Omistan tämän teoksen kaikille todellisille teosofeille kaikissa maissa ja kaikista roduista, sillä he kutsuivat sen esiin ja heitä varten se on laadittu.

Minun oppini ei ole minun, vaan sen joka minut lähetti Joh. 7:16

Nykyajan tiede uskoo lujasti evoluutioon; samoin ihmisjärki ja salainen oppi. Vanhat legendat ja myytit tukevat tätä ideaa, jopa Raamattukin silloin, kun sitä luetaan rivien välistä. Näemme kukan kehittyvän hitaasti nupusta ja nupun siemenestä. Mutta mistä siemen ja siihen sisältyvä ennakolta määrätty fyysisten muodonmuutosten kehitysohjelma, ne näkymättömät, henkiset voimat, jotka vähitellen kehittävät sen muodon, värin ja tuoksun? Sana evoluutio ilmaisee sen itsessään. Nykyisen ihmisrodun siemenen on täytynyt olla jo tämän rodun kantavanhemmissa, samalla tavalla kuin siemen, jossa on kätkettynä seuraavan kesän kukka, on kehittynyt emäkasvinsa kodassa. Emo saattaa olla vain vähän erilainen, mutta se eroaa kuitenkin tulevasta jälkeläisestään. Nykyisen elefantin ja sisiliskon ennen vedenpaisumusta eläneet esivanhemmat olivat ehkä mammutti ja vastaavasti joutsenlisko. Miksi eivät ihmisrotumme esi-isät voisi olla Vedojen, Völuspan ja 1. Mooseksen kirjan ”jättiläiset”? Olisi täysin järjetöntä uskoa, että ”lajien muuntelut” olisivat tapahtuneet eräiden evoluutio-opin edustajien materialististen käsitysten mukaisesti. Täysin luonnollista on ajatella, että kukin laji aina nilviäisistä apina-ihmisiin on muodostunut omasta erillisestä alkumuodostaan.

Hunnuton Isis, Tiede osa 1, 279

[Englantilaisen alkuteoksen sivunumero 1]

ALKUHUOMAUTUKSIA

MUINAISAIKAISISTA SÄKEISTÖISTÄ JA NELJÄSTÄ ESIHISTORIALLISESTA MAANOSASTA
Facies totius universi, quamvis infinitis modis variet, manet tamen semper eadem.
– Spinoza[1]

Tämän II osan säkeistöt kommentaareineen on otettu samoista muinaisista aikakirjoista kuin Maailmansyntyä koskevat säkeistöt I osassa. Mikäli mahdollista, ne on käännetty sanasta sanaan. Jotkut säkeistöistä ovat kuitenkin liian vaikeatajuisia ymmärrettäviksi ilman selityksiä. Sen vuoksi ne on, kuten I osassa, esitetty ensin kokonaisuudessaan sellaisina kuin ne ovat ja sitten niitä tarkastellaan säe säkeeltä kommentaareineen ja yritetään selventää sulkeissa olevin lisäyksin, kunnes tullaan kommentaarien täydellisempään selitykseen

Ihmiskunnan kehityksen suhteen Salainen oppi edellyttää kolmea uutta väitettä, jotka ovat suoranaisessa ristiriidassa nykyajan tieteen samoin kuin nykyisten uskonnollisten dogmien kanssa. Se opettaa: a) että yhtä aikaa on ollut kehittymässä seitsemän ihmisryhmää maapallomme seitsemässä eri osassa; b) että astraaliruumis on syntynyt ennen fyysistä ruumista, koska edellinen on ollut jälkimmäisen mallikuva; c) että ihminen tässä kierroksessa on edeltänyt kaikkia eläinkunnan nisäkkäitä – ihmisapinat mukaan lukien.[2] [e2] Salainen oppi ei ole ainoa teos, joka puhuu alkuperäisten IHMISTEN samanaikaisesta syntymisestä maapallomme seitsemässä osassa. Hermeksen jumalallisessa Poimandresissa on samat seitsemän alkuihmistä,[3] jotka kehittyivät luonnosta ja ”taivaallisesta ihmisestä”, nimittäin sanan kollektiivisessa merkityksessä luovista hengistä. Myös (George Smithin kokoamien) kaldealaisten taulujen palasissa, joihin on kaiverrettu babylonialainen luomistaru, mainitaan Kutan taulun ensimmäisessä sarakkeessa seitsemän ihmistä, joilla oli ”korpinkasvot” (mustanpuhuva ihonväri) ja jotka ”seitsemän suurta jumalaa oli luonut”. Tai niin kuin riveillä 16, 17 ja 18 selitetään:

Keskellä maata he kasvoivat ja tulivat suuriksi
Ja lisääntyivät lukumäärältään,
Seitsemän kuningasta, saman perheen veljeksiä.[4]

Nämä ovat ne Edomin seitsemän kuningasta, joihin viitataan kabbalassa. Ne ovat ensimmäinen rotu, joka oli epätäydellinen, toisin sanoen joka syntyi ennen kuin ”tasapaino” (sukupuolet) oli olemassa ja joka sen vuoksi hävitettiin.[5]

Seitsemän kuningasta, veljestä, ilmentyi ja synnytti lapsia, lukumäärältään 6000 oli heidän kansansa. Nergas-jumala, kuoleman jumaluus, hävitti ne. ”Kuinka hän ne hävitti?” Saattamalla tasapainoon ne, jotka eivät vielä olleet olemassa.[6]

Ne ”hävitettiin” rotuna sulauttamalla ne omiin jälkeläisiinsä (erittymällä), toisin sanoen, suvuton rotu jälleensyntyi [e3] (potentiaalisesti) kaksisukuisiin. Jälkimmäiset syntyivät androgyyneiksi. Nämä taas sukupuolisesti myöhempään kolmanteen rotuun (lisäselitystä varten ks. jäljempänä). Jos taulukot eivät olisi olleet niin turmeltuneita, niistä olisi löytynyt sanasta sanaan sama kertomus, joka tavataan ikivanhoissa aikakirjoissa ja Hermeksessä, ainakin perusasioiden mutta ei välttämättä pienempien yksityiskohtien osalta, sillä Hermes on melko turmeltunut väärien käännösten vuoksi.

Aivan varmaa on, että näiden – allegoristen – opetusten näennäinen yliluonnollisuus on niin täysin vastakkainen raamatun[7] kuolleelle kirjaimelle samoin kuin tieteen viimeaikaisille hypoteeseille, että niiden esittäminen tulee herättämään kiivasta vastustusta. Okkultistit tietävät kuitenkin, että esoteerisen filosofian perimätietojen on oltava oikeammat jo yksinkertaisesti sen vuoksi, että ne ovat johdonmukaisimmat ja selvittävät jokaisen vaikeuden. Sitä paitsi meillä on tukenamme egyptiläisten Thothin kirjat ja Kuolleiden kirjat sekä hindujen purânat seitsemine Manuineen samoin kuin kaldealais-assyrialaiset kertomukset, joiden taulut mainitsevat seitsemän alkuihmistä eli Aadamia, jonka nimen todellisesta merkityksestä voi varmistua kabbalan avulla. Ne, jotka tietävät jotakin samothrakelaisista mysteereistä, muistavat myös, että kabiirien yleisnimi oli ”pyhät tulet”, jotka loivat Elektrian (eli Samothraken) saaren seitsemällä alueella ”Kabiirin, syntynyt pyhästä Lemnoksesta” (Vulcanukselle pyhitetty saari).

Hippolytoksen mukaan tämä kabiiri, jonka nimi oli Adamas, oli Lemnoksen perimätietojen mukaan maan povesta syntyneen alkuihmisen perustyyppi. Hän oli luomisjärjestyksessä ensimmäisten miesten perikuva ja oli yksi seitsemästä maassa syntyneestä ihmiskunnan kantaisästä eli edeltäjästä.[8] Jos liitämme tämän yhteyteen sen tosiasian, että Samothraken olivat asuttaneet foinikialaiset ja ennen heitä idästä tulleet salaperäiset pelasgit, ja jos muistamme vielä, että foinikialaisten, kaldealaisten ja israelilaisten mysteerijumalat olivat samoja, niin selviää helposti, mistä tuli myös Nooan vedenpaisumuksen sekava kertomus. Viime aikoina on käynyt kiistattomaksi, että juutalaiset, jotka saivat alkuperäiset luomisaatteensa Moosekselta, joka taas oli [e4] saanut ne egyptiläisiltä, laativat Genesiksensä ja ensimmäiset maailmansyntytraditionsa – Esran ja muiden uudelleen kirjoittamat – kaldealais-akkadilaisen kertomuksen pohjalta. Meidän tarvitsee siis vain tutkia babylonialaisia ja assyrialaisia nuolenpää- ja muita kirjoituksia löytääksemme sieltä täältä katkelmina, ei vain nimien Aadam, Admi tai Adami[9] alkuperäisen merkityksen, vaan myös seitsemän Aadamin eli ihmisjuuren luomisen, syntymisen maaemosta fyysisesti mutta kantaisien jumalallisesta tulesta henkisesti tai astraalisesti. Assyriologien, jotka eivät tunne esoteerisia opetuksia, voi tuskin odottaa kiinnittävän yhtään suurempaa huomiota babylonialaisten sylinterien salaperäiseen ja aina toistuvaan lukuun seitsemän kuin tavatessaan sen Genesiksessä, raamatussa. Sylintereissä on kuitenkin esi-isähenkien ja niiden ihmisjälkeläisten seitsemän ryhmän luvut huolimatta katkelmien turmeltumisesta, ja ne esiintyvät niissä yhtä selvästi kuin Poimandresissa sekä kabbalan Salatun mysteerin kirjassa.[10] Viimeksi mainitussa adam kadmon on sefirotinen PUU samoin kuin ”hyvän ja pahan tiedon puu”. Säkeessä 32 sanotaan, että tuolla ”puulla on ympärillään seitsemän pylvästä” eli palatsia, nimittäin niiden seitsemän luovan enkelin, jotka vaikuttavat seitsemän planeetan piireissä maapallollamme. Kuten adam kadmon on kollektiivinen nimi, niin on myös Aadam-ihmisen nimi. George Smith sanoo kirjassaan Chaldean Account of Genesis:

Sana Aadam, jota käytettiin näissä taruissa ensimmäisestä ihmisolennosta, ilmeisestikään ei ole mikään erisnimi, vaan sitä käytetään ihmiskunnasta yleisnimityksenä. Aadam esiintyy erisnimenä Genesiksessä, mutta varmasti sitä käytetään joissakin kohdissa ainoastaan samassa merkityksessä kuin assyrialaista sanaa.[11]

Sitä paitsi ei kaldealainen eikä raamatullinen vedenpaisumus (kertomuksineen Xisuthroksesta[12] ja Nooasta) perustu niihin universaaleihin tai edes atlantislaisiin vedenpaisumuksiin, joista kerrotaan intialaisessa Vaivasvata Manun allegoriassa. Edelliset ovat Samothraken mysteereihin pohjaavia eksoteerisia allegorioita. Jos aikaisemmat kaldealaiset tunsivatkin purânoiden kertomuksiin kätkeytyvän esoteerisen totuuden, muut kansat olivat selvillä ainoastaan samothrakelaisesta mysteeristä, jonka he vertauskuvallistivat. He sovittivat sen omiin astronomisiin ja antropologisiin tai oikeammin fallisiin käsitteisiinsä. Samothraken tiedetään historiallisesti olleen muinaisuudessa kuuluisa vedenpaisumuksesta, joka upotti maan ja ulottui korkeimpien vuorten huipulle. Tämä tapahtui ennen argonauttien ajanjaksoa. Sen peitti [e5] äkkiä Mustastamerestä tulleet vedet. Mustaamerta oli noihin aikoihin asti pidetty järvenä.[13] Mutta israelilaisilla oli lisäksi toinenkin kertomus, johon he saattoivat perustaa allegoriansa, nimittäin ”vedenpaisumus”, joka muutti nykyisen Gobin autiomaan mereksi viimeisen kerran noin 10 000-12 000 vuotta sitten ja joka ajoi monet Nooat perheineen ympäröiville vuorille. Koska babylonialaiset kertomukset on vasta nykyaikana koottu uudelleen sadoista tuhansista särkyneistä palasista (pelkästään Kuyunjikin kummusta saatiin Layardin kaivauksissa yli 20 000 palasta kirjoituksia), tässä toistetut otteet ovat verrattain niukat. Mutta sellaisinaankin ne tukevat miltei jokaista opetuksistamme, aivan varmasti ainakin kolmea. Nämä ovat:

(1) Että se rotu, joka ensimmäisenä lankesi synnyttämiseen, oli tumma rotu (zalmat-qaqadi), jota he kutsuvat Adamuksi eli mustaksi roduksi, ja että Sarku eli vaalea rotu pysyi sen jälkeen puhtaana pitkät ajat.

(2) Että babylonialaiset tunsivat kaksi lankeemuksen aikaista päärotua, jumalien Rodun (pitrien eetteristen kaksoismuotojen) edeltäessä näitä kahta. Tämä on Sir H. Rawlinsonin mielipide. Nuo ”rodut” ovat meidän toinen ja kolmas kantarotumme.

(3) Että nämä seitsemän jumalaa, joista kukin loi ihmisen eli ihmisten ryhmän, olivat ”vangittuja eli ruumiillistuneita jumalia”. Nämä jumalat olivat: Zi-jumala; Ziku-jumala (jalo elämä, puhtauden ohjaaja); Mirku-jumala (jalo kruunu), (myöhemmin) vangittujen ”jumalien kuolemalta pelastaja” ja ”hänen kätensä aikaansaaman tumman Rodun” luoja; Libzu-jumala, ”viisas jumalien joukossa”; Nissi-jumala; Suhhab-jumala; ja Hea eli Sar, niiden yhdistelmä, viisauden ja syvyyden jumala, joka on samastettu Oannes-Dagoniin syntiinlankeemuksen aikoina ja jota kutsuttiin (kollektiivisesti) demiurgiksi eli luojaksi.[14]

Babylonialaisissa katkelmissa on kaksi niin sanottua luomista, ja koska Genesis pitää tästä kiinni, huomaamme sen kahden ensimmäisen luvun erottuvan toisistaan niin, että toisessa on elohimiläinen ja toisessa jehovalainen luominen. Niiden oikea järjestys ei ole kuitenkaan säilynyt näissä tai missään muissakaan eksoteerisissa kertomuksissa. Okkulttisten opetusten mukaan nämä ”luomiset” koskevat edellinen seitsemän alkuihmisen muodostamista kantaisät (pitrit eli elohimit) tekijöinään sekä jälkimmäinen ihmisryhmien muodostamista syntiinlankeemuksen jälkeen.

[e6] Kaikkea tätä tullaan jäljempänä tutkimaan tieteen valossa ja vertaamaan kaikkien muinaiskansojen kirjoituksia, raamattu mukaan luettuna. Mutta ennen kuin käymme käsiksi esihistoriallisten rotujen syntyyn, lienee hyödyllistä sopia niistä nimistä, jotka annamme mantereille, joilla aadamista rotuamme edeltäneet neljä suurta Rotua syntyivät, elivät ja kuolivat. Niillä oli monia muinaisaikaisia ja esoteerisia nimiä, jotka vaihtelivat kielellisesti aina sen kansan mukaan, joka mainitsi ne aikakirjoissaan ja kirjoituksissaan. Niinpä esimerkiksi sitä paikkaa, johon Vendîdâdissa viitataan Airyana Vaêjahina,[15] missä alkuperäinen Zoroaster[16] syntyi, kutsutaan purânakirjallisuudessa ?veta-dvîpaksi, Meru-vuoreksi, Vishnun asunnoksi jne. Salaisessa opissa sitä sanotaan yksinkertaisesti ”niiden jumalien maaksi”, joiden johtajia olivat ”tämän planeetan henget”.

Niinpä mahdollisen ja hyvin todennäköisen sekaannuksen vuoksi pidämme tarkoituksenmukaisempana ottaa käyttöön neljää jatkuvasti käsiteltävää mannerta varten sivistyneelle lukijalle tutummat nimet. Aiomme siis kutsua ensimmäistä maanosaa eli oikeammin ensimmäistä terra firmaa, jonka päällä jumalalliset kantaisät kehittivät ensimmäisen rodun, nimellä:

I Häviämätön pyhä maa.

Syy tähän nimeen selitetään seuraavasti: Sanotaan, että tämä ”pyhä maa” – josta myöhemmin lisää – ei koskaan jakanut samaa kohtaloa kuin muut maanosat, koska se on ainoa, jonka on määrä kestää manvantaran alusta sen loppuun kunkin kierroksen aikana. Se on ensimmäisen ihmisen kehto ja viimeisen jumalallisen kuolevaisen asunto, sen joka on valittu Shishtana tulevan ihmiskunnan siemeneksi. Tästä salaperäisestä ja pyhästä maasta voidaan sanoa hyvin vähän, paitsi ehkä mitä eräs kommentaari runollisesti lausuu, että ”Pohjantähti luo siihen valvovan silmänsä SUUREN HENGITYKSEN kunkin ’päivän’ aamunkoitosta iltahämärään asti”.[17]

[e7] II HYPERBOREALAINEN on toiselle maanosalle valittu nimi, maa, joka ulottautui pohjoisnavalta etelään ja länteen asukkainaan toinen Rotu ja käsitti koko sen alueen, joka tunnetaan nyt Pohjois-Aasiana. Tällaisen nimen antoivat vanhimmat kreikkalaiset tuolle kaukaiselle ja salaperäiselle seudulle, minne heidän perimätietonsa mukaan ”hyperborealainen” Apollo matkusti joka vuosi. Astronomisesti Apollo on tietenkin aurinko, joka jättäen helleeniset pyhäköt tahtoi vuosittain käydä kaukaisessa maassaan, josta sanottiin, että aurinko ei koskaan laskenut siellä puoleen vuoteen.[18] , sanoo muuan Odysseian säe.

Mutta historiallisesti eli paremminkin ehkä etnologisesti ja geologisesti merkitys on toinen. Hyperborealaisten maa, joka ulottui tuolle puolen Boreaksen – lumien ja pyörremyrskyjen kylmäsydämisen jumalan, joka nukkui mielellään raskaassa unessa Rhipaioksen vuoriston harjalla – ei ollut mikään ihannemaa, niin kuin mytologit olettivat, eikä liioin sijainnut Skyytian ja Tonavan lähistöllä.[19] Se oli todellinen maanosa, kiinteä maa, jossa ei noina varhaisaikoina tiedetty mitään talvesta, eikä sen surkeilla jäännöksillä ole nytkään enempää kuin yksi yö ja yksi päivä vuodessa. Yön varjot eivät koskaan lankea siihen, sanoivat kreikkalaiset, sillä se on jumalien maa, Apollon, valon jumalan lempiasunto, ja sen asukkaat ovat hänen rakkaita pappejaan ja palvelijoitaan. Tätä voidaan nykyään pitää runollisena mielikuvituksena, mutta silloin se oli runopukuinen totuus.

III Kolmatta maanosaa aiomme kutsua ”Lemuriaksi”. Nimi on P. L. Sclaterin keksintö eli aate. Vuosina 1850 – 1860 hän näet väitti eläintieteellisin perustein, että esihistoriallisina aikoina oli olemassa maanosa, jonka hän osoitti ulottuneen Madagaskarilta Ceylonille ja Sumatralle. Siihen kuului joitakin osia nykyistä Afrikkaa, mutta muuten tämä valtavan suuri manner, joka ulottui Intian valtamereltä Australiaan, on nykyään kokonaan kadonnut Tyynen meren aaltoihin jättäen jälkeensä ainoastaan sinne tänne muutamia ylänköjen huippuja, jotka ovat nyt saaria. Luonnontieteilijä A.R. Wallace ”ulottaa tertiäärikauden Australian Uuteen Guineaan ja Salomosaarille ehkä Fid?insaarille asti” ja sen pussieläinlajeista hän johtaa ”yhteyden pohjoiseen maanosaan [e8] sekundaarikaudella”, kirjoittaa C. Gould.[20] Aihetta käsitellään laajasti toisaalla.[21]

IV ”Atlantis” on neljäs maanosa. Se olisi ensimmäinen historiallinen maa, jos muinaisten kansojen perimätiedoille annettaisiin enemmän huomiota kuin on tähän mennessä tehty. Platonin mainitsema tämän niminen kuuluisa saari oli vain kaistale tuota suurta maanosaa.[22]

V Viides maanosa oli Amerikka, mutta koska se sijaitsee maapallon vastakkaisella puolella, niin indoarjalaiset okkultistit laskevat yleensä viidenneksi Euroopan ja Vähän-Aasian, jotka ovat lähes samanikäiset kuin Amerikka. Jos heidän oppinsa seuraisi maanosien esiintymistä geologisessa ja maantieteellisessä järjestyksessä, silloin tätä luokitusta olisi muutettava. Mutta koska maanosien peräkkäinen esiintyminen on pantu samaan järjestykseen kuin Rotujen kehitys, ensimmäisestä viidenteen, arjalaiseen kantarotuumme, Eurooppaa on kutsuttava viidenneksi suureksi maanosaksi. Salainen oppi ei ota huomioon saaria ja niemimaita eikä se seuraa nykyaikaista maantieteellistä maiden ja merten jaotusta. Sen varhaisimpien opetusten ajoista ja suuren Atlantiksen häviöstä asti on maanpinta muuttunut useammin kuin kerran. Oli aika, jolloin Egyptin suistomaa ja Pohjois-Afrikka kuuluivat Eurooppaan, ennen kuin Gibraltarin salmen muodostuminen ja Euroopan mantereen kohoaminen korkeammalle muuttivat kokonaan Euroopan kartan ulkonäön. Viimeinen suuri muutos tapahtui noin 12 000 vuotta sitten,[23] [e9] ja sen seurauksena upposi Platonin pieni Atlantin saari, jota hän kutsui Atlantikseksi emämantereen mukaan. Maantiedekin oli osa mysteereitä vanhoina aikoina. Zoharissa sanotaan: ”Nämä (maan ja meren) salaisuudet ilmaistiin salatieteen oppilaille, mutta ei maantieteilijöille.”[24]

Sen väitteen, että fyysinen ihminen oli alkuaan tertiäärikautta aikaisempi jättiläinen ja että hän oli olemassa 18 miljoonaa vuotta sitten, on tietysti tunnuttava nurinkuriselta nykyaikaisten oppien ihailijoista ja niihin uskovista. Biologien koko posse commitatus tulee kääntämään selkänsä sille aatteelle, että sekundaarikaudella olisi elänyt tämä kolmannen rodun jättiläinen, olento, joka taisteli menestyksellisesti silloisten ilman, meren ja maan jättiläismäisten hirviöiden kanssa. Näiden ihmisten esi-isillä – Atlantiksen eteerisillä prototyypeillä – ei myöskään ollut juuri mitään pelättävää, että ne voisivat vahingoittaa heitä. Nykyajan antropologi saa aivan vapaasti nauraa jättiläisillemme, niin kuin hän nauraa raamatun Aadamille, ja niin kuin vuorostaan teologi nauraa hänen apinamaiselle kantaisälleen. Okkultistit ja heidän ankarat arvostelijansa voivat tuntea selvittäneensä puolin ja toisin välinsä melko hyvin tähän mennessä. Okkulttiset tieteet väittävät vähemmän, mutta vastaavat paremmin väitteistään kuin joko darwinilainen antropologia tai raamatullinen teologia.

Eikä esoteerisen ajanlaskun tarvitse pelottaa ketään. Sillä mitä vuosilukuihin tulee, aikamme suurimmat auktoriteetit ovat yhtä horjuvalla ja epävarmalla kannalla kuin Välimeren aallot. Pelkästään geologisten kausien keston suhteen Kuninkaallisen Seuran oppineet ovat kaikki yhtä toivottomasti ymmällä ja heidän näkemyksensä vaihtelevat yhdestä miljoonasta viiteensataan miljoonaan, kuten tulemme havaitsemaan useasti vertaillessamme heidän lausuntojaan.

Ottakaamme tässä yhdeksi esimerkiksi Crollin laskelmat. Jos tämän auktoriteetin mukaan 2,5 miljoonaa vuotta on se aika, joka on kulunut tertiääri- tai eoseenikauden alkamisesta, kuten eräs amerikkalainen geologi kertoo hänen sanoneen;[25] tai jos Croll vielä ”laskee 15 miljoonaa vuotta kuluneeksi eoseenikauden alkamisesta”, kuten eräs englantilainen geologi toistaa hänen sanojaan,[26] niin molemmat aikamäärät vastaavat salaisen opin lukuja.[27] Sillä kun [e10] salaisen opin mukaan on kulunut neljästä viiteen miljoonaa vuotta neljännen kantarodun kehityksen alku- ja loppukohdan välillä Lemurian ja Atlantiksen mantereilla; miljoona vuotta viidennen, arjalaisen Rodun nykyhetkeen asti; ja noin 850 000 vuotta suuren Atlantiksen viimeisen laajan niemimaan uppoamisesta – kaikki tämä voi helposti sopia niihin 15 miljoonaa vuoteen, jotka Croll suo tertiäärikaudelle. Mutta kronologisesti tuon kauden pituus on toisarvoinen asia, koska meillä on ainakin muutama amerikkalainen tiedemies, joihin nojautua. Nämä herrat väittävät, että ihminen on ollut olemassa niin kauan taaksepäin kuin sekundaarikaudella, eivätkä välitä siitä, että heidän väitteitään sanotaan, ei ainoastaan kyseenalaisiksi, vaan myös mielettömiksi. He ovat löytäneet ihmisen jalanjälkiä tuon aikakauden kallioista, eikä de Quatrefages sitä paitsi löydä yhtään pätevää tieteellistä syytä, miksi ihminen ei olisi voinut olla olemassa sekundaarikaudella.

Selvästi sanottuna geologiset ”ajat” ja kaudet ovat pelkkiä sovittuja käsitteitä, koska ne ovat tuskin vielä hahmoteltuja, ja harvoin sitä paitsi [e11] on kaksi geologia tai luonnontieteilijää luvuista samaa mieltä. Oppinut veljeskunta jättää siis laajan valinta-alan okkultisteille. Ottaisimmeko yhdeksi tukipylvääksemme T. Mellard Reade’n? Tämä herra väittää tutkielmassaan ”Kalkkikivi geologisen ajan määrittelijänä”, jonka hän esitti Kuninkaallisessa Seurassa vuonna 1878, että vähin aika, joka vaaditaan sedimentin muodostumiseen ja kalkkipitoisen aineen poistumiseen, on pyöreästi 600 miljoonaa vuotta.[28]

Vai pitäisikö meidän etsiä tukea ajanlaskullemme Darwinin teoksista, joissa hänen teorioittensa mukaan orgaaniseen muutokseen tarvitaan 300:sta 500:an miljoonaa vuotta? Sir C. Lyell ja prof. Haughton tyytyivät asettamaan kambrikauden alkamisen, edellinen 200 ja jälkimmäinen 240 miljoonan vuoden päähän. Geologit ja eläintieteilijät omaksuvat pisimmän ajan, vaikka Huxley pani aikoinaan maanpinnan kovettumisen alkamaan 1 000 miljoonaa vuotta sitten eikä tahtonut antaa periksi vuosituhattakaan.

Pääasia ei kuitenkaan mielestämme ole luonnontieteilijöiden yksimielisyys tai erimielisyys geologisten kausien kestosta, vaan pikemminkin se, että he ihme kyllä ovat yhdessä asiassa täysin samaa mieltä, ja tämä on hyvin tärkeä seikka. He kaikki myöntävät, että ”mioseenikaudella” – joko miljoona tai kymmenen miljoonaa vuotta sitten – Grönlannissa ja jopa Huippuvuorilla, toisen eli hyperborealaisen mantereemme jäänteillä, ”oli miltei trooppinen ilmasto”. Homerosta edeltäneet kreikkalaiset olivat säilyttäneet eloisan perimätiedon tästä ”ikuisen päivänpaisteen maasta”, minne Apollo matkusti vuosittain. ”Mioseenikaudella Grönlannissa (70? pohj. lev.) kehittyi monia sellaisia puita kuin marjakuusi ja punapuu, jotka ovat sukua kalifornialaisille lajeille, pyökeille, plataaneille, pajuille, tammille, poppeleille ja saksanpähkinäpuille, samoin kuin magnolia ja zamia”, sanoo tiede. Lyhyesti sanottuna Grönlannissa kasvoi etelän kasveja, jotka ovat nykyään tuntemattomia pohjoisen seuduilla.

Ja nyt seuraa tämä luonnollinen kysymys. Jos Homeroksen ajan kreikkalaiset tunsivat hyperborealaisen maan, ts. talven ja pyörremyrskyn jumalan Boreaksen ulottumattomissa sijaitsevan siunatun ihannemaan, jota myöhemmät kreikkalaiset ja heidän kirjailijansa ovat turhaan yrittäneet sijoittaa tuolle puolen Skyytian, maan, jossa yöt olivat lyhyitä ja päivät pitkiä ja jonka toisella puolella oli maa, jossa aurinko ei koskaan laskenut ja jossa palmut kasvoivat villeinä – jos he tiesivät tämän kaiken, kuka heille oli kertonut siitä? [e12] Heidän aikanaan ja kaukaisina aikoina sitä ennen Grönlannin on täytynyt jo olla ikuisen lumen ja jään peitossa, aivan kuten nykyäänkin. Kaikki viittaa siihen, että tämä lyhyiden öiden ja pitkien päivien maa oli Norja tai Skandinavia, joiden tuolla puolen oli ikuisen valon ja kesän siunattu maa. Jotta kreikkalaiset ovat voineet tietää siitä, heidän traditionsa on täytynyt olla peräisin joltakin heitä paljon vanhemmalta kansalta, joka tunsi nuo ilmasto-olosuhteet, sillä kreikkalaiset eivät voineet tietää mitään niistä. Jopa meidän aikanamme tiede aavistaa, että napamerten takana, aivan pohjoisnavan piirissä, on olemassa meri, joka ei koskaan jäädy, sekä ikivihreä manner. Muinaisaikaiset opetukset ja myös purânat – kunhan vain ymmärtää niiden allegoriat – sisältävät samat väitteet. Riittäköön siis meille se hyvin todennäköinen seikka, että nykyajan tieteen olettamalla mioseenikaudella, jolloin Grönlanti oli miltei trooppinen maa, siellä eli nykyään historialle tuntematonta väkeä.

HUOMAUTUS. Lukijaa pyydetään pitämään mielessään, että seuraavat luvut eivät ole peräkkäisessä aikajärjestyksessä. Ensin toistetaan säkeistöt, jotka muodostavat esityksen selkärangan, ja käsitellään ja selitetään joitakin tärkeitä kohtia. Myöhemmissä luvuissa on koottuina useita lisätietoja ja niissä yritetään selittää aihetta täydellisemmin.

[e13] II OSA – I KIRJA IHMISEN SYNTY

RUNOTJA NIIDEN KOMMENTAARIT
KÄÄNNETTY DZYANIN SALAISESTA KIRJASTA

[e14] Olipa impi ilman tyttö,
Kave luonnotar korea,
Piti viikoista pyhyyttä,
Iän kaiken impeyttä,
Ilman pitkillä pihoilla,
---------- Kantoi kohtua kovoa,
Vatsantäyttä vaikeata,
Vuotta seitsemän satoa,
Yheksän yrön ikeä,
Eikä synny syntyminen,
---------- Tuo sotka sorea lintu
Liiteleikse, laateleikse,
Keksi polven veen emosen
---------- Päähän polven laskeuvi,
Siihen laativi pesänsä,
Muni kultaiset munansa,
Kuusi kullaista munoa,
Rauta-munan seitsemännen.
Kalevala (1:111-212)

[e15] IHMISEN SYNTY SALAISESSA TEOKSESSA RUNOT DZYANIN KIRJASTA (SANATARKKOJA OTTEITA[29])

I

1. SE LHA, JOKA PYÖRITTÄÄ NELJÄTTÄ, ON SEITSEMÄN LHAN PALVELIJA, NIIDEN JOTKA VAUNUJAAN AJAEN KIERTÄVÄT HERRAANSA, AINOAA SILMÄÄ. HÄNEN HENKÄYKSENSÄ ANTOI ELÄMÄN SEITSEMÄLLE. SE ANTOI ELÄMÄN ENSIMMÄISELLE.

2. MAA SANOI: ”LOISTAVIEN KASVOJEN HERRA, TALONI ON TYHJÄ.... LÄHETÄ POIKASI KANSOITTAMAAN TÄTÄ PYÖRÄÄ. SINÄ OLET LÄHETTÄNYT SEITSEMÄN POIKAASI VIISAUDEN HERRAN LUO. SEITSEMÄN KERTAA HÄN NÄKEE SINUT LÄHEMPÄNÄ ITSEÄÄN, SEITSEMÄN KERTAA ENEMMÄN HÄN TUNTEE SINUT. SINÄ OLET KIELTÄNYT PALVELIJOITASI, PIENIÄ RENKAITA, OTTAMASTA VALOASI JA LÄMPÖÄSI, KATKAISEMASTA RUNSAILTA ANTIMILTASI NIIDEN KULKUA. LÄHETÄ NYT SAMAT PALVELIJASI LUO!”

3. SANOI LOISTAVIEN KASVOJEN HERRA: ”MINÄ LÄHETÄN SINULLE TULEN, KUN TYÖSI ON ALKANUT. KOHOTA ÄÄNESI MUIHIN LOKIIN [LOKAS], KÄÄNNY ISÄSI, LOOTUKSEN HERRAN PUOLEEN ANOMAAN HÄNEN POIKIAAN.... SINUN KANSASI TULEE OLEMAAN ISIEN HALLITTAVANA. SINUN IHMISESI TULEVAT OLEMAAN KUOLEVAISIA. VIISAUDEN HERRAN IHMISET, VAAN EIVÄT SOMAN POJAT, OVAT KUOLEMATTOMIA. LAKKAA VALITTAMASTA. SEITSEMÄN NAHKAASI ON VIELÄ PÄÄLLÄSI.... SINÄ ET OLE VALMIS. SINUN IHMISESI EIVÄT OLE VALMIITA.”

4. SUURTEN TUSKIEN JÄLKEEN HÄN HEITTI POIS VANHAT KOLME JA PUKI YLLEEN SEITSEMÄN UUTTA NAHKAANSA JA OLI NYT ENSIMMÄISESSÄ.

II

5. PYÖRÄ PYÖRI VIELÄ KOLMESATAA MILJOONAA. SE RAKENSI RÛPIA: PEHMEITÄ KIVIÄ JOTKA KOVENIVAT, KOVIA KASVEJA JOTKA PEHMENIVÄT. NÄKYVIÄ NÄKYMÄTTÖMISTÄ, HYÖNTEISIÄ JA PIKKU ELIÖITÄ. ÄITI PUDISTI NE SELÄSTÄÄN HETI KUN NE LEVISIVÄT HÄNEN YLLEEN.... [e16] KOLMENSADAN MILJOONAN VUODEN JÄLKEEN HÄN KÄÄNTYI YMPÄRI. HÄN MAKASI SELÄLLÄÄN, KYLJELLÄÄN... HÄN EI TAHTONUT KUTSUA TAIVAAN POIKIA, HÄN EI TAHTONUT KUTSUA VIISAUDEN POIKIA. HÄN LOI OMASTA POVESTAAN. HÄN KEHITTI VESI-IHMISIÄ, KAUHISTUTTAVIA JA PAHOJA.

6. VESI-IHMISET, KAUHISTUTTAVAT JA PAHAT, HÄN ITSE LOI MUIDEN JÄTTEISTÄ. ENSIMMÄISENSÄ, TOISENSA JA KOLMANTENSA KUONASTA JA LIMASTA HÄN MUODOSTI NE. DHYÂNIT TULIVAT JA KATSOIVAT – DHYÂNIT KIRKKAASTA ISÄ-ÄIDISTÄ, VALKOISISTA PIIREISTÄ HE TULIVAT, KUOLEMATTOMIEN KUOLEVAISTEN ASUNNOISTA.

7. HE OLIVAT TYYTYMÄTTÖMIÄ. ”MEIDÄN LIHAMME EI OLE SIELLÄ. EI MITÄÄN SOPIVIA RÛPIA VELJILLEMME VIIDENNESTÄ. EI MITÄÄN ASUNTOJA ELÄMILLE. PUHTAITA VESIÄ EIKÄ SAMEITA ON HEIDÄN JUOTAVA. KUIVATKAAMME NE.”

8. LIEKIT TULIVAT. TULET KIPINÖINEEN, YÖTULET JA PÄIVÄTULET. NE KUIVATTIVAT SAMEAT TUMMAT VEDET. KUUMUUDELLAAN NE TUKAHDUTTIVAT NE. LHAT KORKEUDESTA, LHAMAYINIT ALHAALTA TULIVAT. HE TUHOSIVAT MUODOT JOTKA OLIVAT KAKSI- JA NELIKASVOISIA. HE TAISTELIVAT VUOHI-IHMISIÄ JA KOIRAPÄISIÄ JA KALARUUMIISIA IHMISIÄ VASTAAN.

9. ÄITIVESI, SUURI MERI, ITKI. SE NOUSI, SE KATOSI KUUHUN, JOKA OLI SEN NOSTANUT, JOKA OLI SEN SYNNYTTÄNYT.

10. KUN NE OLI HÄVITETTY, ÄITI MAA PYSYI PALJAANA. SE PYYSI TULLA KUIVATETUKSI.

III

11. HERROJEN HERRA TULI. ÄIDIN RUUMIISTA HÄN EROTTI VEDET, JA TÄMÄ OLI TAIVAS YLHÄÄLLÄ, ENSIMMÄINEN TAIVAS.

12. SUURET CHOHANIT KUTSUIVAT KUUN HERROJA ILMAMAISINE RUUMIINEEN:”SYNNYTTÄKÄÄ IHMISIÄ, OMANLUONTOISIANNE. ANTAKAA MUODOT HEIDÄN SISÄÄNSÄ. ÄITI RAKENTAA ULKOPUOLELLE PEITTEITÄ. MIES-NAISIA HE TULEVAT OLEMAAN. LIEKIN HERROJA MYÖS....”

13. HE LÄHTIVÄT KUKIN MÄÄRÄTTYYN MAAHANSA. SEITSEMÄN HEITÄ OLI, KUKIN OMAAN OSAANSA. LIEKIN HERRAT JÄIVÄT JÄLKEEN. HE EIVÄT TAHTONEET LÄHTEÄ, HE EIVÄT TAHTONEET LUODA.

IV

[e17] 14. SEITSEMÄN SUURTA JOUKKOA, ”TAHDOSTA SYNTYNEET HERRAT”, EROTTIVAT ELÄHDYTTÄVÄN HENGEN AVULLA ITSESTÄÄN IHMISIÄ, KUKIN OMASSA VYÖHYKKEESSÄÄN.

15. SEITSEMÄN KERTAA SEITSEMÄN TULEVIEN IHMISTEN VARJOA SYNTYI, KUKIN OMAA VÄRIÄÄN JA LAATUAAN. KUKIN ISÄÄNSÄ HUONOMPI. ISÄT, NUO LUUTTOMAT, EIVÄT VOINEET ANTAA ELÄMÄÄ SELKÄRANKAISILLE OLENNOILLE. HEIDÄN JÄLKELÄISENSÄ OLIVAT BH?TOJA, JOILLA EI OLLUT MUOTOA EIKÄ MIELTÄ. SEN VUOKSI HEITÄ KUTSUTAAN CHHÂYÂ-RODUKSI.

16. KUINKA MÂNUSHYAT SYNTYVÄT? MIELELLÄ VARUSTETUT MANUT, KUINKA NE MUODOSTUVAT? ISÄT KUTSUIVAT AVUKSEEN OMAN TULENSA, JOKA ON MAAN SISÄLLÄ PALAVA TULI. MAAN HENKI KUTSUI AVUKSEEN AURINKOTULEN. NÄMÄ KOLME AIKAANSAIVAT YHTEISPONNISTUKSIN HYVÄN RÛPAN. SE OSASI SEISTÄ, KÄVELLÄ, JUOSTA, MAATA TAI LENTÄÄ. KUITENKIN SE OLI YHÄ VAIN CHHÂYÂ, JÄRJETÖN VARJO....

17. HENKÄYS KAIPASI MUOTOA, ISÄT ANTOIVAT SEN. HENKÄYS KAIPASI KARKEAA RUUMISTA, MAA MUOVAILI SEN. HENKÄYS KAIPASI ELONHENKEÄ, AURINKO-LHAT PUHALSIVAT SEN MUOTOON. HENKÄYS KAIPASI RUUMIINSA KUVASTINTA. ”ME ANNAMME SILLE OMAMME!” – SANOIVAT DHYÂNIT. HENKÄYS KAIPASI HIMOJEN VÄLINETTÄ. ”SILLÄ ON SE”, SANOI VESIEN KUIVATTAJA. MUTTA HENKÄYS KAIPAA JÄRKEÄ KÄSITTÄÄKSEEN KAIKKEUTTA. ”ME EMME VOI ANTAA SITÄ”, SANOIVAT ISÄT. ”MINULLA EI OLE KOSKAAN OLLUT SITÄ”, SANOI MAAN HENKI. ”MUOTO PALAISI LOPPUUN, JOS MINÄ ANTAISIN SILLE OMANI”, SANOI SUURI TULI.... IHMINEN JÄI TYHJÄKSI JÄRJETTÖMÄKSI BHÛTAKSI.... NÄIN OVAT LUUTTOMAT ANTANEET ELÄMÄN NIILLE, JOISTA TULI LUURAKENTEISIA IHMISIÄ KOLMANNESSA.

V

18. ENSIMMÄISET OLIVAT JOOGAN POIKIA. HEIDÄN POIKANSA OLIVAT KELTAISEN ISÄN JA VALKOISEN ÄIDIN LAPSIA.
19. TOINEN ROTU OLI SILMIKOIMISEN JA [e18] LAAJENEMISEN TUOTE, SUKUPUOLETON SUVUTTOMASTA.[30] NÄIN SYNTYI, OI LANOO, TOINEN ROTU.

20. HEIDÄN ISÄNSÄ OLIVAT ITSESYNTYISIÄ. ITSESYNTYISET OLIVAT CHHÂYOJA HERROJEN, ISIEN, HÄMÄRÄN POIKIEN LOISTAVISTA RUUMIISTA.

21. KUN ROTU VANHENI, VANHAT VEDET SEKAANTUIVAT RAIKKAAMPIIN. KUN SEN PISARAT TULIVAT SAMEIKSI, NE KATOSIVAT UUTEEN VIRTAAN, KUUMAAN ELÄMÄNVIRTAAN. ENSIMMÄISEN ULOMMASTA TULI TOISEN SISEMPI. VANHA SIIPI TULI UUDEKSI VARJOKSI JA SIIVEN VARJOKSI.

VI

22. SITTEN TOINEN KEHITTI MUNASTA SYNTYNEEN, KOLMANNEN. HIKI KASVOI, SEN PISARAT KASVOIVAT JA PISARAT TULIVAT KOVIKSI JA PYÖREIKSI. AURINKO LÄMMITTI SITÄ. KUU VIILENSI JA MUOVAILI SITÄ. TUULI ELÄTTI SITÄ SEN KYPSYMISEEN ASTI. VALKOINEN JOUTSEN TÄHTITAIVAALTA VARJOSTI SUURTA PISARAA. TULEVAN RODUN MUNA, MYÖHEMMÄN KOLMANNEN IHMISJOUTSEN. ENSIN MIES-NAINEN, SITTEN MIES JA NAINEN.

23. ITSESYNTYISET OLIVAT CHHÂYOJA, VARJOJA HÄMÄRÄN POIKIEN RUUMIISTA.

VII

24. VIISAUDEN POJAT, YÖN POJAT, VALMIINA JÄLLEENSYNTYMÄÄN, TULIVAT ALAS. HE NÄKIVÄT ENSIMMÄISEN KOLMANNEN KURJAT MUODOT. ”ME VOIMME VALITA”, HERRAT SANOIVAT, ”MEILLÄ ON VIISAUS.” JOTKUT ASTUIVAT CHHÂYOIHIN. JOTKUT HEIJASTIVAT KIPINÄN. JOTKUT LYKKÄSIVÄT NELJÄNTEEN. OMASTA R?PASTAAN HE TÄYTTIVÄT KÂMAN. NE JOTKA ASTUIVAT SISÄÄN TULIVAT ARHATEIKSI. NE JOTKA SAIVAT VAIN KIPINÄN JÄIVÄT ILMAN TIETOA. KIPINÄ PALOI HEIKOSTI. KOLMANNET JÄIVÄT ÄLYTTÖMIKSI. HEIDÄN JÎVANSA EIVÄT OLLEET [e19] VALMIITA. NÄMÄ ASETETTIIN ERIKSEEN SEITSEMÄN JOUKKOON. HEISTÄ TULI KAPEAPÄISIÄ. KOLMANNET OLIVAT VALMIITA. ”NIISSÄ ME TULEMME ASUMAAN”, SANOIVAT LIEKIN HERRAT.

25. KUINKA MÂNASAT, VIISAUDEN POJAT TOIMIVAT? HE HYLKÄSIVÄT ITSESYNTYISET. NE EIVÄT OLE AIVAN VALMIITA. HE HYLKÄSIVÄT HIESTÄ SYNTYNEET. NE EIVÄT OLE VIELÄ VALMIITA. HE EIVÄT TAHTONEET ASTUA ENSIMMÄISIIN MUNASTA SYNTYNEISIIN.

26. KUN HIESTÄ SYNTYNEET SAIVAT AIKAAN MUNASTA SYNTYNEET, KAKSINKERTAISET, MAHTAVAT, VOIMAKKAAT SELKÄRANKAISET, NIIN VIISAUDEN HERRAT SANOIVAT: ”NYT ME LUOMME.”

27. KOLMANNESTA RODUSTA TULI VIISAUDEN HERROJEN VÂHANA. SE LOI ”TAHDON JA JOOGAN POIKIA”, KRIYÂ?AKTIN AVULLA SE LOI HEIDÄT, PYHÄT ISÄT, ARHATIEN KANTAISÄT.

VIII

28. HIKIPISAROISTA, AINESTEN JÄTTEISTÄ, EDELLISEN PYÖRÄN IHMISTEN JA ELÄINTEN KUOLLEISTA RUUMIISTA JA VANHASTA TOMUSTA MUODOSTUIVAT ENSIMMÄISET ELÄIMET.

29. SELKÄRANKAISIA ELÄIMIÄ, SYVYYDEN LOHIKÄÄRMEITÄ JA LENTÄVIÄ SARPOJA [SARPAS] TULI RYÖMIVIEN OLENTOJEN LISÄKSI. MAAN MATELEVAT SAIVAT SIIPIÄ. VESIEN PITKÄNISKAISISTA TULI ILMAN LINTUJEN EDELTÄJIÄ.
30. KOLMANNEN RODUN AIKANA LUUTTOMAT ELÄIMET KASVOIVAT JA MUUTTUIVAT. NIISTÄ TULI SELKÄRANKAISIA ELÄIMIÄ, MYÖS NIIDEN CHHÂYÂT TULIVAT KIINTEIKSI.

31. ELÄIMET EROTTAUTUIVAT ENSIN. NE ALKOIVAT SIITTÄÄ JA SYNNYTTÄÄ. KAKSINKERTAINEN IHMINEN EROTTAUTUI MYÖS. HÄN SANOI: ”TEHKÄÄMME NIIN KUIN NE: YHTYKÄÄMME JA TEHKÄÄMME OLENTOJA.” HE TEKIVÄT.

32. JA NE JOILLA EI OLLUT KIPINÄÄ OTTIVAT LUOKSEEN VALTAVAN SUURIA NAARASELÄIMIÄ. HE SIITTIVÄT NIISTÄ MYKKIÄ ROTUJA. MYKKIÄ HE OLIVAT ITSEKIN. MUTTA HEIDÄN KIELENSÄ OLIVAT SITOMATTOMAT. HEIDÄN JÄLKELÄISTENSÄ KIELET JÄIVÄT ÄÄNETTÖMIKSI. HIRVIÖITÄ HE SYNNYTTIVÄT. KÖYRYISTEN, PUNAKARVAISTEN HIRVIÖIDEN RODUN JOKA KULKI NELJÄLLÄ JALALLA. MYKÄN RODUN, JOKA JÄTTI HÄPEÄN KERTOMATTA.

[e20]

IX

33. NÄHDESSÄÄN TÄMÄN NE LHAT, JOTKA EIVÄT OLLEET MUODOSTANEET IHMISIÄ, ITKIVÄT SANOEN:

34. ”AMÂNASAT OVAT SAASTUTTANEET TULEVAT ASUNTOMME. TÄMÄ ON KARMAA. ASUKAAMME MUISSA. OPETTAKAAMME NIITÄ PAREMMIN, ETTEI VIELÄ PAHEMMIN KÄVISI.” HE TEKIVÄT....

