytyy siihen helposti todennettavaan seikkaan, että kun kabbalassa Messias-Kuningasta kutsutaan ”Tulkitsijaksi” eli mysteerin paljastajaksi ja osoitetaan hänen olevan viides emanaatio, niin Talmudissa käytetään – syistä, jotka nyt selitämme – Messiaasta nimitystä ”DAG” eli kala. Tämä on kaldealaisilta perittyä ja viittaa – kuten nimi itsekin osoittaa – babylonialaiseen Dagoniin, kalaihmiseen, joka oli opastaja ja selittäjä sen kansan keskuudessa, jolle ilmestyi. Abarbanel selittää nimeä sanoen, että merkki hänen (Messiaan) tulostaan ”on Saturnuksen ja Jupiterin konjunktio Kalojen merkissä”.[54] Siispä [z154] kun kristityt olivat päättäneet samastaa Khristoksensa Vanhan testamentin Messiaaseen, he omaksuivat sen niin innokkaasti että unohtivat sen todellisen alkuperän löytyvän vielä babylonialaista Dagoniakin kauempaa. Kuinka innokkaasti ja yksityiskohtaisesti varhaiskristityt yhdistävät Jeesuksen ihannekuvan jokaiseen kuviteltavissa olevaan kabbalistiseen ja pakanalliseen oppiin, se voidaan päätellä kielestä, jota Clemens Aleksandrialainen käytti puhuessaan uskonveljilleen.
Kun he kiistelivät soveliaimman vertauskuvan valitsemisesta muistuttamaan heitä Jeesuksesta, Clemens neuvoi heitä seuraavin sanoin: ”Kaiverrettakoon sormuksenne jalokiveen joko kyyhkynen tai myötätuuleen purjehtiva alus [Argha] tai kala.” [55] Vaivasiko hyvää isää hänen kirjoittaessaan tätä virkettä muisto Nunin pojasta Joosuasta (jota kutsutaan kreikkalaisissa ja slaavilaisissa käännöksissä Jeesukseksi) vai oliko hän unohtanut, mikä oli näiden pakanallisten vertauskuvien todellinen tulkinta?[56]

Ja nyt näiden siellä täällä Isiksessä ja muissa senkaltaisissa teoksissa olevien kohtien avulla lukija huomaa ja päättelee itse, kumpi kahdesta selityksestä – kristittyjen vai okkultistien – on lähempänä totuutta. Ellei Jeesus ollut vihitty, miksi esitettäisiin kaikki nuo hänen elämänsä allegoriset tapahtumat? Miksi nähtäisiin niin suunnattoman paljon vaivaa ja tuhlattaisiin niin paljon aikaa, jotta saataisiin yllä oleva a) vastaamaan varta vasten Vanhasta testamentista valikoituja lauseita ja sopimaan ne yhteen niiden osoittamiseksi profetioiksi ja b) säilyttämään niissä vihkimyssymboleja, tunnuskuvia, jotka ovat täynnä okkulttisia merkityksiä ja jotka kaikki kuuluvat pakanalliseen mystiseen filosofiaan? Source of Measures -teoksen tekijä esittää tuon mystisen tarkoituksen, mutta vain kerran ja jälleen yksipuolisessa, numeerisessa ja kabbalistisessa merkityksessä. Eikä hän kiinnitä huomiota muinaiseen ja henkisempään alkuperään tai välitä siitä vaan käsittelee sitä vain sikäli kuin se on yhteydessä Vanhaan testamenttiin. Hän sanoo, että tarkoituksellinen muutos lauseessa ”Eli, Eli, lama sabakhthani” johtuu jo mainitusta kahden ristikkäin asetetun luun ja pääkallon perusasetelmasta labarumissa

Kuoleman vertauskuvana ja on asetettu elämän oven yläpuolelle ja merkitsee syntymää tai kahden vastakkaisen seikan keskinäistä sitomista [z155] yhteen, kuten Vapahtajaa pidettiin mystisesti mies-naisena.[57]

Tekijän ajatuksena on esittää, että evankeliumin kirjoittajat sekoittivat salaperäisesti Jehovan, Kainin, Abelin jne. Jeesukseen (juutalaisen kabbalistisen numerojärjestelmän mukaan). Mitä paremmin hän onnistuu, sitä selvemmin hän osoittaa, että sekoittaminen oli pakollista ja että meillä ei ole yhtään muistiinpanoa Jeesuksen elämän todellisista, silminnäkijöiden tai apostolien kertomista tapahtumista. Kertomus perustuu kokonaan eläinradan merkkeihin:

Jokainen… kaksoismerkki eli miehis-naisellinen [muinaisessa astrologisessa magiassa] – nimittäin, se oli Härkä-Eeva, ja Skorpioni oli Mars-Lupa eli Mars naispuolisen suden kanssa [suhteessa Romulukseen]. Koska nämä merkit olivat vastakkain toisiinsa, kuitenkin kohdakkain keskustassa, ne olivat yhteydessä toisiinsa. Ja niin itse asiassa oli, ja kaksoismerkityksessä vuoden hedelmöityminen tapahtui Härässä, kuten Eevan hedelmöityminen Marsista, sitä vastapäätä, Skorpionissa. Syntymä tapahtuisi talvipäivän seisauksena eli jouluna. Päinvastaisessa tapauksessa, kun hedelmöityminen oli Skorpionissa – nim. Lupan Härästä – syntymä olisi Leijonassa. Skorpioni oli Khrestos nöyryytyksessä, kun taas Leijona oli Khristos voitossa. Samalla kun Härkä-Eeva täytti astronomiset tehtävät, Mars-Lupa täytti henkiset tehtävät esikuvan avulla.[58]

Tekijä perustaa tämän kaiken egyptiläisiin jumalia ja jumalattaria koskeviin vastaavuuksiin ja merkityksiin, mutta ei välitä arjalaisista, jotka olivat paljon aikaisemmin.

”Muth eli Mouth oli Venuksen (Eevan, kaiken elävän äidin)[59] tai Kuun egyptiläinen lisänimi. Plutarkhos (Isis, 374) esitti, että ’Isistä kutsuttiin joskus Muthiksi, joka sana merkitsee äitiä. Joko Man tai Maut tarkoittaa hoitajaa, äitiä. Ehkä Muth voidaan johtaa sanasta Man-tho, materterra (Eeva-Aadam), jonka ollessa tosiasia Muth ei eroa missään Isiksestä, Maan kuningattaresta (Issa,, nainen).’ (Isis, 374). Hän sanoo, että Isis on se osa luontoa, joka naisellisena sisältää itsessään imettäjänä (nutrix) kaikki syntyvät asiat… Astronomisesti puhuen ’varmasti Kuu pääasiassa harjoittaa tätä tehtävää Härässä, Venuksen ollessa huone (vastakkain Marsiin, synnyttäjään, Skorpionissa), koska merkki on luna, //), hypsoma’. Koska tästä Plutarkhoksen kohdasta voidaan todellakin olettaa, että Isis Metheur eroaa Isis Muthista ja että sanaan Muth [z156] voi kätkeytyä käsitys synnyttämisestä, ja koska hedelmöityksen on tapahduttava Auringon yhtyessä Kuuhun Vaa’assa, on todennäköistä, että Muth ensimmäiseksi todella merkitsee Venusta Vaa’assa. Tästä johtuu Kuu Vaa’assa.” (Gustav Seyfarth, Beiträge zur Kenntniss, II, 9, kohta Muth.)[60] …kaksinkertainen sanaleikki sanalla Muth, , jonka avulla saadaan todellinen tarkoitus okkulttisella tavalla, kuten aiottiin. Sin, kuolema ja nainen ovat yhdessä merkissä ja liittyvät vastaavasti sukupuoliyhteyteen ja syntymään.[61]

Tekijä soveltaa tätä kaikkea vain eksoteerisiin ja juutalaisiin euhemerisoituihin symboleihin, jota vastoin niiden piti ennen kaikkea kätkeä kosmogonisia ja siten antropologisen kehityksen mysteereitä seitsemästä kantarodusta, jo kehittyneestä ja tulevasta, ja erityisesti mitä tulee kolmannen kantarodun viimeiseen haaraan. Kuitenkin sanan tyhjyys (alkukaaos) osoitetaan vastaavan Eeva-Venus-Naamahia Fürstin määrityksen mukaisesti, sillä kuten hän sanoo:

”Tässä [tyhjyyden] alkuperäisessä merkityksessä ” [bohu] otettiin Raamatun kosmogoniaan ja käytettiin vakiinnuttamaan luomista koskevaa oppia ( Jes(us), m’aven, Jes-us ei mistään).[62] Tämän vuoksi Aquila kääntää , vulg. vacua” (tästä johtuu vacca, lehmä),[63] ”Onkelos ja Samarit, .Foinikialainen kosmogonia on yhdistänyt Bohun,, in, personoituun ilmaukseen, joka merkitsee alkuperäistä ainetta ja jumaluutena jumalien rotujen äitiä.[64] Aramealainen nimi ; , , Buto, jumalien äidille, joka nimi siirtyi gnostikoille, babylonialaisille ja egyptiläisille, on silloin sama kuin [z157] Mot (, meidän Muth), oikeastaan (),ja on peräisin foinikian kielestä b:n vaihtuessa m:ään.” [65]

Mieluummin voimme sanoa: vaikuttaa syntyyn. Viisauden ja järjen mystinen euhemerisaatio, joka vaikuttaa kosmisessa kehitystyössä, eli buddhi sanoissa Brahmâ, purusha jne. miehisenä voimana ja Aditi-Vâch jne. naisellisena voimana, mistä tulee Sarasvatî, viisauden jumalatar, josta tuli esoteerisen salaamisen varjolla Butos, Bythos-syvyys, karkean aineellinen persoonallinen nainen, Eevaksi kutsuttu, Irenaeuksen ”alkuperäinen nainen”, ja ei mistään syntyvä maailma.

Tämän Genesiksen 4. luvussa olevan merkin selvitykset auttavat ymmärtämään yhden henkilöhahmon jakoa kahden henkilön hahmoihin, kuten Aadam ja Eeva, Kain ja Abel, Abram ja Iisak, Jaakob ja Esau jne. [kaikki mies- ja naispuolisia]… Yhdistettäessä nyt joitakin hyvin silmäänpistäviä kohtia Raamatun rakenteessa: 1) mitä tulee Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin; myös 2) Rooman keisarikuntaan; 3) mitä tulee symbolien merkitysten ja käytön vahvistamiseen; ja 4) mitä tulee merkkien täydellisen selityksen ja lukemisen vahvistamiseen; 5) suuren pyramidin tuntemiseen ja sen perustan laskemiseen Raamatun rakenteen perusneliönä; 6) sekä uuteen roomalaiseen omaksumiseen Konstantinuksen aikana – esitetään seuraava:[66]
Kainin on osoitettu olevan…eläinradan 360-kierros, täydellinen ja tarkka mitta, neliöjaon kautta. Tästä johtuu hänen nimensä Melkisedek… [Geometrinen ja numeerinen kuvaus seuraa tässä.] Yhä uudestaan on esitetty, että suuren pyramidin rakenteen tarkoitus oli mitata taivaita ja Maata… [objektiiviset piirit kehittyneenä subjektiivisesta, puhtaasti henkisestä kosmoksesta, tahdomme lisätä]. Sen vuoksi mittaus osoittaisi taivaiden ja Maan eli muinaisen käsityksen mukaan maan, ilman, veden ja tulen [67] mittojen koko ytimen. (Tämän pyramidin pohjasivu [z158] oli 2400 jalan [730 metrin] pituisen ympyränkehän halkaisija. Tämän tunnusluku on 24 jalkaa eli 6 x 4 = 24 eli juuri tämä Kain-Aadam-neliö.) Rekonstruoimalla nyt israelilaisten leiripaikka sellaisena kuin Mooses sen järjesti, saadaan suuren oppineen, isä Athanasius Kircherin, jesuiittapapin, mukaan Raamatun tietojen ja perinteisten lähteiden perusteella täsmälleen tämän leiripaikan mittausmenetelmä. Neljä sisäneliötä omistettiin 1) Moosekselle ja Aaronille; 2) Kehatille; 3) Gersonille; ja 4) Merarille – kolmen viimeksi mainitun ollessa leeviläisten päämiehiä. Näiden neliöiden tunnusmerkit olivat Aadam-Marsin alkuperäisiä tunnusmerkkejä ja niitä konkretisoivat elementit maa, ilma, tuli ja vesi eli = iam = vesi, = nur = tuli, = ruah = ilma ja = iabeshah = maa. Näiden sanojen alkukirjaimet ovat INRI. [Symboli selitetään tavallisesti: Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum – Jeesus Nasarealainen, juutalaisten kuningas.] Tämä INRIn neliö on Aadamin neliö, joka laajennettiin perustuksena neljälle muulle 144 x 2 = 288, suuren neliön sivuksi 288 x 4 = 1151 eli koko piiri. Mutta tämä neliö osoittaa myös pyöreät elementit, ja 1152 voi ilmaista tämän. Pankaa INRI ympyrään eli lukekaa se siten, että kirjaimet ovat neliössä, sen arvon ollessa 1521 ja meillä on //0 joka kuuluu 1152.
Mutta kuten on huomattu, Kain merkitsee tätä nimensä lukuna 115, joka oli juuri täydennys, joka teki 360-päiväisen vuoden, sovitti perusympyrän vajaukset, jotka olivat Kain. Suuremman neliön kulmaneliöt ovat A = Leijona, B = Dan-Skorpioni, ja havaitaan, että Kain keihästi Abelin ekvaattorin leikkauspisteessä päivänseisauksen poikkilinjoissa lähtien Dan-Skorpionista taivaanpiirissä. Mutta Dan-Skorpioni on Vaa’an vieressä, jonka merkki on //-- (joka kuvaa muinaista tyynyä, jolla pää korviin [68] saakka lepäsi, Jaakobin tyyny), ja sitä kuvaa symboli //XPS… myös Dan-Skorpionin tunnus on kuolema-elämä symbolissa //P… Nyt risti kuvaa mittojen alkuperää, Jehova-muodossa suora linja YKSI luvusta 20612, täydellinen ympyränkehä. Tästä syystä Kain oli tämä Jehovana, sillä teksti sanoo, että hän oli Jehova. Mutta ihmisen liittäminen tähän ristiin oli suhteen 113:355 liittämistä suhteeseen 6561:5153 x 4 = 20612, kuten on osoitettu. Nyt ristiinnaulitun Jeesuksen pään yläpuolella oli kirjoitus, jonka sanojen alkukirjaimia on aina pidetty symbolisena ja jätetty jälkimaailmalle Jeesus Khrestoksen monogrammina – nimittäin INRI eli Jesus Nazarenus Rex Judaeorum. Mutta ne sijoitetaan ristiin eli kuutio muotoon alun perin ympyrän mitoista, jotka jakavat maan, ilman, tulen ja veden substanssin eli INRIn = 1152, kuten on osoitettu. Tässä on ihminen ristillä eli 113:355 yhdistettynä 6561:5153 x 4 = 20612. Nämä ovat pyramidin pohja-arvot, jotka tulevat suhteesta 113:355 heprealaisena lähteenä, mistä seuraa Aadam-neliö, joka on pyramidin pohja ja leiripaikan suuremman neliön keskuspohja. Kun taivutamme INRIn [z159] ympyräksi, meillä on 1151 eli jälkimmäisen kehä. Mutta kuoleva Jeesus (tai avioitunut Abel) käytti sanoja, jotka ilmaisevat kaiken. Hän sanoo: Eli, Eli, Lamah Shabahthani…kun otamme huomioon niiden arvon ympyrän muodossa, kuten Adam-muodostakin saatiin, saamme = 113, = 113 eli 113 – 311: = 345 eli Mooses Kain-Aadam-pyramidin kehässä: = 710, yhtä kuin kyyhky eli Joona ja 710 : 2 = 355 eli 355-553; ja lopuksi kaiken määräävänä eli ni, missä = nun, kala = 565 ja = 1 eli 10; yhteensä 5651 = eli Kristuksen arvo… [Kaikki edellä oleva] valaisee kirkastustapahtumaa vuorella. Pietari, Jaakob ja Johannes olivat läsnä Jeesuksen kanssa; eli Iami, Jaakob, vesi; , Pietari, maa; Johannes, henki, ilma ja , Jeesus, tuli, elämä– yhteensä INRI. Mutta katso, Elia ja Mooses tapasivat heidät siellä eli ja eli Eli ja Lamah eli 113 ja 345. Ja tämä osoittaa kirkastustapahtuman yhteyden edellä esitetyn kanssa.[69]

Tämän evankeliumikertomusten kabbalistisen tulkinnan – tähän asti sen on oletettu kertovan Jeesuksen elämän tärkeimpiä, mystisesti kauheimpia, kuitenkin aivan todellisia tapahtumia – on täytynyt vaikuttaa erittäin voimakkaasti joihinkin kristittyihin. Jokaisen rehellisen ja luottavaisen uskovaisen, joka on vuodattanut suuren mielenliikutuksen kyyneleitä Jeesus Nasarealaisen julkisen elämän lyhyen vaiheen tapahtumien johdosta, on valittava toinen kahdesta hänelle avautuvasta tiestä luettuaan edellä olevan: joko hänen uskonsa on tekevä hänestä täysin sokean kaikelle valolle, jota inhimillinen järkeily ja ilmeiset tosiasiat tuovat; tai hänen on myönnettävä, että hän on menettänyt Vapahtajansa. Se, jota hän on tähän asti pitänyt ainoan elävän, taivaallisen Jumalan ainutlaatuisena maallisena ruumiillistumana, haihtuu ilmaan oikein luetun ja tulkitun Raamatun nojalla. Lisäksi koska itse Hieronymukseen ja hänen yleisesti hyväksyttyyn ja aitoon tunnustukseensa nojaten Matteuksen omakätisesti kirjoittama kirja ”aiheuttaa (kirkon ja inhimillisen kristinuskon ja vain sen) ei mielenylennystä vaan tuhoa”, kuinka voidaan [z160] luottaa hänen kuuluisaan Versio vulgataansa? Jumalallisen ilmoituksen sijasta nähdään inhimillisiä mysteerejä, jotka kirkkoisät ovat sepittäneet päätettyään vakavasti kehittää oman uskontonsa, ja että asia on näin, sitä vahvistaa roomalaiskatolisen kirkon prelaatti. Gregorius Naziansialainen kirjoitti ystävälleen ja uskotulleen Hieronymukselle:
Mikään ei voi pettää kansaa paremmin kuin monisanaisuus. Mitä vähemmän se ymmärtää, sitä enemmän se ihailee… Isämme ja oppineemme ovat sanoneet usein, ei sitä mitä he ajattelevat, vaan sen mihin olosuhteet ja välttämättömyys heidät pakotti.
Kummat sitten – papit vai okkultistit ja teosofit – pilkkaavat enemmän jumalaa ja ovat vaarallisempia? Nekö, jotka tahtovat petkuttaa maailmaa hyväksymään heidän keksimänsä Vapahtajan, Jumalan inhimillisine vajavuuksineen, joka sen vuoksi ei varmasti ole täydellinen jumalallinen olento? Vai nekö, jotka sanovat: Jeesus Nasarealainen oli vihitty, pyhä, suuri ja jalo henkilö, mutta sen lisäksi inhimillinen vaikka todella ”Jumalan Poika”. Jos ihmiskunta hyväksyy niin kutsutun yliluonnollisen uskonnon, kuinka paljon loogisemmalta okkultisteista ja psykologeista näyttääkään läpinäkyvä allegoria, jonka gnostikot esittivät Jeesuksesta. Okkultisteina vihittyine opettajineen he olivat eri mieltä vain kertomuksen ja sen symbolien tulkinnasta, eivät pääasioista. Mitä ofiitit, nasarealaiset ja muut ”harhaoppiset” sanovat? Sofia, ”taivaallinen neitsyt”, saadaan lähettämään Khristos, emanaationsa, auttamaan hukkuvaa ihmiskuntaa, jota Jaldabaoth (juutalaisten Jehova) ja hänen kuusi aineen poikaansa (alemmat maalliset enkelit) estävät näkemästä jumalallista valoa. Sen vuoksi Khristos, täydellinen [70]
Yhtyen Sofiaan [jumalalliseen viisauteen] laskeutui seitsemän planetaarisen seudun läpi omaksuen kussakin vastaavan muodon… [ja] siirtyi Jeesus-ihmiseen kasteen hetkellä Jordanissa. Tästä hetkestä lähtien Jeesus alkoi suorittaa ihmetekoja. Ennen tätä hän oli ollut täysin tietämätön omasta tehtävästään.
[z161] Keksiessään, että Khristos oli vapautumassa aineen valtakunnasta Jaldabaoth kiihotti juutalaisia, omaa kansaansa, häntä vastaan, ja Jeesus syöstiin kuolemaan. Kun Jeesus oli ristillä, Khristos ja Sofia jättivät hänen ruumiinsa ja palasivat omaan piiriinsä. Jeesuksen aineellinen ruumis jäi maan päälle, mutta Hän Itse, sisäinen ihminen, verhoutui eetteriruumiiseen.[71]
Sen jälkeen hän oli pelkästään sielu ja henki… Oleskellessaan maan päällä kahdeksantoista kuukautta sen jälkeen, kun hän oli noussut kuolleista, hän sai Sofialta sen täydellisen tiedon, sen todellisen gnosiksen, jonka hän ilmoitti joillekin apostoleille, jotka pystyivät vastaanottamaan sen.[72]
Edellä oleva on selvästi itäinen ja hindulainen; se on pelkkä, puhdas esoteerinen oppi, lukuun ottamatta nimiä ja allegoriaa. Se on, enemmän tai vähemmän, jokaisen vihkimyksen saavuttaneen adeptin historiaa. Jordanin kaste on vihkimysriitti, lopullinen puhdistautuminen pagodassa, altaassa, joessa tai Egyptin tai Meksikon temppelijärvessä. Täydellinen Khristos ja Sofia – jumalallinen Viisaus ja Intelligenssi – astuvat vihittyyn mystisen menon hetkellä siirtyen gurusta chelaan ja jättävät fyysisen ruumiin jälkimmäisen kuolinhetkellä astuakseen jälleen nirmânakâyaan eli adeptin astraaliseen egoon.
Buddhan henki [kollektiivisesti] varjostaa hänen yhteisönsä bodhisattvoja,
sanoo Âryâsangan buddhalainen käsikirja. Gnostinen opetus sanoo:
Kun hän [Khristoksen henki] on koonnut kaiken henkisen, kaiken valon [joka on aineessa] Jaldabaothin valtakunnasta, pelastus saatetaan päätökseen ja maailman loppu koittaa.[73]
Buddhalaiset sanovat:
Kun Buddha [yhteisön henki] kuulee hetken lyövän, hän lähettää Maitreya-Buddhan – minkä jälkeen vanha maailma hävitetään.
[z162] Se, mitä King sanoo Basileideksestä, voidaan soveltaa yhtä hyvin jokaiseen joko buddhalaiseen tai kristillisen kirkon niin kutsuttuun uudistajaan. Clemens Aleksandrialaisen mielestä, hän sanoo, gnostikot opettivat hyvin vähän sellaista, mikä olisi mystisissä, transsendentaalisissa näkemyksissään moitittavaa.
Hänen silmissään jälkimmäinen (Basileides) ei ollut harhaoppinen, ts. katolisen kirkon hyväksyttyjen oppien uudistaja, vaan ainoastaan teosofinen pohdiskelija, joka yritti esittää vanhoja totuuksia uusin sanoin.[74]
Jeesus julisti salaista oppia, ja ”salaisuus” noina aikoina merkitsi vihkimysmysteerejä, jotka kaikki kirkko on joko hylännyt tai turmellut. Klemensiläisistä Saarnoista luemme:
Ja Pietari sanoi: ”Muistamme, että Herramme ja Opettajamme johtaessaan meitä sanoi: ’Suojelkaa mysteerejä minun ja huoneeni poikien puolesta.’” Tästä syystä hän myös selitti oppilailleen yksityisesti taivasten valtakunnan salaisuuksia.[75]

[b170-173]

LUKU 19

CYPRIANUS ANTIOKIALAINEN

Kreikkalaisen ja roomalaisen kirkon muutettua aionit (tähtihenget) – jotka emanoituivat gnostikkojen tuntemattomasta ja ovat samoja kuin esoteerisen opin dhyâni-chohanit – ja niiden Pleroman arkkienkeleiksi ja ”läsnäolon hengiksi” nämä prototyypit ovat menettäneet asemansa. Pleromaa [76] kutsuttiin tuolloin taivaalliseksi sotajoukoksi ja sen vuoksi vanhasta nimestä oli tultava sama kuin saatana ja hänen sotajoukkonsa. Might is right – voima on oikeassa kaikkina aikoina, ja historia on täynnä [z163] vastakohtia. Maneen seuraajat kutsuivat häntä Parakleetiksi.[77] Manes oli okkultisti, mutta leimautui jälkimaailmalle kirkon ystävällisen vaivannäön ansiosta noidaksi, joten oli löydettävä toinen samanlainen hänen vastakohdakseen. Tämän vertaisen me tunnistamme Cyprianus Antiokialaisessa, tuossa ilmeisesti itse tunnustaneessa ellei todellisessa ”mustassa maagikossa”, jonka kirkko palkkioksi hänen katumuksestaan ja nöyryydestään myöhemmin kohotti pyhimysten ja piispojen korkeaan seuraan. Historia tietää vain vähän Cyprianuksesta. Tiedot hänestä perustuvat enimmäkseen hänen omaan tunnustukseensa, jonka totuudenmukaisuuden takaavat, niin meille kerrotaan, Gregorios, keisarinna Eudoksia, Fotios ja Pyhä Kirkko. Markiisi de Mirville [78] tutki tarkoin tätä omituista lähdetietoa Vatikaanissa ja käänsi sen ranskaksi ensimmäisenä, kuten hän lukijalle vakuuttaa. Pyydämme häneltä luvan kääntää uudelleen muutama sivu, ei katuvan noidan vuoksi, vaan joidenkin okkultismin tutkijoiden tähden, jotka voivat siten verrata muinaisen magian (eli demonismin, kuten kirkko kutsuu sitä) menetelmiä nykyisen teurgian ja okkultismin menetelmiin.
Kuvatut kohtaukset tapahtuivat Antiokiassa kolmannen vuosisadan puolivälissä, 252 jaa., sanoo kääntäjä. Katuva noita kirjoitti tämän tunnustuksen kääntymyksensä jälkeen. Sen vuoksi emme ihmettele yhtään todetessamme, kuinka paljon tilaa hän antaa valituksilleen haukkuakseen vihkijäänsä ”saatanaa” eli ”lohikäärmettä”, kuten hän sitä kutsuu. Samasta ihmisluonteen piirteestä on muitakin ja myöhemmältä ajalta peräisin olevia esimerkkejä. Käännytetyt hindut ja parsit sekä muut Intian ”pakanat” ovat taipuvaisia tuomitsemaan esi-isiensä uskonnot joka tilanteessa. Näin kuuluu tunnustus:

Voi te kaikki, jotka hylkäätte Kristuksen todelliset mysteerit, katsokaa minun kyyneleitäni!… Te, jotka ryvette demonisissa harjoituksissanne, oppikaa minun surkeasta esimerkistäni niiden [demonien] viettelysten koko turhuus… Minä olen se Cyprianus, joka [z164] jo lapsuudessaan Apollolle lupautuneena vihittiin varhain lohikäärmeen kaikkiin taitoihin.[79] Jo ennen seitsemättä ikävuottani minut oli viety Mithran temppeliin. Kolme vuotta myöhemmin vanhempani veivät minut Ateenaan päästäkseni sen kansalaiseksi, ja sain niin ikään perehtyä tytärtään surevan Cereksen mysteereihin.[80] Minusta tuli myös lohikäärmeen suojelija Pallaksen temppelissä. Noustuani sen jälkeen Olympos-vuoren huipulle, jumalien paikkaan, kuten sitä kutsutaan, minut perehdytettiin siellä myös heidän (jumalien) puheittensa ja meluisten ilmaustensa (strepituum) todelliseen merkitykseen. Juuri siellä sain nähdä mielikuvituksessa (fantasia) [eli mâyâ] ne puut ja kaikki ne yrtit, jotka saivat aikaan ihmeitä demonien avulla…ja näin heidän tanssejaan, taistelujaan, ansojaan, illuusioitaan ja vapaita suhteitaan. Kuulin heidän laulavan.[81] Näin lopulta neljänäkymmenenä peräkkäisenä päivänä jumalien ja jumalattarien rintaman, kun he ikään kuin Olympoksen kuninkaina lähettivät henkiä edustamaan heitä maan päällä ja toimimaan heidän nimissään kaikkien kansojen keskuudessa.[82]
Tuohon aikaan elin pelkästään hedelmillä, syöden vasta auringonlaskun jälkeen, minkä hyvät puolet minulle selitti seitsemän uhripappia.[83]
Kun olin viidentoista, vanhempani halusivat, että minut perehdytettäisiin, ei vain synnyttämiseen ja ihmisten turmeltumiseen liittyviin luonnonlakeihin maan päällä, ilmassa ja merellä, vaan myös kaikkiin muihin voimiin, jotka maailman ruhtinas heihin oli oksastanut [84] (insitas), jotta he toimisivat vastoin alkuperäistä ja jumalallista luonteenlaatuaan.[85] 20-vuotiaana [z165] menin Memfikseen, missä päästyäni sisälle temppeleihin minua opetettiin erottamaan kaikki, mikä koskee demonien [daimones eli henget] yhteyttä maallisiin asioihin. Huomasin myös heidän vastenmielisyytensä tiettyihin paikkoihin ja heidän mieltymyksensä toisiin. Lisäksi pääsin selville heidän karkottamisestaan tietyiltä planeetoilta ja tietyistä kohteista ja oikeuksista sekä sen, miten he itsepintaisesti pitävät enemmän pimeydestä ja karttavat valoa.[86] Siellä opin langenneiden ruhtinaiden lukumäärän [87] ja sen, mitä tapahtuu niiden ihmisten sieluille ja ruumiille, joiden kanssa ne ryhtyvät tekemisiin.
Minulle selvisi analogia, joka on maanjäristyksen ja sateiden, maan liikkeiden [88] ja merien liikkeen välillä. Näin jättiläisten henget, jotka olivat syöksyneet maanalaiseen pimeyteen ja näennäisesti kannattivat maata kuin ihminen, joka kantaa kuormaa harteillaan. [89]
30-vuotiaana matkustin Kaldeaan tutkimaan ilmaelementin todellista voimaa, jonka jotkut sijoittivat tuleen ja jotkut oppineemmat valoon [âkâshaan]. Minua opetettiin näkemään, että planeetat ovat keskenään yhtä erilaisia kuin Maan kasvit, ja tähdet olivat kuin taistelujärjestykseen asetetut armeijat. Tiesin, että kaldealaiset jakoivat eetterin 365 osaan,[90] ja tajusin, että jokainen demoneista, jotka jakoivat sen keskenään, [91] oli varustettu tuolla aineellisella voimalla, joka salli sen toteuttaa ruhtinaan käskyt ja ohjata kaikki liikkeet siinä [eetterissä].[92] He [kaldealaiset] selittivät minulle, miten noista ruhtinaista oli tullut osallisia pimeyden neuvostosta ollen aina vastakkain valon neuvoston kanssa.
Tutustuin mediatoreihin, välittäjiin [varmasti eivät ole meedioita, kuten de Mirville selittää!],[93] ja kun minulle selvisi heidän antamansa [z166] lupaukset, hämmästyin suuresti saadessani selville heidän valojensa ja juhlamenojensa luonteen.[94]
Uskokaa minua, näin paholaisen, uskokaa minua, olen syleillyt sitä [95] [kuten noidat sapattina(?)] ja olen keskustellut sen kanssa. Kun olin vielä aivan nuori, hän tervehti minua uuden Jambresin nimellä sanoen minun olevan papinvirkani [vihkimyksen] arvoinen... Hän lupasi minulle jatkuvaa apua elämässäni ja prinsipaliteetin kuoleman jälkeen.[96] Päästyäni suureen kunniaan [adeptiksi] hänen opetuksessaan hän asetti alaisikseni demonien ryhmän, ja kun sanoin hänelle hyvästi, hän huudahti: ”Rohkeutta ja paljon onnea, loistava Cyprianus.” Samalla hän nousi istuimeltaan ja saattoi minut ovelle saattaen siten läsnä olevat syvän ihailun valtaan.[97]

Jätettyään hyvästit kaldealaiselle vihkijälleen tuo tuleva noita ja pyhimys lähti Antiokiaan. Hänen kertomuksensa ”pahasta teosta” ja myöhemmästä katumuksesta on pitkä, joten lyhennämme sitä. Hänestä tuli monitaitoinen maagikko, jota ympäröi joukko oppilaita ja ”vaarallisen, jumalattoman taidon kandidaatteja”. Hän kuvaa itseään lemmenjuomien jakelijana ja kuolettavien taikasanojen käyttäjänä, joka ”vapauttaa nuoria vaimoja vanhoista aviomiehistään ja turmelee kristittyjä neitsyitä”. Ikävä kyllä Cyprianus itse ei ollut rakkauden yläpuolella. Hän rakastui kauniiseen Justinaan, käännytettyyn neitsyeen yritettyään turhaan saada hänet rakastumaan erääseen Aglaides-nimiseen hurjastelijaan, joka oli ihastunut neitoon. Hän kertoo meille, että ”demonit epäonnistuivat”, ja hän kyllästyi niihin. Tämä vastenmielisyys johti riitaan hänen ja hänen hierofanttinsa välillä, jonka viimeksi mainitun hän itsepintaisesti samasti demoniin. Kiistelyä seuraa turnajaiset jälkimmäisen ja [z167] joidenkin kristittyjen käännynnäisten välillä, jolloin ”paholainen” tietysti voitetaan. Noita kastetaan lopuksi ja hän vapautuu vihollisestaan. Laskettuaan kaikki magiaa käsittelevät kirjansa Anthimeksen, Antiokian piispan, jalkoihin hänestä tulee pyhimys hänet käännyttäneen kauniin Justinan seurassa. Molemmat kärsivät marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen aikana ja heidät on haudattu vierekkäin Rooman San Giovanni in Laterano -basilikaan, lähelle kastekappelia.

[b174-193]

LUKU 20

IDÄN GUPTA-VIDYÂ JA KABBALA

Pohdimme nyt uudelleen, missä kohdin idän gupta-vidyâ ja kabbala ovat olennaisesti samanlaiset, samalla kun meidän on myös osoitettava niiden filosofisten tulkintojen erilaisuus keskiajalta lähtien.

On myönnettävä, että kabbalistien – sanan merkitessä niitä okkultismin opiskelijoita, jotka tutkivat juutalaista kabbalaa ja tuntevat vähän jos yhtään muuta esoteerista kirjallisuutta tai sen opetuksia – näkemykset ovat synteettisissä johtopäätöksissään yhtä vaihtelevia jo pelkästään Zoharissa opetettujen mysteerien suhteen ja yhtä kaukana totuudesta kuin itse eksaktin tieteen lausumat siitä. Samoin kuin keskiaikaiset ruusuristiläiset ja alkemistit – kuten apotti Trithemius, John Reuchlin, Agrippa, Paracelsus, Robert Fludd, Philalethes jne. – joiden nimeen eurooppalaiset okkultistit vannovat, viimeksi mainitut näkevät juutalaisessa kabbalassa vain universaalin viisauden lähteen. He löytävät siitä salaista tietoa luonnon lähes kaikista metafyysisistä ja jumalallisista mysteereistä, ja jotkut heistä, mm. Reuchlin, sisällyttävät tähän myös kristillisen Raamatun mysteerit. Heille Zohar on kristillisen evankeliumin kaikkien mysteerien esoteerinen aarrekammio; ja Sefer jetsira on kaikkialla pimeydessä loistava valo ja se avainten säilyttäjä, joka avaa luonnon jokaisen salaisuuden. On taas toinen kysymys, kuinka moni keskiaikaisten kabbalistien nykyinen seuraaja ymmärtää valittujen mestariensa symboliikan todellisen merkityksen. Useimmat heistä eivät ole luultavasti koskaan suoneet edes ohikiitävää ajatusta [z168] sille, että alkemistien käyttämä esoteerinen kieli oli heidän omansa ja että se ilmoitettiin hämärässä muodossa, mihin pakotti heidän aikakautensa monet vaarat, eikä mysteerikielenä, jota pakanavihityt käyttivät ja jonka alkemistit olivat kääntäneet uudelleen ja verhonneet vielä kerran.
Tilanne on siten seuraava: koska vanhat alkemistit eivät ole jättäneet avainta kirjoituksiinsa, niistä on tullut mysteeri vanhemmassa mysteerissä. Kabbalaa tulkitaan ja tarkastellaan vain sen valon avulla, jonka keskiaikaiset mystikot ovat siihen suunnanneet, ja heidän väkinäinen kristologiansa pakotti heidät pukemaan teologisen, dogmaattisen naamion jokaisen muinaisen opetuksen ylle. Tästä seuraa, että jokainen mystikko nykyisten eurooppalaisten ja amerikkalaisten kabbalistiemme keskuudessa tulkitsee vanhat symbolit omalla tavallaan ja jokainen neuvoo vastaväittäjiään kääntymään kolmen ja neljän sadan vuoden takaisten ruusuristiläisten ja alkemistien puoleen. Mystinen kristillinen oppi on keskuspyörre, joka nielaisee jokaisen pakanallisen symbolin, ja kristinusko – antignostinen kristinusko, nykyinen retortti, joka on korvannut alkemistien tislausastian – on tislannut kabbalan, toisin sanoen heprealaisen Zoharin ja muut rabbiiniset mystiset teokset täysin tunnistamattomiksi. Ja nyt on päädytty tähän: Salaisista tieteistä kiinnostuneen tutkijan on uskottava, että symbolisen ”Ikiaikaisen” koko aihepiiri, Makroprosopoksen mahtavan parran jokainen karva, viittaa vain Jeesus Nasarealaisen maallisen elämän historiaan! Ja meille kerrotaan, että ”valitulle enkelien joukolle” opetti ensin kabbalaa itse Jehova – joka, häpeämättä, on ajateltava, teki siinä itsestään vain kolmannen sefiran ja naisellisen sellaisen kaiken kukkuraksi. Niin monta kabbalistia, niin monia selityksiä. Jotkut uskoivat – ehkä suuremmalla syyllä kuin toiset – että kabbalan sisällys on se perusta, jolle vapaamuurarius rakentuu, koska nykyinen vapaamuurarius on kieltämättä epäselvä ja hämärä heijastus alkuperäisestä okkulttisesta vapaamuurariudesta, niiden jumalallisten muurarien opetuksesta, jotka vakiinnuttivat esihistoriallisten ja ennen vedenpaisumusta esiintyneiden, todella yli-inhimillisten rakentajien pystyttämien vihkimystemppelien mysteerit.
Jotkut esittivät, että Zoharissa selitetyt opit koskevat pelkästään maallisia mysteerejä, jotka eivät ole yhtään enempää tekemisissä metafyysisten käsitteiden – sellaisten kuin sielu tai ihmisen kuolemanjälkeinen elämä – kanssa kuin Mooseksen kirjatkaan. Toiset taas – ja nämä ovat todellisia kabbalisteja, jotka [z169] ovat saaneet ohjeensa vihityiltä juutalaisilta rabbeilta – vakuuttavat, että joskin kahden oppineimman keskiaikaisen kabbalistin, John Reuchlinin ja Paracelcuksen – edellisen ollessa uskonpuhdistuksen isä ja jälkimmäisen roomalaiskatolinen ainakin päällisin puolin – uskontunnustukset eroavat toisistaan, Zohar ei voi sisältää paljonkaan kristinuskon oppeja muodossa tai toisessa. Toisin sanoen he väittävät, että kabbalististen teosten numeerinen kieli opettaa universaaleja totuuksia – eikä mitään uskontoa erityisesti. Ne, jotka esittävät tämän näkökohdan, ovat täysin oikeassa sanoessaan, että Zoharissa ja muussa kabbalistisessa kirjallisuudessa käytetty mysteerikieli oli kerran käsittämättömän kaukana menneisyydessä ihmiskunnan universaali kieli. Mutta he ovat täysin väärässä, jos he lisäävät tähän tosiasiaan sen kestämättömän teorian, että tämä kieli oli heprealaisten keksimä tai heidän alkuperäistä omaisuuttaan, joilta heprealaisilta muut kansat lainasivat sen.
He ovat väärässä, koska, vaikka rabbi Shim’on ben Johai’n Zohar ( ZHR), ”Loisto”, on todella häneltä lähtöisin – hänen poikansa rabbi Eleazar kokosi sihteerinsä rabbi Abban avustamana kuolleen isänsä kabbalistiset opetukset teokseksi, jota kutsutaan Zohariksi – nuo opetukset eivät olleet rabbi Shim’onin, kuten gupta-vidyâ osoittaa. Ne ovat yhtä vanhoja kuin itse juutalainen kansa ja vielä vanhempia. Lyhyesti sanottuna, kirjoitukset, jotka kulkevat nykyään rabbi Shim’onin Zoharin nimellä, ovat jotakuinkin yhtä alkuperäisiä kuin egyptiläiset synkronistiset taulut sen jälkeen kun Eusebios oli käsitellyt niitä tai Paavalin kirjeet sen jälkeen kun ”Pyhä Kirkko” oli korjannut ja muuttanut niitä.[98]
Luokaamme pikainen silmäys taaksepäin historiaan ja [z170] tuon saman Zoharin koettelemuksiin, siten kuin luotettava perimätieto ja asiakirjat kertovat niistä. Meidän ei tarvitse pysähtyä keskustelemaan siitä, kirjoitettiinko se ensimmäisellä vuosisadalla ennen vai jälkeen Kristuksen. Meille riittää, kun tiedämme, että juutalaisten keskuudessa on kaikkina aikoina ollut kabbalistista kirjallisuutta. Vaikka sen alkuperää voidaan historiallisesti seurata vain Babylonian vankeuden aikaan asti, kuitenkin Pentateukista aina Talmudiin asti tuon kirjallisuuden asiakirjat kirjoitettiin aina eräänlaisella mysteerikielellä. Ne olivat itse asiassa sarja symbolista muistitietoa, jonka juutalaiset olivat kopioineet egyptiläisistä ja kaldealaisista pyhäköistä soveltaen ne vain omaan kansalliseen historiaansa – jos sitä voidaan kutsua historiaksi. Me väitämme nyt – ja sitä eivät kiellä ennakkoluuloisimmatkaan kabbalistit – että vaikka kabbalistinen oppi oli kulkenut suullisesti pitkiä ajanjaksoja aina viimeisimpiin esikristillisiin tannaiitteihin asti ja vaikka Daavid ja Salomo ovat saattaneetkin olla suuria adepteja siinä, kuten väitetään, kuitenkaan kukaan ei uskaltanut kirjoittaa sitä muistiin ennen Shim’on ben Johain aikakautta. Lyhyesti, kabbalistisesta kirjallisuudesta tavattavaa tietoa ei tallennettu kirjalliseen muotoon ennen kuin ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla.
Kriitikossa tämä herättää seuraavia ajatuksia: Samalla kun löydämme Intiasta Vedat ja brahmalaisen kirjallisuuden, joka on kirjoitettu ja toimitettu kauan sitten ennen kristillistä kautta – orientalistienkin on myönnettävä parin tuhannen vuoden ikä vanhemmille käsikirjoituksille; samalla kun Genesiksen tärkeimmät allegoriat on tallennettu babylonialaisiin laattoihin vuosisatoja ennen ajanlaskuamme; samalla kun egyptiläiset sarkofagit todistavat vuosittain juutalaisten lainaamien ja kopioimien oppien alkuperästä, kuitenkin juutalaisten monoteismi ylennetään ja heitetään kaikkien pakanakansojen kasvoja vasten, ja niin kutsuttu kristillinen ilmestys sijoitetaan kaikkien muiden yläpuolelle, kuten Aurinko on katulamppurivien yläpuolella. Tiedetään kuitenkin aivan hyvin, kun on päästy varmuuteen epäilyksistä tai arvostelusta, ettei mikään nykyiselle sukupolvelle kulkeutunut käsikirjoitus, oli se sitten kabbalistinen, talmudistinen tai kristillinen, ole varhaisemmalta ajalta kuin ajanlaskumme ensimmäisiltä vuosisadoilta. Tätä ei sitä vastoin voida varmasti koskaan sanoa egyptiläisistä papyruksista, kaldealaisista laatoista eikä myöskään joistakin itämaisista kirjoituksista.
Mutta rajoittakaamme nykyinen tutkimuksemme kabbalaan ja pääasiassa Zohariin, jota kutsutaan myös midrashiksi. Tämän kirjan, jonka [z171] opetukset toimitettiin ensimmäisen kerran 70–110 a.D., tiedetään olleen kadoksissa, ja sen sisältöä on hajotettu kauttaaltaan lukuisiksi pienemmiksi käsikirjoituksiksi aina kolmannelletoista vuosisadalle asti. Ajatus, että sen oli koonnut Moses de León Valladolidista, Espanjasta, uskotellen sen olevan Shim’on ben Johain esitys, on naurettava, mutta Munk suhtautui siihen suopeasti – vaikka hän osoittaa enemmän kuin yhden uuden lisäyksen Zoharissa. Samalla on enemmän kuin varmaa, että Moses de León kirjoitti nykyisen Zoharin kirjan, ja kootussa muodossaan se on väritykseltään kristillisempi kuin moni aito kristillinen teos. Munk esittää syyn siihen sanomalla, että on ilmeistä, että tekijä ”käytti muinaisia asiakirjoja, niiden joukossa tiettyjä midrasheja eli perimätietojen ja Raamatun selitysten kokoelmia, joita emme omista nykyisin”.[99]
Myös todisteena siitä, että tieto Zoharissa opetetusta esoteerisesta järjestelmästä tuli juutalaisille hyvin myöhään – joka tapauksessa, että se oli ollut niin kauan unohduksissa, etteivät de Leónin tekemät uudistukset ja lisäykset aiheuttaneet mitään kritiikkiä vaan otettiin kiitollisina vastaan – Munk lainaa juutalaiselta asiantuntijalta, Tholuckilta, seuraavan tiedon: Haya Gaon, joka kuoli vuonna 1038, on tietämämme mukaan ensimmäinen tekijä, joka kehitti [ja täydellisti] sefirot-teorian, ja hän antoi sefiroteille nimet, jotka tapaamme tri Jellinekin käyttämien kabbalististen nimien joukosta. Moses ben Shem-Tob de León, joka oli läheisessä yhteydessä syyrialaisiin ja kaldealaisiin kristittyihin kirjanoppineisiin, valtuutettiin jälkimmäisten avulla hankkimaan tietoa joistakin gnostisista kirjoituksista.[100]
Sefer jetsiran (Luomisen kirjan) taas – vaikka sitä pidetään Abrahamin kirjoittamana ja vaikka se on hyvin arkaainen sisällöltään – mainitsee ensimmäisen kerran Jehuda ha-Levi (Khozarissaan) 1000-luvulla. Zohar ja jetsira ovat kummatkin kaikkien myöhempien kabbalististen teosten aarreaittoja. Katsotaanpa nyt, kuinka paljon heprealaiseen pyhään kaanoniin on luottamista.
Sana kabbala tulee juuresta ”ottaa vastaan” ja se merkitsee samaa kuin sanskritin smriti (vastaanottaa [z172] perimätiedon kautta) – suullista opetusmenetelmää, joka siirtyi pappissukupolvelta toiselle, kuten brahmalaiset kirjat siirtyivät ennen kuin ne saivat kirjallisen muodon. Kabbalistiset opit tulivat juutalaisille kaldealaisilta. Ja jos Mooses tunsi vihittyjen alkuperäisen ja universaalin kielen, kuten jokainen egyptiläinen pappi tunsi, ja oli siten perehtynyt numerojärjestelmään, jolle se perustui, hän on voinut kirjoittaa – ja me sanomme että hän on kirjoittanut – Genesiksen ja muita ”kirjakääröjä”. Ne viisi kirjaa, jotka tunnetaan nyt hänen nimellään, Pentateukki, eivät kuitenkaan ole alkuperäisiä Mooseksen aikakirjoja.[101] Niitä ei myöskään kirjoitettu vanhoilla heprealaisilla neliökirjaimilla, ei liioin samarialaisilla kirjoitusmerkeillä, sillä kummatkin kirjaimet kuuluvat myöhempään aikakauteen kuin Mooseksen ajalle, ja hepreaa – sellaisena kuin se nyt tunnetaan – ei ollut edes olemassa suuren lainantajan päivinä, ei kielenä eikä aakkosina.
Koska maailma ei yleensä arvosta lainkaan selostuksia, jotka sisältyvät idän salaisen opin aikakirjoihin, ja koska lukijalle – jotta hän ymmärtäisi ja tulisi vakuuttuneeksi – on esitettävä tuttuja nimiä ja käytettävä todisteita asiakirjoista, jotka ovat kaikkien käytettävissä, seuraavat tosiasiat voivat ehkä osoittaa, etteivät väitteemme perustu pelkästään okkulttisten aikakirjojen opetuksiin:
1) Klaproth, suuri orientalisti ja oppinut, kielsi ehdottomasti nk. heprealaisten aakkosten korkean iän sillä perusteella, että heprealaiset neliökirjoitusmerkit, joilla Raamatun käsikirjoitukset on kirjoitettu ja joita me käytämme painamisessa, olivat todennäköisesti peräisin palmyralaisesta kirjoituksesta tai jostakin toisesta seemiläisestä kirjaimistosta. Näin ollen heprealainen Raamattu on kirjoitettu pelkästään heprealaisten sanojen kaldealaisilla äännemerkeillä.
Edesmennyt tri Kenealy huomautti asiaankuuluvasti, että juutalaiset ja kristityt luottavat