35. SILLOIN KAIKKI IHMISET SAIVAT MANAKSEN. HE NÄKIVÄT ÄLYTTÖMIEN SYNNIN.

36. NELJÄS ROTU KEHITTI PUHEKYVYN.

37. YKSI TULI KAHDEKSI. MYÖS KAIKKI NE ELÄVÄT JA RYÖMIVÄT OLIOT, JOTKA OLIVAT VIELÄ YHTENÄ, JÄTTILÄISKALA, LINNUT JA KUORIPÄISET KÄÄRMEET.

X

38. SITEN KAKSITTAIN, SEITSEMÄLLÄ VYÖHYKKEELLÄ, KOLMAS ROTU SYNNYTTI NELJÄNNEN. JUMALISTA TULI EI-JUMALIA. SURASTA TULI A-SURA.

39. ENSIMMÄINEN KULLAKIN VYÖHYKKEELLÄ OLI KUUN VÄRINEN, TOINEN KULLANKELTAINEN, KOLMAS PUNAINEN, NELJÄS RUSKEA, JOKA TULI MUSTAKSI SYNNISTÄ. ENSIMMÄISET SEITSEMÄN IHMISTAINTA OLIVAT KAIKKI SAMAA IHONVÄRIÄ. SEURAAVAT SEITSEMÄN ALKOIVAT SEKAANTUA.

40. SITTEN KOLMAS JA NELJÄS PAISUIVAT YLPEYDESTÄ. ”ME OLEMME KUNINKAITA, ME OLEMME JUMALIA.”

41. HE OTTIVAT VAIMOJA, KAUNIITA KATSELLA, VAIMOJA ÄLYTTÖMISTÄ, KAPEAPÄISISTÄ. HE SYNNYTTIVÄT HIRVIÖITÄ, PAHOJA DEMONEJA, MIES- JA NAISPUOLISIA, MYÖS VÄHÄ-ÄLYISIÄ KHADO (DÂKINÎ).
42. HE RAKENSIVAT TEMPPELEITÄ IHMISRUUMIILLE. MIEHISTÄ JA NAISELLISTA HE PALVOIVAT. SILLOIN KOLMAS SILMÄ EI ENÄÄ TOIMINUT.

XI

43. HE RAKENSIVAT VALTAVAN SUURIA KAUPUNKEJA. HARVINAISISTA MAAMETALLEISTA JA METALLEISTA HE RAKENSIVAT JA TULIEN SYLKEMISTÄ, VUORTEN VALKEASTA KIVESTÄ [e21] JA MUSTASTA KIVESTÄ HE LEIKKASIVAT OMIA KUVIAAN, KOKOAAN JA NÄKÖÄÄN, JA PALVOIVAT NIITÄ.

44. HE RAKENSIVAT SUURIA KUVIA YHDEKSÄN YATIA KORKEITA, OMAN RUUMIINSA KOKOISIA. SISÄISET TULET OLIVAT HÄVITTÄNEET HEIDÄN ISIENSÄ MAAN. VESI UHKASI NELJÄTTÄ.

45. ENSIMMÄISET SUURET VEDET TULIVAT. NE NIELIVÄT SEITSEMÄN SUURTA SAARTA.

46. KAIKKI PYHÄT PELASTUIVAT, EPÄPYHÄT HÄVISIVÄT. HEIDÄN MUKANAAN USEIMMAT SUURISTA ELÄIMISTÄ, MAAN HIESTÄ SYNTYNEET.

XII

47. HARVOJA JÄI JÄLJELLE. MUUTAMIA KELTAISIA, MUUTAMIA RUSKEITA JA MUSTIA JA MUUTAMIA PUNAISIA JÄI. KUUN VÄRISET KATOSIVAT AINIAAKSI.

48. PYHÄSTÄ RUNGOSTA SYNTYNYT VIIDES JÄI JÄLJELLE. ENSIMMÄISET JUMALALLISET KUNINKAAT HALLITSIVAT SITÄ.

49. .....JOTKA LASKEUTUIVAT JÄLLEEN, JOTKA TEKIVÄT RAUHAN VIIDENNEN KANSSA, JOTKA OPETTIVAT JA NEUVOIVAT SITÄ......

[e22] I SÄKEISTÖ[31]

TAJUAVAN ELÄMÄN ALKEET

(1)Maan LHA eli henki. (2) Maa kutsuu auringon avuksi.
(3)Mitä aurinko vastaa. (4) Maan muuttuminen.

1. SE LHA (a), JOKA PYÖRITTÄÄ NELJÄTTÄ (palloa eli maapalloamme), ON SEITSEMÄN (planeettahengen) LHA(IDE)N PALVELIJA (b), NIIDEN JOTKA VAUNUJAAN AJAEN KIERTÄVÄT HERRAANSA, [MAAILMAMME] AINOAA SILMÄÄ (loka-chakshuh). HÄNEN HENKÄYKSENSÄ ANTOI ELÄMÄN SEITSEMÄLLE (antaa valon planeetoille) (c). SE ANTOI VALON ENSIMMÄISELLE. ”NE OVAT KAIKKI VIISAUDEN LOHIKÄÄRMEITÄ”, lisää kommentaari (d).

(a) Lha on Himalajan takaisilla seuduilla käytetty ikivanha sana, joka merkitsee ”henkeä”, mitä tahansa taivaallista tai yli-inhimillistä olentoa, ja se kattaa taivaallisten hierarkioiden koko sarjan arkkienkelistä eli dhyânista aina pimeyden enkeliin eli maiseen henkeen asti.

(b) Tämä ilmaus osoittaa selvällä kielellä, että neljäntenä ketjussa olevan maapallomme vartijahenki alistuu seitsemän planeettahaltijan eli -hengen päähengelle (eli jumalalle). Kuten jo selitettiin, muinaiskansoilla oli jumalien ”kuorossa” seitsemän korkeinta mysteerijumalaa, joiden johtaja eksoteerisesti oli näkyvä aurinko eli kahdeksas ja esoteerisesti toinen logos, demiurgi. Nuo seitsemän (joista on nyt kristinuskossa tullut ”Herran seitsemän silmää”) olivat seitsemän pääplaneetan hallitsijoita, mutta näitä ei [e23] laskettu sen lukumäärän mukaan, jonka myöhemmin olivat keksineet kansat, jotka olivat unohtaneet todelliset mysteerit tai tunsivat ne puutteellisesti. Alkuperäiseen lukuun ei näet kuulunut aurinko, kuu eikä maapallo. Aurinko oli eksoteerisesti kahdentoista suuren jumalan eli eläinratamerkin johtaja, ja esoteerisesti Messiah, Khristos (Suuren henkäyksen eli YHDEN voitelema), niiden kahdentoista alaisensa voiman ympäröimä, jotka puolestaan olivat planeettojen seitsemästä ”mysteerijumalasta” jonkin alaisia.

”Seitsemän korkeampaa saavat seitsemän Lha’ta luomaan maailman”, sanoo muuan kommentaari. Tämä tarkoittaa, että maapallomme – jättääksemme muut käsittelemättä – oli maisten henkien luoma eli muovailema hallitsijoiden ollessa vain valvojia. Tämä on sen ensimmäinen siemen, mistä kasvoi myöhemmin astrologian ja astrolatrian [tähtienpalvonnan] puu. Korkeammat olivat kosmokraattoreita, aurinkokuntamme kokoonpanijoita. Tämä on ilmaistu kaikissa muinaisissa kosmogonioissa, kuten esim. Hermeksen, kaldealaisten, arjalaisten, egyptiläisten ja jopa juutalaisten maailmansyntyopeissa. Taivaan vyö, eläinradan merkit(pyhät eläimet) ovat yhtä hyvin B’nai ha-Elohim (jumalien eli elohimien poikia) kuin maan henget, mutta ne ovat näitä aikaisempia. Soma ja Sin, Isis ja Diana, kaikki ovat kuujumalia tai -jumalattaria. Niitä kutsutaan maapallomme isiksi ja äideiksi, ja maapallo on niiden alainen. Mutta näitä vuorostaan hallitsevat niiden ”isät” ja ”äidit” – viimeksi mainittujen ollessa vaihdettavissa eri kansojen keskuudessa – jumalat ja niiden planeetat, kuten Jupiter, Saturnus, Bel, Brihaspati jne.

(c) ”Hänen henkäyksensä antoi elämän seitsemälle” viittaa yhtä paljon aurinkoon, joka antaa elämän planeetoille, kuin ”Korkeimpaan” henkiseen aurinkoon, joka antaa elämän koko Kosmokselle. Ne astronomiset ja astrologiset avaimet, jotka avaavat teogonian mysteereihin johtavan portin, voidaan löytää vasta myöhemmistä säkeistöihin liittyvistä sanastoista. Muinaisten aikakirjojen tuhoa ennustavissa shlokissa kieli on yhtä vertauskuvallista, joskin vähemmän myyttistä kuin purânoissa. Ilman adeptien sukupolvien laatimien myöhempien kommentaarien apua niiden merkitystä olisi mahdotonta ymmärtää. Ikivanhoissa kosmogonioissa ovat näkyvät ja näkymättömät maailmat yhden ja saman ketjun kaksinkertaisia yhdysosia. Niin kuin näkymätön logos seitsemine hierarkioineen (joita jokaista edustaa eli personoi sen pääenkeli eli ohjaaja) muodostaa yhden VOIMAN, sisäisen ja näkymättömän, samoin muotojen maailmassa aurinko ja seitsemän pääplaneettaa muodostavat näkyvän ja toimivan potenssin. Viimeksi mainittu ”hierarkia” on niin sanoaksemme näkymättömien ja aina – paitsi alimmissa asteissaan – subjektiivisten enkeleiden näkyvä ja objektiivinen logos.

Jos nyt menemme hiukan edemmäksi saadaksemme hyvän kuvan, niin jokaisen Rodun [e24] sanotaan kehityskaudellaan syntyvän jonkun planeetan suoranaisen vaikutuksen alaisena. Ensimmäinen Rotu sai elonhenkäyksensä auringolta, kuten myöhemmin näemme. Sen sijaan kolmannen Rodun – niiden jotka lankesivat synnyttämiseen eli jotka tulivat androgyyneistä erillisiksi olennoiksi, toiset miehiksi ja toiset naisiksi – sanotaan olevan Venuksen, ”tuon pikkuauringon, johon auringonkehrä varastoi valonsa”, suoranaisen vaikutuksen alaisena.

I osan säkeistöjen yhteenveto esittää, miten jumalien ja ihmisten synty[32] tapahtuu tuossa yhdessä ja samassa pisteessä ja pisteestä, joka on yksi ainoa universaali, muuttumaton, ikuinen ja absoluuttinen YKSEYS. Olemme nähneet sen tulevan ensimmäisessä ilmenneessä olemuspuolessaan: (1) objektiivisuuden ja fysiikan piirissä alkuaikaiseksi periaineeksi ja voimaksi (keskipakoiseksi ja keskihakuiseksi, positiiviseksi ja negatiiviseksi, miehiseksi ja naiselliseksi jne.); (2) metafysiikan maailmassa UNIVERSUMIN HENGEKSI eli kosmiseksi ideoinniksi, jota jotkut sanovat LOGOKSEKSI.

Tämä LOGOS on pythagoralaisen kolmion huippu. Kun kolmio on täydellinen, siitä tulee tetraktys eli kolmio neliössä, ja ilmenneessä kosmoksessa se on nelikirjaimisen tetragrammatonin ja ilmenemättömässä Kosmoksessa – sen noumenonissa – sen kolminkertaisen juurisäteen kaksinainen symboli.

Metafyysisemmin tulkittuna tässä esitetty jaotus kosmisista alkuperusteista on tehty enemmän käytännöllistä ymmärtämistä varten kuin ehdotonta filosofista tarkkuutta ajatellen. Suuren manvantaran alussa Parabrahman ilmenee mûlaprakritina ja sitten logoksena. Tämä logos on sama kuin länsimaisten panteistien ”itsetiedoton universaali tajunta” jne. Se on ilmenneen olemassaolon subjektipuolen perusta ja on yksilöllisen tajunnan kaikkien ilmennysten lähde. Mûlaprakriti eli alkuaikainen kosminen periaine on olioiden objektipuolen – kaiken objektiivisen kehityksen ja maailmansynnyn – perusta. Voima ei siis lähde alkuaikaisen periaineen myötä parabrahmanisesta uinuvasta tilasta. Voima on logoksen ylitietoisen ajatuksen muuttuminen energiaksi: se on niin sanoaksemme valettu logoksen objektiivisuuteen siitä mahdollisesta uinuvasta tilasta, joka sillä on Ainoan Todellisuuden helmassa. Tästä johtuvat aineen ihmeelliset lait. Tästä johtuu ”alkuleima”, jota piispa F. Temple turhaan yritti pohtia. Voima ei siis ole samanaikainen kuin mûlaprakritin ensimmäinen objektiivisuuteen astuminen. Kuitenkin, koska mûlaprakriti ilman voimaa on ehdottomasti ja välttämättä toimeton – pelkkä abstraktio – on tarpeetonta kutoa liian heikkoa hämähäkinverkkoa [e25] kosmisten alkuperusteiden peräkkäisyydestä. Voima seuraa mûlaprakritia, mutta ilman voimaa mûlaprakriti on kaikkia käytännön tarkoituksia varten olematon.[33]

”Taivaallinen ihminen” (tetragrammaton), joka on Protogonos, Tikkun, passiivisesta jumaluudesta lähtenyt esikoinen ja tuon jumaluuden varjon ensimmäinen ilmennys, on se universaali muoto ja aate, joka synnyttää ilmenneen logoksen, adam kadmonin eli sen mikä on kabbalan mukaan itse maailmankaikkeuden nelikirjaiminen symboli ja jota myös kutsutaan toiseksi logokseksi. Toinen logos lähtee ensimmäisestä ja kehittää kolmannen kolmion (ks. sefirotista puuta), ja tästä viimeksi mainitusta (enkelien alemmasta joukosta) syntyvät IHMISET. Tätä kolmatta puolta tulemme käsittelemään tässä osassa.

Lukijan on pidettävä mielessään, että LOGOKSEN ja demiurgin välillä on suuri ero, sillä toinen on henki ja toinen sielu, eli niin kuin tri Wilder sanoo: ”Dianoia ja logos merkitsevät samaa, mutta nous on ylempi ja läheisesti sukua [to agathonille], toisen tarkoittaessa korkeampaa ymmärtämistä, toisen käsittämistä – toinen on järjen (nous) ja toinen mielen (frên) toimintaa.”

Sitä paitsi ihmistä pidettiin useissa järjestelmissä kolmantena logoksena. Logos-sanan (puhe eli sana – verbum) esoteerinen merkitys on salatun ajatuksen tuominen objektiiviseen ilmaisumuotoon ikään kuin valokuvana. Logos on peili, joka heijastaa JUMALALLISTA TAJUNTAA, ja maailmankaikkeus on logoksen peili, vaikka logos on samalla tuon maailmankaikkeuden esse, oleminen. Niin kuin logos heijastaa kaikkea pleroman universumissa, niin ihmiseen heijastuu kaikki, mitä hän näkee ja löytää omassa maailmassaan, maan päällä. Se on sama kuin kabbalan kolme päätä – ”unum intra alterum, et alterum super alterum”.[34] ”Jokaisella universumilla (maailmalla tai planeetalla) on oma logoksensa”, sanoo Oppi. Egyptiläiset kutsuivat aina aurinkoa ”Osiriksen silmäksi” ja se oli itse logos, esikoinen eli maailmalle paljastettu valo, ”joka on Salatun tajunta ja jumalallinen järki”. Ainoastaan tämän valon seitsenkertaisen säteen kautta voimme tulla tuntemaan logoksen demiurgin avulla, jolloin jälkimmäistä pidetään meidän planeettamme ja kaiken sille kuuluvan luojana ja edellistä tuon ”luojan” ohjaavana voimana, joka on yhtä aikaa hyvä ja paha, hyvän alkuperä ja pahan alkuperä. Tämä ”luoja” itsessään ei ole hyvä eikä paha, mutta sen erilaistuneet olemuspuolet luonnossa saavat sen omaksumaan jommankumman luonteen. Kautta avaruuden levinneiden näkymättömien ja tuntemattomien universumien kanssa ei kellään aurinkojumalista ole mitään tekemistä. Tämä aate on ilmaistu hyvin selvästi ”Hermeksen kirjoissa” ja kaikissa muinaisissa kansantarustoissa. Sitä symboloi tavallisesti lohikäärme ja käärme – hyvän lohikäärme ja pahan käärme, joita maan päällä edustavat [e26] oikean ja vasemman käden magia. Suomalaisten eeppisessä runoelmassa Kalevalassa[35] kerrotaan pahan käärmeen synty: se muodostuu Syöjättären syljestä, ja pahan edustaja Hiisi antaa sille elävän sielun. Kuvataan kamppailua kahden olennon välillä: ”madon mustan maanalaisen” (käärmeen eli noidan) ja Ahdin, lohikäärmeen; tietäjä Lemminkäisen. Viimeksi mainittu on yksi Ilmattaren seitsemästä pojasta ja Ilmatar on se neitseellinen ”ilman impi”, joka ”laskeusi lainehille” ennen luomista, ts. henki, joka muuttui aistielämän aineeksi. Seuraavissa säkeissä, jotka tri J.M. Crawford Cincinnatista on ihailtavan hyvin kääntänyt, on kokonainen maailma merkitystä ja salaista ajatusta. Sankari Lemminkäinen, tietäjä

Veti veitsen huotrastansa,
Sillä aitoa sivalti,
Katkoi aiakset kaheksi,
Aian rautaisen avasi,
Käänti tarhan käärmehisen
Viieltä vitsasväliltä,
Seitsemältä seipähältä;
. . . . . . .
Ei sitä mato totellut
. . . . . . .
Suin ylös suhahtelevi
Pään varalle Lemminkäisen.

Siitä lieto Lemminkäinen
Muisti vanhoja sanoja,
Ennen eukon neuvomia,
Äitinsä opettamia…[36]

(d) Kiinassa Fohi’n(eli ”taivaallisen ihmisen”) ihmisiä kutsutaan kahdeksitoista T’ien Huangiksi, kahdeksitoista dhyânien eli enkelien hierarkiaksi, joilla on ihmisen kasvot ja lohikäärmeen ruumis. Lohikäärme edustaa tässä jumalallista viisautta eli henkeä.[37] Ja nämä luovat ihmisiä ruumiillistumalla [e27] seitsemään savimuotoon – maahan ja veteen – jotka ovat tehdyt näiden T’ien Huangien muotoon – kolmas allegoria.[38] Skandinaavisen Eddan kaksitoista AASAA tekevät samoin. Syyrian druusien salaisessa katekismuksessa – tarinassa, jota toistavat sanasta sanaan kaikkein vanhimmat heimot Eufratin tienoilla ja ympäristössä – ihmisten luojia olivat ”Jumalan pojat”, jotka laskeutuivat maan päälle ja koottuaan seitsemän mandragoraa elähdyttivät niiden juuret, joista sitten tuli ihmisiä.[39]

Kaikki nämä allegoriat viittaavat yhteen ja samaan alkuun – ihmisen kaksin- ja kolminkertaiseen luontoon: kaksinkertaiseen, koska ihminen on miehinen ja naisellinen, kolminkertaiseen, koska hän on sisältä henkistä ja psyykkistä olemusta ja ulkopuolelta aineellista tekoa.

2. MAA SANOI: ”LOISTAVIEN KASVOJEN HERRA (aurinko), TALONI ON TYHJÄ....LÄHETÄ POIKASI KANSOITTAMAAN TÄTÄ PYÖRÄÄ (maata). SINÄ OLET LÄHETTÄNYT SEITSEMÄN POIKAASI VIISAUDEN HERRAN LUO (a). SEITSEMÄN KERTAA HÄN NÄKEE SINUT LÄHEMPÄNÄ ITSEÄÄN, SEITSEMÄN KERTAA ENEMMÄN HÄN TUNTEE SINUT. SINÄ OLET KIELTÄNYT PALVELIJOITASI, PIENIÄ RENKAITA, KERÄÄMÄSTÄ VALOASI JA LÄMPÖÄSI, KATKAISEMASTA RUNSAILTA ANTIMILTASI NIIDEN KULKUA (b). LÄHETÄ NYT SAMAT PALVELIJASI LUO!” (c)

(a) ”Viisauden Herra on Merkurius eli Budha.

(b) Nykyajan kommentaari selittää näiden sanojen viittaavan siihen tunnettuun astronomiseen tosiasiaan, että Merkurius saa seitsemän kertaa enemmän [e28] valoa ja lämpöä auringosta kuin maa, jopa enemmän kuin kaunis Venus, joka saa vain kaksi kertaa niin paljon kuin lankeaa mitättömälle maapallollemme. Tunsivatko muinaiset kansat tämän tosiasian, se voidaan päätellä rukouksesta, jonka ”maan henki” tekstissämme lausuu auringolle.[40] Aurinko kuitenkin kieltäytyy kansoittamasta maata, koska tämä ei ollut vielä valmis vastaanottamaan elämää.

Merkurius astrologisena planeettana on vielä salaperäisempi ja mystisempi kuin Venus. Se on sama kuin mazdalaisten Mithra, henki eli Jumala, joka ”asui auringon ja kuun välillä ja oli viisauden ’auringon’ alituinen seuralainen”. Pausanias osoittaa sillä olevan yhteinen alttari Jupiterin kanssa.[41] Sillä oli siivet, jotka ilmaisivat sen seuraavan aurinkoa radallaan, ja sitä kutsuttiin Nuntiukseksi [lähetiksi] ja Aurinkosudeksi, ”solaris luminis particeps”.[42] Se oli sielujen opas ja kutsuja, ”suuri tietäjä” ja hierofantti. Vergilius kuvaa, miten se ottaa ”sauvansa kutsuakseen manalasta sinne heitettyjä sieluja” – tum virgam capit, hac animas ille evocat Orco.[43] Se on kullanvärinen Merkurius,, jota hierofantit kielsivät mainitsemasta nimeltä. Kreikkalaisessa tarustossa sitä symloloi yksi koirista (valppaus), jotka vartioivat taivaallista karjaa (salaista viisautta), tai Hermes Anubis tai edelleen Agathodaimon. Se on Argos, joka valvoo maata ja jota maa pitää itse aurinkona. Merkuriuksen välityksellä keisari Julianus rukoili salaista aurinkoa joka yö, sillä kuten Vossius sanoo:

Kaikki teologit väittävät, että Mercurius ja aurinko ovat yhtä... Se oli kaikkein kaunopuheisin ja viisain jumalista, mitä ei pidä ihmetellä, koska Mercurius on niin lähellä Jumalan [auringon] viisautta ja Sanaa, että se sekoitettiin kumpaankin.[44]

Vossius lausuu tässä suuremman okkulttisen totuuden kuin hän aavistaakaan. Kreikkalaisten Hermes-Sarameyas liittyy läheisesti hindujen Saramâan ja Sârameyaan, jumalalliseen vartijaan, ”joka valvoo tähtien ja auringonsäteiden kultaista laumaa”.

Kommentaari puhuu selvemmin sanoin: ”Maapallo, jota sysää eteenpäin maan henki ja hänen kuusi apulaistaan, [e29] saa kaikki elinvoimansa, elämänsä ja voimansa seitsemän planetaarisen dhyânin välityksellä auringon hengestä. Ne ovat hänelle valon- ja elämäntuojia.” ”Niin kuin jokainen maan seitsemästä alueesta, jokainen seitsemästä[45] esikoisesta (alkuperäisistä ihmisryhmistä) saa valonsa ja elämänsä omalta erikoiselta dhyâniltaan – henkisesti ja tuon dhyânin palatsilta [talolta, planeetalta] fyysisesti, niin myös seitsemän suurta Rotua syntyvät maan päällä. Ensimmäinen syntyy auringon alaisena; toinen Brihaspatin [Jupiterin] alaisena; kolmas Lohitângan [’tuliruumiisen’, Venuksen eli ?ukran] alaisena; neljäs Soman [kuun, myös meidän maapallomme, neljännen pallon syntyessä kuun alaisena ja kuusta] ja ?anin, Saturnuksen, Krûra-lochanan [pahasilmäisen] ja Asitan [tumman] alaisena; viides Budhan [Merkuriuksen] alaisena.” ”Niin on myös ihmisen ja jokaisen ’ihmisen’ [jokaisen prinsiipin] laita ihmisessä. Jokainen saa erikoisominaisuutensa alkuperäiseltä [planeettahengeltä], sen vuoksi jokainen ihminen on seitsikko [eli yhdistelmä prinsiipeistä, joilla kullakin on alkunsa tuon erityisen dhyânin ominaisuudessa]. Maan jokainen toimiva voima tulee sille yhdeltä sen seitsemästä Herrasta. Valo tulee ?ukran [Venuksen] kautta, joka saa kolminkertaisen varaston ja antaa siitä kolmasosan maalle.[46] Sen vuoksi näitä kahta sanotaan ”kaksoissisariksi, mutta maan henki on ?ukran ’Herran’ alamainen. Viisaat miehemme kuvaavat näitä kahta palloa, toista kaksinkertaisen merkin [alkuperäisen svastikan, josta on poistettu sen neljä hakasta, eli ristin, +:n] yläpuolella, toista alapuolella.”[47]

”Kaksinkertainen merkki” on, niin kuin jokainen okkultismin tutkija tietää, miehisen ja naisellisen prinsiipin symboli luonnossa, positiivisen ja negatiivisen vertauskuva, sillä svastika eli on kaikkea tätä ja paljon enemmän. Koko muinaisaikana aina astronomian – jonka antoi neljännelle Rodulle muuan sen jumalallisen hallitsijasuvun kuninkaista – ja [e30] myös astrologian syntymästä lähtien kuvattiin Venusta astronomisissa tauluissa pallona joka on ristin päällä, ja maata pallona joka on ristin alla. Tämä merkitsee esoteerisesti, että maa on langennut synnyttämiseen eli tuottamaan jälkeläisiään sukupuoliyhteyden kautta. Mutta myöhemmät läntiset kansat ovat kyllä osanneet antaa siitä aivan toisenlaisen tulkinnan. Heidän mystikkonsa – joita opasti latinalaisen kirkon valo – selittivät sen merkitsevän, että meidän maamme ja kaikki siinä oleva on tullut pelastetuksi ristin kautta, kun taas Venus (muutoin sama kuin Lucifer eli Saatana) tallaa sitä. Venus on kaikista planeetoista salaisin, voimakkain ja mystisin, se planeetta, jonka vaikutus ja suhde maahan on kaikkein huomattavin. Eksoteerisessa brahmalaisuudessa Venus eli Shukra – miehinen jumaluus[48] – on Bhrigun poika, yksi prajâpateista ja vedalainen viisas, ja se on Daitya-guru eli alkuaikaisten jättiläisten pappisopettaja. Koko ”Shukran” kertomus purânoissa viittaa kolmanteen ja neljänteen Rotuun. Niin kuin Kommentaari sanoo:

”Shukran kautta kolmannen [kantarodun] ’kaksinkertaiset’ [hermafrodiitit] polveutuivat ensimmäisistä ’hiestä syntyneistä’. Sen vuoksi sitä kuvataan symbolilla S [ympyrä halkasijoineen] kolmannen [Rodun] aikana ja merkillä neljännen aikana.”

Tämä kaipaa selitystä. Kun halkaisija on yksin ympyrän sisällä, se edustaa naisellista luontoa, ensimmäistä ihannemaailmaa, joka on itsesyntyinen ja itse hedelmöitynyt kaikkialle levinneestä elämänhengestä – ja koskee siis myös alkuaikaista kantarotua. Siitä tulee androgyyninen, kun Rodut ja kaikki muu maan päällä kehittyvät fyysisiin muotoihinsa, ja symboli muuttuu silloin ympyräksi, jossa on vaakasuora halkaisija ja siitä lähtee kohtisuora säde alaspäin. Tämä kuvaa miestä ja naista, jotka eivät vielä ole erottautuneet – ensimmäinen ja varhaisin egyptiläinen tau I jonka jälkeen siitä tulee + eli mies ja nainen erotettuina[49] ja synnyttämiseen langenneina. Venusta (planeettaa) symboloi pallo ristin päällä, mikä osoittaa Venuksen hallitsevan ihmisen luonnollista synnyttämistä. Egyptiläiset kuvasivat Ankhia, ”elämää”, silmukkaristillä , joka on vain toinen muoto Venuksesta (Isiksestä) , ja tarkoitti esoteerisesti, että ihmiskunta ja koko eläinmaailma oli astunut ulos jumalallisesta, henkisestä piiristä ja langennut fyysiseen miehiseen ja naiselliseen synnytykseen. Tällä merkillä on kolmannen Rodun loppupuolelta asti sama fallinen merkitys kuin Edenin [e31] ”elämän puulla”. Anukis, eräs Isiksen muoto, on elämän jumalatar, ja juutalaiset ottivat Ankhin egyptiläisiltä. Sen otti monien muiden mystisten sanojen mukana kieleensä Mooses, joka oli perehtynyt Egyptin pappien viisauteen. Sana Ankh merkitsee heprean kielessä possessiivisuffiksilla varustettuna ”minun elämäni”, minun olemukseni, joka ”on persoonapronomini Anochi”, joka taas johtuu egyptiläisen Anukis-jumalattaren nimestä.[50]

Eräässä Etelä-Intian Madrasin hallintoalueen vanhimmassa katekismuksessa on hermafrodiittisella Ardhanârî-jumalattarella silmukkaristi, svastika, ”miehinen ja naisellinen merkki”, ihan keskiosassa merkitsemässä kolmannessa Rodussa vallinnutta tilaa ennen sukupuolisuutta.[51] Vishnu, jonka kuvassa on nykyään lootus kasvamassa ulos navasta – eli Brahmân maailma kehittymässä keskikohdasta, Narasta – esiintyy eräässä vanhimmassa veistoksessa kaksisukuisena (Vishnu ja Lakshmî) seisomassa lootuksen lehdellä ja ajelehtimassa vedessä. Vesi nousee siinä puolikaaressa ja vuotaa svastikan, ”synnytyksen lähteen” eli ihmisen laskeutumisen merkin kautta.

Pythagoras kutsuu ?ukra-Venusta nimellä Sol alter, ”toinen aurinko”. ”Seitsemästä aurinkopalatsista” on Lucifer-Venuksen palatsi kolmas kristillisessä ja juutalaisessa kabbalassa, ja Zohar tekee siitä Samaelin asunnon. Salaisen Opin mukaan tämä planeetta on maapallomme päätähti ja sen henkinen prototyyppi. Tästä syystä sanotaan, että ?ukran (Venus-Luciferin) vaunuja vetää ”maasta syntyneiden hevosten” ogdoadi [kahdeksikko], kun taas muiden planeettojen vaunujen ratsut ovat erilaiset.

”Jokainen maan päällä tehty synti tuntuu Ushanas-Shukrassa. Daityojen guru on maan ja ihmisten henkisuojelija. Jokainen muutos Shukralla tuntuu maan päällä ja heijastuu sille.”

Shukra eli Venus esitetään siis daityojen opettajana, neljännen Rodun jättiläisten, jotka hindulaisen allegorian mukaan saivat kerran valtaansa koko maanpiirin ja voittivat pienemmät jumalat. Länsimaisen allegorian titaanit ovat myös yhtä läheisesti yhteydessä Venus-Luciferiin, jota myöhemmät kristityt pitivät samana kuin Saatana. Ja koska Venusta Isiksen tavoin kuvataan lehmänsarvet päässä, mikä on mystisen luonnon symboli – joka on vaihdettavissa kuuhun, jota se myös merkitsee, sillä kaikki nämä olivat kuujumalattaria – niin nykyajan teologit sijoittavat tämän planeetan hahmon mystisen Luciferin sarvien väliin.[52] Muinaisen perimätiedon mielivaltaisesta tulkitsemisesta – [e32] jonka mukaan Venus muuttuu samanaikaisesti (geologisesti) kuin maa, joten mitä tahansa tapahtuu toiselle, tapahtuu toisellekin, ja niillä on ollut monia suuria muutoksia – johtuu, että Pyhä Augustinus sitä toistaessaan sovittelee useita keskinäisen aseman, värin ja jopa radan muutoksia tuohon Venus-Luciferin teologisesti sepitettyyn luonteeseen. Hän menee jopa niin pitkälle hurskaassa mielikuvituksessaan, että kuvittelee planeetan viimeisillä muutoksilla olleen tekemistä Nooan ja myyttisen vedenpaisumuksen kanssa, jonka väitetään tapahtuneen v. 1796 eaa.[53]

Koska Venuksella ei ole mitään satelliitteja, sanotaan vertauskuvallisesti, että ”Âsphujit” (tämä ”planeetta”) otti lapsekseen maan, kuun jälkeläisen, ”joka oli kasvanut emoaan suuremmaksi ja aiheutti sille paljon huolta” – mikä viittaa näiden kahden salaiseen yhteyteen. (Planeetta) Shukran[54] hallitsija rakasti ottolastaan niin paljon, että hän ruumiillistui Ushanaksena ja antoi sille täydelliset lait, jotka jäivät noudattamatta ja hylättiin myöhempinä aikoina. Toinen allegoria kertoo Harivam?assa, että Shukra meni Shivan luo ja pyysi tätä suojelemaan hänen oppilaitaan, daityoja ja asuroita, taistelevilta jumalilta, ja että hän päämääräänsä edistääkseen suoritti joogariitin ”hengittämällä akanoiden savua pää alaspäin 1 000 vuotta”. Tämä tarkoittaa, että Venuksen akseli kallistui huomattavasti (50 asteeseen asti) ja että Venus on ikuisten pilvien ympäröimä. Mutta tämä koskee ainoastaan planeetan fyysistä olomuotoa. Okkulttisella mystiikalla on tekemistä vain sen hallitsijan, sitä elähdyttävän Dhyâni-Chohanin [e33] kanssa. Allegoria, joka kertoo, että Shukra kirosi Vishnun jälleensyntymään seitsemän kertaa maan päälle rangaistukseksi siitä, että se oli tappanut Shukran äidin, on täynnä salaista filosofista merkitystä. Se ei tarkoita Vishnun avatâroja, sillä niitä on yhdeksän – kymmenennen ollessa vielä tulossa – vaan maan päällä eläviä Rotuja. Venus planeettana eli Lucifer (myös Shukra ja Ushanas) on maapallomme valonkantaja sekä fyysisessä että mystisessä merkityksessä. Kristityt tiesivät sen hyvin alkuaikoina, koska yksi Rooman varhaisimmista paaveista tunnetaan paavillisesta nimestään Lucifer.

”Jokaisella maailmalla on tähtivanhempansa ja sisarplaneettansa. Niinpä maapallo on Venuksen ottolapsi ja nuorempi veli, mutta sen asukkaat ovat omanlaisiaan... Kaikki aistivat, täydelliset olennot [täydelliset seitsemäiset ihmiset tai korkeammat olennot] ovat alusta asti saaneet sellaiset muodot ja elimistöt, jotka ovat täysin sopusoinnussa heidän asumansa pallon luonnon ja tilan kanssa.”[55]

”Olemassaolon piirejä eli elämänkeskuksia, jotka ovat ihmisensä ja eläimensä kasvattavia erillisiä keskuksia, on lukemattomia, eikä yksikään muistuta sisarkumppaniaan tai mitään muutakaan erityisistä jälkeläisistään.”[56] ”Kaikilla on kaksinkertainen fyysinen ja henkinen luonto.” ”Nukleolit ovat ikuisia ja lakkaamattomia, nukleiinit aikakautisia ja rajallisia. Nukleolit muodostavat osan absoluutista. Ne ovat ampuma-aukkoja siinä mustassa läpitunkemattomassa linnoituksessa, joka on ikuisesti salattu ihmisten tai jopa dhyânien katseelta. Nukleiinit ovat ikuisuuden valoa, joka niistä vuotaa.” ”Tämä VALO tiivistyy ”Olemassaolon Herrojen” muodoiksi – joista ensimmäiset ja korkeimmat ovat kollektiivisesti JÎVÂTMAN eli pratyagâtman [jonka sanotaan kuvaannollisesti lähtevän Paramâtmanista. Se on kreikkalaisten filosofien logos – joka esiintyy jokaisen uuden manvantaran alussa]. Näistä alaspäin – muodostuneina tuon valon jatkuvasti lujittuvista aalloista, valon, joka tulee objektiivisella tasolla karkeaksi aineeksi – lähtevät luovien voimien lukemattomat hierarkiat. Jotkut ovat muodottomia, toisilla on [e34] oma erityinen muotonsa, toisilla taas, alimmilla [elementaaleilla] ei ole mitään omaa muotoa, vaan ne omaksuvat jokaisen muodon ympäröivien olosuhteiden mukaan.” ”Niinpä henkisessä merkityksessä on vain yksi ehdoton upâdhi [perusta], josta, jolle ja johon rakentuu manvantaran tarkoitusta varten lukemattomia peruskeskuksia, joista etenevät universaaliset, aikakautiset ja yksilölliset kehitykset toiminta-ajan kuluessa.” ”Elähdyttäviä järkiolentoja, jotka henkevöittävät nämä erilaiset olemassaolon keskukset, kutsuvat Suuren Harjanteen toisella puolella asuvat ihmiset[57] erotuksetta manuiksi, risheiksi, pitreiksi[58] prajâpateiksi ja niin edelleen; ja tällä puolella dhyâni-buddhoiksi, chohaneiksi, melhoiksi [tulijumaliksi], bodhisattvoiksi[59] ja muiksi. Täysin tietämättömät kutsuvat niitä jumaliksi; oppineet vihkimättömät Yhdeksi Jumalaksi; mutta viisaat, vihityt kunnioittavat niissä ainoastaan mavantarisia ilmennyksiä SIITÄ, mistä eivät meidän luojamme [dhyâni-chohanit] eivätkä näiden luomat olennot voi koskaan puhua tai tietää mitään. ABSOLUUTTI ei ole määriteltävissä eikä mikään kuolevainen tai kuolematon olento ole koskaan nähnyt tai ymmärtänyt sitä olemassaolon kausina. Muuttuva ei voi tuntea muuttumatonta eikä elävä voi käsittää Ehdotonta Elämää.”

”Sen vuoksi ihminen ei voi tuntea korkeampia olentoja kuin omat kantaisänsä.” ”Eikä hänen pidä niitä palvoman”, vaan hänen olisi opittava, kuinka hän itse tuli maailmaan.

(c) Luvulla seitsemän, kaikkien muiden lukujen perustalla, on kaikkien kansojen uskontojärjestelmissä kosmogoniasta aina ihmiseen asti oltava syynsä. Se tavataan vanhoilla amerikkalaisilla yhtä selvästi kuin muinaisten arjalaisten ja egyptiläisten keskuudessa. Asiaa käsitellään perusteellisesti tämän teoksen toisessa kirjassa. Toistaiseksi esitämme tässä vain muutamia tosiasioita. Teoksen Sacred Mysteries among the Mayas and Quiches, 11.500 years ago tekijä sanoo:[60]

[e35] Seitsemän näyttää varsinaisesti olleen pyhä luku kaikilla muinaisilla sivistyskansoilla. Miksi?... Jokainen kansa on antanut erilaisen selityksen [eksoteerisen] uskontonsa erikoisoppien mukaan. Eikä siitä ollut epäilystäkään, etteikö se ollut lukujen luku niille, jotka oli vihitty pyhiin mysteereihin. Pythagoras... sanoo sitä ”elämän kannattajaksi”, joka sisältää ruumiin ja sielun, koska se muodostuu nelinäisyydestä, se on: Viisaus ja Äly; ja kolminaisuudesta eli toiminnasta ja aineesta. Keisari Julianus[61] ilmaisee asian näin: ” Jos käsittelisin salaisiin mysteereihimme vihkimistä, jota kaldealaiset juhlivat seitsensäteisen jumalan nimissä valaistakseen sielua hänen avullaan, sanoisin asioita, jotka ovat rahvaalle tuntemattomia, mutta hyvin tunnettuja siunatuille teurgeille.”

Ja se, joka on tutustunut purânoihin, Kuolleiden kirjaan, Zend-Avestaan, assyrialaisiin tauluihin ja lopuksi raamattuun ja on havainnut luvun seitsemän jatkuvan esiintymisen näissä kirjoituksissa, joita ovat mitä kaukaisimmista ajoista asti merkinneet muistiin erillään ja kaukana toisistaan asuvat kansat, kuinka hän voisi pitää pelkkänä sattumana esim. seuraavaa tosiasiaa, jonka sama muinaisten mysteerien tutkija esittää? Puhuessaan seitsenluvun yleisyydestä mystisenä lukuna ”läntisen mantereen” (Amerikan) asukkaiden keskuudessa hän lisää, että se on siellä hyvin merkittävä. Sillä:

Tuon tuostakin se esiintyy Popul-Vuhissa… Me tapaamme sen sitä paitsi niissä seitsemässä perheessä, jotka Sahagunin ja Clavigeron mukaan seurasivat Votan-nimistä mystistä henkilöä, jonka on otaksuttu perustaneen suuren Nachanin kaupungin, jota jotkut pitävät samana kuin Palenque’ta. Ja edelleen seitsemässä luolassa,[62] joista kerrotaan nahuatlien jälkeläisten tulleen esiin. Cibolan seitsemässä kaupungissa, joita Coronado ja Marcos de Niza kuvasivat.... Seitsemässä Antillissa, seitsemässä sankarissa, joiden sanotaan pelastuneen vedenpaisumukselta....

Näiden ”sankarien” lukumäärä esiintyi muuten samana jokaisessa vedenpaisumuskertomuksessa – lähtien seitsemästä rishistä, jotka pelastuivat Vaivasvata Manun kanssa, aina Nooan arkkiin, johon otettiin petoja, lintuja ja muita eläviä olentoja ”seitsemittäin”. Siten näemme, että luvut 1, 3, 5 ja 7, ollen täydellisiä, koska ne ovat perin pohjin mystisiä, esittävät huomattavaa osaa jokaisessa kosmogoniassa ja elävien olentojen kehityksessä. Kiinassa lukuja 1, 3, 5 ja 7 kutsutaan ”taivaallisiksi luvuiksi” kanonisessa Muutosten kirjassa (I-Ching eli muutos, kuten ”kehityksessä”).

Selitys tähän tulee selväksi tutkittaessa [e36] muinaisia symboleja: kaikki ne perustuvat I Osan johdannossa oleviin ikivanhoissa käsikirjoituksissa esitettyihin kuviin ja alkavat niistä kehityksen ja synnytykseen eli aineeseen lankeamisen symboli, kuvastuu vanhoissa meksikolaisissa veistoksissa tai maalauksissa yhtä hyvin kuin kabbalistisessa sefirotissa ja egyptiläisessä taussa. Tutkikaa meksikolaista käsikirjoitusta.[63] Juomaatte siinä puun, jonka runkoa peittää kymmenen hedelmää valmiina sen kummallakin puolella seisovan miehen ja naisen poimittaviksi. Puun latvasta leviää kaksi oksaa vaakasuoraan oikealle ja vasemmalle muodostaen täydellisen I (taun). Näiden kahden oksan päässä on vielä kummallakin puolella kolminkertainen terttu ja lintu – kuolemattomuuden lintu, âtman eli jumalallinen henki – istumassa näiden kahden haaran välissä muodostaen siten symbolin seitsemännen osan. Tämä edustaa samaa aatetta kuin kaikkiaan kymmenen sefirotin puu, mutta ylemmästä kolmiosta erotettuna jää seitsemän. Nämä ovat ne taivaalliset hedelmät, kymmenen eli , 10, jotka ovat syntyneet kahdesta näkymättömästä miehisestä ja naisellisesta siemenestä, yhteensä 12 eli maailmankaikkeuden kaksitoistakulmio. Mystinen järjestelmä sisältää , keskipisteen; 3 eli ?; 5 ; ja seitsemän eli ; eli edelleen ; kolmio neliössä ja yhdistävä piste kahden toisiinsa kietoutuneen kolmion keskellä. Tämä koskee arkkityyppien maailmaa. Ilmiömaailman huippukohta ja kaiken heijastuskuva on IHMINEN. Sen vuoksi hän on mystinen neliö – metafyysiseltä puoleltaan – tetraktys ja tulee luomisen tasolla kuutioksi. Hänen symbolinsa on auki levitetty kuutio[64] ja 6 tulemassa 7:ksi eli , kolme neliötä poikittain (naisellinen) ja neljä kohtisuoraan. Tämä on ihminen, jumaluuden huippu maan päällä, ihminen, jonka ruumis on lihasta tehty risti, jolle ja jonka kautta ja johon hän aina ristiinnaulitsee ja tappaa jumalallisen logoksen eli KORKEAMMAN ITSENSÄ.

”Maailmankaikkeudella”, sanotaan jokaisessa filosofiassa ja kosmogoniassa, ”on yläpuolellaan hallitsija (kollektiivisesti hallitsijat), jota kutsutaan SANAKSI (logos), ja rakentava henki on sen kuningatar: nämä kaksi ovat Ensimmäinen Voima YHDEN jälkeen.”

Nämä ovat henki ja luonto, jotka yhdessä muodostavat harhamaailmamme. Nuo kaksi toisistaan erottamatonta pysyvät aatteiden maailmassa niin kauan kuin se kestää ja sulautuvat sitten takaisin Parabrahmaniin, Ainoaan ikimuuttumattomaan. ”Henki, jonka olemus on ikuinen, yksi ja itseolevainen”, lähettää puhtaan eetterisen VALON – kaksinaisen valon, joka ei ole alkeellisille aisteille havaittavissa – niin kuin sanotaan purânoissa, raamatussa, Sefer jetsirassa, [e37] kreikkalaisten ja latinalaisten hymneissä, Hermeksen kirjassa, kaldealaisessa Lukujen kirjassa,[65] Laotsen esoterismissa ja monissa muissa kirjoissa. Kabbalassa, jossa selitetään Genesiksen salaista merkitystä, tämä valo on KAKSOISIHMINEN eli androgyynit (oikeammin sukupuolettomat) enkelit, joiden yhteisnimi on ADAM KADMON. Nämä muodostavat täydellisen ihmisen, jonka eteerinen muoto on saanut alkunsa muilta jumalallisilta vaikka paljon alemmilta olennoilta, jotka kiinteyttävät ruumiin savella eli ”maan tomulla” – allegoria kylläkin, mutta yhtä tieteellinen kuin konsanaan Darwinin kehitysoppi ja sitä todempi. Source of Measures -kirjan tekijä sanoo, että kabbalan ja kaikkien sen mystisten kirjojen perusta lepää kymmenessä sefirotissa. Tämä on perustotuus. Hän esittää nämä kymmenen sefirotia eli 10 lukua seuraavasti:

Ympyrä on nolla. Sen kohtisuora halkaisija on ensimmäinen eli alkuperäinen YKSI [sana eli logos], josta lähtee 2, 3 jne. 9:ään, yksikköjen rajaan asti. Luku 10 on ensimmäinen jumalallinen ilmennys,[66] joka sisältää kaiken mahdollisen voiman lukusuhteiden tarkkaan ilmaisemiseen – pyhä jod. Tuossa kabbalassa [meille opetetaan, että] nämä sefirotit olivat taivaallisen valon luvut eli emanaatiot (20612:n suhde 6561:en), ne olivat 10 sanaa, DBRIM, 41224, ja se valo, jonka säteilyä ne olivat, oli taivaallinen ihminen, Adam-KDM (144-144); ja Uuden Testamentin eli liiton (41224) mukaan Valo loi Jumalan; aivan niin kuin Vanhan Testamentin mukaan Jumala (Alhim, 31415) luo Valon (20612:n suhde 6561:en).[67]

Mutta okkultismin kuten kabbalankin mukaan on kolmenlaista valoa. (1) Abstrakti ja ehdoton valo, joka on pimeyttä; (2) ilmenneen-ilmenemättömän valo, jota jotkut sanovat logokseksi; ja (3) jälkimmäinen valo heijastuneena dhyâni-chohaneihin, alempiin logoksiin (elohimeihin kollektiivisesti), jotka vuorostaan levittävät sitä objektiiviseen maailmaan. Kuitenkin kabbalassa – jota 13. vuosisadan kabbalistit muokkasivat uudestaan ja järjestelivät huolellisesti kristillisiin oppeihin sopivaksi – kuvataan kolmea valoa seuraavasti: (1) kirkas ja läpitunkeva, Jehovan [Jehovahin] valo; (2) heijastunut valo; ja (3) valo abstraktina.

[e38] Tämä valo abstraktisena (metafyysisessä tai symbolisessa merkityksessä) on Alhim (Elohim, Jumala), jota vastoin kirkas läpitunkeva valo on Jehovah. Alhimin valo kuuluu maailmaan yleensä, sen kaikkinaisuudessa ja täydellisyydessä, mutta Jehovan valo koskee korkeinta tuotetta, ihmistä, johon valo tunkeutui luoden hänet.[68]

Source of Measures -kirjan tekijä kehottaa asiaankuuluvasti lukijaa katsomaan Inmanin teosta Ancient Faiths embodied in Ancient Names, vol. II, s. 648. Siinä on kaiverrus, jossa on ”kalan rakko, Maria ja naisen vertauskuva kopioituina siunatun Neitsyt Marian rukousnauhasta… painettu Venetsiassa v. 1542” ja sen vuoksi, kuten Inman huomauttaa, ”inkvisition luvalla ja niin muodoin oikeaoppisena” osoittaa lukijalle, mitä latinalainen kirkko ymmärsi tällä ”valon läpitunkevalla voimalla ja sen seurauksilla”. Kuinka surkeasti pilatuiksi ovatkaan kristittyjen tulkitsemina tulleet itämaisen filosofian jaloimmat ja suurimmat sekä korkeimmat aatteet jumaluudesta, kun he ovat sovittaneet ne mitä karkeimpiin antropomorfisiin käsityksiin!

Itämaalaiset okkultistit kutsuvat tätä valoa daivîprakritiksi ja länsimaalaiset Khristoksen valoksi. Se on LOGOKSEN valo, aina tuntemattoman suoranainen heijastus universaalin ilmennyksen tasolla. Mutta tässä on siitä tulkinta, jonka nykyajan kristityt ovat esittäneet kabbalasta. Edellä lainattu tekijä selittää:

Nimitys Elohim-Jehovah koskee yleensä maailman kokonaisuutta ja sen pääsisältöä, ihmistä. Pastori, tri Cassel (kabbalisti) yrittäessään todistaa, että kabbala esittää kolminaisuusopin, sanoo muun muassa: ”Jehovah on Elohim (Alhim).” ...kolmella askeleella Jumala (Alhim) ja Jehovah tulevat samaksi, ja vaikka ne ovat erotettuja, ne ovat kumpikin ja molemmat yhdessä sama Yksi.[69]

Samalla tavoin Vishnusta tulee aurinko, persoonattoman jumaluuden näkyvä symboli. Vishnua kuvataan ”astumassa maailmankaikkeuden seitsemän piirin kautta kolmella askeleella”. Hinduilla tämä on kuitenkin eksoteerinen kertomus, pinnallinen oppi ja allegoria, kun taas kabbalistit esittävät sen esoteerisena ja lopullisena merkityksenä. Mutta jatkakaamme:

Valo, kuten on osoitettu, on 20612:n suhde 6561:een, mikä on kokonaislukuna tarkka ilmaisu ympyrän halkaisijan suhteesta kehään. Jumala (Alhim, se on, 31415:n suhde yhteen, muunnelma edellisestä) on tämän supistus, niin että saamme perusyksiköksi yhden, joka on kaiken laskemisen ja mittauksen perusta. Mutta eläimellisen elämän synnyttämistä ja varsinkin ajan mittausta eli kuuvuotta varten, sitä vaikutusta varten, joka saa aikaan siittämisen ja sikiön kehityksen, on käytettävä Jehovah-mitan lukuja (”ihminen ja Jehovah” -mittaa), nim. 113:n suhde 355:en.[70] Tämä viimeinen arvo on kuitenkin vain muunnettu muoto valon suhdeluvuista eli 20612 : 6561 piin arvona, ollen ainoastaan muunnos samasta (so. 20612 : 6561 on yhtä kuin 31415 : 1 ja 355 : 113 on 31415 : 1 eli Alhim eli Jumala) ja siten, että toinen voidaan saada [e39] muuttumaan toiseksi ja johtumaan toisesta: – ja nämä ovat ne kolme askelta, joiden avulla jumalallisten nimien ykseys ja samanlaisuus voidaan todeta. Se on, nuo kaksi ovat vain muunnelmia samasta suhdeluvusta, nim. piistä. Tämän huomautuksen tarkoituksena on osoittaa saman mittauksen käyttäminen kabbalassa, kuten opetettiin, ja raamatun kolmessa liitossa ja vapaamuurariuden symboleissa, kuten juuri huomattiin. Ensin sefiroteja kuvataan siis Valona, ts. ne itse ovat Ain Sofin ilmennyksen toimintaa ja todella sama kuin tuo ilmennys. Ne ovat sitä siitä syystä, että ”valo” edustaa suhdetta 20612 : 6561, joka on osa ”sanoista” DBRIM, 41224, tai mitä tulee sanaan Dabar, 206 (= 10 kyynärää). ”Valo” on niin merkityksellinen kabbalan sefirotien selittämiseksi, että kabbalan kuuluisinta kirjaa kutsutaan Zohariksi eli ”valoksi”. Siitä löydämme tämänkaltaisia ilmaisuja: ”Ääretön oli täysin tuntematon eikä levittänyt mitään valoa, ennen kuin loistava piste puhkesi voimalla näkyviin.” – ”Kun hän ensin otti (kruunun eli ensimmäisen sefiran) muodon, Hän sai siitä lähtemään 9 loistavaa valoa, jotka hohtaen sen läpi levittivät kirkasta valoa joka suuntaan”, ts. nämä 9 hänen yhden (joka oli yhdeksän alkuperä, kuten yllä) kanssa yhdessä tekevät 10, ts. eli eli pyhä kymmenen (lukuina tai sefirotina) eli jod – ja nämä luvut olivat ”valo”. Aivan kuten Johanneksen evankeliumissa Jumala (Alhim, 31415 : 1) oli tuo valo (20612 : 6561) jonka (valon) kautta kaikki luotiin.[71]

Sefer jetsirassa eli Luomisen kirjassa esitetään koko kehitysprosessi lukujen muodossa. Sen ”32:ssa viisauden tiessä” toistuu luku 3 neljä kertaa ja luku 4 viisi kertaa. Sen vuoksi Jumalan viisaus sisältyy lukuihin (sefrim eli sefirot), sillä sefer (eli s-f-r ilman vokaaleja) tarkoittaa ”numeroida”. Ja sen vuoksi huomaamme myös Platonin sanovan, että jumala geometrisoi rakentaessaan universumia.

Kabbalistinen kirja Sefer jetsira alkaa puhumalla Alhimin salatusta viisaudesta Sefrimissä, ts. elohimeistä sefirotissa. ”Kolmellakymmenellä ja kahdella tiellä salatun viisauden loi Jah, JHVH, Tsebaot, Israelin Elohi, Elämän Alhim, Armeliaisuuden ja Laupeuden El – ylhäinen korkealla Asuja ja Ikuisuuden Kuningas ja Hänen nimensä – Pyhä! kolmessa sefrimissä, nim.,

B-S’f-r V-S’f-r V-Sif-o-r.”

Tämä lause esittää alkutekstin ”salatun viisauden” salatulla viisaudella, ts. käyttämällä sanoja, joissa on erityinen numerosarja ja erityinen sanasto, jotka tuovat esiin sen selitysjärjestelmän, jonka huomaamme sopivan hyvin heprealaiseen raamattuun… Esittäessään järjestelmäänsä sen tukemiseksi ja päättääkseen yksityiskohtaisen selostuksensa yleisellä päätelmällä, nim. tuolla yhdellä sanalla [e40] ’Sefrim’ (sefirot) Yetzirah-luvusta, tekijä selittää tämän sanan jakaantumisen kolmeen alasanaan, leikkien siten tavallisella sanalla s-f-r eli luku. Ruhtinas Al-Khazari sanoo rabbille:[72] ”Toivon nyt, että sinä ilmoittaisit minulle muutamia luonnonfilosofian tärkeimpiä eli johtavia periaatteita, joista, kuten sanot, he (muinaiset viisaat) aikaisempina aikoina pääsivät perille.” Tähän rabbi vastaa: ”Näihin periaatteisiin kuuluu rotumme isän Abrahamin luomisluku” (ts. Abram ja Abraham eli luvut 41224 ja 41252). Hän sanoo sitten, että tämä lukujen kirja käsittelee ”alhim-iuden ja Ykse-yden opettamista (DBRIMin) kautta”, nimittäin sanan ”Sanojen” lukuarvojen kautta. Toisin sanoen, se opettaa suhteen 31415 : 1 käyttöä 41224:n kautta, joka viimeksi mainittu Liiton Arkin kuvauksessa jakautui kahteen osaan kahden kivitaulun kautta, joihin nämä DBRIM eli 41224 oli kirjoitettu eli kaiverrettu – eli 20612 x 2. Hän puhuu sitten näistä kolmesta alempana esiintyvästä sanasta ja huomauttaa erityisesti yhdestä ”ja Alhim (31415 : 1) sanoi, tulkoon Valkeus (20612 : 6561)”.

Nämä kolme sanaa ovat tekstin mukaan .

Ja rabbi lausuu niiden johdosta: ”Se opettaa Alhimisuutta (31415) ja Ykseyttä (halkaisijan suhdetta Alhimiin) sanojen (DBRIM = 41224) kautta, joiden kautta toisaalta on olemassa ääretön ilmaus heterogeenisissä luomistoissa ja toisaalta lopullinen harmoninen pyrkimys Ykseyteen” (joka, kuten jokainen tietää, on kouluista tuttu piihin liittyvä matemaattinen funktio, joka mittaa, punnitsee ja laskee taivaan tähdet ja yhdistää ne kuitenkin jälleen universumin lopulliseen ykseyteen) – ”sanojen kautta. Niiden lopullinen sointu täydellistyy siinä Ykseydessä, joka on ne säätänyt ja joka on kokoonpantu näin:

” [Book al-Khazari], ts. rabbi ensimmäisessä huomautuksessaan jättää jodin eli i:n pois yhdestä sanasta, kun taas hän jälkeenpäin palauttaa sen. Jos otamme noiden alempien sanojen arvot, huomaamme niiden olevan 340, 340 ja 346, yhteensä nämä ovat 1026, ja yleissanan jakaminen näihin on tapahtunut näiden lukujen saamiseksi – jotka Timuran avulla voidaan muuttaa eri tavoilla eri tarkoituksia varten.[73]

Lukijaa pyydetään katsomaan I osan IV säkeistön 3. säettä ja kommentaaria huomatakseen, että 3, 4, (7) ja kolme kertaa seitsemän eli 1065, Jehovahin luku, on Mahâbhâratassa mainitun 21 prajâpatin luku eli kolme sefrimiä (sanat numeromerkkeinä). Ja tämä vertailu muinaisen filosofian luovien voimien ja eksoteerisen juutalaisuuden (koska juutalaisten esoterismi osoittautuu samaksi kuin Salainen Oppi) antropomorfisen luojan välillä saa tutkijan havaitsemaan ja käsittämään, että todellisuudessa Jehovah on vain kuujumala ja [e41] ”synnytyksen” jumala. (Ks. I osan II kirja, ”Deus Lunus”.) Jokainen huolellinen kabbalan tutkija tietää hyvin, että mitä syvemmälle hän tunkeutuu siihen, sitä vakuuttuneemmaksi hän tulee siitä, että ellei kabbalaa – eli mitä siitä on jäljellä – lueta itämaisen esoteerisen filosofian valossa, sen tutkiminen saa vain keksimään, että eksoteerisen juutalaisuuden ja kristinuskon kulkemilla linjoilla kummankaan monoteismi ei ole sen korkeampaa kuin muinainen tähtienpalvonta, jota nykyinen astronomia nyt puolustaa. Kabbalistit eivät milloinkaan lakkaa toistamasta, että alkumieltä ei voida koskaan ymmärtää. Sitä ei voida käsittää eikä sitä voida sijoittaa mihinkään ja sen vuoksi sen on pysyttävä nimettömänä ja negatiivisena. Tästä johtuen Ain Sofin – ”TUNTEMATTOMAN” ja ”NIMEÄMÄTTÖMÄN” – kun sitä ei voitu saada ilmenemään, kuviteltiin vuodattavan ilmeneviä voimia. Ainoastaan sen emanaatioiden kanssa ihmisäly on ja voi olla tekemisissä. Kun kristillinen teologia on hylännyt opin emanaatioista ja korvannut ne enkelien ja kaiken muun suoranaisella, tietoisella tyhjästä luomisella, se huomaa nyt olevansa toivottomassa umpikujassa yliluonnollisuuden eli ihmeen ja materialismin välissä. Kosmoksen ulkopuolella oleva jumala tekee filosofiasta lopun; kosmisen sisäpuolella oleva jumaluus – ts. henki ja aine toisistaan erottamattomina – on filosofisesti välttämättömyys. Erottakaa henki ja aine toisistaan, niin se mikä jää, on karkeaa taikauskoa tunteellisuuden naamion alla. Mutta miksi ”geometrisoida”, niin kuin Platon sanoo, miksi esittää näitä emanaatioita suunnattoman laskujärjestelmän muodossa? Edellä lainattu kirjailija vastaa tähän kysymykseen hyvin sanoessaan:

...mentaalisella havainnolla tullakseen fyysiseksi havainnoksi on oltava Valon kosminen prinsiippi. Tämän avulla on meidän mentaalisen piirimme tultava näkyväksi valon kautta eli sen täydellistä ilmennystä varten piirin on oltava fyysistä näkyvyyttä eli Valoa itseään. Tällaiset käsitykset, näin ilmaistuina, tulivat perustaksi filosofialle, joka käsitti jumalallisen ilmentymisen universumissa.[74]

Tämä on filosofiaa. Mutta toista on, kun huomaamme rabbin sanovan al-Khazarin kirjassa, että:

S’f-r:llä on ymmärrettävä – luotujen kappaleiden laskemista ja punnitsemista. Sillä laskeminen, jonka avulla kappale on rakennettava harmonisesti ja symmetrisesti ja jonka avulla sen on oltava oikein koottu ja järjestetty ja se on saatu vastaamaan aiottua tarkoitusta, vaatii ainakin lukua, ulottuvuutta, massaa, painoa. Osien koordinaattisuhteen, aivan kuten musiikin harmonian on muodostuttava kokonaan luvuista, ts. s’f-r.... Sipporilla (s’for) on ymmärrettävä Alhimin sanat, joihin liittyy eli mukautuu kokoonpanon luonnos eli muodon ääriviivat. Esimerkiksi sanottiin: ”Tulkoon valkeus.” Työ syntyi heti kun sanat lausuttiin, toisin sanoen, niin kuin työn luvut esiintyivät....[75]

Tämä on häikäilemätöntä henkisen aineellistamista. Mutta kabbala [e42] ei ollut aina näin hyvin muokattu antropomonoteistisiin käsityksiin. Verratkaa tätä johonkin Intian kuudesta koulukunnasta. Esimerkiksi Kapilan Sânkhya-filosofiassa sanotaan allegorisesti, että jollei purusha nouse prakritin harteille, viimeksi mainittu pysyy järjettömänä, kun taas purusha jää toimettomaksi ilman sitä. Sen vuoksi (ihmisessä) luonnon on tultava hengen ja aineen yhdistelmäksi, ennen kuin hänestä voi tulla se mikä hän on. Ja aineessa piilevän hengen on asteittain herättävä elämään ja tietoisuuteen. Monadin on kuljettava läpi kivennäis-, kasvi- ja eläinmuotojen, ennen kuin logoksen valo herää eläimellisessä ihmisessä. Sen vuoksi ennen sitä ei jälkimmäistä voi edes sanoa ”IHMISEKSI”, vaan sitä on pidettävä monadina, joka on kahlehdittuna alati vaihtuviin muotoihin. Kehitystä, ei luomista, SANOJEN kautta tunnustavat Idän filosofiat jo eksoteerisissa kirjoituksissaan. Ex oriente lux. Jopa Mooseksen raamatun ensimmäisen ihmisen nimi on lähtöisin Intiasta, professori Max Müllerin vastaväitteistä huolimatta. Juutalaiset saivat Aadaminsa Kaldeasta, ja Adam-Adami on yhdyssana ja sen vuoksi moninkertainen symboli, joka todistaa oikeiksi okkulttiset opit. Tässä ei ole tilaisuutta kielitieteellisiin keskusteluihin. Mutta lukijalle voidaan muistuttaa, että sanat Ad ja Adi tarkoittavat sanskritin kielellä ”ensimmäinen”, aramean kielellä ”yksi” (Ad-ad, ”yksi ainoa”), assyriaksi ”isä”, josta tulee Ak-Ad eli ”isä-luoja”.[76] Ja jos tämä väite todetaan oikeaksi, tulee jokseenkin vaikeaksi rajoittaa Aadamia ainoastaan Mooseksen raamattuun ja nähdä siinä pelkästään juutalainen nimi.[77]

Jumalien ominaisuuksista ja sukutauluista esiintyy usein sekaannusta teogonioissa, tuon symbolisen opin peruslähteissä, sellaisina kuin niitä maailmalle esittivät puoleksi vihityt kirjoittajat, brahmalaiset ja raamatulliset. Kuitenkin on varmaa, etteivät aikaisemmat kansat, jumalallisten opettajien jälkeläiset ja oppilaat synnyttäneet tällaista sekaannusta, sillä sekä ominaisuudet että sukutaulut liitettiin erottamattomasti kosmogonian symboleihin. Jumalat olivat nimittäin maailmankaikkeuden monien piirien elämä ja elähdyttävä ”sielu-prinsiippi”. Ei missään, ei minkään kansan keskuudessa sallittu pohdiskelun kohota noiden ilmenneiden jumalien tuolle puolen. Ääretön, rajaton YKSEYS pysyi joka kansalle kiellettynä koskemattomana maaperänä, jolle ihmisajatus ei saanut astua ja johon [e43] hyödytön pohdiskelu ei saanut kajota. Siihen viitattiin ainoastaan mainitsemalla lyhyesti sen sydämen sykintää muistuttava vuoroittainen laajentuminen ja supistuminen. Universumissa kaikkine sen lukemattomine myriadeineen järjestelmiä ja maailmoja, jotka ilmenevät ja katoavat ikuisesti, täytyi myös antropomorfisoitujen voimien eli jumalien, niiden sielujen ruumiineen kadota näkyvistä. ”Hengitys palaa ikuisuuden helmaan, joka ne hengittää ulos ja sisään”, sanoo katekismuksemme.

”Ihanneluonto”, abstrakti avaruus, jossa kaikki maailmankaikkeudessa syntyy salaperäisesti ja näkymättömästi, on sama luonnon synnytysvoiman naisellinen puoli vedalaisessa niin kuin jokaisessa muussakin kosmogoniassa. Aditi on Sefira ja gnostikkojen Sofia-Akhamoth ja Isis, Horuksen neitsytäiti. Jokaisessa kosmogoniassa on tuon luovan jumaluuden takana ja sen yläpuolella korkeampi jumaluus, suunnittelija, Arkkitehti, jonka pelkkä toimeenpaneva edustaja Luoja on. Ja vielä korkeammalla, yllä ja ympärillä, sisällä ja ulkopuolella on TUNTEMATON ja tutkimaton, kaikkien näiden emanaatioiden lähde ja syy.....

Näin tulee helposti käsitettäväksi syy, miksi ”Adam-Adami” löytyy kaldealaisista kirjoituksista, jotka ovat varmasti vanhempia kuin Mooseksen kirjat. Assyrian kielessä Ad on isä ja aramean kielessä Ad on ”yksi” ja Ad-Ad ”yksi ainoa”, kun taas Ak on assyrian kielessä ”luoja”. Siten Ad-am-ak-ad-mon tuli adam kadmoniksi kabbalassa (Zohar) tarkoittaen ”jumalallisen isän eli luojan Ainoaa (Poikaa)”, sillä sanat ”am” ja ”om” tarkoittivat yhteen aikaan miltei kaikissa kielissä jumalallista eli jumaluutta. Siten adam kadmon ja Adam-Adami tulivat merkitsemään ”Isä-Äidin eli jumalallisen luonnon ensimmäistä emanaatiota” ja oli kirjaimellisesti ”ensimmäinen jumalallinen yksi”. Ja on helppo nähdä, että Ad-argat (eli Ashtart, syyrialainen jumalatar, Ad-onin, syyrialaisen herra jumalan eli juutalaisen Adonain puoliso) ja Venus, Isis, Ishtar, Mylitta, Eeva jne. ovat samoja kuin hindujen Aditi ja Vâch. Ne kaikki ovat ”kaikkien elollisten äitejä” ja ”jumalien äitejä”. Toisaalta – kosmisesti ja astronomisesti – kaikki miehiset jumalat tulivat ensin ”aurinkojumaliksi”, sitten teologisesti ”vanhurskauden auringoiksi” ja logoksiksi, joita kaikkia symboloi aurinko.[78] Ne kaikki ovat protogonoi (esikoisia) ja [e44] mikroprosopoi. Juutalaisilla adam kadmon oli sama kuin Athamaz, Tamaz, eli kreikkalaisten Adonis – ”Ainoa Isästä ja Isän kanssa” josta ”isästä” tulee myöhemmissä roduissa Helios, aurinko, esimerkiksi Apollo Karneioksena,[79] joka oli ”auringosta syntynyt”. Osirista, Ormazdia ja niin edelleen seurasivat vielä maallisemmat tyypit, joiksi ne myöhemmin muuttuivat: sellaisia olivat Prometheus joka ristiinnaulittiin Kazbek-vuorelle, Herkules ja monet muut, aurinkojumalat ja sankarit, kunnes ne kaikki muuttuivat merkitykseltään pelkiksi fallisiksi symboleiksi.

Zoharissa sanotaan: ”Ihmisen loivat sefirotit (Elohim-Javeh myös) ja he synnyttivät yhteisvoimin maisen Aadamin.” Sen vuoksi Elohimit sanovat Genesiksessä: ”Katso, ihminen on tullut ikään kuin yhdeksi meistä.” Mutta hindulaisessa kosmogoniassa eli ”luomisessa” Brahmâ-Prajâpati luo Virâjin ja rishit henkisesti. Sen tähden jälkimmäisiä kutsutaan selvästi ”Brahmân järkisyntyisiksi pojiksi”, ja tämä erikoinen synnyttämisen muoto esti kaikki falliset ajatukset ainakin aikaisemmissa inhimillisissä kansoissa. Tämä esimerkki kuvaa hyvin näiden kummankin kansan henkistä tilaa.

3. SANOI ”LOISTAVIEN KASVOJEN HERRA”: ”MINÄ LÄHETÄN SINULLE TULEN, KUN TYÖSI ON ALKANUT. KOHOTA ÄÄNESI MUIHIN LOKIIN, KÄÄNNY ISÄSI, LOOTUKSEN HERRAN (Kumuda-Patin) PUOLEEN (a) ANOMAAN HÄNEN POIKIAAN.... SINUN KANSASI TULEE OLEMAAN ISIEN (Pitri-patin) HALLITTAVANA. SINUN IHMISESI TULEVAT OLEMAAN KUOLEVAISIA. VIISAUDEN HERRAN (Budhan, Merkuriuksen) IHMISET, VAAN EIVÄT SOMAN (kuun) POJAT, OVAT KUOLEMATTOMIA (b). LAKKAA VALITTAMASTA. SEITSEMÄN NAHKAASI ON VIELÄ PÄÄLLÄSI.... SINÄ ET OLE VALMIS. SINUN IHMISESI EIVÄT OLE VALMIITA” (c).

(a) Kumuda-Pati on kuu, maan vanhempi, joka asuu Soma-lokassa. Vaikka pitrit (pitarat eli ”isät”) ovat jumalien poikia, muualla Brahmân ja jopa rishien poikia, heidät tunnetaan yleensä ”kuu”-esi-isinä. (b) Pitri-pati on pitrien Herra eli kuningas, Yama, kuoleman jumala ja kuolevaisten tuomari. Budhan (Merkuriuksen) ihmiset ovat [e45] kuvaannollisesti kuolemattomia viisautensa kautta. Tämä on yleinen usko niillä, jotka pitävät jokaista tähteä tai planeettaa asuttuna. (Ja on olemassa tiedemiehiä, muun muassa C. Flammarion – jotka uskovat tähän ehdottomasti, loogisin samoin kuin astronomisin perustein.) Kuun ollessa alempi kappale maahankin verrattuna, puhumattakaan muista planeetoista, ne maiset ihmiset, joita hänen poikansa – kuuihmiset eli -”esi-isät” – ovat synnyttäneet hänen kuorestaan eli ruumiistaan, eivät voi olla kuolemattomia. He eivät voi toivoa tulevansa todellisiksi, itsetietoisiksi ja älyllisiksi ihmisiksi, ellei heitä niin sanoaksemme viimeistele muut luojat. Siten purânan tarinassa Kuun (Soman) poika on Budha (Merkurius), ”älykäs” ja viisas, koska hän on Soman, näkyvän kuun ”hallitsijan”, jälkeläinen eikä Indun, fyysisen kuun. Ja Merkurius on siis maan vanhempi veli kuvaannollisesti – sen velipuoli niin sanoaksemme, hengen jälkeläinen – jota vastoin se (maa) on ruumiin jälkeläinen. Näillä allegorioilla on syvempi ja tieteellisempi merkitys (astronomisesti ja geologisesti), kuin meidän nykyiset fyysikkomme ovat halukkaita myöntämään. Koko ensimmäisen ”taivaan sodan” kierros, Târakâmaya, on täynnä filosofisia samoin kuin kosmisia ja astronomisia totuuksia. Siitä voi saada selville kaikkien planeettojen elämäkerrat niiden jumalien ja hallitsijoiden historian mukaan. U?anas (Shukra eli Venus), Soman lempiystävä ja Brihaspatin (Jupiterin) vihollinen, ”jumalien opettajan”, jonka vaimon Târân (eli Târakân) oli ryöstänyt kuu, Soma – ”synnyttäen hänestä Budhan” – otti myös aktiivisesti osaa tähän sotaan ”jumalia” vastaan ja alennettiin heti demoni-jumalaksi (Asuraksi), ja sellainen hän on tänäkin päivänä.[80]

Tässä sana ”ihmiset” viittaa taivaallisiin ihmisiin eli siihen mitä kutsutaan Intiassa PITAROIKSI eli pitreiksi, isiksi, ihmisten kantaisiksi. Tämä [e46] ei poista opista sitä näennäistä vaikeutta suhteessa nykyaikaisiin hypoteeseihin, että nämä kantaisät eli esivanhemmat loivat ensimmäiset inhimilliset aadamit kyljestään astraalisina varjoina. Ja vaikka se on edistysaskel Aadamin kylkiluutarinaan nähden, geologiset ja ilmastolliset vastakkaisuudet tuodaan kyllä vielä esiin. Tällainen on kuitenkin okkultismin oppi.

(c) Ihmisen elimistö mukautui jokaisessa Rodussa ympäristönsä mukaan. Ensimmäinen kantarotu oli yhtä eteerinen kuin meidän on aineellinen. Seitsemän luojan jälkeläiset, jotka kehittivät seitsemän alkuperäistä Aadamia,[81] eivät suinkaan tarvinneet mitään puhdistettuja kaasuja voidakseen elää ja hengittää. (Ks. tämän osan III kirjaa.) Sen vuoksi, kuinka laajasti nykyaikaisen tieteen kannattajat korostavatkin tämän opin mahdottomuutta, okkultistit väittävät asian olleen niin kuin on esitetty aioneja ennen jopa lemurialaisen, ensimmäisen fyysisen ihmisen kehittymistä, joka tapahtui 18 miljoonaa vuotta sitten.[82]

Alkukehitystä kuvataan eräässä DZYANIN KIRJOISTA ja sen kommentaareissa seuraavasti:

Muinainen kirjoitus opettaa, että jokaisen paikallisen kalpan eli kierroksen alkaessa maa syntyy uudelleen. ”Niin kuin inhimillinen jîva [monadi] astuessaan uuteen kohtuun saa jälleen verhokseen uuden ruumiin, niin tapahtuu myös maan jîvalle. Se saa täydellisemmän ja lujemman peitteen jokaisen kierroksen myötä astuessaan jälleen kerran avaruuden kohdusta objektivisuuteen” (kommentaari). Tätä prosessia seuraavat tietysti vastaavat synnytystuskat eli geologiset mullistukset. Ainoa viittaus tähän sisältyy erääseen edessämme olevaan Dzyanin Kirjan säkeeseen, jossa sanotaan:

4. SUURTEN TUSKIEN JÄLKEEN HÄN (maa) HEITTI POIS VANHAT KOLME JA PUKI YLLEEN SEITSEMÄN UUTTA NAHKAANSA JA OLI ENSIMMÄISESSÄ.

Tämä viittaa maan kasvuun, jota vastoin ensimmäistä kierrosta käsittelevän säkeistön kommentaarissa sanotaan: ”Sitten kun vaiheeton (avikâra) muuttumaton luonto (ydinolemus, sadaika-rûpa) oli herännyt ja muuttunut (erilaistunut) syysuhteen (avyakta) tilaan, ja syystä (kârana) oli tullut oma erillinen seurauksensa (vyakta), näkymättömästä se tuli näkyväksi. Pienistä pienin (atomeista [e47] atomisin eli anîyâmsam anîyasâm) tuli yhdeksi ja moneksi (ekânekarûpa), ja aikaansaaden universumin se aikaansai myös neljännen lokan (meidän maamme) seitsemän lootuskukan seppeleessä. Achyuta tuli sitten chyutaksi.[83]

Maan sanotaan heittävän pois kolme vanhaa nahkaansa, koska tämä viittaa kolmeen edelliseen kierrokseen, joiden läpi se on jo kulkenut. Nykyinen kierros on neljäs seitsemästä. Jokaisen uuden KIERROKSEN alkaessa, ”pimennyskauden” jälkeen, maa (niin kuin myös muut kuusi ”maata”) heittää eli sen oletetaan heittävän pois vanhat nahkansa niin kuin käärme tekee: sen vuoksi sitä kutsutaan Aitareya-Brâhmanassa Sarpa Râjnîksi, ”käärmeiden kuningattareksi” ja ”kaiken liikkuvan äidiksi”. Ne ”seitsemän nahkaa”, joiden ensimmäiseen se on nyt puettu, viittaavat seitsemään geologiseen vaiheeseen, jotka seuraavat ja vastaavat ihmiskunnan seitsemän kantarodun kehitystä.

II säkeistö [s. 52], joka puhuu nykyisestä kierroksesta, alkaa muutamalla tiedonannolla maamme iästä. Tuo ajanlasku tullaan esittämään omalla paikallaan. Säkeistöön liittyvässä kommentaarissa mainitaan kaksi henkilöä, Nârada ja Asuramaya, varsinkin jälkimmäinen. Kaikki laskelmat pohjautuvat tuohon muinaiseen kuuluisuuteen. Seuraava esitys perehdyttää lukijan ainakin pintapuolisesti joihinkin näistä hahmoista.

KAKSI VEDENPAISUMUSTA AIKAISEMPAA ASTRONOMIA

Itämaiselle okkultismin tutkijalle on kaksi hahmoa erottamattomasti tekemisissä mystisen astronomian, kronologian ja niiden kausien kanssa. Kaksi suurta salaperäistä hahmoa, jotka kohoavat kuin kaksi jättiläistä kaukaisessa muinaisuudessa, nousevat hänen mieleensä heti kun tulee kysymys yugista ja kalpoista. Milloin, millä esihistoriallisella ajalla he elivät, sitä eivät tiedä muut kuin muutamat harvat maailmassa eivätkä koskaan voi tietääkään eksaktin kronologian vaatimalla varmuudella. Siitä saattaa olla 100 000 vuotta tai ehkä 1 miljoonaa vuotta – sen enempää ei ulkopuolinen maailma tule koskaan tietämään. Länsimainen mystiikka ja vapaamuurarius puhuvat äänekkäästi Enokista ja Hermeksestä. Itämainen mystiikka puhuu NÂRADASTA, vanhasta vedalaisesta rishistä, ja atlantislaisesta ASURAMAYASTA.

On jo viitattu siihen, että Mahâbhâratan ja purânoiden kaikista käsittämättömistä henkilöistä salaperäisin on Nârada, joka on Brahmân poika Matsyapurânassa, Kashyapan ja Dakshan tyttären jälkeläinen [e48] Vishnupurânassa. Parâ?ara kutsuu häntä kunnianimellä Deva-rishi (jumalallinen rishi oikeammin kuin puolijumala), ja kuitenkin Daksha ja jopa Brahmâ kiroaa hänet. Hän kertoo Kamsalle, että Bhagavat (eli Vishnu eksoteerisesti ottaen) ruumiillistuisi Devakin kahdeksanteen lapseen, ja siten herättää tuon intialaisen Herodeksen vihan Krishnan äitiä kohtaan. Sitten hän pilvessä istuen – näkymättömänä kuin todellinen Mânasaputra – ylistää Krishnaa iloiten tuon avatâran urotyöstä, kun tämä on tappanut Ke?im-hirviön. Nârada on siellä, täällä ja kaikkialla, eikä kuitenkaan mikään purânoista esitä tämän fyysisen lisääntymisen suuren vihollisen todellisia ominaisuuksia. Mitä tahansa nuo ominaisuudet ovatkin hindulaisessa esoterismissa, Nârada – jota kutsutaan Himalajan tämänpuoleisessa okkultismissa nimellä Pesh-Hun, ”sanansaattaja” eli kreikaksi Angelos – on ainoa, jolle on uskottu karman ja Âdi-Budhan universaalit määräykset ja niiden täytäntöönpano: hän on jonkinlainen toimiva ja alati ruumiillistuva logos, joka johtaa ja ohjaa ihmisten asioita kalpan alusta sen loppuun asti.

”Pesh-Hun” on yleinen eikä mikään erityinen hindulainen olento. Hän on salaperäinen ohjaava älyllinen voima, joka antaa vauhtia kierroksille, kalpoille ja yleismaailmallisille tapahtumille ja ohjaa näitä sysäyksiä.[84] Hän on karman näkyvä tasoittaja yleisellä tasolla, hän on tämän manvantaran suurimpien sankarien innoittaja ja johtaja. Eksoteerisissa teoksissa häneen viitataan joillakin hyvin epäkohteliailla nimillä, kuten ”Kali-Kâraka”, riidansynnyttäjä, ”Kapi-vaktra”, apinakasvoinen, ja jopa ”Pi?una”, vakoilija, vaikka muualla häntä kutsutaan Deva-Brahmâksi. Jopa Sir William Jones sai voimakkaan vaikutelman tuosta salaperäisestä olennosta tutkiessaan sitä, mitä sai koottua sanskritinkielisistä lähteistä. Hän vertaa häntä Hermekseen ja Merkuriukseen ja kutsuu häntä ”jumalien kaunopuheiseksi sanansaattajaksi”.[85] Kaikki tämä ja lisäksi se tosiasia, että hindut uskovat hänen olevan suuri rishi, ”joka vaeltelee ikuisesti ympäri maan piiriä jakaen hyviä neuvoja”, johti edesmenneen tri Kenealyn[86] pitämään häntä yhtenä kahdestatoista Messiaastaan. Hän ei ollut ehkä niinkään kaukana oikeilta jäljiltä kuin monet luulevat.

Mitä Nârada todella on, sitä ei voida selittää painetussa sanassa. Eivätkä maallikkojen nykyiset sukupolvet saisi paljonkaan selkoa sellaisista tiedonannoista. Sallittaneen kuitenkin huomauttaa, että jos hindulaisessa pantheonissa on jumaluus, joka muistuttaa Jehovaa siinä mielessä, että hän viettelee lähettämällä ”ajatusvaikutuksia” ja ”paaduttaa” niiden sydämiä, jotka hän tahtoisi tehdä välikappaleikseen ja uhreikseen, niin se on Nârada. Mutta Nârada ei tee näin saadakseen verukkeen ”kiusaamiseen” ja näyttääkseen siten, että ”Minä olen Herra Jumala”. [e49] Eikä hän liioin tee sitä mistään omahyväisestä tai itsekkäästä vaikuttimesta, vaan toden totta palvellakseen ja ohjatakseen universaalista edistystä ja kehitystä.

Nârada on yksi purânoiden harvoja huomattavia hahmoja, jos ei oteta lukuun muutamia jumalia, jotka käyvät nk. alemmissa eli manalan paikoissa, Pâtâlassa. Saiko hän vai ei täällä kaiken tietonsa seurustelemalla tuhatpäisen ?eshan, käärmeen, kanssa, joka kantaa seitsemää pâtâlaa ja koko maailmaa kuin otsaripaa päissään ja joka on suuri astronomian opettaja,[87] varmaa on ainakin se, että hänellä on enemmän tietoa kuin Gargan gurulla monimutkaisista aikakausista. Hänen huostaansa on uskottu meidän kehityksemme ja kansojen myötä- ja vastoinkäymiset. Hän käynnistää sodat ja lopettaa ne. Vanhoissa säkeistöissä luetaan Pesh-Hunin ansioksi se, että hän on laskenut ja pannut muistiin kaikki tulevat astronomiset ja kosmiset aikakaudet ja opettanut tämän tieteen tähtitaivaan ensimmäisille tähystäjille. Ja Asuramayan sanotaan perustaneen kaikki astronomiset teoksensa näihin muistiinpanoihin, määränneen kaikkien menneiden geologisten ja kosmisten ajanjaksojen keston ja kaikkien tulevien kierrosten pituuden aina tämän elonkierroksen päättymiseen eli seitsemännen Rodun loppuun asti.

Salaisten kirjojen joukossa on teos nimeltä Tulevaisuuden Peili, jossa on muistiin merkittynä kaikki kalpat kalpojen sisällä ja ?eshan eli loputtoman ajan helmassa olevat kierrokset. Tätä teosta pidetään Pesh-Hun-Nâradan ansiona. Erästä toista vanhaa teosta pidetään useiden atlantislaisten aikaansaannoksena. Nämä kaksi aikakirjaa antavat meille aikakausien luvut ja mahdollisuuden laskea tulevien kausien määräajat. Kohta esitettävät kronologiset laskelmat ovat kuitenkin bramiinien laatimia, kuten edempänä selitetään, mutta useimmat niistä ovat myös samoja kuin Salaisen Opin laskelmat.

Brahmalaisten vihittyjen kronologia ja laskelmat perustuvat Intian eläinratatietoihin ja edellä mainitun astronomin ja maagikon – Asuramayan – teoksiin. Atlantislaisten eläinrataa koskevat muistiinpanot eivät voi olla virheellisiä, koska ne koottiin niiden johdolla, jotka ensiksi opettivat ihmiskunnalle mm. astronomiaa.

Tässä me kuitenkin kohtaamme jälleen ehdoin tahdoin uuden vaikeuden. Meille kerrotaan, että esityksemme on tieteen vastainen, ja tiedettä edustaa silloin henkilö, jota pidetään (länsimaissa) suurena sanskritinkielisen kirjallisuuden auktoriteettina – professori Albrecht Weber Berliinistä. Tätä ei valitettavasti voi välttää, vaan me olemme valmiita pitämään sanoistamme kiinni. Asuramaya, jota eeppinen perimätieto pitää Âryâvartan vanhimpana astronomina ja jolle [e50] ”Aurinkojumala antoi tiedon tähdistä” esiintyen omassa persoonassaan, kuten tri Weber itse mainitsee, on hänen mukaansa jollakin mystisellä tavalla sama kuin kreikkalaisten Ptolemaios.[88] Mitään pätevämpää syytä tähän yhtäläisyyteen ei anneta kuin että ”viimeksi mainitusta nimestä (Ptolemaios), niin kuin huomaamme Piyadasin kirjoituksesta, tuli Intian Turamaya, josta nimi Asuramaya helposti saattoi syntyä”. Epäilemättä ”saattoi”, mutta pääkysymys on: onko siitä mitään päteviä todisteita, että se on näin syntynyt? Ainoa todiste, joka siitä annetaan, on, että sen on oltava niin: ”koska... tätä mayaa pidetään selvästi lännen Romaka-purana”.[89] Tässä on selvästi kyseessä maya [harha], koska kukaan eurooppalainen sanskritisti ei osaa sanoa, missä tuo Romaka-pura sijaitsi, paitsi tietysti, että se oli jossain ”lännessä”. Joka tapauksessa, koska kukaan Aasialaisen Seuran jäsen tai länsimaalainen orientalisti ei halua koskaan edes kuunnella brahmalaisten opetusta, on hyödytöntä ottaa eurooppalaisten orientalistien vastaväitteet huomioon. ”Romaka-pura” oli aivan varmasti ”lännessä”, koska se oli osa kadonneesta ATLANTIKSEN mantereesta. Ja on yhtä varmaa, että hindulaiset purânat pitävät juuri Atlantista Asuramayan, tuon ”yhtä suuren tietäjän kuin astrologin ja astronominkin” syntymäpaikkana. Sitä paitsi prof. Weber kieltäytyy tunnustamasta intialaisen eläinradan pitkää ikää, koska hän on taipuvainen uskomaan, etteivät hindulaiset tienneet mitään eläinradasta, ennen kuin ”he olivat lainanneet sen kreikkalaisilta”.[90] Tämä väite sotii Intian vanhimpia perimätietoja vastaan ja on sen vuoksi jätettävä huomiotta.[91] Meillä on vieläkin suurempi oikeus hylkäämiseen, koska tuo oppinut saksalainen professori itse kertoo meille teoksensa johdannossa, että ”niiden luonnollisten esteiden lisäksi, jotka estävät tutkimusta [Intiassa], on vielä sakea ennakkoluulojen ja -mielipiteiden sumu peittämässä tuota maata ja verhoamassa sitä vaippaansa”. Ei ole mikään ihme, että tri Weber on tuohon vaippaan sotkeutuen itse tahtomattaan harhautunut noihin erehdyksiin. Toivokaamme, että hän nyt tietää paremmin. Pidettiinpä Asuramayaa nyt sitten nykyaikaisena myyttinä, henkilöhahmona, joka eli makedonialaisten kreikkalaisten aikana, tai sinä henkilönä, joksi okkultistit häntä väittävät, niin joka tapauksessa hänen laskelmansa pitävät täysin yhtä salaisten tietojen kanssa.

Suunnattoman vanhojen teosten katkelmista, joita pidetään atlantislaisen astronomin tekeminä ja jotka löytyivät Etelä-Intiasta, [e51] laati kaksi bramiinia toisessa teoksemme kohdassa mainitun kalenterin[92] vuosina 1884 ja 1885. Parhaat pandiitit sanovat tätä teosta virheettömäksi – brahmalaiselta näkökannalta – ja se koskee siten pitkälle oikeaoppisten opetusten aikatietoja. Jos vertaamme sen esityksiä niihin, jotka teimme useita vuosia sitten Hunnuttomassa Isiksessä, sekä joidenkin teosofien julkaisemiin katkonaisiin opetuksiin ja tässä kirjassa mainittuihin tietoihin, jotka on saatu okkultismin salaisista kirjoituksista, niin voidaan huomata, että ne kaikki sopivat täydellisesti yhteen lukuun ottamatta joitakin yksityiskohtia, joita ei saa selittää. Sillä silloin olisi paljastettava korkeamman vihkimyksen salaisuuksia – tämän kirjoittajalle yhtä tuntemattomia kuin lukijalle – eikä sitä voida tehdä.[93]

[e52]

II SÄKEISTÖ LUONTO KYKENEMÄTÖN OMIN AVUIN

(5) Valtavan pitkien aikojen jälkeen maa loi hirviöitä. (6) ”Luojat” ovat tyytymättömiä. (7) He kuivattavat maan. (8) He hävittävät muodot. (9) Ensimmäiset suuret nousuvedet. (10) Maan kuorettumisen alku.

5. PYÖRÄ PYÖRI VIELÄ KOLMEKYMMENTÄ CROREA.[94] SE RAKENSI RÛPIA (muotoja), PEHMEITÄ KIVIÄ, JOTKA KOVENIVAT (mineraaleja), KOVIA KASVEJA JOTKA PEHMENIVÄT. NÄKYVIÄ NÄKYMÄTTÖMISTÄ, HYÖNTEISIÄ JA PIENELIÖITÄ (sarîsripa, svapada). ÄITI (maa) PUDISTI NE SELÄSTÄÄN HETI KUN NE LEVISIVÄT HÄNEN YLLEEN (a). KOLMENSADAN MILJOONAN VUODEN JÄLKEEN HÄN KÄÄNTYI YMPÄRI. HÄN MAKASI SELÄLLÄÄN, KYLJELLÄÄN… HÄN EI TAHTONUT KUTSUA TAIVAAN POIKIA, HÄN EI TAHTONUT KUTSUA VIISAUDEN POIKIA. HÄN LOI OMASTA POVESTAAN. HÄN KEHITTI VESI-IHMISIÄ, KAUHISTUTTAVIA JA PAHOJA. (b)

a) Tämä kertoo maan akselin kallistumisesta – joka on tapahtunut useamman kerran – ja sitä seuraavasta vedenpaisumuksesta ja kaaoksesta maan päällä (mikä ei suinkaan tarkoita alkukaaosta), jolloin syntyi hirviöitä, puoleksi inhimillisiä, puoleksi eläimellisiä. Se mainitaan myös Kuolleiden kirjassa samoin kuin kaldealaisessa luomiskertomuksessa, Kutan tauluissa, jotka ovat tosin turmeltuneita.

[e53] Se ei ole edes allegoria. Tässä meillä on tosiasioita, jotka toistuvat Poimandresin kuvauksessa samoin kuin kaldealaisissa luomistauluissa. Säkeet voidaan miltei tarkistaa Berossoksen esittämän kosmogonian avulla, jonka Eusebius on pilannut lähes tuntemattomaksi, mutta josta löytyy kuitenkin vielä joitakin yksityiskohtia muinaisten kreikkalaisten kirjailijoiden – Apollodoroksen, Aleksandros Polyhistorin jne. – jälkeen jättämistä katkelmista. ”Vesi-ihmiset, kauhistuttavat ja pahat” – jotka olivat yksinomaan fyysisen luonnon tuotteita, seurauksia ”kehityssysäyksistä” ja ensimmäisestä yrityksestä luoda ihminen, tuo kaiken eläimellisen elämän ”kruunu”, päämäärä ja tarkoitus maan päällä – ovat säkeistöjemme mukaan epäonnistuneita luomuksia. Emmekö löydä saman Berossoksen kosmogoniasta, joka on niin kiihkeästi tuomittu pakanallisen mielettömyyden huippukohtana? Ja kuitenkin, kuka kehitysopin kannattajista voi sanoa, etteivät alussa kuvatut asiat ole tapahtuneet niin kuin ne on kuvattu? Kuka voi väittää, ettei, niin kuin purânoissa, egyptiläisissä ja kaldealaisissa katkelmissa ja jopa Genesiksessä kerrotaan, ole ollut kahta tai jopa useampaa ”luomista” ennen maapallon viimeistä muodostusta, jolloin geologisten ja ilmastollisten olojen muuttuessa samalla myös sen kasvisto, eläimistö ja ihmiset muuttuivat? Tämä väite saa tukea, ei ainoastaan jokaisesta muinaisaikaisesta kosmogoniasta, vaan myös nykyajan tieteeltä ja jopa tietyssä määrin kehitysopista, niin kuin muutamin sanoin voidaan todistaa.

Aikaisimmissa kosmogonioissa ei ollut mitään ”pimeää luomista” eikä Aurinkojumalan voittamaa ”pahaa lohikäärmettä”. Jopa akkadilaisilla Suuri Syvyys (vesikuilu eli AVARUUS) oli Ean, viisauden, tuntemattoman äärettömän jumaluuden, synnyinpaikka ja asunto. Mutta seemiläisillä ja myöhemmillä kaldealaisilla tulee viisauden mittaamaton syvyys karkeaksi aineeksi, synnilliseksi olemukseksi, ja Ea muuttuu Tiamatiksi, Merodakin [Mardukin] astraaliaalloissa tappamaksi lohikäärmeeksi eli Saatanaksi.