Kuolleen ja melkein tuntemattoman kielen äännekirjoitukseen, joka on yhtä vaikeatajuinen kuin nuolenpääkirjoitus Assyrian vuorilla.[102] [z173]

2) Yritykset palauttaa heprealainen neliökirjoitus Esran aikaan (458 eaa.) ovat kaikki epäonnistuneet. 3) Väitetään, että juutalaiset ottivat aakkosensa babylonialaisilta vankeutensa aikana. Mutta on oppineita, jotka eivät ulota nykyisiä heprealaisia neliökirjaimia kauemmaksi kuin ajanlaskumme neljännelle vuosisadalle.[103]

Heprealaiseen Raamattuun pätee aivan sama kuin jos Homeros painettaisiin ei kreikkalaisilla vaan englantilaisilla kirjaimilla tai jos Shakespearen teokset kirjoitettaisiin burmalaisin äännemerkein.[104]

4) Niiden, jotka väittävät, että muinainen heprea on sama kuin syyrian tai kaldean kieli, on katsottava mitä sanotaan Jeremiassa, jossa Herra pannaan uhkaamaan Israelin huonetta tuomalla sitä vastaan kaldealaisten mahtava ja ikivanha kansa:

Kansa, jonka kieltä ette tunne, jonka puhetta ette ymmärrä.[105]

Piispa Walton [106] lainasi tätä kohtaa sitä oletusta vastaan, että kaldea ja heprea ovat yksi ja sama, ja hänen piti ratkaista kysymys.
5) Mooseksen todellinen heprea oli kadonnut 70 vuoden vankeuden jälkeen, kun israelilaiset toivat mukanaan kaldean kielen ja sekoittivat sen omaan kieleensä. Sulautuminen johti kaldeankieliseen murteelliseen muotoon heprean kielen värittäessä sitä hitusen ja lakatessa olemasta tuolloin puhuttu kieli.[107] [z174] Väitteemme, että nykyinen Vanha testamentti ei sisällä alkuperäisiä Mooseksen kirjoja, todistetaan sillä, että 1. Samarialaiset hylkäsivät juutalaiset kanoniset kirjat ja heidän ”Mooseksen lakinsa”. He eivät huoli Daavidin Psalmeja eivätkä profeettoja, eivät Talmudia eivätkä Mishnaa: he hyväksyvät vain todelliset Mooseksen kirjat, jotka ovat aivan erilainen laitos.[108] He sanovat, että talmudistit ovat turmelleet Mooseksen ja Joosuan kirjat tunnistamattomiksi.
2. Etelä-Intian Cochinin ”mustilla juutalaisilla” – jotka eivät tiedä mitään Babylonian vankeudesta tai kymmenestä ”kadonneesta heimosta” (viimeksi mainittu on rabbien puhdas keksintö), mikä osoittaa, että näiden juutalaisten on täytynyt tulla Intiaan ennen vuotta 600 eaa. – on Mooseksen kirjansa, jota he eivät näytä kenellekään. Nämä lakikirjat eroavat suuresti nykyisistä kirjakääröistä. Eikä niitä ole kirjoitettu heprealaisilla neliökirjaimilla (puoleksi kaldealaisilla ja puoleksi palmyralaisilla kirjainmerkeillä) vaan muinaisaikaisilla kirjaimilla, kuten yksi heistä vakuutti meille. Nämä kirjaimet ovat täysin tuntemattomat muille paitsi heille itselleen ja joillekin samarialaisille.
3. Krimin karaim-juutalaiset – jotka kutsuvat itseään Israelin, ts. saddukealaisten, oikeiden lasten jälkeläisiksi – eivät hyväksy synagogan Tooraa eivätkä Pentateukkia, hylkäävät juutalaisten sapatin (pitäen perjantain), eivät hyväksy profeettojen kirjoja eivätkä psalmeja – muuta kuin omat Mooseksen kirjansa ja sen, mitä he kutsuvat hänen ainoaksi oikeaksi laikseen.
Tämä tekee selväksi sen, että juutalaisten kabbala on vain vääristynyt kaiku kaldealaisten salaisesta opista ja todellinen kabbala on löydettävissä vain kaldealaisesta Lukujen kirjasta, joka on nykyisin joidenkin persialaisten suufien hallussa. Kaikkien vanhojen kansojen perimätiedot perustuivat arjalaisen salaisen opin perimätietoihin. Jokainen kansa on voinut tähän päivään asti viitata omaan rotuunsa kuuluvaan viisaaseen, joka oli saanut alkuperäisen ilmoituksen enemmän tai vähemmän jumalalliselta olennolta ja oli merkinnyt sen muistiin tämän alaisena. Samoin oli juutalaisten laita. He olivat saaneet okkulttisen kosmogoniansa ja lakinsa vihityltään Moosekselta ja ovat pilanneet ne nyt täysin.
[z175] Âdi on opissamme kaikkien ensimmäisten ihmisten, ts. ensimmäisten puhuvien rotujen yleisnimi kussakin seitsemässä vyöhykkeessä – tästä johtuu luultavasti Ad-am. Ja tällaisille jokaisen kansan ensimmäisille ihmisille kerrotaan opetetun luomisen jumalallisia mysteerejä. Niinpä saabalaiset (suufien teoksessa säilyneen perimätiedon mukaan) sanovat, että kun ”kolmas ensimmäinen ihminen” lähti Intian naapurimaasta Baabeliin, hänelle annettiin puu,[109] sitten toinen ja kolmas puu, jonka lehdet kertoivat kaikkien rotujen historian. ”Kolmas ensimmäinen ihminen” tarkoitti ihmistä, joka kuului kolmanteen kantarotuun, ja kuitenkin saabalaiset kutsuivat häntä Aadamiksi. Ylä-Egyptin arabit ja islaminuskoiset yleensä ovat tallentaneet perimätiedon, että enkeli Azazel tuo sanoman Jumalan Viisaussanasta Aadamille aina kun hän jälleensyntyy. Suufit selittävät tämän lisäämällä, että tämä kirja annetaan jokaiselle Seli-Allahille (”Jumalan valitulle”) hänen viisaita ihmisiään varten. Kabbalistien esittämä kertomus, että enkeli Raziel otti pois Aadamilta hänelle ennen hänen lankeemustaan annetun kirjan (täynnä mysteerejä ja merkkejä sekä tapahtumia, jotka olivat tapahtuneet, tapahtuivat tai tulivat tapahtumaan) hänen lankeemuksensa jälkeen, koskee kaikkia kansoja eikä vain juutalaisia. Raziel antoi sen kuitenkin hänelle takaisin, etteivät ihmiset kadottaisi sen viisautta ja opastusta. Tuon kertomuksen mukaan Aadam toimitti tämän kirjan Setille, joka antoi sen Henokille ja tämä Abrahamille jne. peräkkäin jokaisen sukupolven viisaimmalle. Sillä Berossos kertoo puolestaan, että Xisuthros [110] kokosi kirjan kirjoittaen sen jumaluutensa johdolla, ja tuo kirja kaivettiin maahan Ziparassa [111] eli Sipparassa, Auringon kaupungissa, Ba-bel-on-ya’ssa ja kaivettiin ylös pitkän ajan kuluttua sekä jätettiin säilytettäväksi Belosin [Bel] temppeliin. Juuri tästä kirjasta Berossos otti historiansa jumalien ja puolijumalien vedenpaisumusta varhaisemmista dynastioista. Aelianus (Nimrodissa) puhuu haukasta (Auringon vertauskuva), joka alkuaikoina toi egyptiläisille kirjan, joka sisälsi tiedon heidän uskonnostaan. Saabalaisten Sam-Sam [z176] on myös kabbala, kuten on arabien Zem-Zem (Viisauden lähde).[112]
Eräs hyvin oppinut kabbalisti kertoo Seyffarthin väittävän, että vanha egyptin kieli oli vain vanha heprealainen tai seemiläinen murre. Avustajamme mukaan hän todistaa tämän lähettämällä tälle noin 500 sanaa, jotka esiintyvät kummassakin kielessä. Mielestämme tämä todistaa kovin vähän. Se osoittaa vain, että nämä kaksi kansaa elivät yhdessä vuosisatoja ja että ennen kuin juutalaiset sovittivat kaldean aakkoset foneettiseen kieleensä, he olivat omaksuneet vanhan koptin eli egyptin kielen. Israelilaiset kirjoitukset saivat kätketyn viisautensa alkuperäisestä viisaususkonnosta, joka oli muiden kirjoitusten lähde. Sen arvoa alensi vain kovasti se, että sitä käytettiin tämän maailman asioihin ja mysteereihin korkeampien ja aina läsnä olevien, vaikkakin näkymättömien piirien asioiden ja mysteerien sijasta. Heidän kansallista historiaansa, sikäli kuin he voivat väittää heillä olleen mitään autonomiaa ennen paluutaan Babylonin vankeudesta, ei voida seurata yhtään kauemmaksi kuin Mooseksen aikaan. Abrahamin kieli – jos zerualaisilla (Saturnus, ajan vertauskuva, ”Sar”, ”Saros”, ”kierros”) voidaan sanoa olleen mitään kieltä – ei ollut heprea vaan kaldea, ehkä arabia ja vielä todennäköisemmin jokin vanha Intian murre. Tämän osoittavat lukuisat todisteet, joista muutamia esitetään tässä. Niiden miellyttämiseksi, jotka uskovat lujasti ja itsepintaisesti Raamatun kronologiaan, ellemme todellakaan runno maapallomme vuosia Prokrusteen vuoteessa 7 000 vuoteen, on ilmeistä, ettei hepreaa voi kutsua vanhaksi kieleksi pelkästään siksi, että Aadamin oletettiin käyttäneen sitä Edenissä. Bunsen sanoo Egypt’s Place in Universal History -teoksessa:

Välittömästi Abrahamiin yhdistetyssä kaldealaisessa heimossa huomaamme muistumia ajankohdista, jotka on turmeltu ja käsitetty väärin tavallisten ihmisten sukutauluiksi tai ajanjaksojen vertauskuviksi. Abrahamilaiset muistot heimoista ulottuvat vähintään 3 000 vuotta Jaakobin isoisää kauemmaksi.[113]

Juutalaisten Raamattu on ollut esoteerinen kirja kätketyssä merkityksessään, mutta tämä merkitys ei ole pysynyt yhtenä ja samana koko ajan Mooseksen päivistä lähtien. Ottaen huomioon rajoitetun tilan, jonka voimme antaa tälle aiheelle, on hyödytöntä yrittää esittää [z177] mitään yksityiskohtaista historiaa nk. Pentateukin vaiheista, ja sitä paitsi historia tunnetaan liian hyvin tarvitakseen pitkällisiä esityksiä. Olipa Mooseksen luomiskirja – Genesiksestä profeettoihin – ollut mikä tahansa, tämän päivän Pentateukki ei ole kuitenkaan sama. Riittää kun lukee Erasmuksen ja jopa Sir Isaac Newtonin kritiikin havaitakseen selvästi, että heprealaisia kirjoituksia oli peukaloitu ja muotoiltu uudelleen, ne olivat olleet kadoksissa ja kirjoitettiin uudelleen monia kertoja ennen Esran aikoja. Tämä Esra puolestaan voi vielä jonakin päivänä osoittautua Azaraksi, kaldealaiseksi tulen ja aurinkojumalan papiksi, luopioksi, joka, koska halusi tulla hallitsijaksi ja luoda etnarkian, käskynhaltijakunnan, korjasi vanhoja kadonneita juutalaisia kirjoja omalla tavallaan. Esoteeristen numerojen eli symboliikan salaiseen järjestelmään perehtyneen oli helppo liittää yhteen tapahtumia erillisistä kirjoista, joita eri heimot olivat säilyttäneet, ja tehdä niistä ilmeisen harmoninen kertomus luomisesta ja juutalaisen rodun kehityksestä. Mutta kätketyssä merkityksessään Pentateukki Genesiksestä Deuteronomiumin viimeiseen sanaan asti on symbolinen kertomus sukupuolista, ja astronomisten ja fysiologisten esitysten alta paljastuu fallismin apoteoosi.[114] Sen rinnastus on kuitenkin vain näennäinen, ja ihmiskäsi esiintyy joka hetki, se tavataan kaikkialla ”Jumalan kirjassa”. Siten Edomin kuninkaat keskustelevat Genesiksessä ennen kuin kukaan kuningas oli hallinnut Israelissa; Mooses selostaa oman kuolemansa ja Aaron kuolee kaksi kertaa ja haudataan kahteen eri paikkaan, puhumattakaan muista pikkuseikoista. Kabbalisteille ne ovat pikkuasioita. He näet tietävät, etteivät nämä kaikki tapahtumat ole historiaa, vaan ovat yksinkertaisesti peite, jolla verhotaan ja kätketään erilaisia fysiologisia erikoisuuksia. Kuitenkin vakavalle kristitylle, joka hyväksyy kaikki nämä ”pimeät sanonnat” hyvässä uskossa, se merkitsee paljon. Vapaamuurarit voivat hyvin pitää Salomoa myyttinä,[115] koska he eivät menetä <;b>[z178] sillä mitään. Ovathan näet kaikki heidän salaisuutensa kabbalistisia ja allegorisia – joka tapauksessa ainakin niille harvoille, jotka ymmärtävät niitä. Kuitenkin Salomosta, Daavidin pojasta, josta Jeesus saadaan polveutumaan, luopuminen aiheuttaa kristitylle todellisen sekaannuksen. Mutta vaikuttaa oudolta, kun jopa kabbalistit voivat väittää, että oppineiden hallussa nykyisin olevat Raamatun kääröjen heprealaiset tekstit ovat hyvin vanhoja. Sillä on varmasti historiallinen tosiseikka, joka perustuu itse juutalaisten ja samoin kristittyjen tunnustuksiin, että

Sen jälkeen kun kirjoitukset olivat hävinneet Nebukadnessarin orjuudessa, Esra, leeviläinen, persialaisten kuninkaan Artakserkseen aikainen pappi, tultuaan inspiroiduksi, saneli profetian vallassa uudelleen kaikki vanhat kirjoitukset.[116]

On uskottava vahvasti ”Esraan” ja varsinkin hänen hyvään uskoonsa hyväksyäkseen käytössä olevat kopiot aitoina Mooseksen kirjoina. Sillä

Olettaen, että ne kopiot tai paremminkin äännemerkit, jotka Hilkia ja Esra sekä monet nimettömät toimittajat olivat tehneet, olivat todella oikeita ja aitoja, Antiokhoksen on täytynyt hävittää ne kokonaan. Nykyään olemassa olevan Vanhan testamentin version täytyy olla Juudaksen [Makkabilaisen] tai joidenkin tuntemattomien toimittajien tekemä, todennäköisesti seitsemänkymmenen miehen kreikasta kääntämä, kauan Jeesuksen julkisen esiintymisen ja kuoleman jälkeen.[117]

Sen vuoksi Raamatun tarkkuus nykyisessä muodossaan (heprealaiset tekstit) riippuu Septuagintan aitoudesta. Meille kerrotaan, että sen puolestaan kirjoitti ihmeellisesti eräät seitsemänkymmentä miestä kreikaksi, ja alkuperäiskappaleen ollessa kadoksissa siitä ajasta lähtien meidän tekstimme on käännetty takaisin hepreaksi tuosta kielestä. Mutta tässä todisteiden noidankehässä meidän on vielä kerran luotettava kahden juutalaisen – Josefuksen ja Filon [z179] Aleksandrialaisen – hyvään uskoon, näiden kahden historioitsijan ollessa ainoat todistajat sen puolesta, että Septuaginta kirjoitettiin kerrotuissa olosuhteissa. Ja kuitenkin juuri nämä olosuhteet ovat hyvin epämääräisiä herättääkseen luottamusta. Sillä mitä Josefus kertoo meille? Hän sanoo, että Ptolemaios Filadelfos halutessaan lukea heprealaisen lain kreikaksi kirjoitti Eleasarille, juutalaisten ylipapille pyytäen tätä lähettämään hänelle kustakin kahdestatoista heimosta kuusi miestä käännöstyötä suorittamaan. Aristeas alentuu esittämään sitten todella ihmeellisen kertomuksen näistä Israelin kahdentoista suvun seitsemästäkymmenestäkahdesta miehestä, jotka eristettyinä eräälle saarelle laativat käännöksen täsmälleen 72 päivässä jne.
Kaikki tämä on hyvin ylentävää eikä lukijalla juuri olisi syytä epäillä kertomusta, ellei ”10 kadonnutta heimoa” olisi pantu esittämään osiaan siinä. Kuinka nämä vuosina 700–900 eaa. kadonneet heimot saattoivat lähettää kukin kuusi ihmistä muutamia vuosisatoja myöhemmin tyydyttämään Ptolemaioksen oikkua ja kadotakseen vielä kerran heti sen jälkeen näköpiiristä? Totisesti ihme.
Meidän odotetaan kuitenkin pitävän sellaisia asiakirjoja kuin Septuaginta suoranaisena jumalallisena ilmoituksena. Tällaiset asiakirjat kirjoitettiin alun perin kielellä, josta kukaan ei tiedä mitään, ja kirjoittajat ovat itse asiassa myyttisiä, ja ne kirjoitettiin ajankohtina, joista kukaan ei voi edes esittää puolustettavissa olevia arvioita Noista asiakirjoja ei ole jäljellä alkuperäiskappaleita liuskankaan vertaa. Kuitenkin ihmiset puhuvat itsepintaisesti muinaisesta hepreasta, ikään kuin olisi joku ihminen maailmassa, joka nykyään tietäisi jonkun sanan siitä. Hepreaa tunnettiin todellakin niin vähän, että sekä Septuaginta että Uusi testamentti oli kirjoitettava pakanallisella (kreikan) kielellä, eikä siihen sanottu sen parempaa syytä kuin mitä Hutchinson sanoo, nimittäin että Pyhä Henki tahtoi kirjoittaa Uuden testamentin kreikaksi.
Hepreaa pidettiin hyvin vanhana, mutta kuitenkaan siitä ei ole mitään jälkeä missään vanhoissa monumenteissa, ei edes Kaldeassa. Lukuisten erilaisten piirtokirjoitusten joukosta, joita on löydetty tuon maan raunioista:

Yhtäkään heprealais-kaldealaista kirjainta tai kieltä ei ole koskaan löydetty. Yhtä ainutta autenttista muistorahaa tai korukiveä tästä uudenmallisesta kirjainmerkistä ei ole myöskään koskaan löydetty, joka ulottaisi sen edes Jeesuksen päiviin.[118]

[z180] Alkuperäinen Danielin kirja on kirjoitettu murteella, joka on sekoitus hepreaa ja arameaa. Se ei ole edes kaldeaa lukuun ottamatta muutamia säkeitä, jotka on lisätty myöhemmin. Sir W. Jonesin ja muiden orientalistien mukaan Persian vanhimmat löydettävissä olevat kielet ovat kaldea ja sanskrit, eikä niissä ole jälkeäkään hepreasta. Olisi kovin hämmästyttävää, jos niissä olisi, koska filologien tuntema heprea ei ole peräisin vanhemmalta ajalta kuin 500 eaa., ja sen kirjainmerkit ovat paljon myöhemmältä ajalta. Siten, samalla kun todelliset heprean kirjainmerkit, elleivät ne ole kokonaan kadonneet, ovat kuitenkin niin toivottomasti muuttuneet –

Aakkosten pelkkä tarkastelu osoittaa, että niitä on muovailtu ja tehty säännöllisiksi, missä työssä joillekin kirjaimille luonteenomaisia tunnusmerkkejä on typistetty, jotta ne olisi saatu enemmän neliömäisiksi ja yhtenäisiksi [119] –

että vain samarialainen vihitty rabbi tai ”jainalainen” voisi lukea niitä, niin masoreettisten merkkien uusi järjestelmä on tehnyt niistä sfinksiarvoituksen kaikille. Vokaali- ja lukumerkit esiintyvät nykyisin kaikissa myöhemmissä käsikirjoituksissa ja niiden avulla tekstistä voidaan saada irti mitä tahansa. Heprealainen oppinut voi tulkita tekstejä ihan miten haluaa. Esimerkiksi riittänee kaksi Kenealyn mainitsemaa kohtaa.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 49:21 sanotaan:
Naftali on nopea peura, hän antaa kauniita sanoja;
Pienellä merkkien vaihdoksella Bochart muuttaa tämän:
Naftali on levittyvä puu, joka työntää esiin kauniita oksia.
Samoin Psalmieissa 29:9 sanotaan:
Herran ääni saattaa peurat poikimaan, se raastaa paljaiksi metsät.
Tilalle piispa Lowth esittää:
Herran ääni lyö tammen, ja paljastaa metsät.
Sama heprean sana merkitsee Jumala ja Ei mitään… [120]

Mitä tulee joidenkin kabbalistien esittämään väitteeseen, että joskus muinoin oli yksi tieto ja yksi kieli, olemme samaa mieltä heidän kanssaan, ja väite on täysin oikea. Asian selvittämiseksi on vain lisättävä, että tämä tieto ja kieli on [z181] ollut esoteerista aina atlantislaisten uppoamisesta lähtien. Myytti Babylonin tornista on yhteydessä tuohon pakolliseen vaitioloon. Syntiin lankeavia ihmisiä ei enää pidetty luotettavina vastaanottamaan sellaista tietoa, joten oltuaan yleistä se rajoitettiin harvoille. Niinpä, kun ”yksi kieli” – eli mysteerikieli – kiellettiin vähitellen myöhemmiltä sukupolvilta, kaikki kansat rajoittuivat kukin omaan kansalliseen kieleensä. Unohdettuaan alkuperäisen viisauskielen he ilmoittivat, että Herra – eräs Java-Aleimin mysteerien pääherroista eli hierofanteista – oli sekoittanut koko maailman kielet niin, etteivät syntiset voineet enää ymmärtää toistensa puhetta.
Mutta vihittyjä oli jäljellä jokaisessa maassa ja kansassa, ja israelilaisilla, kuten muillakin oli oppineet adeptinsa. Eräs avain tähän universaaliin tietoon on puhdas geometrinen ja numeerinen järjestelmä, jossa jokaisen suuren kansakunnan aakkosten kirjaimella on numeerinen arvonsa,[121] ja lisäksi tavujen ja synonyymien vaihtelujärjestelmä, joka saavuttaa täydellisyyden Intian okkulttisissa menetelmissä ja jota ei tietenkään ole juutalaisilla. Juutalaiset käyttivät ensimmäistä järjestelmää – johon sisältyy elementtejä geometriasta ja numerojärjestelmästä – esoteerisen uskontunnustuksensa kätkemiseksi yleisen ja kansallisen, monoteistisen uskonnon verholla. Oppineet ja ”ateistiset” saddukeukset, mahtavien fariseusten ja näiden Babyloniasta tuomien sekavien käsitysten suurimmat viholliset, olivat viimeiset, jotka tunsivat tuon järjestelmän mestarillisesti. Kyllä, saddukeukset, [z182] illusionismin kannattajat, jotka väittivät, että sielu, enkelit ja kaikki samanlaiset olennot olivat harhakuvia, koska ne olivat tilapäisiä – osoittaen siten omaksuneensa idän esoterismin. Ja koska he hylkäsivät kaikki muut kirjat ja kirjoitukset paitsi Mooseksen lain, näyttää siltä, että viimeksi mainitun on täytynyt olla aivan erilainen kuin se nyt on.[122]
Edellä oleva on kirjoitettu kabbalistimme huomioon ottaen. Suurina oppineina, kuten jotkut heistä epäilemättä ovat, he ovat kuitenkin väärässä ripustaessaan uskonsa harput talmudisen kehityksen pajuihin – joko neliö- tai suippokirjaimisiin heprealaisiin kääröihin, joita nyt on meidän julkisissa kirjastoissamme, museoissamme tai jopa paleografian tutkijoiden kokoelmissa. Koko maailmassa ei ole jäljellä puoltakaan tusinaa kopiota Mooseksen oikeista heprealaisista kääröistä. Ja kuten muutama sivu taaksepäin osoitimme, ne, joilla on hallussaan nuo kopiot, eivät tahdo erota niistä tai edes sallia tutkittavan niitä millään ehdolla. Miten voi siis kukaan kabbalisti väittää heprealaisen esoterismin olevan vanhemman ja sanoa, kuten eräs kirjeenvaihtajamme kertoo, että heprea on tullut [z183] paljon kaukaisemmasta menneisyydestä kuin mikään niistä (joko egyptin tai jopa sanskritin kieli!) ja että se oli niiden lähde tai lähempänä vanhaa alkuperäistä lähdettä kuin mikään muu niistä?[123]
Kuten kirjeenvaihtajamme sanoo: ”Tulen joka päivä yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että kaukana menneisyydessä oli mahtava sivistys suunnattomine oppeineen, ja sillä oli yhteinen kieli koko maailmassa. Sen sisin olemus voidaan löytää nyt olemassa olevista palasista.”
On kyllä ollut mahtava sivistys ja vielä mahtavampi salainen oppi ja tieto, jonka koko ulottuvuutta ei voida koskaan selvittää pelkästään geometrian ja kabbalan avulla. Sillä suureen sisäänkäyntioveen on seitsemän avainta, eikä yksi tai edes kaksi avainta voi koskaan avata sitä riittävästi näyttääkseen muuta kuin vilahduksen siitä, mitä sisällä on. Jokaisen oppineen täytyy tietää, että heprealaisissa kirjoituksissa on selvästi havaittavissa kaksi erilaista tyyliä, kaksi oppisuuntaa, niin sanoaksemme: elohistinen ja jehovistinen. Niihin kuuluvat vastaavat osat ovat niin sekoittuneet, ne on sotkettu myöhemmin niin perusteellisesti, että melkein kaikki ulkoiset tunnusmerkit ovat kadonneet. Kuitenkin tiedetään lisäksi, että oli kaksi vastakkaista koulukuntaa: toinen opetti esoteerisia, toinen eksoteerisia eli teologisia oppeja ja toisen suunnan edustajat, elohistit, olivat näkijöitä (ro’e), kun taas toisen suunnan edustajat, jehovistit, olivat profeettoja (nabi).[124] Viimeksi mainitut, joista tuli myöhemmin rabbeja, olivat yleensä vain nimellisesti profeettoja virallisen asemansa nojalla, kuten paavia kutsutaan [z184] Jumalan innoittamaksi erehtymättömäksi valtuutetuksi. Elohistit tarkoittivat lisäksi Elohimilla ”voimia” samastaen jumaluutensa luontoon, kuten salaisessa opissa. Jehovistit puolestaan tekivät Jehovasta ulkoisen persoonallisen Jumalan ja käyttivät sanaa yksinkertaisesti fallisena symbolina – monet heistä eivät edes uskoneet metafyysiseen abstraktiseen luontoon ja yhdistivät kaiken maalliseen asteikkoon. Lopuksi, elohistit tekivät ihmisestä Elohimin jumalallisen, ruumiillistuneen kuvan, joka ilmeni ensin kaikessa luomisessa. Jehovistit osoittivat hänen olevan viimeinen, eläimellisen luomisen kruunattu kirkkaus, sen sijaan että hän olisi kaikkien havaittavien olentojen pää maan päällä. (Jotkut kabbalistit muuttavat tämän täysin, mutta muutos johtuu teksteihin tahallaan tehdyistä epäselvyyksistä, varsinkin Genesiksen neljässä ensimmäisessä luvussa.)
Zoharista voimme löytää kuvauksen, joka kertoo Ain Sufista, läntisestä eli seemiläisestä Parabrahmanista. Seuraavat kohdat ovat hyvin lähellä vedantalaista ihannetta:

Luominen [kehittynyt universumi] on sen vaate, millä ei ole nimeä, vaate, joka on kudottu jumaluuden omasta olemuksesta.[125]

Sen mikä on Ajin eli ”ei mitään” ja taivaallisen ihmisen välillä on kuitenkin persoonaton ensimmäinen syy, josta sanotaan:

Ennen kuin Se antoi mitään hahmoa tälle maailmalle, ennen kuin Se synnytti mitään muotoa, Se oli yksin, ilman minkään muun muotoa tai hahmoa. Kuka sitten voi käsittää Sitä, tietää millainen Se oli ennen luomista, koska Se oli muodoton? Tästä syystä on kiellettyä kuvata Sitä millään muodolla, hahmolla tai edes Sen pyhällä nimellä, pelkällä kirjaimella tai pelkällä pisteellä.[126]

Seuraava lause on kuitenkin ilmeinen myöhempi lisäys, sillä se kiinnittää huomion aivan vastakkaiseen väitteeseen:

Ja sanat (5. Moos. 4:15) viittaavat tähän – ”Sinä päivänä, jona Herra puhui teille…te ette nähneet minkäänlaista hahmoa”.

Mutta tämä viite 5. Mooseksen kirjan neljänteen lukuun on hyvin kömpelö, kun viidennessä luvussa mainitaan Jumalan puhuvan ”kasvoista kasvoihin” ihmisten kanssa. [z185] Raamatussa ei yksikään Jehovalle annettu nimi viittaa kabbalan Ain Sufiin eli persoonattomaan alkusyyhyn (joka on logos), vaan ne kaikki viittaavat emanaatioihin. Se sanoo:

Sillä vaikka paljastaakseen meille itsensä salainen kaikesta salaisesta lähetti kymmenen emanaatiota [sefirot], joita kutsutaan Jumalan muodoksi, taivaallisen ihmisen muodoksi, kuitenkin koska myös tämä loistava muoto oli liian häikäisevä näöllemme, sen oli otettava toinen muoto eli oli pukeuduttava toiseen vaatteeseen, joka on universumi. Sen vuoksi universumi eli näkyvä maailma on kaukaisempi laajentuma jumalallisen olemuksesta ja sitä kutsutaan kabbalassa ”Jumalan vaatteeksi”.[127]

Tämä on kaikkien hindulaisten purânoiden, varsinkin Vishnupurânan oppi. Vishnu täyttää universumin ja on tuo universumi. Brahmâ astuu maailmanmunaan ja virtaa siitä ulos universumina. Brahmâ jopa kuolee sen mukana ja jäljelle jää vain Brahman, persoonaton, ikuinen, syntymätön ja rajoittamaton. Kaldealaisten ja myöhemmin juutalaisten Ain Suf on epäilemättä kopio vedalaisesta jumaluudesta, kun taas ”taivaallinen Aadam”, makrokosmos, jossa yhdistyy olentojen summa ja joka on näkyvän universumin olemus, on saanut alkunsa purânan Brahmâsta. Sod’issa, ”Lain salaisuudessa”, tunnistamme ilmauksia, joita on käytetty gupta-vidyân, salaisen tiedon, vanhimmissa katkelmissa. Eikä ole liian uskaliasta sanoa, että jopa omaan erikoiseen rabbiiniseen hepreaansa täysin perehtynyt rabbi käsittäisi sen salaisuudet perusteellisesti vasta sitten, kun hän lisäisi oppineisuuteensa myös vakavaa tietoa hindulaisista filosofioista. Tutkikaamme esimerkin vuoksi Dzyanin kirjan ensimmäistä säkeistöä.
Salaisen opin tavoin Zohar edellyttää universaalia, ikuista olemusta, joka on passiivinen – koska se on absoluuttinen – kaikessa, mitä ihminen kutsuu ominaisuuksiksi. Esigeneettinen tai esikosminen kolminaisuus on puhdas metafyysinen abstraktio. Käsite kolminaisesta hypostaasista yhdessä ainoassa tuntemattomassa jumalallisessa olemuksessa on yhtä vanha kuin puhe ja ajatus. [z186] Hiranyagarbha, Hari ja Shankara – luoja, säilyttäjä ja hävittäjä – ovat sen kolme ilmennyttä ominaisuutta, ilmeten ja häviten kosmoksen mukana, näkyvä kolmio, niin sanoaksemme, aina näkymättömän ympyrän tasolla. Tämä on ajattelevan ihmiskunnan alkuperäinen juuriajatus, pythagoralainen kolmio, joka virtaa aina salassa olevasta monadista eli keskipisteestä.
Platon puhuu siitä, ja Plotinos kutsuu sitä muinaiseksi opiksi, josta Cudworth huomauttaa, että

Koska Orfeus, Pythagoras ja Platon, jotka kaikki pitivät kiinni jumalallisten hypostaasien kolminaisuudesta, saivat epäilemättä oppinsa egyptiläisiltä, lienee kohtuullista olettaa, että egyptiläiset saivat ne samoin jostakin muualta.[128]

Egyptiläiset saivat varmasti kolminaisuutensa intialaisilta. Wilson huomauttaa aivan oikein:

Koska kreikkalaiset ja egyptiläiset selostukset ovat paljon sekavammat ja epätyydyttävämmät kuin hindujen selostukset, on mitä todennäköisintä, että löydämme hindujen keskuudesta opin, joka on sekä alkuperäisimmässä että systemaattisimmassa ja merkityksellisimmässä muodossa.[129]

Tämä on siten sen merkitys:

”Pimeys yksin täytti rajattoman kaiken, sillä Isä, Äiti ja Poika olivat vielä kerran yhtä.”[130]

Avaruus oli, ja se on aina, niin kuin se on manvantarojen välillä. Universumi esikosmisessa tilassaan oli vielä kerran homogeeninen ja yksi – aspektiensa ulkopuolella. Tämä oli kabbalistinen ja on nyt kristillinen opetus. Kuten Zoharissa alituisesti osoitetaan, ääretön ykseys eli Ain Suf on aina inhimillisen ajattelun ja käsityskyvyn ulkopuolella. Ja huomaamme, että Sefer jetsirassa Jumalan Henkeä – logosta, ei itse jumaluutta – kutsutaan Yhdeksi.

Yksi on elävän Jumalan Henki… Jumalan, joka elää ikuisesti. Ääni, [Hengen] Henki ja Sana: tämä on Pyhä Henki [131]
[z187] – ja nelinäisyys. Tästä kuutiosta virtaa koko kosmos.
Salainen oppi sanoo:

Se kutsuttiin elämään.Mystinen kuutio, jossa lepää luova idea, ilmenevä mantra[eli artikuloitu puhe – Vâch] ja pyhä purusha [kummatkin alkuaineen säteilyjä] ovat olemassa ikuisuudessa jumalallisessa substanssissa uinuvassa tilassaan

– pralayan aikana.
Ja Sefer jetsirassa, kun kolme yhdessä on määrä kutsua olemiseen – shekhinahin ilmennyksen kautta; shekhinah on ensimmäinen säteily ilmenneessä kosmoksessa –, ”Jumalan Henki” eli numero yksi [132] hedelmöittää ja herättää kaksinaisen voiman, numero kahden, ilman, ja numero kolmen, veden. Näissä ”ovat pimeys ja tyhjyys, muta ja lanta”, mikä on kaaos, tohu-va-bohu [’autius ja tyhjyys’]. Ilma ja vesi emanoivat numero neljän, eetterin eli tulen, pojan. Tämä on kabbalistinen nelinäisyys. Tämä neljäs numero, joka ilmenneessä kosmoksessa on yksi eli luova Jumala, on hindujen ”vanhin”, Sanat, Vedojen Prajâpati ja bramiinien Brahmâ – taivaallinen androgyyni, koska hänestä tulee miehinen vasta erottauduttuaan kahdeksi ruumiiksi, Vâchiksi ja Virâjiksi. Kabbalistien mukaan hän on aluksi Jod-Havah, josta tulee vasta myöhemmin Jehovah, kuten Virâj, hänen prototyyppinsä. Erottauduttuaan adam kadmonina Aadamiksi ja Eevaksi muodottomassa ja Kain-Abeliksi puoleksi objektiivisessa maailmassa hänestä tuli lopulta Jod-Havah eli mies ja nainen Henokissa, Setin pojassa.
Yhdyssanan Jehovah – josta vokaloimatta voidaan saada melkein mitä tahansa – todellinen merkitys on: miehet ja naiset eli ihmiskunta, joka on muodostunut kahdesta sukupuolestaan. Genesiksen ensimmäisestä luvusta neljännen luvun loppuun jokainen nimi on muutos toisesta nimestä, ja jokainen henkilöhahmo on samalla kertaa joku toinen. Kabbalisti [z188] seuraa Jehovan jälkiä Maan Aadamista Setiin, Aadamin kolmanteen poikaan – tai paremminkin rotuun.[133] Siten Set on miehinen Jehova. Enos ollen muutos Kainista ja Abelista on miehinen ja naisellinen Jehova eli meidän ihmiskuntamme. Hindulaisuuden Brahmâ-Virâj, Virâj-Manu ja Manu-Vaivasvata tyttärineen ja vaimoineen, Vâch, tarjoavat parhaimman analogian näille henkilöhahmoille – sille, joka haluaa nähdä vaivaa tutkiakseen aihetta sekä raamatusta että purânoista. Brahmâsta sanotaan, että hän loi itsensä Manuna ja että hän oli syntynyt alkuperäisestä itsestään ja oli sama kuin se, samalla kun hän muodosti naisellisen osan, ”Shata-rûpan” (satamuotoisen). Tässä hindulaisessa Eevassa, ”kaikkien elävien olentojen äidissä”, Brahmâ loi Virâjin, joka on hän itse, mutta alemmalla tasolla, kuten Kain on Jehova alemmalla tasolla: kummatkin ovat kolmannen Rodun ensimmäisiä miehiä. Hepreankielinen Jumalan nimi () kuvaa samaa ajatusta. Luettuna oikealta vasemmalle ”Jod” () on isä, ”He” () äiti, ”Vau” () poika ja ”He” () toistettuna sanan lopussa on siittäminen ja synnyttäminen, aineellisuus. Tämä on varmasti riittävä syy siihen, miksi juutalaisten ja kristittyjen Jumalan pitäisi olla yhtä persoonallinen kuin puhdasoppisen, eksoteerisen hindulaisuuden miehinen Brahmâ, Vishnu tai Shiva.
Siten termi Jhvh yksin – se on nykyisin hyväksytty ”ainoan elävän [miehisen] Jumalan” nimeksi – antaa, vakavasti tutkittuna, ei vain koko Olennon mysteeriä (raamatullisessa merkityksessä), vaan myös okkulttisen teogonian mysteerin korkeimmasta jumalallisesta olennosta, järjestyksessä kolmannesta, aina ihmiseen asti. Kuten parhaat hepreankieliset tuntijat osoittavat:

Sanallinen eli Hajah eli E-j-e merkitsee olemista, olla olemassa, kun taas eli Hajah eli H-j-e tarkoittaa elämistä, olemassaolon liikettä.[134]

Tästä syystä Eeva kuvaa kehitystä ja luonnon ei koskaan lakkaavaa ”tulemista”. Jos nyt otamme miltei kääntämättömissä olevan sanskritin kielen sanan Sat, joka merkitsee [z189] ehdottoman muuttumattoman olemisen eli ole-misen (be-ness) – kuten eräs pätevä hinduokkultisti sen ilmaisee – todellisuutta, emme löydä samaa merkitsevää sanaa muista kielistä, mutta voimme pitää eniten muistuttavana sanaa ”Ain” tai En Suf”, rajaton oleminen. Termi Hajah, ”olla”, passiivisena, muuttumattomana, kuitenkin ilmenneenä olemassaolona voidaan silloin ehkä ilmaista sanskritin sanalla Jîvâtman, universaali elämä tai sielu, toisarvoisessa ja kosmisessa merkityksessään, kun taas ”Hajah”, ”elää”, ”olemassaolon liikkeenä” on yksinkertaisesti prâna, aina muuttuva elämä objektiivisessa merkityksessään. Tämän kolmannen kategorian yläpäästä okkultisti löytää Jehovan – äidin, Bina, ja isän, Arelim. Tämä selviää Zoharista, kun sefirotin emanaatio ja kehitys selitetään: ensin Ain Suf, sitten shekhinah, rajattoman valon verho tai vaate, sitten Sefira tai kadmon ja siten muodostaen neljännen, rajattomasta valosta lähteneen henkisen substanssin. Tätä Sefiraa kutsutaan kruunuksi, Keter, ja sillä on lisäksi kuusi muuta nimeä – kaikkiaan seitsemän. Nimet ovat: 1. Keter, 2. Iäkäs, 3. Alkupiste, 4. Valkea pää, 5. Pitkät kasvot, 6. Tutkimaton korkeus, 7. Ehejeh (”minä olen”).[135] Tämän seitsemäisen Sefiran sanotaan sisältävän yhdeksän sefiraa. Mutta ennen kuin osoitamme, miten hän ne synnytti, lukekaamme sefirotia koskeva selitys Talmudista, joka esittää sen muinaisaikaisena perimätietona, eli kabbalasta.
On olemassa kolme sefirot-ryhmää: 1. sefirot, joita kutsutaan ”jumalaisiksi ominaisuuksiksi” (kolmiluku pyhässä nelinäisyydessä); 2. sideerinen (persoonallinen) sefirot; 3. metafyysinen sefirot eli Jehovan kiertoilmaus, jotka ovat kolme ensimmäistä sefiraa (Keter, Hokhma ja Bina); loput seitsemän ovat ”Läsnäolon (sen vuoksi myös planeettojen) seitsemän” persoonallista ”henkeä”. Näistä puhuttaessa tarkoitetaan enkeleitä, vaikkei siksi, että niitä on seitsemän, vaan koska ne edustavat seitsemää sefiraa, joihin sisältyy enkelien universaalisuus. Tämä osoittaa, a) että kun ensimmäiset neljä sefirotia [z190] erotetaan kolme-neljänä – sefiran ollessa niiden synteesi – jää jäljelle vain seitsemän sefirotia, kuten on seitsemän rishiä; näistä tulee kymmenen, kun kvaternaari, neljä eli ensimmäinen jumalallinen kuutio hajotetaan yksiköksi; ja b) että samalla kun Jehova on saatettu nähdä jumaluutena, jos hänet sisällytetään sefirojen – kollektiivinen Elohim eli nelinäinen, näkymätön Keter – kolmeen jumalalliseen ryhmään tai järjestykseen, kun kerran hänestä tulee miehinen Jumala, hän ei ole enää muuta kuin yksi alemman ryhmän rakentajista – juutalainen Brahmâ.[136] Tätä yritetään kuvata.
Ensimmäinen Sefira, sisältäen muut yhdeksän, synnytti ne tässä järjestyksessä: 2) Hokhma (eli viisaus), maskuliininen aktiivinen voima, jota kuvaa jumalallinen nimi Jah; ja muutoksena tai kehityksenä alempiin muotoihin tässä tapauksessa – siitä tulee ofanim (eli pyörät, aineen kosminen pyöriminen) sotajoukossa eli enkelijoukossa. Tästä Hokhmasta emanoitui naisellinen passiivinen voima nimeltään 3) järki, Bina, jonka jumalallinen nimi on Jehova ja jonka enkelinimi rakentajien ja sotajoukkojen keskuudessa on Arelim.[137] Näiden kahden voiman, miehisen ja naisellisen (eli Hokhma ja Bina) liitosta emanoituivat kaikki muut sefirotit, rakentajien seitsemän luokkaa. Jos nyt kutsumme Jehovaa hänen jumalallisella nimellään, hänestä tulee parhaassa tapauksessa ja suoraa päätä ”naisellinen passiivinen” voima kaaoksessa. Ja jos tarkastelemme häntä miehisenä Jumalana, hän ei ole muuta kuin yksi monista, enkeli, Arelim. Mutta jos mennään analyysissä äärimmäisyyteen ja jos hänelle sallitaan hänen miehinen nimensä Jah, viisaus, vieläkään hän ei ole ”korkein ja ainoa elävä jumala”. Sillä hän sisältyy monien muiden mukana Sefiraan, ja itse Sefira on kolmas voima okkultismissa, vaikka sitä pidetään ensimmäisenä [z191] eksoteerisessa kabbalassa – ja on lisäksi vähempimerkityksinen kuin vedalainen Aditi eli avaruuden alkuvesi, josta tulee monen muutoksen jälkeen kabbalistien astraalivalo.
Siten kabbala siinä muodossa kuin se nyt on osoittautuu hyvin tärkeäksi teokseksi selittäessään Raamatun allegorioita ja ”pimeitä sanontoja”. Luomismysteerejä koskevana esoteerisena teoksena se on miltei arvoton nykyisessä pilatussa muodossaan ellei sitä tarkastella kaldealaisen Lukujen kirjan tai idän salatieteen eli esoteerisen viisauden oppien avulla. Läntisillä kansoilla ei ole alkuperäistä kabbalaa eikä myöskään Mooseksen Raamattua.
Lopuksi, on osoitettu sekä sisäisen että ulkoisen todistuksen avulla käyttäen parhaiden eurooppalaisten heprean kielen tuntijoiden lausuntoja sekä oppineiden juutalaisten rabbien itsensä vakuutteluja, että ”muinainen asiakirja muodostaa oleellisen perustan Raamatulle, joka sai hyvin huomattavia lisäyksiä ja täydennyksiä”, ja että ”Pentateukki syntyi alkuperäisestä tai vanhemmasta asiakirjasta täydentävien asiakirjojen avulla”. Sen vuoksi Lukujen kirjan puuttuessa [138] lännen kabbalistit ovat vasta sitten oikeutetut tulemaan ehdottomiin johtopäätöksiinsä, kun heillä on käsillään joitakin tosiseikkoja ainakin tuosta ”muinaisesta asiakirjasta” – tosiseikkoja, jotka löytyvät nyt hajanaisina egyptiläisistä papyruskääröistä, assyrialaisista laatoista ja perimätiedoista, joita viimeisten nasiirien oppilaiden perilliset ovat säilyttäneet. Sen sijaan useimmat heistä hyväksyvät auktoriteeteikseen ja erehtymättömiksi oppaikseen Fabre d’Olivetin – joka oli suunnattoman oppinut ja pohdiskeleva, mutta ei lännen eikä idän kabbalisti tai okkultisti – sekä muurari Ragonin, tuon ”lesken pojista” suurimman, joka oli vielä vähemmän orientalisti kuin d’Olivet, sillä oppineisuus sanskritin kielessä oli miltei tuntematonta näiden kummankin korkeasti oppineen aikoihin.