Hindulaisissa purânoissa Brahmâ, luoja, esiintyy aloittamassa de novo useita luomisia yhtä monen epäonnistumisen jälkeen. Kaksi suurta luomista mainitaan,[95] Padma ja Vârâha, nykyinen, jolloin Brahmâ villisian muodossa eli ”Vârâha Avatâra” kohotti maan vesistä. Luominen esitetään luovan jumalan leikkinä, huvituksena (lîlâ). Zohar puhuu alkumaailmoista, jotka hävisivät niin pian kuin ne syntyivät.[96] Ja samaa sanotaan Midrashissa, jossa rabbi Abbahu selittää selvästi, että ”Pyhä” oli peräkkäin luonut ja [e54] hävittänyt useita maailmoja, ennen kuin hän onnistui nykyisessä. Tämä ei tarkoita ainoastaan muita maailmoja avaruudessa, vaan erästä oman maapallomme mysteeriä, joka sisältyy ”Edomin kuninkaiden” allegoriaan. Sillä sanat ”Tämä on minulle mieleen” toistuu Genesiksessä (1:31), vaikka vääristynein sanoin, kuten tavallista. Kaldealaiset kosmogonian katkelmat nuolenpääkirjoituksissa ja muualla esittävät kaksi erilaista eläinten ja ihmisten luomista, joista ensimmäinen hävitettiin koska se oli epäonnistunut. Kosmogoniataulut todistavat, että tätä meidän varsinaista luomistamme edelsivät toiset,[97] ja kuten Qabbalahin tekijä on osoittanut, kabbala esittää saman.[98]

(b) Oannes [Ûmanna] eli Dagon (kaldealaisten ”ihmiskala”) jakaa kosmogoniansa ja luomisoppinsa kahteen osaan. Ensin oli vetten ja pimeyden syvyys, jossa asui erittäin vastenmielisiä olentoja – siivekkäitä ihmisiä, neli- ja kaksisiipisiä ihmisiä, kaksipäisiä ihmisolentoja, joilla oli vuohen jalat ja sarvet (meidän ”vuohi-ihmiset”),[99] hippokentaureja, ihmispäisiä härkiä ja kalanpyrstöisiä koiria. Lyhyesti sanottuna, erilaisia yhdistelmiä eläimistä ja ihmisistä, kaloista, matelijoista ja muista hirvittävistä eläimistä, joilla oli toistensa muodot ja kasvot. Sitä naisellista elementtiä, jossa ne asuivat, personoi Thalatth – meri eli ”vesi” – jonka lopulta voitti Belos [Bel], miehinen prinsiippi. Ja Polyhistor sanoo: ”Belos tuli ja leikkasi naisen rikki. Hänen toisesta puoliskostaan hän muodosti maan ja toisesta taivaat, ja samalla hän hävitti hänen sisällään olevat eläimet.”[100] Niin kuin I. Myer asiallisesti huomautti, ”akkadilaisten keskuudessa jokaisella luonnon esineellä ja voimalla oli Zinsä eli henkensä. Akkadilaiset muodostivat jumaluutensa kolminaisuuksiksi, tavallisesti miehisiksi [paremminkin sukupuolettomiksi?]. Seemiläisillä oli myös kolminaiset jumaluudet, mutta yhdistettyinä sukupuoleen”[101] – tai fallismiin. Arjalaisilla ja varhaisimmilla akkadilaisilla kaikki oliot ovat Luojan eli logoksen kautta emanoituneet, mutta eivät siitä itsestään. Seemiläisillä kaikki on sukupuolisesti syntynyttä.

[e55] 6. VESI-IHMISET, KAUHISTUTTAVAT JA PAHAT, HÄN ITSE LOI MUIDEN JÄTTEISTÄ (kivien, kasvien ja eläinten jäännöksistä). ENSIMMÄISESTÄ, TOISESTA JA KOLMANNESTA (kierrokset) HÄN MUODOSTI NE. DHYÂNIT TULIVAT JA KATSOIVAT.... DHYÂNIT KIRKKAASTA ISÄ-ÄIDISTÄ, VALKOISISTA (aurinko-kuu-) PIIREISTÄ HE TULIVAT,[102] KUOLEMATTOMIEN KUOLEVAISTEN ASUNNOISTA.

Runoissamme esitetyt selitykset ovat paljon selvemmät, kuin mitä Kutan taulun luomistaru antaisi jopa täydellisenä. Sekin, mitä siitä on säilynyt, tukee säkeistöjämme. Sillä tuossa taulussa ”enkelien Herra” hävittää ihmiset syvyydessä, jolloin ”ei jäänyt jäljelle raatoja eikä jätteitä”, kun ne oli teurastettu. Sen jälkeen nuo suuret jumalat luovat ihmisiä varustettuina erämaan lintujen ruumiilla, ihmisolentoja, ”seitsemän kuningasta, saman perheen veljestä” jne., mikä viittaa ensimmäisten eetteristen ihmisruumiiden liikkumiskykyyn, kun ne saattoivat lentää yhtä hyvin kuin kävellä,[103] mutta jotka kuitenkin hävitettiin, koska ne eivät olleet ”täydellisiä”, ts. ne ”olivat suvuttomia niin kuin Edomin kuninkaat”.

Jos tästä karsitaan pois vertaukset ja allegoriat, niin mitä tiede sanoo tähän ajatukseen lajien alkuperäisestä luomisesta? Se tulee kieltämään sen, että ”enkeleillä” ja ”hengillä” olisi jotakin tekemistä luomisen kanssa, mutta jos luonto ja fyysinen kehityslaki ovat luoneet kaiken sen, mitä nyt on maan päällä, miksi ei silloin, kun maapallo oli kokonaan vesien peitossa, olisi voinut olla olemassa ”tuollainen syvyys”, jossa syntyi lukemattomia epämuotoisia olentoja? Ovatko ”ihmisolennot” ja ihmispäiset ja kaksikasvoiset eläimet syynä vastaväitteeseen? Mutta jos ihminen on ainoastaan korkeampi eläin, joka on kehittynyt järjettömistä luontokappaleista loputtomien muunnosten sarjan kautta, miksi ei luonnon ensimmäisissä yrityksissä ”puuttuvilla renkailla” olisi voinut olla ihmispäät eläinten ruumiissa tai kaksipäisillä eläinten päät ja päinvastoin? Eikö meille ole esitetty geologisilta kausilta, matelijoiden ja nisäkkäiden aikakausilta, linnun siivillä varustettuja liskoja ja käärmeiden päitä eläinten ruumiissa?[104] Ja tieteen näkökannalta katsoen, eikö nykyinen ihmisrotumme anna meille toisinaan hirviöiden perikuvia: kaksipäisiä lapsia, ihmispäisiä eläimen ruumiita, koirapäisiä lapsia jne.? Tämähän todistaa, että jos luonto oikuttelee näin [e56] vielä nykyäänkin, jolloin se on ollut iät ja ajat asettuneena järjestykseen kehitystyössään, niin eikö Berossoksen kuvaamat hirviöt ole saattaneet olla mahdollisia sen ohjelman alussa. Tuo mahdollisuus on saattanut kerran olla lakina, ennen kuin luonto erotti lajinsa ja alkoi kehittää niitä säännöllisesti. Ja tämä voidaan nykyään aivan suoraan todeta jo sen tosiasian avulla, jota tiede kutsuu ”LAJIEN PALAUTUMISEKSI”.

Näin opettaa Salainen Oppi ja vahvistaa sen monilla todisteilla. Mutta me emme odota dogmaattisen teologian tai materialistisen tieteen hyväksymistä, vaan jatkamme säkeistöjämme. Puhukoot ne itse puolestaan kommentaarien ja selitysten niihin heijastaman valon avulla. Pohdimme myöhemmin näiden kysymysten tieteellistä puolta.

Niinpä näkyy, että fyysinen luonto jäätyään itsensä varaan eläimen ja ihmisen luomisessa on epäonnistunut. Se kykenee aikaansaamaan kaksi ensimmäistä luontokuntaa samoin kuin alemmat eläimet, mutta kun tulee ihmisen vuoro, hänen luomisekseen tarvitaan henkisiä, riippumattomia ja älyllisiä voimia ”nahkavaatteiden” ja ”eläimellisen elämän henkäyksen” lisäksi. Edellisten kierrosten inhimilliset monadit tarvitsevat jotakin korkeampaa kuin pelkkiä fyysisiä aineksia persoonallisuuksiensa rakentamiseksi, jotta ne eivät olisi jääneet jopa ”Frankensteinin” eläintä alemmaksi.[105]

[e57] 7. TYYTYMÄTTÖMIÄ HE OLIVAT. MEIDÄN LIHAMME EI OLE SIELLÄ (he sanoivat). EI [OLE] MITÄÄN SOPIVIA RÛPIA VELJILLEMME VIIDENNESTÄ. EI MITÄÄN ASUNTOJA ELÄMILLE.[106] PUHTAITA VESIÄ EIKÄ SAMEITA ON HEIDÄN JUOTAVA (a). KUIVATKAAMME NE (vedet).

(a) Katekismus (kommentaarit) sanoo: ”Aineellisista maailmoista laskeutuvat ne, jotka muovailevat fyysisen ihmisen uusissa manvantaroissa. Ne ovat alempia Lha’ita [henkiä], joilla on kaksinainen ruumis [astraalinen eetterisen muodon sisällä]. Ne ovat meidän harharuumiimme muotoilijoita ja luojia... Lhaiden [pitrien] heijastamiin muotoihin laskeutuu kaksi kirjainta[107][monadi, jota kutsutaan myös ’kaksoislohikäärmeeksi’] odotuksen piireistä.[108] Mutta ne ovat kuin katto ilman seiniä tai pylväitä tukenaan... Ihminen tarvitsee neljä liekkiä ja kolme tulta tullakseen yhdeksi maan päällä ja hän tarvitsee neljänkymmenenyhdeksän tulen[109] ydinolemusta tullakseen täydelliseksi. Ne, jotka ovat jättäneet ylemmät piirit, tahdon jumalat,[110] täydentävät harhan Manun. Sillä ’kaksoislohikäärmeellä’ ei ole mitään vaikutusta pelkkään muotoon. Se on kuin tuulenhenki siellä, missä ei ole puuta eikä oksaa sitä vastaanottamaan ja siltä suojaamaan. Se ei voi tehota muotoon, jossa ei ole vaikutuksen välittäjää [manasta, ”mieltä”], eikä muoto tunne sitä. Korkeimmissa maailmoissa nuo kolme ovat yhtä,[111] maan päällä [aluksi] yhdestä tulee kaksi. Ne ovat kuin kolmion kaksi [sivu-] viivaa, kun siitä puuttuu pohjaviiva – joka on kolmas tuli.” (Katekismus, kirja III, 9. osa.) Tätä on hiukan selitettävä ennen kuin menemme edemmäksi. Varsinkin arjalaisten hinduveljiemme vuoksi – [e58] joiden esoteeriset tulkinnat voivat poiketa omistamme – meidän pitää selittää edellä olevaa muutamilla kohdilla, jotka on otettu heidän omista eksoteerisista kirjoistaan, nimittäin purânoista. Sen allegorioissa kuvataan, kuinka Brahmâ, joka on kollektiivisesti universumin luova voima, ”yugien (kierrosten) alussa... luomishalun ja -kyvyn omaavana ja luotavien olioiden piilevien voimien pakottamana yhä uudestaan, kunkin kalpan koittaessa pani liikkeelle samanlaisen luomisen”.[112] Aiomme nyt tutkia Vishnupurânan eksoteerista kertomusta ja katsoa, kuinka hyvin se käy yhteen tai poikkeaa meidän okkulttisesta tulkinnastamme.

JUMAOLENTOJEN LUOMINEN EKSOTEERISISSA KERTOMUKSISSA

Vishnupurânassa – joka on varmasti vanhin kaikista purâna-kirjoista – huomaamme, kuten kaikissa muissakin, Brahmân miehisenä jumalana ottavan luomistarkoituksissa ”neljä ruumista, joihin kuuluu kolme ominaisuutta”.[113] Siinä sanotaan: ”Tällä tavoin Maitreya, Jyotsnâ (aamunkoitto), Râtri (yö), Ahan (päivä) ja Samdhyâ (iltahämy) ovat Brahmân neljä ruumista.”[114] Parâ?aran selityksen mukaan, kun Brahmâ tahtoo luoda maailman uudelleen ja synnyttää jälkeläisiä tahtonsa avulla neljässä olotilassa (neljässä olentojen järjestelmässä), joita kutsutaan jumaliksi (dhyâni-chohaneiksi), demoneiksi[115] (ts. aineellisemmiksi devoiksi), alkuunpanijoiksi (pitreiksi) ja ihmisiksi, ”hän kokoaa mielensä kuin joogassa (yuyuje)”. Outoa kyllä, hän aloittaa luomalla DEMONIT, jotka siten edeltävät enkeleitä ja jumalia. Tässä ei ole mitään ristiriitaa eikä epäjohdonmukaisuutta, vaan sillä niin kuin kaikella muullakin on syvä esoteerinen merkitys, joka on täysin selvä sille, joka on vapaa kristillisen teologian ennakkoluuloista. Se, joka pitää mielessään, että MAHAT-prinsiippi eli intelligenssi, ”maailmanjärki” (kirjaimellisesti ”suuri”), jonka esoteerinen filosofia selittää olevan ”ilmennyt kaikkitieto” – pradhânan (alkuperäisen aineen) ”ensimmäinen tuote”, kuten Vishnupurânassa sanotaan, mutta Parabrahmanin ensimmäinen kosminen aspekti eli esoteerinen SAT, maailmansielu,[116] kuten okkultismi [e59] opettaa – on ITSEtietoisuuden juuressa, ymmärtää syyn tähän. Niin kutsutut demonit – jotka ovat (esoteerisesti) itsetehostava ja (älyllisesti) toimiva prinsiippi – ovat niin sanoaksemme luomisen positiivinen napa ja tästä syystä ensin syntyneitä. Tämä prosessi kerrotaan purânoiden allegorioissa lyhyesti näin:

Kun Brahmâ oli keskittänyt mielensä itseensä ja pimeyden ominaisuus oli läpäissyt hänen ottamansa ruumiin, niin asurat syntyivät ensimmäiseksi lähtien hänen lanteistaan, minkä jälkeen hän hylkäsi ruumiinsa ja se muuttui YÖKSI.[117]

Tähän liittyy kaksi tärkeää kohtaa: (a) Alkuaan Rigvedassa esitetään asurat henkisinä jumalallisina olentoina. Niiden nimi johdetaan sanasta asu (hengitys), ”Jumalan hengitys”, ja ne tarkoittavat samaa kuin korkein henki eli zoroasterilaisten Ahura. Vasta myöhemmin teologian ja uskonkappaleiden tarkoituksia varten niiden on osoitettu lähtevän Brahmân lanteista, ja niiden nimet alettiin johtaa kieltävästä a’sta ja surasta, jumalasta (aurinkojumaluudet), eli siitä tulee ei-jumala, ja näin niistä tuli jumalien vihollisia. (b) Kaikki muinaiset teogoniat poikkeuksetta – arjalaisesta ja egyptiläisestä aina Hesiodoksen jumalsyntyyn asti – asettavat kosmisessa kehitysjärjestyksessä yön päivän edelle. Näin on jopa Genesiksessä, missä ”pimeys oli syvyyden päällä” ennen ”ensimmäistä päivää”. Syy tähän on se, että jokainen kosmogonia – paitsi Salaisen Opin – alkaa niin kutsutulla ”toisasteisella luomisella”: nimittäin ilmenneellä universumilla, jonka synnyn on alettava selvällä erolla ensimmäisen luomisen ikuisen valon ja ilmenneen näkyvän luonnon toisasteisen evoluution välillä. Tuo ikuinen valo on mysteeri, jonka täytyy aina olla ”pimeyttä” vihkimättömien rajalliselle käsitykselle ja älylle. Veda sisältää koko tuota eroa käsittävän filosofian, vaikka orientalistimme eivät ole milloinkaan selittäneet sitä oikein, koska he eivät ole koskaan ymmärtäneet sitä.

Jatkaen luomistaan Brahmâ ottaa toisen muodon, nimittäin päivän muodon, ja luo henkäyksestään jumalat, jotka ovat varustetut hyvyyden (passiivisuuden) ominaisuudella.[118] Hänen seuraavassa ruumiissaan on vallitsevana suuri passiivisuus, joka on myös (negatiivista) hyvyyttä, ja tämän persoonan kyljestä lähtivät pitrit, ihmisten alkuunpanijat, koska, niin kuin teksti selittää, ”Brahmâ ajatteli itseään [tuon prosessin aikana] maailman isänä”.[119] Tämä on kriyâ-shakti – mystinen jooga-voima, [e60] jota on selitetty toisaalla. Kun tämä Brahmân ruumis oli heitetty pois, siitä tuli samdhyâ (iltahämärä), päivän ja yön väliaika. Lopuksi Brahmâ otti viimeisen muotonsa, joka oli epäpuhtauden läpäisemä, ja ”tästä syntyivät IHMISET, joissa oli epäpuhtaus ja himo vallitsevina”. Kun tämä ruumis heitettiin pois, siitä tuli päivänkoitto eli aamuhämärä – ihmisyyden koitto. Tässä Brahmâ vastaa esoteerisesti pitrejä. Hän on kollektiivisesti pitar, ”isä”. Tämän allegorian todellinen esoteerinen merkitys on nyt selitettävä. Brahmâ symboloi tässä persoonassaan maailman ja ihmisten kollektiivista luojaa – universumia kaikkine lukemattomine tuotteineen, liikkuvine ja (näennäisesti) liikkumattomine olioineen.[120] Hän on kollektiivisesti prajâpatit, olemassaolon herrat, ja nuo neljä ruumista edustavat luovien voimien eli dhyâni-chohanien neljää luokkaa, joita kuvataan I osan 7. säkeistön kommentaarissa. Koko filosofia, joka koskee hyvän ja pahan niin kutsuttua ”luomista” tässä maailmassa ja siitä johtuvien manvantaristen seurausten koko ketjua, perustuu näiden Brahmân neljän ruumiin oikeaan käsittämiseen. Lukija lienee valmis ymmärtämään sen todellisen esoteerisen merkityksen, mitä nyt seuraa. Vielä on eräs tärkeä kohta, joka pitää selvittää. Kun kristillinen teologia oli mielivaltaisesti päättänyt ja sopinut, että Saatana langenneine enkeleineen kuului varhaisimpaan luomiseen, koska Saatana oli ensimmäiseksi luotu, viisain ja kaunein Jumalan arkkienkeleistä, niin sana oli lausuttu ja sävel viritetty. Sen jälkeen kaikki pakanalliset kirjoitukset pakotettiin samaan merkitykseen ja kaikkien osoitettiin olevan demonisia, ja väitettiin ja väitetään, että totuus ja tosiasiat kuuluvat ainoastaan kristinuskoon ja ovat alkaneet siitä. Jopa orientalistit ja mytologit, joista jotkut eivät ole lainkaan kristittyjä vaan ”vääräuskoisia” eli tiedemiehiä, eksyivät tietämättään ja pelkästään mielleyhtymän voimasta ja vanhasta tottumuksesta teologisille raiteille. Pelkät bramiinien vallan- ja voitonhalusta johtuvat vaikuttimet saivat aikaan sen, että he antoivat kansan syvien rivien pysyä tietämättöminä suurista totuuksista. Samat syyt saivat varhaisten kristittyjen vihityt vaikenemaan, samalla kun ne, jotka eivät olleet koskaan tunteneet totuutta, väärensivät asioita ja arvostelivat ”enkelien” hierarkiaa niiden eksoteerisen muodon perusteella. Kuten asuroista oli siis tullut kapinallisia alempia jumalia, jotka sotivat korkeampia vastaan kansan uskomuksissa, samoin arkkienkelistä, todellisuudessa Agathodaimonista, vanhimmasta hyväntahtoisesta logoksesta, tuli teologiassa ”Vastustaja” eli Saatana. Mutta riittääkö tämä takaamaan minkään muinaisen pyhän kirjan oikeaa tulkintaa? Vastaus on: aivan varmasti ei. Niin kuin Zend Avesta, Vendîdâd ja [e61] muut mazdalaiset kirjoitukset oikaisevat ja paljastavat, miten hindulaisten pantheonissa on myöhemmin taitavasti sekoitettu jumalat, ja palauttavat AHURAN avulla asurat oikealle paikalleen teogoniassa, samoin äskettäin löydetyt kaldealaiset taulut puhdistavat ensimmäisten jumalallisten emanaatioiden hyvän nimen. Tämä on helposti todistettu. Kristillinen enkelioppi on johdettu suoraan ja yksinomaan farisealaisilta, jotka toivat oppinsa Babyloniasta. Saddukealaiset, Mooseksen lakien todelliset vartijat, eivät tienneet mitään enkeleistä vastustaen jopa ihmissielun (ei persoonattoman hengen) kuolemattomuutta. Ainoat ”enkelit”, joista puhutaan raamatussa, ovat Genesiksen 6. luvussa mainitut ”Jumalan pojat” (joita pidetään nyt nefiliminä, langenneina enkeleinä) sekä useat ihmisen muotoiset enkelit, juutalaisen Jumalan ”sanansaattajat”, jonka Jumalan oma arvoasema vaatisi tarkempaa tutkimusta kuin tähän mennessä on tehty. (Vrt. edellä II säkeistö, 5. säe, s. 53, missä mainitaan varhaisten akkadilaisten kutsuneen nimellä Ea, viisaus, sitä, minkä myöhemmät kaldealaiset ja seemiläiset pilasivat Tiamatiksi, Tisalatiksi ja Berossoksen Thalatthiksi, naispuoliseksi merilohikäärmeeksi, nyt Saatanaksi.) Todella – ”Kuinka sinä olet langennut [ihmisten vuoksi], oi kirkas kointähti ja aamun poika!” Mitä meille sitten kertovat babylonialaiset ”luomistarut”, sellaisina kuin ne ovat löytyneet assyrialaisista taulunpalasista, nuo tarinat, joille farisealaiset pohjasivat enkelioppinsa? Vertaa G. Smith, Assyrian Discoveries, s. 398, ja Chaldean Account of Genesis, s. 107. ”Taulu, joka puhuu seitsemästä pahasta jumalasta eli hengestä”, sisältää seuraavan kertomuksen; me kursivoimme tärkeät kohdat:

1. Ensimmäisinä päivinä pahat jumalat
2. kapinalliset enkelit, jotka taivaan alemmassa osassa
3. olivat luodut,
4. saivat aikaan pahat tekonsa
5. keksien ilkeissä mielissään… jne.

Näin huomaamme niin selvästi kuin mahdollista eräästä katkelmasta, joka on pysynyt ehjänä, niin ettei sisällöstä voi olla epäilystäkään, että ”kapinal-liset enkelit” oli luotu taivaan alemmassa osassa ts. että ne kuuluivat ja kuuluvat aineelliselle kehitystasolle. Tämä taso pysyy yleensä näkymättömänä meille ja sitä pidetään siksi subjektiivisena, koska tällä tasolla me emme ole tietoisia aistiemme välityksellä. Olivatko gnostikot siis väärässä väittäessään, että tämän näkyvän maailmamme ja varsinkin maan olivat luoneet alemmat enkelit, alhaisemmat elohimit, joista Israelin Jumala oli yksi, kuten he opettivat? Nämä gnostikot olivat aikanaan lähempänä arkaaisen Salaisen opin tietolähteitä ja saattoivat sen vuoksi tuntea paremmin sen sisällön kuin ne vihkimättömät kristityt, jotka satoja vuosia myöhemmin ottivat työkseen [e62] muovailla uudelleen ja oikaista mitä oli sanottu. Mutta katsokaamme, mitä tuo taulu sanoo edempänä:

7. Niitä (pahoja jumalia) oli seitsemän... [sitten seuraa niiden kuvaus, neljännen ollessa ”käärme”, neljännen Rodun fallinen symboli ihmiskehityksessä].
15. Seitsemän niistä oli Anu-jumalan, heidän kuninkaansa sanansaattajia.

Mutta Anu kuuluu kaldealaiseen kolminaisuuteen ja on sama kuin Sin, ”kuu” eräältä puoleltaan. Ja kuu on heprealaisessa kabbalassa kaiken aineellisen elämän siemenen Argha ja on vielä läheisemmin yhteydessä kabbalistisesti Jehovaan, joka on kaksisukuinen, niin kuin Anu on. Esoterismissa kumpaakin kuvataan ja tarkastellaan kahdelta puolelta: miehinen eli henkinen, naisellinen eli aineellinen, eli henki ja aine, kaksi vastakkaista prinsiippiä. Tästä syystä ”Anun (joka on Sin, ”kuu”) sanansaattajat” lannistaa lopullisesti sama Sin, niin kuin säkeissä 28-41 osoitetaan, Belin (Auringon) ja Ishtarin (Venuksen) avulla. Assyriologit pitävät tätä ristiriitaisena, mutta se on yksinkertaisesti metafysiikkaa esoteerisessa opetuksessa. On olemassa useampiakin tulkintoja, sillä ”lankeemuksen” mysteeriin on seitsemän avainta. Sitä paitsi jopa teologiassa on kaksi ”lankeemusta”: arkkienkelien kapina ja heidän ”lankeemuksensa” sekä Aadamin ja Eevan ”lankeemus”. Siten sekä alempia että korkeampia hierarkioita syytetään oletetusta rikoksesta. Sana ”oletettu” on aivan oikea, sillä kummassakin tapauksessa se perustuu väärinkäsitykseen. Kumpaakin pidetään okkultismissa karmallisena seurauksena, ja kummatkin kuuluvat kehityslakiin – toinen on älyllinen ja henkinen, toinen fyysinen ja psyykkinen. ”Lankeemus” on universaali allegoria. Se esittää kehitysasteikon toisessa päässä ”kapinaa”, ts. erilaistuneen älyn eli tietoisuuden toimintaa eri tasoillaan sen etsiessä yhteyttä aineeseen; ja toisessa, alemmassa päässä aineen kapinaa henkeä vastaan eli toiminnan kapinointia henkistä toimettomuutta vastaan. Ja tässä on itu siihen erehdykseen, jolla on ollut niin onnettomat seuraukset sivistyneiden kansojen älykkyyteen yli 1800 vuotta. Alkuperäisessä allegoriassa pidettiin ainetta – eli siis aineellisempia enkeleitä – hengen voittajana eli arkkienkelit ”lankesivat” tällä tasolla. ”Enkelit, joilla oli säihkyvät säilät (eli eläimelliset intohimot), olivat ajaneet pakoon Pimeyden henget.” Kuitenkin viimeksi mainitut taistelivat tietoisen, jumalallisen henkisyyden puolesta maan päällä, mutta joutuivat tappiolle sortuen aineen ylivallan vuoksi. Mutta teologisessa opinkappaleessa asia on aivan toisin. Saatanasta pääsee voitolle Mikael, ”joka on Jumalan kaltainen”, Jehovan edustaja, joka on taivaallisten sotajoukkojen johtaja – niin kuin Lucifer on Miltonin sepityksessä manalan sotajoukkojen johtaja. On totta, että Mikaelin luonto [e63] riippuu hänen luojansa ja mestarinsa luonnosta. Kuka viimeksi mainittu on, se voi selvitä tutkimalla huolellisesti ”taivaan sodan” allegoriaa astronomisella avaimella. Kuten Bentley on osoittanut, Hesiodoksen kertoma ”titaanien sota jumalia vastaan” ja myös asuroiden sota (târakâmaya) devoja vastaan purânoiden kertomuksessa ovat nimiä lukuun ottamatta samat. Tähtien aspektit osoittavat (Bentleyn ottaessa vuoden 945 eaa. tällaisen konjunktion lähimmäksi ajankohdaksi), että ”kaikki muut planeetat paitsi Saturnus olivat samalla puolella taivasta kuin Aurinko ja Kuu” ja tästä syystä vastakkain Saturnuksen kanssa. Ja kuitenkin sekä Hesiodos että Mooses osoittavat, että Saturnus eli juutalaisten ”Kuu-jumala” pääsi voitolle, mutta kumpaakaan näistä kertomuksista ei ole ymmärretty. Siten todellinen merkitys turmeltui.

II SÄKEISTÖ – jatkuu

8. LIEKIT TULIVAT. TULET KIPINÖINEEN, YÖTULET JA PÄIVÄTULET (a). NE KUIVATTIVAT SAMEAT TUMMAT VEDET. KUUMUUDELLAAN NE TUKAHDUTTIVAT NE. LHAT (henget) KORKEUDESTA, LHAMAYINIT (henget) ALHAALTA TULIVAT (b). HE TUHOSIVAT MUODOT, JOTKA OLIVAT KAKSI- JA NELIKASVOISIA. HE TAISTELIVAT VUOHI-IHMISIÄ JA KOIRAPÄISIÄ JA KALARUUMIISIA IHMISIÄ VASTAAN.

(a) ”Liekit” ovat hengen hierarkia, joka on yhdenmukainen ellei sama kuin ”palavat” tuliset serafit (Serafim), joista Jesaja puhuu (6:2-6) ja jotka heprealaisen teogonian mukaan ovat ”kaikkivaltiaan valtaistuimen” vartijoita. Melha on ”liekkien” herra. Kun hän ilmestyy maan päälle, hän ottaa jonkun Buddhan persoonallisuuden, sanoo kansantaru. Hän on yksi vanhimmista ja kunnioitetuimmista Lhaista, buddhalaisten Pyhä Mikael.
(b) Sanaa ”alhaalla” ei saa käsittää manalan seutuina, vaan yksinkertaisesti henkisenä tai pikemminkin eetterisenä, alempiasteisena olotilana, koska se on lähempänä maata eli yhden askelen korkeammalla kuin maallinen piirimme. Sitä vastoin Lhat ovat korkeimpien piirien henkiä – mistä tulee Tiibetin pääkaupungin nimi Lhasa. Paitsi että tämä on puhtaasti fyysistä luontoa ja [e64] elämän kehitystä maan päällä koskeva lause, tähän säkeeseen voi liittyä toinenkin allegorinen merkitys eli todella useampia, kuten opetetaan. LIEKIT eli ”tulet” edustavat henkeä, miehistä elementtiä, ja ”vesi” ainetta eli vastakkaista elementtiä. Ja kun henki tappaa puhtaasti aineellisen muodon, huomaamme jälleen viittauksen ikuiseen taisteluun fyysisellä ja psyykkisellä tasolla, hengen ja aineen välillä. Sitä paitsi se on tieteellinen kosminen tosiasia. Sillä niin kuin seuraavassa säkeessä sanotaan:

9. ÄITIVESI, SUURI MERI, ITKI. SE NOUSI, SE KATOSI KUUHUN, JOKA OLI SEN NOSTANUT, JOKA OLI SEN SYNNYTTÄNYT.

Mitä tämä voi tarkoittaa? Eikö se ole ilmiselvä viittaus vuoroveden toimintaan planeettamme historian varhaisvaiheessa tässä sen neljännessä kierroksessa? Nykyajan tieteellinen tutkimus on viime aikoina innokkaasti pohtinut paleotsooisia nousuvesiä. Darwinin teorian mukaan vähintään 52 miljoonaa vuotta sitten – luultavasti paljon aiemmin – kuu sai alkunsa maan taipuisasta massasta. Lähtien siitä kohdasta, mihin Helmholtz, Ferrel, Sir William Thomson ja muut olivat tulleet tutkimuksessaan, hän jäljitti maan kierrosliikkeen hidastumisen vuoroveden vaikutuksesta kauas taaksepäin ihan ajan yöhön asti ja sijoitti kuun planeettamme lapsuusaikana ainoastaan ”murto-osan päähän sen nykyiseltä etäisyydeltä”. Lyhyesti sanottuna hänen teoriansa mukaan kuu erosi maasta. Kun nousuveden kohoaminen sattui samaan aikaan kuin pallon muotoisen massan heilahdus – ja keskipakoinen voima oli silloin lähes sama kuin painovoima – niin painovoima voitettiin ja vuoroveden kohottama massa saattoi siten erota täysin maasta.[121]
Okkulttinen opetus kertoo aivan päinvastaista. Kuu on paljon vanhempi kuin maa. Ja kuten I osassa selitetään, maa on saanut alkunsa kuusta, selittäkööt astronomia ja geologia asian millä tavalla tahansa. Tästä johtuvat kuun vetovoima ja vuorovedet, koska maapallon nestemäärä pyrkii aina kohoutumaan vanhempaansa kohti. Tätä tarkoittaa lause, että ”Äitivesi nousi ja katosi kuuhun, joka oli sen nostanut, joka oli sen synnyttänyt”.

[e65] 10. KUN NE (rûpat) OLI HÄVITETTY, ÄITI MAA PYSYI PALJAANA.[122] SE PYYSI TULLA KUIVATETUKSI.[123]

Maanpinnan kuorettumisen aika oli koittanut. Vedet olivat eriytyneet ja prosessi oli alkanut. Se oli uuden elämän alku. Yksi avain ilmaisee tämän. Toinen avain antaa tietoa veden synnystä, sen sekoittumisesta tuleen (juoksevaksi tuleksi sitä kutsutaankin)[124] ja aloittaa kahden jälkeläisen – kiinteiden ainesten, kuten kivennäisten ja maaperän – alkemiallisen kuvauksen. ”Avaruuden vesistä” on miehisen henkitulen ja naisellisen (kaasumaisen) veden jälkeläinen tullut maapallon laajoiksi valtameriksi. Varuna vedetään alas äärettömästä avaruudesta hallitsemaan Neptunuksena rajallisia meriä. Kuten aina, niin tässäkin huomataan yleisen mielikuvituksen perustuvan ehdottoman tieteelliselle pohjalle.

Vesi on naisellisen elementin symboli kaikkialla. Mater [äiti], josta tulee M-kirjain, johtuu kuvan mukaisesti -merkistä, veden hieroglyfistä. Se on universaali kohtu eli ”suuri syvyys”. Venus, suuri neitsytäiti, ilmestyy meren aallosta, ja Cupido eli Eros on hänen poikansa. Mutta Venus on myöhempi mytologinen toisinto Gaiasta (Gaea), maasta, joka korkeammalta puoleltaan on luonto (prakriti), ja metafyysisesti Aditi ja jopa mûlaprakriti, prakritin juuri eli sen noumenon. Tästä syystä Cupido eli Rakkaus alkuperäisessä merkityksessään on Eros, jumalallinen tahto eli halu ilmetä näkyvän luomisen kautta. Siitä syystä Fohat, Eroksen prototyyppi, tulee maan päällä suureksi voimaksi, ”elonsähköksi” eli ”elämää antavaksi” hengeksi. Muistakaamme kreikkalainen teogonia ja tunkeutukaamme sen filosofiaan. Kreikkalaiset opettavat meille,[125] että kaikkien olioiden, myös jumalien olemassaolo johtuu Okeanoksesta ja hänen puolisostaan Tethyksestä, joka on Gaia, maa eli luonto. Mutta kuka on Okeanos? Hän on mittaamaton AVARUUS (henki kaaoksessa), joka on jumaluus (ks. I osa). Eikä Tethys ole maapallo vaan alkuperäinen aine muodostumisprosessissa. Tässä tapauksessa Aditi-Gaia ei enää ole se, joka synnyttää Uranoksen eli Varunan, seitsemän planeettajumalan pääaditjan, vaan prakriti aineellistuneena ja paikallistuneena. Kuu, joka on teogoniselta luonteeltaan maskuliininen, on [e66] ainoastaan kosmiselta puoleltaan naisellinen synnytysprinsiippi, niin kuin Aurinko on sen miehinen vertauskuva. Vesi on Kuun, androgyynisen jumalolennon, jälkeläinen kaikkien kansojen keskuudessa. Kehitys tapahtuu vastaavuuden lakien mukaan samalla lailla Kosmoksessa kuin myös pienimmän taivaankappaleen muodostumisessa. Niinpä se, mitä edellä on sanottu tapahtumien kulusta silloin kun universumi ilmestyi, koskee myös maapallomme muodostumista. Käsittelemämme säkeistö alkaa puhumalla kolmestakymmenestä croresta, 300 miljoonaa vuodesta. Meiltä voidaan kysyä: Mitä muinaiset kansat saattoivat tietää geologisista aikakausista, kun kukaan nykyajan tiedemies tai matemaatikkokaan ei kykene laskemaan niiden kestoa muuta kuin likimääräisellä tarkkuudella? Oliko heillä paremmat menetelmät vai ei (väitetään kyllä, että heillä oli ne eläinradoissaan), niin joka tapauksessa muinaisten bramiinien ajanlasku esitetään nyt niin tarkoin kuin mahdollista.

BRAMIINIEN AJANLASKU

Tieteessä ei ole mitään suurempaa arvoitusta, mikään probleema ei ole toivottomammin ratkaisematta kuin kysymys: kuinka vanhoja – edes likimain – ovat aurinko ja kuu, maa ja ihminen? Mitä nykyinen tiede tietää maailmankausien kestoista tai edes geologisten kausien pituudesta?
Ei mitään, ehdottomasti ei mitään.
Jos tiedemiehiltä kysytään aikatietoja, ne heistä, jotka ovat suorapuheisia ja vilpittömiä, kuten etevä geologi Pengelly, sanovat: ”Me emme tiedä.”[126] Saa kuulla, että toistaiseksi ei ole mitään luotettavia numeroarvioita voitu tehdä maailmaa ja ihmistä koskevista aikakausista ja että geologia sekä antropologia ovat tässä suhteessa eksyksissä. Mutta kun joku esoteerisen filosofian tutkija uskaltaa tuoda esiin okkulttisen tieteen oppeja, hänet nujerretaan heti. Miksi pitää olla näin, kun suurimmatkaan tiedemiehet, jotka ovat pelkkien fyysisten menetelmiensä varassa, eivät ole päässeet edes likimääräiseen yksimielisyyteen?
On totta, että tiedettä voi tuskin moittia tästä. Ja esihistoriallisten aikojen kimmerialaisessa pimeydessä tutkijat katoavat tosiaan labyrinttiin, jonka pitkät käytävät ovat aukottomia eivätkä näytä mitään ulospääsyä arkaaiseen menneisyyteen. Hukkuneena omien ristiriitaisten arvelujensa sokkeloihin, kieltäen, niin kuin he ovat aina kieltäneet, Idän perimätiedon todisteet ja ilman mitään johtolankaa tai osviittaa opastuksenaan, mitä muuta geologit tai antropologit voivat tehdä kuin tarttua [e67] Ariadnen ohueen lankaan, missä vain sen havaitsevat, ja sitten lähteä kulkemaan aivan umpimähkään? Sen vuoksi meille sanotaan heti, että kaukaisin aikamäärä, mihin kirjalliset lähteet ulottuvat, on antropologien mukaan vain ”varhaisin selvästi näkyvä piste esihistoriallisella ajalla”.[127]
Samalla tunnustetaan, että ”tuon ajanjakson toisella puolella ulottuu menneisyyteen valtava määrittämätön sarja esihistoriallisia ajanjaksoja”. (Sama.)
Näistä erikoisista ”ajanjaksoista” me tulemme aloittamaan. Ne ovat kyllä ”esihistoriallisia” pelkälle aineen silmälle. Jokaisen rodun näkijöiden ja profeettojen henkisellä kotkansilmällä nähtynä Ariadnen lanka jatkuu silti tuon ”historiallisen kauden” tuolle puolen katkeamatta, vakaasti ja varmasti aina ajan yöhön asti. Se käsi, joka pitää siitä kiinni, on liian voimakas hellittääkseen sitä tai edes antaakseen sen katketa. Muistitietoja on olemassa, vaikka vihkimättömät voivat torjua ne mielikuvituksellisina, joskin monet niistä saavat hiljaisen hyväksynnän filosofeilta ja oppineilta ja jatkuvasti kieltävän vastauksen ainoastaan oikeaoppisen tieteen viralliselta joukolta. Ja koska viimeksi mainittu kieltäytyy suomasta meille edes likimääräistä käsitystä geologisten kausien kestosta – lukuun ottamatta muutamia ristiriitaisia ja epäjohdonmukaisia hypoteeseja – katsokaamme, mitä arjalainen filosofia opettaa meille.
Ne laskelmat, jotka on esitetty Manussa ja purânoissa – lukuun ottamatta vähäpätöisiä ja mitä ilmeisimmin tahallisia liioitteluja – ovat, niin kuin jo sanoimme, miltei samat kuin mitä esoteerinen filosofia opettaa. Tämä voidaan huomata vertaamalla näitä toisiinsa minkä tahansa oikeaoppisen hindulaisen kalenterin mukaan.
Nykyään paras ja täydellisin kaikista tällaisista kalentereista, niin kuin Etelä-Intian oppineet bramiinit vahvistavat, on jo mainittu tamilinkielinen kalenteri Tirukkanda Pañchânga, josta kerrotaan, että se on tehty Asuramayan tietojen salaisten katkelmien mukaan ja täysin yhtäpitävästi niiden kanssa. Asuramayan sanotaan olleen suurin astronomi, mutta huhutaan myös hänen olleen mahtavin ”noita VALKOISESSA SAARESSA, joka oli tullut MUSTAKSI synnistä”, ts. Atlantiksen saarilla.
”Valkoinen Saari” on symbolinen nimi. Asuramayan sanotaan eläneen (ks. Jñâna-bhâskara-traditio) lännessä Romaka-purassa. Sillä tuo nimi viittaa kolmannen Rodun ”hiestä syntyneiden” maahan ja kehtoon. Tuo maa eli manner oli kadonnut aikoja ennen kuin Asuramaya eli, sillä hän oli atlantilainen. Mutta hän oli Valkoisen Rodun suoranainen jälkeläinen, Rodun, joka ei koskaan kuole. Monia taruja on olemassa tästä sankarista, joka intialaisten kertomusten mukaan oli itse Sûryan (Aurinkojumalan) oppilas. Sillä on vähän merkitystä, millä saarella hän eli, koska tarkoituksena on osoittaa, että hän ei ollut mikään myytti, niin kuin tri Weber ja muut tahtovat uskotella. [e68] Se seikka, että tämän muinaisaikaisen sankarin synnyinpaikaksi sanotaan Romaka-puraa lännessä, on erittäin kiintoisa, koska se tuo niin elävästi mieleen esoteerisen opetuksen ”hiestä syntyneistä” roduista, ihmisistä, jotka syntyivät vanhempiensa huokosista. Sanskritin kielessä ROMAKÛPAT tarkoittaa hiushuokosia. Mahâbhâratassa, XII, 10, 308, sanotaan, että raumya-niminen kansa oli luotu Vîrabhadran huokosista, tuon kauhean jättiläisen, joka oli Dakshan uhrin turmelija. Muiden heimojen ja kansojen kuvataan myös syntyneen tällä tavoin. Kaikki tämä viittaa toisen kantarodun myöhempään ja kolmannen kantarodun aikaisempaan puoleen. Seuraavat luvut ovat edellä mainitusta kalenterista; alahuomautus mainitsee niiden eroavuuden Arya Samaj -koulun luvuista:

I Kosmisen kehityksen alusta[128] hindulaiseen târana-vuoteen (eli 1887)…………………………… 1 955 884 687 vuotta
II (Astraaliset) kivi-, kasvi- ja eläinkunnat ihmiseen asti ovat kehityksessään kuluttaneet[129] ……... 300 000 000 vuotta
III Aika ”ihmiskunnan” ensimmäisestä esiintymisestä (planeettaketjussamme) ……………………………… 1 664 500 987 vuotta[130]
[e69]
IV Aika, joka on kulunut ”Vaivasvata-manvantaran” eli inhimillisen kauden alkamisesta vuoteen 1887 on täsmälleen ………………………………………………. 18 618 728 vuotta
V Yhden manvantaran koko aika on ……………………. 308 448 000 vuotta
VI Neljätoista ”manvantaraa”[131] plus yhden satya-yugan kausi muodostavat YHDEN BRAHMÂN PÄIVÄN eli täydellisen manvantaran eli ……………………………………… 4 320 000 000 vuotta Sen vuoksi Mahâ-yuga kestää ……………………….. 4 320 000 vuotta[132]
Vuoteen 1887 on kali-yugan alkamisesta ………………. 4 989 vuotta
Tehdäksemme tämän vielä selvemmäksi yksityiskohdiltaan esitämme marraskuun 1885 The Theosophistissa esitetyt laskelmat, jotka on tehnyt Rao Bahadur P. Srinivas Row:
Kuolevaisten vuosia 360 kuolevaisten päivää tekee yhden vuoden …………………… 1
Krita-yuga sisältää……………………………………………….. 1 728 000
Tretâ-yuga sisältää ………………………………………………. 1 296 000
Dvapara-yuga sisältää ……………………………………………. 864 000
Kali-yuga sisältää ………………………………………………… 432 000
Näiden neljän yugan kokonaissumma muodostaa yhden mahâ-yugan 4 320 000 Seitsemänkymmentäyksi tällaista mahâ-yugaa muodostaa yhden Manun hallituskauden ……………………………………………… 306 720 000
Neljäntoista Manun hallituskausi kestää 994 mahâ-yugaa, joka on yhteensä ……………………………………………… 4 294 080 000
[e70] Lisäksi samdhyat ts. väliajat Manujen hallituskausien välillä, jotka tekevät kuusi mahâ-yugaa, yhteensä…………………………… 25 920 000
Näiden neljäntoista Manun hallituskausien ja väliaikojen summa on 1 000 mahâ-yugaa, jotka muodostavat yhden kalpan ts. yhden Brahmân päivän ……………………………………………… 4 320 000 000
Koska Brahmân yö on yhtä pitkä, yksi Brahmân päivä ja yö sisältäisi ………………………………………………… 8 640 000 000 360 tällaista päivää ja yötä tekee yhden Brahmân vuoden, joka on ……………………………………………… 3 110 400 000 000
100 tällaista vuotta muodostaa kokonaisen Brahmân eliniän eli mahâ-kalpan ………………………………………… 311 040 000 000 000

Nämä ovat kautta Intian hyväksytyt eksoteeriset luvut ja ne vastaavat melko tarkasti salaisten teosten lukuja. Nämä teokset jakavat ne lisäksi esoteerisiin kausiin, joita ei ensinkään mainita brahmalaisissa kansanomaisissa kirjoituksissa. Yugien jakaminen rotukausiin on yksi niistä, ja siitä on toisaalla esimerkki. Muut jaotukset yksityiskohtineen eivät ole tietenkään koskaan olleet julkisia. Jokainen ”kahdesti syntynyt” (dvija eli vihitty) bramiini kuitenkin tuntee ne, ja purânat viittaavat joihinkin niistä peitetyin sanoin, joita kukaan asiallinen orientalisti ei ole vielä yrittänyt selvittää eikä olisi voinutkaan, jos olisi tahtonut!