[z192] [b194-204]

LUKU 21

HEPREALAISIA ALLEGORIOITA

Miten voi kukaan kabbalisti, joka on tutustunut edellä olevaan, tehdä johtopäätöksensä alkuperäisten juutalaisten esoteeristen uskomusten suhteen pelkästään sen perusteella, mitä hän nyt löytää juutalaisista kirjakääröistä? Miten kukaan oppinut voi esittää mitään lopullisena johtopäätöksenään, vaikka epäilemättä nyt onkin löydetty yksi universaalin kielen avaimista, avain, joka johtaa puhtaan geometrisen järjestelmän numeeriseen lukemiseen? Nykyinen kabbalistinen pohdiskelu vastaa nykyajan ”spekulatiivista vapaamuurariutta”. Sillä kuten viimeksi mainittu yrittää turhaan yhdistää itsensä temppelien vanhaan – tai paremminkin muinaisaikaiseen – vapaamuurariuteen epäonnistuen yhdistämisessään, koska kaikkien sen väitteiden on osoitettu olevan virheellisiä arkeologisesta näkökulmasta, samoin käy myös kabbalistisen pohdiskelun. Kuten ihmiskunnalle ei voida paljastaa mitään tavoittelemisen arvoista luonnon mysteeriä ratkaisemalla, oliko Hiram-Abi elävä sidonilainen rakentaja vai aurinkomyytti, mitään uutta tietoa ei myöskään lisätä okkulttiseen tietoon niiden eksoteeristen erioikeuksien yksityiskohtien avulla, jotka Numa Pompilius oli suonut Collegia Fabrorumille. Pikemmin on siinä käytettyjä symboleja tutkittava arjalaisessa valossa, koska ikivanhojen vihkimysten koko symboliikka tuli länteen idän auringonvalon mukana. Huomaamme kuitenkin erittäin oppineiden muurarien ja symbolien tutkijoiden vakuuttavan, etteivät nämä mystiset symbolit ja merkit, jotka ovat yleensä peräisin suunnattoman kaukaa menneisyydestä, olleet muuta kuin näytös ovelasta luonnonfallismista tai primitiivisen typologian vertauskuvia. Kuinka paljon lähempänä totuutta onkaan The Source of Measures -kirjan tekijä, joka selittää, että Raamatun inhimilliset ja numerologiset rakenne-elementit eivät sulje pois sen henkisiä elementtejä, vaikkakin kovin harvat ymmärtävät niitä nykyisin. Lainaamamme sanat ovat yhtä vakuuttavia kuin ne ovat tosia.

Kuinka toivottoman sokaisevaksi tekee tietämättömyydestä johtuva vertauskuvien taikauskoinen käyttö, kun ne pannaan palvelemaan verenvuodatusta ja kidutusta kaikenlaisten uskonnollisten kulttien propagandisten määräysten tähden. Kun ajattelee Molokin, Baalin tai Dagonin palvonnan kauhuja, Konstantinuksen hurmeessa kastaman ristin johdolla aiheutettuja verivirtoja maallisen kirkon varhaisvaiheessa…kun ajattelee kaikkea tätä ja sitten sitä, että syy kaikkeen oli ollut yksinkertaisesti tiedon puute, miten lukea oikeaa Molokia, Baalia, Dagonia, ristiä ja t’philliniä, joilla kaikilla oli tavallinen alkunsa ja [z193] jotka eivät lopultakaan olleet muuta kuin puhdas ja luonnollinen matemaattinen esitys…on taipuvainen tuntemaan itsensä kurjan tietämättömäksi ja menettämään luottamuksensa siihen, mitä kutsutaan uskonnollisiksi intuitioiksi. Lisäksi haluaa sen päivän paluuta, jolloin koko maailma oli yhtä kieltä ja yhtä tietoa… Mutta samalla kun nämä (pyramidin rakennus-) elementit ovat järjenmukaisia ja tieteellisiä…älköön kukaan kuvitelko, että tämä keksintö tuhoaa Raamatun henkisen tarkoituksen [139] tai ihmisen yhteyden tähän henkiseen perustaan. Tahtooko joku rakentaa talon? Yhtään taloa ei ole itse asiassa koskaan rakennettu konkreettisista aineista ennen kuin rakennuksen arkkitehtoninen suunnitelma oli ensin saatettu päätökseen. Sillä ei ole väliä, oliko rakennus palatsi vai vaja. Näin on siis näiden elementtien ja numeroiden laita. Ne eivät ole ihmisen keksintöä. Ne ovat paljastuneet hänelle siinä laajuudessa, kuin hän on kyennyt käsittämään järjestelmän, joka on ikuisen Jumalan luova järjestelmä… Mutta henkisesti tämän seikan arvo ihmiselle on siinä, että hän todella voi mietiskelyssä rakentaa sillan kosmoksen koko materiaalisen rakennelman yli ja saavuttaa jopa Jumalan ajatuksen niin että hän tunnistaa kosmisen luomissuunnitelman metodin – niin, vieläpä ennen sitä, kun kuului sana: ”Tulkoon!” [140]

Mutta niin totuudenmukaisilta kuin edellä olevat sanat näyttävätkin, kun ne esittää henkilö, joka on täydellisemmin kuin kukaan muu viime vuosisatojen aikana löytänyt jälleen yhden universaalin mysteerikielen avaimista, idän okkultistin on kuitenkin mahdotonta yhtyä The Source of Measures -kirjan taitavan tekijän johtopäätökseen. Hän ”väittää löytäneensä totuuden” ja kuitenkin hän uskoo yhä että:

Paras ja autenttisin viestintäväline [luovalta] Jumalalta ihmiselle…on löydettävissä juutalaisesta Raamatusta.

Tähän meidän on esitettävä vastalauseemme, jota perustelemme muutamin sanoin. ”Heprealaista Raamattua” ei enää ole olemassa, kuten on osoitettu edellä, eivätkä ne vääristetyt selostukset, väärennetyt ja valjut kopiot, jotka meillä on vihittyjen todellisesta Mooseksen Raamatusta, anna aihetta mihinkään tuollaiseen ehdottomaan vakuutukseen. Kaikki, mitä tutkija voi puolueettomasti väittää on, että juutalainen Raamattu siinä muodossa kuin se nyt on – viimeisimmässä ja lopullisessa tulkinnassaan ja vasta keksityn avaimen mukaan – voi antaa [z194] vain osittaisen esityksen totuuksista, joita se sisälsi, ennen kuin sitä peukaloitiin. Mutta miten hän voi kertoa, mitä Pentateukki sisälsi ennen kuin Esra oli koonnut sen uudelleen? Myöhempinä aikoinahan kunnianhimoiset rabbit turmelivat sitä vielä enemmän ja muulla tavoin muotoilivat sitä uudelleen ja kajosivat siihen. Ottamatta huomioon juutalaisten kirjoitusten peittelemättömien vihamiesten mielipiteitä voi ainoastaan mainita, mitä heidän innokkaimmat seuraajansa sanovat. Horne ja Prideaux kuuluvat heihin. Edellisen tunnustukset riittävät osoittamaan, kuinka paljon nyt on jäljellä alkuperäisistä Mooseksen kirjoista, ellemme todellakaan hyväksy hänen täysin sokeaa uskoaan Pyhän Hengen inspiraatioon ja toimittajana oloon. Hän kirjoittaa, että kun heprealainen kirjoittaja löysi jonkun tekemän kirjoituksen, niin ollessaan ”tietoinen Pyhän Hengen avusta” hän oli oikeutettu, jos piti sopivana, tekemään sille aivan niin kuin häntä miellytti – lyhentämään tai kopioimaan sitä tai käyttämään siitä niin paljon kuin hän piti oikeana ja siten sisällyttämään sen omaan käsikirjoitukseensa. Tri Kenealy huomauttaa osuvasti Hornesta, että häneltä on miltei mahdotonta saada mitään tunnustusta,

Joka vahingoittaisi hänen kirkkoaan, niin kertakaikkisen suojattu on hänen [Hornen] fraseologiansa ja niin ihmeellisen hillitysti hän käyttää sanojaan. Hänen diplomaattikirjettä muistuttava kielensä tuo alituisesti mieleen aivan toisia ajatuksia kuin mitä hän tarkoittaa. Kehotan asiaan perehtymätöntä lukemaan hänen lukunsa ”Hebrew characters”, niin hän saa siitä irti mitä tietoa tahansa aiheesta, jota Horne sanoo käsittelevänsä.[141]

Ja kuitenkin tämä sama Horne kirjoittaa:

Me olemme varmoja…että asiat, joihin viitataan, ovat peräisin kirjojen [Vanhan testamentin] alkuperäisiltä kirjoittajilta tai kokoojilta. Joskus he käyttivät muita kirjoituksia, vuosikirjoja, sukututkimuksia jne., joihin he liittivät lisäaineistoa tai joita he yhdistivät enemmän tai vähemmän suppeasti. Vanhan testamentin kirjoittajat käyttivät lähteitä, joita he käsittelivät (se on, toisten ihmisten kirjoituksia) vapaasti ja itsenäisesti. Tietoisina jumalallisen hengen avusta he mukailivat omia tai muiden tuotteita ajan vaatimusten mukaan. Mutta näissä kohdin heidän ei voida sanoa turmelleen Pyhän Kirjan tekstiä. He tekivät tekstin.[142]

[z195] Mutta mistä he sen tekivät? Miksi muiden ihmisten kirjoituksista? Kenealy huomauttaa aiheellisesti:

Ja tämä on Hornen käsitys siitä, mikä Vanha testamentti on – kirjallinen tilkkutäkki tuntemattomien ihmisten kirjoituksista, jotka ovat niiden kokoamia, jotka, hän sanoo, olivat jumalallisesti inspiroituja. Tietämäni mukaan kukaan pakana ei ole koskaan esittänyt näin vahingoittavaa syytöstä kuin tämä Vanhan testamentin aitoutta vastaan.[143]

Uskomme tämän riittävän täysin osoittamaan, ettei mikään avain universaaliseen kielijärjestelmään voi koskaan avata sellaisen teoksen luomismysteerejä, jossa joko tarkoituksellisesti tai huolimattomuudesta johtuen lähes jokainen lause on pantu koskemaan uskonnollisten näkemysten viimeisintä seurausta – fallismia eikä mitään muuta. Raamatun elohistisissa osissa on riittävästi hajanaisia palasia, jotka antavat aihetta päätellä, että sen kirjoittaneet heprealaiset olivat vihittyjä. Tästä johtuvat matemaattiset rinnastukset ja täydellinen harmonia suuren pyramidin mittojen ja raamatullisten merkkien numeroarvojen välillä. Mutta varmasti, jos toinen lainasi toiselta, kyseessä ei voinut olla pyramidin arkkitehtien lainaus Salomon temppelistä, vaikka edellinen onkin ollut olemassa tähän päivään asti esoteeristen aikakirjojen hämmästyttävänä monumenttina, kun taas kuuluisaa temppeliä ei ole koskaan ollut olemassa paljon myöhempien heprealaisten kirjoitusten ulkopuolella.[144] Niinpä on pitkä matka sen myöntämisestä, että jotkut heprealaiset olivat vihittyjä, siihen johtopäätökseen, että tästä syystä heprealaisen Raamatun on oltava tasoltaan paras sen ollessa arkaaisen järjestelmän korkein edustaja.
Raamattu ei sitä paitsi sano missään, että heprea on Jumalan kieli. Tähän kerskailuun eivät tekijät ole myöskään syyllistyneet. Tämä ehkä sen vuoksi, että aikoina, jolloin Raamattu viimeksi toimitettiin, väite olisi ollut liian mieletön – ja siksi [z196] vaarallinen. Ne, jotka kokosivat Vanhan testamentin, niin kuin se on heprealaisessa kaanonissa, tiesivät hyvin, että Mooseksen aikana vihittyjen kieli oli sama kuin Egyptin hierofanttien kieli. He tiesivät myös, ettei mikään niistä murteista, jotka olivat polveutuneet vanhasta syyrian kielestä ja Jarabin – alkuperäisten arabialaisten isä ja edeltäjä kauan ennen Abrahamin aikaa, jolloin muinainen arabia oli jo turmeltunut – puhtaasta vanhasta arabiasta, ettei mikään noista kielistä ollut ainoa papillinen universaali kieli. Kuitenkin kaikissa niissä oli monia sanoja, joiden yhteiset juuret voitiin löytää. Niiden löytäminen kuuluu nykyisen filologian piiriin, vaikka aina tähän päivään asti, kaikella kunnioituksella Oxfordin ja Berliinin korkeiden filologien työtä kohtaan, tuo tiede on näyttänyt rämpivän toivottomana pelkän hypoteesin kimmerialaisessa pimeydessä. Ahrens puhuessaan heprealaisiin pyhiin kääröihin järjestetyistä kirjaimista ja huomauttaessaan, että ne olivat musiikkinuotteja, ei ollut luultavasti koskaan tutkinut arjalaista hindumusiikkia. Sanskritin kielessä kirjaimet järjestetään jatkuvasti pyhiin ruukkuihin niin, että niistä voi tulla nuotteja. Sillä koko sanskritin aakkosto ja Vedat ensimmäisestä sanasta viimeiseen ovat kirjoitukseksi muutettuja musiikillisia nuottimerkkejä, ja ne kuuluvat yhteen.[145] Hindujen tavoin Homeros erotti ”jumalien kielen” ”ihmisten kielestä”.[146] [z197] Devanâgarî, sanskritin kirjainmerkit, ovat ”jumalien puhetta”, ja sanskrit on jumalallinen kieli.
Mooseksen kirjojen nykyisen version puolustukseksi väitetään, että omaksuttu kielen muoto oli ”sopiva” tietämättömille juutalaisille. Mutta sanottu ”kielen muoto” vetää alas Esran ja hänen kollegojensa ”pyhän tekstin” mitä epähenkisimpien ja karkeimpien fallisten uskontojen tasolle. Tämä puolustus vahvistaa joidenkin kristillisten mystikkojen ja monien filosofisten arvostelijoiden mielessä olleita epäilyjä, että: a) Jumalallisella voimalla absoluuttisena ykseytenä ei ollut koskaan yhtään sen enempää tekemistä Raamatun Jehovan ja ”Herra Jumalan” kanssa kuin millään muullakaan sefirotilla tai numerolla. Mooseksen kabbalan Ain Suf on yhtä riippumaton luotujen jumalien suhteen kuin itse Parabrahman.
b) Opetukset, jotka Vanhassa testamentissa on verhottu allegorisiin ilmaisuihin, ovat Esran ja muiden Babylonian maagisista teksteistä kopioimia, kun taas varhaisempi Mooseksen teksti on peräisin Egyptistä. Muutamat melkein kaikkien huomattavien symbolien tutkijoiden ja varsinkin ranskalaisten egyptologien tuntemat esimerkit, voivat auttaa esityksen todistamisessa. Sitä paitsi kukaan muinainen heprealainen filosofi, Filon enempää kuin saddukeuksetkaan, ei väittänyt, kuten tietämättömät kristityt nyt tekevät, että Raamatun tapahtumat olisi otettava sananmukaisesti. Filon sanoo hyvin selvästi:

Sanalliset esitystavat ovat tarunomaisia [Mooseksen lakikirjassa]: niiden allegoriasta me löydämme totuuden.

Ottakaamme muutama esimerkki alkaen viimeisimmästä kertomuksesta, heprealaisesta, ja siten jos mahdollista seuratkaamme allegorioita niiden alkulähteille asti. 1) Mistä tulee luominen kuudessa päivässä, seitsemäs päivä lepopäivänä, seitsemän elohimia [147] ja avaruuden jako taivaaseen [z198] ja Maahan Genesiksen ensimmäisessä luvussa?
Ylhäällä olevan taivaankannen erottaminen alhaalla olevasta syvyydestä, kaaoksesta, on luomisen tai paremminkin kehityksen ensimmäisiä toimintoja jokaisessa kosmogoniassa. Hermes puhuu Poimandresissa taivaasta, joka näkyi seitsemässä kehässä, joissa oli seitsemän jumalaa. Kun tutkimme assyrialaisia laattoja, löydämme niistä saman – seitsemän luovaa jumalaa, kukin puuhaamassa omassa piirissään. Nuolenpääkirjoitukset kertovat, kuinka Bel valmisti jumalien seitsemän asuinsijaa; kuinka taivas erosi Maasta. Brahmalaisessa allegoriassa kaikki on seitsemäistä, maailmanmunan seitsemästä kuoresta eli vyöhykkeestä seitsemään mantereeseen, saareen, mereen jne. Viikon kuusi päivää ja seitsemäs, sapatti, perustuvat ensiksikin hindulaisen Brahmân seitsemään luomiseen, seitsemännen ollessa ihmisen luominen, ja toiseksi synnyttämisen lukuun. Se on mitä suurimmassa määrin ja silmäänpistävimmin fallinen. Babylonialaisessa järjestelmässä seitsemäs päivä eli vaihe oli se kausi, jolloin ihminen ja eläimet luotiin. 2) Elohimit loivat naisen Adamin kylkiluusta.[148] Tämä tapahtumakehitys esiintyy myös G. Smithin kääntämissä Maagisissa teksteissä.

Seitsemän henkeä synnyttää naisen miehen kupeista,

selittää Sayce kirjassaan Hibbert Lectures.[149] Mysteeri naisesta, joka luotiin miehestä, toistuu jokaisen kansan uskonnossa ja kirjoituksissa, jotka olivat olemassa kauan ennen juutalaisia. Sen löytää Avestan katkelmista, egyptiläisestä Kuolleiden kirjasta ja lopuksi miespuolisesta Brahmâsta, joka erottaa itsestään naispuolisena itsenä Vâchin, jossa hän luo Virâjin. [z199]
3) Genesiksen ensimmäisen ja toisen luvun kaksi Aadamia olivat peräisin vääristellyistä eksoteerisista selostuksista, jotka tulevat kaldealaisilta ja egyptiläisiltä gnostikoilta. Ne on myöhemmin tarkistettu ja korjattu persialaisilla perimätiedoilla, joista useimmat ovat vanhoja arjalaisia allegorioita. Samoin kuin adam kadmon on seitsemäs luominen,[150] Aadam tomusta on kahdeksas. Purânoista löytää kahdeksannen, Anugraha-luomisen, joka oli myös egyptiläisillä gnostikoilla. Irenaeus valittaessaan kerettiläisistä sanoo gnostikoista:

Joskus he tahtovat, että hänet [ihminen] luotiin kuudentena päivänä ja joskus kahdeksantena.[151]

The Hebrew and Other Creations Fundamentally Explained -kirjan tekijä kirjoittaa:

Nämä kaksi ihmisen luomista kuudentena ja kahdeksantena päivänä koskivat aadamillista eli lihallista ihmistä ja henkistä ihmistä, jotka Paavali ja gnostikot tunsivat ensimmäisenä ja toisena Aadamina, maan ja taivaan ihmisenä. Irenaeus sanoo myös heidän väittävän, että Mooses sai alkunsa ogdoadista, joka tulee seitsemästä voimasta ja heidän äidistään Sofiasta (Egyptin vanha Kefa, joka on Elävä Sana Omboksessa).[152]

Sofia on myös Aditi seitsemine poikineen. Juutalaisia ”ilmoituksia” voitaisiin ruveta luettelemaan ja seuraamaan ad infinitum niiden alkulähteisiin asti, ellei tehtävä olisi tarpeeton, koska muut ovat tehneet niin paljon tuolla suunnalla – tehneet perusteellista työtä, kuten Gerald Massey, joka on tutkinut aihetta perin pohjin. Satoja teoksia, tutkielmia ja kirjoitelmia kirjoitetaan vuosittain Raamatun ”jumalallisen inspiraation” väitteen puolustamiseksi. Symbolinen ja arkeologinen tutkimus on silti tulossa totuuden – sen vuoksi esoteerisen opin – avuksi kumoten kaikki uskoon perustuvat väitteet ja murskaten ne savijalkaisina epäjumalankuvina. H. Grattan Guinness sanoo merkillisessä ja arvostetussa kirjassaan The Approaching End of the Age ratkaisevansa raamatullisen ajanlaskun mysteerit ja osoittavansa siten Jumalan selvän ilmestymisen ihmisille. Tämä kirjailija ajattelee mm. että:

[z200] On mahdotonta kieltää, että yksityiskohtaisen juutalaisen rituaalin seitsemäinen ajanlasku määrättiin jumalallisesti.[153]

Kymmenettuhannet ihmiset hyväksyvät yksinkertaisesti ja uskovat hartaasti tähän väitteeseen vain, koska he eivät tunne muiden kansojen raamattuja. Pienen kirjoitelman, Gerald Masseyn luennon kaksi sivua [154] kumoaa intomielisen Grattan Guinnessin 760 pienitekstisen sivun väitteet ja todisteet niin, etteivät ne koskaan enää pysty nousemaan esiin. Massey käsittelee lankeemusta ja sanoo:

Tässäkään kohtaa genesis ei ala alusta. Ennen alkuperäisen parin lankeemusta oli aikaisempi lankeemus. Siinä langenneiden lukumäärä oli seitsemän. Löydämme nuo seitsemän – kahdeksan äiti mukaan luettuna – Egyptistä, missä heitä kutsutaan ”veltoiksi lapsiksi”, jotka heitettiin ulos Am-Smenistä, kahdeksan Paratiisista. Samoin löydämme ne babylonialaisesta luomiskertomuksesta seitsemänä veljeksenä, jotka olivat seitsemän kuningasta, kuten Ilmestyskirjan seitsemän kuningasta. Ne ovat myös seitsemän ei-tuntevaa voimaa, joista tuli seitsemän kapinallista enkeliä, jotka aiheuttivat sodan taivaassa. Seitsemän Kronidae olivat seitsemän vartijaa, jotka alussa muodostettiin taivaan sisustassa. Holvitaivaan he laajensivat eli uursivat. Sen, mikä ei ollut näkyvä, he kohottivat ja sen, millä ei ollut ulostietä, he avasivat. Heidän luomistyönsä oli täsmälleen sama kuin Genesiksen elohimien luomistyö. Nämä ovat ne avaruuden seitsemän luonnonvoimaa, jotka jatkoivat seitsemänä ajanmerkitsijänä. Heistä sanotaan: ”Vartioiminen oli heidän tehtävänsä, mutta taivaan tähtien keskuudessa he eivät vartioineet”, ja heidän virheensä oli lankeemus. Henokin kirjassa samat taivaan seitsemän vartijaa ovat tähtiä, jotka rikkoivat Jumalan käskyä ennen kuin heidän aikansa tuli, sillä he eivät tulleet oikealla ajallaan. Sen vuoksi hän suuttui heille ja sitoi heidät heidän rikostensa päättymisvaiheeseen asti salaisuuden lopussa eli maailman suurena vuonna, ts. presessiovaiheessa, jolloin oli oleva kaiken ennalleen saattaminen ja uusi alku. Henok näkee seitsemän syöstyä tähtikuviota, jotka näyttävät seitsemältä välkehtivältä, kumoon syöstyltä vuorelta – Ilmestyskirjan seitsemältä vuorelta, joilla Babylonin portto istuu.[155]

Tähän on seitsemän avainta, kuten kaikkiin muihinkin allegorioihin Raamatussa ja pakanallisissa uskonnoissa. Samalla kun Massey [z201] on onnistunut keksimään avaimen ajanlaskun mysteereihin, John Bentley väittää teoksessaan Hindu Astronomy, että enkelien lankeemus eli sota taivaassa, kuten hindut ovat sen esittäneet, kuvaa vain ajanjaksoja koskevia laskelmia, ja hän osoittaa myös, että läntisten kansojen keskuudessa sama sota samoin seurauksin esiintyi jättiläisten sotana.
Sanalla sanoen hän tekee siitä astronomisen. Samoin tekee The Source of Measures -kirjan tekijä:

Taivaallinen piiri Maa mukaan luettuna jaettiin kahteentoista osastoon (astronomisesti) ja nämä osastot jaettiin sukupuoliin, herrojen eli aviomiesten ollessa vastaavasti niitä ohjaavia planeettoja. Tämän ollessa selvä suunnitelma todellinen korjauksen tarve aiheutti ajan mittaan, että erehdys ja sekaannus seurasivat osastoja, jotka joutuivat väärien planeettojen herruuteen. Laillisen avioliiton sijasta oli laitonta seurustelua, kuten planeettojen, ”elohimien poikien”, ja näiden osastojen, ”H-Adamin tyttärien” eli maan miehen tyttärien, välillä. Itse asiassa 1. Mooseksen kirjan kuudennen luvun 4. jae sisältää tämän tulkinnan tavallisen muodon, nimittäin: ”Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä odottamattomia syntymiä; kun elohimien pojat> yhtyivät H-Adamin tyttäriin, nämä synnyttivät heille irstauden jälkeläisiä” jne., ja osoittaa astronomisesti tämän sekaannuksen.[156]

Selittääkö mikään näistä arvostetuista selityksistä mitään muuta kuin mahdollisen nerokkaan allegorian ja taivaankappaleiden personoinnin, tekijöinä muinaiset mytologit ja papit? Perusteellisesti tutkittuina ne epäilemättä, sen sijaan että olisivat tieteellisiä ja ovelia yleisavaimia, selittäisivät paljon ja antaisivat siten yhden seitsemästä oikeasta avaimesta ratkaisten monia Raamatun pulmallisia kohtia, kuitenkaan avaamatta mitään kokonaan. Mutta ne osoittavat kuitenkin yhden asian – ettei Raamatun seitsemäinen ajanlasku eikä seitsenmuotoinen teogonia ja kaikkien asioiden kehitys ole jumalallista alkuperää. Sillä katsokaamme niitä lähteitä, joista Raamattu imi jumalallisen inspiraationsa tuon pyhän luvun seitsemän suhteen. Massey sanoo samassa luennossaan:

Ensimmäinen Mooseksen kirja ei kerro meille mitään näiden elohimien luonteesta. Heidät on virheellisesti kuvattu ”jumaliksi”, jotka ovat juutalaisen maailmansyntykertomuksen luojia ja itse vielä jäljellä ja istumassa, kun teatteri avautuu ja esirippu nousee. Se sanoo, että alussa elohimit loivat [z202] taivaan ja maan. Elohimeista on keskusteltu tuhansissa kirjoissa, mutta…ilman lopullista tulosta… Heitä on seitsemän joko luonnonvoimina, tähtikuvioiden jumalina tai planetaarisina jumalina…kuten aikaisempien aikojen pitrejä, patriarkkoja, manuja ja isiä. Kuitenkin gnostikot ja juutalainen kabbala ovat säilyttäneet selostuksen Genesiksen elohimeista. Tuon selostuksen avulla voimme samastaa heidät seitsemän alkuvoiman muihin muotoihin… Heidän nimensä ovat Jaldabaoth, Jao, Tsabaoth, Adonaios, Eloaios, Horaios ja Astafaios. Jaldabaoth merkitsee isien Herra Jumalaa, se on, isien, jotka edelsivät Isää. Siten nämä seitsemän ovat samoja kuin Intian seitsemän pitriä eli isää (Irenaeus, I, xxx, 5). Lisäksi juutalaisten elohimien nimi ja luonne olivat ennalta olemassa foinikialaisina jumaluuksina eli voimina. Sankhuniaton mainitsee heidät nimeltä ja kuvaa heitä Kronoksen eli ajan auttajina. Tässä vaiheessa elohimit ovat sitten taivaan ajanmerkitsijöitä! Foinikialaisessa mytologiassa elohimit ovat Sydikin [Melkisedekin] seitsemän poikaa, samoja kuin seitsemän kabiiria, jotka ovat Egyptissä Ptahin seitsemän poikaa ja Kuolleiden kirjassa Ra’n seitsemän henkeä…Amerikassa samoja kuin seitsemän Hohgatea…Assyriassa seitsemän Lumazia… Heitä on aina seitsemän…jotka kab – ts. kiertävät yhdessä, mistä tulee ”Kab-iri”. He ovat myös Assyrian Ili eli jumalia, joita oli seitsemän! He syntyivät ensin avaruuden äidistä,[157] ja sitten seitsemän kumppania siirtyi ajan piiriin Kronoksen auttajina eli miespuolisen vanhemman poikina.
Kuten Damaskios sanoo Alkuperiaatteissaan, tietäjät päättelivät, että avaruus ja aika olivat kaiken lähde, ja oltuaan ilmojen voimia jumalat ylennettiin ajanmerkitsijöiksi ihmisille. Seitsemän tähtikuviota jaettiin heille… Kun nämä seitsemän kiersivät sfäärin arkissa, heidät nimitettiin seitsemäksi purjehtijaksi, kumppaneiksi, risheiksi eli elohimeiksi. Ensimmäiset ”seitsemän tähteä” eivät ole planetaarisia. Ne ovat seitsemän tähtikuvion johtavia tähtiä, jotka kiersivät Suuren Karhun kanssa piirtämässä vuoden kehän.[158] Assyrialaiset kutsuivat näitä seitsemäksi lumaziksi eli lampaiksi kutsuttujen tähtilaumojen johtajiksi. Laskeutumisen eli kehityksen juutalaisella linjalla kabbalistit ja gnostikot – jotka ovat säilyttäneet salaisen viisauden eli gnosiksen, jonka johtolanka on ehdottoman välttämätön kaikelle mytologian ja teologian oikealle ymmärtämiselle – tunnistivat nämä elohimit… Oli kaksi tähtikuviota ja kummassakin seitsemän tähteä. Me kutsumme niitä Kahdeksi Karhuksi. Mutta Pikku Karhun seitsemää tähteä on kerran pidetty polaarisen lohikäärmeen seitsemänä päänä, jonka lohikäärmeen – seitsenpäisenä eläimenä – tapaamme akkadilaisissa hymneissä ja Ilmestyskirjassa.
Myyttinen lohikäärme sai alkunsa krokotiilista, joka on Egyptin lohikäärme… Nyt aivan erityisissä menoissa, [z203] sut-tyfonilaisissa, ensimmäinen jumala oli Sevekh [seitsenkertainen], jolla on krokotiilin pää, kuin myös käärme. Se on lohikäärme eli sen tähtikuvio oli lohikäärme… Egyptissä Suuri Karhu oli Tyfonin tähtikuvio eli Kefa, vanha genetrix, jota kutsuttiin Kierrosten Äidiksi. Lohikäärmeestä seitsemine päineen tuli hänen poikansa, Sevekh-Kronos eli Saturnus, nimeltään Elämän Lohikäärme. Toisin sanoen, tyypillinen käärme seitsemine päineen oli alussa naispuolinen ja sitten tyyppi jatkui miespuolisena hänen pojassaan Sevekhissä, seitsenkertaisessa käärmeessä, seitsenkertaisessa Ea’ssa…Iao Khnubiksessa ja muissa. Löydämme nämä kaksi Ilmestyskirjasta. Toinen on Babylonin portto, mysteerin äiti, suuri portto, joka istui seitsenpäisen punaisen eläimen päällä, joka on napapiirin punainen lohikäärme. Hän piti kädessään haureutensa likaisia asioita. Se tarkoittaa miehen ja naisen vertauskuvia, jotka egyptiläiset kuvasivat polaarisessa keskikohdassa, luomisen kohdussa, kuten osoitti tähtikuvio nimeltään Tyfonin Khepsh, vanha lohikäärme, ajan pohjoisessa syntymäpaikassa taivaassa. Nämä kaksi kiersivät taivaan napaa eli puuta, kuten sitä kutsuttiin, joka oli tähtiliikkeen keskustassa. Henokin kirjassa nämä kaksi tähtikuviota samastetaan Leviataniin ja Behemotiin = Bekhmutiin eli lohikäärmeeseen ja Hippopotamukseen = Suureen Karhuun, ja ne ovat se alkuperäinen pari, joka luotiin ensin Edenin puutarhassa. Siispä egyptiläinen ensimmäinen äiti, Kefa [eli Kepha], jonka nimi tarkoittaa ”mysteeriä”, oli juutalaisen Khavahin, meidän Eevamme perikuva. Sen vuoksi Aadam on sama kuin seitsemäinen Sevekh, aurinkolohikäärme, jossa valon ja pimeyden voimat yhdistyivät. Seitsenkertaista luontoa kuvattiin seitsemässä säteessä, joita kantoi gnostinen Iao-Khnubis, numero seitsemän jumala, joka on Sevekh nimeltään ja ensimmäisen isän muoto seitsemän päänä.[159]

Kaikki tämä antaa avaimen Genesiksen allegorian astronomiseen malliin, mutta se ei anna mitään muita avaimia seitsenkertaisen hieroglyfin sisältämään mysteeriin. Kyvykäs egyptologi osoittaa myös, että rabbiinisen ja gnostisen perimätiedon mukaan Aadam itse oli niiden seitsemän päällikkö, jotka laskeutuivat taivaasta, ja hän yhdistää nämä patriarkkoihin ollen siten samaa mieltä kuin esoteerinen oppi. Sillä mystisen vaihdoksen ja muinaisen jälleensyntymisen ja oikaisun mysteerin mukaan seitsemän rishiä ovat todellisuudessa samat kuin seitsemän prajâpatia, ihmiskunnan isää ja luojaa sekä myös samat kuin kumârat, Brahmân ensimmäiset pojat, jotka kieltäytyivät synnyttämästä ja lisääntymästä. Tämän ilmeisen vastakohtaisuuden selvittää taivaallisten ihmisten, dhyâni-chohanien, seitsenkertainen luonto – tehkää siitä nelinkertainen metafyysisten prinsiippien mukaan ja siitä tulee sama asia. [z204] Tämä luonto saadaan jakaantumaan ja hajaantumaan, ja kun ”ihmisten luojien” korkeampien prinsiippien (âtma-buddhi) sanotaan olevan seitsemän tähtikuvion henkiä, niiden keskimmäiset ja alemmat prinsiipit yhdistetään maahan ja niiden osoitetaan olevan

Ilman halua tai intohimoa, pyhän viisauden inspiroimia, vieraantuneita maailmankaikkeudesta ja haluttomia lisääntymään,[160]

jääden kumârisiksi (koskemattomiksi ja tahrattomiksi). Sen vuoksi heidän sanotaan kieltäytyneen luomasta. Tästä syystä heidät kirotaan ja tuomitaan olemaan syntyneitä ja jälleensyntyneitä ”aadameja” kuten seemiläiset sanoisivat.
Minun sallittaneen vielä lainata muutama rivi G. Masseyn luennosta, hänen pitkistä egyptologiaa ja muuta perimätietoa käsittelevistä tutkimuksistaan, sen osoittamiseksi, että seitsenjako oli kerran universaali oppi:

Aadam isänä seitsemän keskuudessa on sama kuin egyptiläinen Atum…jonka toinen nimi Adon on sama kuin heprealainen Adonai. Tällä tavoin Genesiksen toinen luominen heijastaa ja jatkaa myöhempää luomista myytissä, joka selittää sen. Aadamin lankeemus alempaan maailmaan johti siihen, että hänen olemuksensa sai maan päällä ihmisen muodon, jonka prosessin avulla taivaallisesta tuli maallinen. Se, mikä kuuluu astronomiseen allegoriaan, sai kirjallisen muodon ihmisen lankeemuksena eli sielun laskeutumisena aineeseen sekä enkelimäisen muuttumisena maalliseksi olennoksi… Se esiintyy [babylonialaisissa] teksteissä, kun Ea’n, ensimmäisen isän, sanotaan ”antaneen anteeksi salaliiton tehneille jumalille”, joiden ”pelastuksen vuoksi hän loi ihmiskunnan”. (Sayce, Hib. Lec., s. 140.)… Elohimit ovat siten egyptiläinen, akkadilainen, heprealainen ja foinikialainen muoto seitsemästä universaalista voimasta, jotka ovat seitsemän Egyptissä, Akkadissa, Babyloniassa, Persiassa, Intiassa, Britanniassa ja seitsemän gnostikkojen ja kabbalistien keskuudessa. He olivat seitsemän isää, jotka edelsivät Isää taivaassa, koska he olivat aikaisemmin kuin yksilöitynyt isyys maan päällä… Kun elohimit sanoivat: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, näköiseksemme”, niitä oli seitsemän, jotka edustivat seitsemää elementtiä, voimaa tai sielua, jotka ryhtyivät luomaan inhimillistä olentoa, joka syntyi ennen kuin luoja kuvattiin ihmisen muotoiseksi tai saattoi antaa inhimillisen muodon aadamilliselle ihmiselle. Ihminen luotiin ensin elohimien seitsenkertaiseksi kuvaksi seitsemine elementteineen, prinsiippeineen tai sieluineen,[161] ja sen vuoksi häntä ei ole voitu muodostaa [z205] ainoan Jumalan kuvaksi. Gnostikkojen seitsemän elohimia yrittivät tehdä ihmisen omaksi kuvakseen, mutta eivät onnistuneet siinä miehisen voiman puuttuessa.[162] Siten heidän luomistyönsä epäonnistui maan päällä ja taivaassa…koska heiltä itseltään puuttui isyyden sielu! Kun gnostikkojen Jaldabaoth,[163] seitsemän pää, huusi: ”Minä olen isä ja jumala”, hänen äitinsä Sofia [Akhamot] vastasi: ”Älä valehtele, Jaldabaoth, sillä ensimmäinen ihminen (Antropos, Antroposin poika)[164] on sinun yläpuolellasi.” Toisin sanoen, ihminen, joka oli nyt luotu isyyden kuvaksi, oli korkeampi kuin jumalat, jotka polveutuivat pelkästään äiti-vanhemmasta![165] Sillä, kuten oli ollut ensin maan päällä, siten oli myöhemmin taivaassa [salainen oppi opettaa päinvastoin], ja siten ensimmäisiä jumalia pidettiin sieluttomina, samoin kuin ihmisten ensimmäisiä rotuja… Gnostikot opettivat, että pahuuden henget, alemmat seitsemän, saivat alkunsa pelkästään suuresta äidistä, joka synnytti ilman isyyttä! Seitsemän rotua muodostettiin siten seitsenkertaisten elohimien kuvaksi. Tästä kuulemme joskus ennen Aadamia olleina ihmisrotuina, koska ne olivat aikaisemmin kuin isyys, joka yksilöityi vasta toisessa juutalaisessa luomisessa.[166]

Tämä osoittaa riittävän hyvin, miten salaisen opin kaiku – ihmisten kolmannesta ja neljännestä Rodusta, joita täydensi mânasaputrien, järjen eli viisauden poikien, inkarnaatio ihmiskuntaan – saavutti maapallon jokaisen kolkan. Kuitenkaan juutalaisilla, vaikka he lainasivat vanhemmilta kansoilta perustan, jolle rakensivat ilmestyksensä, ei koskaan ollut enempää kuin kolme seitsemästä avaimesta mielessään laatiessaan kansalliset allegoriansa – astronominen, numeerinen (metrologia) ja ennen kaikkea puhtaasti antropologinen tai paremminkin fysiologinen avain. Tämä johti kaikkein fallisimpaan uskontoon ja on nyt siirtynyt olennaiselta osaltaan kristilliseen teologiaan, kuten erään etevän egyptologin luennoista tehdyt pitkät lainaukset osoittavat. Hän pystyy tekemään sen tyhjäksi lukuun ottamatta astronomisia myyttejä ja fallismia, kuten hänen selostuksensa allegorioissa mainitusta ”isyydestä” antavat ymmärtää.

[z206] [b205-215]

LUKU 22

”ZOHARIN” LUOMINEN JA ELOHIM

Kuten jokainen juutalainen oppinut tietää, Genesiksen alkulause kuuluu:

Tämä rivi kuten kaikki muutkin heprealaiset kirjoitukset voidaan tulkita kahdella tunnetulla tavalla: toinen on eksoteerinen niin kuin oikeaoppiset Raamatun tulkitsijat (kristityt) käsittävät sen ja toinen kabbalistinen. Jälkimmäinen tulkitsemistapa voidaan lisäksi jakaa rabbiiniseen ja puhtaasti kabbalistiseen eli okkulttiseen menetelmään. Sanskritin kielen tavoin hepreassa ei eroteta sanoja vaan ne pannaan jatkumaan yhteen – varsinkin vanhassa menetelmässä. Esimerkiksi edellä oleva rivi jaettuna kuuluisi: ”B’rashit bara Elohim et hashamajim v’et h’arets.” Se voi kuulua myös seuraavalla tavalla: ”B’rash itbara Elohim et hashamajim v’et h’arets”, jolloin merkitys on täysin muuttunut. Jälkimmäinen tarkoittaa: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan”, kun taas edellinen sulkien pois ajatuksen alusta kuuluisi yksinkertaisesti: ”Aina olemassa olevasta olemuksesta [jumalallisesta] [tai kohdusta – myös pää – siitä] kaksinainen [tai androgyyninen] voima [jumalat] muodosti kaksinkertaisen taivaan”. Ylempi ja alempi taivas selittyy yleensä taivaaksi ja maaksi. Jälkimmäinen sana merkitsee esoteerisesti ”käyttöväline”, koska se antaa ajatuksen tyhjästä pallosta, jossa maailman ilmeneminen tapahtuu.
Okkulttisten symbolisten lukemissääntöjen mukaan, kuten on selvästi osoitettu vanhassa Sefer jetsirassa (kaldealaisessa Lukujen kirjassa [167] ), neljätoista alkukirjainta (eli ”B’rasitb’ raalaim”) riittää jo selittämään ”luomis”-teorian ilman lisäselvityksiä tai -määrittelyjä. Niiden jokainen kirjain on lause. Jos Dzyanin kirjan ”luomiskertomuksen” hieroglyfinen eli kuvin esitetty alkuversio asetettaisiin vierekkäin näiden kirjainten kanssa, foinikialaisten ja juutalaisten kirjainten alkuperä saataisiin pian selville. Koko teos selityksiä [z207] antaisi alkuperäisten okkulttisten symbolien tutkijalle vain tämän: härän pää ympyrässä, suora horisontaalinen ympyrä tai piiri, sitten toinen, jossa on kolme pistettä, kolmio, sitten svastika (eli jaina-risti), Näiden jälkeen tulee tasasivuinen kolmio ympyrän sisällä, seitsemän pienen härän päiden ollessa kolmessa rivissä, toinen toisen yläpuolella; musta täyteläinen piste (alku) ja sitten seitsemän viivaa tarkoittaen kaaosta eli vettä (naisellista).
Kaikki, jotka tuntevat heprealaisten kirjainten symbolisen ja numerologisen arvon, näkevät heti, että tämä hieroglyfi ja kirjaimet ”B’rasitb’ raalaim” merkitsevät samaa. ”Bet” on olinpaikka eli seutu, ”resh” on ympyrä tai pää, ”alef” on härkä (siittävän eli luovan voiman symboli)[168], ”shin” on piikki (300 eksoteerisesti – kolmikärki tai kolme yhdessä okkulttiselta merkitykseltään), ”jod” on täydellinen ykseys eli yksi, [169] ”tau” juuri tai perusta (sama kuin risti egyptiläisillä ja arjalaisilla), jälleen ”bet”, ”resh” ja ”alef”. Sitten ”alef eli seitsemän härkää seitsemään Alaimiin; härkäpiikki, ”lamed”, aktiivinen siittäminen; ”he” aukko eli ”kohtu”; ”jod” siittämiselin; ja ”mem” vesi eli kaaos, naisellinen voima lähellä miehistä, joka edeltää sitä.
Genesiksen alkulauseen tyydyttävin ja tieteellisin eksoteerinen tulkinta – johon koko kristillinen uskonto [z208] perusoppiensa kautta kallistuu sokeasti – on epäilemättä se, jonka J. Ralston Skinner esittää The Source of Measures -kirjan liitteessä [s. 179 eteenp]. Meidän on myönnettävä, että hän esittää erittäin selvästi ja tieteellisesti tämän Genesiksen ensimmäisen luvun ja lauseen numeerisen tulkinnan. Luvun 31 eli sanan ”El” (alef on yksi ja lamed 30) ja Raamatun muiden numeeristen symbolien avulla, verrattuna Egyptin suuren pyramidin mittoihin, hän osoittaa täydellisen samuuden sen mittojen – tuumien, kyynärien ja pohjapiirustuksen – ja Edenin puutarhan, Aadamin ja Eevan sekä patriarkkojen numeroarvojen välillä. Lyhyesti sanottuna tekijä osoittaa, että pyramidiin sisältyy arkkitehtonisesti koko Genesis, ja hän paljastaa sen symbolien ja kirjoitusmerkkien astronomiset ja jopa fysiologiset salaisuudet. Näyttää kuitenkin siltä, että hän ei saa mahtumaan niihin niiden sisältämiä psykokosmisia ja henkisiä mysteerejä. Tekijä ei ilmeisesti myöskään huomaa, että syytä tähän kaikkeen on etsittävä Intian muinaisista legendoista ja pantheoneista.[170] Tämän puuttuessa, mihin hänen suuri ja ihailtava työnsä johtaa hänet? Ei pitemmälle kuin huomaamaan, että Aadam, maa, ja Mooses eli Jehova ”ovat sama” – eli vertailevan okkulttisen symboliikan perusteisiin – ja että Genesiksen päivien ollessa ”kehiä”….joita heprealaiset esittivät neliöinä, kuudennen päivän työn tulos huipentuu hedelmöittävään prinsiippiin. Siten Raamattu saadaan tuottamaan fallismi ja pelkästään se.
Luettuna tässä valossa ja siten kuin lännen oppineet tulkitsevat sen hepreankielisiä tekstejä se ei voi koskaan antaa mitään korkeampaa kuin fallisia elementtejä, juuren ja kulmakiven kuolleen kirjaimen mukaisessa merkityksessä. Antropomorfismi ja ilmoitus kaivavat ylipääsemättömän kuilun aineellisen [z209] maailman ja äärimäisten henkisten totuuksien välille. Se, että luomista ei ole siten kuvattu esoteerisessa opissa, on helppo osoittaa. Roomalaiskatolilaiset esittävät tulkinnan, joka muistuttaa paljon enemmän todellista esoteerista merkitystä kuin protestanttien tulkinta. Sillä monet heidän pyhimyksensä ja tohtorinsa myöntävät, että taivaan ja maan, taivaankappaleiden jne. muodostaminen kuuluu ”läsnäolon seitsemän enkelin” työhön. Dionysios kutsuu ”rakentajia” ”Jumalan avustajiksi” ja Augustinus menee vielä pitemmälle ja pitää enkeleitä jumalallisen ajattelun omaavina ja kaiken luodun esityyppeinä, kuten hän sanoo.[171] Ja lopuksi, Tuomas Akvinolaisella on pitkä tieteellinen tutkielma aiheesta, jossa jumalaa kutsutaan ensimmäiseksi ja enkeleitä toiseksi kaikkien näkyvien seurausten syyksi. Muutamia dogmaattisia muotoeroja lukuun ottamatta ”enkelitohtori” tulee tässä hyvin lähelle gnostisia ajatuksia. Basileides puhuu enkelien alimmasta luokasta meidän aineellisen maailmamme rakentajina, ja Satornilos oli saabalaisten tavoin sitä mieltä, että seitsemän enkeliä, jotka ohjaavat planeettoja, ovat maailman todellisia luojia. Kabbalistimunkki Trithemius opetti De Secundis Deis -kirjoitelmassaan samoin.
Ikuinen kosmos, makrokosmos, jaetaan salaisessa opissa kuten ihminenkin, mikrokosmos, kolmeen prinsiippiin ja neljään käyttövälineeseen,[172] jotka yhdessä ovat seitsemän prinsiippiä. Kaldealaisessa eli juutalaisessa kabbalassa kosmos jaetaan seitsemään maailmaan: alkuperäinen, ymmärrettävä, taivaallinen, elementaarinen, vähempi (astraalinen), manala (kâma-loka eli Haades) ja maallinen (ihmisen). [z210] Kaldealaisessa järjestelmässä ”läsnäolon seitsemän enkeliä” eli sefirotit (kolmen korkeamman ollessa itse asiassa yksi ja myös kaiken yhteissumma) ilmenevät ymmärrettävässä eli toisessa maailmassa. Ne ovat myös itäisen opin ”rakentajia”, ja seitsemän planeettaenkeliä rakentaa seitsemän planeettaa ja meidän aurinkojärjestelmämme vasta kolmannessa, taivaallisessa maailmassa, planeettojen tullessa niiden näkyviksi ruumiiksi. Tästä johtuen – kuten on oikein esitetty – jos universumi kokonaisuutena muodostuu ikuisesta ainoasta substanssista eli olemuksesta, tuo ikuinen olemus, absoluuttinen jumaluus, ei rakenna sille muotoa. Sen tekevät ensimmäiset säteet, enkelit eli dhyâni-chohanit, jotka virtaavat ainoasta alkuaineesta, joka tullen kausittain valoksi ja pimeydeksi säilyy ikuisesti ydinprinsiipissään, ainoassa tuntemattomassa, silti olemassa olevassa todellisuudessa.
Oppinut länsimainen kabbalisti S. L. MacGregor Mathers, jonka järkeily ja johtopäätökset ovat sitäkin epäilyttävämmät, koska hän ei ole perehtynyt idän filosofiaan eikä tunne sen salaisia opetuksia, kirjoittaa Genesiksen ensimmäisestä säkeestä julkaisemattomassa kirjoitelmassaan:

Berashit Bara Elohim – ”Alussa elohimit loivat!” Keitä ovat nämä Genesiksen elohimit? Va-Jivra Elohim At Ha-Adam Be-Tsalmo, Be-Tselem Elohim Bara Oto, Zakhar V’nekebah Bara Otam – ”Ja elohimit loivat Aadamin omaksi kuvakseen, elohimien kuvaksi he loivat heidät, mieheksi ja naiseksi loivat he heidät!” Keitä ovat he, elohimit? Raamatun tavallinen englantilainen [ja suomalainen] versio kääntää sanan Elohim Jumalaksi: se kääntää monikollisen sanan yksiköllisellä sanalla. Ainoa puolustus, joka tämän puolesta on esitetty, on se jotenkin ontuva selitys, että sana on varmasti monikollinen, mutta sitä ei ole tarkoitus käyttää monikollisessa merkityksessä; että se on ”monikko, jolla osoitetaan ylhäisyyttä”. Mutta tämä on vain oletus, jonka arvoa voidaan syystä arvioida Genesiksen 1:26 avulla, joka kohta on käännetty oikeaoppisessa Raamatun käännöksessä näin: ”Jumala [Elohim] sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.’” Tässä myönnetään selvästi se, että ”Elohim” ei ole ”monikkoa käyttävä ylhäisyys” vaan monikollinen sana merkiten enemmän kuin yksi olento.[173]
[z211] Mikä on sitten Elohimin oikea käännös ja kehen se viittaa? Elohim ei ole vain monikollinen vaan naisellinen monikollinen sana! Ja Raamatun kääntäjät ovat kuitenkin kääntäneet sen maskuliinisella yksiköllisellä sanalla! Elohim on monikkomuoto feminiinisestä sanasta El-h, sillä loppukirjain -h merkitsee sukua. Sen sijaan, että se muodostaisi monikkomuodon päätteellä -ot, sillä on tavallinen maskuliininen monikkopääte, joka on -im.
Vaikka useimmissa tapauksissa sanat, jotka ovat molempaa sukua, saavat päätteen, joka kuuluu niille vastaavasti, on kuitenkin monia maskuliinisukuisia sanoja, jotka saavat monikkomuodon päätteellä -ot, yhtä hyvin kuin feminiinisukuisia, jotka saavat muodon päätteellä -im, kun taas jotkut kumpaakin sukua olevat substantiivit saavat vuorotellen kummatkin päätteet. On kuitenkin huomattava, että monikon pääte ei vaikuta sen sukuun, joka pysyy samana kuin yksikössä…
Löytääksemme tähän elohim-sanaan kätkeytyvän symboliikan todellisen merkityksen meidän on tutkittava juutalaista esoteerista oppia, vähän tunnettua ja vielä vähemmän ymmärrettyä kabbalaa. Huomaamme, että tämä sana edustaa kahta yhdistynyttä, maskuliinista ja feminiinistä voimaa, samanveroista ja yhtä ikuista, yhdistyneenä ikuiseen liittoon universumin ylläpitämiseksi – luonnon suurta isää ja äitiä, luonnon, johon ikuinen yksi mukautuu ennen kuin universumi voi olla olemassa. Sillä kabbalan opetus on se, että ennen kuin jumaluus mukautui siten – ts. miehenä ja naisena – universumin maailmat eivät voineet olla olemassa; tai Genesiksen sanoin, että ”maa oli muodoton ja tyhjä”. Siten elohimien mukautuminen on silloin muodottomuuden, tyhjyyden ja pimeyden loppu, sillä vasta tuon mukautumisen jälkeen voi Ruah Elohim – ”elohimien henki” – värähdellä vesien päällä. Mutta tämä on vain pieni osa sitä tietoa, jonka vihitty voi saada kabbalasta Elohim-sanan suhteen.

Tässä on kiinnitettävä huomiota sekaannukseen – ellei vielä pahempaan – joka vallitsee kabbalan läntisissä tulkinnoissa. Ikuisen yhden sanotaan mukautuvan kahdeksi: luonnon suureksi isäksi ja äidiksi. Ensiksikin on kauhistuttavan antropomorfista käyttää sukupuolista eroa merkitseviä sanoja Yhden varhaisimpiin ja ensimmäisiin erilaistumiin. [z212] Ja on vielä virheellisempää samastaa nuo ensimmäiset erilaistumiset – intialaisen filosofian purusha ja prakriti – elohimeihin, tässä puhuttuihin luoviin voimiin, ja lukea täynnä surua, tuskaa ja syntiä olevan näkyvän maailman muodostaminen ja rakentaminen noiden (meidän ymmärryksellemme) käsittämättömien abstraktioiden syyksi. Todellakin tässä puhuttu ”elohimien luomistyö” on vain paljon myöhempää ”luomista”, ja elohimit sen sijaan että olisivat luonnon korkeita tai edes ylennettyjä voimia ovat vain alempia enkeleitä. Näin opettivat gnostikot, jotka olivat paljon filosofisempia kuin mitkään kristilliset kirkot. He opettivat, että maailman epätäydellisyys johtui sen arkkitehtien eli rakentajien epätäydellisyydestä – epätäydellisistä ja sen vuoksi alemmista enkeleistä. Heprealaisten elohimit vastaavat hindujen prajâpateja, ja muualla purânoiden esoteerisissa tulkinnoissa osoitetaan, että prajâpatit olivat vain ihmisen aineellisen ja astraalisen muodon muodostajia; että he eivät voineet antaa hänelle järkeä ja siksi he symbolikielellä sanottuna ”epäonnistuivat ihmisen luomisessa”. Mutta emme turhaan toista sitä, minkä lukija voi löytää muualta tästä teoksesta. Hänen tarvitsee kiinnittää huomiota vain siihen, että ”luominen” tässä kohtaa ei ole alkuperäistä luomista, eivätkä elohimit ole ”Jumala” eivätkä edes korkeampia planeettahenkiä vaan tämän näkyvän fyysisen planeetan ja ihmisen aineellisen kehon eli kotelon arkkitehtejä.

Kabbalan perusoppi on se, että jumaluuden asteittaista kehittymistä negatiivisesta positiiviseksi olennoksi symboloi 10-järjestelmän kymmenen numeron asteittainen kehittyminen nollasta ykseyden kautta moninaisuuteen. Tämä on oppi sefiroteista eli emanaatioista.
Sillä sisäinen ja salainen negatiivinen muoto keskittyy keskukseen, joka on alkuperäinen ykseys. Mutta ykseys on yksi ja jakamaton; sitä ei voi lisätä kertolaskulla eikä vähentää jakolaskulla, sillä 1 x 1 = 1 eikä enempää; ja 1 : 1 = 1 eikä vähempää. Ja juuri ykseyden eli monadin muuttumattomuus tekee siitä yhden ja muuttumattoman jumaluuden sopivan mallin. Se vastaa siten kristillistä käsitettä Isä Jumala, sillä kuten ykseys on muiden numerojen vanhempi, samoin jumaluus on kaiken isä.

Itämainen filosofinen ajattelu ei koskaan lankeaisi virheeseen, jonka näiden sanojen sivumerkitys sisältää. Heidän ”Yhtä ainoaa ja muuttumatonta” – Parabrahmania – absoluuttista kaikkeutta ja Yhtä ei voida käsittää olevaksi missään suhteessa [z213] rajalliseen ja ehdolliseen, ja sen vuoksi itämaalaiset eivät koskaan käyttäisi tällaisia sanoja, jotka varsinaiselta olemukseltaan sisältävät tuollaisen suhteen. Erottavatko he sitten ehdottomasti ihmisen jumalasta? Päinvastoin. He tuntevat lähempää yhteyttä kuin länsimaalainen on tuntenut kutsuessaan jumalaa ”Kaiken Isäksi”, sillä he tietävät, että kuolemattomalta olemukseltaan ihminen itse on muuttumaton, ilman toista oleva Yksi.

Mutta olemme juuri sanoneet, että ykseys on yksi ja muuttumaton huolimatta kertomisesta ja jakamisesta. Miten sitten kaksi, duadi, muodostuu? Heijastuksen avulla. Sillä päinvastoin kuin nolla ykseys on osittain määriteltävissä – ts. positiivisessa puolessaan. Määrittely luo Eikonin eli Eidolonin itsestään, joka yhdessä itsensä kanssa muodostaa duadin. Siten numero kaksi vastaa jossain määrin kristillistä käsitystä pojasta toisena henkilönä. Ja kun monadi värähtelee ja peräytyy ensimmäisen ajatuksen pimeyteen, niin duadi on jäljellä sen sijaisena ja edustajana, ja siten positiivisen duadin kanssa samanarvoisena on kolmiyhteinen ajatus, numero 3, samanarvoinen ja yhtä ikuinen duadin kanssa ykseyden helmassa, kuitenkin ikään kuin edeten siitä numeerisena sarjana.

Tämä selitys näyttäisi merkitsevän, että Mathers on selvillä siitä, ettei tämä ”luominen” ole todellinen jumalallinen eli alkuperäinen luominen, koska monadi – meidän objektiivisuuden tasomme ensimmäinen ilmennys – ”peräytyy alkuperäisen ajatuksen pimeyteen”, ts. ensimmäisen jumalallisen luomisen subjektiivisuuteen.

Ja tämä vastaa myös osittain kristityn ajatusta pyhästä hengestä sekä siitä, miten kaikki kolme muodostavat kolminaisuuden ykseydessä. Tämä selittää myös geometrisen tosiasian kolmesta suorasta viivasta, mikä on pienin määrä, joka voi tehdä suoraviivaisen tasokuvion samalla kun kaksi ei voi koskaan ympäröidä tilaa ollen voimaton ja vaikutukseton siksi, kunnes numero kolme täydentää sen. Kabbalistit kutsuvat näitä kymmenjärjestelmän kolmea ensimmäistä numeroa nimillä Keter, kruunu, Hokhma, viisaus ja Bina, ymmärrys. Lisäksi he yhdistävät niihin nämä jumalalliset nimet: ykseyteen Ehejeh, ”Minä olen”; kaksinaisuuteen Jah; ja kolminaisuuteen Elohim. Erityisesti he kutsuvat duadia, kaksinaisuutta sanalla Abba, isä, ja kolminaisuutta sanalla Aima, äiti, joiden ikuista yhtymää kuvaa sana Elohim.
Kabbalan tutkijaa ihmetyttää kuitenkin erityisesti se tahallinen itsepintaisuus, millä Raamatun kääntäjät ovat sitkeästi työntäneet näkyvistä jumaluuden naisellisen muodon ja salanneet jokaisen viitteen siihen. Kuten olemme juuri huomanneet, he ovat kääntäneet feminiinisen monikon Elohim maskuliinisella yksiköllä Jumala. Mutta he ovat tehneet enemmän kuin tämän: he ovat huolellisesti salanneet sen seikan, että sana Ruah – ”henki” – on naisellinen ja että [z214] Uuden testamentin Pyhä Henki on vastaavasti naisellinen voima. Kuinka moni kristitty on tietoinen siitä tosiasiasta, että Luukkaan evankeliumin (1:35) inkarnaatioselostuksessa mainitaan kaksi jumalallista voimaa? ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi ja Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.” Pyhä henki (naisellinen voima) laskeutuu ja Korkeimman voima (miehinen voima) yhtyy siihen. ”Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan – elohimien nimittäin, koska nämä kaksi voimaa laskeutuvat – Pojaksi.” Sefer jetsirassa eli Luomisen kirjassa sanotaan:
”Yksi on Hän, Ruah Elohim Hajim – (elävien elohimien henki)… Ääni, Henki, Sana; ja tämä on Hän [fem.], Pyhän Hengen Henki.” Tässä huomaamme jälleen sen läheisen yhteyden, joka vallitsee Pyhän Hengen ja elohimien välillä. Lisäksi löydämme edempää Muovaamisen kirjasta – joka on, muistutettakoon, eräs vanhimmista kabbalistisista kirjoista ja jonka tekijänä pidetään patriarkka Abrahamia – ensinnäkin ajatuksen feminiinisestä kolminaisuudesta, josta seuraa maskuliininen kolminaisuus eli kuten tekstissä sanotaan: ”Kolme äitiä, mistä seuraa kolme isää.” Ja kuitenkin tämä kaksinainen triadi muodostaa ikään kuin vain yhden täydellisen kolminaisuuden. Edelleen on huomattava, että toinen ja kolmas sefirot (viisaus ja ymmärrys) erotetaan kummatkin feminiinisistä nimistä Hokhma ja Bina siitä huolimatta, että edellisen syyksi luetaan paremminkin maskuliininen ajatus ja jälkimmäisen syyksi feminiini eli nimet Abba ja Aima (eli isä ja äiti). Tätä Aimaa (suurta äitiä) kuvataan loistavasti Ilmestyskirjan kahdennessatoista luvussa, joka kirja on epäilemättä eräs Raamatun kabbalistisimmista kirjoista. Itse asiassa sen merkitys on ilman kabbalististista avainta täysin käsittämätön.
Kuten ei kreikkalaisissa aakkosissa, ei heprealaisissakaan aakkosissa ole mitään erillisiä numeromerkkejä, ja sen vuoksi jokaisella kirjaimella on tietty siihen liittyvä numeroarvonsa. Tästä seikasta seuraa se tärkeä tosiasia, että jokainen heprean sana muodostaa numeron ja jokainen numero sanan. Tähän viittaa Johanneksen ilmestyksen (13:18) mainitsema ”pedon luku”. Numeroarvoltaan yhtä suurilla kabbalan sanoilla oletetaan olevan tietty selittävä yhteys toisiinsa. Tämä muodostaa opin gematriasta, joka on kabbalan kirjainmystiikan ensimmäinen laji. Lisäksi jokaisella heprean aakkosten kirjaimella oli kabbalaan perehtyneille tietty hieroglyfinen arvo ja merkitys, joka oikein määrättynä antoi jokaiselle sanalle mystisen lauseen arvon. Tämä taas vaihteli sen mukaan miten kirjaimet keskenään sijaitsevat suhteessa toisiinsa. Näiden erilaisten kabbalististen näkökohtien perusteella voimme nyt tarkastella sanaa Elohim.
Vasta silloin voimme jakaa sanan kahdeksi sanaksi, jotka merkitsevät ”vesien feminiininen jumaluus”. Verratkaa kreikkalaiseen Afroditeen: ”nousi meren vaahdosta”. Se voidaan vielä jakaa: ”mahtava meren tähti” eli ”mahtava, joka vuodatti hengen vesien päälle”. Yhdistämällä kirjaimet saamme myös ”Jahin äänetön voima”. Ja vielä, ”Jumalani, universumin muodostaja”, [z215] sillä Mah on salainen kabbalistinen nimi, joka viittaa muovaamisen ajatukseen. Saamme myös ”Kuka on Jumalani”. Lisäksi ”Jahin äiti”.
Yhteensä numerot tekevät 1 + 30 + 5 + 10 + 40 = 86 = ”voimakas kuumuus” eli ”tulen voima”. Jos laskemme yhteen kolme keskikirjainta, saamme 45, ja ensimmäinen sekä viimeinen kirjain antavat 41, josta tulee siten ”muovaamisen äiti”. Lopuksi huomaamme kaksi jumalallista nimeä ”El” ja ”Jah” yhdessä m-kirjaimen kanssa, joka merkitsee ”vesi”, sillä mem, tämän kirjaimen nimi, tarkoittaa ”vettä”.
Jos jaamme sen kirjaimiin, jotka muodostavat sen, ja tarkastelemme niitä hieroglyfisinä merkkeinä, saamme:
”Tahto täydellistyi uhrauksen avulla edeten yhtämittaisen muodonmuutoksen kautta inspiraation avulla.”

Muutamat edellä olevat kappaleet, joissa analysoidaan sanaa Elohim kabbalistisesti, osoittavat kyllin vakuuttavasti, ettei Elohim ole yksi eikä kaksi eikä edes kolminaisuus vaan sotajoukko – luovien voimien armeija.
Kristillinen kirkko tehdessään Jehovasta – joka on yksi näistä elohimeista – ainoan korkeimman Jumalan on aiheuttanut toivottoman epäjärjestyksen taivaalliseen hierarkiaan huolimatta niistä teoksista, joita Tuomas Akvinolainen ja hänen koulunsa on kirjoittanut aiheesta. Ainoa selitys, joka on löydettävissä kaikista heidän tutkielmistaan, jotka käsittelevät Raamatussa mainittujen taivaallisten olentojen lukemattomien luokkien – arkkienkelit, kolmannen asteen enkeliolennot, serafit, kerubit, sanansaattajat jne. – luontoa ja olemusta, on se, että ”enkelijoukko on Jumalan sotaväki”. Ne ovat jumalolentoja, kun taas hän on Luoja Jumala. Mutta niiden todellisista tehtävistä – niiden todellisesta paikasta luonnon tasapainossa – ei sanota sanaakaan. Ne ovat

…loistavammat kuin tuli, nopeammat kuin tuuli ja ne elävät rakkaudessa ja harmoniassa valaisten keskenään toinen toistaan, eläen leivästä ja mystisestä juomasta – [ehtoollisen viini ja vesi?] – ympäröiden tulivirran tavoin Karitsan istuimen ja verhoten kasvonsa siivillään. Tämän rakkauden ja loiston valtaistuimen ne jättävät vain siirtääkseen jumalallisen vaikutuksen tähtiin, maahan, valtakuntiin, kaikille Jumalan pojille, heidän veljilleen ja oppilailleen, lyhyesti sanottuna, kaikille luoduille… Mitä niiden lukumäärään tulee, se on taivaan suuren armeijan (Sabaot) suuruinen, lukuisampi kuin tähdet… Teologia…osoittaa meille, että ”nämä järjelliset valonlähteet” muodostavat kukin luokan ja että niiden luontoon sisältyy sellainen tai toinen luonnon osa. Ne täyttävät suunnattoman suuren vaikkakin rajatun alueen, vaikka ne ovat ruumiittomia, ja ne ovat määrätyissä rajoissa…nopeampia kuin valo tai ukkonen. Ne käyttävät vapaasti kaikkia luonnon elementtejä, milloin vain aiheuttaen selittämättömiä kangastuksia [illuusioita?], vuorotellen objektiivisia ja subjektiivisia, puhuen ihmisille [z216] yhdellä kertaa selväsanaista kieltä ja toisella kertaa puhtaasti henkistä kieltä.[174]

Saamme tietää edempänä samassa kirjassa, että Genesiksen 2. luvun 1. jae viittaa juuri näihin enkeleihin ja heidän sotajoukkoihinsa: Igitur perfecti sunt coeli et terra et omnis ornatus eorum; [175] ja että Versio vulgata on peruuttamattomasti korvannut heprean sanan ”tsaba” (sotajoukko) sanalla ”ornamentti”. Munk osoittaa korvaavan sanan virheellisyyden ja yhdyssanan ”Tsabaot-Elohim” johtamisen sanasta tsaba. De Mirville sanoo Cornelius à Lapiden, ”Raamatun kommentaattoreista etevimmän”, lisäksi osoittavan meille, että sen todellinen merkitys oli juuri sellainen. Nuo enkelit ovat tähtiä.
Kaikki tämä opettaa kuitenkin meille kovin vähän tämän taivaallisen armeijan todellisista toiminnoista eikä mitään sen paikasta kehityksessä eikä sen suhteesta maailmaan, jossa elämme. Sillä saadaksemme vastauksen kysymykseen ”keitä todelliset luojat ovat” meidän on tutkittava esoteerista oppia, koska vain sieltä voidaan löytää avain, joka tekee ymmärrettäväksi erilaisten maailmanuskontojen teogoniat.
Sieltä selviää, että kosmoksen kuten koko näkyvän luonnonkin – ellei henkien kaikkien näkymättömien sotajoukkojen, joita ei ole vielä vedetty ”pakolliseen kiertokulkuun” eli kehitykseen – todellinen luoja on ”Herra –Jumalat” eli ”toimiva sotajoukko”, kollektiivisesti ottaen ”armeija”, ”yksi monessa”.
Yksi on ääretön, loputon. Se ei voi luoda, sillä se ei voi olla yhteydessä rajalliseen ja ehdonalaiseen. Jos sen kaiken, minkä näemme loistavasta Auringosta ja planeetoista heinänkorteen ja pölyhiukkaseen, olisi luonut absoluuttinen täydellisyys ja se olisi edes sen ensimmäisen energian suoranaista työtä, joka seurasi siitä,[176] silloin kaikki sellainen aikaansaannos [z217] olisi ollut täydellistä, ikuista ja ehdotonta, kuten sen tekijäkin. Miljoonat ja taas miljoonat luonnosta löydetyt epätäydelliset aikaansaannokset todistavat selvästi, että ne ovat rajallisten ehdonalaisten olentojen – vaikka viimeksi mainitut olivat ja ovat dhyâni-chohaneja, arkkienkeleitä tai minkä nimisiä tahansa – tuotteita. Lyhyesti sanottuna, nämä epätäydelliset aikaansaannokset ovat kehityksen keskeneräisiä tuotteita tapahtuen epätäydellisten jumalien johdolla. Sekä Zohar että salainen oppi vakuuttavat tätä. Se puhuu ”Ikiaikaisen”, ”Pyhän Iäkkään”, auttajista ja kutsuu niitä ofaneimiksi eli taivaankappaleiden eläviksi pyöriksi, jotka ottavat osaa universumin luomistyöhön.
Siten ei ainoa ehdoton ”prinsiippi” eikä edes sen heijastus luo, vaan ainoastaan ”seitsemän jumalaa”, jotka muodostavat universumin ikuisesta aineesta, jonka ainoan todellisuuden heijastus siihen herättää objektiiviseen elämään.
Luoja on ne – ”jumaljoukot” – joita salainen oppi kutsuu dhyâni-chohaneiksi, hindut prajâpateiksi, länsimaiset kabbalistit sefiroteiksi ja buddhalaiset devoiksi. Ne ovat persoonattomia, koska ne ovat sokeita voimia. Ne ovat zoroasterilaisten amshâspendeja, ja samalla kun kristittyjen mystikkojen ”Luoja” on ”Jumalan jumalat”, dogmaattisen kirkonmiehen ”Luoja” on ”Jumalien Jumala”, ”Herrojen Herra” jne. ”Jehovah” on vain Jumala, joka on suurempi kuin kaikki jumalat Israelin silmissä.

[Israelin] Herra on suuri, minä tiedän sen, meidän Herramme on suurempi kuin mikään muu jumala.[177]

[z218] Ja vielä:

Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat, mutta Herra on taivaiden luoja.[178]

Egyptin Neteru, jonka sanan Champollion on kääntänyt ”muut jumalat”, ovat Raamatun kirjoittajien elohimeja, joiden taakse kätkeytyy yksi ainoa jumala käsitettynä hänen erilaisiksi voimikseen.[179] Tämä yksi ei ole Parabrahman vaan ilmenemätön logos, demiurgi, todellinen luoja eli muodostaja, joka seuraa häntä, tarkoittaen demiurgia kollektiivisesti ottaen. Lisäksi tämä suuri egyptologi sanoo:

Huomaamme Egyptin kätkevän, niin sanoaksemme, jumalien Jumalan niiden olentojen taakse, joilla se ympäröi hänet. Se antaa suurille jumalilleen etusijan ennen yhtä ainutta jumaluutta niin, että tuon Jumalan ominaisuuksista tulee niiden ominaisuudet. Nuo suuret jumalat julistautuvat luomattomiksi… Neith on ”se mikä on”, kuten Jehova.[180] Thoth on itseluotu [181] ilman, että hänet on synnytetty jne. Juutalaisuuden mitätöidessä nuo voimat suuren Jumalansa edessä nämä emanaatiot lakkaavat yksinkertaisesti olemasta voimia, kuten Filonin arkkienkelit, kuten kabbalan sefirotit, kuten gnostikkojen ogdoadit – ne sulautuvat yhteen ja muuttuvat itse jumalaksi.[182]

Jehova on siten, kuten kabbala opettaa, parhaassa tapauksessa vain ”taivaallinen ihminen”, adam kadmon, jota itseluotu henki, logos, käyttää vaunuina, kulkuneuvona Hänen laskeutuessaan ilmentyäkseen ilmiömaailmassa.
Sellaisia ovat muinaisen viisauden opetukset, eikä niitä voi hylätä edes oikeaoppinen kristitty, jos hän on oman pyhän Raamattunsa vakava ja avoin tutkija. Sillä jos hän lukee huolellisesti Paavalin kirjeitä, hän huomaa, että ”pakanoiden apostoli” omaksuu täysin salaisen opin ja kabbalan. Gnosis, jonka hän tuntuu tuomitsevan, on hänelle samoin kuin Platonillekin korkeinta tietoa [z219] totuudesta ja yhdestä ainoasta Olennosta.[183] Sillä Paavali tuomitsee, ei oikean, vaan väärän gnosiksen ja sen vääristelyt: miten hän muuten saattoi käyttää platonikon ilmaisutapaa pur sang? Kreikkalaisen filosofin ajatukset ja tyypit (Archai); Pythagoraan intelligenssit; panteistien aionit ja emanaatiot; logos eli sana, näiden intelligenssien pää; Sofia eli viisaus; demiurgit, maailmanrakentajat Isän johdossa, ilmenemätön logos, josta Hän emanoituu; Ain Suf, äärettömyyden tuntematon; enkelien kaudet; seitsemän henkeä, jotka ovat kaikkien vanhempien kosmogonioiden seitsemän edustajia – kaikki ovat löydettävissä hänen kirjoituksistaan, jotka kirkko on tunnustanut kanonisiksi ja jumalallisesti inspiroiduiksi. Sieltä voidaan myös tunnistaa Ahrimanin, tämän meidän maailmamme johtajan, syvyydet, ”tämän maailman Jumala”; intelligenssien Pleroma; ilman haltijat; enkeliluokat, kabbalistinen Metatron. Ne voidaan helposti tunnistaa roomalaiskatolisten kirjoittajien teksteistä, kun ne luetaan kreikan- ja latinankielisistä alkuperäisteksteistä, englannin kielen antaessa vain kehnon ajatuksen niiden todellisesta sisällöstä.

[z220] [b216-219]

LUKU 23

MITÄ OKKULTISTEILLA JA KABBALISTEILLA ON SANOTTAVANAAN

Roomalaiskatoliset kirjailijat vetoavat usein Zohariin, salaisen viisauden ja mysteerien suunnattomaan aarreaittaan. Erittäin oppinut rabbi, nyttemmin ritari Drach, käännyttyään roomalaiskatolilaisuuteen ja ollen suuri heprean kielen tuntija katsoi sopivaksi seurata Pico de Mirandolaa ja John Reuchlinia ja vakuuttaa uusille uskonveljilleen, että Zohariin sisältyi melko läheisesti kaikki katolilaisuuden uskonkappaleet. Meidän tehtävämme ei ole osoittaa tässä, missä määrin hän on onnistunut tai epäonnistunut. Otamme vain yhden esimerkin hänen selityksistään ja varustamme sen seuraavin esipuhein.
Kuten on jo osoitettu, Zohar ei ole heprealaisen ajattelun aito tuote. Se on idän vanhimpien oppien aarreaitta ja tiivistelmä, joka periytyi ensin suullisesti ja kirjoitettiin sitten muistiin itsenäisiksi kirjoitelmiksi Babylonian vankeuden aikana. Rabbi Shim’on ben Johai kokosi sen lopulta yhteen kristillisen ajanlaskun alkupuolella. Samoin kuin Mooseksen kosmogonia syntyi uuteen muotoon Mesopotamian maissa, oli Zohar välittäjä, johon koottiin säteet universaalin viisauden valosta. Vaikka sen ja kristillisten opetusten väliltä löydettäisiinkin yhtäläisyyksiä, Zoharin kokoojilla ei kuitenkaan ollut koskaan Kristusta mielessään. Jos asia olisi toisin, niin maailmassa ei olisi yhtään ainutta Mooseksen lain juutalaista jäljellä tällä hetkellä. Jos taas hyväksyy sananmukaisesti sen, mitä Zohar sanoo, silloin kaikki uskonnot Auringon alla saisivat vahvistusta sen symboleista ja allegorisista sanonnoista. Näin on yksinkertaisesti siitä syystä, että tuo teos on alkuperäisten totuuksien kaiku, ja jokainen uskontunnustus perustuu johonkin niistä, Zoharin ollessa vain salaisen opin verho. Tämä on niin ilmeistä, että meidän on vain viitattava sanottuun ex-rabbiin, ritari Drachiin, todistaaksemme asian.
Zoharin kolmannessa osassa, fol. 87 (sarake 346), käsitellään Aurinkoa johtavaa henkeä, sen johtajaa, ja selitetään, ettei siinä tarkoiteta itse Aurinkoa vaan siinä olevaa henkeä. Drach yrittää kovasti osoittaa, että Auringolla eli auringonhengellä tarkoitettiin Kristusta. Tuon kohdan kommentissaan, joka viittaa auringonhenkeen ”tuona kivenä, jonka rakentajat hylkäsivät” [Ps. 118:22], hän väittää jyrkästi, että tämä

[z221] aurinkokivi (pierre soleil) on sama kuin Kristus, joka oli tuo kivi,

ja sen vuoksi

Aurinko on epäilemättä (sans contredit) jumaluuden toinen hypostaasi [184] eli Kristus.

Jos tämä on totta, silloin vedalaiset tai esivedalaiset arjalaiset, kaldealaiset ja egyptiläiset, kuten kaikki okkultistitkin, menneet, nykyiset ja tulevat, juutalaiset mukaan lukien, ovat olleet kristittyjä ikuisista ajoista alkaen. Ellei asia ole näin, silloin nykyinen kirkollinen kristinusko on puhdasta ja pelkkää pakanuutta eksoteerisesti sekä transsendentaalista ja käytännön magiaa eli okkultismia esoteerisesti. Sillä tällä ”kivellä” on moninainen merkitys, kaksinainen olemassaolo välimuotoineen, säännöllinen edistyminen ja taantuminen. Se on todellinen ”mysteeri”.
Okkultistit ovat täysin valmiit yhtymään Khrysostomoksen mielipiteeseen, että vääräuskoiset – mieluummin vihkimättömät –

Ollen auringonvalon sokaisemia kadottavat väärää aurinkoa katsellessaan näkyvistään todellisen Auringon.[185]

Mutta jos tuo pyhimys ja hänen mukanaan heprean kielen tuntija Drach sattuivat huomaamaan Zoharin ja kabbalan Auringossa ”toisen hypostaasin”, se ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikkien muiden pitäisi sokaistua niistä. Auringon mysteeri on ehkä suurin kaikista okkultismin lukemattomista mysteereistä. Se on todellinen Gordionin solmu, mutta sellainen solmu, jota ei voi avata skolastisen kasuistiikan kaksiteräisellä miekalla. Se on todellinen deo dignus vindice nodus, ja sen voivat avata vain jumalat. Tämän merkitys on selvä, ja jokainen kabbalisti ymmärtää sen. Pythagoras ei sanonut näkyvästä Auringosta: Contra solem ne loquaris.[186] Sillä tarkoitettiin ”vihkimyksen Aurinkoa” kolminaisessa muodossaan – joista kaksi on ”päiväaurinko” ja ”yöaurinko”.
Ellei fyysisen valonlähteen takana ollut mitään mysteeriä, [z222] jonka ihmiset aistivat vaistomaisesti, miksi sitten jokainen kansa alkukantaisista ihmisistä tämän päivän parsilaisiin olisi kääntynyt Aurinkoa kohti rukouksen aikana? Aurinkokolminaisuus ei ole mazdalainen vaan universaali ja on yhtä vanha kuin ihminen. Kaikki muinaisaikojen temppelit olivat poikkeuksetta Aurinkoon päin, niiden pääsisäänkäynnit antoivat itään. Katsokaa Memfiksen ja Baalbekin vanhoja temppeleitä, vanhojen ja uusien (?) maailmojen pyramideja, Irlannin pyöreitä torneja ja Egyptin Serapeionia.[187] Vain vihityt pystyisivät selittämään tämän filosofisesti ja esittämään syyn siihen – sen mystiikasta huolimatta – jos vain maailma olisi valmis vastaanottamaan sen, mitä se valitettavasti ei ole. Keisarillinen vihitty Julianus, jota nykyisin kutsutaan Apostataksi, Luopioksi,[188] oli Euroopan viimeinen aurinkopappi. Hän yritti hyödyttää maailmaa [z223] paljastamalla ainakin yhden osan suurta [kolminkertaista] mysteeriä ja – hän kuoli. ”Siinä on kolme yhdessä”, hän sanoi Auringosta – keskusauringon [189] ollessa luonnon varokeino: ensimmäinen on kaiken universaalinen syy, korkein hyvä ja täydellisyys; toinen voima on ylin ymmärrys, jolla on valta yli kaikkien järjellisten olentojen,; kolmas on näkyvä aurinko. Aurinkointelligenssien puhdas energia on lähtöisin kirkkaasta paikasta, johon Aurinkomme on asettunut taivaan keskustassa, tuon puhtaan energian ollessa järjestelmämme logos. ”Mystinen Sana-Henki tuottaa kaiken Auringon avulla eikä koskaan toimi minkään muun välittäjän kautta”, sanoo Hermes Trismegistos. ”Sillä [tuntematon] voima sijoitti asuinpaikkansa juuri Aurinkoon enemmän kuin mihinkään muuhun taivaalliseen kappaleeseen.” [190] Ei Hermes Trismegistos, Julianus, vihitty okkultisti, eikä kukaan muukaan kuitenkaan tarkoittanut tällä tuntemattomalla syyllä Jehovaa tai Jupiteria. He viittasivat syyhyn, joka tuotti järjestelmämme kaikki ilmenneet ”suuret jumalat” eli demiurgit (heprealainen Jumala mukaan luettuna). Myöskään sillä ei tarkoitettu meidän näkyvää aineellista Aurinkoamme, sillä tämä oli vain ilmennyt symboli. Pythagoralainen Filolaos selittää ja täydentää Trismegistosta sanomalla:

Aurinko on tulen kuvastin. Tulenliekkien loisto heijastuessaan tuohon kuvastimeen [Aurinkoon] virtaa päällemme ja tuota loistoa sanomme kuvaksi.[191]

On ilmeistä, että Filolaos viittasi henkiseen keskusaurinkoon, jonka säteitä ja loistoa keskustähtemme Aurinko vain kuvastaa. Tämä on yhtä selvää okkultisteille kuin se oli pythagoralaisille. Mitä tulee pakanallisen muinaisuuden vihkimättömiin, heille fyysinen Aurinko oli tietysti ”korkein jumala”, [z224] jollainen siitä Drachin mielipiteen mukaan näyttää nyt itse asiassa tulleen nykyisille roomalaiskatolilaisille. Jos sanat merkitsevät jotakin, niin Drachin esitys, että ”tämä Aurinko on epäilemättä jumaluuden toinen hypostaasi”, merkitsee sitä, mitä me sanomme. Viittaahan ”tämä Aurinko” kabbalistiseen Aurinkoon ja ”hypostaasi” merkitsee jumalolennon tai kolminaisuuden – selvästi persoonallisen – olemusta tai olemassaoloa. Koska tekijän ex-rabbina, joka oli täysin perehtynyt hepreaan ja Zoharin mysteereihin, on täytynyt tuntea sanojen arvo ja koska hän oli lisäksi tuon kohdan kirjoittaessaan päättänyt ratkaista ”näennäiset ristiriitaisuudet”, kuten hän niitä kutsuu, juutalaisuuden ja kristinuskon välillä – asia tulee aivan ilmeiseksi.
Mutta kaikki tämä liittyy kysymyksiin ja ongelmiin, jotka ratkeavat luonnostaan ja opin kehityksen myötä. Roomalaiskatolista kirkkoa ei syytetä siitä, että se on palvonut muilla nimillä jumalallisia olentoja, joita kaikki muinaiset kansat palvoivat. Sitä syytetään siitä, että se julistaa jumalankuvien palvojiksi ei vain entisiä ja nykyisiä pakanoita vaan jokaisen kristillisen kansan, joka on vapauttanut itsensä Rooman ikeestä. Syytöstä, jonka on esittänyt useampi kuin yksi tiedemies kirkkoa vastaan sen johdosta, että se palvoo tähtiä kuin oikeat vanhat saabalaiset, ei ole tähän päivään mennessä väitetty vääräksi. Kuitenkaan kukaan tähtien palvoja ei ole koskaan kohdistanut palvontaansa aineellisiin tähtiin ja planeettoihin, kuten tullaan osoittamaan ennen kuin tämän teoksen viimeinen sivu on kirjoitettu. Ja on totta, että vain ne filosofit, jotka tutkivat astrologiaa ja magiaa, tiesivät, että näiden tieteiden viimeinen sana oli etsittävissä ja löydettävissä noista planeetoista virtaavista okkulttisista voimista.