Nämä pyhät astronomiset kaudet ovat äärettömän vanhoja ja useimmat niistä johtuvat, kuten sanottu, Nâradan ja Asuramayan laskelmista. Asuramaya tunnetaan jättiläisenä ja noitana. Mutta vedenpaisumusta edeltäneet jättiläiset (raamatun gibborim) eivät olleet kaikki pahoja tai noitia, kuten kristillinen teologia tahtoisi uskotella, se kun näkee jokaisessa okkultistissa Pahan palvelijan. Eivätkä he olleet sen pahempia kuin monet ”kirkon uskollisista pojista”. Joku Torquemada ja Katariina de’ Medici saivat varmasti elinpäivinään enemmän vahinkoa aikaan ja vieläpä Mestarinsa nimissä kuin kukaan muinainen Atlantiksen jättiläinen tai puolijumala, kutsuttakoon heitä sitten kykloopeiksi tai meduusaksi tai Orfeuksen titaaniksi, luikertelevaksi Efialtes-hirviöksi. Vanhoina aikoina oli hyviä ”jättiläisiä” aivan niin kuin nykyään on pahoja ”kääpiöitä”. Eivätkä Lankân râkshasat ja yakshat ole sen pahempia kuin nykyajan dynamiittimiehet ja eräät kristilliset sivistyneet kenraalit meidän päiviemme sodissa. Eivätkä he ole taruhenkilöitä. ”Sen, joka tahtoo nauraa Briareukselle ja Orionille, ei pitäisi koskaan käydä Karnakissa eikä Stonehengessä tai edes puhua niistä”, huomauttaa muuan nykyaikainen kirjailija.[133]
Koska edellä esitetyt brahmalaiset luvut ovat suunnilleen samat kuin esoteerisen järjestelmän peruslaskelmat, lukijaa pyydetään pitämään ne visusti mielessään.
Encyclopaedia Britannicassa sanotaan tieteen viimeisenä sanana, että ihmisen ikä on ainoastaan yli ”kymmeniä tuhansia [e71] vuosia”.[134] On selvää, että koska nämä luvut saattavat vaihdella 10 000 ja 100 000 vuoden välillä, niillä on sen vuoksi hyvin vähän jos ollenkaan merkitystä ja ne lisäävät vielä tätä kysymystä ympäröivää pimeyttä. Sitä paitsi, mitä väliä sillä on, jos tiede asettaa ihmisen synnyn ”ennen tai jälkeen jään ajautumisen”, jos samalla kertaa sanotaan, että niin kutsuttu ”jääkausi” on yksinkertaisesti pitkä sarja ajanjaksoja, jotka ”ilman mitään äkillistä muutosta sulautuivat niin sanottuun inhimilliseen eli myöhempään aikaan... sillä geologiset aikakaudet ovat säännönmukaisesti esiintyneet limittäin aikojen alusta asti”. Edellä mainittu ”säännönmukaisuus” johtaa vielä hämmästyttävämpään, joskin tieteellisesti täysin pätevään ja oikeaan tietoon, että ”vielä tänä päivänä ihminen elää jääkauden aikaa Alppien laaksoissa ja Ruijassa”.[135]
Niinpä ilman Salaisen Opin ja eksoteerisen hindulaisuuden ja sen perimätietojen opetuksia olisimme tähän päivään asti jääneet ajelehtimaan täysin epätietoisina yhden tiedesuunnan epämääräisten ”aikakausien”, toisen suunnan ”kymmenien tuhansien” vuosien ja raamatun tulkitsijoiden 6 000 vuoden välille. Tämä on yksi niistä monista syistä, miksi me, kaikella kunnioituksella nykyajan oppineiden johtopäätöksiä kohtaan, olemme pakotetut syrjäyttämään ne kaikissa esihistoriallisia aikoja koskevissa kysymyksissä.
Nykyajan geologian ja antropologian on tietysti oltava eri mieltä kuin me. Mutta okkultismi löytää kyllä yhtä monta asetta näitä kahta tiedettä vastaan kuin sillä on astronomian ja fysiikan teorioita vastaan, vaikka Laing vakuuttaakin, että ”tämän kaltaisissa [kronologisissa] laskelmissa [jotka koskevat vanhempia ja myöhempiä maanmuodostuksia] ei ole kyseessä pelkkä teoria... vaan ne perustuvat suoranaisiin tosiasioihin, joita rajoittaa jokin mahdollinen [?] määrä virheitä kumpaankin suuntaan”.[136] Okkultismi tulee osoittamaan tieteellisten tunnustusten nojalla, että geologia on paljolti väärässä ja hyvin usein vielä enemmän kuin astronomia. Tässä samassa kohdassa Laing, joka pitää geologiaa tarkempana kuin astronomiaa, esittää jotakin, mikä on ilmeisen ristiriidassa parhaimpien geologienkin tunnustusten kanssa. Hän sanoo:
Lyhyesti sanottuna geologian johtopäätökset ainakin siluurikauteen asti,[137] jolloin maapallon nykyiset olot varsinaisesti alkoivat, ovat likimääräisiä [niinpä todellakin!] tosiasioita eivätkä teorioita, kun taas astronomiset johtopäätökset ovat teorioita, jotka perustuvat niin epävarmoihin tietoihin, että samalla kun ne [e72] muutamissa tapauksissa antavat uskomattoman lyhyitä ajanjaksoja tuloksiksi... toisissa tapauksissa ne ovat lähes uskomattoman pitkiä.[138]

Tämän jälkeen lukijalle selitetään, että varmin keino
näyttää olevan sen myöntäminen, että geologia todella todistaa nykyisen asiaintilan kestäneen hieman yli 100 miljoonaa vuotta ja että astronomia esittää suunnattoman pitkän, vaikka tuntemattoman ajan menneisyyteen ja tulevaisuuteen päin aurinkokunnan synnylle, kasvulle, kypsymiselle, kuihtumiselle ja kuolemalle, ja siinä maapallomme on vain pieni planeetta, joka parhaillaan läpikäy asuttavaa vaihetta.[139]
Menneestä kokemuksesta päätellen meillä ei ole vähintäkään epäilystä siitä, että jos tiedemiehiä pyydettäisiin vastaamaan ”mielettömän epätieteellisiin ja ennen kuulumattomiin eksoteerisen (ja esoteerisen) arjalaisen ajanlaskun väitteisiin”, se tiedemies, joka kannattaa ”uskomattoman lyhyitä tuloksia” ts. ainoastaan 15 miljoonaa vuotta, ja se tiedemies, joka ”olettaa 600 miljoonaa vuotta”, ja ne, jotka hyväksyvät Huxleyn luvun 1 000 miljoonaa vuotta ”siitä kun kerrostuminen alkoi Euroopassa”,[140] olisivat kaikki omine arveluineen yhtä dogmaattisia. Ja varmasti jokainen huomauttaisi okkultistille ja bramiinille, että ainoastaan nykyajan tiedemiehet edustavat eksaktia tiedettä, jonka tehtävä on taistella epätarkkuutta ja taikauskoa vastaan.
Maapallo kulkee ”asuttavan vaiheensa” läpi ainoastaan, kun on kyseessä nykyinen asiaintila ja nykyinen ihmiskuntamme, jolla on todellinen ”nahkapuku” ja fosforia luissaan ja aivoissaan.
Me olemme valmiit myöntämään geologien otaksumat 100 miljoonaa vuotta, koska meille on opetettu, että nykyinen fyysinen ihmiskuntamme eli Vaivasvata-ihmiskunta alkoi syntyä vasta 18 miljoonaa vuotta sitten. Mutta geologialla ei ole mitään tosiasioita esitettävänään geologisten aikakausien kestosta, kuten olemme osoittaneet, sen enempää kuin astronomiallakaan. W. Pengellyn, K.T.J., sanoo edellä lainatussa kirjeessään: ”Nykyään on ja ehkä aina tulee olemaan MAHDOTONTA määritellä edes likimääräisesti geologista aikaa vuosissa tai edes tuhansissa vuosissa.” Ja kun ei ole tähän mennessä vielä koskaan kaivettu esiin minkään muun kuin nykyihmisen muotoista fossiilia, niin mitä geologia tietää ihmisestä? Se on löytänyt vyöhykkeitä tai kerrostumia ja niiden mukana varhaiseläinten elämää aina siluurikaudelta asti. Kun se on samalla tavoin seurannut ihmisen historiaa aina alkuperäisestä protoplasmisesta muodosta asti, silloin me vasta myönnämme sen tietävän jotakin alkuperäisestä ihmisestä. Jos ei ole kovin ratkaisevaa ”nykyajan tieteellisten keksintöjen merkitykselle nykyisen ajattelun kannalta”, onko ”ihminen ollut olemassa jatkuvasti vaikka hitaasti kehittyen viimeiset 50 000 vuotta 15 miljoonan vuoden ajasta vai viimeiset 500 000 vuotta 150 miljoonan vuoden ajasta”, kuten S. Lang kertoo lukijoilleen,[141] niin se on sitä vastoin hyvin tärkeää okkultistien väitteille. Elleivät okkultistit osoita, että on mahdollista, ellei aivan varmaa, että ihminen [e73] on elänyt 18 miljoonaa vuotta sitten, Salainen Oppi olisi yhtä hyvin voinut jäädä kirjoittamatta. Sen vuoksi on ainakin tehtävä yritys tähän suuntaan, ja nykyiset geologit ja yleensä tiedemiehet haastetaan antamaan lausunto tästä teoksemme III kirjassa. Mutta huolimatta siitä, että orientalistit vakuuttavat jatkuvasti hindujen kronologian olevan pelkkää sepitystä, joka ei perustu mihinkään ”todellisiin” laskelmiin[142] vaan yksinkertaisesti ”lapselliseen kerskailuun”, sitä yritetään kuitenkin usein väännellä tunnistamattomaksi, jotta se saataisiin soveltumaan yhteen länsimaisten teorioiden kanssa. Mitään lukuja ei ole koskaan enempää sekoitettu ja vääristelty kuin yugien ja mahâ-yugien kuuluisia lukuja 4, 3 ja 2 ja niitä seuraavia nollia.
Koska koko sarja esihistoriallisia tapahtumia, kuten rotujen kehitys ja muodostuminen ja ihmisen valtava ikivanhuus, riippuu sanotusta kronologiasta, on ehdottoman tärkeätä varmistaa se muilla olemassa olevilla laskelmilla. Jos itämainen kronologia hylätään, meillä on ainakin lohdutuksena sen todistaminen, ettei mikään muu ajanlasku – olkoon se tieteen tai kirkon laatima – ole tippaakaan luotettavampi. Niin kuin professori Max Müller sen ilmaisee, usein on yhtä hyödyllistä todistaa, mitä jokin asia ei ole, kuin näyttää, mitä se voi olla. Ja kun kerran onnistumme osoittamaan sekä kristillisten että tieteellisten laskelmien epäluotettavuuden – suomalla heille hyvät mahdollisuudet vertailuun kronologiamme kanssa – kummallakaan niistä ei tule olemaan järjellistä perustaa, kun ne tahtovat tuomita esoteeriset luvut epäluotettavampina kuin omansa.
Voimme tässä kehottaa lukijaa katsomaan aikaisemmasta teoksestamme Hunnuton Isis, Tiede osa 1, s. 148, muutamia huomautuksia niistä luvuista, jotka esitettiin pari sivua taaksepäin.
Nykyään voidaan lisätä vähän enemmän tosiasioita siinä esitettyihin tietoihin, jotka ovat jo jokaisen orientalistin tiedossa. 4 320-lukusarjan pyhyys siihen kuuluvine nollineen perustuu siihen, että sen muodostavat luvut erikseen otettuina tai liitettyinä eri yhdistelmiin symboloivat kaikki luonnon suurimpia mysteerejä. Jos otetaan erikseen 4 tai 3 tai niiden summa 7 tai jälleen nuo kolme, 4, 3 ja 2 yhteenlaskettuina eli yhteensä 9, näillä kaikilla luvuilla on merkityksensä mitä pyhimmissä ja salaisimmissa asioissa ja ne ilmaisevat luonnon työskentelyä sen ikuisesti vaihtelevissa ilmiöissä. Ne ovat erehtymättömiä, ikuisesti uudistuvia lukuja, jotka paljastavat luonnon salaisuuksia tutkivalle todella jumalallisen järjestelmän, kosmogonian järkevän suunnitelman, jonka seurauksena on luonnollisia kosmisia ajan jaotuksia, vaiheita, näkymättömiä vaikutuksia, astronomisia ilmiöitä, joilla on vaikutuksensa ja vastavaikutuksensa maalliseen ja jopa moraaliseen luontoon: [e74] syntymään, kuolemaan ja kasvuun, terveyteen ja sairauteen. Kaikki nämä luonnolliset tapahtumat perustuvat itse Kosmoksen aikakautisiin prosesseihin, joista aiheutuu periodisia tekijöitä, jotka ulkoapäin vaikuttavat maapalloon ja kaikkeen sen päällä elävään ja hengittävään manvantaran alusta sen loppuun asti. Syyt ja seuraukset ovat esoteerisia, eksoteerisia ja ”endeksoteerisia”[143] niin sanoaksemme.
Hunnuttomassa Isiksessä kirjoitimme sen, mitä nytkin toistamme:

Olemme kierroksen alimmassa kohdassa ja ilmeisesti siirtymävaiheessa. Platon jakaa universumin älyllisen kehityksen kunkin kierroksen aikana hedelmällisiin ja hedelmättömiin jaksoihin. Kuunalaisissa piireissä eri elementtien sfäärit pysyvät aina täydellisessä harmoniassa jumalallisen elämän kanssa, ”mutta niiden osat”, hän sanoo, ”johtuen liiallisesta läheisyydestä maahan ja niiden sekoittumisesta maalliseen (mikä on ainetta ja sen tähden pahan valtakunta) ovat joskus (jumalallisen) elämän mukaisia ja joskus vastakkaisia sille”. Kun nämä vaihtelut – joita ?liphas Lévi kutsuu ”astraalivalon virroiksi” – universaalissa eetterissä, joka sisältää itsessään jokaisen elementin, ovat sopusoinnussa jumalallisen hengen kanssa, maassa ja kaikessa siihen kuuluvassa vallitsee hedelmällinen kausi. Kasvien, eläinten ja mineraalien okkulttiset voimat ovat aivan ihmeellisellä tavalla sympaattisessa yhteydessä ”korkeampaan elämään” ja ihmisen jumalallinen sielu on täydellisessä yhteisymmärryksessä ”alemman” kanssa. Mutta hedelmättöminä ajanjaksoina nämä menettävät maagisen sympatiansa ja suurin osa ihmiskunnasta sokeutuu henkisesti kadottaen kaiken tiedon oman jumalallisen henkensä korkeammista voimista. Olemme nyt hedelmättömässä ajanjaksossa: 1700-luvulla levisi skeptisismi kuin pahalaatuinen kuumetauti vastustamattomalla voimalla ja jätti 1800-luvulle perinnölliseksi sairaudeksi epäuskon. Jumalallinen järki on peitossa ihmiseltä, vain hänen eläimelliset aivonsa filosofoivat.[144]

Ja pelkkä filosofointi, kuinka se voi ymmärtää ”SIELUN OPPIA”? Ettemme katkaisisi kertomuksen lankaa, annamme joitakin hämmästyttäviä todisteita noista aikakautisista laeista II kirjassa, jatkaen sillä välin geologisten ja rodullisten kausien selityksiämme.

[e75] III SÄKEISTÖ
YRITYKSIÄ IHMISEN LUOMISEKSI

(11) Demiurgin laskeutuminen. (12) Kuu-jumalia käsketään luomaan. (13) Korkeammat jumalat kieltäytyvät.

11. HERROJEN HERRA TULI. ÄIDIN RUUMIISTA HÄN EROTTI VEDET, JA TÄMÄ OLI TAIVAS YLHÄÄLLÄ, ENSIMMÄINEN TAIVAS (ilmakehä eli ilma, taivaankansi).

Tässä perimätieto menee taas universaalisuuteen. Kuten on vanhimmassa, purânoissa toistetussa tulkinnassa, niin myös uusimmassa, Mooseksen kertomuksessa. Ensin mainitussa sanotaan:

Kun maailma oli tullut yhdeksi valtamereksi, Hän Herra [Jumala, jolla on Brahmân muoto] päätellen, että vesien sisällä oli maa, ja haluten kohottaa sen ylös [erottaakseen sen] loi itsensä toiseen muotoon. Niin kuin edellisessä kalpassa [manvantarassa] hän oli ottanut kilpikonnan muodon, niin tässä hän otti villisian muodon jne.[145]
Elohistisessa ”luomisessa”[146] ”Jumala” luo ”taivaankannen keskellä vesiä” ja sanoo: ”näyttäytyköön kuiva maa”. Ja nyt tulee traditionaalinen naula, jonka varassa riippuu kabbalistisen tulkinnan esoteerinen puoli.

12. SUURET CHOHANIT (Herrat) KUTSUIVAT KUUN HERROJA ILMAMAISINE RUUMIINEEN (a). ”SYNNYTTÄKÄÄ IHMISIÄ (heille sanottiin), OMAN LUONTOISIANNE. ANTAKAA HEILLE (ts. jîvoille eli monadeille) MUODOT HEIDÄN SISÄÄNSÄ. HÄN (maaemo eli luonto) RAKENTAA ULKOPUOLELLE PEITTEITÄ (ulkoisia ruumiita varten). (Sillä) MIES-NAISIA HE TULEVAT OLEMAAN. LIEKIN HERROJA MYÖS....”

(a) Keitä ovat ”Kuun Herrat”? Intiassa heitä kutsutaan pitreiksi eli ”kuuesi-isiksi”, mutta juutalaisissa kirjoissa Jehova itse on ”Kuun Herra”, kollektiivisesti sotajoukkona ja myös yhtenä elohimeistä. Juutalaisten tähtitiede ja ”ajan pitäminen” järjestyi kuun mukaan. Eräs kabbalisti sanoo, että ”Daniel... jaotti Jumalan kaitselmuksen määrättyjen aikojen mukaan” ja että Johanneksen ilmestys[147] ”puhuu tarkasti mitatusta kuutiomaisesta kaupungista, joka laskeutui taivaista” jne. ja lisää:

[e76] Mutta taivaan eloa suova voima johtui pääasiassa kuusta… Se oli heprealainen %&%* [Jehovah] – ja Paavali sanookin: – ”Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, miten…noudatatte uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa. Todellista on Kristuksen ruumis (eli aine)”,[148] ts. Jehovan, – tuon voiman vaikutus, joka ”tekee hedelmättömän naisen…äidiksi” – ”sillä ne ovat Jehovan lahja”… joka on avain vastaväitteeseen, jonka Sunemille teki hänen miehensä, kun vaimo tahtoi mennä Jumalan miehen luo: – ”eihän nyt ole uudenkuun päivä eikä sapatti”.[149] Tähtikuvioiden elävät henkiset voimat osoittivat mahtavia sotia tähtien ja planeettojen liikkeiden ja asentojen johdosta ja varsinkin kuun, maan ja auringon yhtymän seurauksena. Bentley huomauttaa hindulaisesta ”sodasta jumalien ja jättiläisten välillä”, että sen merkkinä oli auringon pimeneminen kuun noususolmussa 945 eaa. [!!], jolloin syntyi[150 ] eli muodostui merestä SHRI (Sarai, S-r-i, juutalaisen A-bramin vaimo[151]). Shri on myös Venus-Afrodite, ”kuu-aurinkovuoden eli kuun läntinen vertauskuva [koska Shri on kuun vaimo; ks. alaviite], lisääntymisen jumalatar”....[152] [Sen vuoksi] se suuri muistomerkki, joka määräsi kuuvuoden ja -kuukauden tarkan ajan, jolla tämä kiertokausi [19 trooppista aurinkovuotta ja 235 kuun kierrosta] voitiin laskea, oli Siinain vuori – jolle Herra Jehova astui... Paavali puhuu [sitten] mysteereihin vihkijänä sanoessaan Abrahamin vapaasta vaimosta ja orjavaimosta: ”Sillä tuo Hagar [orjavaimo] on Siinain vuori Arabiassa.” Kuinka vaimo saattoi olla vuori ja vielä tuollainen vuori? Saattoi kyllä… Hänen nimensä oli Hagar, hepreaksi 9#%, jonka numeroarvo on 235 eli tarkalleen se luku lunaarisia kuukausia, jotka vastaavat 19 trooppista vuotta ja siten muodostavat tuon ajankierroksen… Siinain vuori oli tämän viisausopin esoteerisessa kielessä muistomerkki kuuvuoden ja lunaarisen kuukauden tarkasta ajasta, jolla tämä [e77] henkinen eloa suova kiertokausi voitiin laskea – ja tuota vuorta todella kutsuttiin [ks. Fürst] ”kuun vuodeksi (Sin)”. Siksi ei myöskään Sarai (SRI), Abramin vaimo, voinut saada lapsia, ennen kuin hänen nimensä muutettiin Sarahiksi, %9:, joka antoi hänelle tuon kuuvaikutuksen ominaisuuden.[153]

Tätä voidaan pitää poikkeamisena pääaiheestamme, mutta se on hyvin välttämätön poikkeaminen kristillisiä lukijoita ajatellen. Sillä kuka tutkittuaan ennakkoluulottomasti taruja Abramista eli Abrahamista, Saraista eli Sarahista, joka oli ”kaunis katsella”, sekä Brahmâsta ja Sarasvatîsta eli Shrîstä, Lakshmî-Venuksesta ja näiden kaikkien suhteista kuuhun ja veteen, ja varsinkin ymmärrettyään Jehovah-nimen todellisen kabbalistisen merkityksen ja sen suhteen ja yhteyden kuuhun – kuka voi epäillä, että Abramin kertomus perustuu Brahmân taruun eli että Genesis kirjoitettiin niitä samoja vanhoja linjoja käyttäen, joita kaikki muinaiset kansat olivat käyttäneet? Muinaisissa pyhissä kirjoituksissa kaikki on allegorista – kaikki perustuu astronomiaan ja kosmoksen palvontaan ja on erottamattomasti yhteydessä niihin.

13. HE (kuu-jumalat) LÄHTIVÄT KUKIN MÄÄRÄTTYYN MAAHANSA. SEITSEMÄN HEITÄ OLI, KUKIN OMAAN OSAANSA. LIEKIN HERRAT JÄIVÄT JÄLKEEN. HE EIVÄT TAHTONEET LÄHTEÄ, HE EIVÄT TAHTONEET LUODA.

Salaiset opetukset osoittavat, miten jumalalliset kantaisät loivat ihmisiä maapallon seitsemässä osassa ”kukin osassaan” – ts. kukin eri ihmisrodun ulkoisesti ja sisäisesti ja eri vyöhykkeissä. Tästä monisyntyisyyttä koskevasta väitteestä puhutaan muualla (VII säkeistössä). Mutta keitä ovat ”He”, jotka luovat, ja keitä ovat ”Liekin Herrat”, jotka eivät tahtoneet luoda? Okkultismi jakaa ”luojat” kahteentoista luokkaan. Näistä on neljä saavuttanut vapautuksen ”suuren aikakauden” loppuun asti, viides on valmis sen saavuttamiseen, mutta pysyy vielä toimivana älytasoilla, jota vastoin seitsemän on vielä suoranaisesti karman lain alaisia. Nämä viimeiset vaikuttavat niillä ketjumme palloilla, joissa asuu ihmisiä.
Eksoteeriset hindulaiset kirjat mainitsevat seitsemän pitrien luokkaa ja niistä kaksi eri laatua alkuunpanijoita eli esi-isiä: Barhishad ja Agnishvâtta eli ne jotka omistivat ”pyhän tulen” ja ne jotka olivat sitä vailla. Hindulaiset rituaalit näyttävät yhdistävän heidät uhrituliin ja Grihastha-bramiineihin edellisissä ruumiillistumissa. Toiset olivat niitä, jotka olivat huolellisesti hoitaneet kodin pyhiä tulia edellisissä syntymissään, ja toiset niitä, jotka eivät olleet niitä hoitaneet hyvin. Tämän eron sanotaan olevan peräisin Vedoista. Ensimmäistä ja korkeinta luokkaa (esoteerisesti), agnishvâttaa, [e78] kuvataan eksoteerisessa allegoriassa grihasthoina (perheenelättäjinä), jotka eivät olleet valvoneet kotitulia eivätkä polttaneet uhreja entisissä elämissään muissa manvantaroissa, joten he olivat kadottaneet kaikki oikeudet heille toimitettaviin tuliuhreihin. Sitä vastoin barhishadit olivat bramiineja, jotka olivat pitäneet vireillä kotinsa pyhiä tulia, ja siksi heitä on kunnioitettu tähän päivään asti. Siitä syystä agnishvâttoja kuvataan ilman tulta olevina ja barhishadeja taas tulen omistajina. Esoteerinen viisausoppi selittää kuitenkin alkuperäisten ominaisuuksien johtuvan näiden kahden luokan erilaisesta luonteesta. Agnishvâtta-pitrit ovat ilman ”tulta” (ts. luomisen himoa), koska he ovat liian jumalallisia ja puhtaita (vrt. edellä säe 13), kun taas barhishadeista, jotka ovat kuuhenkiä ja läheisemmin yhteydessä maan kanssa, tuli elohimejä, jotka loivat muodon eli Aadamin tomusta.
Allegoria sanoo, että Sanandana ja muut vedhat, Brahmân pojat, hänen ensimmäiset jälkeläisensä ”olivat himottomia, pyhän viisauden innoittamia, maailmalle vieraita ja haluttomia saamaan jälkeläisiä”.[154] Tätä samaa tarkoitetaan säkeessämme sanoilla ”He eivät tahtoneet luoda”, ja se selitetään seuraavasti: ”Luovan voiman ensimmäiset emanaatiot ovat liian lähellä ehdotonta syytä. Ne ovat muutosvoimia ja uinuvia ja kehittyvät vasta seuraavissa ja myöhemmissä asteissa.” Tämä tekee asian selväksi. Sen vuoksi Brahmân sanotaan tunteneen vihaa nähdessään, että nuo ”ruumiillistuneet henget, hänen raajoistaan (gâtra) lähteneet, eivät tahtoneet lisääntyä”. Tämän jälkeen hän allegorian mukaan luo muut seitsemän järkisyntyistä poikaa[155] nimeltään Marîchi, Atri, Angiras, Pulastya, Pulaha, Kratu ja Vasishtha, jonka viimeksi mainitun tilalla on usein Daksha, luojista kaikkein hedelmällisin. Useimmissa teksteissä näitä Vasishtha-Dakshan seitsemää poikaa kutsutaan kolmannen manvantaran seitsemäksi rishiksi. Kolmas tarkoittaa silloin sekä kolmatta kierrosta että myös kolmatta kantarotua ja sen haararotuja neljännessä kierroksessa. Nämä ovat kaikki eri olentojen luojia täällä maan päällä, prajâpateja, ja samalla ne esiintyvät erilaisina ruumiillistumina aikaisemmissa manvantaroissa ja roduissa.
Näin tulee selväksi, miksi agnishvâttat, jotka olivat vailla karkeampaa luomistulta ja tästä syystä kykenemättömiä luomaan fyysistä ihmistä ja ilman kaksois- eli astraaliruumista jota heijastaa, koska ne olivat ilman mitään muotoa, miksi ne esitetään eksoteerisissa allegorioissa joogeina, kumâroina (puhtaina nuorukaisina), joista tuli ”kapinoitsijoita”, asuroita, jumalien vastustajia ja vihollisia[156] jne. Kuitenkin ainoastaan ne [e79] saattoivat täydentää ihmisen ts. tehdä hänestä itsetietoisen, miltei jumalallisen olennon – jumalan maan päällä. Barhishadit, vaikka niillä oli luomistuli, olivat vailla korkeampaa MAHATIN ainesta. Ollen samalla tasolla kuin alemmat prinsiipit – ne jotka edelsivät karkeaa objektiivista ainetta – ne saattoivat synnyttää ainoastaan ulkonaisen ihmisen eli oikeammin fyysisen ihmisen mallin, astraali-ihmisen. Siten, vaikka näemme niiden saaneen tehtävän Brahmâlta (kollektiiviselta mahatilta eli jumalalliselta maailmanjärjeltä), ”luomismysteeri” toistuu maan päällä päinvastaisessa muodossa, niin kuin peilissä.
Ne, jotka eivät kykene luomaan henkistä kuolematonta ihmistä, heijastavat itsestään fyysisen olennon tajuttoman mallikuvan (astraaliruumiin). Ja kuten tullaan huomaamaan, ne, jotka eivät tahtoneet lisääntyä, uhrautuivat henkisen ihmiskunnan hyväksi ja pelastukseksi. Sillä seitsemäisen ihmisen täydentämiseksi, henkisen monadin lisäämiseksi kolmeen alempaan prinsiippiin ja yhdistämiseksi niihin – koska monadi ei voi koskaan asua tuossa muodossa muuten kuin ehdottoman uinuvassa tilassa – tarvitaan kaksi yhdistävää prinsiippiä: manas ja kâma. Tämä vaatii keskusprinsiipin elävää henkistä tulta pleroman viidennestä ja kolmannesta tilasta. Mutta tämä tuli on kolmioiden eikä (täydellisten) kuutioiden ominaisuus, jotka kolmiot symboloivat enkeliolentoja:[157] kolmiot olivat ensimmäisestä luomisesta asti ottaneet tulen haltuunsa ja aivan kuin riistäneet sen itselleen, niin kuin Prometheuksen allegoriassa sanotaan. Nämä ovat toimivia eivätkä sen vuoksi – taivaassa – ole enää ”puhtaita” olentoja. Ne ovat tulleet itsenäisiksi ja vapaiksi järkiolennoiksi, joita esiintyy kaikissa teogonioissa taistelemassa riippumattomuutensa ja vapautensa puolesta ja tästä syystä – tavanomaisessa merkityksessä – ”kapinoiden jumalallista passiivista lakia vastaan”. Nämä ovat siis ”liekkejä” (agnishvâttoja) jotka, kuten säkeessä 13 on esitetty, ”jäävät jälkeen” sen sijaan että lähtisivät muiden kanssa luomaan ihmisiä maan päällä. Mutta todellinen esoteerinen merkitys on se, että useimpien niistä oli ruumiillistuttava egoina ihmiskunnan joukkoon.
Ihmisen ego ei ole âtman eikä buddhi vaan korkeampi manas: älyllisen itsetietoisen egotismin älyllinen hedelmä ja tulos – korkeammassa henkisessä merkityksessä. Muinaiset teokset viittaavat siihen kârana-sharirana sûtrâtman tasolla, joka on kultainen lanka, johon on kuin helminä pujotettu tuon korkeamman egon eri persoonallisuudet. Jos lukijalle kerrottaisiin, niin kuin puoleksi esoteerisissa allegorioissa sanotaan, että nämä olennot olivat nirvâneja, [e80] jotka palasivat edellisistä mahâmanvantaroista – mittaamattoman pitkistä aikakausista, jotka ovat vierineet ikuisuuteen vielä mittaamattomampia aikoja sitten – hän tuskin ymmärtäisi tekstiä oikein. Jotkut vedantistit taas sanoisivat: ”Näin ei ole laita. Nirvâni ei voi koskaan palata”, mikä on totta siinä manvantarassa, johon hän kuuluu, mutta erehdystä ikuisuuden ollessa kyseessä. Sillä pyhissä säkeissä sanotaan:

”Säteilevä lanka, joka on häviämätön ja katoaa vasta nirvânassa, tulee uudelleen siitä kokonaisuudessaan esiin sinä päivänä, jolloin Suuri Laki kutsuu kaikki oliot takaisin toimintaan....”

Koska korkeammilla ”pitreillä eli dhyâneilla” ei ollut mitään osuutta henkisesti vailla tulta olevien kantaisiensä ruumiista lähtöisin olevan alkuihmisen fyysisessä luomisessa, huomaamme, että häntä kuvataan ilmamaiseksi, epäkiinteäksi ja ÄLYTTÖMÄKSI. Hänellä ei ollut mitään keskusprinsiippiä välittäjänä korkeimman ja alimman, henkisen ihmisen ja fyysisten aivojen välillä, sillä häneltä puuttui manas. Ne monadit, jotka ruumiillistuivat noihin tyhjiin KUORIIN, jäivät yhtä tiedottomiksi kuin silloin, kun ne erosivat aikaisemmista epätäydellisistä muodoistaan eli käyttövälineistään. Tällä meidän tasollamme ei puhtaassa hengessä ole mitään mahdollisuutta luomiseen tai itsetietoisuuteen, ellei sen liian homogeeninen, täydellinen – koska jumalallinen – luonto niin sanoaksemme sekoitu johonkin jo erilaistuneeseen olemukseen ja vahvistu siitä. Ainoastaan kolmion alaviiva – kolmion joka edustaa universaalista MONADISTA emanoitunutta ensimmäistä kolminaisuutta – voi muodostaa tämän tarvittavan tietoisuuden erilaistuneen luonnon tasolla. Mutta kuinka nämä puhtaat emanaatiot, joiden on tämän periaatteen mukaan alkuaan täytynyt olla itsetiedottomia (meidän kannaltamme), saattoivat olla miksikään hyödyksi tarvittavan prinsiipin aikaansaamisessa, koska niillä tuskin itsellään saattoi olla sitä?
Vastaus on vaikeasti ymmärrettävä, ellei tunne hyvin sitä filosofista metafysiikkaa, joka puhuu aluttomasta ja loputtomasta kosmisten jälleensyntymien sarjasta, ja ellei ole tutustunut ja perehtynyt kunnolla luonnon muuttumattomaan lakiin, joka on IKUINEN LIIKE, syklinen ja spiraalinen, sen vuoksi etenevä jopa näennäisesti perääntyessäänkin. Yksi jumalallinen prinsiippi, Vedojen nimetön SE, on se universaali kokonaisuus, joka ei henkisine olemuspuolineen ja emanaatioineen eikä fyysisine atomeineen voi milloinkaan olla ”ehdottomassa levossa”, paitsi Brahmân ”öiden” aikana. Tästä syystä myös ”esikoiset” lähtevät ensiksi liikkeelle manvantaran alussa ja siten myös ensimmäisinä lankeavat aineellisuuden alempiin piireihin. Niiden, joita kutsutaan teologiassa ”valtaistuimiksi” ja jotka ovat ”Jumalan istuimia”, on oltava ensimmäisiä maan päällä ruumiillistuvia ihmisiä. Ja jos ajattelemme menneiden manvantarojen loputonta sarjaa, tulee ymmärrettäväksi, että viimeisten on tultava ensimmäisiksi ja ensimmäisten viimeisiksi. Huomaamme, lyhyesti sanottuna, että korkeammat enkelit olivat lukemattomia aioneja aiemmin murtautuneet ”seitsemän piirin” läpi ja siten ryöstäneet niistä pyhän tulen. [e81] Tämä tarkoittaa selvin sanoin, että he olivat sulattaneet itseensä menneissä ruumiillistumissaan, alemmissa yhtä hyvin kuin korkeammissa maailmoissa, kaiken viisauden sieltä – MAHATIN heijastuksen eri voimakkuuksineen. Ei mikään olento, ei enkeli eikä ihminen voi saavuttaa nirvânan eli ehdottoman puhtauden tilaa muuten kuin aionisten kärsimysten kautta ja PAHAN yhtä hyvin kuin hyvän tietämisen avulla, koska muuten hyväkin pysyisi käsittämättömänä.
Ihmisen ja eläimen – joiden monadit (eli jîvat) ovat perusolemukseltaan samanlaiset – välillä on mentaalisuuden ja itsetietoisuuden suhteen ylipääsemätön kuilu. Mitä on ihmismieli korkeimmalta puoleltaan, mistä se tulee, ellei se ole osa jonkun korkeamman olennon olemusta – ja joissakin harvoissa tapauksissa sen ruumiillistuma, ydinolemus; olennon joka on kotoisin korkeammalta ja jumalalliselta tasolta? Voiko ihminen – jumala eläinmuodossa – olla yksinomaan aineellisen luonnon kehitystuote, niin kuin on eläin, joka eroaa ihmisestä ulkonäöltään mutta ei suinkaan fyysiseltä rakenteeltaan ja jota elähdyttää sama monadi, vaikka kehittymättömänä – koska näiden kahden älylliset mahdollisuudet eroavat niin kuin aurinko eroaa kiiltomadosta? Ja mikä aikaansaa tämän eron, jollei ihminen ole eläin plus elävä jumala fyysisen kuorensa sisällä? Pysähtykäämme ja esittäkäämme itsellemme vakavasti tämä kysymys, välittämättä nykyajan psykologian sekä materialistisen tieteen oikuista ja virhepäätelmistä.
Myönnettäköön, että jossain määrin jopa esoteerinen opetus on allegorista. Jotta se olisi tavalliselle älylle käsitettävä, tarvitaan symboleja, jotka on laadittu ymmärrettävään muotoon. Tästä johtuvat eksoteeristen opetusten allegoriset ja puoleksi myyttiset kertomukset sekä esoteeristen opetusten (vain) puoleksi metafyysiset ja objektiiviset esitykset. Sillä puhtaasti ja yliluonnollisesti henkiset käsitteet sopivat ainoastaan niiden ymmärrykselle, jotka ”näkevät ilman silmiä, kuulevat ilman korvia ja tuntevat ilman elimiä”, käyttääksemme kommentaarin kuvaavaa ilmaisua. Liian puritaanisella idealistilla on täysi vapaus henkistää oppi, mutta nykyajan psykologi koettaisi vain viedä salaa pois meidän ”langenneen” mutta silti jumalallisen, buddhiin yhteydessä olevan inhimillisen sielumme.
Suuri on se mysteeri, joka koskee maisen ihmisen sisällä olevan jumalallisen ihmisen korkeita henkisiä esi-isiä. Hänen kaksinaiseen luomiseensa viitataan purânoissa, vaikka sen esoteerista merkitystä voidaan lähestyä ainoastaan vertaamalla toisiinsa monia erilaisia kertomuksia ja lukemalla niitä symbolisessa ja allegorisessa mielessä. Samoin on raamatun sekä Mooseksen kirjojen että Paavalin kirjeiden laita. Sillä se luoja, jota kutsutaan Genesiksen toisessa luvussa ”Herra Jumalaksi”, on alkutekstissä Elohim eli jumalat (Herrat) monikossa. Ja kun yksi niistä tekee maisen Aadamin tomusta, niin toinen puhaltaa häneen elämänhengen ja kolmas tekee hänestä elävän sielun (2:7), jotka kaikki [e82] sisältyvät monikolliseen Elohim-sanaan.[158] ”Ensimmäinen ihminen on maasta, toinen [viimeinen eli oikeammin korkein] on taivaasta”, sanoo Paavali 1. korinttolaiskirjeessä, 15:47.
Arjalaisessa allegoriassa kuvataan Brahmân kaikkia kapinallisia poikia pyhinä askeetteina ja joogeina. Syntyen uudelleen jokaisessa kalpassa ne yleensä yrittävät estää ihmisen lisääntymisen. Kun Daksha, prajâpatien (luojien) päämies, synnyttää 10 000 poikaa maailman kansoittamistarkoituksessa, Nârada – Brahmân poika, suuri rishi ja todellisuudessa ”Kumâra, vaikka ei nimellisesti – vastustaa ja kahdesti estää Dakshan aikomuksen yllyttämällä noita poikia pysymään pyhinä askeetikkoina ja välttämään naimisiinmenoa. Tämän vuoksi Daksha kiroaa Nâradan syntymään uudelleen ihmisenä, niin kuin Brahmâ oli ennen kironnut hänet siksi, että hän oli kieltäytynyt menemästä naimisiin ja hankkimasta jälkeläisiä sanoen: ”Häviä nykyisessä [deva- eli enkeli-] muodossasi ja ota asuntosi kohdusta” ts. tule ihmiseksi.[159] Huolimatta useista saman kertomuksen ristiriitaisista toisinnoista on helppo nähdä, että Nârada kuuluu niiden Brahmân ”esikoisten” joukkoon, jotka ovat kaikki kapinoineet eläimellistä synnyttämistä vastaan, minkä vuoksi niiden piti ruumiillistua ihmisiksi. Kuten on jo osoitettu, Nârada on kaikista vedalaisista risheistä kaikkein käsittämättömin, koska hän on mitä läheisimmin yhteydessä okkulttisten oppien – varsinkin salaisten kierrosten ja kalpojen – kanssa.
Eräät ristiriitaiset esitykset tästä viisaasta ovat sekoittaneet kunnolla orientalisteja. Niinpä hänen osoitetaan kieltäytyneen ehdottomasti luomasta (saamasta jälkeläisiä) ja jopa kutsuneen isäänsä Brahmâa ”vääräksi opettajaksi”, kun tämä kehotti häntä naimaan, niin kuin Nârada-Pañcha-Râtrassa kerrotaan. Siitä huolimatta häneen viitataan yhtenä prajâpatina eli ”kantaisänä”! Nâradîyapurânassa hän kuvaa naimattomien adeptien lakeja ja velvollisuuksia, ja koska näitä salaisia velvollisuuksia ei satu löytymään noin 3 000 säkeistöä sisältävästä katkelmasta, jotka ovat eurooppalaisten museoiden hallussa, bramiinit julistetaan valehtelijoiksi. Mutta orientalistit unohtavat, että Nâradîyan uskotaan sisältävän 25 000 säkeistöä, eikä ole luultavaa, että tuollaisia käsikirjoituksia löytyy hindumaallikkojen hallusta, niiden jotka ovat valmiita myymään minkä tahansa arvokkaan ollan[160] hernekeitosta. Riittäköön se tieto, että Nârada on [e83] okkultismin tärkein deva-rishi ja että okkultisti, joka ei pohdi, analysoi ja tutki Nâradaa hänen seitsemältä esoteeriselta puoleltaan, ei koskaan kykene selvittämään eräitä antropologisia, kronologisia ja jopa kosmisia mysteerejä. Nârada on yksi edellä mainituista tulista ja hänellä on tärkeä osansa tämän kalpan kehityksessä sen alusta viimeiseen vaiheeseen asti. Hän on näyttelijä, joka esiintyy nykyisen manvantarisen näytelmän kussakin peräkkäisessä näytöksessä (kantarodussa), maailmanallegorioissa, jotka ilmaisevat esoterismin perussävelen ja alkavat nyt tulla lukijoille tutummiksi. Mutta pitääkö meidän kääntyä muiden ikivanhojen kirjoitusten ja asiakirjojen puoleen etsiäksemme tukea ”tulille”, ”kipinöille” ja ”liekeille”? Todistuksia on paljon, jos niitä vain etsitään oikealta taholta.
Salatun mysteerin kirjassa ne mainitaan selvästi, kuten myös Ha idra zuta kaddishassa eli ”Pienemmässä pyhässä kokouksessa”. Niiden kieli on hyvin mystistä ja verhottua, mutta kuitenkin ymmärrettävää. Viimeksi mainitussa teoksessa kerrotaan, miten edellisten maailmojen kipinöiden keskellä, jumalallisesta piikivestä lentäneiden ”värähtelevien liekkien ja kipinöiden” joukossa työntekijä ryhtyy luomaan ihmistä, ”miehistä ja naisellista” (427). Näiden ”liekkien ja kipinöiden” (enkelien ja niiden maailmojen, tähtien ja planeettojen) sanotaan kuvaannollisesti ”sammuvan ja kuolevan”, toisin sanoen jäävän ilmenemättä, kunnes määrätty luonnonprosessi on päättynyt. Osoittaaksemme, kuinka huolellisesti verhottuja yleiseltä katseelta ovat ihmisen syntyä koskevat tärkeimmät kohdat, mainitsemme nyt kaksi kohtaa kabbalistisista kirjoista. Ensimmäinen on Salatun mysteerin kirjasta.

(429) Sietämättömän kirkkaasta valonantajasta [yksi seitsemästä pyhästä planeetasta] lähti säteilevä liekki sinkauttaen ulos ikään kuin suunnattoman suuren vasaran iskulla niitä kipinöitä, jotka olivat aikaisempia maailmoja. (430) Ja nämä sekoittuivat kaikkein hienoimpaan eetteriin ja sitoutuivat yhteen keskenään, mutta vasta silloin kun ne olivat keskenään yhdistyneet, jopa suuri isä ja suuri äiti. (431) Hoasta itsestään tulee AB, isä, ja Hoasta itsestään tulee RUAH, henki, jotka ovat kätkettyinä Ikiaikaisessa, ja siinä on tuo eetteri salattuna. (432) Ja se oli yhdistynyt valonkantajaan [planeettaan ja sen enkeliin eli hallitsijaan], joka lähti tuosta sietämättömän kirkkaasta valonkantajasta, joka on salattuna Aiman, suuren äidin, helmassa.[161]

Seuraava ote Zoharista käsittelee myös samaa mysteeriä:

AADAMIA AIKAISEMMAT KUNINKAAT. Olemme oppineet Sifra di-Tseniutasta: Että Attiqa d’Attiqin, vanhinten vanhin, ennen kuin hän valmisti muotonsa, rakensi kuninkaita ja [e84] kaiversi kuninkaita ja hahmotteli kuninkaita [ihmisiä, eläinten kuninkaita], eivätkä ne voineet olla olemassa, ennen kuin hän kukisti ne ja kätki ne joksikin ajaksi. Siksi on kirjoitettu: ”Ja nämä olivat kuninkaita, jotka hallitsivat Edomin maassa”.... Eivätkä ne voineet olla olemassa, ennen kuin Resha Hiv’rah, valkoinen pää, Attiqa D’Attiqin, vanhinten vanhin, asettui aloilleen... muodosti kaikki muodot ylhäällä ja alhaalla.... Ennen kuin hän asettui aloilleen omassa muodossaan, eivät olleet muodostettuja kaikki ne, jotka hän tahtoi muodostaa, ja kaikki maailmat oli hävitetty... ne eivät jääneet paikoilleen, koska kuninkaiden muotoa ei ollut muodostettu niin kuin sen olisi pitänyt olla, eikä pyhää kaupunkia ollut valmistettu.[162]

Näiden kahden allegorisen ja metafyysisen esityksen selvä merkitys on yksinkertaisesti tämä: Maailmoja ja ihmisiä vuoroin muodostui ja hävisi kehityslain alaisina ja aikaisemmista aineksista, kunnes planeetat asukkaineen, tässä tapauksessa meidän maapallomme eläin- ja ihmisrotuineen, tulivat siksi mitä ne ovat nykyisessä kierroksessa – vastakkaisiksi polaarivoimiksi, tasapainoisiksi hengen ja aineen, positiivisen ja negatiivisen, miehisen ja naisellisen puolen yhdistelmiksi. Ennen kuin ihmisestä saattoi tulla mies ja nainen fyysisesti, oli hänen prototyyppinsä, luovien elohimien, laadittava hänen muotonsa tällä sukupuolisella tasolla astraalisesti. Tämä merkitsee, että atomien ja elimellisten voimien laskeutuessaan tietyn erilaistumisen tasolle oli kuljettava luonnon säätämässä järjestyksessä, niin että ne aina moitteettomasti toteuttavat sitä lakia, jota kabbala kutsuu tasapainoksi, jonka kautta kaikki olevainen toteutuu miehisenä ja naisellisena lopullisessa täydellisyydessään tässä aineellisuuden nykyisessä vaiheessa. Hokhman, viisauden, miehisen sefirotin, piti sekoittua Binaan, älyllisen luonnon eli ymmärryksen, sisään ja läpi. Sen vuoksi ihmisten ensimmäinen kantarotu, sukupuoleton ja älytön, oli kukistettava ja ”kätkettävä joksikin aikaa”, ts. ensimmäinen rotu ei kuollut vaan katosi toiseen rotuun, niin kuin jotkut alemmat elot ja kasvit katoavat jälkeläisiinsä. Se oli täydellinen muodonmuutos. Ensimmäisestä kantarodusta tuli toinen siittämättä, synnyttämättä sitä ja itse kuolematta. ”’He kulkivat pois yhdessä’, niin kuin on kirjoitettu: ’Ja hän kuoli ja toinen hallitsi hänen sijastaan.’”[163] Miksi näin? Siksi että ”Pyhä Kaupunki ei ollut vielä valmis”. Ja mikä on ”Pyhä Kaupunki”? Maqom (salainen paikka eli pyhäkkö) maan päällä, toisin sanoen ihmiskohtu, mikrokosminen jäljennös ja heijastus taivaallisesta kohdusta, naisellisesta avaruudesta eli alkukaaoksesta, missä miehinen henki hedelmöittää pojan eli näkyvän universumin siemenen.[164] Näin on, koska Zoharin kappaleessa ”Miehisen ja naisellisen prinsiipin emanaatio” [e85] sanotaan, että täällä maan päällä ”pyhän vanhimman” VIISAUS ”ei loista muuten kuin miehessä ja naisessa”.
... (Hokhma, viisaus, on isä, ja Bina, ymmärrys, on äiti)... ja kun ne yhdistyvät toinen toiseensa, ne synnyttävät ja vuodattavat ja levittävät totuuden. Rabbi Je-jevan, Sabahin eli Vanhan sanoista opimme tämän: Mikä on Bina, ymmärrys? Mutta kun ne yhdistyvät toinen toiseensa, * (jod) %:hen (he’hen), ne tulevat raskaiksi ja synnyttävät pojan. Ja sen vuoksi sitä kutsutaan Binaksi, ymmärrykseksi.... Se tarkoittaa BeN JaH, ts. JaHin poika. Tämä on kokonaisen täydennys.[165]
Tämä on myös rabbien mukaan fallismin ”täydennys”, sen huippukohta, missä jumalallinen on vedetty eläimelliseen, korkein karkeaan maalliseen. Mitään näin ilmeisen karkeaa ei ole Idän okkultismissa eikä alkuperäisessä kabbalassa – kaldealaisten Lukujen kirjassa. Olemme jo sanoneet Hunnuttomassa Isiksessä:
Mielestämme on melko epäviisasta katolisten kirjailijoiden puolelta, että he vuodattavat vihansa maljoja seuraavan kaltaisin lausein: ”Lukui-sissa pagodissa on fallos-kivi, saaden aina ja alituisesti, kuten kreikkalainen baitylos [betyyli], lingamin karkean säädyttömän muodon... Mahâdevan.”[166] Ennen kuin tämän aistillisuuden uskonnon par excellence, roomalaiskatolisuuden, nykyiset esitaistelijat tekevät halveksivia huomautuksia symbolista, jonka syvällinen, metafyysinen merkitys on liikaa heidän ymmärrykselleen, heidän tulisi velvollisuutensa tuntien tuhota vanhimmat kirkkonsa ja muuttaa omien temppeliensä kupolien muotoa. Elephantan Mahâdeva, Bhagalpurin pyöreä torni sekä islamilaisten minareetit – joko pyöreä- tai teräväkärkiset – ovat Venetsian San Marcon Campanile-pylvään, Rochesterin katedraalin ja Milanon nykyisen Duomon alkumalleja. Kaikki nämä erilaiset tornit, kupolit ja kristilliset temppelit ovat jäljitelmiä varhaiskantaisesta lithoksen eli pystysuoran falloksen aatteesta.[167]
Olkoon tämän laita miten tahansa, niin se tosiasia, että kaikki nämä heprealaiset Elohimit, kipinät ja kerubit ovat samoja kuin muinaisten arjalaisten devat, rishit ja tulet ja liekit, rudrat ja neljäkymmentäyhdeksän agnia, on riittävästi todistettu kabbalassa.