[z225] [b220]

LUKU 24

TIETEEN JA OKKULTTISEN ASTRONOMIAN
NYKYISET KABBALISTIT

Kabbalan kolmeen pääjakoon kuuluu fyysinen, astraalinen ja yliastraalinen maailma, samoin kuin siinä on maallisia, ylimaallisia ja henkisiä olentoja. Tiedemiehet voivat pilkata mielin määrin ”seitsemää planeettahenkeä”. Kuitenkin vallitsevien ja ohjaavien älyllisten voimien välttämättömyys tunnetaan niin voimakkaasti tänä päivänä, että tiedemiehet ja spesialistit, jotka eivät tahdo kuulla okkultismista tai vanhoista järjestelmistä, huomaavat olevansa pakotetut kehittämään sisällä tajunnassaan jonkinlaisen puolimystisen järjestelmän. Metcalfin ”aurinkovoima”-teoria samoin kuin oppineen puolalaisen Zaliwskyn teoria sähköstä universaalisena voimana, sen varaston ollessa Auringossa,[192] elvyttivät kabbalistisia opetuksia. Zaliwsky yritti osoittaa, että sähkö, joka aiheuttaa ”erittäin voimakkaita, puoleensavetäviä, lämmittäviä ja valaisevia vaikutuksia”, oli läsnä Auringon fyysisessä rakenteessa, ja hän selitti sen erikoisuuksia. Tämä on hyvin lähellä okkulttisia opetuksia. Vain myöntämällä aurinkoheijastajan kaasumainen luonne ja auringon veto- ja poistovoiman voimakas magnetismi ja sähköisyys voidaan selittää a) voiman ja valon vähenemisen ilmeinen puuttuminen Auringossa – mahdoton selittää tavallista palamista koskevilla laeilla; ja b) planeettojen käyttäytyminen niiden toimiessa niin usein vastoin jokaista hyväksyttyä painovoiman sääntöä. Zaliwsky saa tämän ”aurinkosähkön” ”eroamaan kaikesta, mikä tunnetaan maassa”. Isä Secchi yritti oletettavasti esitellä

Aivan uudenlaisia ja painovoimalle aivan vieraita voimia, jotka hän olilöytänyt avaruudesta,[193]

saadakseen astronomian sopusointuun teologisen astronomian kanssa. Mutta Unkarin tiedeakatemian jäsen Nagy ei ollut kirkonmies ja kuitenkin hän esittää teorian sellaisten älyllisten voimien välttämättömyydestä, joiden hyväntahtoisuus ”sopisi pyrstötähtien kaikille [z226] oikuille”. Hän arvelee, että

Huolimatta kaikista nykyisistä valon – tuo tuntemattoman voiman häikäisevä tuote…jonka näemme liian usein ymmärtääksemme – nopeuden tutkimuksista tuo valo on todellisuudessa liikkumaton.[19]

C. E. Love, tunnettu rautatien rakentaja ja insinööri Ranskassa, kyllästyneenä sokeisiin voimiin teki kaikista (silloin) ”ei arvioitavissa olevista voimista” sähkön alaisia ja väitti sen olevan:

Intelligenssi – vaikka molekulaarinen luonnossa ja aineellinen.[195]

Tekijän mielestä nämä voimat ovat ymmärryksellä, spontaanilla tahdolla ja liikkeellä varustettuja atomistisia vaikuttajia, ja siten hän kabbalistien tavoin konkretisoi kausaalivoimat, samalla kun tällä tasolla toimivat voimat ovat vain seurauksia edellisistä, koska hänen mukaansa aine on ikuinen, samoin jumalat.[196] Niin on myös sielu, vaikka sillä on luontaisena vielä korkeampi sielu [henki], pre-eksistenttinen, muistilla varustettu ja sähkövoimaa korkeampi. Viimeksi mainittu palvelee korkeampia sieluja näiden pakottaessa sen toimimaan ikuisten lakien mukaan. Käsite on melko epäselvä, mutta seuraa ilmeisesti okkulttisia linjoja. Lisäksi esitetty järjestelmä on täysin panteistinen ja sitä selvitellään puhtaasti tieteellisessä osassa. Monoteistit ja roomalaiskatolilaiset ovat tietenkin sitä vastaan, mutta sen, joka uskoo planeettahenkiin ja joka varustaa luonnon elävillä järkiolennoilla, on aina otaksuttava näin.
Tässä yhteydessä kuitenkin kummastuttaa, että sen jälkeen kun nykyajan ihmiset ovat nauraneet antiikin kansojen tietämättömyydelle, kansojen,

Jotka tuntien vain seitsemän planeettaa [heillä oli kuitenkin ogdoad, joka ei sisältänyt maata!] keksivät sen vuoksi seitsemän henkeä, jotka sopivat yhteen planeettojen lukumäärän kanssa,

Babinet on ehkä tietämättään puolustanut tätä ”taikauskoa”. [z227] Revue des Deux Mondes -lehdessä [toukokuu 1855] tämä korkea ranskalainen astronomi kirjoittaa:

Antiikin kansojen ogdoad sisälsi maan [mikä on virhe], ts. oli kahdeksan tai seitsemän planeettaa sen mukaan sisältyikö maapallo lukumäärään.
De Mirville vakuuttaa lukijoilleen:
Babinet kertoi meille vain muutama päivä sitten, että meillä olisi todellisuudessa vain kahdeksan suurta planeettaa maa mukaan luettuna, ja 35 pientä Marsin ja Jupiterin välillä…Herschelin tarjoutuessa kutsumaan noita muita asteroideiksi![197]

Tähän liittyy eräs ratkaistava ongelma. Miten astronomit tietävät, että Neptunus on planeetta tai että se on meidän järjestelmäämme kuuluva taivaankappale? Löydettynä aivan niin kutsutun planetaarisen maailmamme reunalta tämä alue laajennettiin mielivaltaisesti käsittämään se. Mutta mitä matemaattisia ja ehdottoman varmoja todisteita astronomeilla on siitä, että a) se on planeetta ja b) se kuuluu meidän planeettoihimme? Ei mitään! Se on sellaisen mittaamattoman välimatkan päässä meistä,

Auringon ilmeisen halkaisijan Neptunukseen ollessa vain yksi neljäskymmenesosa auringon ilmeisestä halkaisijasta meihin,

ja se on niin epäselvä ja utuinen katsottuna parhaimmankin teleskoopin läpi, että sen kutsuminen yhdeksi planeetoistamme antaa mielikuvan astronomisesta sepustuksesta. Neptunuksen saama lämpö ja valo ovat 1:900 maan vastaanottamasta lämmöstä ja valosta. Sen ja sen satelliittien liike on aina näyttänyt epäilyttävältä. Ne eivät ole – ainakaan ulkonäöltään – samanlaisia kuin muut planeetat. Se on vastapäivään kulkeva jne. Mutta jopa viimeksi mainittu säännönvastainen seikka johti astronomit luomaan uuden hypoteesin, että se on syöksynyt todennäköiseltä radaltaan tai törmännyt toiseen taivaankappaleeseen jne. Oliko Adamsin ja Leverrierin löytö tervetullut sen vuoksi, että Neptunus oli yhtä välttämätön kuin eetteri levittämään uutta loistoa astronomiselle ennakkonäkemykselle, nykyisten tieteellisten tosiseikkojen vakuuttavuudelle ja etenkin matemaattisen analyysin voimalle? Siltä vaikuttaa. [z228] Uusi planeetta, joka laajentaa planetaarista alaamme enemmän kuin 1900 miljoonalla kilometrillä, on liittämisen arvoinen. Kuitenkin, samoin kuin maapallolla tapahtuvissa aluevaltauksissa, voidaan tieteellisen auktoriteetin osoittaa olevan ”oikeassa”, koska sillä on ”valtaa”. Neptunuksen liike sattuu olemaan epäselvästi havaittavissa: Heureka! Se on planeetta! Pelkkä liike todistaa kuitenkin kovin vähän. Astronomiassa voidaan nyt kuitenkin todistaa, ettei luonnossa ole täysin liikkumattomia tähtiä,[198] vaikka sellaisia tähtiä sattuisikin esiintymään astronomisessa kielenkäytössä, samalla kun ne on suljettu pois tieteellisestä kuvitelmasta. Okkultismilla on kuitenkin oma erikoinen teoriansa Neptunuksesta.
Okkultismi sanoo, että jos useat pelkkiin oletuksiin perustuvat hypoteesit – jotka on hyväksytty vain, koska ne ovat korkeiden oppineiden opetuksia – otetaan pois nykyiseltä astronomialta, jonka tukipuita ne ovat, silloin jopa painovoimaa koskevan, otaksuttavasti universaalin lain havaitaan olevan päinvastainen kuin mekaniikan keskeisimmät totuudet. Tuskin voidaan kristittyjä roomalaiskatolilaiset mukaan luettuina, olivatpa jotkut heistä itse kuinka tieteellisiä tahansa, todellakaan moittia siitä, että he kieltäytyvät riitelemästä kirkkonsa kanssa tieteellisten uskomusten vuoksi. Emme voi myöskään syyttää heitä siitä, että he ovat hyväksyneet – kuten jotkut heistä ovat – salaa sydämessään teologiset ”hyveet” ja pimeyden ”valtiaat” kaikkien niiden sokeiden voimien sijasta, joita tiede heille tarjoaa.

Taivaankappaleiden sijoituksessa ja säännöllisessä prekessiossa ei voi koskaan olla minkäänlaista ulkopuolisen voiman väliintuloa! Gravitaatiolaki on lakien laki. Kuka on nähnyt omin silmin kiven nousevan ilmaan vastoin painovoimaa? Universaalin lain muuttumattomuuden osoittaa [z229] tähtimaailmojen ja pallojen käyttäytyminen, jotka kiertolaiset ovat ikuisesti uskollisia alkuperäisille radoilleen poikkeamatta koskaan omilta teiltään. Mitään väliintuloa ei myöskään tarvita, koska se voisi olla tuhoisa. Alkoiko ensimmäinen tähti pyöriä kosmisen sattuman tai piilevien alkuvoimien spontaanin kehityksen vuoksi, vai antoiko jumala tai jumalat tuon kertakaikkisen sysäyksen – sillä ei ole pienintäkään eroa. Tässä kosmisen kehityksen vaiheessa mikään korkeampi tai alempi väliintulo ei ole luvallinen. Jos jotakin tapahtuisi, universaali kellokoneisto pysähtyisi, ja kosmos hajoaisi palasiksi.

Tällaisia hajanaisia lauseita, viisauden helmiä putoaa aika ajoin tiedemiesten huulilta, ja ne on valittu tähän kuvaamaan asiaa. Me kohotamme nöyrät päämme ja katsomme taivasta kohti. Sellainen näyttää totuus olevan: maailmat, auringot ja tähdet, taivaallisten sotajoukkojen loistavat myriadit, muistuttavat runoilijaa loputtomasta, rannattomasta valtamerestä, jolla liikkuu nopeasti lukemattomia laivojen eskaadereita, miljoonia ja taas miljoonia pieniä ja suuria risteilijöitä ohittaen toinen toisensa, kiitäen ja pyörien joka suuntaan. Ja tiede opettaa meille, että vaikka ne ovat ilman peräsintä, kompassia tai majakkavaloa, joka niitä ohjaa, ne ovat kuitenkin turvassa yhteentörmäykseltä – ainakin melkein turvassa mahdollisia onnettomuuksia lukuun ottamatta – koska koko taivaallisen koneen on rakentanut ja sitä ohjaa muuttumaton, vaikkakin sokea laki ja alituinen ja kiihtyvä voima tai voimat. ”Rakentanut” kuka? ”Itsekehitys”, on vastaus. Lisäksi, kuten dynamiikka opettaa meille, että

Liikkeessä oleva kappale pyrkii jatkamaan samaa suhteellisen levon tai liikkeen tilaa, ellei siihen vaikuta jokin ulkoinen voima,

tätä voimaa on pidettävä itsesynnytettynä – vaikkei ikuisena, koska tämä merkitsisi ikuisen liikkeen tunnustamista – ja niin hyvin itsesuunniteltuna ja itsejärjestettynä, että se kestää kosmoksen alusta loppuun. Mutta ”itsesynnyttämisen” on vielä synnytettävä jostakin, sillä synnyttäminen ex nihilo on yhtä paljon järjen kuin tieteenkin vastaista. Siten meidät asetetaan vielä kerran vaikean pulman eteen: onko meidän uskottava ikuiseen liikkeeseen vai itsesynnyttämiseen tyhjästä? Ja ellei kumpaankaan, niin kuka tai mikä oli tuo jokin, joka ensin tuotti tuon voiman tai nuo voimat?
Mekaniikasta ovat tuttuja sellaiset kuin korkeammat vivut, jotka antavat sysäyksen ja vaikuttavat alempiin vipuihin. Edelliset tarvitsevat kuitenkin sysäyksen ja tilapäisen elvytyksen, [z230] muuten ne itse pysähtyisivät pian ja palaisivat alkuperäiseen tilaansa. Mikä on se ulkoinen voima, joka panee ne liikkeeseen ja ylläpitää sitä? Toinen pulma!
Mitä tulee kosmisen puuttumattomuuden lakiin, se voisi olla oikeutettu vain yhdessä tapauksessa, nimittäin jos taivaallinen mekanismi olisi täydellinen, mutta se ei ole. Taivaankappaleiden nk. ei muutettavissa olevat liikkeet vaihtelevat ja muuttuvat lakkaamatta. Niissä tapahtuu usein häiriöitä, ja jopa itse tähtiveturin pyörät hyppäävät aika-ajoittain pois näkymättömiltä raiteiltaan, kuten voidaan helposti osoittaa. Miksi muuten Laplacen olisi puhuttava todennäköisesti joskus tulevana aikana planeettojen järjestyksessä tapahtuvasta kertakaikkisesta uudistuksesta [199] tai Lagrangen pidettävä kiinni ratojen asteittaisesta kaventumisesta tai nykyisten astronomiemme taas vakuutettava, että auringon polttoaine on häviämässä vähitellen? Jos ne lait ja voimat, jotka hallitsevat taivaankappaleiden käyttäytymistä, ovat muuttumattomia, tuollaiset aineen ja polttoaineen, voiman ja nesteiden muutokset ja loppuunkulumiset olisivat mahdottomia. Kuitenkaan niitä ei kielletä. Sen vuoksi on oletettava, että tuollaiset muutokset riippuvat laeista, jotka koskevat voimia, joiden on itse elvytettävä itsensä uudelleen tuollaisissa tilanteissa. Ne aiheuttavat siten astraalisen antinomian, ristiriitaisuuden, ja eräänlaisen fyysisen palinomian, koska, kuten Laplace sanoo, silloin nähtäisiin nesteiden niskoittelevan itseään vastaan ja toimivan tavalla, joka on vastoin niiden kaikkia ominaisuuksia.[200]
Newton joutui hyvin hämilleen Kuun suhteen. Sen radan jatkuva kaventuminen maan ympäri sai hänet hermostumaan, koska hän pelkäsi sen päättyvän jonakin päivänä satelliittimme putoamiseen maahan. Hän myönsi, että maailma tarvitsee korjaamista, ja vielä hyvin usein.[201] Herschel vahvisti tässä hänen ajatuksiaan. Hän puhuu todellisista ja melko huomattavista poikkeamista niiden lisäksi, jotka ovat vain ilmeisiä, [z231] mutta hän saa hiukan lohdutusta vakaumuksestaan, että joku olento tai jokin luultavasti valvoo asioita. Meille voidaan vastata, etteivät joidenkin hurskaiden astronomien, olivatpa he kuinka suuria tieteen hahmoja tahansa, henkilökohtaiset uskomukset todista mitään älyllisten ylimaallisten olentojen, joko jumalien tai enkelien, todellisesta olemassaolosta tai läsnäolosta avaruudessa. On tutkittava itse tähtien ja planeettojen käyttäytymistä ja tehtävä siitä päätelmiä. Renan vakuuttaa, ettei mikään, mitä tiedämme taivaankappaleista, puolusta ajatusta minkään järkiolennon läsnäolosta joko niiden sisällä tai ulkopuolella.
Reynaud kehottaa meitä katsomaan, onko tämä tosiasia vai ainoastaan yksi tyhjä tieteellinen oletus lisää.

Planeettojen kulkemat radat ovat kaikkea muuta kuin muuttumattomia. Ne ovat päinvastoin ikuisen muutoksen alaisia aseman ja muodon suhteen. Radan etäisyydet, lyhentymiset ja laajentumiset, heilahtelut oikealta vasemmalle, nopeuden hiljentyminen ja kiihtyminen…ja tämä kaikki tasolla, joka näyttää huojuvan.[202]

Kuten des Mousseux huomasi hyvin asiaankuuluvasti:

Tässä on toimintatapa, jonka väitettyyn matemaattiseen ja mekaaniseen tarkkuuteen ei ole luottamista. Sillä me emme tiedä mistään kellosta, joka kuljettuaan jäljessä useita minuutteja saisi kiinni oikean ajan itsestään ja ilman kellonavaimen kääntämistä.

Näin paljon sokeasta laista ja voimasta. Siitä fysikaalisesta mahdottomuudesta, että kivi voitaisiin nostaa ilmaan vastoin painovoimalakia – ihme tieteen mukaan – sanoo (Aragon lainaama) Babinet, tuo leijailemisilmiöiden leppymätön vihamies ja vastustaja seuraavasti:

Jokainen tuntee teorian bolideista [meteoreista] ja meteoriiteista… Connecticutissa nähtiin suunnaton meteoriitti [halkaisijaltaan 550 metriä], joka pommitti koko Amerikan aluetta ja palasi paikkaan [ilmassa] josta se oli lähtenyt.[203]

Siten havaitsemme kummassakin edellä lainatussa tapauksessa – itsekorjaavat planeetat ja jättiläiskokoiset meteorit, jotka lentävät takaisin [z232] ilmaan – ”sokean voiman”, joka ohjaa ja vastustaa ”sokean aineen” luonnollisia pyrkimyksiä ja jopa korjaa silloin tällöin sen virheitä ja oikaisee sen laiminlyöntejä. Tämä on paljon ihmeellisempi ja jopa ”mielettömämpi”, voitaisiin sanoa, kuin mikään ”enkelien johtama” elementti. Rohkea on se, joka nauraa von Hallerin ajatukselle, että

Tähdet ovat ehkä loistavien henkien olinpaikka; niin kuin täällä pahe hallitsee, niin on siellä hyve herrana.[204]

[b226-236]

LUKU 25

ITÄMAINEN JA LÄNSIMAINEN OKKKULTISMI

Eräs Teosofisen Seuran Lontoon loosin jäsen kirjoittaa The Theosophist -lehden maaliskuun 1886 numerossa 205 vastauksessaan ”Solar Sphinxille” seuraavaa:

Uskomme vakaasti, että okkulttisen tiedon nykyinen elpyminen tulee vielä paljastamaan, että länsimainen järjestelmä edustaa käsityssuuntia, jotka itämaisen – ainakin kuten sitä tulkitaan The Theosophistin sivuilla – on vielä saavutettava.[206]

[z233] Tuo kirjoittaja ei ole ainoa henkilö, joka on tämän harhakäsityksen vallassa. Häntä suuremmat kabbalistit ovat sanoneet samoin Yhdysvalloissa. Tämä osoittaa vain, että se tieto, joka länsimaisilla okkultisteilla on todellisesta filosofiasta ja itämaisia oppeja koskevista ajatuksista ja ”käsityssuunnista”, on hyvin pintapuolista. Tämä väite voidaan todistaa helposti esittämällä muutama esimerkki ja suorittamalla vertailuja yhden ja saman opin – hermeettisen universaalisen opin – kahden tulkinnan välillä. Se on todella tähdellistä, sillä jos laiminlöisimme näiden vertailujen esittämisen, teoksemme jäisi vaillinaiseksi.
Voimme valita edesmenneen Éliphas Lévin, johon eräs toinen länsimainen mystikko, Kenneth MacKenzie, oikein viittasi ”yhtenä nykyisen okkulttisen filosofian suurimpana edustajana”,[207] kaldealaisen kabbalan luultavasti parhaimpana ja oppineimpana tulkitsijana, ja verrata hänen opetustaan itämaisten okkultistien opetukseen. Hänen julkaisemattomista käsikirjoituksistaan ja kirjeistään, joita on lainannut eräs teosofi, joka oli 15 vuotta hänen oppilaanaan, olimme toivoneet löytävämme sen, minkä hän oli haluton julkaisemaan. Se, mitä löydämme, aiheuttaa meille kuitenkin suuren pettymyksen. Esitämme nämä opetukset, koska ne sisältävät läntisen eli kabbalistisen okkultismin sisimmän olemuksen, ja analysoimme niitä ja vertaamme niitä itämaiseen tulkintaan jatkossa. Éliphas Lévi opettaa oikein, vaikka hänen kielensä on ehkä innoittuneen kaunopuheista ollakseen riittävän selvää vasta-alkajalle, että

Ikuinen elämä on liikettä, jonka saattavat tasapainoon voiman vuorottaiset ilmenemiset.

Mutta miksei hän lisää, että tämä ikuinen liike on riippumaton ilmenneistä vaikuttavista voimista? Hän sanoo:

Kaaos on ikuisen liikkeen tohu-vah-bohu ja alkuperäisen aineen loppusumma.

ja hän jättää lisäämättä, että aine on ”alkuperäinen” vain universumin jokaisen uuden jälleenrakentamisen alussa: aine in abscondito, kuten alkemistit kutsuvat sitä, on ikuinen, [z234] häviämätön, ilman alkua tai loppua. Itämaiset okkultistit pitävät sitä kaiken ikuisena juurena. Se on vedantalaisten mûlaprakriti, buddhalaisten svabhavat, lyhyesti ilmaistuna jumalallinen Olemus eli substanssi. Säteilyt tästä kasautuvat määräajoin asteittain muuttuviin muotoihin, puhtaasta hengestä karkeaan aineeseen. Juuri eli avaruus on abstraktisessa läsnäolossaan itse jumaluus, Sanoin kuvaamaton ja tuntematon ainoa syy.
Hänen mukaansa Ain Suf on myös rajaton, ääretön ja ainoa ykseys, ilman toista oleva ja syytön, kuten Parabrahman. Ain Suf on jakamaton piste ja sen vuoksi, ”ollen kaikkialla eikä missään”, ehdoton kaikkeus. Se on myös ”pimeys”, koska se on ehdoton valo, ja seitsemän kosmisen perusprinsiipin juuri. Selittäen vain, että ”pimeys oli maan päällä”, Éliphas Lévi jättää kuitenkin osoittamatta, a) että ”pimeys tässä merkityksessä on itse jumaluus, ja hän salaa niin ollen tämän probleeman ainoan filosofisen ratkaisun ihmisymmärrykselle; ja b) hän sallii varomattoman opiskelijan uskoa, että ”maalla” tarkoitetaan pientä palloamme – tomuhiukkasta universumissa. Lyhyesti sanottuna tämä opetus ei sisällä okkulttista kosmogoniaa, vaan käsittelee vain okkulttista geologiaa ja kosmisen hiukkasemme muodostamista. Tätä osoittaa vielä hänen tekemänsä yhteenveto sefirot-puusta.

Jumala on harmonia, voimien astronomia ja maailman ulkopuolella oleva ykseys.

Tämä tuntuu esittävän, a) että hän opettaa ylikosmisen jumalan olemassaoloa siten rajoittaen ja ehdollistaen sekä kosmoksen että jumalallisen äärettömyyden ja ainaisen läsnäolon, joka ei voi olla yhdenkään atomin ulkopuolella; ja b) että sivuuttamalla koko esikosmisen ajanjakson (tässä tarkoitetaan ilmennyttä kosmosta), okkulttisen opetuksen perustan, hän selittää vain Raamatun ja Genesiksen kuolleen kirjaimen kabbalistista merkitystä, jättäen sen hengen ja sisimmän olemuksen käsittelemättä. Sellainen rajoitettu opetus ei tietenkään laajenna suuresti länsimaisen ajattelun ”käsityssuuntia”.
Sanottuaan muutaman sanan tohu-vah-bohusta – jonka merkityksen Wordsworth käänsi havainnollisesti ”sekamelskaksi” – ja selitettyään, että tämä termi merkitsee kosmosta, hän opettaa, että

Pimeän syvyyden (kaaoksen) yläpuolella olivat vedet…maa [la terre!] [z235] oli tohu-vah-bohu, ts. sekasortoisessa tilassa, ja pimeys peitti syvyydet, ja raju henkäys liikkui vesillä, kun Henki huudahti [?]: ”Tulkoon valo”, ja valo tuli. Siten maa [maapallo tietysti] oli mullistuksen kourissa. Paksu sumu peitti äärettömän taivaan, vedet peittivät maan, ja voimakas tuuli ravisteli tätä pimeää valtamerta, kun määrätyllä hetkellä tasapaino ilmeni ja valo tuli taas näkyviin. Kirjaimet, jotka muodostavat heprean sanan ”Bereshith” (Genesiksen ensimmäinen sana), ovat ”bet”, kahdenkertainen, verbi, joka ilmaisee toimintaa, feminiininen kirjain; sitten ”resh”, verbum ja elämä, luku 20, kehrä kerrottuna kahdella; ja ”alef”, henkinen prinsiippi, ykseys, maskuliininen kirjain. Sijoittakaa nämä kirjaimet kolmioon, niin saatte absoluuttisen ykseyden, joka sisältymättä lukuihin luo luvun, ensimmäisen ilmennyksen, joka on 2, ja nämä kaksi harmonian yhdistämänä, seurauksena vastakohtien analogiasta, tekevät 1 ainoastaan. Tästä johtuu, miksi Jumalaa kutsutaan Elohimiksi (monikko).

Kaikki tämä on hyvin kekseliästä. Se on hyvin hämmentävää ollen sitä paitsi virheellistä. Sillä ensimmäisen lauseen ”Pimeän syvyyden yläpuolella olivat vedet” johdosta ranskalainen kabbalisti johtaa tutkijan pois oikeilta jäljiltä. Itämainen oppilas huomaa tämän heti, ja jopa jotkut maallikotkin voivat huomata sen. Sillä jos tohu-vah-bohu on ”alla” ja vedet ovat ”päällä”, silloin nämä kaksi ovat täysin erillään toisistaan, ja näin asia ei ole. Tämä väite on hyvin tärkeä, mikäli se muuttaa täysin kosmogonian hengen ja luonteen ja pudottaa sen eksoteerisen Genesiksen tasolle – ehkä se esitettiin siten huomioon ottaen tämä tulos. Tohu-vah-bohu on ”suuri syvyys” ja se on sama kuin ”kaaoksen vedet” eli alkupimeys. Toisin esitettynä se rajoittaa sekä ”suuren syvyyden” että ”vedet” – joita ei voi erottaa paitsi ilmiömaailmassa – tilaan nähden ja määrää niiden luonteen. Siten Éliphas halutessaan salata esoteerisen filosofian viimeisen sanan jättää – joko tahallaan tai muusta syystä, se on yhdentekevää – esittämättä ainoan todella okkulttisen filosofian peruskäsitteen, nimittäin ainoan ikuisen jumalallisen elementin ehdottoman homogeenisuuden ja ykseyden, ja hän tekee jumaluudesta miehisen jumalan. Sitten hän sanoo:

Vesien yläpuolella oli elohimien [luovien dhyâni-chohanien] voimakas henkäys. Henkäyksen yläpuolella ilmeni valo, ja valon yläpuolella sana…joka loi sen.

Nyt asia on aivan päinvastoin: Alkuvalo [z236] luo sanan eli logoksen, joka vuorostaan luo fyysisen valon. Asian todistamiseksi ja havainnollistamiseksi hän esittää seuraavan kuvion:

//SANA VALO
HENKÄYS
VESI
YÖ

Nähtyään tämän ei kukaan itämainen okkultisti epäröisi julistaa sitä ”vasemman käden” maagiseksi kuvioksi. Se on väärin päin ja kuvaa uskonnollisen ajattelun kolmatta vaihetta, tuota virtausta dvâpara-yugassa, jolloin yksi prinsiippi on jo jakautunut miehiseksi ja naiselliseksi, ja ihmiskunta lähestyy laskeutumista aineellisuuteen, mikä tuo kali-yugan. Itämaisen okkultismin tutkija esittäisi sen näin:

//VESI
VALO
SANA
ILMIÖLLINEN VALO
TAIVAALLINEN MAAILMA JA IHMINEN
FYYSINEN MAAILMA JA IHMINEN

Sillä salainen oppi opettaa meille, että universumin jälleenrakentaminen tapahtuu tällä tavoin: uuden synnyttämisen aikakausina ikuisesta liikkeestä tulee henkäys; henkäyksestä [z237] tulee esiin alkuvalo, jonka säteilystä ilmenee pimeyteen kätkeytynyt ikuinen ajatus, ja tästä tulee sana (mantra).[208] Juuri tuosta (mantrasta eli sanasta) sai alkunsa kaikki tämä (universumi). Edelleen Éliphas Lévi sanoo:

Tämä [kätketty jumaluus] säteili säteen ikuiseen olemukseen [avaruuden vesiin], ja hedelmöittämällä siten alkuidun olemus laajeni [209] synnyttäen taivaallisen ihmisen, jonka mielestä syntyivät kaikki muodot.

Kabbala selittää melkein samoin. Sen tietämiseksi, mitä se todella opettaa, on vaihdettava Éliphas Lévin esittämä järjestys korvaamalla sana ”yläpuolella” päätteellä -ssä [tai -lla], koska absoluutissa ei voi tietenkään olla mitään ylä- tai alapuolella. Näin hän sanoo:

Vesien yläpuolella elohimien voimakas henkäys. Henkäyksen yläpuolella valo. Valon yläpuolella sana eli puhe, joka loi sen. Näemme tässä kehityspiirit: pimeästä keskuksesta (pimeydestä) loistavaa kehää kohti ajetut sielut. [?] Alimman ympyrän pohjalla on tohu vah-bohu eli kaaos, joka edeltää kaikkea ilmennystä [naissances – synnyttämistä], sitten veden alue, sitten henkäys, sitten valo ja lopuksi sana.

Edellä olevien lauseiden rakenne osoittaa, että oppineella abbélla oli ilmeinen pyrkimys antropomorfoida luominen, vaikka viimeksi mainittu on muodostettava aikaisemmin olleesta aineesta, kuten Zohar osoittaa kyllin selvästi. ”Suuri” länsimainen kabbalisti pääsee vaikeudesta seuraavalla tavalla: hän vaikenee kehityksen ensimmäisestä vaiheesta ja kuvittelee toisen kaaoksen. Siten hän sanoo:

Tohu-vah-bohu on latinan limbus, reunus, eli elämän aamu- ja [z238] iltahämy.[210] Se on ikuisessa liikkeessä, [211] se hajottaa jatkuvasti [212] ja mädäntyminen kiihtyy, koska maailma kulkee kohti uudelleen syntymistä. [213] Heprealaisten tohu-vah-bohu ei ole tarkkaan ottaen kaiken epäjärjestys, jota kreikkalaiset kutsuvat kaaokseksi ja jota kuvataan Ovidiuksen Muodonmuutosten alussa. Se on jotakin suurempaa ja vaikeammin ymmärrettävää. Se on uskonnon perusta, se on Jumalan aineettomuuden filosofinen vahvistus.

Paremmin sanoen persoonallisen jumalan aineellisuuden vahvistus. Jos ihmisen on etsittävä jumaluuttaan muinaisten kansojen Haadeksesta – sillä tohu-vah-bohu eli kreikkalaisten limbus on Haadeksen halli – silloin eivät kirkon esittämät syytökset länsimaiseen kabbalismiin perehtyneitä ”noitia” ja taikureita vastaan, että he palvoivat Mendes-pukkia eli tiettyjen kummitusten ja elementaalien sielullistamaa paholaista, voi enää hämmästyttää tutkijaa. Mutta tehtävästä, jonka Éliphas Lévi oli asettanut itselleen – juutalaisen magian sovittamisesta roomalaisen kirkon oppeihin – hän ei voinut sanoa mitään muuta. Sitten hän selittää Genesiksen ensimmäistä lausetta:

Pankaamme pyhien tekstien karkea käännös syrjään ja katsokaamme, mitä Genesiksen ensimmäiseen lukuun kätkeytyy.

Hän esittää sitten heprealaisen tekstin aivan oikein, mutta translitteroi sen:

Bereshith Bara Eloim uth aschamam ouatti aares ouares ayete Tohu-vah-bohu… Ouimas Eloim rai avur ouiai aour.

Ja hän selittää:

Ensimmäinen sana, ”Bereshith”, merkitsee ”geneesi”, tarkoittaen samaa kuin luonto.

[z239] ”Synnytys- tai tuottamistyö”, me väitämme, eikä ”luonto”. Hän jatkaa sitten:

Sanonta on siten käännetty väärin Raamatussa.Se ei ole ”alussa”, sillä sen pitäisi olla synnyttävän voiman vaiheessa,[214] mikä sulkisi siten pois kaikki ajatukset ex-nihilo, tyhjästä, koska ei-mitään ei voi tuottaa jotakin. Sana Eloim eli Elohim tarkoittaa synnyttäviä voimia, ja sellainen on ensimmäisen säkeen okkulttinen merkitys… ”Bereshith” (luonto tai geneesi), ”Bara” (loi) ”Eloim” (voimat) ”Athat-ashamaim” (taivaat) ”ouath” ja ”oaris” (maan). Toisin sanoen, ”synnyttävät voimat loivat epämääräiseksi ajaksi (ainiaaksi [215]) nuo voimat, joita ovat ne tasapainotetut vastakohdat, joita me kutsumme taivaaksi ja maaksi, tarkoittaen avaruutta ja taivaankappaleita, haihtuvaa ja pysyvää, liikettä ja painoa.

Jos tämä on oikein, niin se on liian epäselvää sen ymmärrettäväksi, joka ei tunne kabbalistisia opetuksia. Eivät vain hänen selityksensä ole epätyydyttäviä ja harhaanjohtavia – hänen julkaistuissa teoksissaan ne ovat vielä pahempia – vaan hänen heprean translitteraationsa on aivan virheellinen. Tämä estää tutkijaa, joka haluaisi verrata itsekseen heprean aakkosten sanojen ja kirjaimien vastaavia symboleja ja lukuja, löytämästä mitään siitä, mitä hän voisi löytää, jos sanat olisivat olleet oikein translitteroidut ranskan kielelle.
Verrattuna jopa hindulaiseen eksoteeriseen kosmogoniaan se filosofia, jonka Éliphas Lévi esittää kabbalistisena, on vain kristilliseen kabbalaan sovitettua mystistä roomalaiskatolilaisuutta. Hänen Histoire de la Magie -teoksensa osoittaa sen selvästi ja paljastaa myös hänen tarkoituksensa, jota hän ei edes välitä salata. Sillä, samalla kun hän selittää kirkkonsa suhteen, että

Kristillinen uskonto on pakottanut pakanalliset valehtelevat oraakkelit vaikenemaan ja lopettanut väärien jumalien arvovallan,[216]

[z240] hän lupaa todistaa teoksessaan, että todellinen sanctum regnum, suuri magia, on siinä Betlehemin tähdessä, joka sai kolme itämaista tietäjää palvomaan maailman Vapahtajaa. Hän sanoo:

Me tulemme osoittamaan, että pyhän viisikannan tutkiminen on saanut aikaan sen, että kaikki tietäjät tietävät uuden nimen, joka olisi korotettava kaikkien muiden nimien yläpuolelle ja jonka edessä jokaisen palvomiseen kykenevän olennon on polvistuttava.[217]

Tämä osoittaa, että Lévin kabbala on mystistä kristinuskoa eikä okkultismia, sillä okkultismi on universaalia eikä tunne eroa useiden vanhojen kansojen ”vapahtajien” (tai suurten avatârojen) välillä. Éliphas Lévi ei ollut mikään poikkeus saarnatessaan kristinuskoa kabbalismin varjolla. Hän oli epäilemättä ”nykyisen okkulttisen filosofian suurin edustaja”, niin kuin sitä tutkitaan roomalaiskatolisissa maissa yleensä, missä se sovitetaan kristillisten tutkijoiden ennakkokäsityksiin. Mutta hän ei koskaan opettanut todellista universaalia kabbalaa ja kaikkein vähiten hän opetti itämaista okkultismia. Verratkoon tutkija itämaisia ja länsimaisia opetuksia ja nähköön, onko upanishadien filosofian ”vielä saavutettava tämän länsimaisen järjestelmän käsityssuunnat”. Jokaisella on oikeus puolustaa sitä järjestelmää, jota hän pitää parempana, mutta niin tehdessään hänellä ei ole syytä halventaa veljensä järjestelmää. Sen suuren samankaltaisuuden vuoksi, joka vallitsee kristinuskon perus-”totuuksien” ja brahmalaisuuden ”myyttien” välillä, on yritetty vakavasti osoittaa viime aikoina, että Bhagavad-Gîtâ ja useimmat Brâhmanat ja purânat ovat paljon myöhemmältä ajalta kuin Mooseksen kirjat ja jopa evankeliumit. Mutta vaikka tällä suunnalla onnistuttaisiin väkisin, sellainen todistelu ei voisi johtaa haluttuun päämäärään, koska Rigveda on jäljellä. Vaikka se työnnettäisiin sille määrätyn iän uusimpiin rajoihin, sen laatimisen ajankohtaa ei voida saada ulottumaan Pentateukin laatimisajan jälkeen, koska viimeksi mainittu on eittämättä paljon myöhemmältä ajalta.
Orientalistit tietävät hyvin, etteivät he voi poistaa niitä tuntomerkkejä, joita myöhemmät uskonnot ovat seuranneet ja jotka alun perin on esitetty ihmiskunnan raamatuksi kutsutussa Rigvedassa. Juuri siihen asetettiin älyllisen ihmiskunnan aamunkoitossa [z241] kaikkien uskojen ja uskontunnustusten, rakennettujen temppelien ja kirkkojen, ensimmäisestä viimeiseen, peruskivet, ja siellä ne yhä ovat. Universaalit ”myytit”, ensi- ja toissijaisten jumalallisten ja kosmisten voimien personoitumat ja kaikkien sekä nykyisten että kuolleiden uskontojen historialliset hahmot ovat löydettävissä seitsemästä pääjumaluudesta ja niiden 330 miljoonasta Rigvedan vastaavuussuhteesta, ja nuo seitsemän loppuine miljoonineen ovat ainoan rajattoman ykseyden säteitä.
Mutta TÄLLE ei voi koskaan osoittaa maallista palvontaa. Se voi vain olla ”kaikkein abstrakteimman mietiskelyn kohde”, jota mietiskelyä hindut harjoittavat sulautuakseen siihen. ”Luomisen” jokaisen ”aamunkoiton” alussa ikuinen valo – joka on pimeys – omaksuu niin kutsutun kaaoksen muodon: kaaos inhimilliselle älylle, ikuinen juuri yli-inhimilliselle eli henkiselle ymmärrykselle.
”Osiris on musta Jumala.” Nämä sanat lausuttiin hiljaa vihkimyksessä Egyptissä, koska Osiris Noumenon on pimeys kuolevaiselle. Tässä kaaoksessa muodostuvat ”vedet”, äiti Isis, Aditi jne. Alkuvalo luo – tai paremmin sanottuna herättää jälleen – alkuidut ”elämän vesissä”. Purushôttama eli jumalallinen henki Nârâyanan, avaruuden vesillä liikkujan, ominaisuudessaan hedelmöittää ja valaa elämänhengen ituun, josta tulee ”Kultainen Maailmanmuna”, jossa miehinen Brahmâ luodaan. [218] Tästä ensimmäisestä prajâpatista, olentojen herrasta, nousee esiin ja tulee ihmiskunnan esi-isä. Ja vaikkei hänen vaan absoluutin sanotaan sisältävän universumin itsessään, miehisen Brahmân velvollisuus on kuitenkin ilmentää se näkyvässä muodossa. Tästä johtuen hänet on yhdistettävä lajien synnyttämiseen, ja hän omaksuu, kuten Jehova ja muut miehiset jumalat myöhemmässä antropomorfismissa, fallisen symbolin. Parhaassa tapauksessa jokainen tuollainen miehinen jumala, kaiken ”Isä”, tulee ”ihmisen perikuvaksi”. Hänen ja rajattoman jumaluuden välillä on syvyys. [z242] Teistisissä uskonnoissa persoonallisine jumalineen viimeksi mainitut alennetaan abstrakteista voimista fyysisiksi voimiksi. Elämän vesi – äitiluonnon ”syvyys” – nähdään antropomorfisissa uskonnoissa maallisessa puolessaan. Katsokaa, kuinka pyhäksi se on tullut teologisen magian avulla! Melkein joka uskonnossa sitä pidetään pyhänä ja jumaloidaan nyt kuten ennen. Mutta jos kristityt käyttävät sitä henkisen puhdistautumisen keinona kasteessa ja rukouksessa, jos hindut osoittavat kunnioitusta pyhille virroilleen, altailleen ja joilleen, jos parsit, islamilaiset ja kristityt uskovat samalla tavoin sen tehokkuuteen, niin varmasti tuolla elementillä on oltava jokin suuri ja okkulttinen merkitys. Okkultismissa se merkitsee kosmoksen viidettä prinsiippiä alemmassa seitsenryhmässä: sillä vesi rakensi koko näkyvän universumin, sanovat kabbalistit, jotka tuntevat eron kahdenlaisten vesien – ”elämän vesien” ja pelastuksen vesien – välillä, mikä on niin sekaisin dogmaattisissa uskonnoissa. ”Kuningas-saarnaaja” sanoo itsestään:

Minä Saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa. Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu.[219]

Puhuessaan elohimien [220] – jotka on englantilaisessa Raamatussa yhdistetty ”Herra Jumalaan”, jonka vaatteena, hän kertoo meille, on valo, ja taivas verhona – suuresta työstä ja loistosta hän viittaa rakentajaan,

Joka asettaa huoneittensa palkit vesiin, [221]

ts. sefirotien jumalalliseen joukkoon, joka on rakentanut universumin syvyydestä, kaaoksen vesistä. Mooses ja Thales olivat oikeassa sanoessaan, että vain maa ja vesi voivat synnyttää elävän sielun, veden ollessa tällä tasolla kaiken alkulähde. Mooses oli vihitty, Thales filosofi – ts. tiedemies, sillä sanat merkitsivät hänen aikanaan samaa. [z243] Tämän salainen merkitys on, että vesi ja maa edustavat Mooseksen kirjoissa prima materiaa ja luovaa (naisellista) prinsiippiä meidän tasollamme. Egyptissä Osiris oli tuli, ja Isis oli maa tai sen synonyymi vesi. Kaksi vastakkaista elementtiä – juuri vastakkaisten ominaisuuksiensa vuoksi – oli välttämätöntä toisilleen tavallista tarkoitusta, lisääntymistä varten. Maa tarvitsi auringon lämpöä ja sadetta itujensa esiin työntämiseksi. Mutta nämä tulen ja veden eli hengen ja aineen luovat ominaisuudet ovat vain fyysisen synnyttämisen symboleja. Kun juutalaiset kabbalistit esittivät näitä elementtejä vain ilmenneen suhteen ja kunnioittivat niitä maaelämän tuotannon vertauskuvina, itämainen filosofia näki ne ainoastaan illusorisina emanaatioina niiden henkisistä prototyypeistä, eikä mikään epäpuhdas tai epäpyhä ajatus vääristellyt sen esoteerista uskonnollista symboliikkaa. Kuten muualla on osoitettu, kaaos on Theos, josta tulee kosmos: se on avaruus, joka sisältää kaiken universumissa olevan. Kuten okkulttiset opetukset väittävät, kaldealaiset, egyptiläiset ja kaikki muut kansat kutsuvat sitä tohu-vah-bohuksi eli kaaokseksi, sekasorroksi, koska avaruus on luomisen suuri varastohuone, mistä seuraavat, eivät pelkästään muodot, vaan myös ideat, jotka voivat saada ilmaisunsa vain logoksen, sanan, verbumin eli äänen kautta. Luvut 1, 2, 3 ja 4 ovat peräkkäisiä emanaatioita äidistä [avaruudesta], hänen muodostaessaan pukunsa liikkuessaan alaspäin, levittäen sen luomisen [222] seitsemälle portaalle. Vierivä palaa itsensä luo, koska toinen pää yhtyy toiseen äärettömyydessä ja luvut 4, 3 ja 2 näytetään, koska se on verhon ainoa puoli, [z244] jonka voimme havaita, ensimmäisen numeron kadotessa luoksepääsemättömässä yksinäisyydessään.
…Isä, joka on rajaton aika, synnyttää äidin, joka on ääretön avaruus, ikuisuudessa. Äiti synnyttää isän manvantaroissa, jotka ovat aikojen jaksoja, sinä päivänä, jolloin tuosta maailmasta tulee yksi valtameri. Sitten äidistä tulee nârâ [vedet – suuri syvyys] jotta Nara [korkein henki] lepäisi – tai liikkuisi – jolloin, niin sanotaan, 1, 2, 3 ja 4 laskeutuvat ja oleskelevat näkymättömässä maailmassa samalla kun 4, 3 ja 2 tulevat rajoiksi näkyvään maailmaan ollakseen tekemisissä isän [ajan] ilmennysten kanssa. [223]
Tämä koskee mahâyugoja, joista lukuina tulee 432 ja nollat lisättyinä 4 320 000. Nyt on harvinaisen outoa, jos on pelkästään yhteensattuma, että Raamatun tohu-vah-bohun eli kaaoksen – mikä kaaos on tietysti ”äiti”-syvyys eli avaruuden vedet – numeroarvo antaisi samat luvut. Sillä tämä löytyy kabbalistisesta käsikirjoituksesta:

Genesiksen toisessa jakeessa sanotaan taivaista ja maasta, että ne olivat ”kaaos ja sekasorto” – ts. ne olivat tohu-vah-bohu; ”ja pimeys oli syvyyden päällä”, ts. ”täydellinen aineisto, josta tuleva elävä kokonaisuus oli muodostettava”. Näiden sanojen numerojen järjestys [224] – kirjaimet ilmaistuina numeroarvojensa mukaan – on 6 526 654 ja 2 386. Selvemmällä kielellä nämä ovat löyhästi yhteen kytkettyjä avainlukuja, rakenteen ituja ja avaimia, mutta tunnistettavissa yksitellen käytön ja tarpeen mukaan. Ne seuraavat symmetrisesti teoksessa seuraten välittömästi suuren ilmoituksen ensimmäistä lausetta: ”Alussa loivat jumalat taivaat ja maat.”
Kerromme tohu-vah-bohun kirjainten kaikki luvut peräkkäin oikealta vasemmalle sijoittaen peräkkäiset yksittäiset tulokset sitä mukaa ja saamme seuraavat numerosarjat: a) 30, 60, 360, 2 160, 10 800, 43 200 tai esitettynä kuvaavien numerosarjojen avulla: 3, 6, 36, 216, 108 ja 432; b) 20, 120, 720, 1 440, 7 200 tai 2, 12, 72, 144, 72, 432, sarjan päättyessä 432:en, joka on muinaisajan eräs tunnetuimmista luvuista, ja vaikka se on sotkettu, se osoittaa aikajärjestyksen vedenpaisumukseen saakka… [225]

[z245] Tämä osoittaa, että heprealaisen tavan käyttää lukuja on täytynyt tulla juutalaisille Intiasta. Kuten olemme nähneet, lopullinen sarja antaa monien muiden lisäksi toisen yhdistelmän, luvut 108 ja 1008 – Vishnun nimien luvut, mistä tulee joogin ruusutarhan 108 siementä – ja loppuu lukuun 432, joka oli todella ”maankuulu” luku Intian ja Kaldean muinaisuudessa ilmeten 4 320 000 vuoden syklissä Intiassa, ja 432 000 vuodessa, joka on kaldealaisten jumalallisten dynastioiden kestoaika.

[B. C. W. XIII, s. 230-240] [b237-242]

LUKU 26

JUMALANKUVAT JA TERAFIM

[Hakasulkeissa ovat ne lukujen 26 ja 27 kohdat, jotka esiintyvät joko sanatarkasti tai pienin muutoksin Salaisessa opissa, I, s. 394-395; II, //453, //455.]
[Kaldealaisen Qû-tâmin kertomien ”keijukaissatujen” tarkoitus on helposti ymmärrettävissä.] Hänen modus operandi, menettelytapansa, ”kuun jumalankuvan” suhteen oli sama kuin kaikkien seemiläisten ennen kuin Terah, Abrahamin isä, teki kuvia – joita nimitetään hänen nimensä mukaan terafimeiksi [terafim] – tai Israelin ”valittu kansa” lopetti ennustamisen niiden avulla. Nämä terafimit olivat jokseenkin samalla tavalla ”epäjumalankuvia” kuin mikä tahansa pakanallinen jumalankuva tai patsas. [226] [BWC231] Käskyn ”Älä kumarra jumalankuvia” eli terafimeja on joko oltava peräisin myöhemmältä ajalta tai se on jätetty huomiotta, koska terafimien kumartaminen ja niiden avulla ennustaminen näyttää olleen niin oikeaoppista ja yleistä, että ”Herra” uhkaa itse asiassa Hoosean välityksellä riistää israelilaisilta heidän terafiminsa.

Samoin saavat israelilaiset olla kauan ilman kuningasta…ilman uhria ja kivipatsasta, ilman efodia ja jumalankuvia. [227]

Matsebahin eli patsaan tai pylvään selitetään Raamatussa tarkoittavan ”ilman efodia 228 ja ilman terafimeja”, jumalankuvia.

Isä Kircher tukee hyvin voimakkaasti ajatusta, että egyptiläisen Serapiksen patsas muistutti kaikin tavoin Salomon temppelissä olleita serafimien, serafien eli terafimien patsaita. Louis de Dieu sanoo:

Ne olivat ehkä enkelien kuvia tai enkeleille omistettuja patsaita. Näin saatiin näistä hengistä yhden huomio suunnattua terafimin puoleen ja vastaamaan kyselijöille [neuvoa pyytäville]. Tämän olettamuksen mukaan sanasta terafim [jumalankuvat] tulisi sama kuin serafim muuttamalla t s-kirjaimeksi syyrialaiseen tapaan. [229]

Mitä sanoo Septuaginta? Terafimit käännetään peräkkäin – jonkun näköisiä muotoja; harhakuva, ”astraaliruumis”; – veistetty; – veistoksia siinä merkityksessä, että ne sisältävät jotakin kätkettyä, tai asioita; – ilmenemismuotoja; – totuuksia tai todellisuuksia; – eli – kirkas, loistava muotokuva.Viimeksi mainittu ilmaus osoittaa selvästi, mitä terafimit olivat. Versio vulgata kääntää sen ”annuntientes”-sanalla, ”sanansaattajat, jotka tiedottavat”, ja siten vahvistuu se, että terafimit olivat oraakkeleita. Ne olivat elävöitettyjä patsaita, jumalia, jotka paljastivat itsensä massoille vihittyjen pappien ja adeptien välityksellä egyptiläisissä, kaldealaisissa, kreikkalaisissa ja muissa temppeleissä.
[BCW232] [Mitä tulee ennustamistapaan tai jonkun kohtalon kuulemiseen ja terafimien [230] opastamaksi tulemiseen, Maimonides ja Seldenus selittävät sen aivan selvästi. Edellinen sanoo:

Terafimien palvojat väittivät, että kun päätähtien [planeettojen] valo tunkeutui veistettyyn patsaaseen ja täytti sen kauttaaltaan, [sijaishallitsijan eli planeettoja elävöittävän prinsiipin] enkelimäinen voima keskusteli heidän kanssaan opettaen heille mitä hyödyllisimpiä taitoja ja tietoja.[231]

[BWC233] Seldenus vuorostaan selittää samaa lisäten, että terafimit [232] pystytettiin ja muovattiin kunkin oman planeetan aseman mukaan. Kukin niistä pyhitettiin tietylle ”tähtienkelille”, niille, joita kreikkalaiset kutsuivat nimellä stoikheia. Ne muovattiin myös taivaalla sijaitsevien hahmojen mukaan, ja niitä kutsuttiin suojelusjumaliksi:

Niitä, jotka pääsivät perille kutsuttiin nimellä eli planeetoista ja [elementeistä] ennustajiksi.[233]

[BWC234] Ammanius Marcellinus selostaa, että muinaiset ennustukset suoritettiin aina elementtien ”henkien” (spiritus elementorum) avulla, tai kuten niitä kutsutaan kreikassa .] Viimeksi mainitut eivät ole tähtien [planeettojen] ”henkiä” eivätkä jumalallisia olentoja. Ne ovat vain olentoja, jotka asuvat niitä vastaavissa elementeissä ja joita kabbalistit kutsuvat elementaarihe ngiksi ja teosofit elementaaleiksi.[234] Isä Kircher, jesuiitta, kertoo lukijalle:

[BWC235] Jokaisella jumalalla oli sellaiset ennustamisen välineet, joiden kautta puhua. Jokaisella oli erikoisalansa. Serapis antoi ohjeita maanviljelyksessä, Anubis opetti tieteitä, Horus neuvoi psyykkisissä ja henkisissä asioissa, Isikseltä kysyttiin neuvoa Niilin pinnan nousemisesta jne.[235]

Tämä historiallinen tosiasia, jonka on esittänyt eräs kyvykkäimmistä ja oppineimmista jesuiittojen keskuudessa, on epäedullinen ”Israelin Herra Jumalan” arvovallalle, mitä tulee hänelle vaadittuun etusijaan ja siihen että hän olisi ainoa elävä Jumala. Jo itse Uusi testamentti myöntää, ettei Jehova keskustellut valittunsa kanssa millään muulla tavalla ja tämä rinnastaa hänet kaikkiin muihin pakanallisiin jumaliin, jopa niiden alimpiin luokkiin. Tuomarien kirjasta, 17, luemme, että Miikalle oli teetetty kasukka ja jumalankuvia [terafim] ja että hän pyhitti ne Jehovalle (ks. Septuaginta ja Versio vulgata). Valaja teki nämä esineet 200 hopeasekelistä, jonka Miikan äiti oli antanut hänelle. Kuningas Jaakobin ”Pyhä raamattu” selittää tätä palvontaa sanomalla:

Israelissa ei vielä siihen aikaan ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.[236]

Toiminnan on täytynyt kuitenkin olla oikeaoppista, koska Miika palkattuaan papin, ennustajan, efodilleen ja kotijumalalleen selittää: ”Nyt voin olla varma, että Herra on minulle suopea.” Miikalla

oli oma pyhäkkö, ja hän teki vielä muita jumalankuvia ja efodi-kasukan sekä asetti yhden pojistaan [237]

[BCW236] niiden samoin kuin äitinsä ”Herralle” pyhittämän ”veistetyn kuvan” papiksi. Ja jos Miikan toiminta näyttää nyt vahingolliselta, se ei ollut sitä noina yhden uskonnon ja yhden kielen aikoina. Miten voi roomalaiskatolinen kirkko moittia tuota toimintaa sen jälkeen, kun Kircher, yksi sen parhaimmista kirjoittajista, kutsuu terafimeja ”alkuperäisen ilmestyksen pyhäksi työvälineeksi” ja sen jälkeen kun Genesis kertoo meille, kuinka Rebekka ”meni kysymään Herralta”,[238] ja Herra vastasi hänelle (tietenkin terafimin kautta) ja esitti hänelle monia ennustuksia? Ja ellei tämä riitä, on vielä Saul, joka suree efodin vaitioloa,[239] ja Daavid, joka kysyy neuvoa tummimilta ja saa suullisen neuvon Herralta, miten parhaiten tappaa vihollisensa.
Tummim ja uurim – asiaa on meidän päivinämme pohdittu paljon – ei kuitenkaan ollut juutalaisten keksimä eikä heiltä peräisin huolimatta sitä koskevasta tarkasta ohjeesta, jonka Jehova antoi Moosekselle. Sillä egyptiläisten temppelien pappishierofanteilla oli kallisarvoisista kivistä tehty rintalaatta, joka oli joka suhteessa samanlainen kuin israelilaisten ylipappien laatta.

Egyptin ylipapeilla oli kaulassa riippuva safiirista tehty kuva, jota kutsuttiin totuudeksi totuuden ilmennyksen käydessä selvästi ilmi siitä.

Seldenus ei ole ainoa kristillinen kirjoittaja, joka on verrannut juutalaisia kotijumalia pakanallisiin. Hän vakuutti, että juutalaiset olivat lainanneet ne egyptiläisiltä. Lisäksi Döllinger, mitä suurimmassa määrin katolilainen kirjoittaja, sanoo:

Terafimeja käytettiin ja niitä oli monissa juutalaisissa perheissä Josian päiviin asti.240

Mitä tulee katolilaisen Döllingerin ja protestanttisen Seldenuksen henkilökohtaiseen mielipiteeseen – jotka molemmat löysivät Jehovan [BCW237] juutalaisten terafimeista ja ”pahoja henkiä” pakanoiden jumalankuvista – se on tavanomainen, yksipuolinen teologisen vihan ja lahkolaisuuden tuomio. Seldenus on kuitenkin oikeassa esittäessään, että vanhoina aikoina kaikki sellaiset kommunikaatiomuodot oli alkuaan tarkoitettu ainoastaan yhteydenpitoa varten jumalien ja enkelien kanssa. Mutta

Pyhä Henki [henget paremmin sanottuna] puhui [ei] Israelin lapsille [ainoastaan] uurimin ja tummimin kautta niin kauan kuin tabernaakkeli, teltta, oli jäljellä,

kuten tri A. Cruden toivoisi ihmisten uskovan. Eivät ainoastaan juutalaiset tarvinneet ”tabernaakkelia” senkaltaiseen teofaniseen tai jumalalliseen yhteydenpitoon, sillä ei kukaan juutalainen, pakana eikä kristitty voisi kuulla ketään tummimiksi kutsuttua Bat-Kolia (eli ”jumalallisen äänen tytärtä”), ellei siihen olisi asianmukaista tabernaakkelia. ”Tabernaakkeli” oli vain noiden magian aikojen muinaisaikainen puhelin, aikojen, jolloin okkulttisia kykyjä saavutettiin vihkimyksen avulla aivan kuten nytkin. Yhdeksästoista vuosisata on korvannut ”tabernaakkelin” erityisine metalleineen, puineen ja erityisjärjestelyineen sähköisellä puhelimella ja sillä on luonnolliset meediot ylimmäisten pappien ja hierofanttien sijasta. Mitä ihmettelemistä siinä sitten on, että planetaaristen henkien ja jumalien yhteyden sijasta uskovaiset kommunikoivat nyt ei sen korkeampien olentojen kuin elementaalien ja elävöitettyjen kuorien – Porfyrioksen demonien – kanssa? Keitä nämä olivat, siitä hän kertoo avoimesti teoksessaan Hyvistä ja pahoista demoneista:

Niitä, joiden kiihkeä pyrkimys saa pitämään heitä jumalina ja joiden johtaja vaatii tulla tunnustetuksi korkeimpana jumalana.[241]

Ehdottomasti on ollut hyviä ja pahoja henkiä, hyvää tekeviä ja pahansuopia ”jumalia” kaikkina aikoina, eivätkä teosofit koskaan halua kieltää sitä. Vaikeinta oli ja on yhä tietää, mikä on mikä. Ja me väitämme, ettei kristillinen kirkko tiedä siitä yhtään enempää kuin sen maallinen lauma. Jos mikään, [BCW238] niin epäilemättä lukemattomat teologiset virheet tällä suunnalla vahvistavat tämän. On turha kutsua pakanoiden jumalia ”paholaisiksi” ja sitten kopioida heidän symbolinsa niin orjamaisella tavalla ja samalla vaatia eroa hyvien ja pahojen välillä sellaisin kevein perustein, että hyvät ovat kristillisiä ja pahat pakanallisia. [Planeetat – eläinradan elementit – eivät ole näkyneet vain Heliopoliksessa kahtenatoista kivenä, joita kutsutaan elementtien mysteereiksi (elementorum arcana). Monen oikeaoppisen kristillisen kirjoittajan mukaan ne löydettiin myös Salomon temppeleistä ja voidaan nähdä tänäkin päivänä monissa vanhoissa Italian kirkoissa ja jopa Pariisin Notre Damessa.]
Voitaisiin todella sanoa, että Clemensin Stromateis-teoksen varoitus on annettu turhaan, vaikka hänen oletetaan lainaavan Pietarin julistamia sanoja. Hän sanoo:

Älä palvo Jumalaa, kuten juutalaiset tekevät luullen olevansa ainoita, jotka tuntevat jumaluuden, eivätkä tajua, että Jumalan asemesta he palvovat enkeleitä, arkkienkeleitä, Kuun kiertoaikaa ja Kuuta.[242]

Kuka voi luettuaan edellä olevan olla ihmettelemättä, että huolimatta siitä, että kristityt ovat ymmärtäneet juutalaisten virheet, palvovat kuitenkin yhä juutalaisten Jehovaa, henkeä, joka puhui terafimiensa välityksellä! Että asia on niin ja että Jehova oli vain Israelin kansan ”suojelushenki” – vain yksi pneumata ton stoikheion (eli elementtien suurista hengistä), ei edes korkea planeettahenki – esitetään Paavaliin ja Clemens Aleksandrialaiseen nojaten, sikäli kuin heidän käyttämillään sanoilla on mitään merkitystä. Jälkimmäisen mukaan sana merkitsee, ei vain elementtejä, vaan myös

[BCW239] Synnyttäviä kosmologisia prinsiippejä ja nimenomaan eläinradan, kuukausien, päivien, Auringon ja Kuun merkkejä [eli tähtikuvioita].[243]

Aristoteles käyttää samaa ilmaisua. Hän sanoo [tähtien prinsiipit][244] kun taas Diogenes Laertios sanoo , eläinradan 12 merkkiä. Kun meillä on Ammianus Marcellinuksen selvä todistus siitä, että

Muinainen ennustaminen toteutettiin aina elementtien henkien avulla [245]

eli samojen [elementtien henkien] avulla, ja huomattuamme Raamatusta monia kohtia, että a) israelilaiset Saul ja Daavid mukaan luettuina turvautuivat samaan ennustamiseen ja käyttivät samoja keinoja; ja että b) heidän ”Herransa” – nimittäin Jehova – vastasi heille, niin mitä muuta voimme uskoa Jehovan olevan kuin ”spiritus elementorum”?
Tästä johtuen Kuu palvonnan kohteena – kaldealainen terafim, jonka kautta Saturnus puhui – ei eroa suurestikaan uurimin ja tummimin, Jehovan välineen, palvomisesta. Alun perin oikeat okkulttiset riitit – käsittäen mitä juhlallisimman ja pyhimmän tiedon – ovat vajonneet ihmiskunnan rappeutumisen takia noituudeksi, jota kutsutaan nyt taikauskoksi. Kuten Diodoros Sisilialainen selittää Historiateoksessaan:

Kaldhit tehtyään kauan havaintoja planeetoista ja tuntien paremmin kuin kukaan muu niiden liikkeiden ja [BCW240] vaikutusten merkityksen ennustavat ihmisille tulevia tapahtumia. Tärkeimpänä he pitävät oppiaan viidestä suuresta taivaankappaleesta, joita he kutsuvat tulkitsijoiksi ja me planeetoiksi. Ja vaikka he väittävät, että Aurinko antaa heille useimmat ennustukset suurista tulevista tapahtumista, he palvovat kuitenkin nimenomaan Saturnusta. Sellaiset monille kuninkaille, erityisesti Aleksanterille, Antigonokselle, Seleukos Nikatorille jne. tehdyt ennustukset…ovat toteutuneet niin ihmeellisesti, että ihmiset olivat täynnä ihailua.[246]

[Edellä olevasta seuraa, että kaldealaisen adepti Qu-tamin tekemä selvitys – että kaiken sen, mitä hän aikoi ilmoittaa teoksessaan vihkimättömille, oli Saturnus kertonut Kuulle, tämä jumalankuvalleen ja tämä jumalankuva eli terafim hänelle itselleen, kirjoittajalle – ei merkinnyt yhtään enempää jumalankuvienpalvontaa kuin merkitsi kuningas Daavidin käyttämä sama menetelmä. Sen vuoksi siinä ei huomaa apokryfisiä aineksia eikä ”keijukaissatuja”.] Edellä mainittu kaldealainen vihitty eli paljon varhaisempana ajankohtana kuin Mooses, jonka aikana pyhäkön uskonnollinen tieto kukoisti yhä. Se alkoi rappeutua vasta silloin, kun sellaiset pilkkaajat kuin Lukianos oli otettu vastaan ja okkulttisen tieteen helmiä heitetty liian usein kritiikin ja tietämättömyyden nälkäisille koirille.

[B. C. W. 105-126][b243-257]

LUKU 27

EGYPTILÄINEN MAGIA

Muutamilla okkultismin tutkijoillamme on ollut tilaisuus tutkia egyptiläisiä papyruskääröjä – noita eläviä tai mieluummin jälleen esiin nousseita todisteita siitä, että magiaa, hyvää tai pahaa, on harjoitettu monia tuhansia vuosia sitten. Papyruksen käyttö oli hyvin yleistä ajanlaskumme kahdeksannelle vuosisadalle asti, jolloin siitä luovuttiin ja sen valmistus joutui pois käytännöstä. Erikoisimmat esiin kaivetut asiakirjat myytiin heti ja vietiin pois maasta. Bulakissa Kairossa on vielä muutamia erinomaisesti säilyneitä papyruskääröjä, joskin on olemassa suurempi määrä kääröjä, joita ei ole vielä pystytty kunnolla lukemaan.[247]
Toisten kääröjen – niiden, jotka on viety maasta pois ja jotka ovat löydettävissä Euroopan museoista ja kirjastoista – ei ole käynyt sen paremmin. Varakreivi de Rougén aikana, noin 25 vuotta sitten, niistä vain muutama, ”kaksi kolmasosaa on selvitetty”. Näistä jotkut hyvin mielenkiintoiset legendat, jotka on liitetty väliin selittämään kuninkaallisia kustannuksia, kuuluvat Pyhien selontekojen luetteloon.
Tämän vahvistavat niin kutsutut ”Harris”- ja Anastasi-kokoelmat sekä jotkut esiin kaivetut [BCW106] papyruskääröt. Yksi niistä selostaa koko maagisten näytteiden sarjan, joita esitettiin ennen faraoita Ramses II ja III. Ensin mainittu asiakirja on todella erikoinen. Se on viidenneltätoista vuosisadalta eaa. peräisin oleva papyruskäärö, joka kirjoitettiin Ramses V:n, kahdeksannentoista dynastian viimeisen kuninkaan hallituskaudella. Se on kirjuri Thoutmeksen kirjoittama. Hän merkitsi muistiin joitakin tapauksia sitoumuksien laiminlyönneistä Paofin kuukauden 12. ja 13. päivänä. Asiakirja osoittaa, että noina ”ihmeiden” aikoina Egyptissä olivat veronmaksajina elävien lisäksi kaikki muumiot. Kaikkia ja kaikkea verotettiin. Laiminlyövää muumion khouta rankaisi ”manaajapappi, joka vei siltä toimintavapauden”. Mikä sitten oli khou? Yksinkertaisesti astraaliruumis eli ruumiin tai muumion ilmamainen harhakuva – se, jota Kiinassa kutsutaan houeniksi ja Intiassa bhutiksi.
Luettuaan tänä päivänä tämän papyruskäärön orientalisti heittää sen aivan varmasti ylimielisesti syrjään ja laskee sen muinaisten kansojen typerän taikauskon tiliin. Todella uskomatonta ja selittämätöntä on täytynyt olla tuon muuten niin filosofisen ja sivistyneen kansan typeryyden ja herkkäuskoisuuden, jos se saattoi jatkaa niin pitkiä peräkkäisiä ajanjaksoja, tuhansia vuosia, sellaista keskinäistä pettämistä! Siinä ihmisiä pettivät papit, pappeja heidän kuningashierofanttinsa ja näitä itseään puijasivat henkiolennot, jotka puolestaan olivat vain ”aistiharhojen tuotteita”. Meille kerrotaan, että koko muinaisaika Meneksestä Kleopatraan, Manusta Vikramâdityaan, Orfeuksesta viimeiseen roomalaiseen ennustajaan oli hysteeristä. Näin on täytynyt olla, ellei kaikki kuulunut petoskokonaisuuteen. Elämää ja kuolemaa ohjasi ja hallitsi pyhä ”manaaminen”. Sillä tuskin on papyrusta – vaikka se olisi vain ostoa ja myyntiä koskeva asiakirja, jonka kirjoittaminen kuului mitä jokapäiväisimpiin toimiin – johon ei sekoittuisi magiaa, valkoista tai mustaa. Näyttää siltä kuin [BCW107] Niilin pyhät kirjurit olisivat tarkoituksellisesti ja rotuvihan profeetallisessa hengessä suorittaneet (heille) mitä epäedullisimman tehtävän harhauttaa ja saattaa ymmälleen tulevan valkoisen rodun epäuskoiset sukupolvet! Joka tapauksessa papyruskääröt ovat täynnä magiaa, kuten ovat myös steelet. Saamme lisäksi tietää, ettei papyrus ollut pelkästään pehmeäpintainen pergamentti, valmiste joka on tehty

pensaan puumaisesta aineesta, jonka kalvot päälletysten asetettuina muodostivat eräänlaisen kirjoituspaperin, [Des Esprits, V, 81]

vaan että itse pensaat, välineet ja työkalut pergamentin valmistukseen jne. olivat kaikki aiemmin läpikäyneet maagisen valmisteluvaiheen – jumalien käskyn mukaisesti. Ja jumalat olivat opettaneet tuon taidon kuten kaikki muutkin taidot pappishierofanteilleen.
Muutamilla nykyajan orientalisteilla tuntuu kuitenkin olevan vihiä sellaisten asioiden todellisesta luonteesta ja erityisestä analogiasta ja suhteista, jotka vallitsevat entisajan magian ja nykyajan ilmiöiden välillä. Chabas on eräs heistä, sillä hän käsittelee Harris-papyruksen käännöksessään seuraavia asioita:

Turvautumatta Hermeksen taikasauvan vaikuttaviin juhlallisuuksiin tai käsittämättömän mystiikan hämäriin sanakaavoihin oman aikamme mesmerismin harjoittaja kiihdyttää muutaman sivelyn avulla kohteen elimellisiä virtauksia, painaa mieleen tietoa vieraista kielistä, kuljettaa hänet kaukaiseen maahan tai salaisiin paikkoihin, saa hänet arvaamaan poissaolevien ajatuksia, lukemaan suljettuja kirjeitä jne… Nykyajan sibyllan luola on vaatimattoman näköinen huone: pythoslaisen papittaren kolmijalkainen istuin on tehnyt tilaa pienelle pyöreälle pöydälle, hatulle, lautaselle ja jollekin halvalle huonekalulle. Vain viimeksi mainittu on parempi kuin vanhan ajan oraakkeli [miten Chabas tietää sen?], koska jälkimmäinen vain puhui,[248] kun taas [BCW108] meidän aikamme oraakkeli kirjoittaa vastauksensa. Meedion johdolla kuolleiden henget laskeutuvat kolisuttamaan huonekaluja, ja menneiden vuosisatojen kirjoittajat toimittavat meille teoksia, jotka he ovat kirjoittaneet haudan takaa. Inhimillinen herkkäuskoisuus ei ole vähentynyt tänä päivänä siitä, mitä se oli historiallisten aikojen aamunkoitossa… Samoin kuin teratologia on nykyisin oleellinen osa yleistä fysiologiaa, oletetut okkulttiset tieteet valtaavat ihmiskunnan aikakirjoista merkittävän paikan ja ansaitsevat syystä filosofien ja historioitsijoiden huomion.[249]

Valitsemme kaksi Champollionia, Lenormantin, Bunsenin, varakreivi de Rougén ja muutaman muun egyptologin palvelemaan todistajinamme ja katsomme, mitä he sanovat egyptiläisestä magiasta ja noituudesta. He voivat tahtoessaan päästä eroon ongelmasta selittämällä jokaisen ”taikauskoisen uskomuksen” ja tavan siten, että panevat ne kroonisen psykologisen ja fysiologisen häiriön sekä joukkohysterian tiliin. Kuitenkin näiden satojen salaperäisten papyruskääröjen esittämät asiat ovat silmiemme edessä. Ne on kaivettu neljän, viiden tai useamman tuhannen vuoden levon jälkeen ja ne sisältävät todistusaineistoa magiasta ajalta ennen vedenpaisumusta.
Thebasta löytynyt pieni kirjasto on tarjonnut erilaisia katkelmia muinaisesta kirjallisuudesta. Osa aineistosta juontaa juurensa ja useiden katkelmien on siten ilmoitettu olevan aikakaudelta, jota on yleisesti pidetty Mooseksen aikana. Etiikkaa, historiaa, uskontoa ja lääketiedettä koskevat kirjat ja käsikirjoitukset sekä kalenterit, luettelot, runot ja romaanit, kaikki kuuluivat ehkä tuohon arvokkaaseen kokoelmaan. Siinä jo viitataan vanhoihin legendoihin – traditioihin kauan unohduksissa olleilta aikakausilta (huomatkaa tämä: legendoja, jotka on merkitty muistiin Mooseksen aikana) – jotka kuuluvat suunnattoman kauas muinaisuuteen, jumalien ja jättiläisten dynastioiden aikakausiin. Niiden [BCW109] pääsisältönä ovat kuitenkin manauskaavat mustaa magiaa vastaan ja hautajaisrituaalit: todelliset breviaariot eli jokaisen pyhiinvaeltajan käsikirja ikuisuudessa. Nämä hautajaistekstit on yleensä kirjoitettu hieraattisin merkein. Ensimmäisenä papyruksessa on aina sarja kohtauksia, jotka esittävät vainajaa, joka ilmestyy jumaluuksien joukon eteen vuorotellen niiden tutkittavaksi. Sitten seuraa sielun tuomio samalla kun kolmas näytös alkaa tuon sielun lähettämisellä jumalalliseen valoon. Tällaiset kääröt ovat usein 12 metriä pitkiä.[250] Seuraava on poimittu yleisistä kuvauksista. Se osoittaa, miten nykyajan ihmiset ymmärtävät ja tulkitsevat egyptiläistä (ja muuta) symboliikkaa.
Pappi Nevo-loo’n (eli Nevolenin) papyruskäärö Louvressa voidaan valita yhdeksi tapaukseksi. Ensin on ruumisarkkua kuljettava laiva. Mustassa arkussa on kuolleen muumio. Hänen äitinsä Amenbem-Heb ja sisarensa Huissanub ovat lähellä. Etummaisina ruumiin vieressä seisovat Neftys ja Isis punaiseen pukeutuneina ja heidän lähellään Osiriksen pappi, puettuna pantterintaljaansa ja pitäen suitsutusastiaa oikeassa kädessään, sekä neljä apulaista, jotka kantavat muumion sisälmyksiä. (Sakaalipäinen) Anubis-jumala vastaanottaa ruumisarkun itkijättärien käsistä. Sitten sielu nousee muumiostaan ja khou (astraaliruumis) vainajasta. Edellinen alkaa palvoa Idän neljää suojelushenkeä, pyhiä lintuja ja Ammonin henkeä oinaana. Tuotuna ”Totuuden Palatsiin” kuollut on tuomariensa edessä. Samalla kun sielu, skarabee, seisoo Osiriksen edessä, hänen astraalinen khounsa on ovella. Muumion ja elävän ihmisruumiin osia hallitseville eri jumaluuksille osoitetut rukousloitsut ovat länsimaissa herättäneet paljon naurua. Mutta päätelkää: Muumio Petamenofin papyruskäärössä ”anatomiasta tulee teografista”, ”astrologia on sovitettu [BCW110] fysiologiaan” tai paremmin sanoen ”ihmisruumiin ja sydämen anatomiaan”. Kuolleen ”hiukset kuuluvat Niilille, hänen silmänsä Venukselle (Isikselle), hänen korvansa Makedolle, kääntöpiirien suojelijalle, hänen vasen ohimonsa Auringossa asuvalle hengelle, hänen nenänsä Anubikselle... Mikä sarja Osirikselle osoitettuja sietämättömiä järjettömyyksiä ja alhaisia rukouksia…joissa pyydetään hartaasti häntä antamaan kuolleelle toisessa maailmassa juustoa, munia, sianlihaa” jne.![251]
Olisi ehkä saattanut olla järkevää malttaa ottaa selville, oliko kaikilla näillä sanoilla juusto, munat ja sianliha jokin toinen, okkulttinen merkitys. Intialaista joogia, joka eksoteerisessa teoksessa kutsutaan juomaan tiettyä päihdyttävää juomaa, kunnes hän menettää tajuntansa, pidettiin myös juoppona, joka edusti lahkoaan ja luokkaansa, kunnes huomattiin, että tuon juoman esoteerinen merkitys oli aivan toinen: se merkitsi jumalallista valoa ja tarkoitti Salaisen Viisauden ambrosiaa. Kyyhkysen ja karitsan symbolit, joita vilisee nykyisin bysanttilaisissa ja länsimaisissa kirkoissa, voidaan myös kaivaa esiin pitkien aikojen kuluttua ja pohtia niitä nykyajan palvonnan kohteina. Korkean aasialaisen opin ja sivistyksen tulevina aikoina joku ”oksidentalisti” 252 voi sitten karmallisesti kirjoittaa samasta aiheesta seuraavasti: ”’Paavin’ ja ’Calvinin’ (dynamiittikristillisen kauden kaksi hirviöjumalaa) lahkojen tietämättömät ja taikauskoiset gnostikot ja agnostikot palvoivat kyyhkystä ja lammasta!” Kaikkina aikoina tulee olemaan kannettavia fetissejä rahvaan iloksi heidän kunnioituksensa kohteena, ja seuraava rotu alentaa aina edellisen rodun jumalat paholaisiksi. Syklit pyörivät hetken Lethen syvyyksissä, ja karma tulee saavuttamaan Euroopan, kuten se on saavuttanut Aasian ja sen uskonnot.
Joka tapauksessa:

Tämä suurenmoinen ja huoliteltu kieli [Kuolleiden kirjassa], nämä majesteettiset kuvat, tämä ehdoton puhdasoppisuus, joka ilmeisesti [BCW111] todentaa hyvin täsmällisen opin, joka koskee sielun koskemattomuutta ja sen persoonallista eloonjäämistä,

kuten de Rougé ja abbé Van Drival osoittavat, ovat viehättäneet joitakin orientalisteja. Psykostaasi (eli sielun tuomio) on varmasti kokonainen runo sille, joka osaa lukea sitä oikein ja tulkita sen kuvia. Tuossa kuvassa näemme sarvipäisen Osiriksen toisesta päästä taivutettuine valtikkoineen, joka on piispan paimensauvan alkumuoto. Sielu leijailee yläpuolella Tmein, oikeamielisyyden auringon tyttären ja säälin ja oikeuden jumalattaren, rohkaisemana, Horuksen ja Anubiksen arvioidessa sielun tekoja. Eräs näistä papyruskääröistä osoittaa, kuinka ahneudesta syylliseksi todettu sielu tuomittiin jälleensyntymään maahan karjuna. Heti paikalla seuraa orientalistin oppinut johtopäätös: ”Tämä on kieltämätön todiste uskosta sielunvaellukseen, vaeltamisesta eläimiin” jne.
Ehkä karman okkulttinen laki voisi selittää tuomion toisin. Orientalisteillemme tiedoksi: se voi viitata fysiologiseen vikaan, joka odottaa sielua seuraavassa jälleensyntymässä – vikaan, joka tulee johtamaan tuon persoonallisuuden tuhanteen ja yhteen tukalaan tilanteeseen ja onnettomuuteen.

Kidutusta aluksi, sitten sielunvaellus 3000 vuoden aikana haukkana, enkelinä, lootuskukkana, harmaahaikarana, kattohaikarana, pääskysenä, käärmeenä ja krokotiilina: tästä huomaa, että lohdutus sellaisesta edistyksestä oli kaikkea muuta kuin tyydyttävää,

väittää de Mirville teoksessaan Egyptin jumalien saatanallisesta luonteesta.[253] Pieni vihje voi jälleen valaista asiaa. Ovatko orientalistit aivan varmoja siitä, että ovat lukeneet oikein kohdan ”sielunvaellus 3000 vuoden aikana”? Okkulttinen oppi opettaa, että karma odottaa devachanin (egyptiläisten amenti) kynnyksellä 3000 vuotta. Sen jälkeen ikuinen ego jälleensyntyy de novo rangaistavaksi uudessa tilapäisessä persoonallisuudessaan edellisessä syntymässä tehdyistä synneistä, ja kärsivä tulee muodossa tai toisessa sovittamaan menneet rikokset. Haukalla, lootuskukalla, harmaahaikaralla, käärmeellä tai linnulla – lyhyesti sanottuna, kaikilla kohteilla [BCW112] luonnossa – oli symbolinen ja moninainen merkityksensä muinaisissa uskonnollisissa vertauskuvissa. Ihmisen, joka koko elämänsä toimi tekopyhästi ja esitti hyvää ihmistä, mutta joka oli todellisuudessa vahtinut kuin petolintu tilaisuuttaan syöksyä lähimmäistensä kimppuun ja riistänyt heiltä heidän omaisuutensa, määrää karma kantamaan rangaistuksen tekopyhyydestä ja ahneudesta tulevassa elämässä. Mitä se tulee olemaan? Koska jokainen inhimillinen yksikkö on lopulta edistyvä kehityksessään ja koska tuo ”ihminen” tulee jälleensyntymään jonakin tulevana aikana hyvänä, vilpittömänä ja hyvää tarkoittavana ihmisenä, hänen tuomionsa, että hänen on synnyttävä haukkana, voi tarkoittaa yksinkertaisesti, että häntä tullaan silloin pitämään metaforisesti sellaisena. Huolimatta hänen todellisista, hyvistä, sisäisistä ominaisuuksistaan häntä ehkä tullaan syyttämään pitkän elämän ajan epäoikeudenmukaisesti ja väärin ja epäilemään ahneudesta, tekopyhyydestä ja salaisesta kiristyksestä, mikä kaikki saa hänet kärsimään enemmän kuin hän voi kestää.
Rangaistuksen laki ei voi olla koskaan väärässä, ja kuitenkin, kuinka monta sellaista väärän vaikutelman ja inhimillisen ilkeyden viatonta uhria me olemmekaan tavanneet tässä alituisen harhan, erehdyksen ja harkitun ilkeyden maailmassa. Näemme heitä joka päivä ja heitä voi olla meidän jokaisen henkilökohtaisessa kokemuspiirissä. Mitä edes hiukan vakuuttavaa voi orientalisti sanoa, että hän on ymmärtänyt vanhojen kansojen uskontoja? Pappien metaforinen kieli on paljastettu vain pintapuolisesti ja hieroglyfejä on osattu tulkita hyvin heikosti tähän asti. [254] Mitä Hunnuton Isis sanoo tästä egyptiläistä jälleensyntymää ja sielunvaellusta koskevasta kysymyksestä ja onko se ristiriidassa sen kanssa mitä nyt esitämme?

Huomattakoon, että tämä syklejä koskeva filosofia, jota egyptiläiset hierofantit esittivät vertauskuvallisesti puhumalla ”pakollisesta syklistä”, [BCW113] selittää samalla allegorian ”ihmisen syntiinlankeemuksesta”. Arabialaisten kuvausten mukaan jokaisella pyramidien (suurenmoisimmat kaikista kosmisista symboleista) seitsemästä huoneesta oli jonkin planeetan nimi. Pyramidien erikoislaatuinen arkkitehtuuri todistaa jo sinänsä niiden rakennuttajien metafyysistä ajatuksenkulkua. Huippu katoaa faraoiden maan kirkkaaseen siniseen taivaaseen kuvaten alkupistettä, joka häviää näkymättömään maailmaan, mistä on lähtenyt ihmisen henkisten prototyyppien ensimmäinen rotu. Jokainen muumio kadotti eräässä mielessä fyysisen yksilöllisyytensä palsamointihetkellä; se symboloi ihmiskuntaa. Se asetettiin sellaiseen asentoon, jonka arveltiin parhaiten auttavan ”sielun” pääsemistä pois. Sielun oli nimittäin kuljettava seitsemän planeettahuoneen kautta ennen kuin se pääsi ulos symbolisen huipun kautta. Kukin huone edusti samalla aina yhtä [ketjumme] seitsemästä sfääristä ja yhtä meidän yläpuolellamme olevaksi väitetyn fyysis-henkisen ihmiskunnan seitsemästä luokasta. Joka 3000. vuosi sielun, rotunsa edustajan, oli palattava alkuperäiseen lähtökohtaansa ennen kuin se pääsi kehittymään eteenpäin kohti uutta täydellisempää henkistä ja fyysistä muodonmuutosta. Meidän täytyy tunkeutua todella syvälle itämaisen mystiikan vaikeatajuiseen metafysiikkaan, ennen kuin voimme ymmärtää täydellisesti koko sitä laajuutta, mikä sisältyy yhteen ainoaan sen edustajien esittämään majesteetilliseen ajatukseen.[255]

Tämä kaikki on magiaa heti, kun yksityiskohdat esitetään. Se kertoo samalla seitsemän kantarotumme kehityksestä ja kunkin rodun erityisen suojelijan eli ”jumalan” ja hänen planeettansa ominaispiirteistä. Jokaisen astraaliruumiin oli kuoleman jälkeen esitettävä uudelleen hautajaismysteereissään kunkin Rodun – menneen ja tulevan – syntymän ja kuoleman näytelmä ja kuljettava läpi seitsemän ”planeettahuoneen”, jotka, kuten edellä sanottiin, edustivat myös ketjumme seitsemää piiriä.
Itämaisen okkultismin mystinen oppi opettaa, että ”Henkisen egon [ei astraalisen khoun] on ennen kuin se ruumiillistuu uuteen kehoon kohdattava uudestaan tapahtumat, jotka se jätti poistuessaan viime inkarnaatiostaan. Sen on itse nähtävä ja huomattava kaikki niiden syiden aiheuttamat seuraukset [nidânat], jotka sen teot synnyttivät edellisessä elämässä. Ja sen nähdessään egon olisi myönnettävä tuomion oikeudenmukaisuus ja autettava rangaistuksen [karman] lakia eikä estettävä sitä.” [256] [BCW114] Kuinka puutteellisia varakreivi de Rougén useita egyptiläisiä papyruskääröjä koskevat käännökset ovatkin, ne hyödyttävät meitä kuitenkin yhdessä mielessä: ne osoittavat epäilemättä, että ne sisältävät valkoista jumalallista magiaa yhtä hyvin kuin noituutta, ja että kumpaakin harjoitettiin kaikkien dynastioiden aikana. Kuolleiden kirja, joka on paljon vanhempi kuin Genesis [257] ja kaikki muut Vanhan testamentin kirjat, osoittaa sen joka rivillä. Se on täynnä alituisia rukouksia ja manauksia mustaa magiaa vastaan. Osiris on siinä ”ilmassa olevien demonien” voittaja. Rukoilija pyytää hänen apuaan Matatia vastaan. ”Tämän silmästä lähtee näkymätön nuoli.” Tuo ”näkymätön nuoli”, joka lähtee noidan (joko elävän tai kuolleen) silmästä ja joka ”kiertää kaikkialla maailmassa”, on paha silmä – kosminen alkuperältään, maallinen vaikutuksiltaan mikrokosmisella tasolla. Roomalaiskatolisten kristittyjen ei ole syytä pitää tätä taikauskona. Heidän kirkkonsa antautuu samaan uskoon ja sillä on jopa rukous ”pimeydessä kiertävää nuolta vastaan”.
Mielenkiintoisin näistä kaikista asiakirjoista on kuitenkin Harris-papyrus, jota kutsutaan Ranskassa nimellä ”le papyrus magique de Chabas”, koska viimeksi mainittu käänsi sen ensin. Se on hieraattisin merkein kirjoitettu käsikirjoitus, jonka käänsi, selitti ja julkaisi Chabas vuonna 1860, mutta A. C. Harris osti sen Thebasta vuonna 1855. Sen iäksi arvioidaan 2800-3000 vuotta. Lainaamme muutamia otteita näistä käännöksistä:

Onnen ja epäonnen päivien kalenteri: …Se, joka tekee härkätyötä Farmuthin kuukauden 20. päivänä, kuolee varmasti. Se, joka 24. päivänä samaa kuuta lausuu Setehin nimen ääneen, näkee vaivan vallitsevan talossaan tuosta päivästä lähtien… Se joka Patchonsin 5. päivänä jättää talonsa, sairastuu ja kuolee. [Main. teos, s. 156-157.]

[BCW115] Kääntäjä, jonka jalot vaistot nousevat vastarintaan, huudahtaa:

Ellei meillä olisi näitä sanoja edessämme, emme koskaan uskoisi sellaiseen rasitteeseen Ramessideksen aikakaudella. [258]

Me kuulumme kristillisen ajan yhdeksännelletoista vuosisadalle ja olemme sen vuoksi sivistyksen huipulla ja kristillisen kirkon hyväntahtoisen vallan ja valistavan vaikutuksen alaisina sen sijaan, että olisimme vanhan ajan pakanallisten jumalien alaisia. Tunnemme kuitenkin henkilökohtaisesti kymmeniä ja olemme kuulleet sadoista sivistyneistä, korkeasti älyllisistä henkilöistä, jotka harkitsisivat mieluummin itsensä tappamista kuin ryhtyisivät mihinkään kaupankäyntiin perjantaina, söisivät kolmelletoista katetussa pöydässä tai lähtisivät pitkälle matkalle maanantaina. Napoleon Suuri kalpeni, kun hän näki kolme kynttilää sytytettyinä pöydällä. Voimme lisäksi olla joka tapauksessa yhtä mieltä de Mirvillen kanssa siitä, että sellaiset ”taikauskoisuudet” ovat ”seurausta havainnoinnista ja kokemuksesta”. Ellei edellä mainittu olisi sopinut yhteen tosiasioiden kanssa, Kalenterin arvovalta, hän uskoo, ei olisi kestänyt viikkoakaan. Mutta jatkaaksemme:

Syntymähetken vaikutukset: Lapsen, joka syntyi Paofin 5. päivänä, tappaa härkä; 27. päivänä käärme. Jos hän syntyy Athyrin kuun 4. päivänä, hän kuolee iskuihin. [Pap. Magique, s. 158.]

Tässä on kyse horoskooppiennustuksista. Oikeaan astrologiaan uskotaan vankasti omana aikanamme, ja Kepler on todistanut sen olevan tieteellisesti mahdollista.
Khouita erotettiin kahta tyyppiä: ensin olivat syyttömät khout, ts. ne, jotka Osiris oli vapauttanut synnistä, kun ne tuotiin hänen tuomioistuimensa eteen. Nämä elivät toista elämää. Toiseen ryhmään kuuluivat syylliset khout, ”toisen kerran kuolleet khout”. Nämä olivat kadotettuja. Toinen kuolema ei tuhonnut niitä, mutta ne tuomittiin vaeltamaan ympäri ja piinaamaan [BCW116] ihmisiä. Niiden olemassaolossa oli samantapaisia vaiheita kuin elävien ihmisten elämässä. Niin läheinen side oli kuolleen ja elävän välillä, että huomaa, miten uskonnollisten hautausmenojen sekä manausten ja rukousten (tai mieluummin maagisten taikojen) noudattamisesta on voinut tulla välttämätön tosiasia.[259] Eräässä rukouksessa sanotaan:

…älä salli, että myrkky vaikuttaa hänen [kuolleen] jäseniinsä…että häneen tunkeutuisi joku mies- tai naispuolinen kuollut tai että minkään hengen varjo ahdistaisi häntä. [260]

Chabas lisää:

…nämä khout olivat sellaisia olentoja, joille inhimilliset olennot kuuluvat kuolemansa jälkeen. Niitä vastaan taisteltiin jumalallisen voiman avulla, Khons-jumalan ollessa kuuluisa sellaisista pelastuksista. Noudattaessaan jumalan määräystä khou säilytti kuitenkin arvokkaan luontaisen kykynsä asettua tahtoessaan jonkun toisen kehoon… [261] Maanit, vainajien sielut…voivat astua elävien ruumiisiin ja kiusata ja riivata heitä. Sellaisia pelottavia hyökkäyksiä vastaan käytettiin sanakaavoja, talismaaneja ja varsinkin patsaita eli jumalallisia kuvia… [262]

Seuraava kaava on tavallisin manauskaava. Se on erittäin vaikuttava:

Ihmiset, jumalat, valitut, kuolleet henget, amout, mustaihoiset, menti-u, älkää katsoko tätä sielua ja osoittako julmuutta sitä kohtaan. [Des Esprits, III, 66.]

Tämä koski kaikkia, jotka olivat perehtyneet magiaan.
”Amuletit ja mystiset nimet.” Tätä lukua kutsutaan ”hyvin salaperäiseksi” ja siinä on rukousloitsuja Penhakahakaherherille ja Urauaakarsank-Robitille sekä muille samanlaisille helpoille nimille. Chabas sanoo:

Meillä on todisteita siitä, että samanlaiset mystiset nimet kuin nämä olivat yleisessä käytössä israelilaisten Egyptissä oleskelun aikana. [Main. teos, s. 162.]

Ja voimme lisätä tähän, että olivatpa ne peräisin egyptiläisiltä tai juutalaisilta, ne olivat joka tapauksessa loitsimisnimiä. Tutkija voi etsiä tukea sellaisesta Éliphas Lévin teoksesta kuin [BCW117] Grimoire des Sorciers. Näissä manauksissa Osirista kutsutaan Mamuram-Kahabuksi ja häntä pyydetään estämään kahdesti kuollutta khouta käymästä syyttömän khoun ja hänen lähisukulaistensa kimppuun, koska kirouksen alainen (astraalihaamu)

Voi ottaa minkä muodon tahansa ja tunkeutua vapaasti joka paikkaan tai kehoon. [Main. teos, s. 163.]

Tutkiessaan egyptiläisiä papyruskääröjä alkaa huomata, etteivät faraoiden ajan kansalaiset kallistuneet kovin paljon oman aikansa spiritismiin tai spiritualismiin. He pelkäsivät kuolleen ”siunattua henkeä” enemmän kuin roomalaiskatolinen kirkko pelkää paholaista!
Kuinka aiheeton ja epäoikeudenmukainen on se syytös Egyptin jumalia vastaan, että he ovat näitä ”paholaisia”, ja syytös pappeja vastaan, että he käyttävät maagisia voimiaan ”langenneiden enkelien” avulla, se voidaan helposti havaita useammasta kuin yhdestä papyruskääröstä. Sillä niistä löytää usein selostuksia noidista, jotka tuomittiin kuolemanrangaistukseen, ikään kuin tuolloin olisi eletty pyhän kristillisen inkvisition suojeluksessa. Tässä seuraa Ramses III:n hallitusajalta eräs tapaus, jota de Mirville lainaa Chabakselta:

Meille saapuneen ensimmäisen sivun alku on turmeltunut. Toinen rivi näillä sanoilla: ”…paikasta, jossa minä olen, maani kansalle.” On syytä olettaa, kuten lukija huomaa, että henkilö, joka on kirjoittanut tämän ensimmäisessä persoonassa, on selostusta tekevä rauhantuomari. Hän todistaa tapauksen ihmisten edessä totutun kaavan mukaan… ”Tämä Hai, paha ihminen, oli lampaiden tarkastaja [tai ehkä hoitaja]. Hän sanoi: ’Voinko saada kirjan, joka antaa minulle suuren voiman?’… Ja hänelle annettiin kirja ja Ramses-Meri-Amenin, suuren jumalan, hänen kuninkaallisen valtiaansa sanakaava. Hän onnistui saamaan jumalallisen voiman, jonka avulla hän pystyi lumoamaan ihmisiä. Hän onnistui myös luomaan paikan ja löytämään erittäin syvän paikan. Hän sai aikaan Menhin [maaginen homunculi?] ihmisiä ja…rakkauskirjoituksia…varastaen ne Kheniltä [palatsin okkulttinen kirjasto] muurari Atirman välityksellä…pakottaen yhden valvojista menemään syrjään ja vaikuttaen maagisesti toisiin. Kaikki ne kauhut ja inhottavuudet, jotka hän oli suunnitellut sydämessään, hän teki todellisuudessa. Hän teki niitä kaikkia samoin kuin muita suuria rikoksia, jotka olivat kaikkien jumalien ja jumalattarien kauhu. Toimitettakoon hänelle myös suuret [ankarat?] kuolemanmääräykset, sellaiset kuin jumalalliset sanat käskevät hänelle tehtäväksi.” Syyte ei lopu tähän, se erittelee rikoksen. Ensimmäinen rivi puhuu kädestä, [BCW118] joka lamautui Menhin ihmisten avulla. Näille sanotaan yksinkertaisesti: ”Tuotettakoon sellainen vaikutus”, ja se tuotetaan. Sitten seuraavat suuret kammottavuudet, sellaiset kuin kuoleman ansaitseminen… Tuomarit, jotka olivat tutkineet hänet [syyllisen], antoivat selostuksen: ”Annettakoon hänen kuolla faraon määräysten mukaisesti ja sen mukaan, mitä on kirjoitettu jumalallisella kielellä.” [263]

Chabas huomauttaa:

Tällaisia asiakirjoja on runsaasti, mutta niiden analysointitehtävään ei voi ryhtyä niillä rajoitetuilla keinoilla, jotka meillä on. [Pap. Magique, 177.]