[e86] IV SÄKEISTÖ

ENSIMMÄISTEN ROTUJEN LUOMINEN

(14) Ihmisten luominen. (15) Ne ovat tyhjiä varjoja. (16) Luojat ovat epätietoisia, kuinka AJATTELEVA ihminen on luotava. (17) Mitä tarvitaan täydellisen ihmisen muodostamiseksi.

14. SEITSEMÄN SUURTA JOUKKOA, ”TAHDOSTA SYNTYNEET (eli järkisyntyiset) HERRAT”, EROTTIVAT ELÄHDYTTÄVÄN HENGEN (Fohatin) AVULLA ITSESTÄÄN IHMISIÄ, KUKIN OMASSA VYÖHYKKEESSÄÄN.

He heittivät pois ”varjonsa” eli astraaliruumiinsa – jos sellaisen eteerisen olennon kuin ”kuuhenki” voidaan ajatella iloitsevan astraalisesta, kun sillä tuskin on aineellista ruumista. Toisessa kommentaarissa sanotaan, että ”esi-isät” hengittivät itsestään ensimmäisen ihmisen, niin kuin Brahmân sanotaan hengittäneen itsestään surat (jumalat), jolloin niistä tuli ”asuroita” (sanasta asu, hengittää). Kolmannessa kommentaarissa sanotaan, että ne, vasta luodut ihmiset, ”olivat varjojen varjoja”.
Mitä tulee tähän lauseeseen – ”He olivat varjojen varjoja” – siitä on sanottava vielä muutama sana ja yritettävä antaa täydellisempi selitys. Ihmiskunnan ensimmäinen kehitysprosessi on paljon helpommin myönnettävissä kuin myöhempi, vaikka jopa jotkut kabbalistit – varsinkin länsimaiset, jotka tutkivat nykyisiä seurauksia, mutta ovat jättäneet tutkimatta niiden alkusyitä – kieltävät kaikki nämä prosessit ja epäilevät niitä. Eikä tämän kirjoittaja tunne olevansa pätevä selittämään tuota synnyttämismuotoa, joka on niin vaikeasti käsitettävissä muille kuin itämaisille okkultisteille. Sen vuoksi on hyödytöntä syventyä tuon prosessin yksityiskohtiin, vaikka sitä kuvataankin tarkasti salaisissa kirjoissa, koska se vain johtaisi puheen sellaisiin tosiasioihin, jotka ovat tähän asti olleet tuntemattomia tavalliselle maailmalle ja siksi tulisivat väärin ymmärretyiksi. Tietty joukko tutkijoita tulee aina pitämään maan tomusta tehtyä Aadamia hyväksyttävämpänä kuin sitä ihmistä, joka on heijastunut luojansa eetteriruumiista. Silti edellisestä prosessista ei ole koskaan kuultu, mutta jälkimmäinen on, kuten kaikki tietävät, tuttu monille Euroopan ja Amerikan spiritualisteille, joiden jos keiden pitäisi ymmärtää se. Sillä kukapa niistä, jotka ovat nähneet aineellistuvan muodon valuvan ulos meedion huokosista tai toisinaan hänen vasemmasta kyljestään, voisi kieltää, ettei samanlainen syntymäkin olisi mahdollinen? Jos [e87] maailmankaikkeudessa on sellaisia olentoja kuin enkeleitä eli henkiä, joiden ruumiiton olemus voi muodostaa älyllisen olennon huolimatta siitä, että heiltä puuttuu (meistä nähden) kiinteä elimistö, ja jos on sellaisia ihmisiä, jotka uskovat jonkin jumalan tehneen ensimmäisen ihmisen maan tomusta ja puhaltaneen häneen elävän sielun – ja miljoonat ja jälleen miljoonat uskovat kumpaankin – niin mikä tässä meidän opissamme on sitten mahdotonta?
Hyvin pian tulee koittamaan se päivä, jolloin maailman pitää valita, tahtooko se hyväksyä ihmisen (ja myös Kosmoksen) yliluonnollisen luomisen tyhjästä Genesiksen kuolleen kirjan mukaisesti vai sen, että ensimmäinen ihminen syntyi jostakin kuvitellusta renkaasta – joka on toistaiseksi ehdottomasti ”puuttuva” rengas – ihmisen ja ”todellisen apinan” yhteisestä esi-isästä.[168] Näiden kahden harhaluulon väliltä astuu esiin okkulttinen filosofia. Se opettaa, että ensimmäisen ihmisalun heijastivat korkeammat ja puolijumalalliset olennot omista olemuksistaan. Jos viimeksi mainittua prosessia pidetään luonnottomana tai jopa käsittämättömänä – koska se on luonnossa jäänyt tässä kehitysvaiheessa pois käytöstä – niin jotkut ”spiritualistiset” TOSIASIAT todistavat sen mahdolliseksi. Mikä sitten, me kysymme, noista kolmesta hypoteesista tai teoriasta on kaikkein järkevin ja vähiten mieletön? Varmaan ei kukaan – jollei ole umpisokea materialisti – voi koskaan vastustaa okkulttista opetusta.
Voimme nyt edellä olevasta päätellä, että ihmistä ei ”luotu” niin täydelliseksi olennoksi kuin hän on nyt, kuinka vaillinainen hän yhä onkin. On ollut henkinen, psyykkinen, älyllinen ja eläimellinen kehitys korkeimmasta alimpaan, yhtä hyvin kuin fyysinen kehitys – yksinkertaisesta ja homogeenisesta monimutkaiseen ja heterogeeniseen, vaikkei aivan samoja linjoja kuin nykyaikaiset kehitysopin kannattajat ovat hahmotelleet. Monia aikakausia vaati tuo kahteen vastakkaiseen suuntaan jatkunut kaksoiskehitys erilaisine luonteineen ja henkisyys- ja älyllisyysasteineen, kunnes muodostui nykyisin ihmisenä tunnettu olento. Lisäksi ainoa ehdoton, aina toimiva ja koskaan erehtymätön laki, joka kulkee [e88] samoja linjoja yhdestä ikuisuudesta (eli manvantarasta) toiseen – aina muodostaen nousevan asteikon ilmennyttä maailmaa eli kuten sanomme suurta harhaa (mahâmâyâ) varten, mutta toisaalta upottaen hengen yhä syvemmälle aineellisuuteen ja sitten lunastaen sen lihan kautta ja vapauttaen sen – tämä laki, me sanomme, käyttää näihin tarkoituksiin olentoja muilta ja korkeammilta tasoilta, ihmisiä eli järkiolentoja (Manuja) niiden karmallisten vaatimusten mukaisesti.
Tässä vaiheessa lukijaa pyydetään taas kääntymään intialaisen filosofian ja uskonnon puoleen. Molempien esoteerinen puoli pitää yhtä Salaisen Opin kanssa, vaikka muoto saattaakin olla erilainen.

RUUMIILLISTUVIEN VOIMIEN SAMANLAISUUS JA EROT

Ihmisen alkuunpanijat, joita Intiassa sanotaan ”isiksi”, pitaroiksi eli pitreiksi, ovat luoneet ruumiimme ja alemmat prinsiippimme. Ne ovat me itse ensimmäisinä persoonallisuuksina, ja me olemme ne. Alkuihminen olisi ”liha heidän lihastaan ja luu heidän luustaan”, jos niissä olisi ollut luuta ja lihaa. Kuten sanottu, ne olivat ”kuuolentoja”.
Ne, jotka antoivat ihmiselle tietoisen kuolemattoman EGON, olivat ”aurinkoenkeleitä” – joko vertauskuvallisesti tai kirjaimellisesti käsitettynä. Tietoisen egon eli ihmissielun mysteerit ovat suuret. Näiden aurinkoenkelien esoteerinen nimi on kirjaimellisesti käännettynä ”pysyvän, lakkaamattoman antaumuksen (pranidhânan) Herrat” (Nâthat). Sen vuoksi nämä viidennen prinsiipin (manaksen) herrat näyttävät olevan yhteydessä pranidhânasta viidennen riittinsä tekevien joogien järjestelmään eli näyttävät panneen sen alkuun.[169] On jo selitetty, miksi Himalajan takaiset okkultistit pitävät heitä yhtä selvästi samoina kuin niitä, joita Intiassa nimitetään kumâroiksi, agnishvâttoiksi ja barhishadeiksi.
Kuinka tarkka ja tosi onkaan Platonin ilmaisu, kuinka syvällisen viisas hänen (inhimillistä) sielua eli EGOA koskeva huomionsa, kun hän määritteli sen ”yhdistelmäksi samasta ja toisesta”! Ja kuitenkin, kuinka vähän tätä vihjausta onkaan ymmärretty, kun maailma luuli sen merkitsevän, että sielu oli Jumalan, Jehovan henkäys. Se on ”sama ja toinen” niin kuin tuo suuri filosofi ja vihitty sanoi. sillä EGO (”korkeampi itse” sulautuneena jumalalliseen monadiin) on ihminen, ja kuitenkin sama kuin ”TOINEN”, häneen ruumiillistunut enkeli, sama kuin universaali MAHAT. Suuret klassiset kirjailijat ja filosofit tunsivat tämän totuuden sanoessaan, että ”meissä täytyy olla jotakin, mikä saa aikaan ajatuksemme. Jotakin hyvin hienoa: se on henkäys, se on tuli, se on eetteri, [e89] se on ydinolemus, se on hieno kaltaisuus, se on ajattelu, se on luku, se on harmonia....” (Voltaire). Kaikkea tätä ovat mânasat ja râjasat: kumârat, asurat ja muut hallitsijat ja pitrit, jotka ruumiillistuivat kolmanteen Rotuun ja tällä ja usealla muulla tavalla antoivat ihmiskunnalle mielen. On olemassa seitsemän pitrien luokkaa, kuten edempänä osoitetaan, kolme ruumiitonta ja neljä ruumiillista; ja kaksi lajia, agnishvâttat ja barhishadit. Ja voimme lisätä, että niin kuin on kaksi lajia pitrejä, niin on kaksinkertainen ja kolminkertainen sarja barhishadeja ja agnishvâttoja. Edelliset synnytettyään astraaliset kaksoisruumiinsa syntyvät uudelleen Atrin poikina ja ovat ”demonien pitrejä” eli ruumiillisia olentoja, niin kuin Manu sanoo.[170] Agnishvâttat sitä vastoin syntyvät uudelleen Marîchin (Brahmân pojan) poikina ja ovat jumalien pitrejä.[171] Sitä paitsi, Vâyupurâna selittää, että pitrien seitsemän luokkaa ovat alun perin olleet ensimmäisiä jumalia, vairâjoita, jotka Brahmâ, joogan silmällä, näki ikuisissa piireissä ja jotka ovat jumalien jumalia... Matsya lisää, että jumalat palvoivat niitä.[172]

Harivam?a[173] erottaa vairâjat ainoastaan yhdeksi pitrien luokaksi, ja tätä tukevat salaiset opetukset, jotka kuitenkin pitävät vairâjoita samoina kuin vanhemmat agnisvâttat[174] ja râjasat eli abhûtarâjasat, jotka ovat ruumiittomia ja jopa ilman astraalista haamua. Useimmissa käsikirjoituksissa sanotaan Vishnun ruumiillistuneen niihin ja niiden kautta.

Raivata-manvantarassa taas Hari, jumalista parhain, syntyi Samb-hûtista jumalallisena mânasana – ollen lähtöisin râjasoiksi kutsutuista jumaluuksista.[175]

Sambhûti oli Dakshan tytär ja Marîchin, agnishvâttojen isän, vaimo. Agnishvâttat samoin kuin râjasat yhdistetään aina mânasoihin. Niin kuin Wilsonia paljon etevämpi sanskritin tuntija, Fitzedward Hall huomauttaa:

Mânasa ei ole mikään sopimaton nimitys jumaluudelle, joka on yhdistetty râjasoihin. Näyttää siltä kuin tuo nimi olisi mânasam – sama kuin manas – pääte vain muutettu, niin kuin miespuolinen personointi vaatii.[176]
Kaikki Virâjan pojat ovat mânasa, sanoo Nîlakantha. Ja [e90] Virâja on Brahmâ, ja sen vuoksi ruumiittomia pitrejä kutsutaan vairâjoiksi, koska ne ovat Virâjan poikia, sanotaan Vayupurânassa.
Me voisimme lisätä todisteitamme loputtomiin, mutta se on tarpeetonta. Viisaat ymmärtävät tarkoituksemme, epäviisailta sitä ei vaaditakaan. Intiassa on 33 crorea eli 330 miljoonaa jumalaa. Mutta niin kuin oppinut Bhagavad-Gîtân luennoitsija huomauttaa: ”Olkoon ne kaikki devoja, mutta ne eivät kaikki suinkaan ole ’jumalia’ siinä korkeassa henkisessä merkityksessä, joka tuolle sanalle annetaan.” ”Tämä on onneton erehdys”, hän huomauttaa, ”jonka eurooppalaiset yleensä tekevät. Deva on eräänlainen henkinen olento, ja vaikka samaa sanaa käytetään tavallisessa kielenkäytössä merkitsemään jumalaa, siitä ei suinkaan seuraa, että meillä olisi 33 crorea jumalia ja niitä palvoisimme.” Ja hän lisää rohkeasti: ”Näillä olennoilla, kuten luonnollisesti voidaan päätellä, on tietty yhtäläisyys jonkin kanssa niistä kolmesta kokoonpanon upâdhista [perusprinsiipistä], joihin olemme ihmisen jakaneet.”[177]
Erään mystisen luokan jumaluuksien nimet muuttuvat jokaisessa manvantarassa. Niinpä kahtatoista suurta jumalaa, jayaa, jotka Brahmâ loi auttamaan itseään luomistyössä aivan kalpan alussa ja jotka samâdhiin vaipuneina laiminlöivät luomisen – jonka jälkeen heidät kirottiin ja määrättiin syntymään yhä uudestaan jokaisessa manvantarassa seitsemänteen asti – kutsutaan eri manvantaroissa vastaavasti nimillä ajitat, tushitat, satyat, harit, vaikunthat, sâdhyat ja âdityat.[178] Ne ovat toisessa kalpassa tushitoita ja tällä vaivasvata-kaudella adityoita.[179] Ja sen lisäksi ne ovat muun nimisiä eri aikoina. Mutta ne ovat samoja kuin mânasat eli râjasat, ja nämä ovat samoja kuin meidän ruumiillistuvat dhyâni-chohanimme. Ne kuuluvat kaikki jñâna-devojen luokkaan. Niin, lukuun ottamatta niitä olentoja, jotka kuten yakshat, gandharvat, kimnarat jne. yksilöllisyyksinä asuvat astraalitasolla, on olemassa todellisia devajñânineita, ja näihin deva-luokkiin kuuluvat âdityat, vairâjat, kumârat, asurat ja kaikki ne korkeat taivaalliset olennot, joita okkulttinen opetus kutsuu nimellä manasvin, viisaat, kaikkein etevimmät, ja jotka olisivat tehneet kaikista ihmisistä itsetietoisia, henkisesti älyllisiä olentoja, jollaisia he tulevat olemaan, jollei niitä olisi ”kirottu” lankeamaan synnyttämiseen ja syntymään uudelleen kuolevaisina velvollisuutensa laiminlyönnin takia.

IV SÄKEISTÖ – jatkuu

15. SEITSEMÄN KERTAA SEITSEMÄN TULEVIEN IHMISTEN (eli amânasoiden) VARJOA (chhâyâa) (a) SYNTYI (siis), KUKIN OMAA VÄRIÄÄN (ihonväriä) JA LAATUAAN (b). KUKIN (myös) ISÄÄNSÄ (luojaansa) HUONOMPI. ISÄT, LUUTTOMAT, EIVÄT VOINEET ANTAA ELÄMÄÄ SELKÄRANKAISILLE [e91] OLENNOILLE. HEIDÄN JÄLKELÄISENSÄ OLIVAT BHÛTOJA (haamuja), JOILLA EI OLLUT MUOTOA EIKÄ MIELTÄ. SEN VUOKSI HEITÄ KUTSUTAAN CHHÂYÂ (kuva eli varjo) -RODUKSI (c).

(a) Sana Manu, niin kuin on jo huomautettu, tulee juuresta ”man”, ajatella, tästä syystä se merkitsee ”ajattelija”. Tästä sanskritin sanasta hyvin luultavasti johtuu latinan mens, mieli, egyptin menes, ”mestariäly”, pythagoralainen Monas eli tietoinen ”ajatteleva yksikkö”, myös mind [mieli], ja jopa meidän sanamme ”manas” eli mieli, ihmisen viides prinsiippi. Sen vuoksi noita varjoja kutsutaan amânasoiksi, ”mielettömiksi”.
Brahmalaisille pitrit ovat hyvin pyhiä, koska ne ovat ihmisten alkuunpanijoita[180] eli esi-isiä – ensimmäiset mânushyat tämän maan päällä – ja bramiini uhraa niille, kun hänelle syntyy poikalapsi. Niitä kunnioitetaan enemmän kuin jumalia ja niiden juhlamenot ovat tärkeämpiä kuin jumalien palvelus.[181]
Emmekö nyt voi löytää filosofista merkitystä tälle alkuunpanijoiden kaksinaiselle ryhmälle?
Kun pitrit jaetaan seitsemään luokkaan, meillä on tässäkin tuo mystinen luku. Lähes kaikki purânat ovat yhtäpitäviä siinä, että kolme näistä on arûpa, muodottomia, mutta neljä on ruumiillisia, edellisten ollessa älyllisiä ja henkisiä jälkimmäiset ovat aineellisia ja ilman älyä. Esoteerisesti asurat muodostavat kolme ensimmäistä pitrien luokkaa – ”syntyneitä yöruumiissa” – kun taas muut neljä syntyivät ”hämäräruumiista”. Niiden isät, jumalat, tuomittiin syntymään tyhminä maan päälle Vayupurânan mukaan. Nämä tarut on tahallaan sekoitettu ja tehty epäselviksi: yhdessä tarussa pitrit ovat jumalien poikia ja toisessa Brahmân poikia, kun taas kolmas tekee niistä omien isiensä opettajia. Neljän aineellisen luokan joukot luovat ihmiset yhtä aikaa seitsemällä vyöhykkeellä.
Mitä tulee pitrien seitsemään luokkaan, joista kukin jakautuu jälleen seitsemään, lausuttakoon tässä sananen tutkijoille ja kysymys maallikolle. Sitä ”tulidhyânien” luokkaa, jota pidämme kiistatta samana kuin agnishvâttoja, kutsutaan meidän koulussamme dhyâni-chohanisen ruumiin ”sydämeksi” ja sen sanotaan ruumiillistuneen ihmisten kolmanteen Rotuun ja tehneen heidät täydellisiksi. Esoteerinen mysteereihin vihkijä puhuu salaperäisestä yhteydestä, joka on tämän enkelisydämen seitsenkertaisen olemuksen eli substanssin ja ihmisen olemuksen välillä, [e92] sillä ihmisen jokainen fyysinen elin sekä psyykkinen ja henkinen toiminta on heijastus eli niin sanoaksemme jäljennös maallisella tasolla ylhäällä olevasta mallista eli prototyypistä. Miksi, voidaan kysyä, ihmisen anatomisessa rakenteessa pitää olla tuo merkillinen, toistuva seitsenluku? Miksi sydämessä pitää olla neljä alempaa onteloa ja kolme korkeampaa osastoa, mikä niin omituisesti vastaa ihmisprinsiippien seitsenjaotusta, jossa erotetaan kaksi ryhmää, ylempi ja alempi. Ja miksi sama jaotus on löydettävissä pitrien ja varsinkin tulidhyânien luokista? Sillä, kuten jo sanottiin, nämä olennot laskeutuvat neljään ruumiilliseen eli karkeampaan ja kolmeen ruumiittomaan eli hienompaan ”prinsiippiin” tai kutsuttakoon niitä millä nimellä tahansa. Miksi ruumiin seitsemän hermokeskusta lähettävät seitsemän sädettä? Miksi on olemassa seitsemän keskusta ja miksi seitsemän erillistä kerrosta ihmisen ihossa?

Kommentaari sanoo: ”Heijastettuaan varjonsa ja tehtyään ihmisiä yhdestä elementistä [eetteristä] alkuunpanijat nousevat jälleen maharlokaan, mistä ne laskeutuvat aikakautisesti, kun maailma jälleen uudistetaan, synnyttämään uusia ihmisiä. ”Hienot ruumiit jäävät vaille ymmärrystä [manasta], kunnes saapuvat surat (jumalat) joita kutsutaan nyt asuroiksi [ei-jumaliksi].” ”Ei-jumalia” bramiineille ehkä, mutta korkeimpia henkäyksiä okkultisteille, koska nämä alkuunpanijat (pitarat), muodottomat ja älylliset, kieltäytyvät rakentamasta ihmistä, mutta antavat hänelle mielen, ja neljä ruumiillista luokkaa luovat ainoastaan hänen ruumiinsa.
Tämä näkyy hyvin selvästi Rigvedan – mitä tahansa suuntaa edustavan hindun korkeimman auktoriteetin – useissa teksteissä. Siinä Asura merkitsee ”henkinen, jumalallinen”, ja tätä sanaa käytetään korkeimman hengen vastineena. Samoin Asura-sanaa merkityksessä ”Jumala” käytetään nimityksenä Varunalle ja Indralle ja ennen kaikkea Agnille – näiden kolmen oltua vanhoina aikoina kolme korkeinta jumalaa, ennen kuin brahmalainen teomytologia turmeli vanhimpien pyhimpien kirjojen todellisen merkityksen lähes kokonaan. Mutta koska avain on nykyisin kadonnut, asuroita tuskin mainitaan.
Zend-Avestassa tavataan sama asia. Mazdalaisessa eli maagien uskonnossa ”Asura” on Herra Asura Vishvavedas, ”kaikkitietävä Herra”; ja Asuramazda, josta tuli myöhemmin Ahuramazdha, on Benfeyn mukaan ”Herra joka antaa mielen” – Asura Medha ja Ahura Mazdao. Muualla tässä teoksessa on osoitettu yhtä hyvään auktoriteettiin nojautuen, että indoiranilaista Asuraa pidettiin aina seitsenkertaisena. Tämä tosiasia yhdessä edellä mainitun Mazda-nimen kanssa, joka tekee seitsenkertaisesta Asurasta ”Herran” eli yhteisesti ”Herrat, jotka antavat mielen”, yhdistää amshâspendit asuroihin ja meidän ruumiillistuviin dhyâni-chohaneihimme samoin kuin elohimeihin sekä Egyptin, Kaldean ja kaikkien muiden maiden elähdyttäviin jumaliin.
Se, miksi nämä ”jumalat” kieltäytyivät luomasta ihmisiä, ei johtunut, niin kuin eksoteerisissa [e93] kertomuksissa esitetään, siitä, että heidän suuri ylpeytensä esti heitä jakamasta maan lapsille olemuksensa taivaallista voimaa, vaan edellä mainituista syistä. Yhtä kaikki tuohon allegoriaan on yhdistetty äärettömän paljon mielikuvitusta, ja teologia on käyttänyt sitä hyväkseen joka maassa saadakseen päteviä perusteita näitä esikoisia eli logoksia vastaan ja painaakseen sen totuutena tietämättömien ja herkkäuskoisten mieleen. (Vrt. myös, mitä sanotaan Makarasta ja kumâroista eläinradan yhteydessä.)
Kristillinen järjestelmä ei ole ainoa, joka on alentanut nämä jumalat demoneiksi. Zoroasterilaisuus ja jopa brahmalaisuus on käyttänyt sitä hyväkseen saadakseen otteen ihmisten mielistä. Vieläpä kaldealaisessa eksoterismissa olennot, jotka kieltäytyivät luomasta ts. joiden sanotaan sen vuoksi vastustaneen demiurgia, tuomitaan pimeyden henkinä. Surat, jotka saavuttavat älyllisen itsenäisyytensä, taistelevat niitä suroja vastaan, jotka ovat vailla älyä ja kuluttavat elämänsä hyödyttömään seremonialliseen jumalanpalvelukseen, joka perustuu sokeaan uskoon – tämän vihjauksen jättävät oikeaoppiset bramiinit nykyään huomiotta – ja heti edellisistä tulee a-suroita. Jumaluuden vanhimmat ja järkisyntyiset pojat kieltäytyvät luomasta jälkeläisiä, ja Brahmâ kiroaa ne syntymään ihmisinä. Ne heitetään alas maan päälle, joka myöhemmin teologian dogmeissa muuttuu manalan seuduiksi. Ahriman hävittää Ormazdin luoman härän, joka on maallisen harhaelämän, ”surun siemenen” symboli. Unohdettaessa, että hukkaan joutuvan rajallisen siemenen on kuoltava, jotta kuolemattomuuden kasvi, henkisen, ikuisen elämän taimi, voisi nousta maasta ja elää, Ahriman julistetaan viholliseksi, vastustavaksi voimaksi, paholaiseksi. Tyfon (egypt. Seteh) leikkaa Osiriksen neljääntoista osaan estääkseen tätä kansoittamasta maailmaa ja siten luomasta kurjuutta. Tyfonista tulee eksoteerisessa teologisessa opissa pimeyden voima. Mutta kaikki tämä on eksoteerista kuorta, jonka palvojat pitävät tottelemattomuutena ja kapinana niiden ponnistelua ja uhrautumista, jotka tahtoisivat auttaa ihmisiä takaisin heidän alkuperäiseen jumalalliseen tilaansa itsetietoisten ponnistusten avulla. Juuri nämä muodon palvojat ovat tehneet valon enkeleistä demoneja.
Esoteerinen filosofia opettaa kuitenkin, että yksi kolmasosa[182] dhyâneista – ts. arûpa-pitrien kolme luokkaa varustettuna järjellä, ”joka on muodoton henkäys, muodostunut älyllisistä eikä elementtiaineksista”[183] – tuomittiin yksinkertaisesti karman ja kehityksen lain vaikutuksesta syntymään uudelleen (ruumiillistumaan) maan päälle.[184] Jotkut [e94] näistä olivat nirmânakâyoja muista manvantaroista. Tästä syystä tapaamme heidät kaikissa purânoissa esiintymässä jälleen täällä maan päällä kolmannessa manvantarassa (lue kolmannessa kantarodussa) kuninkaina, risheinä ja sankareina. Tämän opin, joka oli liian filosofinen ja metafyysinen suuren joukon käsitettäväksi, pilasivat papit pitääkseen taikauskoisen pelon avulla kansanjoukot vallassaan.
Oletetut ”kapinoitsijat” olivat siis vain niitä, jotka karman laki pakotti juomaan katkeran maljan viimeiseen pisaraan asti ja joiden täytyi ruumiillistua uudelleen ja siten luoda vastuullisia ajattelevia olentoja niistä astraalisista patsaista, joita heidän alemmat veljensä olivat heijastaneet. Joidenkin sanotaan kieltäytyneen, koska heissä ei ollut vaadittuja aineksia – ts. astraaliruumista – sillä he olivat arûpia. Toisten kieltäytyminen taas johtui siitä, että he olivat olleet adepteja ja joogeja kaukaisissa menneisyyden manvantaroissa – toinen mysteeri. Mutta myöhemmin nirmânakâyoina he uhrautuivat niiden monadien hyväksi ja pelastukseksi, jotka odottivat vuoroaan ja jotka muuten olisivat saaneet uinua lukemattomia aikoja vastuuttomissa, eläinten kaltaisissa vaikka ulkonäöltään inhimillisissä muodoissa. Tämä voi olla vertaus ja allegoria allegorian sisällä. Se jää tutkijan intuition ratkaistavaksi, jos hän vain lukee henkisellä silmällään sen, mitä nyt seuraa.
Mitä tulee muovaajiin ja esi-isiin – niihin enkeleihin jotka eksoteeristen kertomusten mukaan tottelivat lakia – niiden täytyy olla samoja kuin barhishad-pitrit eli pitar-devatât, ts. niitä joilla oli fyysinen luova tuli. He saattoivat luoda eli oikeammin verhota inhimilliset monadit ainoastaan omilla astraalisilla minuuksillaan, mutta eivät voineet luoda ihmistä oman kuvansa ja kaltaisuutensa mukaiseksi. ”Ihminen ei saa olla kuin yksi meistä”, sanovat luovat jumalat, joille on uskottu alemman eläimellisyyden muodostaminen – vaan korkeampi.[185] Se, että he loivat ihmisten näköisiä olentoja omista jumalallisista olemuksistaan, merkitsee esoteerisesti, että [e95] heistä itsestään tuli ensimmäinen Rotu ja siten he olivat osallisia sen kohtalosta ja myöhemmästä kehityksestä. He eivät tahtoneet, koska eivät voineet antaa ihmiselle sitä pyhää kipinää, joka palaa ja laajenee ihmismielen ja itsetietoisuuden kukaksi, sillä heillä ei ollut sitä antaa. Se jätettiin tuolle devaluokalle, jota Kreikassa symboloitiin Prometheuksen nimellä, niille, joilla ei ollut mitään tekemistä fyysisen ruumiin kanssa, mutta sitäkin enemmän puhtaan henkisen ihmisen kanssa.[186]
Kukin luojien luokka antaa ihmiselle sitä, mitä sillä on annettavana: yksi rakentaa hänen ulkonaisen muotonsa, toinen antaa hänelle omaa ydinainestaan, josta tulee myöhemmin inhimillinen korkeampi itse yksilön persoonallisen ponnistuksen avulla. Mutta he eivät voineet tehdä ihmisiä sellaisiksi kuin he itse olivat – täydellisiä, koska he olivat synnittömiä; synnittömiä, koska heillä oli vasta ensimmäiset heikot varjomaiset hahmotelmat ominaisuuksista ja nämä kaikki täydellisiä – inhimillisestä näkökulmasta – valkoisia, puhtaita ja kylmiä kuin vastasatanut lumi. Missä ei ole taistelua, siellä ei ole ansiotakaan. Ihmiskuntaa, ”maasta maallista”, ei ollut aiottu ensimmäisestä jumalallisesta henkäyksestä lähteneiden enkelien luotavaksi. Sen vuoksi näiden sanotaan kieltäytyneen luomasta, ja paljon aineellisempien luojien oli muodostettava ihminen,[187] ja nämä vuorostaan antoivat hänelle vain, mitä heillä oli omassa luonnossaan eikä enempää. Totellen ikuista lakia puhtaat jumalat saattoivat ainoastaan heijastaa itsestään varjomaisia ihmisiä, hieman vähemmän eteerisiä ja henkisiä, vähemmän jumalallisia ja täydellisiä kuin ne itse – mutta joka tapauksessa varjoja. Ensimmäinen ihmiskunta oli siis vain heikko kajastus alkuunpanijoistaan; liian aineellinen jopa eetterimuodossaankin ollakseen jumalallinen hierarkia; liian henkinen ja puhdas ollakseen ihmisluokka – koska sillä oli kaikki negatiivisen (nirguna) täydellisyyden ominaisuudet. Jotta täydellisyys olisi todellista, sen on synnyttävä epätäydellisyydestä, turmeltumattoman on puhjettava turmeltuneesta käyttämällä jälkimmäistä välikappaleenaan, perustanaan ja lähtökohtanaan. Ehdoton valo on ehdotonta pimeyttä ja päinvastoin. Itse asiassa totuuden valtakunnassa ei ole valoa eikä [e96] pimeyttä. Hyvä ja paha ovat kaksosia, ajan ja paikan jälkeläisiä, mâyân vallassa. Erottakaa ne leikkaamalla irti toisistaan, niin molemmat kuolevat. Kumpikaan ei sinänsä ole olemassa, koska kumpikin on synnytettävä ja luotava toisesta tullakseen olemassaoloon. Molemmat on tunnettava ja käsitettävä, jotta ne tulisivat havainnon kohteeksi, tästä syystä niiden on oltava erotettuja kuolevaisen tajunnassa.
Kuitenkin, koska tuo harhanomainen jaotus on olemassa, tarvitaan alempi joukko luovia enkeleitä ”luomaan” asuttavia taivaankappaleita – varsinkin maapallomme – eli käsittelemään ainetta tällä maisella tasolla. Filosofiset gnostikot olivat ensimmäisiä, jotka ajattelivat näin historiallisella ajalla ja jotka keksivät tämän teorian perusteella erilaisia järjestelmiä. Sen vuoksi heidän luomisjärjestelmissään on aina luojia, joilla on paikkansa henkisten olentojen tikapuiden juurella. Heidän mukaansa ne, jotka loivat meidän maapallomme ja sen kuolevaiset, asetettiin aivan mâyâvisen aineen rajalle, ja he opettivat seuraajiaan ajattelemaan – kirkkoisien suureksi vastenmielisyydeksi – että maapalloamme koristavien henkisesti ja moraalisesti surkeiden rotujen luomisesta ei voitaisi pitää vastuullisena mitään korkeaa jumaluutta vaan ainoastaan alemman hierarkian enkeleitä,[188] joiden joukkoon he sijoittivat juutalaisten Jumalan, Jehovan.
Kaikissa muinaisissa kosmogonioissa mainitaan erilaisia ihmiskuntia kuin tämä nykyinen. Platon puhuu Faidroksessa siivekkäästä ihmisrodusta. Aristofanes puhuu androgyynisestä ja pyöreäruumiisesta rodusta.[189] Poimandresissa koko eläinkuntakin on kaksisukuinen. Sen 18. §:ssä sanotaan: ”Kun kierros oli saatu päätökseen, solmu irrotettiin.... ja kaikki eläimet, jotka olivat samalla tavalla kaksisukuisia, irrotettiin [erotettiin] ihmisen lisäksi....” sillä... ”syiden piti luoda seurauksia maan päällä.”[190] Muinaisen quiche-kansan käsikirjoituksessa Popol Vuhissa – jonka on julkaissut apotti Brasseur de Bourbourg – taas kuvataan ensimmäisiä ihmisiä rotuna, jonka näkö oli rajaton ja joka tiesi heti kaikki asiat”, ilmaisten siten jumalien jumalallista tietoa, ei kuolevaisten. Salainen oppi oikaisee kansanomaisen mielikuvituksen väistämättömät liioittelut ja kertoo asiat niin kuin ne on esitetty ikivanhoissa symboleissa.
[e97] (b) Nämä ”varjot” syntyivät ”kukin omaa väriään ja lajiaan”, kukin myös ”luojaansa alempana”, koska viimeksi mainittu oli täydellinen olento omassa lajissaan. Kommentaarit selittävät, että ensimmäinen kohta koskee kunkin näin kehitetyn ihmisrodun ihonväriä. Poimandresissa seitsemän alkuihmistä, jotka luonto loi ”taivaallisesta ihmisestä”, ovat kaikki osallisia ”seitsemän johtajan” eli hallitsijan ominaisuuksista, jotka hallitsijat rakastivat ihmistä – omaa heijastustaan ja synteesistään.
Muinaisskandinaavisissa taruissa voidaan Asgardrissa, jumalien asuinpaikassa, kuten myös itse Aasoissa tunnistaa samat mystiset paikat ja personoitumat kudottuina kansan ”taruihin” kuin salaisessa opissamme. Löydämme ne myös Vedoista, purânoista, mazdalaisista pyhistä kirjoista ja kabbalasta. Skandinavian Aasat, meitä edeltäneen maailman hallitsijat, joiden nimi merkitsee kirjaimellisesti ”maailman pilarit”, sen ”kannattajat”, ovat siis samoja kuin kreikkalaisten kosmokraattorit, Poimandresin ”seitsemän työntekijää eli ohjaajaa”, Intian seitsemän rishiä ja pitriä, kaldealaisten seitsemän jumalaa ja seitsemän pahaa henkeä, kabbalan seitsemän sefirotia, joista yhteenvetona on ylempi kolmio, ja jopa kristittyjen mystikkojen seitsemän planeettahenkeä. Aasat luovat maan, meret, taivaan ja pilvet, koko näkyvän maailman, surmatun jättiläisen Ymirin jäännöksistä, mutta ne eivät luo IHMISTÄ vaan ainoastaan hänen muotonsa saarnipuusta [askr]. Odinn antaa hänelle elämän ja sielun, sen jälkeen kun Lodurr on antanut hänelle veren ja luut, ja lopulta Hönir antaa hänelle älyn (manaksen) ja tajuiset aistit. Skandinaavien askr-puu, Hesiodoksen saarni, josta lähtivät pronssikauden ihmiset, kolmas kantarotu, ja Popol Vuhin tzite-puu, josta luotiin meksikolaisten quiche, kolmas ihmisrotu, ovat kaikki samoja.[191] Tämän voi kuka tahansa lukija nähdä selvästi. Mutta kuka länsimaisista oppineista voi kertoa okkulttisen syyn, miksi skandinaavien yggdrasill, hindujen A?vattha, Gogard, helleeninen elämänpuu ja tiibetiläisten Zampun[192] ovat samoja kuin kabbalan sefirotinen puu ja jopa Ahuramazdhan pyhä puu sekä Edenin puu?[193] Joka tapauksessa kaikkien näiden ”puiden” hedelmät, olkoot ne pippala tai haoma tai vielä tutunomaisempi omena, ovat todellisuudessa ”elämän kasveja”. Meidän rotujemme prototyypit sisältyivät kaikki mikrokosmiseen puuhun, joka kasvoi ja kehittyi suuren makrokosmisen maailmanpuun sisällä ja suojassa,[194] ja tuo mysteeri on puoliksi paljastettu Dirghatamaksessa, jossa sanotaan: ”Pippala, makea hedelmä tuosta puusta, josta tulevat tietoa rakastavat [e98] henget ja jossa jumalat aikaansaavat kaikkia ihmeitä.” Niin kuin Gogardissa, niin kaikkien noiden maailmanpuiden tuuheiden oksien keskellä asuu ”käärme”. Mutta kun makrokosminen puu on itse ikuisuuden ja ehdottoman viisauden käärme, ne jotka asuvat makrokosmisessa puussa, ovat ilmenneen viisauden käärmeitä. Edellinen on kaikki, muut ovat sen heijastuneita osia. ”Puu” on tietysti ihminen itse, ja kussakin ihmisessä asuva käärme on tietoinen manas, yhdysside hengen ja aineen, taivaan ja maan välillä.
Kaikkialla toistuu sama. Luovat voimat saavat aikaan ihmisen, mutta epäonnistuvat lopullisessa tarkoituksessaan. Kaikki nämä logokset koettavat antaa ihmiselle tietoisen kuolemattoman hengen, joka heijastuu ainoastaan mieleen (manakseen). Ne epäonnistuvat ja niitä kaikkia kuvataan rangaistuina epäonnistumisestaan, jopa yrityksestäänkin. Minkälainen on rangaistus? Vangiksi joutuminen alempaan piiriin, joka on meidän maapallomme, alin ketjussaan; ”ikuisuus” – tarkoittaen elämänkierroksen kestoa – aineen pimeydessä eli eläimellisen ihmisen sisällä. Puolittain tietämättömiä ja puolittain ovelia kirkkoisiä huvitti turmella havainnollinen symboli. He käyttivät hyväkseen kaikissa vanhoissa uskonnoissa esiintyvää metaforaa ja allegoriaa kääntääkseen ne uuden uskonnon hyödyksi. Siten ihminen muutettiin aineellisen helvetin pimeydeksi. Hänen jumalallinen tietoisuutensa, joka johtui hänessä asuvasta prinsiipistä (mânasa) eli ruumiillistuneesta devasta, tuli manalan loimuaviksi liekeiksi, ja meidän maapallomme itse helvetiksi. Pippala, haoma, tiedon puun hedelmä, kirottiin kiellettynä hedelmänä, ja ”viisauden käärme”, mielen ja tietoisuuden ääni, pysyi aikakausia samana kuin langennut enkeli, joka on vanha lohikäärme, paholainen![195] Samoin kävi muille korkeille symboleille. Svastika, Intian pyhin ja mystisin symboli, ”Jaina-risti”, joksi vapaamuurarit sitä nykyään kutsuvat, on samalla tavoin tullut häväistyksi huolimatta sen suoranaisesta yhteydestä ja samuudesta kristillisen ristin kanssa. Se on ”paholaisen merkki”, kertovat lähetyssaarnaajat Intiassa. Eikö se loista Vishnun suuren käärmeen, tuhatpäisen Shesha-Anantan päälaella Pâtâlan, hindujen narakan eli helvetin syvyyksissä? Loistaa kyllä, mutta mikä on Ananta? Sheshana se on manvantaran melkein loppumaton ajankierros ja tulee itse rajattomaksi ajaksi, kun sitä kutsutaan Anantaksi, suureksi seitsenpäiseksi käärmeeksi, jonka päällä lepää Vishnu, ikuinen jumaluus, pralayan toimettomuuden aikana. Mitä tekemistä on Saatanalla tämän korkean metafyysisen symbolin kanssa? Svastika on kaikista symboleista filosofisesti tieteellisin samoin kuin myös ymmärrettävin. Se on muutamin viivoin yhteenveto koko luomisen työstä eli kehitystyöstä, paremmin sanottuna, kosmoksen synnystä aina ihmisen syntyyn asti, [e99] jakamattomasta tuntemattomasta Parabrahmanista materialistisen tieteen vähäpätöisimpään moneeriin[196] asti, jonka synty on yhtä tuntematon tuolle tieteelle kuin itse kaikkijumaluuden synty. Svastika esiintyy kaikkien vanhojen kansojen uskonnollisena pääsymbolina.[197] Se on ”työntekijän vasara” kaldealaisessa Lukujen kirjassa, Zoharin Suuremman pyhän kokouksen[198] tarkoittama ”vasara”, ”joka lyö kipinöitä piikivestä” (avaruudesta) ja niistä tulee maailmoja. Se on ”Thorrin vasara”, taika-ase, jonka kääpiöt takoivat jättiläisiä eli esikosmisia titaanisia luonnonvoimia vastaan, jotka kapinoivat ja ollessaan elossa aineen piirissä eivät tahdo alistua jumalille – universaalin harmonian edustajille – vaan ne on ensin hävitettävä. Tästä syystä maailma muodostuu tapetun Ymirin jäännöksistä. Svastika on Mjöllnir, ”myrskyvasara”, ja sen vuoksi sanotaan, että kun Aasat, pyhät jumalat, tultuaan puhdistetuiksi tulessa (intohimojen ja kärsimysten tulessa elämänruumiillistumiensa aikana) tulevat kelvollisiksi asumaan Idan kentällä ikuisessa rauhassa, silloin Mjöllnir tulee tarpeettomaksi. Tämä tulee tapahtumaan silloin, kun Hel’in (kuolleiden valtakunnan jumalattaren) kahleet eivät niitä enää sido, sillä pahan valtakunta on silloin lakannut olemasta. ”Surturin liekit eivät olleet heitä hävittäneet eivätkä useiden vedenpaisumusten raivoisat vedet.” Sitten tulivat Thorrin pojat. He toivat Mjöllnirin mukanaan, ei sota-aseena vaan vasarana, jolla siunattiin uudet taivaat ja uusi maa.[199]
Todella monta on sillä merkitystä! Makrokosmisessa työssä ”LUOMIS-VASARA” neljine suorakulmaisesti taitettuine haaroineen tarkoittaa näkymättömän voimien Kosmoksen jatkuvaa liikettä ja pyörimistä. Ilmenneen Kosmoksen ja maapallomme kehityksessä se viittaa maailman akseleiden ja niiden päiväntasaajavyöhykkeiden pyörimiseen ajan kierroksissa. Kaksi viivaa, jotka muodostavat svastikan , tarkoittavat henkeä ja ainetta, ja neljä hakaa esittävät liikettä kierroskausina. Mikrokosmoksen, ihmisen, tapauksessa se osoittaa hänen olevan yhdysside taivaan ja maan välillä. Oikea käsi on vaakasuorasta käsivarresta kohotettu ylöspäin ja vasen käsi viittaa maahan. Hermeksen smaragditaulussa on kohotettuun oikeaan käteen kirjoitettu sana ”Solve” ja vasempaan sana ”Coagula”.[200] Se on samalla kertaa alkemistinen, kosmogoninen, antropologinen ja maaginen merkki, jonka sisäiseen merkitykseen on seitsemän avainta. Ei ole liikaa sanottu, että tämän universaalin ja monia ajatuksia herättävän merkin moninkertainen vertauskuvallisuus sisältää avaimen Kosmoksen seitsemään suureen mysteeriin. Se syntyi varhaisten arjalaisten mystisistä käsityksistä, ja he asettivat sen ikuisuuden kynnykselle, Ananta-käärmeen päälaelle, mutta se koki [e100] henkisen kuoleman keskiaikaisten antropomorfistien skolastisissa tulkinnoissa. Se on universaalin luovan voiman alfa ja omega kehittyen puhtaasta hengestä ja päätyen karkeaan aineeseen. Se on myös avain tieteen piiriin, jumalalliseen ja inhimilliseen, ja se, joka käsittää sen täydellisen merkityksen, on ainiaaksi vapautunut mahâ-mâyân, suuren harhan ja pettäjän, pauloista. Tuo valo, joka loistaa jumalallisen vasaran alta, joka on nyt alennettu vapaamuurariloosien suurmestarien vasaraksi, riittää hajottamaan kaikkien inhimillisten juonittelujen tai tarujen pimeyden.
Kuinka profeetallisia ovatkaan skandinaavien jumalattarien laulut, niiden joille Odinnin korpit kuiskaavat menneisyydestä ja tulevaisuudesta lentäessään ympäri kristalliasunnossaan virtaavan joen alapuolella. Nuo laulut on kaikki kirjoitettu ”viisauden kääröihin”, joista monet ovat kadonneet, mutta muutama vielä jäljellä. Ne toistavat runollisen vertauksellisesti ikivanhojen aikojen opetuksia. Esitämme yhteenvedon tri Wägnerin teoksesta Asgard and the Gods, joka käsittelee ”maailman uudistumista” ja on meidän kierroksemme seitsemättä Rotua koskeva, menneessä ajassa kerrottu ennustus.

Mjöllnir oli tehnyt velvollisuutensa tässä kierroksessa, ja:

Idan kentälle, uudestisyntymisen kentälle [viidennen kierroksen alkamiseksi], kokoontuivat korkeampien jumalien pojat, ja heissä nousivat jälleen heidän isänsä [kaikkien menneiden ruumiillistumien egot]. He puhuivat menneisyydestä ja nykyisyydestä ja muistelivat esi-isiensä viisautta ja ennustuksia, jotka kaikki olivat täyttyneet. Heidän lähellään, mutta heille näkymättömänä oli se Voimakas, Mahtava, joka hallitsee kaikkia… ja määrää ikuiset lait, jotka hallitsevat maailmaa. He kaikki tiesivät hänen olevan siellä, he tunsivat hänen läsnäolonsa ja voimansa, mutta eivät tienneet hänen nimeään. Hänen käskystään uusi maa nousi [avaruuden] vesistä. Idan kentän yläpuolelle etelään hän teki toisen taivaan, jota kutsutaan Audlangiksi, ja vielä kauemmaksi kolmannen, joka tunnetaan nimellä Vidblain. Gimlen luolan päälle pystytettiin ihmeellinen palatsi, joka oli kullalla katettu ja loisti kirkkaana auringonvalossa. [Nämä ovat meidän ketjumme kolme asteittain ylenevää palloa.] Siellä jumalat asetettiin valtaistuimelle, joka niillä oli ennen ollut… Gimlen korkeuksista [seitsemännestä planeetasta eli pallosta, korkeimmasta ja puhtaimmasta] he katselivat alas LIFin [ja LIFTHRASIRin, puhdistuneen ihmiskunnan tulevan Aadamin ja Eevan] onnellisia jälkeläisiä ja viittasivat näitä KIIPEÄMÄÄN korkeammalle, nousemaan tiedossa ja viisaudessa… askel askeleelta taivaasta toiseen, kunnes he olisivat lopulta kelvolliset yhdistymään jumalolentoihin Kaikki-isän huoneessa.[201]
Se, joka tuntee esoteerisen budhismin (eli viisauden) opit, vaikka niitä on kuvattu tähän mennessä vaillinaisesti, huomaa selvästi edellä olevaan sisältyvän allegorian. Sen filosofinen merkitys tulee paremmin ymmärretyksi, jos lukija ajattelee tarkkaavaisesti Prometheuksen tarua. Sitä tutkitaan [e101] edempänä hindulaisen Pramanthan valossa. Kun jotkut orientalistit alentavat sen pelkäksi fysiologiseksi symboliksi ja ajattelevat sen yhteydessä ainoastaan maallista tulta, heidän tulkintansa loukkaa kaikkia uskontoja kristinusko mukaan luettuna, jonka suurin mysteeri vedetään siten alas aineeseen. Jumalallisen Pramanthan ja Aranin ”hankaus” saattoi tämän kuvan muodossa johtua mieleen ainoastaan saksalaisten materialistien karkealle käsityskyvylle – heitä pahempiahan ei enää ole. On totta, että jumalallinen lapsi, sanskritinkielisen rodun Agni, josta tuli latinankielisten Ignis, syntyy uhritoimituksen aikana Pramanthan ja Aranin (svastikan) yhtymisestä. Mutta mitä siitä seuraa? Tvashtri (Vishvakarman) on ”jumalallinen taiteilija ja puuseppä”[202] ja on myös jumalien ja luovan tulen isä Vedoissa. Niin ikivanha ja pyhä on tuo symboli, että tuskin on ainoatakaan muinaisten kaupunkien alueelle tehtyä kaivausta, missä sitä ei tavattaisi. Joukon tällaisia fusaiole-nimellä kutsuttuja terrakottalevyjä löysi tri Schliemann muinaisen Troijan raunioiden alta. Molempia muotoja ja kaivettiin esille hyvin runsaasti, ja niiden löytyminen oli taas uusi todiste siitä, että muinaiset troijalaiset ja heidän esi-isänsä olivat puhtaita arjalaisia.[203]
(c) Chhâyâ, niin kuin jo selitettiin, on astraalikuva. Sillä on tämä merkitys sanskritin kielisissä teoksissa. Niinpä sanotaan, että Samjñâ (henkinen tietoisuus), Sûryan, auringon, puoliso vetäytyi viidakkoon viettämään askeettista elämää ja jätti jälkeensä puolisolleen chhâyânsa, varjonsa eli kuvansa.

[e102] 16. KUINKA (todelliset) MÂNUSHYAT SYNTYVÄT? MIELELLÄ VARUSTETUT MANUT, KUINKA NE MUODOSTUVAT? (a) ISÄT (barhishadit) KUTSUIVAT AVUKSEEN OMAN TULENSA (kavyavâhanan, sähkötulen), JOKA ON MAAN SISÄLLÄ PALAVA TULI. MAAN HENKI KUTSUI AVUKSEEN AURINKOTULEN (Shuchin, auringossa olevan hengen). NÄMÄ KOLME (pitriä ja kaksi tulta) AIKAANSAIVAT YHTEISPONNISTUKSIN HYVÄN RÛPAN. SE (muoto) OSASI SEISTÄ, KÄVELLÄ, JUOSTA, MAATA TAI LENTÄÄ. KUITENKIN SE OLI YHÄ VAIN CHHÂYÂ, JÄRJETÖN VARJO (b)....

(a) Tässä on taas tarpeen selitys eksoteeristen sekä esoteeristen pyhien kirjojen valossa ja niiden avulla. Manushyat (ihmiset) ja Manut vastaavat tässä kaldealaista ”Aadamia” – joka sana ei kaldealaisilla ja assyrialaisilla lainkaan merkitse ensimmäistä ihmistä, kuten juutalaisilla, tai yhtä ainoaa yksilöä vaan ihmiskuntaa kokonaisuudessaan. Kommentaari sanoo, että dhyâni-chohanien seitsemästä järjestöstä eli luokasta neljä luokkaa ”olivat salatun ihmisen – ts. hienon sisäisen ihmisen – esivanhempia”. Kuun ”Lha”, kuuhenget, olivat, kuten jo sanottiin, ainoastaan hänen muotonsa alkuunpanijoita, ts. sen mallikuvan, jonka mukaan luonto aloitti ulkonaisen työnsä ihmisessä. Niinpä alkuihminen oli ilmentyessään ainoastaan tajuton bhûta[204] eli ”haamu”. Tämä ”luominen” oli epäonnistunut, ja syy siihen selitetään kommentaarissa säkeessä 20.
(b) Tämä yritys epäonnistui jälleen. Se esittää vertauskuvallisesti fyysisen luonnon turhia yrityksiä ilman apua rakentaa edes täydellinen eläin – saatikka ihminen. Sillä isät, alemmat enkelit, ovat kaikki luonnonhenkiä, ja korkeammilla elementaaleilla on myös oma järkensä, mutta tämä ei riitä AJATTELEVAN ihmisen tekemiseksi. Tarvittiin ”elävää” tulta, sitä tulta, joka antaa ihmismielelle sen itsehavainnon ja itsetietoisuuden eli manaksen; ja Pâvakan ja ?uchin jälkeläiset ovat eläimellis-sähköisiä ja solaarisia tulia, jotka luovat eläimiä ja saattoivat siten antaa ainoastaan elävän fyysisen rakenteen tuolle ihmisen ensimmäiselle astraaliselle mallikuvalle. Ensimmäiset luojat olivat siis alkuihmisen pygmalionien[205] asemassa: he eivät kyenneet elävöittämään patsasta – älyllisesti: Kuten tulemme huomaamaan, tämä säkeistö on hyvin merkillinen. Se selittää ihmisen elävöittävän prinsiipin – [e103] KORKEAMMAN ITSEN eli inhimillisen monadin – mysteerin ja täyttää aukon sen ja eläimellisen monadin välillä, jotka molemmat ovat yksi ja sama, vaikka edellinen on saanut jumalallisen älyn ja jälkimmäinen ainoastaan vaiston. Miten on selitettävissä tuo ero ja KORKEAMMAN ITSEN läsnäolo ihmisessä?
”MAHATIN pojat herättävät ihmistaimen eloon. Ne ovat vesiä, jotka vuotavat uinuvan elämän kuivalle maankamaralle, ja kipinä, joka elävöittää ihmiseläimen. Ne ovat henkisen ikuisen elämän Herroja..... [Toisen rodun] alussa jotkut [Herroista] ainoastaan hengittivät omaa olemustaan mânushyoihin [ihmisiin] ja toiset ottivat asuntonsa ihmisessä.” Tämä osoittaa, ettei kaikista ihmisistä tullut ”jumalallisten kapinoitsijoiden” ruumiillistumia vaan ainoastaan muutamista heidän joukostaan. Muut saivat vain viidennen prinsiippinsä elvytetyksi kipinän langetessa siihen, mikä selittää suuren eron ihmisten ja rotujen älyllisissä kyvyissä. Elleivät ”Mahatin pojat”, allegorisesti sanoen, olisi ohittaneet välimaailmoja pyrkiessään älylliseen vapauteen, eläinihminen ei olisi koskaan kyennyt kohoamaan ylös tämän maan pinnalta ja saavuttamaan omilla ponnistuksillaan korkeinta päämääräänsä. Hänen olisi täytynyt suorittaa aikakautinen toivioretkensä olemassaolon kaikkien tasojen kautta puolitajuttomana ellei aivan tiedottomana, niin kuin eläimet. Juuri tämä älyllisen elämän kapinointi puhtaan hengen kuolettavaa toimettomuutta vastaan on saanut aikaan sen mitä olemme – itsetietoisia, ajattelevia ihmisiä, joilla on jumalien kyvyt ja mahdollisuudet sekä hyvään että pahaan. Tästä syystä KAPINOITSIJAT ovat vapauttajiamme. Ajattelija punnitkoon tarkoin tätä, ja useampi mysteeri selviää hänelle. Ainoastaan vastakohtien vetovoiman kautta nuo kaksi vastakohtaa – henki ja aine – voivat liittyä yhteen maan päällä, ja itsetietoisen kokemuksen ja kärsimyksen tulessa sulautuneina ne pysyvät ikuisesti yhdessä. Tämä paljastaa monien tähän asti käsittämättömien allegorioiden merkityksen, joita on typerästi kutsuttu ”saduiksi”.[206]

Se selittää ensinnäkin Poimandresissa olevan kohdan, että ”taivaallinen IHMINEN”, ”Isän poika”, joka oli osallinen aineellisen maailman seitsemän johtajan eli luojan ja hallitsijan luonnosta ja olemuksesta, ”pilkisti esiin sopusoinnusta ja murtautuen seitsemän tulipiirin läpi ilmensi alas syntyneen luontonsa.”[207] Se selittää tuon hermeettisen kertomuksen jokaisen säkeen ja myös Prometheuksen kreikkalaisen allegorian. Ja mikä tärkeintä, se selittää monet allegoriset kertomukset ”taivaan sodista” mukaan lukien Ilmestyskirjan kristillisen dogmin langenneista enkeleistä. Se selittää vanhimpien ja korkeimpien enkelien ”kapinan” ja mitä merkitsee, että ne heitettiin taivaasta helvetin syvyyksiin, [e104] ts. AINEESEEN. Se ratkaisee myös assyriologien äskettäisen hämmennyksen, kun he edesmenneen George Smith lailla esittävät ihmetyksensä.
”Ensimmäinen ajatukseni tästä osasta” (kapinasta), hän sanoo, ”oli, että sota pahoja voimia vastaan tapahtui ennen luomista. Luulen nyt, että se seurasi syntiinlankeemuskertomusta.”[208] George Smith tuo teoksessaan esille vanhassa babylonialaisessa sylinterissä kuvatun kaiverruksen, jossa on pyhä puu, käärme, mies ja nainen. Puussa on seitsemän oksaa: kolme miehen puolella, neljä naisen puolella. Nämä oksat kuvaavat seitsemää kantarotua, joista kolmannessa, ihan sen lopussa, tapahtui sukupuolten erottuminen ja niin kutsuttu synnytykseen LANKEEMUS. Kolme aikaisempaa Rotua olivat suvuttomia, sitten hermafrodiittisia. Muissa neljässä mies ja nainen olivat toisistaan erillään. G. Smith sanoo: ”Lohikäärme, joka kaldealaisessa luomiskertomuksessa viettelee ihmisen syntiin, on Tiamat-olento, meren ja kaaoksen elonprinsiippi... joka vastusti jumalia maailman luomisessa.”[209] Tämä on väärin. Lohikäärme on miehinen prinsiippi eli fallos personoituna eli oikeammin eläimellistettynä, ja Tiamat, ”kaaoksen (syvyyden) hengen ruumiillistuma”, on naisellinen prinsiippi, kohtu. ”Kaaoksen ja epäjärjestyksen henki” viittaa siitä johtuneeseen mentaaliseen häiriöön. Se on aistillinen, puoleensa vetävä, magneettinen prinsiippi, joka lumoaa ja viettelee, aina elävä aktiivinen aines, joka syöksee koko maailman epäjärjestykseen, kaaokseen ja syntiin. Käärme viettelee naisen, mutta nainen viettelee miehen, ja molempia kohtaa karmallinen kirous, vaikka se onkin vain luonnollinen seuraus aiheutetusta syystä. George Smith sanoo:

On selvää, että lohikäärme joutuu mukaan syntiinlankeemuksen kiroukseen ja että jumalat [elohimit, jotka ovat kateellisia nähdessään savi-ihmisen tulevan puolestaan luojaksi, niin kuin kaikki eläimet] manaavat ihmisrodun päälle kaiken sen pahan, mikä ihmiskuntaa koettelee. Viisaus ja tieto turmelee hänet, hän saa kokea perheriitoja, hän suututtaa jumalat, alistuu sortoon... hän pettyy haluissaan, lausuu hyödyttömiä rukouksia... yhä edelleen hän tulee syntiä tekemään. Epäilemättä seuraavat säkeet jatkaisivat tätä luetteloa, mutta jälleen kertomuksemme keskeytyy ja se alkaa uudestaan vasta siinä, kun jumalat ovat valmiit sotaan pahan voimia vastaan, joita Tiamat [nainen] johtaa....[210]
Tämä kertomus on jäänyt pois Genesiksestä yksijumalaisuuden eduksi. Mutta on väärin – ja epäilemättä aiheutunut pelosta ja dogmaattisen uskonnon suosimisesta kaikkine sen taikauskoineen – koettaa uudistaa kaldealaiset katkelmat Genesiksen avulla, kun kerran jälkimmäinen teos on paljon nuorempi kuin mikään katkelmista ja sen pitäisi saada selityksensä niistä.

[e105]

17. HENKÄYS (ihmismonadi) KAIPASI MUOTOA. ISÄT ANTOIVAT SEN. HENKÄYS KAIPASI KARKEAA RUUMISTA. MAA MUOVAILI SEN. HENKÄYS KAIPASI ELONHENKEÄ. AURINKO-LHAT PUHALSIVAT SEN MUOTOON. HENKÄYS KAIPASI RUUMIINSA KUVASTINTA (astraalivarjoa). ”ME ANNAMME SILLE OMAMME!” – SANOIVAT DHYÂNIT. HENKÄYS KAIPASI HIMOJEN VÄLINETTÄ (kama rûpaa). ”SILLÄ ON SE!” – SANOI VESIEN KUIVATTAJA (Shuchi, intohimon ja eläimellisen vaiston tuli). MUTTA HENKÄYS KAIPAA JÄRKEÄ KAIKKEUDEN KÄSITTÄMISEKSI. ”ME EMME VOI ANTAA SITÄ!” – SANOIVAT ISÄT. ”MINULLA EI OLE KOSKAAN OLLUT SITÄ!” – SANOI MAAN HENKI. ”MUOTO PALAISI LOPPUUN, JOS ANTAISIN SILLE OMANI!” – SANOI SUURI (aurinko-) TULI... (Syntyvä) IHMINEN JÄI TYHJÄKSI JÄRJETTÖMÄKSI BHÛTAKSI.... NÄIN OVAT LUUTTOMAT ANTANEET ELÄMÄN NIILLE, JOISTA TULI (myöhemmin) LUURAKENTEISIA IHMISIÄ KOLMANNESSA (rodussa).

Koska täydellinen selitys on löydettävissä V säkeistön kommentaarista,[211] tässä riittänee vain muutama huomautus. Alkuperäisen fyysisen ihmisen eli hänen ruumiinsa ”isä” on auringossa oleva elollis-sähköinen prinsiippi. Kuu on sen äiti, koska kuussa on se salaperäinen voima, jolla on yhtä selvä vaikutus ihmisen raskausaikaan ja synnytykseen, jota se säätelee, kuin sillä on kasvien ja eläinten kasvuun. ”Tuulta” eli eetteriä, joka tässä tapauksessa välittäjänä siirtää noita vaikutuksia kahdesta valontuojasta ja levittää niitä maan päälle, kutsutaan ”hoitajaksi”, mutta vasta ”henkinen tuli” tekee ihmisestä jumalallisen ja täydellisen olennon.
Mitä tuo ”henkinen tuli” sitten on? Alkemiassa se on yleensä VETY, mutta esoteerisessa todellisuudessa se on emanaatio eli säde, joka lähtee sen noumenonista, ”ensimmäisen elementin dhyânista”. Vety on kaasua ainoastaan meidän maallisella tasollamme. Jo kemiassakin se ”on ainoa olemassa oleva aineen muoto, niin kuin me sanan aine ymmärrämme”,[212] ja on hyvin läheistä sukua protyylille, joka on meidän laya. Se on sekä ILMAN että VEDEN isä ja synnyttäjä, niin sanoaksemme, eli oikeammin upâdhi (perusta) ja on itse asiassa ”tuli, ilma ja vesi”: yksi kolmine olemuspuolineen. Tästä johtuu kemian ja alkemian kolminaisuus. Ilmennyksen eli aineen maailmassa se on noumenonien alueella olevan subjektiivisen ja puhtaasti henkisen olemusperustan objektiivinen symboli ja aineellinen emanaatio. Hyvin on Godfrey Higgings saattanut verrata vetyä kreikkalaisten

JÎ Ð<’iin [to on’iin],

”yhteen”, ja pitää sitä samana. Sillä niin kuin hän huomauttaa, vety ei ole vettä, vaikka se synnyttää sen; vety ei ole tulta, vaikka se ilmentää eli luo sen; eikä se ole ilmaa, vaikka ilmaa voidaan pitää veden ja [e106] tulen yhtymisen tuotteena – koska vetyä on ilmakehän vesiaineksessa. Se on kolme yhdessä.[213]

Jos tutkii vertailevaa teogoniaa, voi helposti huomata, että näiden ”tulien” salaisuutta opetettiin kaikkien muinaisten kansojen mysteereissä, ennen kaikkea Samothrakessa. Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että kabiirit, kaikkein salaisimmat muinaisista jumaluuksista, jumalista ja ihmisistä, suurista jumalolennoista ja titaaneista, ovat samoja kuin kumârat ja rudrat, joita johti Kârttikeya – myös kumâra. Tämä on ilmiselvää jopa eksoteerisesti, ja kaikki hindulaiset jumaluudet olivat, niin kuin kabiirit, luonnon kaikkein salaisimpien voimien personoituja pyhiä tulia. Arjalaisen rodun monet haarat, aasialaiset ja eurooppalaiset, hindulaiset ja kreikkalaiset, tekivät parhaansa salatakseen niiden oikean luonteen ja tärkeyden. Niin kuin kumâroiden, myös kabiirien lukumäärä on epävarma. Jotkut sanovat, että niitä oli vain kolme tai neljä; toiset sanovat seitsemän. Aksiokersos, Aksieros, Aksiokersa ja Kasmilos voivat hyvinkin edustaa neljän kumâran kaksoisolentoja – Sanat-kumâraa, Sanandaa, Sanakaa ja Sanâtanaa. Ensin mainitut jumalat, joiden isänä pidettiin Vulkanusta, sekoitettiin usein dioskuureihin, korybanteihin, anakeihin jne., aivan niin kuin kumârat, joiden isänä pidettiin Brahmâa – eli oikeammin ”hänen vihansa liekkiä”, joka sai hänet tekemään yhdeksännen eli kumâra-luomisen, mistä oli tuloksena Rudra eli Nîlalohita (Shiva) ja kumârat – sekoitettiin asuroihin, rudroihin ja pitreihin siitä yksinkertaisesta syystä, että ne kaikki olivat yhtä – ts. vastaavuussuhteessa olevia voimia ja tulia. Tässä ei ole tilaa näiden ”tulien” ja niiden todellisen merkityksen kuvaamiseen, vaikka me ehkä yritämme tehdä sen, jos tämän teoksen kolmas ja neljäs osa tulevat ylipäätään julkaistuiksi. Sillä välin lisättäköön muutamia muita selityksiä.
Kaikki edellä oleva on täynnä mysteerejä, jotka on jätettävä tutkijan oman intuition ratkaistavaksi pikemminkin kuin selitysten varaan. Jos hän tahtoo oppia jotakin TULIEN salaisuudesta, tutkikoon tietyistä alkemistien teoksista, jotka yhdistävät aivan oikein tulen jokaiseen elementtiin, niin kuin okkultistit tekevät. Lukijan on muistettava, että muinaiset kansat pitivät uskontoa ja luonnontieteitä sekä filosofiaa läheisesti ja erottamattomasti toisiinsa liittyvinä. Asklepios oli Apollon – auringon eli elämäntulen – poika. Apollo on samalla Helios, Pythios ja oraakkeliviisauden jumala. Eksoteerisissa uskonnoissa samoin kuin esoteerisessa filosofiassa elementeistä – varsinkin tulesta, vedestä ja ilmasta – tehdään meidän viiden fyysisen aistimme alkuunpanijoita ja sen vuoksi ne (salatieteellisellä tavalla) yhdistetään suoranaisesti niihin. Nämä fyysiset aistit kuuluvat jopa alempaan luomiseen kuin se, jota purânoissa kutsutaan pratisargaksi eli ”toiseksi luomiseksi”. Nestemäinen tuli lähtee jakamattomasta tulesta”, sanoo okkulttinen aksiooma.
”Ympyrä on AJATUS. Halkaisija (eli viiva) on SANA. [e107] Ja niiden yhtymä on ELÄMÄ.” Kabbalassa Bat-Kol on jumalallisen äänen eli alkuvalon, Shekhinan, tytär. Purânoissa ja hindulaisissa eksoteerisissa opeissa Vâch (ääni) on Brahmân naisellinen logos – muunnos Aditista, alkuvalosta. Ja jos Bat-Kol on juutalaisessa mystiikassa taivaasta kuuluva selvä, yliluonnollinen ääni, joka paljastaa ”valitulle kansalle” pyhät traditiot ja lait, se johtuu vain siitä, että Vâchia kutsuttiin ennen juutalaisuutta ”Vedojen äidiksi”, joka astui risheihin ja inspiroi heitä ilmestyksillään, aivan kuten Bat-Kolin on sanottu inspiroineen Israelin profeettoja ja juutalaisten ylimmäisiä pappeja. Ja molemmat ovat olemassa yhä tänä päivänä noiden kansojen pyhissä vertauskuvastoissa, koska muinaiset kansat yhdistivät äänen eli puheen avaruuden eetteriin, jonka ominaisuus ääni on. Tästä syystä tuli, vesi ja ilma ovat alkuperäinen kosminen kolminaisuus. ”Minä olen sinun ajatuksesi, sinun jumalasi, vanhempi kuin kosteuden prinsiippi, valo, joka säteilee pimeydessä [kaaoksessa], ja loistava Jumalan sana [ääni] on jumaluuden poika.”[214] Meidän on siis tutkittava huolellisesti ”ensimmäistä luomista” ennen kuin voimme ymmärtää toisasteista. Ensimmäisellä Rodulla oli kolme elementtien aihetta, mutta ei mitään tulta vielä, sillä muinaisten kansojen keskuudessa ihmisen kehitys ja hänen henkisten ja fyysisten aistiensa kasvu ja kehitys olivat alempia kuin elementtien kehitys tämän maapallon kosmisella tasolla. Kaikki lähtee prabhavâpyayasta, jumalissa ja jopa niin kutsutussa luovassa jumaluudessa itsessään olevien luovien ja tajuavien puolien kehityksestä. Tämä huomataan niistä nimistä ja nimityksistä, jotka on annettu Vishnulle eksoteerisissa kirjoituksissa. Kuten (orfilainen) Protologos, hänkin on pûrvaja, ”esigeneettinen”, ja muut nimet yhdistävät hänet laskevassa järjestyksessään yhä enemmän aineeseen.
Seuraava rinnakkaissuuntainen järjestys voidaan laatia elementtien ja aistien kehityksestä eli kosmis-maallisen ”IHMISEN” eli ”hengen” ja kuolevaisen fyysisen ihmisen välillä.

1. Eetteri . . . Kuulo . . . Ääni
2. Ilma . . . Tunto . . . Ääni ja tunto
3. Tuli eli valo . . . Näkö . . . Ääni, tunto ja väri
4. Vesi . . . Maku . . . Ääni, tunto, väri ja maku
5. Maa . . . Haju . . . Ääni, tunto, väri, maku ja haju

Kuten huomataan, jokainen elementti yhdistää edeltäjiensä ominaisuudet [e108] omiinsa, samoin jokainen kantarotu yhdistää edellisen rodun perusaistin omaansa. Sama pätee ihmisen seitsemäisessä luomisessa, sillä hän kehittyy asteittain seitsemässä vaiheessa ja samojen perusteiden mukaan, kuten tullaan huomaamaan edempänä. Sillä vaikka jumalat eli dhyâni-chohanit (devat) lähtevät ensimmäisestä syystä – joka ei ole Parabrahman, sillä viimeksi mainittu on KAIKKISYY eikä sitä voi kutsua ”ensimmäiseksi syyksi” – jota ensimmäistä syytä sanotaan brahmalaisissa kirjoissa Jagad-Yoniksi, ”maailman kohduksi”, niin ihmiskunta lähtee Kosmoksen aktiivisista voimista. Mutta ihmiset eivät olleet ensimmäisen ja toisen Rodun aikana fyysisiä olentoja vaan pelkästään tulevien ihmisten aiheita, bhûtoja, jotka lähtivät bhûtâdista, ”alkuperästä” eli ”alkuperäisestä paikasta, mistä elementit saivat alkunsa”. Sen vuoksi he kuten kaikki muutkin lähtevät prabhavâpyayasta, ”paikasta, missä on kaikkien olioiden alku ja purkautuminen, niin kuin kommentaattori selittää.[215] Siitä lähtevät myös fyysiset aistimme. Siitä lähtee vieläpä korkein ”luotu” jumaluus meidän filosofiamme mukaan. Ollen yhtä universumin kanssa, kutsummepa häntä Brahmâksi, Î?varaksi tai Purushaksi, hän on ilmennyt jumaluus – tästä syystä luotu eli rajoitettu ja ehdonalainen. Tämä on helppo todistaa jo eksoteeristenkin oppien nojalla.
Oltuaan nimeltään tuntematon, ikuinen Brahma (neutri eli abstrakti) Pundarîkâksha,[216] ”korkein ja häviämätön loisto”, häntä puhutellaan Sadaika-rûpan, ”pysyvän” eli ”muuttumattoman” luonnon, sijasta Ekâneka-rûpaksi, ”sekä yksi- että monimuotoiseksi”, ja hän, syy, sulautuu omiin seurauksiinsa. Hänen nimensä esoteeriseen järjestykseen pantuna ovat seuraavat alenevassa asteikossa seuraavat:

1. Mahâpurusha eli Paramâtman ………… Korkein henki
2. Âtman eli Pûrvaja (Protologos) ……….. Luonnon elävä henki
3. Indriyâtman eli Hrishîke?a …………… Henkinen eli älyllinen sielu (yhtä aistien kanssa)
5. Bhûtâtman ……………………………. Elävä eli elosielu
6. Kshetrajña …………………………….. Ruumiillistunut sielu eli hengen ja aineen universumi
7. Bhrântidar?anah ……………………… Väärä käsitys – aineellinen universumi[217]

Viimeinen nimi tarkoittaa jotakin, mikä havaitaan eli tajutaan väärän käsityksen nojalla, ikään kuin se olisi aineellinen muoto, mutta se on todellisuudessa vain mâyâ, harha, niin kuin kaikki on meidän fyysisessä universumissamme. Täysin analogisesti SEN ominaisuuksien kanssa tapahtuu dhyâni-chohanisten olemusten kehitys sekä henkisissä että aineellisissa maailmoissa. Näiden ominaisuudet heijastuvat vuorostaan ihmiseen kollektiivisesti ja kuhunkin hänen prinsiipeistään. Jokaiseen ihmisen prinsiipeistä sisältyy samassa progressiivisessa järjestyksessä osa dhyâni-chohanien eri ”tulista” ja elementeistä

[1] [Vaikka koko universumin ulkomuoto on rajattomien muutosten alainen, niin se pysyy kuitenkin aina samana. – Spinozan kirjeet.]
[2] Ks. 1. Moos. 2:19. Aadam luodaan jakeessa 7, ja jakeessa 19 sanotaan: ”Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen [Aadamin] luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi.” Ihminen siis luotiin ennen eläimiä, sillä 1. luvussa mainitut eläimet ovat eläinradan merkkejä, kun taas ihminen, ”mies ja vaimo”, ei ole ihminen, vaan sefirotien joukko, VOIMIA eli enkeleitä, ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi ” [1:27]. Aadamia, ihmistä, ei ole tehty tuon kuvan mukaan eikä raamatussa niin väitetäkään. Lisäksi toinen Aadam on esoteerisesti seitsikko, joka edustaa seitsemää ihmistä eli oikeammin ihmisryhmää. Sillä ensimmäinen adam kadmon – on kymmenen sefirotin yhdistelmä. Näistä ylempi kolmio pysyy arkkityyppisessä maailmassa tulevana ”kolminaisuutena”, kun taas seitsemän alempaa sefirotia luo ilmenneen aineellisen maailman, ja tämä seitsikko on toinen Aadam. Genesis ja ne mysteerit, joiden pohjalta se sepitettiin, tulivat Egyptistä. Genesiksen ensimmäisen luvun ”Jumala” on logos, ja toisen luvun ”Herra Jumala” on luovat elohimit, alemmat voimat.
[3] [The Divine Pymander of Hermes Mercurius Trismegistus. Translated from the Arabic by Dr. Everard. 1650; 1884 editio.] Näin sanoo Poimandres: ”Tämä on mysteeri, joka on ollut tähän päivään asti salattu. Luonto, johon taivaallinen ihminen [elohimit eli dhyânit] oli liittynyt, synnytti ihailtavimman ihmeen… Seitsemän ihmistä, seitsemän hallitsijan luonnon mukaan, miehis-naisellisia [hermafrodiitteja]” – eli pitrien eli elohimien seitsemän joukkoa, jotka heijastivat itsestään eli loivat hänet. Tämä on aivan selvää, mutta katsokaamme silti, miten nykyajan teologimme, älykkäinä ja oppineina pidetyt miehet, tulkitsevat tämän. John David Chambersin toimittamassa teoksessa The Theological and Philosophical Works of Hermes Trismegistus, Christian [?] Neoplatonist [Hermes Trismegistoksen, kristityn (?) uusplatonikon, teologiset ja filosofiset teokset] (Oriel College, Oxford, s. 9) kääntäjä ihmettelee, ”mitä nämä seitsemän ihmistä tarkoittavat?” Hän ratkaisee pulman päättelemällä, että koska ”alkuperäinen malli-ihminen [Genesiksen 1. luvun adam kadmon] oli miehis-naisellinen… seitsemän… voi merkitä... Genesiksessä mainittuja myöhempiä patriarkkoja”. Todella teologinen tapa Gordionin solmun katkaisemiseksi!
[4] Chaldean Account of Genesis.
[5] Tri A.H. Sayce, Hibbert Lectures, 1887, s. 372-373; A. Franck, La Kabbale, s. 205; Sifra di-Tseniuta, alkukappaleet.
[6] Sayce, main. teos, s. 313.
[7] Koska nykyään väitetään, että kaldealaiset taulut, jotka esittävät allegorisen kuvauksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja vedenpaisumuksesta, jopa Babelin tornin tarusta, kirjoitettiin ”ennen Mooseksen aikaa” (ks. G. Smith, Chaldean Account of Genesis), niin kuinka näin ollen Mooseksen kirjoja voidaan pitää Jumalan ilmoituksena? Ne ovat vain saman kertomuksen myöhempi toisinto.
[8] Philosophumena, V, 7; M.E. Millerin editio (Oxford, 1851), s. 98, 108.
[9] Ks. XVI luku, ”Adam-Adami, osa II, s. 452 eteenpäin.
[10] Sifra di-Tseniuta [Zoharin osa].
[11] S. 86.
[12] Xisuthros on väännös sumerilaisesta nimestä Ziusuddu/Ziusudra, akkadiksi Utnapishtim. Hänestä kerrotaan Gilgamesh-eepoksessa.– Suom. toim.
[13] Plinius, Naturalis historia, IV, xii, 73, 74, 75; Strabon, Geografia., X, ii, 17, 19; I, iii, 4; Herodotos, Historiateos, VII, 108, 129; Pausanias, Periegesis tes Hellados, VII (Akhaia), iv, 3. [Boris de Zirkoffin toimittamassa S.O:n editiossa sanotaan, että näissä viitteissä ei mainita mitään Samothraken vedenpaisumuksesta. – Suom. toim.]
[14] G. Smith, Chaldean Account of Genesis, s. 82.
[15] Vendîdâd, farg. I, 3.
[16] ”Alkuperäisellä” me tarkoitamme ”Amshâspendia”, jota sanotaan ”Zarathustraksi, Yiman tekemän Vâran herraksi ja hallitsijaksi tuossa maassa”. Oli useita zarathustroja eli zartushteja, yksin Dabistanin luetellessa kolmetoista, mutta nämä kaikki olivat tuon ensimmäisen jälleensyntymiä. Viimeinen Zoroaster oli Azarekshin tulitemppelin perustaja ja hän kirjoitti ne alkuperäistä pyhää magiauskontoa käsittelevät teokset, jotka Aleksanteri tuhosi.
[17] Intiassa sitä sanotaan Brahmân päiväksi.
[18] X, 86. [”Niin lähellä ovat yön ja päivän tiet.”]
[19] Ks. K.H.W. Völcker, Mythische Geographie der Griechen und Römer, s. 145-170.
[20] Mythical Monsters, s. 47.
[21] On kuitenkin muistettava, että Wallace ei hyväksy Sclaterin aatetta vaan vastustaa sitä. Sclater olettaa maan tai mantereen aiemmin yhdistäneen Afrikan, Madagaskarin ja Intian (mutta ei Australiaa ja Intiaa). A. R. Wallace osoittaa teoksissaan Geographical Distribution of Animals [s. 59 eteenp.] ja Island Life, että sellaisen maan olettaminen on täysin aiheetonta väitetyin eläintieteellisin perustein. Mutta hän myöntää kyllä, että Intia ja Australia ovat varmasti olleet paljon lähempänä keskenään, ja tämä koskee niin kaukaista aikaa, että se oli ”ainakin ennen tertiäärikautta”. Eräässä kirjeessään hän sanoo, että ”tälle otaksutulle maalle ei ole annettu mitään nimeä”. Kuitenkin tuo maa oli olemassa ja tietenkin ennen tertiäärikautta, sillä Lemuria (jos hyväksymme tämän nimen kolmannelle maanosalle) oli hävinnyt ennen kuin Atlantis täysin kehittyi, ja Atlantis oli vajonnut ja sen pääosat kadonneet ennen mioseenikauden loppua.
[22] Ks. Esoteric Buddhism.
[23] Jälleen yksi ”yhteensattuma”: ”Nykyään on todistettu, että geologisina lähiaikoina tämä Pohjois-Afrikan alue oli todella Espanjaan kuuluva niemimaa ja että sen Afrikkaan liittymiseen vaikutti pohjoisessa Gibraltarin repeämä ja etelässä maan kohoaminen, mistä oli seurauksena Sahara. Tämän aikaisemman Saharan meren rannikoista ovat yhä merkkeinä kuoret, jotka kuuluivat samoille Välimeren rannoilla eläville kotiloille.” (Prof. Oscar Schmidt, Doctrine of Descent and Darwinism, s. 224.)
[24] Osa III, folio 10a.
[25] A. Winchell, geologian professori, World-Life, s. 369.
[26] Charles Gould, Tasmanian edesmennyt geologian tutkija, kirjassa Mythical Monsters, s. 84.
[27] Sir Charles Lyellin, jonka ansioksi luetaan tertiäärikauden kolmea alaosastoa tarkoittavien ”onnistuneiden sanojen eoseeni, mioseeni ja plioseeni keksiminen”, olisi kyllä pitänyt määritellä ”luomuksilleen” edes likimääräinen pituus. Mutta kun hän jätti näiden kausien keston asiantuntijoiden arvioitavaksi, on tuon onnistuneen ajatuksen tuloksena vain mitä suurin hämminki ja sekaannus. Tuntuu lähes toivottomalta tehtävältä esittää tueksi edes yhtä numerosarjaa jostakin teoksesta ilman vaaraa, että huomaakin sen tekijän muuttaneen sen jossain aikaisemmassa tai myöhemmässä teoksessaan. Sir W. Thomson, eräs aikansa kaikkein huomattavimpia nykyajan auktoriteetteja, on muuttanut mielipidettään puoli tusinaa kertaa auringon iästä ja maankuoren jähmettymisestä. Thomsonin ja Taitin teoksessa Natural Philosophy sanotaan, että ainoastaan 10 miljoonaa vuotta olisi kulunut siitä, kun maapallon lämpötila salli kasviston esiintymisen (liite D ynnä seur.; myös Trans. Roy. Soc. Edinb., XXIII, i, 157, 1862, missä 1847 peruutetaan). Darwin sanoo Sir William Thomsonin arvion olevan ”vähintään 98 ja korkeintaan 200 miljoonaa vuotta maankuoren jähmettymisestä”. (Ks. Ch. Gould.) Samassa teoksessa (Nat. Phil.) mainitaan kuluneeksi 80 miljoonaa vuotta kuorettumisen alkamisesta nykyiseen maailman tilaan asti. Ja viimeisessä esitelmässään (1887), kuten toisaalla osoitetaan, Sir William Thomson selittää, että aurinko ei ole vanhempi kuin 15 miljoonaa vuotta! Croll taas perustaa väitteensä auringonlämmön ikärajoista Sir William Thomsonin aiemmin määrittelemien lukujen mukaan ja laskee kambrikauden alkaneen 60 miljoonaa vuotta sitten. Tämä on toivotonta eksaktia tietoa kaipaaville. Esittäköönpä okkulttinen tiede siis minkälaisia lukuja tahansa, ne saavat varmasti tukea joltakulta nykyajan tiedemieheltä, jota pidetään auktoriteettina.
[28] Ks. Proceedings, Royal Society, London, vol. XXVIII, s. 282.
[29] Tässä esitetään vain 49 shlokaa useasta sadasta säkeistöstä. Jokaista säettä ei ole käännetty sanatarkasti. Joskus käytetään selvyyden ja ymmärrettävyyden vuoksi kiertoilmaisua, jos sananmukaista käännöstä olisi aivan mahdotonta ymmärtää.
[30] Ainoastaan lauseen idea ja henki on tässä toistettu, koska sanallinen käännös ilmaisisi hyvin vähän lukijalle.
[31] Kaikki säkeistöjä ja kommentaareja koskevat tekstin käännösselitykset ovat tämän kirjoittajan tekemät. Paikoin ne voivat olla epätäydellisiä ja jopa puutteellisia hindulaisesta näkökulmasta, mutta siinä merkityksessä, joka niille annetaan Himalajan takaisessa esoterismissa, ne ovat oikeita. Joka tapauksessa kirjoittaja ottaa kaiken syyn itselleen. Koska hän ei ole koskaan vaatinut itselleen henkilökohtaista erehtymättömyyttä, kaikki se, mikä julkaistaan hänen kirjoittamanaan, voi sisältää paljon toivomisen varaa, varsinkin niissä vaikeatajuisissa kohdissa, joissa tulee kysymykseen liian syvällinen metafysiikka. Mutta opetus esitetään sellaisena kuin se on ymmärretty, ja koska jokaiseen symboliin ja allegoriaan on seitsemän tulkintatapaa, niin jokin merkitys, joka ei ehkä sovellu sanokaamme psykologisesta tai astronomisesta näkökulmasta katsottuna, saattaa kuitenkin olla aivan oikea fyysiseltä tai metafyysiseltä kannalta katsottuna.
[32] Tri A. Wilderin oppineen määritelmän mukaan Genesis, (¦ [33] Saadaksenne selvemmän käsityksen alkuperistä, niin kuin ne esiintyvät Bhagavad-Gîtân esoterismissa, katsokaa siitä julkaistuja [T. Subba Row’n] muistiinpanoja helmi-, maalis- ja kesäkuun 1887 The Theosophistissa, vol. VIII.
[34] Zohar, Idra Zuta, sec. VII. [Toinen toisen sisäpuolella ja toinen toistaan ylempänä.]
[35] J. W. Alden, New York, 1888.
[36] Kalevala, 26:607-614; 672-680.
[37] Yhä uudelleen on esitetty, että käärme on viisauden ja okkulttisen tiedon symboli. ”Käärme on yhdistetty viisaudenjumalaan aina varhaisimmista ajoista, joista meillä on historiallista tietoa”, kirjoittaa Staniland Wake. ”Tämä eläin oli Thothin eli Tautin erityinen symboli.... ja kaikkien niiden jumalien, kuten esim. Hermeksen [?] ja Setin, jotka voidaan yhdistää häneen. Tämä pitää myös paikkansa alkuperäisen kaldealaisen kolminaisuuden kolmanteen jäseneen, Héa’an eli Hoa’an nähden. Sir Henry Rawlinsonin mukaan tämän jumalan kaikkein tärkeimmät nimitykset koskevat ’hänen toimiaan kaiken tiedon ja tieteen lähteenä’. Hän ei ole ainoastaan ’älykäs kala’, vaan hänen nimeään voidaan myös pitää sekä ’elämää’ että ’käärmettä’ [vihittyä adeptia] merkitsevänä ja voidaan huomata, että ’häntä kuvaa se suuri käärme, jolla on niin huomattava sija jumalien symbolien joukossa babylonialaisista hyväntekijöistä kertovissa mustissa kivissä’.” Asklepios, Serapis, Pluton, Esmun ja Knef ovat kaikki käärmeen ominaisuuksilla varustettuja jumaluuksia. Dupuis sanoo: ”Ne ovat parantajia, henkisen ja fyysisen terveyden antajia ja valistuksen suojia.” Kyykäärmettä kuvaava kruunu, Thermuthis, kuuluu Isikselle, elämän ja parantamisen jumalattarelle. Upanishadeissa on kertomus käärmeiden tieteestä – toisin sanoen okkulttisesta tieteestä, eivätkä eksoteeristen buddhalaisten nâgat ole niitä ”tarunomaisia olentoja, käärmeiden luontoisia... jotka ovat ihmistä ylempiä ja joita pidetään Buddhan lain suojelijoina”, kuten Schlagintweit uskoo, vaan todellisia eläviä ihmisiä, jotkut korkeampia okkulttisen tiedon nojalla, ja Buddhan lain suojelijoita, koska he tulkitsevat oikein hänen metafyysisiä oppejaan. Toiset taas ovat siveellisesti alempia, koska ovat mustia maagikkoja. Sen vuoksi on oikein ilmaistu, että Buddhan ”sanotaan opettaneen [heille] filosofisempaa uskontojärjestelmää kuin hän opetti niille ihmisille, jotka eivät hänen esiintymisensä aikana olleet riittävän kehittyneitä ymmärtääkseen sitä”. (Schlagintweit, Buddhism in Tibet.)
[38] Vrt. The Symbols of the Bonzes.
[39] Mandragora on raamatun Raakelin ja Lean kertomuksessa mainittu mandrake [dudaim, lemmenmarja, 1. Moos. 30:14]. Tämän kasvin juuret ovat pulleat, karvaiset ja alaspäin haarautuvat ja muistuttavat karkeasti ihmisen raajoja, vartaloa ja jopa päätä. Sen maagisia ja salaperäisiä ominaisuuksia on kuvattu taruissa ja näytelmissä, jotka ovat peräisin ikivanhoilta ajoilta. Lähtien Raakelista ja Leasta, jotka tekivät niillä lemmentaikoja, aina Shakespeareen asti, joka puhuu mandragoran kirkaisusta – ”And shrieks like madrakes’ torn out of the earth That living mortals, hearing them, run mad” [Romeo ja Julia, IV näytös, kohtaus 3, 1, 47] [”Ja kirkaisee kuin mandrakit maasta ylös kiskaistaessa, niin että elävät ihmiset sen kuullessaan tulevat hulluiksi”] – mandragora on aina ollut kaikkein merkillisin taikakasvi. Näihin juuriin ei näy liittyvän mitään vartta, ainoastaan suuria lehtiä kasvaa juurien päästä niin kuin valtavan suuri hiuspehko. Ne eivät näytä suurestikaan ihmisiltä Espanjassa, Italiassa, Vähässä-Aasiassa tai Syyriassa, mutta Kreetan saarella ja Karamaniassa lähellä Adanan kaupunkia niillä on ihmeellisen ihmismäinen muoto ja niitä arvostetaan kovasti amuletteina. Naiset kantavat niitä myös taikakaluna hedelmättömyyttä vastaan ja muihin tarkoituksiin. Ne ovat erittäin tehokkaita mustassa magiassa.
[40] Kopernikus kirjoitti teoriansa ”Taivaankappalten pyörimisestä” kuudennellatoista vuosisadalla, ja Zoharissa, vaikka se olisikin Moses de Leonin kokoama kolmannellatoista vuosisadalla, sanotaan näin: ”Tuon vanhan (eli muinaisaikaisen) Hammannunahin kirjasta opimme... että maapallo kiertyy itsensä ympäri ympyrän muodossa; että muutamat ovat huipulla, toiset alhaalla; että... maan päällä on sellaisia seutuja, jotka ovat valoisia samalla kun muut ovat pimeässä, ja jälkimmäisillä on päivä, kun edellisillä on yö; ja on maita joissa on alituinen päivä ja joissa ainakin yö kestää vain muutamia hetkiä.” (Zohar, III, folio 10a, lainaus Myerin Qabbalahissa, s. 139.)
[41] Periegesis tes Hellados (Kreikan kuvaus), kirja V.
[42] ”Auringonvalosta osallinen.” – Suom. toim.
[43] [Silloin hän tarttuu sauvaansa ja kutsuu sillä sielut pois manalasta.] Ks. myös Vendîdâdin 21. fargardia taivaallisesta miliisistä.
[44] Vossius, De origine ac progressu idolatriae (1668), kirja II, s. 373.
[45] ”Niin kuin ylhäällä niin myös alhaalla” on okkulttisen filosofian perusväittämä. Niin kuin Logos on seitsenkertainen, ts. esiintyy kautta kosmoksen seitsemänä logoksena seitsemässä eri muodossa eli niin kuin bramiinit opettavat, ”jokainen näistä on keskushahmona yhdessä muinaisen viisaususkonnon seitsemästä päähaarasta; ja niin kuin ne seitsemän prinsiippiä, jotka vastaavat seitsemää erilaista prajñân eli tajunnan tilaa, ovat yhteydessä seitsemään aineen tilaan ja seitsemään voiman muotoon, niin täytyy jaotuksen olla sama kaikessa, mikä koskee maata. [46] Tiede opettaa, että Venus saa auringosta kaksi kertaa niin paljon valoa ja lämpöä kuin maa. Siten tämän planeetan, joka on aamunkoiton ja iltahämärän edelläkävijä, loistavin kaikista planeetoista, sanotaan antavan maalle kolmannen osan siitä valomäärästä, minkä se saa, ja pitävän itse kaksi kolmasosaa. Tällä on okkulttinen yhtä hyvin kuin astronominen merkitys.
[47] Venus on siten ; ja maa .
[48] Esoteerisessa filosofiassa se on miehinen ja naisellinen eli hermafrodiitti. Tästä johtuu mytologian ”parrakas” Venus.
[49] Jos kristittyjen rististä jätetään sivuun sen uskonnollis-metafyysinen puoli, niin se on vertauskuvana paljon enemmän fallinen kuin pakanallinen svastika.
[50] Silmukkaristi on Venus-planeetan astronominen merkki ja ”tarkoittaa synnytysvoiman olemassaoloa sukupuolisessa merkityksessä, ja tämä oli eräs Isiksen, Äidin, Evan, Hovahin eli Äiti-maan tuntomerkeistä, ja kaikki muinaiset kansat tunsivat sen sellaisena jommassakummassa ilmaisumuodossa”. (Eräästä nykyajan kabbalistisesta käsikirjoituksesta.)
[51] Ks. Edward Moorin Hindoo Pantheon.
[52] Atheneus osoittaa, että Saatanan nimen alkukirjainta kuvattiin vanhoina aikoina kaarella ja kuunsirpillä. Jotkut roomalaiskatolilaiset, hyviä ja kunnon ihmisiä, yrittävät uskotella ihmisille, että Luciferin kuunsirpin muotoisten sarvien kunniaksi ovat islamilaiset valinneet kuunsirpin kansallisvaakunakseen. Aina roomalaiskatolisen dogmatismin vakiintumisesta asti Venusta on pidetty vastoin kaikkea järkeä ja johdonmukaisuutta samana kuin Saatana ja Lucifer eli Suuri Lohikäärme. Kuten symbolientutkijat ja astronomit ovat osoittaneet, käärmeen ja pimeydenkäsitteen keskinäisellä yhteydellä oli astronominen perusta. Se asema, joka Lohikäärmeen tähtikuviolla oli aikoinaan, osoitti, että Suuri Käärme oli yön hallitsija. Tämä tähtikuvio oli aiemmin ihan taivaan keskellä ja ulottui niin kauas, että sitä sanottiin Suureksi Lohikäärmeeksi. Sen ruumis leviää eläinradan seitsemän merkin yli, ja Dupuis, joka Staniland Waken mukaan ”näkee Ilmestyskirjan lohikäärmeessä viittauksen taivaalliseen käärmeeseen”, huomauttaa, että ”ei ole mitenkään yllättävää, että tuon kirjan tekijä erehtyy sanomaan niin suurta tähtikuviota suureksi seitsenpäiseksi lohikäärmeeksi, joka veti pyrstöllään mukanaan kolmannen osan taivaan tähdistä ja heitti ne maahan”. (Dupuis, Origine de tous les cultes, III, s. 255.) Mutta Dupuis ei ensinkään tiennyt, miksi Lohikäärme, joka oli kerran Pohjantähti – ”oppaan”, gurun ja ohjaajan symboli – oli näin tullut jälkipolvien alentamaksi. ”Isiemme jumalat ovat meidän paholaisiamme”, sanoo aasialainen sananlasku. Kun Lohikäärme lakkasi olemasta johtotähti, ohjaava taivaallinen jumaluus, se sai saman kohtalon kuin kaikki langenneet jumalat. Bunsen kertoo, että Seteh eli Tyfon oli kerran ”suuri jumala, jota palveltiin yleisesti koko Egyptissä ja joka antoi 18:nnen ja 19:nnen dynastian hallitsijoille elämän ja voiman symbolit... Mutta myöhemmin 20:nnen dynastian aikana häntä alettiin äkkiä pitää pahana demonina niin, että hänen kuvansa ja nimensä hävitettiin kaikista saatavilla olevista muistomerkeistä ja kirjoituksista.” [God in History, vol. II, s. 55.] Todellinen okkulttinen syy esitetään edempänä näillä sivuilla.
[53] De civitate Dei (Jumalan valtio), 21. kirja, VIII luku.
[54] ?ukra on Bhrigun poika. Bhrigu on suuri rishi ja yksi seitsemästä prajâpatista, Bhâgavas-heimon perustaja, jonka keskuudessa Para?u-Râma syntyi.
[55] Tämä sotii jyrkästi Swedenborgia vastaan, joka näki ”astraalimaailman ensimmäisessä maassa” asukkaita puettuina niin kuin Euroopan talonpojat; ja neljännen maan päällä naisia puettuina niin kuin paimentytöt naamiaistanssiaisissa! Jopa kuuluisa tähtitieteilijä Huygens oli sen harhakäsityksen vallassa, että muissa maailmoissa ja muilla planeetoilla asuu samanlaisia olentoja kuin maan päällä ja että niillä on samat muodot, aistit, aivojen kyvyt, taiteet, tieteet, asunnot, jopa samaa kangasta pitovaatteissaan! (Théorie du Monde). Selvemmän käsityksen saamiseksi, että ”maa on kuun jälkeläinen”, ks. osa I, IV säkeistö, s. 173 eteenpäin.
[56] Tämä on nykyaikainen selitys. Se on lisätty vanhaan kommentaariin, jotta niitä paremmin ymmärtäisivät ne oppilaat, jotka opiskelevat esoteerista kosmogoniaa käytyään läpi länsimaisen oppikauden. Varhemmat selitykset pursuavat liikaa adjektiiveja ja kuvapuhetta, jotta niitä olisi helppo omaksua.
[57] Suuren Harjanteen ”toisella puolella” tarkoittaa tässä tapauksessa Intiaa, koska se on Tiibetistä käsin Himalajan takainen seutu.
[58] Käytämme näissä shlokissa pitri-sanaa helpottaaksemme niiden ymmärtämistä, mutta sitä ei käytetä alkuperäisissä säkeistöissä, missä niillä on erityiset nimitykset sen lisäksi, että niitä sanotaan ”isiksi” ja ”kantaisiksi”.
[59] On erheellistä ottaa bodhisattvojen eli mañju?rien palvonta kirjaimellisesti. On totta, että eksoteerisesti mahâyâna-suunta opettaa kunnioittamaan näitä erotuksetta ja että Hsüan-tsang puhuu siitä, että muutamia Buddhan oppilaita palvotaan. Mutta esoteerisesti ei oppilas eikä oppinut mañju?ri saanut henkilökohtaisesti osakseen kunnioitusta, vaan sitä saivat jumalalliset, ihmismuotoja elähdyttävät (Amilakha, niin kuin mongolialaiset sanovat) bodhisattvat ja dhyâni-buddhat.
[60] Tämän teoksen tekijä on Augustus Le Plongeon. Hän ja hänen vaimonsa ovat hyvin tunnettuja Yhdysvalloissa väsymättömästä työstään Keski-Amerikassa. He löysivät kuninkaallisen Kan Cohin haudan Chichen-Itzassa. Tekijä näyttää uskovan ja yrittää todistaa, että arjalaisten ja egyptiläisten esoteerinen oppi periytyi mayoilta. Mutta vaikka mayat olivat samanaikaisia kuin Platonin Atlantis, he kuuluivat kuitenkin viidenteen mantereeseen, jota Atlantis ja Lemuria edelsivät.
[61] Oratio V in Matrem Deorum, § 173.
[62] Nämä seitsemän luolaa, seitsemän kaupunkia jne. edustavat kussakin tapauksessa seitsemää keskusta eli vyöhykettä, joissa syntyi ensimmäisen kantarodun seitsemän alkuryhmää. [H.P.B.]
[63] Käsikirjoitusliite, Brit. Mus. 9789. Piirros on kopioitu kirjaan Sacred Mysteries among the Mayas and Quichés, s. 134.
[64] Ks. J. Ralston Skinner, Key to the Hebrew-Egyptian Mystery in the Source of Measures, s. 50-53, ja myös II kirja, II osa.
[65] Chaldean Book of Numbers.
[66] Ks. Hunnuton Isis, Teol. Osa 2, s. 323 eteenpäin, missä on todiste kymmeneen perustuvan numerojärjestelmän vanhuudesta. [H.P.B.]
[67] Ks. Masonic Review, Cincinnati, Ohio, kesäk. 1886: artikkeli ”The Cabbalah”, nro VI.
[68] Sama, main. kohta.
[69] Sama, s. 266-267.
[70] Ks. myös Skinner, Source of Measures, s. 276 eteenp., liite VII.
[71] Masonic Review’n artikkeli, s. 267-268.
[72] Jehuda ha-Levi’n Book al-Khazarissa, kääntänyt tri David Cassel.
[73] Masonic Review’n artikkeli, s. 268-269.
[74] Masonic Review’n artikkeli.
[75] Sama.
[76]Nimitys Ak-ad (eli akkadilaiset) kuuluu samaan luokkaan kuin Ad-m, Ha-vah (Eeva), Aed-en (Eden). Ak-Ad tarkoittaa ”Adin poika” (kuten vanhassa arabiassa oli Adin pojat). Ad-ad, ”yksi ainoa” ja ensimmäinen, oli Syyrian Ad-on eli ”Herra” ja Ad-ar-gatin eli Aster’in, syyrialaisen jumalattaren, puoliso. Ja Gan-Aeden (Eden) eli Gan-dunîa oli Babylonia ja Mesopotamia. Assyrian kielessä Ak merkitsi Luojaa, ja k-kirjain lausuttiin kh (Ah) kurkkuäänteenä. Swedenborgin mystiikan mukaan Aadam ei ollut ihminen vaan alkuvalon kirkko(?). Vedoissa Ad-iti on alkuvalo, ilmiömaailman âkâ?a.
[77] Vrt. XVI luku, ”Adam-Adami”, II kirja, s. 452 eteenpäin.
[78] Aadam-Jehova, Brahmâ ja Mars ovat yhdessä merkityksessään samoja. Ne kaikki symboloivat inhimillistä synnytystä tarkoittavia, alkuperäisiä eli ensimmäisiä synnyttäviä voimia. Aadam on punainen, ja niin myös ovat Brahmâ-Virâj ja Mars – jumala ja planeetta. Vesi on maan veri. Sen vuoksi kaikki nämä nimet liittyvät maahan ja veteen. ”Tarvitaan maata ja vettä ihmissielun luomiseksi”, sanoo Mooses. Mars on (yhdessä merkityksessä) sama kuin Kârttikeya, sodan jumala – joka on syntynyt ?ivan hiestä, ?iva-Gharmaja, ja maasta. Mahâbhâratassa hänen kerrotaan syntyneen ilman naista. Ja häntä kutsutaan myös Lohitaksi, punaiseksi, kuten Aadamia ja muita ”ensimmäisiä ihmisiä”. Tästä syystä The Source of Measures -kirjan tekijä [J. R. Skinner] on aivan oikeassa ajatellessaan, että Marsin (ja kaikkien muiden vastaavien jumalien) ”oleminen sodan ja verenvuodatuksen jumalana oli vain toisasteinen aate, joka johtui ensimmäisestä, jolloin hedelmöityksessä vuodatettiin verta ensimmäistä kertaa”. Sen vuoksi Jehovah tuli myöhemmin taistelun jumalaksi, ”sotajoukkojen Herraksi” ja taisteluun käskijäksi. Hän on aggressiivinen Zodh – eli vaihdoksen kautta Kain, joka tappoi (naisellisen) ”veljensä”, jonka ”veri huutaa maasta”, kun maa oli avannut suunsa ottaakseen vastaan veren. (1. Moos. 4:10-11.)
[79] Apollo Karneios [5•D<,4@H] on selvästikin kreikkalainen muunnos hindujen Krishna Kiranasta. ”Kirana” merkitsee valonsäde, ja Karneios, joka oli Apollon nimi sekä kelttiläisillä että kreikkalaisilla, tarkoitti ”auringosta syntynyt”.
[80] U?anas-?ukra eli Venus on tietysti meidän ”Lucifer”, aamutähti. Tämä allegoria moninaisine merkityksineen on todella nerokas. Niinpä Brihaspati (Jupiter-planeetta) eli Brahmanaspati on Rigvedassa se jumaluus, joka on eksoteerisen eli ritualistisen palvonnan symboli ja prototyyppi. Hän on pappisuhraaja, esirukoilija ja välittäjä, jonka kautta kuolevaisten rukoukset saavuttavat jumalat. Hän on hindujen Olympoksen Purohita (perhepappi eli hovisaarnaaja) ja jumalien henkinen guru. Soma on mysteerijumala ja hallitsee ihmisen ja universumin mystistä ja salaista luontoa. Târâ, papin vaimo, joka symboloi palvojaa, pitää enemmän esoteerisista totuuksista kuin niiden pelkästä kuoresta, eksoterismista Sen vuoksi Soman sanotaan ryöstävän hänet. Mutta Soma on pyhä Soma-juoma, joka antaa mystisiä näkyjä ja transsi-ilmestyksiä, mistä yhtymästä seuraa Budha (viisaus), Merkurius, Hermes jne., se tiede, lyhyesti sanottuna, jonka teologian brihaspatit ovat tähän päivään asti julistaneet pirulliseksi ja saatanalliseksi. Ihmekö siis, että laajentamalla tämän allegorian piiriä huomaamme kristillisen teologian kannattavan hindujumalien sotaa ja pitävän U?anasta (Luciferia), joka varjeli Somaa rituaalisen palvonnan muinaiselta personoitumalta (Brahmanaspatilta, bramiinien herralta, josta nyt on tullut ”Jupiter-Jehova”), SAATANANA, ”Jumalan vihollisena”!
[81] Niin kuin muualla on esitetty, ainoastaan 1. Moos. kirjan ensimmäisessä luvussa taivaallinen ihminen, adam kadmon, tehdään ”Jumalan kuvan” ja kaltaisuuden mukaan”. Toisen luvun Aadamia ei sanota luoduksi tuon kuvan mukaan eikä Jumalan kaltaisuuteen, ennen kuin hän söi kiellettyä hedelmää. Edellinen Aadam on sefirotien joukko; toinen Aadam on älytön ensimmäinen inhimillinen kantarotu; kolmas Aadam on rotu, joka erottautui sukupuoliin ja jonka silmät avautuivat.
[82] Tässä esitettyjen näkemysten ja lukujen tieteellisten vastaväitteiden tarkastelua varten lukijaa pyydetään tutustumaan liitteeseen tämän osan III kirjassa.
[83] Achyuta-sanaa on miltei mahdoton kääntää. Se merkitsee sitä, mikä ei ole altis lankeemukselle tai huonontumiselle: lankeamatonta, ja se on chyutan, ”langenneen”, vastakohta. Niitä dhyâneja, jotka ruumiillistuvat kolmannen kantarodun ihmismuotoihin ja antavat niille älyn (manaksen), kutsutaan chyutoiksi, sillä ne lankesivat synnytykseen.
[84] Tässä on ehkä syy siihen, miksi Bhagavad-Gîtâssa kerrotaan, että Brahmâ oli ilmaissut Nâradalle aikojen alussa, että aivan kaikki ihmiset, jopa mlechchhat, kastittomat ja barbaarit, saattoivat oppia tuntemaan Vâsudevan todellista luontoa ja uskomaan tuohon jumaluuteen.
[85] Asiatic Researches, vol. I, 1799, s. 265.
[86] The Apocalypse of Adam-Oannes, s. 60.
[87] ?eshan, joka on myös Ananta, äärettömyys, ja esoterismissa ”Ikuisuuden kiertokausi”, uskotaan antaneen astronomiset tietonsa Gargalle, Intian vanhimmalle astronomille, joka suostutteli häntä ja sai siten tietää kaiken planeetoista ja oppi lukemaan enteitä.
[88] Aleksandrialainen astronomi, joka eli toisella vuosisadalla jaa. – Suom. toim.
[89] Prof. A. Weber, History of Sanskrit Literature, s. 253.
[90] Jopa Guatemalan maya-intiaaneilla oli eläinratansa suunnattoman kaukaisesta muinaisuudesta asti. Ja ”alkuihminen toimi samalla tavoin ajasta tai paikallisuudesta riippumatta kaikkina aikakausina”, on eräs ranskalainen kirjailija todennut.
[91] Vrt. I osa, III, luku XVII, ”Eläinrata ja sen ikä”.
[92] Tirukkanda Pañchânga kali-yugan vuodelle 4986, tehneet Chintâmani Raghunâthâ-chârya, Madrasin kuuluisan hallinnollisen astronomin poika, ja Tatakamalla Venkatakrishna Râo.
[93] Ks. ”Bramiinien ajanlasku”, s. 66 eteenp.
[94] Tämä tarkoittaa 300 miljoonaa vuotta eli kolme okkulttista aikakautta. Rigvedassa on sama jaotus. ”Lääkärin hymnissä” (X, 97, 1) sanotaan, että kasvit saivat alkunsa kolme aikakautta (triyugaa) ennen jumalia maamme päällä. (Ks. ”Bramiinien ajanlasku” tämän säkeistön lopussa.)
[95] Näitä kahta ei saa sekoittaa seitsemään luomiseen eli jakoon kussakin kalpassa (Ks. I osa, s. 445, ”Seitsemän luomista”). Tässä tarkoitetaan ensimmäisen ja toisen asteen luomisia.
[96] Bereshit rabbah, Parscha ix.
[97] Ks.Sayce, Hibbert Lectures, 1887, s. 390
[98] Zoharissa, Siphra di-Tseniutha, Idra Rabba Qaddisha, 128a jne.; vrt. Myerin Qabbalah, s. 246.
[99] Mistä johtuu näiden aatteiden samankaltaisuus? Kiinalaisilla on samat traditiot. Kommentaattori Kuo P’o sanoo, että teoksessa Shan-Hai-Ching, ”Meren ja maan ihmeet”, jonka historioitsija Chung Ku kirjoitti kaiverruksista, jotka tavattiin keisari Yün (2255 eaa.) teettämässä yhdeksässä maljakossa, mainitaan keskustelu ihmisten kanssa, joilla oli kahdet eri kasvot päässään, edessä ja takana, sekä vuohenruumiisten ja ihmiskasvoisten hirviöiden kanssa jne. Gould esittäessään kirjassaan Mythical Monsters, s. 27, joidenkin luonnonhistorian kirjoittajien nimet mainitsee Shan-Hai-Chingin. Kuo P’on (276-324 jaa.) mukaan tämä teos laadittiin kolmetuhatta vuotta ennen hänen aikaansa eli seitsemän hallitsijasukua aiemmin. Ming-dynastiaan kuulunut (alkoi 1368 jaa.) Yang Sun sanoo, että sen laati Kung Chia ja Chung Ku (kuten edellä esitettiin). Hsia-dynastian viimeisen hallitsijan aikana 1818 eaa. Chung Ku pelätessään, että keisari hävittäisi muinaista aikaa käsittelevät kirjat, vei ne paetessaan Yiniin.
[100] Cory, Ancient Fragments (1832), s. 25.
[101] Qabbalah, s. 246.
[102] Jumalat ja planeettahenget, varsinkin ribhut. ”Kolme ribhua”, jotka tulivat myös ”kolme kertaa seitsemäksi” moninaisten kykyjensä vuoksi.
[103] Muistettakoon Platonin ”siivekkäät rodut” ja Popol Vuhin kertomus ensimmäisestä ihmisrodusta, joka osasi kävellä, lentää ja nähdä esineitä kuinka kaukaa tahansa.
[104] Ks. Charles Gouldin Mythical Monsters.