Lisäksi on eräs kirjoitus Khonsin, elementaareja hallitsevan jumalan, temppelistä Thebasta. Prisse d’Avenne lahjoitti sen Pariisin Keisarilliseen – nykyiseen Kansalliseen – kirjastoon, ja sen käänsi ensin S. Birch. Siinä on koko kertomus magiasta. Se on peräisin kahdennenkymmenennen dynastian Ramses XII:n [264] ajalta. Se on de Mirvillen lainaamasta de Rougén käännöksestä, ja me käännämme sen nyt.

Tämä muistomerkki kertoo meille, että eräs kahdennenkymmenennen dynastian Ramses kerätessään Naharainissa veroja, joita aasialaiset kansat maksoivat Egyptille, rakastui Bakhtenin päällikön, verovelvollisensa, tyttäreen, nai hänet ja tuodessaan hänet mukanaan Egyptiin korotti hänet kuningattareksi, jonka kuninkaallinen nimi oli Ranefrou. Pian tämän jälkeen Bakhtenin päällikkö lähetti sanansaattajan Ramseksen luo pyytämään egyptiläisten apua Bent-Roshille, kuningattaren nuoremmalle sisarelle, jonka kaikki jäsenet olivat tulleet kipeiksi.
Sanansaattaja pyysi ponnekkaasti, että ”viisas mies” [vihitty – Reh’h’et] pitäisi lähettää hoitamaan tehtävä. Kuningas antoi määräyksen, että kaikki palatsin hierogrammatistit ja Khenin salaisten kirjojen suojelijat [BCW119] oli noudettava paikalle. Hän valitsi heidän joukostaan kuninkaallisen kirjurin Thoth-em-Hebin, älykkään miehen, joka oli perehtynyt hyvin kirjoittamiseen, ja pyysi häntä tutkimaan sairauden.
Thoth-em-Hebi saapui Bakhteniin ja huomasi, että Bent-Rosh oli khoun (Em-seh’eru ker h’ou) valtaama, mutta ilmoitti olevansa liian heikko ryhtyäkseen taisteluun sen kanssa. [265]
Yksitoista vuotta kului, eikä nuoren tytön tila parantunut. Bakhtenin päällikkö lähetti jälleen sanansaattajansa, ja hänen virallisesta pyynnöstään lähetettiin Bakhteniin Khons-pe-iri-sekher-em-Zam, eräs Khonsin jumalallinen muoto – Poika Jumala thebalaisessa kolminaisuudessa…
Jumalan [inkarnaation] tervehdittyä (besa) potilasta tämä tunsi heti olonsa helpottuneeksi, ja khou, joka oli hänessä, ilmaisi heti paikalla aikovansa totella jumalan määräyksiä. ”Oi suuri jumala, joka pakotat aaveen poistumaan”, sanoi khou, ”olen orjasi ja palaan sinne, mistä tulin.” [266]

Ilmeisesti Khons-pe-iri-sekher-em-Zam oli todellinen sen luokan hierofantti, joita kutsuttiin ”Jumalan pojiksi”, koska hänen sanotaan olevan yksi Khons-jumalan muodoista. Tämä merkitsee joko, että häntä pidettiin tuon jumalan inkarnaationa – avatârana – tai, että hän oli täydellinen vihitty. Sama teksti osoittaa, että temppeli, johon hän kuului, oli eräs niistä temppeleistä, joissa toimi magian koulu. Siinä tai temppelin siinä osassa, mihin pääsevät vain korkeimmat papit, oli Khen, kirjasto eli salaisten teosten säilytyspaikka. Tietyt papit määrättiin tutkimaan teoksia ja huolehtimaan niistä (kaikki faraot kysyivät heiltä neuvoa tärkeissä tapauksissa). He olivat yhteydessä jumaliin näissä tiloissa ja saivat neuvoja heiltä. Eikö juuri Lukianos kerro [BCW120] lukijoilleen Hierapoliksen temppelin kuvauksessaan ”jumalista, jotka ilmaisivat läsnäolonsa vapaasti”? [267] Edelleen hän kertoo matkustaneensa kerran Memfiksestä erään papin kanssa, joka kertoi hänelle viettäneensä 23 vuotta temppelinsä maanalaisissa kryptoissa saaden magian ohjeita Isis-jumalattarelta itseltään. Edelleen luemme, että itse Merkurius opasti suurta Sesostrista (Ramses II) pyhiin tieteisiin. Jablonsky huomauttaa, että tämä selittää sen, miksi Amun (Ammon) – hän arvelee, että tästä saadaan meidän ”Aamen” – oli todellinen valon esiinmanaaminen. [268]
Papyrus Anastasi nro 75:ssä, joka vilisee erilaisia jumalien esiinmanaamiskaavoja ja manauksia khouita ja elementaarisia demoneja vastaan, seitsemäs kappale osoittaa selvästi eron, joka on tehty todellisten jumalien, planeettaenkelien ja niiden kuolevaisten kuorien välillä, jotka jätetään jälkeen kâma-lokassa ikään kuin ihmiskunnan koettelemiseksi ja saamiseksi toivottomammin ymmälle sen etsiessä turhaan totuutta okkulttisten tieteiden ja vihkimysverhon ulkopuolelta. Tämä seitsemäs säe sanoo tuollaisista jumalallisista esiinmanaamisista eli teomanttisista neuvotteluista:

Tuota jumalallista ja suurta nimeä [269] on kutsuttava avuksi vain ehdottoman välttämättömissä tapauksissa ja silloin kun kutsuja tuntee itsensä ehdottoman puhtaaksi ja moitteettomaksi.

Näin ei ole mustan magian sanakaavassa. Puhuessaan Anastasi-kokoelman kahdesta maagisesta rituaalista Reuvens huomauttaa, että ne

…epäilemättä muodostavat valaisevimman kommentaarin Jamblikhoksen kirjoittamana pidettyyn teokseen Egyptiläisistä mysteereistä, ja niitä on. Ne ovat myös paras anti tuolle klassiselle teokselle filosofisten lahkojen ihmeidentekojen – ei-kristillisten, puoli kristillisten, gnostisten ja riippumattomien – ymmärtämiseksi, ihmeidentekojen perustuessa muinaiseen egyptiläiseen mytologiaan… Jamblikhoksen mukaan ihmeidentekoa harjoittivat toisasteisten henkien alemmat avustajat, , jotka ovat luonnostaan jumalien palvelijoita:. [270]

Reuvens lopettaa huomautukseen, joka on paljonpuhuva ja erittäin tärkeä okkultisteille, jotka puolustavat asiakirjojensa vanhaa ikää ja aitoutta, sillä hän sanoo:

Kaiken sen, minkä hän [Jamblikhos] esittää teologiana, me löydämme historiana papyruskääröistämme.

Mutta miksi sitten kieltää niiden klassisten kirjoittajien aitous ja uskottavuus ja ennen kaikkea luotettavuus, jotka kaikki kirjoittivat magiasta ja sen mysteereistä ihailun ja kunnioituksen erittäin palvovassa hengessä? Kuunnelkaa Pindarosta, joka huudahtaa:

Onnellinen se, joka laskeutuu hautaan siten vihittynä, sillä hän tuntee elämänsä lopun ja Jupiterin antaman valtakunnan. [271]

[BCW122] Tai Ciceron mukaan:

Vihkimys ei vain opeta meitä tuntemaan onnea tässä elämässä, vaan myös kuolemaan paremmassa toivossa. [272]

Platon, Pausanias, Strabon, Diodoros ja monet muut todistavat vihkimyksen puolesta. Kaikki suuret yhtä hyvin kuin osittain vihityt adeptit jakavat Ciceron innostuksen.

Eikö Plutarkhos ajatellessaan mitä hän oli oppinut vihkimyksessään, saanut siitä lohdutusta vaimonsa menetyksessä? Eikö hän ollut saanut varmuutta Bacchuksen mysteereissä, että ”sielu [henki] on katoamaton ja että on olemassa tuonpuoleinen”?… [273] Aristofanes meni vielä pitemmälle: ”Kaikki ne, jotka olivat mukana mysteereissä”, hän sanoo, ”viettivät viatonta, rauhallista ja pyhää elämää. He kuolivat odottaen Eleusiin vainioiden [devachanin] valoa, samalla kun muut eivät voineet koskaan toivoa muuta kuin ikuista pimeyttä [tietämättömyys?].” …Ja kun ajattelee sitä, miten Valtio on tähdentänyt mysteerien periaatetta ja oikeaa viettämistä, määräyksiä, jotka oli sovittu niiden viettämisen turvallisuuden suhteen, huomaa, missä määrin nuo mysteerit olivat niin kauan vallanneet heidän ensimmäisen ja viimeisen ajatuksensa.
Niihin syvennyttiin yhteisesti samoin kuin yksityisestikin, ja tämä on vain luonnollista, koska Döllingerin mukaan ”Eleusiin mysteerit nähtiin koko kreikkalaisen uskonnon kukkaan puhkeamisena, koko sen sisällön puhtaimpana olemuksena”. [274]
Ei vain salaliittolaisilta kielletty pääsyä vaan myös niiltä, jotka eivät olleet tuominneet niitä; kavaltajilta, valapatoilta, irstailijoilta [275] … niin, että Porfyrios saattoi sanoa: ”Sielumme on oltava kuolinhetkellä sellainen kuin se oli mysteerien aikana, ts. vapaa, intohimosta, vihasta, kateudesta tai suuttumuksesta.” [276]

Todellakin

Magiaa pidettiin jumalallisena tieteenä, joka johti osallisuuteen itse jumaluuden ominaisuuksista.

[BCW123] Herodotos, Thales, Parmenides, Empedokles, Orfeus, Pythagoras, kaikki menivät, kukin aikanaan, etsimään Egyptin suurten hierofanttien viisautta siinä toivossa, että ratkaisisivat universumin ongelmat.
Filon sanoo:

Mysteerien tiedettiin paljastavan luonnon salaiset toiminnat ja johtavan taivaallisten voimien kontemplaatioon. [277]

Teurgisen magian pappien tekemät ihmeet on todistettu niin pätevällä tavalla aidoiksi ja todistusaineisto niistä – jos ihmisten antamille todistuksille annetaan jonkinlainen arvo – on niin valtava, että joskaan Sir David Brewster ei tunnustanut pakanallisten teurgien ylittäneen kristittyjä ihmeiden tekemisessä, hänen oli kuitenkin pakko myöntää auliisti heidän olleen etevämpiä fysiikassa ja kaikessa, mikä kuuluu luonnontieteisiin. Tiede on hyvin epämiellyttävällä tavalla joutunut pulaan.
”Magia”, sanoo Psellos, ”muodosti papillisen tieteen viimeisimmän osan. Siihen kuului luonnon, voimien ja kaiken tähän maailmaan kuuluvien elementtien ja niiden osien tutkiminen; eläinten, erilaisten kasvien ja niiden hedelmien sekä kivien ja yrttien ominaisuuksien tutkiminen. Lyhyesti sanoen: magiaan kuului kaikessa olevan sisimmän olemuksen ja sisäisen voiman tutkiminen. Tästä johtuen magian avulla saatiin aikaan tiettyjä tuloksia. Niinpä tehtiin patsaita [magnetoituja], jotka toivat terveyttä, ja erilaisia kuvia ja esineitä [talismaaneja]. Ne saattoivat toimia joko sairauksien tai yhtä hyvin myös terveyden välikappaleena. Magian avulla saatiin myös usein ylimaallinen tuli ilmestymään ja silloin patsaat nauroivat ja lamput syttyivät itsestään.” [278]

Nyt on osoitettu maailmalle, ettei tämä Pselluksen väite, että magian avulla ”tehtiin patsaita, jotka toivat terveyttä”, ole mitään unta, mitään harha-aistimusten vallassa olevien teurgien kerskailua. Kuten Reuvens sanoo, siitä on tullut historiaa. Sillä se on löydettävissä edellä mainitusta Harriksen Papyrus Magiquesta ja votiivitaulusta. Sekä Chabas että de Rougé esittävät, että

Tämän kovin turmellun asiakirjan kahdeksannellatoista rivillä on jumalan (Khons) myöntymystä koskeva sanakaava, jumalan, joka ilmoitti suostumuksensa liikuttamalla patsasta. [279]

Siitä oli jopa kiista kahden orientalistin välillä. Samalla kun de Rougé tahtoi [BCW124] kääntää sanan ”Han” sanalla ”suopeus” tai ”suosionosoitus”, Chabas väitti, että ”Han” tarkoitti liikettä” tai ”merkkiä”, jonka patsas sai aikaan. Kykyjen ja tiedon väärinkäyttö ja persoonallinen kunnianhimo johtivat hyvin usein itsekkään ja häikäilemättömän taitajan mustaan magiaan, aivan kuten nämä syyt johtivat täsmälleen samaan kristillisten paavien ja kardinaalien keskuudessa. Ja musta magia johti lopulta mysteerien lakkauttamiseen eikä suinkaan kristinusko, kuten usein virheellisesti luullaan. Lukekaa Mommsenin Rooman historia, osa I, niin huomaatte, että juuri pakanat tekivät lopun jumalallisen opin häpäisystä. Niin varhain kuin 560 eaa. roomalaiset olivat löytäneet yhden salaseuran, kaikkein vastenmielisimmän mustan magian koulun. Se vietti Etruriasta tuotuja mysteerejä, ja hyvin pian moraalinen rutto oli levinnyt yli koko Italian:

Yli 7000 jäsentä asetettiin syytteeseen ja useimmat heistä tuomittiin kuolemaan…
Myöhemmin Titus Livius osoittaa meille toiset 3000 jäsentä, jotka tuomittiin yhden ainoan vuoden aikana myrkyttämisrikoksesta. [280]

Ja kuitenkin mustalle magialle nauretaan ja sen olemassaolo kielletään! Paulthier saattaa ehkä olla liian intomielinen sanoessaan, että Intia vaikuttaa hänestä

…inhimillisen ajattelun suurelta ja alkuperäiseltä ahjolta…joka on lopuksi sulkenut piiriinsä koko muinaisen maailman,

mutta hänen ajatuksensa oli oikea. Tuo alkuperäinen ajattelu johti siihen okkulttiseen tietoon, joka viidennessä Rodussamme kuvastuu egyptiläisten faraoiden varhaisimmasta ajasta aina nykyiseen aikaamme asti. Kuninkaiden ja ylipappien tiukasti käärittyjen muumioiden mukana kaivetaan esiin tuskin yhtään hieraattista papyruskääröä, joka ei sisältäisi jotakin mielenkiintoista tietoa nykyiselle okkultismin tutkijalle.
Kaikki tuo on tietysti pilkattua magiaa, seurausta alkuperäisestä tiedosta ja ilmoituksesta. [BCW125] Atlantislaiset noidat harjoittivat sitä niin jumalattomalla tavalla, että siitä asti on ollut välttämätöntä myöhempää Rotua ajatellen salata visusti keinot, joita käytettiin niin kutsuttujen maagisten vaikutusten saavuttamiseksi psyykkisillä ja fyysisillä tasoilla. Kukaan meidän vuosisadallamme ei usko täysin noihin selostuksiin lukuun ottamatta roomalaiskatolilaisia, ja nämä antavat noille teoille saatanallisen alkuperän.
Magia on kuitenkin niin sekoittunut maailman historiaan, että jos jälkimmäistä koskaan kirjoitetaan, sen on luotettava arkeologien ja egyptologien löytöihin sekä hieraattisiin kirjoituksiin että piirtokirjoituksiin. Jos se väittää, että ne on pidettävä erossa tuosta ”aikakausien taikauskosta”, se ei koskaan näe valoa. Voi hyvin kuvitella sen kiusallisen tilanteen, josta vakavat egyptologit, assyriologit, oppineet ja akateemikot löytävät itsensä. Jouduttuaan kääntämään ja tulkitsemaan vanhoja papyruskääröjä ja muinaisia kirjoituksia hautapatsaista ja babylonialaisista sylintereistä he kaikki huomaavat olevansa pakotetut kohtaamaan magian vastenmielisen ja heille inhottavan aiheen ja sen loitsut ja välineet. He löytävät oppineiden kirjurien kynistä lähteneitä harkittuja ja vakavia kertomuksia, jotka on tehty kaldealaisten tai egyptiläisten hierofanttien, muinaisen ajan kaikkein oppineimpien filosofien, suorassa valvonnassa. Nämä kertomukset kirjoitettiin faraoiden, ylipappien ja muiden Khemin maan mahtavien juhlallisena kuolinhetkenä ja hautajaisissa. Niiden tarkoituksena oli uudestisyntyneen, osirisoidun sielun esitteleminen ”Suuren Tuomarin” kauhistuttavan tuomioistuimen edessä Amentin alueella – siellä, missä valheen sanottiin olevan rikoksista pahin.
Olivatko kirjurit ja hierofantit, faraot ja kuningaspapit kaikki narreja ja huijareita uskoessaan tai yrittäessään saada muut uskomaan tuollaisiin mielikuvituskertomuksiin, joita löydettiin kaikkein arvostetuimmista papyruskääröistä? Kuitenkaan niitä ei voi muuttaa. Platonin, Herodotoksen, Manethon, Synkelloksen samoin kuin aiheesta kirjoittaneiden kaikkien suurten ja luotettavien kirjoittajien ja filosofien vahvistamana nuo papyruskääröt merkitsivät muistiin – yhtä vakavasti kuin ne merkitsivät kaiken historian tai tosiasiat, jotka tunnettuina ja hyväksyttyinä eivät kaipaa mitään [BCW126] selityksiä – maanien, nimittäin harhakuvien ja aaveiden (astraaliruumiiden) kaikki kuninkaalliset dynastiat sekä magian taidon sellaiset urotyöt ja okkulttiset ilmiöt, että meidän oman aikamme herkkäuskoisimmatkin okkultistit epäröisivät uskoa niitä todeksi.
Orientalistit ovat löytäneet pelastavan kohdan julkaistessaan ja toimittaessaan papyruskääröjä kirjallisten saddukeusten kritiikille: he kutsuvat niitä yleensä farao sen ja sen ajan tarinoiksi. Ajatus on nerokas, vaikkei ehdottoman oikea.