[105] Äskettäin julkaistun de Quatrefagesin teoksen Introduction à l’étude des Races Humaines ensimmäisessä osassa todistetaan, että tertiäärikauden jälkeiseltä ajalta asti ennen tuota aikaa – kun monet rodut olivat jo tuolla kaudella levinneet yli maan pinnan – ihminen ei ole yhtään muuttunut fyysiseltä rakenteeltaan. Ja jos ihmistä on kautta aikojen ympäröinyt eläimistö, joka muutti muotoaan aikakaudesta toiseen, hävisi ja syntyi uudelleen toisenlaisena – niin että nykyään ei ole olemassa ainoatakaan eläintä maan päällä, ei pientä eikä isoa, joka olisi elänyt samanaikaisesti ihmisen kanssa tuolla aikakaudella – jos siis jokainen eläin on muuttunut ihmistä lukuun ottamatta, tämä todistaa ei ainoastaan hänen pitkää ikäänsä vaan myös, että hän on erityinen luontokunta. Miten hän yksin olisi välttynyt muutoksilta? Sen vuoksi, sanoo de Quatrefages, että se ase, jota hän käytti taistellessaan luontoa ja alati muuttuvia geologisia oloja ja elementtejä vastaan, oli ”hänen psyykkinen voimansa, eikä hänen fyysinen vahvuutensa tai ruumiinsa”, niin kuin oli eläinten laita. Jos ihmisellä olisi ainoastaan saman verran älyä ja mieltä kuin muilla nisäkkäillä ja nykyinen ruumiinrakenteensa, niin hän olisi avuttomin olento maan päällä. Ja koska kaikki näyttää todistavan, että ihmisen elimistö kaikkine ominaisuuksineen ja erikoispiirteineen on ollut maan päällä jo noina hyvin kaukaisina geologisina ajanjaksoina, jolloin täällä ei ollut vielä ainoatakaan nykyisistä nisäkäslajeista, niin mikä on väistämätön johtopäätös? Ehkä tämä: Koska kaikki ihmisrodut ovat samaa lajia, siitä seuraa, että tämä laji on vanhin kaikista nykyään elävistä nisäkkäistä. Tästä syystä se on niistä kaikkein kestävin ja sitkein ja oli yhtä kehittynyt kuin nykyisinkin jo silloin, kun mitkään nyt tunnetuista nisäkkäistä eivät vielä olleet edes näyttäytyneet maan päällä. Tämä on tuon suuren ranskalaisen luonnontieteilijän mielipide ja sillä hän antaa ankaran iskun darwinismille.
[106] Kolmannen kierroksen ihmismallien, suunnattoman suurten apinamaisten muotojen, monadeille.
[107] Esoteerisessa järjestelmässä ihmisen seitsemää prinsiippiä edustaa seitsemän kirjainta. Kaksi ensimmäistä ovat pyhemmät kuin tetragrammatonin neljä kirjainta.
[108] Välipiireistä, missä sanotaan niiden monadien, jotka eivät ole saavuttaneet nirvânaa, uinuvan tiedottomassa toimimattomuudessa manvantarojen välillä.
[109] Selitetään toisaalla. Kolme tulta, pâvaka, pavamâna ja shuchi, joilla oli neljäkymmentäviisi poikaa, ja jotka kolmen isänsä ja näiden isän Agnin kanssa muodostavat neljäkymmentäyhdeksän tulta. Pavamâna (hankauksessa synnytetty tuli) on asuroiden tulen vanhempi. Shuchi (aurinkotuli) on jumalien tulen vanhempi. Pâvaka (sähkötuli) on pitrien tulen isä (ks. Vâyupurâna). Mutta tämä on aineellisen ja maallisen tason selitys. Liekit ovat haihtuvia ja vain aikakautisia, tulet – ikuisia kolminaisessa ykseydessään. Ne vastaavat neljää alempaa ja kolmea korkeampaa inhimillistä prinsiippiä.
[110] Surat, jotka tulivat myöhemmin a-suroiksi.
[111] Âtman, buddhi ja manas. Devachanissa tarvitaan manaksen korkeampaa ainesta, jotta ruumiista eronneelle monadille syntyisi havainnollinen ja tietoinen tila.
[112] Vishnupurâna, I, v, viimeinen säe. Myös Mânava-dharma-?âstra, I, 80.
[113] Tällä on esoterismissa suoranainen yhteys ilmenneen Brahmân eli universumin seitsemään prinsiippiin, jotka ovat samassa järjestyksessä kuin ihmisessä. Eksoteerisesti on vain neljä prinsiippiä.
[114] Vol. I, s. 81, Wilsonin käännös.
[115] Demonit on hyvin epätarkka sana käytettäväksi, sillä se tarkoittaa suurta joukkoa alempia – ts. aineellisempia – henkiä eli pienempiä jumalia, jotka saavat tuon nimen, koska ne ”sotivat” korkeampia vastaan, mutta ne eivät ole mitään paholaisia.
[116] Sama prinsiippien järjestys ihmisessä: âtma (henki), buddhi (sielu), sen käyttöväline, kuten aine on hengen vâhana, ja manas (mieli) kolmas eli viides mikrokosmisesti. Persoonallisuuden tasolla manas on ensimmäinen.
[117] Vishnupurâna, main. kohta. Katsokaa II kirja, ”Langenneet enkelit ”.
[118] Siten lause ”päivällä jumalat ovat voimakkaimmat ja yöllä demonit” on puhtaasti allegorinen, sanoo kommentaari.
[119] Tämä itsensä ajatteleminen joksikin on päätekijä kaikenlaisten psyykkisten tai jopa fyysisten ilmiöiden aikaansaamisessa. Sanat ”jos joku sanoisi tälle vuorelle: nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!, se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile” [Mark. 11:23] eivät ole turhia sanoja. ”Usko” olisi vain käännettävä TAHDOKSI. Usko ilman tahtoa on kuin tuulimylly ilman tuulta – se ei tuota seurauksia.
[120] Sama aate löytyy Genesiksen neljästä ensimmäisestä luvusta, kun puhutaan ”Herrasta” ja ”Jumalasta”, jotka ovat Elohim ja androgyyni Eloah.
[121] Ks. kuitenkin, mitä vaikeuksia myöhemmin monien geologien teoksissa esitetään tätä teoriaa vastaan. Vrt. Sir S. Ballin artikkelia Nature-lehdessä 1.12.1881 ja myös mitä amerikkalaiset geologit sanovat.
[122] Jumalatar, joka synnytti nämä alkuaikaiset hirviöt, oli Berossoksen kertomuksen mukaan Thalatth, kreikaksi Thalassa, ”Meri”.
[123] Katsokaa vertailun vuoksi Berossoksen luomiskertomusta (Aleksandros Polyhistor) ja sen vastenmielisiä olentoja, jotka syntyivät kaksinaisesta prinsiipistä (maasta ja vedestä) alkuluomisen syvyyksissä: Naroja (kentaureja, ihmisiä, joilla on hevosen raajat ja ihmisruumiit) ja kimnaroita (hevospäisiä ihmisiä), joita Brahmâ loi kalpan alussa.
[124] Ks. 18. ?lokaa seuraavaa kommentaaria.
[125] Homeros, Iliadi, XIV, 201, 246.
[126] Ks. samanlaista tunnustusta prof. Lefèvren teoksesta La Philosophie , s. 471.
[127] Encyclopaedia Britannica, ”Geologia”.
[128] Esoteerisessa opissa sanotaan, että tämä ”kosminen kehitys” koskee ainoastaan meidän aurinkokuntaamme, kun sitä vastoin eksoteerisessa hinduismissa, ellemme erehdy, tämä luku merkitsee koko universumin järjestelmää.
[129] Toinen eroavuus. Okkultismi sanoo: ”Kivi-, kasvi- ja eläinkunnan astraaliset prototyypit ihmiseen asti ovat vaatineet tuon ajan (300 miljoonaa vuotta) kehittyäkseen ts. muodostuakseen uudelleen edellisen kierroksen hylätyistä aineksista, jotka ovat omassa kierroksessaan kyllä olleet hyvin kiinteät ja fyysiset, mutta ovat suhteellisen eetteriset verrattuna nykyisen keskikierroksemme aineellisuuteen. Näiden 300 miljoonan vuoden kuluttua luonto alaspäisellä kaarellaan kohti fyysisyyttä ja aineellisuutta alkaa ihmiskunnasta ja työskentelee alaspäin kovettaen eli aineellistaen muodot edetessään. Siten fossiilit kerroksista, joiden iäksi on määriteltävä, ei 18, vaan monta sataa miljoonaa vuotta, kuuluvat todellisuudessa edellisen kierroksen muodoille, jotka eläessään olivat paljon enemmän eetterisiä kuin fyysisiä, sillä tavalla kuin me tunnemme fyysisyyttä. Se että me löydämme ja kaivamme ne esiin kouriintuntuvina muotoina, johtuu mainitusta aineellistumis- eli kristalloitumisprosessista, joka tapahtui myöhemmin neljännen kierroksen alussa ja saavutti huippukohtansa ihmisen ilmestyttyä, kulkien rinnakkain hänen fyysisen kehityksensä kanssa. Tämä riittää jo valaisemaan sitä tosiasiaa, että maan aineellisuusaste muuttuu samassa tahdissa sen asukkaiden kanssa. Ja se mitä ihminen nyt löytää konkreettisina fossiileina, oli kerran (hänen nykyisille aisteilleen) alemman luontokunnan eetterisiä muotoja. Edellä olevat bramiinien luvut koskevat kehitystä, joka alkoi A-pallolla ja ensimmäisessä kierroksessa. Tässä teoksessa puhumme ainoastaan tästä neljännestä kierroksesta.”
[130] Tätä numeroiden eroa ja muutosta kolmen viimeisen luvun osalta kirjoittaja ei voi ryhtyä selittämään. Kaikkien laskelmien mukaan, kun kolmesataa miljoonaa vähennetään, lukumääräksi pitäisi tulla 1 655 884 687. Mutta toistamme luvut sellaisina kuin ne esiintyvät edellä mainitussa tamilinkielisessä kalenterissa ja on siitä käännetty. Edesmennyt Panditi Dayananda Sarasvati, Arya Samaj -koulun perustaja, esittää vuosiluvun 1 960 852 987. Katsokaa Lahoren Arya Magazinea, jonka kannessa on sanat: ”Arjalaista aikaa 1 960 852 987.”
[131] VAIVASVATA Manu on se ainoa inhimillinen olento – muutamat versiot lisäävät häneen seitsemän rishiä – joka Matsya avatâra -allegoriassa pelastuu vedenpaisumuksesta laivalla, niin kuin Nooa arkissa. Sen vuoksi Vaivasvata manvantaran pitäisi olla ”vedenpaisumuksen jälkeinen” aikakausi. Tämä ei kuitenkaan viittaa myöhempään ”atlantislaiseen” eli Nooan vedenpaisumukseen eikä kosmiseen vedenpaisumukseen eli pimennys-pralayaan, joka edelsi kierrostamme, vaan ihmiskunnan ilmestymiseen tässä kierroksessa. Suuri ero tehdään kuitenkin ”Naimittikan” eli tilapäisen, ”Prâkritikan” eli elementtisen, ”Âtyantikan” eli absoluuttisen ja ”Nityan” eli lakkaamattoman pralayan välillä. Naimittikaa kuvataan sanoilla ”Brahmân mahdollinen universumin uudelleen sulautuminen Brahmân PÄIVÄN lopussa” [Vishnupurâna, I, iii, 52]. Muuan oppinut brahmalainen teosofi esitti tämän kysymyksen: ”Onko ylipäänsä mitään sellaista kuin kosminen pralaya, koska siinä tapauksessa logoksen (Krishnan) olisi synnyttävä uudelleen, ja hän on Aja (syntymätön).” Me emme voi nähdä syytä tähän johtopäätökseen. Logoksen sanotaan syntyvän ainoastaan kuvaannollisesti, niin kuin aurinko syntyy päivittäin eli oikeammin auringon sädekimppu syntyy aamulla, ja sen sanotaan kuolevan auringon kadotessa, vaikka se ainoastaan vetäytyy jälleen alkulähteeseensä. Kosminen pralaya koskee näkyviä kappaleita, ei arûpa- eli muodotonta maailmaa. Kosminen eli universaalinen pralaya tulee vasta sadan Brahmân vuoden lopulla, jolloin universaalisen purkautumisen sanotaan tapahtuvan. Silloin eksoteeristen kirjoitusten mukaan avyaya, Vishnun symboloima ikuinen elämä, ottaen Rudran eli hävittäjän luonteen yhtyy auringon seitsemään säteeseen ja juo pois kaikki universumin vedet. ”Siten ravittuina seitsemän auringonsädettä laajenevat seitsemäksi auringoksi ja sytyttävät tuleen koko kosmoksen…” [Vishnu Purana, VI, iii.]

[132] Koska mahâ-yuga on tuhannesosa Brahmân päivästä.
[133] Briareus ja Orion olivat kreikkalaisroomalaisen taruston suunnattomia jättiläisiä, edellinen ”satakätinen”. – Suom. toim.
[134] Ks. Encyclopaedia Britannican artikkelia ”Geologia”.
[135] Tämä suo mahdollisuuden jopa raamatulliselle 6 000 vuoden ”Aadamin kronologialle”. (Sama.)
[136] Ks. hänen Modern Science and Modern Thought, s. 48.
[137] Pätee siluurikauteen, joka koskee nilviäisiä ja muita eläimiä, mutta mitä he tietävät ihmisestä?
[138] Laing, sama.
[139] Sama, s. 49.
[140] Winchell, World-Life, s. 180.
[141] Main. teos, s. 49.
[142] Wilsonin Vishnupurâna, vol. I, s. 51 eteenpäin.
[143] Sisäulkonaisia. – Suom. toim.
[144] Tiede osa 1, s. 380.
[145] Harivam?a, I, 36.
[146] 1. Moos. 1:6-9.
[147] Joh. 21:16.
[148] Kol. 2:16-17.
[149] 2. Kun. 4:23.
[150] Bentleyn ihmeellisen kronologian mukaan. Bentley kirjoitti silloin, kun raamatun kronologiaa pidettiin vielä kiistattomana. Tämä sopii myös niiden nykyajan orientalistien aikakäsityksiin, jotka pienentävät hindulaisia aikatietoja niin paljon kuin voivat. [H.P.B.]
[151] Shri on Bhrigun tytär, erään prajâpatin ja rishin, joka oli bhrigujen, ”kuluttajien”, jumalien ilmaluokan, päämies. Hän on Laksmî, Vishnun puoliso, ja hän on Gaurî, ”?ivan morsian”, ja hän on Sarasvatî, ”vetinen”, Brahmân vaimo, koska nuo kolme jumalaa ja jumalatarta ovat yksi kolmena olemuspuolena. Lukekaa Parâ?aran selitys Vishnupurânasta (I, viii; Wilson, vol. I, s. 118-120), niin ymmärrätte. ”Shrîn herra on kuu”, hän sanoo, ja ”Shrî on Nârâyanan, jumalien jumalan puoliso”. Shrî eli Lakshmî (Venus) on Indrânî, kuten hän on Sarasvatî, sillä Parâsharan sanoin: ”Hari (eli Îshvara, ’Herra’) on kaikki, mitä kutsutaan miehiseksi [universumissa]. Lakshmî on kaikki, mitä kutsutaan naiselliseksi. Ei ole mitään muuta kuin he.” Tästä syystä hän on naisellinen, ja Jumala on miehinen luonto. [H.P.B.]
[152] ?ri on ”onnen ja menestyksen” jumalatar ja itse ”Onni ja hyvinvointi”. [H.P.B.]
[153] Masonic Review (Cincinnati, Ohio), vol. 65, nro 5, kesäk. 1886: ”The Cabbalah”, nro VI, s. 271-273.
[154] Vishnupurâna, I, vii.
[155] Ks. Mahâbhârata: Mokshadharma parvan.
[156] Koska allegorian mukaan niitä uhkasivat tuomiolla jumalat, joilla ei itsellään ollut mitään henkilökohtaista ansiota ja jotka pelkäsivät niiden itse ponnistelevien, ruumiillistuneiden olentojen pyhyyttä, joista oli tullut askeetteja ja joogeja ja jotka siten uhkasivat kukistaa jumalien mahdin itse hankituilla voimillaan. Kaikella tällä on syvä filosofinen merkitys ja se koskee jumalallisten voimien kehittämistä ja hankkimista omilla ponnistuksilla. Purânoissa osoitetaan, että jotkut rishi-joogit olivat paljon voimakkaampia kuin jumalat. Toisasteiset jumalat eli luonnon ajalliset voimat ovat tuomitut häviämään, ainoastaan ihmisen henkinen kyky voi johtaa hänet tulemaan yhdeksi ÄÄRETTÖMÄN ja EHDOTTOMAN kanssa.
[157] Ks. I osa, säkeistöt III – V. Kolmiosta tulee viisikulmio (viisinkertainen) maan päällä.
[158]Kuten Bunsen ja muut tutkijat ovat osoittaneet, Set ei ole ainoastaan ensimmäinen jumala seemiläisillä – varhaiset juutalaiset mukaan luettuina – vaan myös heidän ”puoleksi jumalallinen esi-isänsä”. Sillä Bunsen sanoo (God in History, I, 233-234): ”1. Moos. kirjan Set, Enokin (ihmisen) isä, on nähtävästi ollut alkuaan rinnakkaismuoto siitä, joka on peräisin elohimeistä, Aadamin isästä.” ”Bunsenin mukaan tuo jumaluus [Set] oli Pohjois-Egyptin ja Palestiinan alkuperäinen jumala.” [Staniland Wake, The Origin... of the Great Pyramid.] Ja Setiä pidettiin egyptiläisten myöhemmässä teologiassa ”PAHANA DEMONINA”, sanoo Bunsen, sillä Set on sama kuin Tyfon ja johdonmukaisena seurauksena sama kuin hindulaiset demonit.
[159] Vayupurâna; Harivamsa, 170.
[160] Kirjakäärön. – Suom. toim.
[161] Zohar: Idra Zuta Qaddisha [Pienempi pyhä kokous]. Vrt. Macgregor Mathers, Kabbalah Unveiled, s. 302.
[162] Zohar, Brody-pain., III, 135a ja 292a. Käännös I. Myerin Qabbalahissa.
[163] 1. Moos. kirja, 26:31 ja seuraava. Zohar, III, 292a.
[164] Vrt. II kirja, XVII, ”Pyhistä Pyhin”.
[165] Zohar, III, 290a, lainattu I. Myerin, Qabbalahiin, s. 387-388.
[166] Des Mousseaux, Les Hauts Phénomènes de la Magie, s. 24.
[167] Teologia osa 1, s. 17.
[168] ”...Huxley tukenaan vertailevan anatomian mitä selvimmät havainnot saattoi lausua tuon tärkeän väitteen, että anatominen eroavuus ihmisen ja korkeimman apinan välillä on pienempi kuin ero korkeimman ja alimman apinan välillä. Ihmisen sukupuun suhteen on väistämätön johtopäätös se, että ihmisrotu on vähitellen kehittynyt todellisista apinoista.” (Ernest Haeckel, The Pedigree of Man, kääntänyt Ed. B. Aveling, s. 49.) Mitä tieteellisiä ja loogisia väitteitä voitaisiin esittää päinvastaisen mielipiteen suhteen, tahtoisimme kysyä? Ihmisen ja ihmisen kaltaisten apinoiden väliset anatomiset yhtäläisyydet – joita darwinistit suuresti liioittelevat, kuten de Quatrefages osoittaa – saavat riittävän selityksen, kun ajatellaan apinoiden alkuperää. ”Ei mistään vanhemmista kerroksista löydy apinaa joka muistuttaisi läheisemmin ihmistä, eikä mistään ihmistä joka muistuttaisi läheisemmin apinaa...” ”...Sama kuilu, joka on nykyään ihmisen ja apinan välillä, ulottuu yhtä laajana ja syvänä aina tertiäärikauteen asti. Tämä tosiasia jo yksin riittää osoittamaan sen paikkansa pitämättömyyden.” (Tri Friedrich Pfaff, luonnontieteen professori Erlangenin yliopistosta, Das Alter und der Ursprung des Menschengeschlechts, 1876.)
[169] Ks. Yoga-Sûtra, ii, 32.
[170] Mânava-dharma-?âstra, iii, 196.
[171] Matsya- ja Padmapurâna ja Kulluka Mânavasin laeissa, iii, 195. Me tiedämme kyllä, että Vayu- ja Matsyapurânat samastavat (länsimaisten tulkitsijoiden mukaisesti) agnishvâttat vuodenaikoihin ja barhishad-pitrit kuukausiin ja lisäävät neljännen luokan – kâvyat – vuosikierrokset. Mutta eivätkö roomalaiskatolilaiset samasta enkeleitään planeettoihin, ja eikö seitsemästä rishistä tule saptarshi – tähtikuvio? Ne ovat jumaluuksia, jotka hallitsevat kaikkia syklisiä jaotuksia.
[172] Wilson, Vishnupurâna, III, s. 158-159.
[173] Säe 935, 936.
[174] Vayupurâna osoittaa, että Virâja-lokaksi kutsuttua seutua asuttivat agnishvâttat.
[175] Vishnupurâna, III, s. 17.
[176] Main. kohta.
[177] The Theosophist, vol. VII, maalisk. 1887, s. 360 [suom. T. Subba Row, Bhagavad Gîtân filosofiaa, s. 42, 43].
[178] Ks. Wilson, vol. II, s. 26.
[179] Ks. Vayupurâna, kuten lainattu Vishnupurânassa, vol. II, s. 226.
[180] Tähän viitattiin Hunnuttomassa Isiksessä, Tiede osa 1, 105, vaikka siinä ei voitu antaa koko selitystä: ”Pitrit eivät ole nykyään elävien ihmisten esi-isiä, vaan [ensimmäisen] aadamilaisen ihmisrodun, sellaisten ihmisrotujen henkiä, jotka evoluution laajalla alenevalla kaarella ovat edeltäneet meidän ihmisrotujamme. He olivat fyysisesti ja henkisesti paljon korkeammalla tasolla kuin nykyiset surkastuneet rotumme. Mânava-Dharma-Shâstrassa niitä kutsutaan kuuesi-isiksi.”
[181] Manun lait, III, runo 203.
[182] Tästä johtuu myöhempi, Johanneksen Ilmestyskirjassa mainittu näky ”suuresta punaisesta lohikäärmeestä, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa seitsemässä päässä” ja jonka ”pyrstö pyyhkäisi kolmanneksen taivaan tähdistä ja sinkosi ne maahan” (12:3-4).
[183] Ks. Harivamsa, 932.
[184] Säe ”sinkosi ne maahan” näyttää selvästi saaneen alkunsa arjalaisten mystikkojen vanhimmasta ja suurimmasta allegoriasta. Atlantislaisten jättiläisten ja noitien tuhouduttua nuo mystikot kätkivät erilaisiin allegorioihin tuon totuuden, joka on astronominen, fyysinen ja jumalallinen, koska se on yksi lehti esikosmisesta teogoniasta. Sen todellinen esoteerinen tulkinta on nk. ”langenneiden enkelien” suoranainen teodikea. Kristilliskatolilaiset ovat nyt surkeasti sekoittaneet nuo halukkaat ja vastahakoiset, luojat ja ne jotka kieltäytyivät luomasta ja ovat unohtaneet, että heidän korkein pääenkelinsä, Pyhä Mikael, jonka sanotaan voittavan (hallitsevan ja sulauttavan) jumalallisen uhrautumisen ja VIISAUDEN LOHIKÄÄRMEEN (jota nyt väärin kutsutaan ja parjataan Saatanaksi), OLI ENSIMMÄINEN, JOKA KIELTÄYTYI LUOMASTA! Tämä on johtanut loputtomaan sekaannukseen. Niin vähän kristillinen teologia ymmärtää Idän paradoksaalista kieltä ja sen symboliikkaa, että se jopa selittää kuolleen kirjaimen mukaan Kiinan buddhalaisten ja hindujen eksoteerisen tavan pitää kovaa meteliä tiettyjen auringon- ja kuunpimennysten aikana pelotellakseen pois ”suuren punaisen lohikäärmeen”, joka punoi juonia ryöstääkseen valon! Mutta tässä ”valo” merkitsee esoteerista viisautta, ja olemme selittäneet riittävästi lohikäärmeen, käärmeen ym. salaista merkitystä, mikä kaikki viittaa adepteihin ja vihittyihin.
[185] Ks. 1. Moos. kirja ja Platonin Timaios.
[186] Ks. tämän osan II kirja: ”Langenneet enkelit”, s. 475 eteenpäin ja ”Valon jumalat kumpuavat pimeyden jumalista”, s. 483 eteenpäin.
[187] Huolimatta kaikista ponnistuksistaan kristillinen teologia – joka oli ottanut rasitteekseen juutalaisten esoteerisen kertomuksen ihmisen luomisesta, jonka se käsitti kirjaimellisesti – ei voi löytää yhtään järkevää puolustusta ”Jumalalleen, Luojalleen”, joka tuotti älyttömän ja tunteettoman ihmisen. Eikä se voi liioin puolustaa rangaistusta, joka seurasi kielletystä teosta, koska Aadam ja Eeva saattoivat vedota syyntakeettomuuteensa. Sillä jos myönnetään, että tämä pari oli tietämätön hyvästä ja pahasta, ennen kuin se söi kiellettyä hedelmää, kuinka sen voitiin edellyttää tietäneen, että tottelemattomuus oli pahaa? Jos alkuperäisen ihmisen oli määrä pysyä puoliälyisenä eli oikeammin älyttömänä olentona, silloin hänen luomisensa oli tarkoitukseton ja vieläpä julma, jos sen sai aikaan kaikkivaltias ja täydellinen Jumala. Mutta jopa 1. Moos. kirjassa osoitetaan, että Aadamin ja Evan olivat luoneet alempien jumalallisten olentojen luokat, elohimit, jotka olivat niin kateellisia omista etuoikeuksistaan järkevinä ja älykkäinä olentoina, että eivät tahtoneet suoda ihmisen tulevan ”yhdeksi meistä”. Tämä on selvää jo raamatun kuolleen kirjaimenkin mukaan. Gnostikot olivat siis oikeassa, kun he sijoittivat juutalaisten Jumalan näkymättömän maailman alempien, aineellisten eikä kovin pyhien asukkaiden luokkaan.
[188] Hunnuttomassa Isiksessä [teologia, osa 1, 243-245] kerrotaan useista näistä gnostikkojen järjestelmistä. Eräs on otettu Codex Nazaraeuksesta, nasarealaisten pyhästä kirjasta. Nasarealaiset, jotka olivat olemassa kauan ennen Kristuksen aikoja, vieläpä ennen Mooseksen lakeja, olivat gnostikkoja ja monet heistä vihittyjä. He pitivät ”elämän mysteereitään” Nasarassa (muinaisessa ja nykyisessä Nasaretissa), ja heidän oppinsa ovat oikea kaiku salaisen opin opetuksista – joista muutamia yritämme nyt selittää.
[189] Platon, Pidot, 189e.
[190] Ks. Fran?ois de Foix, Le Pimandre de Mercure Trismégiste de la Philosophie Chrétienne, Bordeaux.
[191] Ks. Max Müllerin selostusta Popol Vuhista.
[192] Voisimme lisätä: suomalaisten kansanrunojen ja Kalevalan iso tammi, jumalan puu. – Suom. toim.
[193] James Darmesteter, Vendîdâdin kääntäjä, siitä puhuessaan sanoo: ”Tuo puu, mikä se lieneekin...” Sacred Books of the East, vol. IV, s. 209.
[194] Platon, Timaios.
[195] Vrt. II kirja, XVIII, ”Paha henki: kuka ja mikä?”
[196] Hylätty käsite, joka aikoinaan tarkoitti alkusynnyn tuloksena syntyneitä tuntemattomia eliöitä. – Suom. toim.
[197] Suomessa myöhäisemmällä rautakaudella ja myöhemmin puuesineisiin leikattuna taikamerkkinä. – Suom. toim.
[198] Idra Zuta Qaddisha, X, § 421-429.
[199] Ks. W. Wägner, Asgard and the Gods, s. 305.
[200] ”Irrota” ja ”Sido”. – Suom. toim.
[201] Wägner, main. teos, s. 305.
[202] ”Pyhän tulen isä”, kirjoittaa prof. Jolly, ”oli Tvashtri... hänen äitinsä nimi oli Mâyâ. Häntä itseään kutsuttiin Aktaksi (voidelluksi, PD4FJ`H) sen jälkeen, kun pappi oli kaatanut hänen päähänsä alkoholipitoista [?] SOMAA ja hänen kehoonsa uhrauksessa puhdistettua pyhää voita.” ( Man before Metals, s. 190.) Tuo ranskalainen darwinisti ei kerro lähteensä alkuperää. Mutta toistamme kohdan osoittaaksemme, että valo on alkanut koittaa jo materialisteillekin. Adalbert Kühn pitää kirjassaan Die Herabkunft des Feuers näitä kahta merkkiä ja samana kuin Arani ja käyttää niistä tuota nimeä. Hän lisää: ”Tämä tulen sytyttämisen prosessi johti luonnollisesti ihmiset ajattelemaan sukupuolista synnytystä” jne. Miksi ei jokin arvokkaampi ja okkulttisempi aate olisi voinut johtaa ihmistä keksimään tätä symbolia, vaikka se yhdessä merkityksessään ja yhdeltä puoleltaan olisikin tekemisissä ihmisen lisääntymisen kanssa? Mutta sen pääsymboliikka viittaa kosmogoniaan. ”Agni tuo Aktan eli voidellun muodossa mieleen Kristuksen”, huomauttaa prof. Jolly. ”Mâyâ muistuttaa Mariaa, hänen äitiään, Tvashtri Joosefia, raamatun puuseppää.” Rigvedassa on Vi?vakarman korkein ja vanhin jumalista ja heidän ”isänsä”. Hän on ”puuseppä eli rakentaja”, koska yksijumalaiset kutsuvat Jumalaa ”maailman arkkitehdiksi”. Kuitenkin alkuperäinen aate on puhtaasti metafyysinen eikä sillä ole mitään yhteyttä myöhempään fallismiin.
[203] [H. Schliemann, Ilios.]
[204] Ei ole aivan selvää, miksi orientalistit kääntävät ”bhûtat” ”pahoiksi hengiksi” purânan käännöksissä. Vishnupurânassa I, v, säe sanoo yksinkertaisesti: ”Bhûtat – paholaisia, kauheita, apinan värisiä ja lihansyöjiä”. Tämä sana tarkoittaa nykyään Intiassa aaveita, eteerisiä eli astraalisia haamuja, kun taas esoteerisessa opetuksessa se merkitsee elementaalisia periaineita, jotakin hyvin hienosta, yhtenäisestä aineksesta tehtyä ja varsinkin kaikkien ihmisten ja eläinten astraalista kaksoispuolta. Tässä tapauksessa nämä alkuihmiset ovat ensimmäisten eteeristen dhyânien eli pitrien kaksoismuotoja.
[205] Pygmalion, tarujen mukaan Kyproksen kuningas, rakastui valmistamaansa norsunluiseen Afroditen kuvapatsaaseen, ja jumalatar hänen pyynnöstään teki sen eläväksi ja antoi hänelle puolisoksi. Mutta itse hän ei saanut siihen henkeä. – Suom. toim.
[206] Vrt. jäljempänä s. 111, 229.
[207] Ks. The Divine Pymander, kirja II, säkeet 17-29.
[208] George Smith, Chaldean Account of Genesis, s. 92.
[209] Sama, s. 91.
[210] Sama, s. 91-92.
[211] Ks. säe 18 ja kommentaari s. 109.
[212] Katsokaa prof. Wm. Crookesin art. ”Genesis of the Elements”, Kuninkaallisen Instituution Proceedings, XII, 1889, s. 54.
[213] Godfrey Higgings, Anacalypsis.
[214] Poimandres, I, 6 [Chambers, s. 2-3]; tai II, 8 [Everard, s. 8]. Hindulaisuuden vastustajat voivat kutsua edellä olevaa panteismiksi, polyteismiksi tai miksi vain haluavat. Ellei tiede ole kokonaan ennakkoluulojen sokaisema, se näkee tässä kertomuksessa syvää tietoa luonnontieteistä ja fysiikasta yhtä hyvin kuin metafysiikasta ja psykologiasta. Mutta tämän keksimiseksi on tutkittava personoitumia ja muutettava ne sitten kemiallisiksi atomeiksi. Silloin huomataan, että se tyydyttää sekä fyysistä että puhtaasti materialistista tiedettä samoin kuin niitä, jotka näkevät kehityksessä ”suuren tuntemattoman syyn” vaikutuksen sen ilmiöllisiltä ja harhanomaisilta puolilta.
[215] Wilson, Vishnupurâna, Fitzedward Hallin alahuomautus, vol. I, s. 21.
[216] Sama, s. 2.
[217] Sama, s. 2-3.