LAHDEN MINERVA

1 Kirjoittaa toisella kirjaimistolla esim. sanskritin sanoja latinalaisella kirjoituksella. – Suom. toim.
2 Ks. Baronius, Preface to St. Mathew’s Gospel, I, 752, lainattu de Mirvillen teokseen, osa VI, s. 63. Hieronymus on se isä, joka löydettyään Matteuksen, apostoli-publikaanin, oikean ja alkuperäisen evankeliumin (heprealainen teksti) Kesarean kirjastosta – ”Matteuksen omakätisesti kirjoittama” (De Viris Illustr. luku 3), kuten hän itse myöntää – piti sitä harhaoppisena ja korvasi sen omalla kreikkalaisella tekstillään. [Ks. B. C. W., IV, 238-242.] Juuri hän vääristeli myös Jobin kirjan tekstiä korostaakseen uskoa ruumiin ylösnousemukseen (Ks. Hunnuton Isis, Teologia osa 1, 197, 198) ja esitti tuekseen erittäin oppineita auktoriteettejä.
3 De Mirville esittää seuraavan liikuttavan selostuksen ”kamppailusta”: ”Hieronymus kertoo meille, että Johannes kaikkien Aasian kirkkojen painostaessa häntä julistamaan juhlallisemmin [Apollonioksen ihmetekojen edessä] Jeesuksen Kristuksen jumaluudesta, rukoiltuaan kauan oppilaineen Patmos-vuorella ja ollessaan ekstaasissa sai jumalallisen hengen kautta kuulla ukkosen jyrinän ja salamoinnin keskellä kuuluisan In Principio erat Verbumensa. Kun tuo korkea ekstaasitila, jonka vuoksi häntä kutsuttiin Ukkosen pojaksi, oli mennyt ohi, Apollonioksen oli pakko perääntyä ja kadota. Sellainen oli hänen häviönsä, verettömämpi mutta yhtä vaikea kuin Simon Maguksen häviö.” (Des Esprits, VI, 63.) Me puolestamme emme ole koskaan kuulleet ekstaasitilasta, joka olisi aikaansaanut ukkosen ja salamoinnin emmekä voi käsittää merkitystä.
4 Tämä on hyvin vanha kertomus. Monet teosofit tietävät kyllä omasta katkerasta kokemuksestaan, miten pitkälle kirkollismielinen viha, ilkeys ja vaino voivat mennä tällä taholla. He tietävät, mihin valheellisuuden, panettelun ja julmuuden määrään asti nämä tunteet voivat kasvaa jopa nykyisenä aikanamme ja millaisia kristusmaisen rakkauden esikuvia Kristuksen väitetyt palvelijat ja itsensä palvelijoiksi nimittäneet ovat osoittaneet olevansa.
5 Hunnuton Isis, Teologia, osa 1, 363-364.
6 [Tallaamaton tai luoksepääsemätön kierros. Proklos, Kommentaari Platonin Kratylokseen.]
7 [1. Kun. 19:13]
8 Main. teos, s. 365.
9 Des Esprits, osa VI, s. 62.
10 Les Apologistes Chrétiens au Deuxième Siècle, s. 106.
11 Des Esprits, Vol. VI, s. 62.
12 Monet ovat ne, jotka eivät tiedä, ja tästä johtuen he eivät usko niihin.
13 Juuri niin. Pitäessään luentoa Efesoksessa monen tuhannen kuulijan edessä Apollonios näki keisari Domitianuksen murhan Roomassa ja ilmoitti siitä tuolloin koko kaupungille. Swedenborg näki samoin Göteborgissa Tukholman suuren tulipalon ja kertoi siitä ystävilleen. Lennätin ei silloin vielä ollut käytössä.
14 Ei kriteeri ollenkaan. Hindulaiset saddhut ja adeptit saavuttavat kyvyn pyhän elämänsä seurauksena. Jooga-vidya opettaa sitä eikä ”henkiä” tarvita lainkaan.
15 Mitä tulee paaveihin, asia on melko kyseenalainen.
16 Empusae on klassisen mytologian tuntema nimitys ihmisiä syöville hirviöille, joilla on aasin jalat ja pronssikaviot. – Suom. toim.
17 Mutta tämä yksin ei ole syy siihen, miksi ihmisten pitäisi uskoa tämän luokan henkiin. Sellaisesta on olemassa parempia todisteita.
18 De Mirville yrittää osoittaa, että sellaiset maanien tai vapautuneiden henkien ilmenemiset ovat paholaisen, ”saatanan varjokuvan” työtä.
19 Hän olisi voinut lisätä: kuten suuri Shankarâchârya, Tsong-Kha-pa ja niin monet muut todelliset adeptit – jopa hänen oma mestarinsa Jeesus. Sillä tämä on todella oikean adeptiuden kriteeri, vaikkakaan ”kadotakseen” ihmisen ei tarvitse lentää pilviin.
20 Ks. Dion Kassius, Rooman Historia, LXXVIII, xviii, 2.
21 Lampridius, Alexander Severus, XXIX.
22 Tämä kohta kuuluu seuraavasti: ”Aurelianus oli päättänyt hävittää Tyanan, ja kaupunki sai kiittää pelastumisestaan vain Apollonioksen ihmetekoa. Tämä kuuluisa ja viisas mies, tämä jumalien suuri ystävä, kauan sitten kuollut, ilmestyi äkkiä omassa muodossaan keisarin eteen, kun tämä oli palaamassa telttaansa, ja sanoi hänelle pannonian kielellä: ’Aurelianus, jos tahdot voittaa, luovu näistä pahoista suunnitelmistasi maani kansalaisia vastaan. Jos tahdot johtaa, kieltäydy vuodattamasta viatonta verta. Jos tahdot elää, kieltäydy epäoikeudenmukaisuudesta.’ Aurelianus tuntiessaan Apollonioksen kasvot, jonka muotokuvan hän oli nähnyt monissa temppeleissä, hämmästyi suuresti, lupasi heti hänelle [Apolloniokselle] patsaan, muotokuvan ja temppelin ja omaksui täysin ajatuksen armahtamisesta.” Ja Vopiscus lisää: ”Jos olen uskonut yhä enemmän majesteettisen Apollonioksen hyveisiin, se johtuu siitä, että koottuani tietoni erittäin vakavasti otettavilta henkilöiltä olen löytänyt kaikki nämä tosiasiat vahvistettuina Ulpianuksen kirjaston kirjoista.” (Ks. Flavius Vopiscus, Divas Aurelianus, XXIV teoksessa Scriptores Historiae Augustae.) Vopiscus kirjoitti vuonna 250 ja edelsi sen vuoksi Filostratosta vuosisadalla. [Vrt. de Mirville, Des Esprits, VI, 68 av.]
23 Ep. Ad Paulinam.
24 Edellä oleva on suurelta osin koottu de Mirvilleltä, main. teos, s. 66-69.
25 ”Todellinen profeetta”, koska hän oli vihitty ja täysin perehtynyt okkulttiseen astronomiaan. – H. P. B.
26 The Source of Measures, s. 259-260. Astronomia ja fysiologia ovat kehoja, astrologia ja psykologia niitä elähdyttäviä sieluja. Edellisiä opiskellaan aistimussilmän avulla, jälkimmäisiä sisäisen eli ”sielusilmän” avulla, ja kummatkin ovat eksakteja tieteitä.
27 Main. teos, s. 260-261.
28 A. Wilder, New Platonism and Alchemy, s. 12.
29 Euripides, Herakles Mainomenos, 806-808.
30 Vergilius, Aeneis, 8, 296-301, säkeet suomentanut Teivas Oksala.
31 [Kyseessä on Dorylaeumin Eusebios (kuoli n. 452).]
32 [Ks. myös B. C. W., IV, s. 271-280, ja G. de Purucker, Esoteric Tradition, I, 69-75.]
33 The Source of Measures, liite, VII, s. 300-301.
34 [Ks. B. C. W., IX, 273, missä on julkaistu valokuva Kom-Ombossa Egyptissä olevasta veistoksesta, jossa Thot ja Horus suorittavat yllä kuvattua riittiä..]
35 [Ks. Henry Plon, Les Mediateurs et les moyens de la magie…, s. 114-117 & 122, Pariisi 1863. Siinä hän myös viittaa teokseensa Dieu et les dieux, Pariisi 1854. – Z.]
36 Dogme et rituel de la haute magie, Vol. II, s. 88.
37 Hieronymus, De viris illustribus liber, 3. [Sakari Häkkinen, Köyhät kerettiläiset, Ebionit kirkkoisien teksteissä. Helsinki 1999, s. 281.] ”On merkittävää, että samalla kun kaikki kirkkoisät sanovat, että Matteus kirjoitti hepreaksi, he kaikki käyttävät kreikkalaista tekstiä alkuperäisenä apostolisena kirjoituksena mainitsematta, mikä suhde hepreankielisellä Matteuksella on meidän kreikankieliseen! Siinä oli monia erikoisia lisäyksiä, jotka puuttuvat meidän [kreikankielisestä] evankeliumistamme.” (Olshausen, Nachweis der Echter der sämtlichen Schriften des Neuen Test., s. 35.)
38 Commentariorum in Mattheum, II, xii, 13. [Köyhät kerettiläiset, s. 280.] Hieronymus lisää, että se oli kirjoitettu kaldean [eli aramean] kielellä mutta hepreankielisin kirjaimin. [Dial. Contra Pelag, iii, 2.]
39 Jerome, Opera omnia, toim. Johannes Martianay, Paris, 1693-1706, Vol. V, p. 445. Vrt. Dunlap, Sôd, the Son of Man, s. 46. [Ks. myös B. C. W., VIII, 233-238., jossa on julkaistu Hieronymuksen kirjeen latinalainen teksti ja sen tarkempi käännös. Kirje Chromatiukselle ja Heliodorukselle ei ole Hieronymuksen itsensä kirjoittama, vaan se on peräisin myöhemmältä ajalta.]
40 Tämä selvittää myös Justinus Marttyyrin teosten hylkäämisen. Hän käytti vain tätä Evankeliumia heprealaisten mukaan, kuten hyvin todennäköisesti teki myös hänen oppilaansa Tatianos. Sen, kuinka myöhäisenä ajankohtana Kristuksen jumaluus oli täysin vakiintunut käsitys, voimme päätellä yksinkertaisesti siitä, ettei Eusebios [Kirkkohistoria, III, 25] vielä neljännellä vuosisadalla leimannut tätä kirjaa vääräksi vaan luokitteli sen vain Johanneksen ilmestyskirjan kaltaiseksi. Credner (Zur Gesch. des Kanons, s. 120) osoittaa Nikeforoksen sijoittavan sen Stikhometriassaan Ilmestyskirjan kanssa antilegomenan joukkoon. [Antilegomena = ne UT:n kirjoitukset, joiden oikeaperäisyydestä oltiin epävarmoja.] Ebionilaiset, todelliset ja alkuperäiset kristityt, jotka hylkäsivät apostoliset kirjoitukset, käyttivät ainoastaan tätä evankeliumia (Irenaeus, Adversus Haereses, I, xxvi, 2; myös Eusebioksen Kirkkohistoria, III xxvii), ja he, kuten Epifanos vakuuttaa, uskoivat lujasti nasarealaisten tavoin, että Jeesus oli vain ihminen, ”ihmisen siemenestä”. [Panarion, Haer. XXX, iii.]
41 Hunnuton Isis, Teologia osa 1, 198.
42 Main. teos, II, s. 4.
43 Panarion, k. I, osa II, § 8; XXX, 1.
44 Ks. myös Hunnuton Isis, Teologia osa 1, s. 196 luvun loppuun.
45 Source of Measures, s. 299. Tätä ”elämän virtaa” kuvaa juuri mainitussa bassorilievossa vesi, jota kaadetaan ristin muodossa vihkimyskandidaatin päälle, suorittajina Osiris – elämä ja Aurinko – ja Merkurius – kuolema. Se oli vihkimysmenon loppukohtaus sen jälkeen, kun vihittävä oli läpikäynyt menestyksellisesti seitsemän ja kaksitoista kärsimystä Egyptin kryptoissa.
46 Jälleen yksi epäluotettava, epäuskottava ja tietämätön kirjailija ja kirkollinen historioitsija 400-luvulta. Hänen Theodosios nuoremmalle omistamansa ns. historia, joka kertoo vuosien 324 ja 439 välillä käydystä taistelusta pakanoiden, uusplatonikkojen sekä Aleksandrian ja Konstantinopolin kristittyjen välillä, on täynnä tahallisesti vääristeltyjä tietoja. [Vrt. Sokrates Skholastikos, Ecclesiastical History, V, xvii & VII, xv.]
47 Main. teos, I., s. 135.
48 Ilm. 7:2, 3 ja 14:1.
49 Dagoba on pieni, pallon muotoinen temppeli, jossa säilytetään Gautaman maallisia jäännöksiä.
50 Prachidat ovat meidän mausoleumiemme kaltaisia, kaiken kokoisia ja muotoisia rakennuksia, jotka on pyhitetty kuolleiden votiivilahjoille.
51 Talmudin kirjoituksissa väitetään, että sen jälkeen kun hänet oli hirtetty hänet kivitettiin ja haudattiin veden alle, kahden virran yhtymäkohtaan. Mishnah Sanhedrin, vi, 4; Babylonin Talmud, sama artikkeli, 48a, 67a (lainannut E. Renan).
52 Coptic Legends of the Crucifixion, XI.
53 Emme ymmärrä, miksi King kuvasivulla ”Gnostic Gems” esittää Salomonin sinetin viisisakaraisena tähtenä, vaikka se todellisuudessa on kuusisakarainen ja Intiassa käytetty Vishnun sinetti. [The Gnostics jne., kuvasivu XIII, 4.]
54 Kingin teoksessa (Gnostics and their Remains, s. 138) on kuva eräästä keskiajalla varsin yleisestä kristillisestä symbolista, jossa kolme kalaa on asetettu kolmion muotoon ja johon on piirretty VIISI (joka on pyhä pythagoralainen luku) kirjainmerkkiä, 3.O.1.K.G. Luku viisi viittaa samoihin kabbalistisiin laskelmiin.
55 [Paidagogos, XXX, xl.]
56 Hunnuton Isis, Teologia osa 1, 273-275.
57 The Source of Measures, s. 301. Kaikki tämä yhdistää Jeesuksen suuriin vihittyihin ja solaarisiin puolijumaliin ja on puhtaasti pakanallista, uudella tavalla kehitetyssä muunnelmassa, kristillisessä järjestelmässä.
58 Main. teos, s. 296.
59 Kuten Vâch, kaiken elävän äiti, muutos Aditista, kuten Eeva oli muutos Sefirasta. – H. P. B.
60 Main. teos, s. 294-295.
61 Main. teos, 295.
62 Mikä osoittaa Uuden testamentin kirjoittajien olleen melko perehtyneitä kabbalaan ja okkulttisiin tieteisiin ja vahvistaa yhä väitettämme. – H. P. B.
63 Tästä johtuu myös Isiksen sarvet – luonto, Maa ja Kuu – tullen sanasta Vâch, hindulainen ”kaiken elävän äiti”, joka samastetaan Virâjin kanssa ja sitä kutsutaan Atharvavedassa Kâman tyttäreksi, ensimmäisiksi haluiksi: ”Tuota sinun tytärtäsi, oi Kâma, kutsutaan lehmäksi, siksi jota viisaat nimittävät Vâch-Virâjiksi”, jota Brihaspati, rishi, lypsi, mikä on eräs toinen mysteeri. – H. P. B.
64 Joka on Aditi ja Vâch. – H. P. B.
65 Main. teos, s. 295-296.
66 Jos olisimme tunteneet oppineen tekijän ennen kirjan julkaisua, hänet olisi ehkä saatu lisäämään seitsemäs kohta, josta kaikki muut – edeltäen paljon ennen lueteltua ajankohtaa ja voittaen ne yleisesti filosofisessa merkityksessä – on johdettu aina jopa suureen pyramidiin asti, jonka perusneliö vuorostaan oli eräs suuri arjalainen mysteeri.
67 Me sanoisimme kosminen aine, henki, kaaos ja jumalallinen valo, sillä egyptiläinen ajatus oli tässä sama kuin arjalainen. Tekijä on kuitenkin oikeassa juutalaisten okkulttisen symboliikan suhteen. Juutalaiset ovat olleet harvinaisen arkipäiväinen, epähenkinen kansa kaikkina aikoina; kuitenkin jopa heillä ”ruah” oli jumalallinen henki eikä ilma.
68 Ralston Skinner osoittaa, että symbolissa //P, ristikkäin olevat luut ja pääkallo, on kirjain P kof, korvien takana oleva osa päätä. The Source of Measures, s. 299.
69 Main. teos, s. 296-302. Näiden numerojen kautta, selittää tekijä, ”Eli on 113 (kun sana sijoitetaan ympyrään). Lamah on 345, mikä kirjaimia muuttamalla sopii samaan arvoon %:/ (ympyrässä) eli Mooses, kun taas Sabakhth on Johannes eli kyyhky eli Pyhä Henki, koska (ympyrässä) se on 710 (eli 355 x 2). Päätteestä ni, samoin kuin nuni eli 5651, tulee Jehovah.”
70 Sen voiman läntinen personoituma, jota hindut kutsuvat Bijaksi, ”yhdeksi siemeneksi” eli Mahâvishnuksi – voima, ei Jumala – tai siksi salaperäiseksi prinsiipiksi, johon sisältyy avatârismin siemen.
71 ”Kohoa Nerviin [nirvânaan] tuosta raihnaisesta ruumiista, johon sinut on lähetetty. Nouse aikaisempaan olinpaikkaasi, oi siunattu avatar!”
72 King, The Gnostics and their Remains, s. 100-101.
73 Main. teos, s. 101.
74 Main. teos, s. 258.
75 Homiliai, XIX, xx.
76 Pleroma oli kaikkien henkisten entiteettien kokonaisuus eli synteesi. Paavali käytti tätä nimeä epistoloissaan.
77 ”Pyhä Henki”, toinen Messias, välittäjä. ”Sana viittasi Pyhään Henkeen.” Manes oli egyptiläisen filosofi Terebinthuksen oppilas. Kristityn Sokrates Skholastikoksen mukaan Terebinthus ”manatessaan eräänä päivänä ilmojen demoneja putosi talonsa katolta ja kuoli”. [Kirkkohistoria, I, i, lainannut Tillemont, iv, 584.]
78 Des Esprits, Vol. VI, s. 169-183.
79 ”Temppeliä vahtimaan asetettu suuri käärme”, kommentoi de Mirville. ”Kuinka usein olemmekaan toistaneet, ettei se ollut mikään symboli, ei mikään personoituma, vaan todellakin jumalan valtaama käärme!” hän huudahtaa. Ja me vastaamme, että Kairossa eräässä islamilaisessa eikä pakanallisessa temppelissä olemme tuhansien muiden kävijöiden tavoin nähneet myös suunnattoman suuren käärmeen, ja meille kerrottiin sen eläneen siellä vuosisatoja, ja sitä kunnioitettiin suuresti. Oliko se myös ”jumalan valtaama” tai, toisin sanoen, riivattu?
80 Demeterin eli ”kärsivän äidin” mysteerit.
81 Satyyrien välityksellä.
82 Tämä tuntuu melko epäilyttävältä ja vaikuttaa lisätyltä. De Mirville yrittää saada ex-noidan vahvistamaan sen, mitä hän sanoo saatanasta ja hänen hovistaan, että nämä lähettävät pikkupaholaisiaan maailmaan viekoittelemaan ihmiskuntaa ja ilveilemään istunnoissa.
83 Tämä ei vaikuta syntiseltä ravinnolta. Se on ollut chelojen ruokavalio tähän päivään asti.
84 Oksastanut on oikea ilmaisu. ”Seitsemän rakentajaa oksastaa jumalalliset ja hyvää tekevät voimat kasvi- ja eläinkunnan suureen aineelliseen luontoon joka toinen kierros”, sanoo Lanooiden katekismus.
85 Maailman ruhtinas ei kuitenkaan ole saatana, kuten kääntäjä yrittää saada meidät uskomaan, vaan planeettojen kollektiivinen joukko. Tämä on pientä teologista panettelua.
86 Tässä tarkoitetaan ilmeisesti elementaaleja ja elementaarihenkiä.
87 Lukijalle on jo selvinnyt totuus niistä hänen luettuaan tätä teosta.
88 Vahinko, ettei katuva pyhimys ollut antanut tietojaan maan pyörimisestä ja aurinkokeskisestä järjestelmästä aikaisemmin kirkolle. Se olisi ehkä säästänyt enemmän kuin yhden ihmiselämän – Brunon ensimmäisenä.
89 Myös chelat näkevät vihkimyskokeissaan heille keinotekoisesti aiheutetussa transsissa harhanäyn maasta, jota kannattaa elefantti, joka on tyhjän päällä seisovan kilpikonnan päällä. Tämän tarkoitus on opettaa heitä erottamaan todellinen epätodellisesta.
90 Koskee vuoden päiviä, myös maan maallisen piirin 7 x 7 -jakoja, jaettuna seitsemään ylempään ja seitsemään alempaan piiriin vastaavine planetaarisine joukkoineen eli ”armeijoineen”.
91 Daimon ei ole ”demon”, kuten de Mirville kääntää, vaan henki.
92 Kaikki tämä tukee hänen dogmaattisia väitteitään, että Pater Aether eli Jupiter on saatana! ja että ruttosairaudet, vedenpaisumukset ja jopa tuhoisat ukkosilmat tulevat eetterissä asuvilta saatanallisilta sotajoukoilta – hyvä varoitus tiedemiehille!
93 Kääntäjä korvaa sanan mediators sanalla mediums, meediot, puolustaen itseään alaviitteessä sanomalla, että Cyprianuksen on täytynyt tarkoittaa nykyisiä meedioita!
94 Cyprianus tahtoi yksinkertaisesti vihjata vihkimysmenoihin ja -mysteereihin ja vaiteliaisuuden lupaukseen ja valoihin, jotka sitovat vihityt yhteen. Hänen kääntäjänsä on kuitenkin tehnyt siitä noitasapatin.
95 ”Kaksitoista vuosisataa myöhemmin, renessanssin ja uudistuksen aikana, maailma saattoi todeta Lutherin tekevän samoin [syleili paholaista, hän tarkoittanee?] – hänen oman tunnustuksensa mukaan ja samoissa olosuhteissa”, selittää de Mirville alaviitteessä osoittaen siten kristittyjä sitovaa veljellistä rakkautta. Cyprianus tarkoitti kuitenkin paholaisella (jos sana on todella alkuperäisessä tekstissä) vihkijäänsä ja hierofanttia. Ei kukaan pyhimys – ei edes katuva noita – olisi niin typerä, että puhuisi siitä, miten paholainen nousi istuimeltaan saattaakseen hänet ovelle, ellei asia olisi päinvastoin.
96 Jokaisella adeptilla on ”prinsipaliteettinsa [ruhtinaan arvonsa] kuolemansa jälkeen.
97 Mikä osoittaa, että kyseessä oli hierofantti ja hänen oppilaansa. Cyprianus osoittautuu yhtä kiitolliseksi kuin useimmat muut käännynnäiset (nykyiset mukaan luettuina) opettajiaan ja opastajiaan kohtaan.
98 Tämä voidaan todistaa vain yhdellä muistiin merkityllä esimerkillä. G. Pico della Mirandola todetessaan, että kabbalassa oli enemmän kristinuskoa kuin juutalaisuutta, ja löytäessään siitä oppeja kolminaisuudesta, inkarnaatiosta ja Jeesuksen jumaluudesta jne., lopetti asian todistelun kehotukseen, jonka hän osoitti suurelle maailmalle Roomasta. Kuten Christian D. Ginsburg osoittaa [”kabbalististen tutkimustensa seurauksena Mirandola julkaisisi vuonna 1486, vasta 24-vuotiaana, 900 teesiä, joista ilmoitettiin Roomassa. Hän ryhtyi puolustamaan niitä kaikkien eurooppalaisten oppineiden läsnäollessa, jotka hän kutsui ikuiseen kaupunkiin luvaten vastata heidän matkakustannuksistaan.” (Ginsburgin tutkielmat The Essenes ja The Kabbalah… vuoden 1974 painoksessa s. 206.) – Z.]
99 [Ks. B. C. W., Vol. VIII, s. 216.]
100 Tämä selostus on koottu Isaac Meyerin Qabbalahista, s. 10. eteenpäin.
101 Kymmenessä käskyssä ei ole yhtään ajatusta, jolla ei olisi ollut vastine tai parafraasi niissä uskonkappaleissa ja siveysopeissa, jotka tunnettiin egyptiläisten keskuudessa kauan ennen Mooseksen ja Aaronin aikaa. (Mooseksen laki kopio egyptiläisistä lähteistä: ks. Geometry in Religion, Lontoo, E. W. Allen, 1890.)
102 Book of God. Apocalypse of Adam-Oannes, Kenealy, s. 383 [Lontoo, Reeves & Turner, 1867.] Viittaus Klaprothiin on myös tällä sivulla.
103 Ks. Asiat. Journ., N.S. vii, s. 275, jota Kenealy lainannut.
104 Book of God, main. kohta.
105 Jer. 5:15.
106 Prolegomena, iii, 13, Kenealyn lainaus, s. 385.
107 Ks. Book of God, s. 385. ”On huolehdittava siitä”, sanoo Butler (jota Kenealy lainaa, s. 489) ”että erottaa hepreankielisen Pentateukin, joka on kirjoitettu samarialaisella aakkostolla, samariankielisestä versiosta. Kaikkein tärkein ero samarian- ja hepreankielisessä tekstissä koskee vedenpaisumuksen ja Abrahamin syntymän välisen ajanjakson pituutta. Samariankielisessä tekstissä se on muutamaa vuosisataa pitempi kuin hepreankielisessä tekstissä. Ja Septuagintassa se on muutamaa vuosisataa pitempi kuin samarialaisessa tekstissä. On huomattava, että Versio vulgatan autenttisessa käännöksessä roomalaiskatolinen kirkko seuraa heprealaisen tekstin arviointia, ja marttyyrihistoriassaan se seuraa Septuagintan arviota”, kummankin tekstin ollessa sen väitteen mukaan inspiroituja.
108 Ks. past. Joseph Wolffin Journal, s. 200. [Lainattu teokseen Book of God, s. 382-383.]
109 Puu on symbolisesti kirja – kuten pylväs on sen eräs toinen synonyymi.
110 [Ziusudra eli Gilgamesh-eepoksen Utnapishtim.]
111 Mooseksen vaimoa, yhtä Midianin papin seitsemästä tyttärestä, kutsutaan Sipporaksi. Jetro, Midianin pappi, vihki Mooseksen, ja Sippora, yksi seitsemästä tyttärestä, on yksinkertaisesti yksi seitsemästä okkulttisesta voimasta, jotka hierofantin oletettiin ja oletetaan siirtävän vihittävälle oppilaalle.
112 Ks. tätä varten Book of God, s. 244, 250.
113 Bunsen, main. teos, Vol. V, s. 85.
114 Kuten selvästi osoitetaan kirjassa The Source of Measures ja muissa teoksissa.
115 Eivät edes vapaamuurarit väittäisi Salomon todella olleen olemassa. Kuten Kenealy osoittaa, ei Herodotos, Platon eikä kukaan muukaan arvostettu kirjoittaja mainitse häntä. Hän sanoo, että on mitä kummallisinta, ”ettei historioitsija Herodotos huomannut juutalaista kansaa, jota vain muutama vuosi aikaisemmin oli hallinnut mahtava Salomo koko loistossaan, jolle tuskin veti vertoja suurimmat hallitsijat, kuluttaen lähes kahdeksan miljardia yksikköä kultaa temppeliin. Herodotos kirjoitti toisaalta Egyptistä ja toisaalta Babyloniasta vieraillen kummassakin paikassa ja ohitti miltei välttämättä muutaman mailin päästä kansallisen Jerusalemin loistavan pääkaupungin! Miten tämä selittyy?” hän kysyy (s. 457). Paitsi että Israelin kahdentoista heimon olemassaolosta ei ole mitään todisteita, ei erittäin täsmällinen historioitsija Herodotoskaan, joka oli Assyriassa Esran vaikuttaessa, edes maininnut israelilaisia. Herodotos syntyi vuonna 484 eaa. Miten on tämän laita?
116 Clemens, Stromateis, I, xii.
117 Book of God, s. 408.
118 Book of God, s. 453.
119 Asiatic Journal, vii, s. 275, lainannut Kenealy, s. 384.
120 Book of God, s. 385.
121 Puhuessaan sanskritin kielen sanojen kätketystä merkityksestä T. Subba Row esittää hienossa artikkelissaan ”Eläinradan 12 merkkiä” joitakin neuvoja, jotka auttavat tutkijaa selvittämään ”muinaisen sanskritinkielisen nimistön syvää merkitystä…vanhoissa arjalaisissa myyteissä... 1) On saatava selville sanasta käytetyt synonyymit, joilla on eri merkityksiä. 2) On selvitettävä sanan muodostavien kirjainten numerologinen yhteisarvo muinaisissa tantrisissa teoksissa annettujen ohjeiden mukaisesti. (Tântrika shâstra – manausta ja magiaa käsitteleviä teoksia.) 3) On tutkittava muinaisia myyttejä tai allegorioita, jos niistä löytyisi jokin, jolla on jokin erityinen yhteys kyseisen sanan kanssa. 4) On muuteltava sanojen eri tavuja ja tutkittava näistä muodostuneita uusia yhdistelmiä ja niiden merkityksiä jne.” Mutta hän ei esitä olennaisinta sääntöä ja epäilemättä hän on oikeassa. Tântrika shâstrat ovat yhtä vanhoja kuin itse magia. Ovatko nekin lainanneet esoterisminsa heprealaisilta? [Vrt. T. Subba Row, Esoteerisiä kirjoituksia, s. 66.]
122 Heidän perustajansa Sadok oli Antigonos Sokolaisen kautta Simon Oikeamielisen oppilas. Heillä oli oma salainen Lakikirjansa jo heidän lahkonsa perustamisesta lähtien (noin 400 eaa.). Tätä teosta eivät suuret joukot tunteneet. Eroamisen aikana samarialaiset tunsivat vain Mooseksen lakikirjan ja Joosuan kirjan. Heidän Pentateukkinsa on paljon vanhempi ja se eroaa Septuagintasta. Vuonna 168 eaa. ryöstettiin Jerusalemin temppeli [ks. Burder, The Genuine Works of Josephus, II, s. 331-335, New York, Dodd, Mead & Co., 1879], ja sen salaiset kirjat – nimittäin Esran laatima ja Juudas Makkabilaisen viimeistelemä Raamattu – katosivat…minkä jälkeen masora täydensi (jopa Esran vielä kerran järjestämän Raamatun) hävitystyön, joka alkoi haarakirjaimien vaihtamisesta neliökirjaimiin. Sen vuoksi saddukeukset hylkäsivät fariseusten hyväksymän myöhemmän Pentateukin ja nauroivat sille. Heitä kutsutaan tavallisesti ateisteiksi. Tämä tuntuu kuitenkin mahdottomalta, koska nuo oppineet miehet, jotka eivät salanneet vapaa-ajatteluaan, lähettivät joukostaan korkeimmat juutalaiset ylipapit. Kuinka fariseukset ja kaksi muuta uskovaa ja hurskasta lahkoa saattoivat sallia sen, että surullisen kuuluisia ateisteja valittiin sellaisiin paikkoihin? Yltiöhartaiden ja persoonalliseen, antropomorfiseen Jumalaan uskovien on vaikea löytää vastausta tähän, mutta se on helppoa niille, jotka hyväksyvät tosiasiat. Saddukeuksia kutsuttiin ateisteiksi, koska he uskoivat samoin kuin vihitty Mooses uskoi, eroten siten hyvin suuresti siitä Mooseksesta, josta oli tehty juutalainen lainsäätäjä ja Siinainvuoren päähenkilö.
123 Kun suuren pyramidin mitat ovat Piazzi Smythen ja The Source of Measures -kirjan tekijän mukaan samat kuin Salomon temppelin, liiton arkin jne. mitat ja kun Gizehin pyramidi osoitetaan astronomisten laskelmien perusteella rakennetun 4950 eaa. ja kun Mooses ei ole kirjoittanut kirjojaan – todisteiden mukaan – edes puolessa välissäkään tuota aikaa ennen ajanlaskumme alkua, miten tämä selittyy? Jos joku lainasi toiselta, faraot eivät varmasti lainanneet Moosekselta. Jopa filologia osoittaa, ettei vain egyptin kieli, vaan myös mongolia on vanhempi kuin heprea.
124 Tämä yksin osoittaa, kuinka Mooseksen kirjoja on peukaloitu. Ensimmäisessä Samuelin kirjassa (9:9) sanotaan: ”Sillä sitä, mitä nyt sanotaan profeetaksi [nabi], kutsuttiin muinoin näkijäksi [ro’e].” Koska nyt ennen Samuelia sanaa ”ro’e” ei tavata missään Pentateukissa, vaan sen tilalla on aina ”nabi”, tämä osoittaa selvästi, että Mooseksen teksti on korvattu myöhempien leeviläisten tekstillä. (Perusteellisempia yksityiskohtia varten katsokaa teol. tri D. Jenningsin Jewish Antiquities.
125 Zohar, I, 2a. [Ks. myös Zohar (Bereshith, Genesis), käänt. Nurho de Manhar (salan.), Wizards Bookshelf, San Diego, 1980.]
126 Zohar, 42 B.
127 Zohar, i, 2a. Ks. tri Christian David Ginsburgin artikkeli, The Cabbalah, its Doctrines, Developments and Literature.
128 Ralph Cudwprth, Intellectual System of the Universe, I, iii, Lontoo, Thomas Tegg, 1845. Lainannut Wilson, Vishnupurâna, vol. I, s. 14 av.
129 Vishnupurâna, I, 14. [H. H. Wilson ed., Lontoo, John Murray, 1840.]
130 Runo I, 5 [Salainen oppi, I, s. 69.]
131 Sefer jetsira, I, § 9.
132 Ilmenneessä tilassaan siitä tulee kymmenen, universumi. Kaldealaisessa kabbalassa se on sukupuoleton. Juutalaisessa shekhinah on naisellinen, ja varhaiskristityt ja gnostikot pitivät Pyhää Henkeä naisellisena voimana. Lukujen kirjassa sanasta shekhinah pudotetaan lopussa oleva h-kirjain, joka tekee siitä naisellisen nimen. Nârâyana, vetten päällä liikkuja, on myös sukupuoleton; mutta me uskomme vakaasti, että shekhinah ja daiviprakriti, ”logoksen valo”, ovat yksi ja sama asia filosofisesti.
133 Elohim loi Aadamin tomusta, ja hänessä Jehova-Bina erottautuu Eevaksi, minkä jälkeen Jumalan miehinen osa tulee käärmeeksi, viettelee itsensä Eevassa, sitten luo itsensä hänessä Kainiksi, siirtyy Setiin ja poistuu Henokista, Ihmisen Pojasta eli ihmiskunnasta Jod-Havahina.
134 The Source of Measures, s. 8.
135 Tämä samastaa Sefiran, kolmannen voiman, Herra Jehovaan, joka sanoo Moosekselle palavasta pensaasta: ”(Tässä) olen” (2. Moos. 3:4). Tähän aikaan ”Herrasta” ei ollut vielä tullut Jehovaa. Se joka puhui ei ollut ainoa miehineni Jumala vaan ilmennyt Elohim eli sefirot ilmenneessä seitsemän kollektiivissaan, joka sisältyi kolminaiseen Sefiraan.
136 Bramiinit olivat viisaita synnytysaatteessaan, kun he luopuivat asteittain, ei mistään muusta kuin tästä syystä, Brahmâsta ja kiinnittivät vähemmän huomiota häneen yksilönä kuin kehenkään muuhun jumaluuteen. Abstraktisena synteesinä he palvoivat häntä kollektiivisesti ja jokaisessa jumalassa, joista kukin edustaa häntä. Brahmâna, miehisenä, hän on paljon alempana kuin Shiva, lingam, joka esittää universaalia synnyttämistä, tai Vishnu, säilyttäjä – sekä Shivan että Vishnun ollessa elämän uudelleensynnyttäjiä hävityksen jälkeen. Kristityille tekisi varmasti hyvää seurata heidän esimerkkiään ja palvoa Jumalaa hengessä eikä miehisenä Luojana.
137 Monikollinen sana merkiten kollektiivista joukkoa yleisesti, ”vahvaa leijonaa” sananmukaisesti.
138 Kirjoittaja omistaa vain muutamia poimintoja, yhteensä muutama tusina sivua, sanatarkkoja lainauksia tuosta korvaamattomasta teoksesta, josta on ehkä enää jäljellä vain pari kolme kopiota.
139 Niin, mutta tuota henkisyyttä ei voida koskaan löytää, vielä vähemmän osoittaa, ellemme käänny arjalaisten kirjoitusten ja symboliikan puoleen. Saddukealaisia lukuunottamatta se katosi juutalaisilta sinä päivänä, jolloin ”valittu kansa” saapui luvattuun maahan, kansallisen karman estäessä Moosesta pääsemästä sinne.
140 The Source of Measures, s. 317-318.
141 The Book of God, s. 388, 389.
142 Ks. Thomas Hartwell Horne, An Introduction to…the Holy Scriptures (10. editio). Vol. ii, s. 33, kuten tri Kenealy on lainannut, s. 389.
143 The Book of God, main. kohta.
144 Tekijä [Skinner] sanoo, että Parkerin kvadratuuri on ”tuo sama mitta, jota egyptiläiset käyttivät muinoin täydellisenä mittana sen suuren pyramidin rakentamisessa, joka rakennettiin ikuistamaan sitä ja sen käyttötapoja”, ja että ”siitä saatiin pyhä kyynärän arvo, jota käytettiin Salomon temppelin, Nooan arkin ja Liiton arkin rakentamisessa” (The Source of Measures, s. 22). Tämä on epäilemättä suuri keksintö, mutta se osoittaa vain, että juutalaiset hyötyivät paljon Egyptin vankeudesta ja että Mooses oli suuri vihitty.
145 Ks. The Theosophist, Vol. I, marraskuu 1879, art. ”Hindu Music”, s. 47.
146 Sanskritin kirjaimia on paljon enemmän kuin heprean aakkosten vaivaiset 22 kirjainta. Ne ovat kaikki musikaalisia ja ne luetaan – tai mieluummin lauletaan – tavalla, joka esitetään hyvin vanhoissa tântrika-teoksissa. Niitä kutsutaan devanâgarîksi, jumalien puheeksi eli kieleksi. Ja koska jokainen kirjain vastaa numeroa, sanskrit tarjoaa paljon laajemmat ilmaisumahdollisuudet ja sen on ilman muuta oltava paljon täydellisempi kuin heprea, joka seurasi samaa menetelmää, mutta saattoi käyttää sitä vain hyvin rajoitetulla tavalla. Jos jumalat opettivat jompaakumpaa näistä kahdesta kielestä ihmiskunnalle, se olisi ollut melko varmasti sanskrit, maapallon täydellisimmän kielen täydellinen muoto, eikä heprea, karkein ja köyhin. Sillä jos joku uskoo jumalallista alkuperää olevaan kieleen, hän tuskin uskoo samalla kertaa, että enkelien, jumalien tai muiden jumalallisten sanansaattajien on täytynyt kehittää se karkeasta yksitavuisesta muodosta täydelliseen muotoon, kuten huomaamme olevan maallisessa kielellisessä kehityksessä. [Ks. B. C. W., vol. VII, 263-264.]
147 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun Jumala-sana vastaa sanaa Elohim – jumalat monikossa, ei yksi jumala. Tämä on ovela ja vilpillinen käännös. Sillä koko kabbala selittää riittävän hyvin, että Alhimeja (Elohim) oli seitsemän. Kukin luo yhden seitsemästä asiasta, jotka on lueteltu ensimmäisessä luvussa, ja nämä vastaavat allegorisesti seitsemää luomista. Asian selviämiseksi laskekaa säkeet, joissa sanotaan: ”Ja Jumala näki, että se oli hyvä”, ja huomaatte, että tämä sanotaan seitsemän kertaa – säkeissä 4, 10, 12, 18, 21, 25 ja 31. Ja vaikka kokoojat esittävät ovelasti, että ihmisen luominen tapahtui kuudentena päivänä, kuitenkin tehtyään ”miehen ja naisen Jumalan kuvaksi” seitsemän Elohimia toistavat sakramentillisen lauseen ”se oli hyvä” seitsemännen kerran, siten luoden ihmisestä seitsemännen luomuksen. Tämä osoittaa, että tämän kosmogoniakohdan alkuperä on hindulaisissa luomisissa. Elohimit ovat tietysti seitsemän egyptiläistä Khnumua, arkkitehtiapulaista, zoroasterialaisten seitsemän amshaspendia, nasarealaisten seitsemän Jaldabaothin alapuolella olevaa henkeä, hindujen seitsemän prajâpatia jne.
148 1. Moos. 2:21-22.
149 Main. teos, s. 395, alav.
150 Esoteerisesti seitsemäs, eksoteerisesti kuudes.
151 Contra Haereses, I, xviii, 2.
152 Mainittu Gerald Masseyn teos, s. 19.
153 Ks. Light for the Last Days, s. 169 & 32-35.
154 Main. teos.
155 Main. teos, s. 123.
156 The Source of Measures, s. 243.
157 Jolloin he ovat Salaisen opin anupâdakoita (ilman vanhempia). Ks. runo I, 9, I osa, s. 76 ja 79-80.
158 Nämä ovat peräisin arjalaisilta, jotka sijoittivat siihen seitsemän ”loistavatöyhtöistä” (Chitra-Shikhandin) rishiään. Mutta kaikki tämä on paljon okkulttisempaa kuin mitä päältäpäin näyttää.
159 Main. teos, s. 123-126.
160 Vishnupurâna, I, vii [Wilsonin käännös, Vol. I, s. 101-102]. Näiden kumâroiden ajanjakso on Adamia edeltävä, ts. ennen sukupuoliin jakautumista ja ennen kuin ihmiskunta oli saanut Prometheuksen luovan eli pyhän tulen.
161 Salainen oppi sanoo, että tämä oli toinen luominen, ei ensimmäinen, ja että kolmannen rodun aikana ihmiset erotettiin, ts. he alkoivat syntyä erillisinä miehinä ja naisina. Ks. tämän teoksen II osa, runot ja kommentaarit.
162 Tämä on länsimaista intialaisen kumâra-opin turmelemista.
163 Monet gnostikkojen lahkot pitivät häntä Jehovana. Ks. Hunnuton Isis, teologia osa 1, s. 199.
164 Eli ”ihminen, ihmisen poika”. Kirkko löysi tästä ennustuksen ja Kristuksen, ”Ihmisen Pojan”, tunnustamisen.
165 Ks. Salainen oppi, II osa, s. //16, runo II, 5.
166 Main. teos, s. 127-128.
167 Nykyisin tunnettu Sefer jetsira on vain osa alkuperäisestä, joka sisältyy kaldealaiseen Lukujen kirjaan. Kirjan masoreettiset pisteet osoittavat, että keskiaikana rabbit muuttivat suuresti katkelmia, jotka ovat nyt läntisten kabbalistien hallussa. Masora-järjestelmä on nykyinen verho, joka on peräisin ajanlaskumme jälkeiseltä ajalta ja jota kehitettiin Tiberiaksessa. (Ks. Hunnuton Isis, teologia, osa 2, s. 34.)
168 Kun vanhimmassa symboliikassa – jota käytettiin egyptiläisissä hieroglyfeissä – tavataan härän pää, se merkitsee jumaluutta, täydellistä ympyrää siinä piilevin luomisvoimin. Koko härän kuvaaminen tarkoittaa aurinkojumalaa, persoonallista jumaluutta, sillä silloin se on toimivan siittävän voiman symboli.
169 Kesti kolme kantarotua alentaa ainoan abstraktisen ykseyden – joka ilmeni luonnossa säteenä emanoituen äärettömyydestä (ympyrä) – symboli siittämisen falliseksi symboliksi, kuten oli myös kabbalassa. Tämä alentaminen alkoi neljännen rodun myötä ja sillä oli raison d’etre, olemassaolon oikeutuksensa, polyteismissa, koska viimeksi mainittu keksittiin suojelemaan ainoaa universaalia jumaluutta häpäisyltä. Kristityt saattavat väittää olleensa tietämättömiä sen merkityksestä puolustuksena sen hyväksymiselle. Mutta miksi esittää iänikuista ylistyslaulua Mooseksen juutalaisille, jotka hylkäsivät kaikki muut jumalat, säilyttivät kaikkein fallisimman ja sitten mitä harkitsemattomimmin julistautuivat monoteisteiksi. Jeesus jätti Jehovan aina vakavitta huomioitta. Hän poikkesi Mooseksen käskyistä. Hän tunnusti ainoastaan taivaallisen isänsä ja kielsi yleisen palvonnan.
170 Onko kaikki selville saatu siinä, että ”elohimien täydellinen sanamuoto” määrää 360-asteisen taivaallisen ympyrän ja että sana antaa ympyränmuotoon asetettuna ”3,1415 eli ympyrän kehän ja halkaisijan suhteen”. Tämä on vain sen astronominen puoli. ”Alkuperäisen kehän” täydellisen seitsemäisen merkityksen tietämiseksi on pyramidia ja kabbalistista Raamattua tulkittava sen kuvion valossa, johon Intian temppelit perustuvat. Kehän matemaattinen neliöinti on vain probleeman maallinen ratkaisu. Juutalaiset tyytyivät kuuden päivän aktiivisuuteen ja seitsemännen lepoon. Ihmiskunnan kantaisät ratkaisivat universumin suurimmat ongelmat seitsemällä säteellään eli risheillä.
171 Genesis alkaa ”luomisen” kolmannesta vaiheesta hypäten kahden alkuvaiheen yli.
172 Kolme ydinprinsiippiä ovat eksoteerisesti: ihminen, sielu ja henki (ihmisellä tarkoitetaan älyllistä persoonallisuutta), ja esoteerisesti: elämä, sielu ja henki. Neljä käyttövälinettä ovat ruumis, astraalinen kaksoispuoli, animaalinen (eli inhimillinen) sielu ja jumalallinen sielu (sthûla-sharîra, linga-sharîra, kâma-rûpa ja buddhi, âtmanin eli hengen käyttöväline). Tai vielä selvemmin ilmaistuna: 1) Seitsemännen prinsiipin käyttöväline on kuudes (buddhi); 2) manaksen käyttöväline on kâma-rûpa [vrt. kuitenkin H. P. Blavatskyn opetukset sisäiselle ryhmälle -kirjaa, Lahden Minerva, 1999, s. 209-211]; 3) jîvan eli prânan (elämän) käyttöväline on linga-sharîra (ihmisen ”kaksoispuoli”; varsinainen linga-sharîra ei voi koskaan jättää ruumista ennen kuin kuolemassa; se mikä ilmenee on astraaliruumis heijastaen fyysistä ruumista ja palvellen inhimillisen sielun eli älyn käyttövälineenä); ja 4) ruumis, kaiken edellä olevan käyttöväline yhteisesti. Okkultisti tietää, että sama järjestys vallitsee kosmisessa kokonaisuudessa, psykokosmisessa universumissa.
173 Dionysios Areiopagilainen, Paavalin oletettu aikalainen, hänen opetuslapsikumppaninsa ja lähellä Pariisia sijaitsevan St. Denisin ensimmäinen piispa, opettaa, että suurimman osan ”luomistyöstä” suorittivat ”läsnäolon seitsemän henkeä” – Jumalan avustajat heissä olevan jumalallisen vaikutuksen johdosta. (Hierarch., s. 196.) Pyhä Augustinus ajattelee myös, että ”asiat luotiin paremminkin enkelien mielissä kuin luonnossa, toisin sanoen, enkelit havaitsivat ja tunsivat ne (kaikki asiat) ajatuksissaan ennen kuin ne saattoivat ilmestyä todelliseen olemassaoloon”. (Ks. De Genesis ad Litteram, I, II, niin kuin koottu de Mirvilleen teoksesta, Vol. II, s. 337-338.) Siten varhaiskristilliset isät, jopa ei-vihityt kuten Augustinus, lukivat näkyvän maailman luomisen enkelien eli toisen luokan voimien syyksi, kun taas Dionysios ei vain mainitse erityisesti näitä ”läsnäolon seitsemää henkeä” vaan osoittaa, että heidän voimansa on peräisin elähdyttävästä jumalallisesta energiasta – salaisen opin Fohatilta. Mutta itsekeskeinen tietämättömyys, joka sai läntiset rodut takertumaan epätoivoisesti maakeskiseen systeemiin, sai heidät myös halveksimaan kaikkia noita todellisen uskonnon palasia, jotka olisivat vieneet heiltä ja siltä pieneltä pallolta, jonka he ottivat universumin keskukseksi, sen erityisen kunnian, että ne oli luonut nimenomaisesti yksi, ilman toista oleva, ääretön Jumala!
174 De Mirville, Des Esprits, Vol. II, s. 294-295.
175 ”Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.”
176 Okkultistille ja chelalle ei tarvitse selittää energian ja emanaation välistä eroa. Sanskritin sanaa shakti ei voi kääntää. Se voi olla energia, mutta se on sellainen, joka toimii itsestään, ollen riippumaton siitä aktiivisesta tai tietoisesta tahdosta, joka tuottaa sen. ”Ensisyntyinen” eli logos ei ole emanaatio vaan energia, voima, joka on Parabrahmaniin, Yhteen, luontaisesti kuuluva ja ikuinen sen kanssa. Zohar puhuu emanaatioista, mutta varaa sanan seitsemälle sefirotille, jotka emanoituvat ensimmäisestä kolmesta – jotka muodostavat yhden kolminaisuuden – Keter, Hokhma ja Bina. Mitä näihin kolmeen tulee, se selittää eron kutsumalla niitä ”immanaatioiksi”, jotakin, mikä on oletetulle kohteelle luonnostaan kuuluvaa ja sen kanssa samanaikaista, eli toisin sanoen energioiksi. Vain nämä ”auttajat”, ofanim, puoli-inhimilliset prajâpatit, enkelit, arkkitehdit ”Suuren Neuvoston Enkelin” johtamana sekä loput muiden kansojen kosmoksen rakentajista voivat selittää universumin epätäydellisyyden. Tämä epätäydellisyys on yksi salatieteen todisteista, jotka puhuvat näiden ”voimien” olemassaolon ja vaikutuksen puolesta. Ja ketkä harvat sivistysmaittemme filosofit ovat kyllin viisaita tietääkseen, kuinka lähellä Filon oli totuutta pitäessään pahan alkuperää seurauksena alempien voimien tuomasta sekoituksesta aineen järjestelyyn ja jopa ihmisen muovaamiseen – tehtävä joka on uskottu jumalalliselle logokselle.
177 Psalmit 135:5.
178 Psalmit 96:5.
179 Mieluummin Ormazd tai Ahuramazda, Vit-nam-Ahmi ja kaikki ilmenemättömät logokset. Jehova on ilmennyt Virâj vastaten Binaa, kabbalan kolmatta sefiraa, naisellista voimaa, jonka prototyyppi on mieluummin prajâpati kuin Brahmâ, luoja.
180 Neith on aditi, ilmeisesti.
181 Itseluotu logos, Nârâyana, Purushôttama ja muut.
182 Mariette-Bey, Mémoire sur la mère d’Apis, s. 32-35, de Mirville lainannut teokseen Des Esprits, II, 323-324.
183 Ks. Valtio, I, vi.
184 Drach, Harmonie entre l’Église et la Synagogue, II, s. 427. Ks. de Mirville, IV, 38, 39.
185 Main. teos.
186 [Älä puhu Aurinkoa vastaan.]
187 Aleksandrian lähistöllä sijainnut Serapikselle omistettu temppeli. – Suom. toim.
188 Julianus kuoli samasta rikoksesta kuin Sokrates. Kummatkin ilmaisivat osan aurinkomysteeriä, aurinkokeskisen järjestelmän ollessa vain osa siitä, mitä esitettiin vihkimyksen aikana – toinen tietoisesti, toinen tietämättään, kreikkalaisen viisaan tulematta koskaan vihityksi. Kyseessä ei ollut todellinen salaisesti varjeltu aurinkojärjestelmä vaan mysteerit, jotka liittyivät Auringon ympärille. Maalliset ja maailmalliset tuomarit tuomitsivat Sokrateen kuolemaan. Julianus koki väkivaltaisen kuoleman, koska häneltä otettiin pois häntä siihen asti suojellut tuki, ja sen enää häntä suojaamatta hänet vain jätettiin kohtalonsa eli karmansa huomaan. Okkultismin opiskelija huomaa aavistettavan eron kahden erilaisen kuoleman välillä. Toinen muistettava esimerkki mysteereihin liittyvien salaisuuksien tiedostamattomasta paljastamisesta on runoilija P. Ovidius Naso, joka, kuten Sokrateskaan, ei ollut vihitty. Hänen tapauksessaan keisari Augustus, joka oli vihitty, muutti armeliaasti kuolemanrangaistuksen karkotukseksi Tomokseen Mustanmeren rannalle. Tämä suuri kuninkaallinen suopeudenosoitus rangaistuksen muuttamisesta karkotukseksi on ollut antoisa pohdiskelun aihe mysteereihin vihkimättömien klassisten oppineiden keskuudessa. He ovat lainanneet Ovidiuksen omia rivejä osoittaakseen, että tämä oli vasten tahtoaan tullut tietoiseksi jostakin keisarin suuresta ja inhottavasta siveettömyydestä. He eivät tunteneet sitä ankaraa lakia, että kuolemanrangaistus seurasi aina sitä, joka oli paljastanut jopa osankin mysteerejä maallikoille. Sen sijaan, että olisivat nähneet keisarin ystävällisen ja sääliväisen teon sen oikeassa valossa, he ovat tehneet siitä syyn parjata hänen moraalista luonnettaan. Runoilijan omat sanat eivät voi todistaa mitään. Koska hän ei ollut vihitty, hänelle ei voitu selittää, mistä hänen rikoksensa muodostui. Vastaavia tapauksia on ollut myöhemminkin, jolloin runoilijat ovat tietämättään paljastaneet säkeissään niin paljon salaista tietoa, että jopa vihityt ovat olettaneet heidän olleen kanssavihittyjä ja tulleet keskustelemaan heidän kanssaan aiheesta. Tämä osoittaa vain, että herkkä runoilijaluonne on joskus niin kaukana tavallisesta tunnosta, että on saanut välähdyksiä siitä, mitä on merkitty astraalivaloon. Aasian valossa on kaksi kohtaa, jotka voivat saada ensimmäisen asteen vihityn luulemaan, että Edwin Arnold oli itse vihitty Himalajan ashrameissa, mutta asia ei ole niin.
189 Osoittaa, että Julianus oli perehtynyt meidän aurinkokeskiseen järjestelmäämme.
190 [Quia in sole saltem et non alibi uspiam, sedem habitations suae posuit. MINERVA MUNDI. (WMS, 167; The Theosophist, vol. LV, marraskuu 193, s. 145.) – Z.]
191 Des Esprits, IV, s. 21-22.
192 Zaliwsky, La gravitation par l’électricité, s. 7, de Mirvillen teoksessa Des Esprits, IV, 156.
193 De Mirville, main. teos, s. 157.
194 Mémoire sur le système solaire, s. 7, de Mirvillen teoksessa Des Esprits, IV, 157.
195 Éssai sur l’identité des agents producteurs du son, de la lumière jne., s. 15, de Mirvillen teos, main. kohta.
196 De Mirville, main. teos, IV, 158.
197 De Mirville, main. teos, IV, 139. [W. Herschelin lainaus on julkaisusta Revue des Deux Mondes, toukokuu 1855.]
198 Jos, niin kuin Sir W. Herschel ajatteli, niin kutsutut kiintotähdet johtuvat tähtisumun palamisesta, ne eivät voi olla enempää paikallaan kuin Aurinkomme, jonka uskottiin olevan liikkumaton ja on nyt todettu kiertävän akselinsa ympäri joka kahdeskymmenesviides päivä. Koska Aurinkoa lähimpänä oleva kiintotähti on kuitenkin 8000 kertaa kauempana siitä kuin Neptunus, teleskoopin antamien harhakuvien on myös oltava 8000 kertaa niin suuria. Jätämme sen vuoksi asian rauhaan toistaen vain sen, mitä A. Maury sanoi teoksessaan (La Terre et l’ Homme, julkaistu v. 1858): ”Niin muodoin on äärimmäisen mahdotonta päätellä mitään Neptunuksen rakenteesta, analogian oikeuttaessa meidät pitämään sitä vain pyörimisliikkeessä olevana kuten muitakin planeettoja.” (De Mirvillen em. teoksessa, IV, 140.)
199 P. S. de Laplace, Exposition du système du monde, Pariisi (1796), s. 206; 282-283.
200 Main. teos, s. 351-352.
201 Lainannut Sir John Herschel teokseen On the Study of Natural Philosohpy, s. 165; de Mirville, main. teos, IV, 155.
202 Terre et ciel, s. 28, de Mirville, main. kohta.
203 Oeuvres d’Arago, vol. I, s. 219, lainannut de Mirville, III, 462.
204 ”Die Sterne sind vielleicht ein Sitz verklarter Geister; Wie hier das Laster herrscht, ist dort die Tugend Meister.” [Albrecht von Hallerin runosta ”Über den Ursprung des Übels”, Versuch Schweizerischer Gedichte, 1768-editio, s. 148.]
205 Vol. VII, s. 411.
206 Aina kun The Theosophistin sivuilla selitettiin okkulttisia oppeja, katsottiin parhaaksi selittää aihetta vaillinaisesti, milloin asiaa ei voitu esittää kokonaisuudessaan, eikä kukaan kirjoittaja ole koskaan yrittänyt johdattaa lukijaa harhaan. Mitä tulee todella okkulttisia oppeja koskeviin läntisiin ”käsityssuuntiin”, itämaiset okkultistit on perehdytetty niihin joskus menneenä aikana. Siten voidaan kyllä vakuuttaa, että lännellä on ehkä hallussaan hermeettinen filosofia dialektisena teoreettisena järjestelmänä, jota on käytetty lännessä ihailtavan hyvin, mutta siitä puuttuu tyystin okkulttinen tieto. Todellinen itämainen okkultisti pysyy hiljaa ja tuntemattomana, ei julkaise koskaan sitä mitä tietää ja harvoin edes puhuu siitä, koska hän tietää liian hyvin varomattomuudesta koituvan rangaistuksen.
207 Ks. The Royal Masonic Cyclopaedia, art. ”Yetzerah, Sepher”.
208 Eksoteerisessa merkityksessä mantra (eli tuo psyykkinen kyky tai voima, joka välittää havainnon tai ajatuksen) on Vedojen vanhempi osa, jonka toinen osa koostuu Brâhmanoista. Esoteerisessa fraseologiassa mantra on sana, joka on tullut lihaksi eli objektiiviseksi jumalallisen magian avulla.
209 Brahmâ-sanan salainen merkitys on laajeneminen, lisääntyminen eli kasvu.
210 Miksei esitetä heti teologista merkitystä, kuten se on Websterissä? Roomalaiskatolilaisilla se merkitsee yksinkertaisesti ”kiirastuli”, rajamaa taivaan ja helvetin (limbus patrum ja limbus infantum) välillä: yksi kaikille ihmisille, joko hyville, pahoille tai siltä väliltä, toinen kastamattomien lasten sieluille! Muinaisten kansojen keskuudessa se merkitsi vain sitä, mitä Esoteric Buddhismissa kutsutaan kâma-lokaksi, devachanin ja avichin välillä.
211 Kaaoksena, ikuisena elementtinä, varmasti ei kâma-lokana.
212 Todiste, että Éliphas Lévi tarkoitti tällä sanalla maallisen âkâshan alinta seutua.
213 Ilmeisesti hän tarkoittaa vain määräajoin ilmentyvää maailmaamme eli maallista palloa.
214 Voimien ”jälleenheräämisessä” olisi oikeampi.
215 Toimintaa, joka on lakkaamatonta ikuisuudessa, ei voi kutsua luomiseksi. Se on evoluutiota ja kreikkalaisten filosofien ja hinduvedantalaisten ikuisesti eli aina muuttuva. Se on Sat ja Parmenideksen ainoa olemus eli oleminen, joka on sama kuin ajatus. Miten nyt voidaan sanoa voimien ”luovan liikkeen”, kun kerran käsitetään, että liikkeellä ei ole koskaan ollut mitään alkua vaan se on ollut olemassa ikuisuudessa? Miksi ei sanota, että jälleenherätetyt voimat siirsivät liikkeen ikuisesta ajalliselle tasolle? Tämä ei varmasti ole luomista.
216 Histoire de la Magie, välihuom. s. 1. [Pariisi, G. Bailliére, 1860.]
217 Sama, s. 2.
218 Vaishnavat, jotka pitävät Vishnua korkeimpana jumalana ja universumin muodostajana, väittävät, että Brahmâ syntyi Vishnun, ”katoamattoman”, navasta tai pikemminkin siitä kasvavasta lootuksesta. Mutta napa merkitsee tässä keskipistettä, äärettömyyden eli Parabrahmanin, yhden ja ilman toista olevan, matemaattista symbolia.
219 Saarn. 1:12-13.
220 On luultavasti tarpeetonta sanoa sitä, minkä kaikki tietävät. Protestanttinen Raamattu ei ole sanatarkka käännös aikaisemmasta kreikkalaisesta ja latinalaisesta Raamatusta. Merkitys on hyvin usein pilattu ja ”Jumala” pantu ”Jahven” ja ”elohimien” paikalle.
221 Psalm. 104:3.
222 Usein käyttämämme sanan ”luominen” väärinymmärtämisen välttämiseksi voidaan lainata Kultaisten porttien kautta -kirjan tekijän huomautuksia niiden selvyyden ja yksinkertaisuuden vuoksi. ”Tavallinen mieli ymmärtää usein sanan ’luoda’ ilmaisevan ajatusta kehittää jotakin ei mistään. Tämä ei kuitenkaan ole sen merkitys. Olemme mentaalisesti pakotetut varustamaan luojamme kaaoksella, josta tuottaa maailmat. Maanviljelijällä, joka on sosiaalisen elämän tyypillinen tuottaja, on oltava aineensa, maansa, taivaansa, sade ja aurinko sekä maahan kylvettävät siemenet. Tyhjästä hän ei voi tuottaa mitään. Luonto ei voi nousta tyhjyydestä. Toisella puolella, takana tai sisäpuolella on tuo aine, josta se muotoutuu toivomuksestamme universumiksi.” [s. 71-72, Adyar-editio.]
223 IX säkeistön syklejä koskeva kommentaari.
224 Eli luettaessa oikealta vasemmalle kirjaimet ja niitä vastaavat luvut ovat siten: t 4; h 5; v 6; v, 6; b 2; h 5; v 6; v tai w 6; mikä antaa thuvbhu, 4566256 eli tohu-vah-bohu.
225 J. Ralston Skinnerin käsikirjoitus.
226 Että terafim oli patsas eikä mikään pieni kappale, sen vahvistaa 1. Sam. 19, missä Mikal ottaa terafimin [”kuvan”, suomeksi käännetty jumalankuvan] ja panee sen vuoteeseen esittämään Daavidia, aviomiestään, joka pakeni Saulia (ks. jakeesta 13 eteenpäin). Se oli siten ihmishahmon kokoinen ja muotoinen – patsas eli todellinen jumalankuva.
227 Hoosean kirja, 3:4.
228 Suom. Raamatussa kasukka. – Suom. huom.
229 Louis de Dieu; Genesis, 31:19. Ks. Des Esprits, II, s. 257.
230 ”Abrahamin isän, Terahin, ’kuvaintekijän’, terafimit olivat kabiirijumalia, ja näemme kuinka Miika, daanilaiset ja muut niitä palvoivat (Tuom. 17, 18 jne.). Terafimit olivat samoja kuin serafit [seraphim], ja nämä olivat käärmeenkuvia, joiden alkuperä oli sanskritin sarpa-sanassa (serpent, käärme), joka on kuolemattomuuden symbolina pyhitetty kaikille jumalille. Kijun eli Kivan-jumala, jota heprealaiset palvoivat erämaassa, on hindujen Shiva, samoin kuin Saturnus. (Zendiläinen h on Intiassa s. Siten hapta on sapta; hindu on sindhaya. (Prof. A. Wilder.) ’…Kreikasta Kalkuttaan ja Kaukasukselta Egyptiin s jatkuvasti pehmenee h:ksi’, sanoo Dunlap. Siis kirjaimet k, h ja s ovat vaihdettavissa keskenään.) (J. D. Guigniaut, Les religions de l’antiquité, vol. I, 167.) Kreikkalainen tarina osoittaa, että arkadialainen Dardanos, saatuaan ne myötäjäisinä, kuljetti ne Samothrakeen ja sieltä Troijaan, ja niitä palvottiin kauan ennen Tyroksen tai Sidonin loiston päiviä, vaikka edellinen oli rakennettu vuonna 2760 eaa. Mistä Dardanus sai ne?” Hunnuton Isis, Tiede osa 2, s. 339.
231 Maimonides, More Nevokhim, III, xxix.
232 Auringolle pyhitetyt tehtiin kullasta ja Kuulle pyhitetyt hopeasta.
233 De Diis Syriis, Syntagma I, cap. ii, ”De Teraphim Labanis, etc.”, Lontoo 1617.
234 Ne, joita kabbalistit kutsuvat elementaareiksi, ovat sylfidejä, maahisia, vedenneitoja ja salamantereita, tulenhenkiä, lyhyesti, luonnonhenkiä. Enkelien henget muodostivat erillisen luokan.
235 Oedipus Aegyptiacus, II, Pars Altera, Cl. XI, cp. Iii, s. 444.
236 Tuom. 17:6.
237 Tuom. 17:5.
238 1. Moos. 25:22 eteenpäin.
239 Efodi-kasukka oli liinavaate, jota korkea pappi kantoi, mutta koska siihen liitettiin tummim, näistä ennustusvarusteista käytettiin usein yhtä sanaa kasukka. Ks. 1. Sam. 28:6 ja 30:7-8.
240 Paganism and Judaism, IV, 197.
241 De abstinentia, II, 41, 42.
242 Main. teos, I, vi, 5.
243 Discourse to the Gentiles, s. 146. [Tätä viitettä ei ole voitu vahvistaa. – Z.]
244 De generatione animalium, lib. II, iii.
245 [Historiateos, XXI, i, 8.]
246 Bibliotheke historike, II, 29-31.
247 De Mirville kirjoittaa: ”Noissa pergamenteissa käytetyt kirjoitusmerkit ovat joskus hieroglyfisiä. Ne on sijoitettu pystysuoraan. Ne ovat eräänlaista lineaarista takygrafiaa (lyhennettyjä merkkejä kuten meidän pikakirjoituksessamme), missä kuva on pelkistetty usein yksinkertaiseksi vedoksi. Joissakin tapauksissa kirjoitusmerkit on asetettu vaakasuoriin riveihin. Edelleen tavataan hieraattista eli pyhää kirjoitusta, joka kulkee oikealta vasemmalle kuten kaikissa seemiläisissä kielissä. Lopuksi tulevat maan kirjoitusmerkit, , joita käytettiin virallisiin asiakirjoihin, useimmiten sopimuksiin jne., mutta joita on Ptolemaiosten kaudelta alkaen käytetty myös monumentteissa.” Des Esprits, V, 81-82. Chabaksen kääntämän Harris-papyruksen jäljennöstä – nimeltään Papyrus Magique – voidaan tutkia British Museumissa.
248 Entä sitten ”mene, mene, tekel ufarsin”, sanat, jotka kirjoitti ihmiskäsi, jonka ruumis ja käsivarsi olivat näkymättömät, Belsassarin palatsin seinille? (Dan. 5:5.) Tai Simon Maguksen kirjoitukset ja maagiset merkit vihkimysluolien seinillä ja ilmassa, mainitsematta kivitauluja, joille jumalan sormi kirjoitti käskyt? Jos yhden jumalan ja muiden jumalien kirjoitusten välillä on eroa, niin se on vain niiden vastaavissa luonteissa. Jos puu on tunnettavissa hedelmistään, silloin olisi aina annettava etusija pakanallisille jumalille. Kyseessä on kuolematon lause: ”Ollako vai eikö olla.” Joko ne kaikki ovat – tai joka tapauksessa voivat olla – tosia, tai kaikki ovat todellakin uskonnollista petosta ja seuraus herkkäuskoisuudesta.
249 Le Papyrus Magique Harris, s. 186-187.
250 Ks. mm. Maspero, Guide du visiteur au Musée de Boulaq, Wien 1883.
251 De Mirville (jolta on lainattu suuri osa edellä olevasta), Des Esprits, Osa V, s. 83-85.
252 [”Länsimaiden kielten ja kirjallisuuden tutkija”.]
253 Sama, s. 84.
254 Tämä vaikeus ilmenee jopa sellaisen erinomaisesti tunnetun kielen kohdalla kuin sanskrit, vaikka sitä on paljon helpompi ymmärtää kuin Egyptin hieraattista kirjoitusta. Jokainen tietää, miten epätoivoisesti sanskritin tutkijat ovat usein miettineet tekstikohtien todellista merkitystä ja miten he eivät ole onnistuneet esittämään merkitystä oikein omissa käännöksissään, joissa yksi orientalisti kumoaa toisen.
255 Main. teos, Tiede 2, s. 56.
256 II kirja, kommentaari.
257 Bunsen ja Champollion väittävät niin, ja tri Carpenter sanoo, että Kuolleiden kirjassa, joka on hakattu vanhimpiin monumentteihin, ”käytetään samoja sanontoja, jotka löydämme Uudesta testamentista tuomiopäivän yhteydessä…se kaiverrettiin ehkäpä 2000 vuotta ennen Kristuksen aikaa”. (Ks. Hunnuton Isis, Tiede 2, s. 287.)
258 Des Esprits, Osa V, s. 88. Juuri tuollaisia kieltoja on meidän aikamme intialaisissa, kiinalaisissa ja kaikkien buddhalaisten maiden kalentereissa ja horoskoopeissa.
259 Ks. de Mirville, Des Esprits, Osa III, s. 65 eteenpäin.
260 Pap. Mag., s. 164.
261 [Sama, s. 168.]
262 Sama, s. 168-169 .
263 [Main. teos, 169-173.] Teoksessaan Tutkimus Jumalankuvienpalvonnasta Maimonides sanoo juutalaisista terafimeista puhuessaan: ”Ne puhuivat ihmisten kanssa.” Tähän päivään asti ovat kristityt noidat Italiassa ja mustaihoiset voodoot New Orleanssissa valmistaneet uhriensa näköisiä pieniä vahahahmoja ja puhkaisseet niitä neuloilla. Kuten terafimeissa tai Menhissä, haava kimmahtaa elävään, usein tappaen hänet. Salaperäisiä kuolemia on vielä monia, eikä syyllistä aina löydetä.
264 Lepsiuksen Ramses, joka hallitsi noin vuonna 1300 eaa.
265 Lukija voi päätellä, miten luotettavia ovat egyptiläisten asiakirjojen käännökset, kun kolme egyptologia kääntää ne kolmella eri tavalla. Rougé sanoo: ”Hän löysi tytön vajonneena henkien valtaan”. Toinen versio on: ”jäsenet aivan jäykkinä”. (?) Chabas kääntää: ”Ja kirjuri havaitsi khoun olevan liian syntinen.” Sen välillä on eroa, onko joku pahan khoun valtaama vai jäsenet aivan jäykkinä.
266 Des Esprits, V, s. 247-248. [Pap. Magique, 167-168.]
267 Jotkut kääntäjät panisivat Lukianoksen puhumaan kaupungin asukkaista, mutta he eivät onnistu osoittamaan tätä näkemystä todeksi.
268 Sama, V, 257.
269 Kuinka de Mirville voi nähdä suuren jumalallisen nimen omaavassa egyptiläisessä jumalassa saatanan, kun hän itse myöntää, ettei mikään ollut suurempi kuin Dodonan oraakkelin nimi, koska se oli juutalaisten jumalan, IAOn eli Jehovan nimi? Pelasgit olivat tuoneet tuon oraakkelin Dodonaan ennen vuotta 1400 eaa. ja jättäneet sen helleenien esi-isille. Sen historia tunnetaan hyvin ja siitä voidaan lukea Herodotoksen Historiateoksesta. Jupiter, joka rakasti meren kaunista nymfiä, Dodonaa, oli määrännyt Pelasgoksen viemään kulttinsa Thessaliaan. Tuon oraakkelin jumalan nimi Dodonan temppelissä oli Zeus Pelasgikos, Zeuspater (Isä Jumala) eli kuten de Mirville selittää: ”Se oli ennen kaikkea nimi, jota juutalaiset pitivät sanomattomana ja lausumattomana nimenä – lyhyesti sanottuna, JAOH-PATER, ts. ’hän, joka oli, on ja joka tulee olemaan’, eli IKUINEN.” Ja de Mirville myöntää, että Maury on oikeassa ”löytäessään vedalaisesta Indra-nimestä raamatullisen Jehovan”, eikä hän edes yritä kieltää etymologista yhteyttä näiden kahden nimen välillä – ”suuri ja kadonnut nimi Aurinkoineen ja ukkosineen”. Outoja tunnustuksia ja vielä oudompia ristiriitaisuuksia. [Lainaukset de Mirvillen teoksesta Des Esprits jne., V, 136-137.]
270 Reuvens, Letter to Letronne on the 75th number of the Papyri Anastasi. Ks. Des Esprits, V, 258.
271 Eleusiin vainiot. Fragments, ix.
272 De Legibus, II, iv, 36.
273 Consolatio ad Apollonium.
274 Judaism and Paganism, I, 184.
275 Johannes Stobaios, Florilegium.
276 De Mirville, Des Espirits, 279.
277 De Specialibus Legibus, lainattu Hunnuttomaan Isikseen, tiede osa 1, s. 141.
278 [Konstantin Psellos (munkki Mikhael), Peri Daimonon.] Hunnuton Isis, tiede osa 2, s. 36-37.
279 Des Esprits, V, 248.
280 Des Esprits, V, s. 280-281.